Kova pakkastalvi se -39

Allin lapsuudenkoti Laihajärvellä. Kuva: Marjatta V.

15.12.2022: Typön Allin haastattelun viimeinen osa. Tänään 100 vuotta Allin syntymästä.

1939 - 1943 
Myö puhuttiin äsken, että sota-aikana martat oli keränny ja kehränny villoja. Mitä niistä tehtiin? Kerroppa.
Villat kehrättiin ja sit neulottii. Tää Lyyli Ollikka, ku hänellä oli kone, ni niistä neulottiin rintamalle sotilaille villahousuja ja villapaitoja. Sitte paksummasta langasta neulottiin puikoilla sukkia ja lapasia ja niitä sormikkaita ja naamaria. Kun oli kova pakkastalvi se -39 ni siellä tarvittiin lämmintä ja niin paljon tehtiin, et kyl sinne laitettiin monta kenttäpostipakettia.

Menikö nää sinne yhteiseen käyttöön?
Nää meni tuntemattomalle. Ja jokainen sitte laitto, jos kel ol omaisia ja tuttuja, nii laittoivat sitte omaisillekii. Mut meil, ku ei olt kettää, niin meillä tehtiin näitä tuntemattoman paketteja. Mie muistan kerrankin, purettiin parempia paikkoja villapaidoista ja siihe laitettii sit pumpulilankaa sivuun ja saatiin lankaa. 

Mie olin sellanen juoksutyttö, olin vieny tälle Ollikan Lyylille neulottavaks ja kerran kun olin menossa hakemaan niitä sieltä, ni lentokone meni ihan tuosta pään päältä. Kulin sitä metsätietä siintä, niin vaistomaisesti se vei sinne kuusen alle sitte. Sitte ku se meni sinne kylän päälle, ni sit siellä palo yks heinälato. Sinne se ampu niitä paloraketteja tai pommeja, mitä se pudotti. 

 

Myö tultiin tähän sota-aikaan. Miten teillä sotaan valmistauduttiin? Siellähän oli määräys ikkunoiden pimentämisestä. Mie muistan, että Orolla tehtiin lakanoista lumiviittoja. Uskottiinko, että sota tulisi?
Ei sitä varmaan uskottu, että sota tulee. Vaikka ainahan se oli se pelko, mut ei sitä varmaan uskottu. Kyl se yllätys olisitte, ku se alko. Kyl miul on tällane käsitys.

Sota alko marraskuun viimeinen päivä ja aika kauanhan Laihalla saatiin vielä olla. Tuliko teille sillo aikaisemmin ketään evakoita Viipurista tai sieltä päin?
Meille tuli Jokikylästä, äitin tätin lapsia tuli. Täti oli kuollu, mut hänen mies ja niitä lapsia tuli, sitte Irja-niminen tytär lehmien kanssa. Meillä oli se vanha talli. Siellä ei ollu lattiakaan, kun oli purettu. Lehmät laitettiin sinne. Sehän oli kylmä, mut sinne laitettiin kuitenkin, hätätilassa piti laittaa, mihin sopi. Navetta oli omia eläimiä täyteen. Jos talliin yks tai kaks lehmä sopi, se oli siinä.

Oliks hyö kauan aikaa teillä?
No hyö ol ehkä niinku pari viikkoa. Mut hyökii ol niin myöhään kotona, että sit hyö jatko matkaa, ku sota loppu, vähän ennen sodan loppumista Muurikkallaan ja sinne eteenpäin sitte.

Myö lähettiin Laihalta helmikuun 28. päivänä. Miten työ silloin lähditte?
Myö lähettii sit vasta ku oli tult rauha.

1942: Typön Emma sekä tyttäret Ilona ja Alli. 
Kuva: Marjatta V.

Olittaks työ kaikki koko talon väki niin kauan?
Ei ko äiti ol lähteny Ilonan ja Railin kanssa, sillo kun Laihalta evakoitiin nää vanhat ja lapset. Ne vietiin linja-autolla ensin Pulsan asemalle ja sit junalla Merikarvialle. Mut isä, Urho ja mie, myö jäätiin kottii karjaa hoitamaan ja sitte ku tuli rauha, ni annettiiks siinä sitte päivä vai mitä siinä annettii sitä evakoimisaikaa, nii myö lähettii sit lehmien kanssa kolmestaan sillon. 

