Onnea vuodelle 2023!

Onnellista Uutta Vuotta 2023 

t. Laihajärven kylätoimikunta

Vanha uudenvuoden postikortti. Kuva: Merja T.

Itte ne oli tienattava vaatteet päälle

Susson Helvin muistelot, osa 2:

Onko sinulla tietoa, mitenkä Laihajärvellä vanhukset hoidettiin? 

Hoidettiinko ja asuivatko he kotona vai vietiinkö kunnalliskotiin?
En muista, että sieltä kylältä ois ketään viety niinkun ennen sanottiin, että "vaivaistaloon". En muista ainakaa yhtää sellaista. Ne hoiettiin kotona. Meiän isän vanhemmat asuivat meillä ja osallistuvat talon töihin, niin kauan kun pystyivät. Mut isoisä olikin sokea viimeset ajat. Mamma kuoli sillo välirauhan aikana ko oltiin kotona. Taata oli kuollu aikasemmin.

Onko sulla tietoa orpolapsista? Oliko kylällä puoliorpoja tai täysorpoja? Oliks ottolapsia?
En muista ainakaan sellaisia, et siel ois ketään jääny silviisii. Ei varmasti ollu ottolapsiakaa. 

Mut Taavetin Santerilla oli kaks paimenpoikaa. Nuorempa oli tää. Se oli varmast Laisinkylästä, Arvi Laisi, mut se oli nuorempi, oli paimenpoika. Ensimmäinen oli Lauri Hyppänen. Mie en tienny, mistä se oli kotosiin, sekiin oli paimenpoikan ja minun kans yhtä aikaa koulussa Laihalla. Ne asu vaseten siellä. Tää Lauri Hyppänen, oikein viksu poika koulussa ja etevä, mut aika jurapää, jos hää päätti, että hää ei vastaa opettajalle, ni sehän ei vastannut. Ne kävi koulunkiin. Muistaakseen ainakiin tää Lauri Hyppänen käi, mut en muista sitä Arvia, mut kyllä varmasti se kävi ja. Se oli sen verran nuorempi. Ei kai ne saanu ku ruokapalkan ja saik ne sit vaatteita jonkunlaisia talon ylöspidon lisäksi. "Ne oli ympäri vuoden, niinko huutolaislapsia" sanottiin siihen aikaan. Mut en mie muualla siellä tienny. No se ol Jorma Pönkä, et se ol Hermannilla, sitäkään mie en tienny, et mistä se oli, mut kuitenkii se oli koulussa. 

Ku oli paimenpoikia, niin oliko paimentyttöjä kylällä?
Olihan niitä. Minä olin yks niitä. Valkosella olin ja Tauno veljeni oli aikaisemmin ollu jo Valkosella paimenena pienenä poikana. Myö asuttiin sillo vielä Urpalassa. Sit rnie olin Orolla paimentyttönä yhen kesän ainakii.

Kerroppa minkälainen oli paimentytön päivä ja oleminen vieraassa talossa?
No aamulla ylös sillon kun lehmänvienti oli. Se oli lähettävä viemään lehmiä ja sit mentävä toisiin mukaan pellolle, ei siinä armoa annettu.

Ne vietiin mettään, hakaan?
Mettään. Sillo, ku olin Valkosellakiin, ni pit kiertää koko se kylä ja tuonne Lammin taakse etäs viiä lehmät. Illalla taas hakia ne sieltä. Päivällä tehtiin sit töitä. Sillo, ku muut siellä oli pellolla, ni pellolle vaan paimentyttö ja -poika, sillo ku muutkii. 

Saaton olla 13-vuotta. Olink niinkään vanha vielä, 12-13 vuotias. Kansakoulu oli kesken niin. Siit tuli pitkä päivä. Se on totta. Kuuelta, puol seittemältä viimeistään viemään lehmiä mettän perille tuonne. Illalla sama takasiin. En mie siihen aikaan varmast lypsäny niitä et mut Orol ollessaan kyl mie sillo jo lypsin niitä, mut sit mie olin jo vähän vanhempi. Mie en muista oliko koulu jo sit käyty. 