 

Mihinkä työ sillon lähditte?
Myö lähettii Muurikkalaan, ku siel oli äitin serkku. Myö ensin mäntiin tuota tähän Koson Mikolle. Hää ol äitin eno. Myö mäntii ensin siihen, mut sit heil ko ol tullu tytär tästä Laisniemestä. Ja Helvikii vissii ol siellä, Talsin Helvi, alkuun vai oliko: en oo varma. Mut kuitenkii myö jatkettii sit sinne Niemisen Matille, sinne Niemiseen ja myö oltii siellä sitte lehmien kanssa ja hevonen oli. Siellä sitte isä möi kaikki lehmät pois. Mikä mäni teuraaks, muutama tais mennä elonomakskii. Hevosen myi siellä ja sitte isä ja Urho lähtivät tonne, ettimää äitiä ja tyttöjä sitte. Mie jäin sitte sinne, ku tää Niemisen Matti oli suojeluskunnassa ja siel ol suojeluskuntapäällikkönä tää Raution Yrjö ja hää sit pyys miua, että jos mie tulisin höille palvelemaan ja meiltä men yks lehmäkii sinne. Mie olin siellä sitte muutaman kuukauden, olinks mie kolme kuukautta vai mitä mää olin. Sieltä ku läks karjakko pois ja mie jäin sit niiku vastaavaksi. Oli iso karja ja mää rupesin ajattelemaan, et tää on liian vastuunalaista hommaa, ku kaikki jäi niinku miun harteille. Emäntä oli opettaja. Hää ei minkää vertaa ottanut osaa tähä karjanhoitoa eikä mitään. Ja isäntä oli suojeluskuntahommissa, että hääkää ei paljo ehtiny. Oli sitte hevospuolella mies, joka piti huolen hevosista. Se jäi se karja vastuulle ja sit mie läksin sielt ettimää sitte perhettä, issää ja äitiä. 

Missä työ asuitte sen väliajan?
Myö asuttii sillo Luvialla, ko ensinhän kun ne veivät Merikarvialle ja isä ja Urho meni sinne. Sit hyö ol sieltä muuttaneet jo sillo keväällä Luvialle. Mie mänin Luvialle. Myö oltii Luvialla se kesä sitte.

Alli kävi talouskoulua Luvialla 1941. Kuva: Marjatta V.

Vuonna -41 pääs takaisin Karjalaan. Milloin työ menitte sinne Laihajärvelle?
Sinnehän meni monet jo syksyllä viljaa niittämään, mut mäntii vasta lokakuussa. Silloin oli tullu vähän lunta ja sielt myö sit kaivettii perunaa, sieltä lumen alta. Oli niitä venäläisii sotavankiakii kaivamassa meil.

Keväällä 1941: Alli ja talouskoulukaverit kastelemassa kasvilavoja Luvialla. Kuva: Marjatta V.

Oliko teillä rakennukset pystyssä?
Meillä oli rakennukset pystyssä kaikki, mut Kosolla myö kyl asuttii ensin, ku hyö ol jo siellä ja höil ol jo siivottu. Kävihän siellä se ensiapuryhmä siivoamassa, mut sehä ol semmosta päällisin puolin. Mut Kosolla asuttii ensin ja sit siivottii kotona ja muutettii kottiin, 

Teillä oli lehmät myyty. Oliko hevonen myyty?
Hevonenkin oli myyty. Mut ko myö oltii saatu jo se asutustila Artjärveltä, ni sit ol ostettu hevonen. Meil ol kaks, kolme lehmää ostettuna. Sen verran oli karjan alkua, ku mentii Laihalle takasii. 

 

Sieltähän talvisodan aikana otettiin hevosia valtiolle, otettinko teiltä?
Meiltä otettiin toinen hevonen, ol nuor hevonen. 

 

Saitteko takasiin?
Ei saatu. Sen nimi ol Humu. 

 

Miten se korvattiin?

Sitä mie en tiiä, miul ei oo minkäänlaista tietoa.

Alli Typpö ja Humu. Kuva: Marjatta V.

Niin työ menitte takaisin sillo 1941 lokakuussa ja myö tultii sitte marraskuussa 1941 Luvialta. Myöhä asuttiin siellä teillä ja niistä ajoistahan ois paljonki kertomista. Sit alettii taas rakentamaa ja elämää siellä. Jos muistellaan minkälaisia vapaa-ajan harrastuksia nuorisolla ol siellä ja missä nuoriso kokoontu. Kerro niistä. 

Jos mie alan meiän puolelta kylää, nii meillä kokoonnuttiin myö serkukset siinä ja Rainion Pentti mukana sitte. Usein pelattiin korttia. Työkii, ku asutte meillä, ni Sirkan kanssa olit mukana sitte. 

Mut sitte Venäläisenmäellä kokoonnuttiin Sivillä usein koko kylän nuoret ympär kylää. Ja sitte kokoonnuttiin Anttilaan ja Lyijysen Simolle, Veikon kotona ja Kokollakii joskus kokoonnuttii. Alkuun leikittiin piirileikkejä. Tuota oli rammari ja sit lopuks tanssittiikii. Sit ei enää piirileikki tyydyttäny. Nää Anttila ja Lyijynen oli semmonen paikka, jossa oli semmosia tilaisuuksia. Siel oi kaikki kylän nuoret ja tais olla vähän naapurikylistäkii, Kolholasta ainakii, oliko siel sit muita. 

Typpö Alli ja Raili. Salmela Helga ja Sirkka sekä Typpö Eila ja Ilona. 
Talvella 1942. Kuva: Marjatta V.

Mie muistan, että siellä oli tää Hengon Otto sellainen, joka muisti niitä piirileikkilauluja, eihän meiän ikäisist monikaan niitä lauluja osannut. Otto oli semmonen, joka opetti ne laulut ja Kivelän Jussihan oli myös mukana.
Hyö olivat jo vähän vanhempia, ni hyö osasivat niitä.

Tanssithan oli tavallan kielletty. Sota-aikanahan ei saanut tansseja pitää, mut kuitenkin aina välillä siellä tanssittiinkin. Raimo kyseli tuossa, että ketkä siellä olivat hyviä tanssijoita.
No miul ei oo kukaan jääny erikoisemmin mieleen, myöhän oltiin melkein kaikki samanikäisiä, et se ol vähän opettelemista. Kivelän Jussihan hää nyt ol vanhempi ja hää tais olla hyvä tanssija.

Eiks Anttilan Ainikii ollu hyvä tanssija, vai oliko?

Miul ei oo jääny se sillai mieleen.

Ja Sylvihän varmaan oli.

Niin ja Alatalon Eila.

Mut Eila ei ollu siellä sillo enää kun mentii takasiin

Eiks Eila ollu?

Ei miun mielestä, Eila ei ollu siellä, mut en oo varma.
Pittää joskus kattoa siit kuvasta, et onko siinä Eilan kuva. Mut Eilaha irtaantu aika nuorena kyl.

Sittehä oltii myös Orolla, ku oli se vankileiri. Siellä oli emäntänä Anu niminen tyttö ja mie muistan, että myö joskus sielläkii käytiin. Siellä ei ollu tansseja.
Miun ei oo jääny tuo yhtään mieleen, että ois Orolla kokoonnuttu.

Se voi johtua siitä, ku myö mäntii siitä usein aina Kantolaan ja Alataloon, nii samalla poikettii siinä.

Oliks siellä sähköt sillo ku mentii takasii?
Ei siel tainnu olla sähköjä, miul on sellane käsitys, et oli sellaset pienet lamput seinällä. Onks kukaan puhunu, et siel ois ollu sähköt?

Öljylamppu. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Miekii muistan, että meillä oli öljylamppu. Mut öljyy ku sai vähä, ni sit ol kaasukarbidilamppu ja jossain vaiheessa meiän isä teki päreitäkkii. Eiks ne ollu keränny, vieny pois kaikki kuparijohdot.
Nii se tais olla.

Tuliko sinne sit myöhemmin sähköt, ku myö siell niinkii monta vuotta oltii. 
Kyl miust tuntuu, et sit enneku myö pois lähettii, ni sit ol sähköt. Hyvin muistan kyl, ku niitten karbidilamppujen kanssa pelattiin, kun ei oikein palanu.

Ku myö oltiin sit Hiekassa siin omassa talossa, niin meil ei kyllä ollu sähköä, kun se oli vielä niin uus ja keskeneräinenkin. Hovin Aili sano, että heillä oli sähköt, ko siellä oli jotain upseeria ja ne oli ottanut siitä muuntajasta.

Nii, sehän ol aika lähellä siin.

Se ol varmaan vaan näitä sotilaita varten.
Kyl miul on sellanen käsitys, etsit ois jo ollu ku lähdettii pois. Mut kyl varmaan suurin osa -pelattii niitten öljylamppujen ja karbidilamppujen kanssa, ku ei öljyä saatu.

1942 ystävykset Helga, Alli ja Sirkka Oronmäellä Laihalla. Kuva: Marjatta V. 

Keväästä 1944 - 1990-luvulle 

Mehä jouduttii lähtemää sielt uudelleen sillo keväällä -44. Mihinkäs te silloin lähditte?
Myö lähdettiin taas Muurikkalaan ja Saivikkaille ja tänne Saaramaalle tultii sit. Sippolan Saaramaalla myö oltiin juhannusaattoiltana, siellä koko perhe ja Einar-setä ja karja kaikki mukana. Karjaa syötettii siellä pitkin tienvarsia tullessa ja kulettii. Sitä mie en muista, et oltiinks myö sillä välillä jossain yötä. Ei myö olla yhtäpäätä tultu tänne Saaramaalle. 