Kuva Helvin lapsuuskodin naapurista.
1929 Peltolan perhekuvassa (Ivar, Saimi ja pieni Tauno-poika) 
mukana kuvassa myös heidän paimenpoika ja palvelustyttö. Kuva: Sylvi K.

    
Oliks siellä Orolla siihen aikaan lapsia, et pitiks olla lapsenpiikana?
Ei, siin oli Hanna sillon kotona vielä ja Oskarin häät oli justiin sillon kesällä, ko minä olin siellä, mut mie en ollu ko sen yhen kesän muistaakseen olin Orolla.

No, sinä asuit sit siinä talossa?
Siinä. Ja sit vaatteet sai palkaks syksyllä. Hame ja kengät ja sukat, mitä sielt mahto saaha. Se ol se palkka sit. Se ol se kesän aika. Alko keväällä. Koulu ehkä ol jo loppunu siihen aikaan, se loppu aikaisemmin kuin nyt. Koulu ku loppu, ni sitte paimentytöks tienaamaan leipänsä jostain muualta. Loppusyksyllä, kun karja tuli sisään, mut jos lehmät ol vielä ulkona, ni siellä pit käyä paimenessa pellolla. Istua lehmien perässä vielä, sillo ennen, ku koulut alko. 

Oron lehmät ja ne vietiin sinne Hiekan taakse sinne mettään. Ne män omia aikojaan sinne Lihavan reunoille ja sit ne saattovat olla et ne tuli puolenpäivän aikaan jo kotia. Ei tarvinu lähtä uuelleen viemään. Kyl ne sit kotia jäi, mut jos ei niitä kuulunu, ni sit pit lähteä ettimään. Se olikii hullua hommaa. Kylhä ne löyty sit aina, mut tuota. Kyl ne useimmiten tul kotia illan tullen. Niil oli kellot kaulassa, mut siel oli monen talon lehmät kaik, niitä ku laitettiin menemään siit Hiekan luota, ni nehän män omille teille sitte. Siel ei ollu mitään rajoja talojen välillä. Se oli yhteinen laidun.

Oliks tää sitä, ku sanottiin, että "viedään väljälle"?
Juu, se oli sitä justiin. Siviltähän vissiin useampa lehmä hukku jo sinne Lihavaan siihen aikaan.

Mites pyhäpäivänä, ne oli tehtävä ne samat työt? Se oli seitsemän päiväistä viikkoa?
Kyllä sitä se ol.

Tuliko koti-ikävä? Kerkesitkö käymään kotona, kun koti oli siinä kuitenkin niin lähellä?
Kerkis kotona siin käymään, ettei siint olt kiinni. Enhä mie tiiä, en mie oo olt paha ikävöimään missään, että.

Missäs paimentyttö nukku?
Valkosel taisin nukkua tuvassa. Sitä rnie en muista, mis mie Orolla nukuin, oisko se ollu Hannan kans siin samassa huoneessa.

Mites ne siell suhtautu tähän paimentyttöön, jos oli niinko lähes samanikäisiä lapsia talossa, oliks ne niinko samanarvosia? Annettiinko kovia sääntöjä, miten pitää olla?
No mie en tiiä, ko mie en ollu sellases talossa. No ei siellä piiskaa annettu. Sit olin jo kansakoulun käyny, ku olin Kokolla piikana. Siinä nyt oli lapset, mut ne oli niin paljon nuorempia, kun minä. Ne ol vielä niinku lapsia, mie olin olevinaan niinko aikuinen jo sillon.