 

Siellä sitte oli kyl niin hyvä isäntä ja emäntä talossa, et meitä ei laskettu juhannukseks maantielle. Ko myö mäntii, nii avattii heti heinäpellon veräjät auki ja sanottiin, tuonne ajatte lehmät. Eikä laskettu sit seuraavana aamuna eteenpäin, vaan sanottiin, et juhannuksena olette paikallaan täällä. 

Sitte kun juhannus oli männy, nii sit seuraavana arkipäivänä jatkettii matkaa tuonne Sippolan kirkolle tai ei ihan kirkolle. Ku siinä oli se Liikkalassa se mylly ja mikä talo siinä ol. Siinä talolla meillä oli ruokailu sitte. Siellä oli hernekeittoa. Matkalla lehmiä syötettii tienvarsista. Myö oltii siinä sitte Liikkalassa ensimmäinen yö yhessä talossa siinä maantien varressa. 

Seuraavana jatkettii Anjalaan. Siinä oltiin yötä. Lehmiä syötettiin aina tienvarsilta. Sitte jatkettii matkaa Elimäelle Villikkalan kylään. Siellä kokoonnuttiin koululla sitte ja sieltä jatkettiin, ketä nyt oli siinä, mie en muista minkälainen ryhmä se nyt oli, mut Einar-sedän väen kanssa kulettiin samassa sakissa. 

Myö jouduttiin sitte siihen koulun lähelle, olk se Kuoppamäen talo. Siinä oli emäntä pienen pojan kanssa. Siinä myö oltiin koko kesä. Sielt saatii sit lehmiä laiduntaa metsälaitumella ja siinä koulun lähellä pellolla. Siellä käytiin sit Vanhalan talossa töissä. Sielt saatiin sit lehmille palkaks heiniä ja ruokaa sit ja.

Menittekö työ takaisin Laihalle elokuussa, ku sinne pääs?
Myö ei mänty sillo takasiin. Myö jatkettii Villikkalasta matkaa Artjärvelle. Meil ol siellä se talon alku Artjärvellä ni. Alhon talossahan myö asuttiin. Talo oli uunia vailla.

Niin, teille oli viimeinen lähtö sillo kesäkuussa.
Niin meil oli kesäkuussa 19. päivä, ku myö lähettii viimeisen kerran Laihalta.

 

Miten sie koit tään lähdön? Uskoitko et lähdit viimeisen kerran?
No ei sitä osant. Ainahan sitä toivo takasiin, kun ei siellä ollut sitä sotatannerta. Eihä sitä sillo vielä tiennyt, et eteneekö se sinne saakka. Mut eihän se Laihalla koskaan ollutkaan. Nehä luovutti sen vasta jälkeenpäin tai purkivat.

Vuonna 1944 lähdit Laihalta, nyt sie oot käyny siellä sitte usean kerran. Miltä sinusta tuntu, ku sie olit ensimmäisen kerran Laihalla sillo vuonna -90? Millainen oli mieliala?
Kyl se tuntu sinne pääsy mukavalta. Muurikkalasta, sieltä tornista näky järven yli sinne meille, niin sen tiesi, ettei koti oo enää pystyssä. Siihen osas jo asennoitua sillä tavalla, et koti ei oo ennää pystyssä. 

 

Mut se, ku keväällä mentii, ni se luonto ol jotenkin niin kaunista, ku oli täällä ollu näillä lakeilla tasaisilla alueilla. Siellä se oli kumpuilevaa lehtimetsää, ni kyl se tuntu mukavalta päästä sinne entisille kotipaikoille. Lapsetkii sano, et kyl alko puheen sorina käymään, kun Typönmäkeä noustiin ylös. Siinä ol Marjatta, Raija ja Eero oli mukana. Se ol kyllä mukava reissu ja sitä enemmän alko miel tekemään. Ei sitä osannut kaivatakkaa, ku ei sinne koskaan pääst. Sit ko sinne kerran pääs, niin sit pit mennä jo syksyllä uudestaan. Silloin ol Pirjo mukana sitte. Oikeen mukavaa on ollu käydä. Tekee aina miel mänemään. Haapaniemen kalliolla täytyy käydä joka kerta järven rannassa.

(Laihajärven kylätoimikunta. Haastattelu tehty Orimattilassa 30.3.1995.)

Alli Typpö Laihajärvellä, Haapaniemen rannassa kesällä 1942. Kuva: Marjatta V.