Minkäslaista se oli sitten piikatyttönä olo?
Se täytyy sanoa, että se oli rankkaa meikäläiselle, nuorelle, sanotaan 15-vuotta vanhalle. Justiin hädin tuskin koulusta olin päässyt. Miehä olin Kokolla monta vuotta. Aamulla piti herätä aikaisin viien aikaan lypsylle ja siintä se päivä alko. Hyvä jos yheksään loppu illalla. Siihen kuulu kaik työt. Enstäin menin lypsylle ja tein kaik karjahommat ja sit sen jälkeen kesäaikan peltotöihin hyvin kiireesti. Illalla taas samat lypsyhommat. Ruoanlaittoon ei tarvinu osallistua, emäntä Hilma Kokko hoiti sen. Sit tarvi olla emännän mukana pyykinpesussa. Oli oikein pyykkipäivät siihen aikaan. Päivällä talviaikaan piika teki käsitöitä taloon, kehräs, raassi, tiskas, kaikki tollaset kuulu piian tehtäviin. Kutomisiakiin, jos oli jo siinä iässä, että pysty tekemään, mut yleensä emäntä ne teki, niinkun Kokolla -Hilma teki, mut ainahan sinne tuli tungettua kangaspuien väliin.

Minkälainen oli piian palkka? No oliko se samantyylinen, ko paimentytöllä? 

Saiko jo rahapalkkaa sillon?
Sai rahapalkkaa jo siihen aikaan. Mie muistan, et sen aikaista rahaa, mie olin ensimmäiset vuodet Kokolla, ni oisko se ollu 200 mk kuussa sen aikasta rahaa. Oisko se ollu tuolla -32 -33, niinä vuosina joskus. Mie olin ehkä tollanen 15-vuotias ko menin. Ei ollu vapaapäiviä, ei tullu kysymykseenkään. Pyhäsin piti hoitaa karja ja tiskata ja jotain tällaista. Kylhä siel piti pyöriä ja hääriä vastuksiin.

Mitenkä isäntäväki suhtautu piikoihin? Oliko kova kuri ja kovat säännöt?
Ei siellä nyt oikeastaan kuria ollu, mut ainahan ne yritti neuvoa ja ohjata. No nuortahan täytyykin ohjata ja neuvoa. En minä sitä pahaks yhtään sanoa, et tuota sanotaan, et "tee näin tai älä tee niin". Ainahan nuorta pittää ohjata. 

Samat hommat oli tehtävä pyhänä, ku arkenakkii. Ei siihen aikaan tunnettu mitään vapaapäiviä, ei kesälomia, ei mitään tollaista. Mie olin Kokolla muistaakseen 3 vuotta ainakii yhtäpainoo, sit mie olin muuallakkii tuolla ylikylissäkii piikana, yleensä piikana piti olla. Ittensä piti elättää. Sit olin Paavoilla (Matti Monnolla), olinkhan mie 2 vuotta vai 3, kun sota alko.

Riittiks tää palkka sitte omiin tarpeisiin, vaatteisiin ja semmosiin?
Se piti ajatella, mitä siintä saap, ettei elä yli varojen. Se pit harkita, et paljon mie saan ja mitä rniun kannatta ostaa. Ei siinä auttant rehennellä lopen suurta ja levjää. Talosta ei saanu vaatetta. Se piti omalla rahalla ostaa. Yhen muistan Kokolla ollessan ostin sellasen ruskean villatakin.

Sitä en muista kyllä, että mitä se rnakso, mut minust oli se hirveän hieno ja kaunis. Joku kulkukauppias Ala-Urpalasta, vai mistä se oli kulki siellä ja siltä ostin. Hevosen kans kulki ja siltä ostin. Itte ne oli tienattava vaatteet päälle, ei ollu vanhemmilla varaa jelpata yhtään.
Jalkineita aina osti sen mukaan, mitä rahat riitti. Ei siinä lopen monia jalkineita vuuessa ostettu.

Oliko sinulla polkupyörä?
Oli, viimeisinä vuosina sit ol jo polkupyöräkiin, omilla rahoilla ostin senkii. Sitä en muist yhtään mistä ostin. Kyl se sit sota-aikanakii aika kauan kulki mukana vielä.

Sit olisin vielä kysynyt. Eiks se jatkokoulu ollu kansakoulun jälkeen, vai oliks jatkokoulu käyty jo 15-vuotiaana? Kävitkö sieltä Kokolta koulua?
Kävin jatkokurssin, sanottiin, et se on iltakoulua sit aina muutama ilta viikossa. Sitä kävin sieltä Kokolla ollessaan.

Muistatko oliko siellä näissä palvelupaikoissa tai teillä kotona sellanen tapa, että kun leivottiin, niin vietiin naapuriin lämpimäisiä?
En muista ainakaan tuota, että sieltä ois mitään viety naapureihin.

Ketkä olivat teillä kotipaikalla lähimmät naapurit?
Se oli se Valkosen Hugo ja Simokin oli silloin kotona vielä. Ja sit tuli se Uuno Koso siihen naapuriksi. Sit oli nää Rantalan livar ja Alma. Ja Peltolan Ivar ja Saimi.

Oliko naapureiden kanssa minkäänlaista kanssakäymistä? 

Käytiinkö auttamassa töissä, viljanniiton aikaan, perunannoston aikaan? 

Käytiinkö kylässä usein?
No perunannoston aikaan oli ehkä talkoita, jotain sellaisia, mut en mie muista, että olisko siellä niinko töissä käyty.

Käytiin kylässä. Sitähän käytiin naapurissa hyvin usiast kylässä. Ei se ollu niinko nyt. Muistan siellä asu se isän täti se Hailin Helena Haapaniemellä. Hän oli vanha ihminen, mut usiast käytiin siellä iltaa istumassa. Oli oikein leikkisä ihminen ja sellanen huumorintajunen. Siellä käytiin ja naapurissa muutenkiin käytiin. Otettiin käsityö mukaan ja lähettiin naapuriin istumaan. Ei sinne tarvinu ilmoittaa, et saanks mie tulla. Ei erikoista asiaa tarvinu olla. 

26.9.1939 laihajärveläisiä perunankaivussa Kantolan pellolla. 

Minkäslaista se oli, kun sanottiin että myriäisiä istuttiin? 

Oliks nää justiin niitä, et illalla mentiin ja istuttiin puolpimeässä?
Nii mäntiin päiväsaikaan ja istuttiin siellä hämärässä vaan ja sit ku tuli tarpeeks pimiä, ni sit sytytettiin valo. Se ol sitä myriäisiin istumista. Ja kotonakkii istuttiin usiast kyllä silläviisiin. No en tiiä oliko se nuukuutta, vai säästiä mitä mahto olla.

Kun käytiin kylässä päivällä tai illalla, niin tarjottiinko sitä kyläläisille mitään vai istuttiinko sitä vaan muuten?
Kyllä tarjottiin kahvit aina, että ei sitä koskaan tarvinnu kuivin suin lähtee kotiin sieltä. Ei muistaakseen viety mitään. Ei ollu sellaista tapaa.

Mites sitte jos sattu menemään ruoka-aikaan, niin käskettiinkö vieraat syomään, vai kattoko vieraat vierestä, ku talonväki söi?
Vieraat katto tietyst vierestä, kun talonväki söi. En muista, että oisko siellä käsketty. Mut niinko Valkosella käytiin, myöhän oltiin sillon aika pieniä vielä, myö käytiin aika usiast, ni siellä myö kyllä mäntiin pöyän ääreen.

Kerroppa nyt sitte näistä hevosparantajista, sun isoisä oli kuulemma kylällä semmonen hevosparantaja.
Oli se (Simo Antinpoika Ollikka, s. 17.11.1856). Siellä käyttivät hevosia. Puhastettiin, niinku sanottiin "huusattiin hevosten suut" ja sillä oli kaik ne vempaimet ja sit määräs lääkkeitäkkii hevoselle. On nauraneet jälestä päin nytkiin, että ei ollu muuta reseptiä, mut. 

Simo kirjotti reseptin, et ”Sekoita nämä. Simo Ollikka"

Saiko näitä lääkkeitä sitte apteekista?
Apteekista vissiin sai niitä lääkkeitä. Siellä käytti hevosia pitkistä matkoistakkii ihan hoiatettavana hevosiin jalkoja ja just hampaitakiin.

Oliko siellä sitte joku henkilö. joka pysty lehmiä parantamaan?
En tiiä et siel ois ollu ketään sellaista, mut tää oli kyl tää taata oikein hevoslääkäri. Ei mikään lääkäri, mut itestään oppinu. Ihan käytännössä oppinut.

Mihin aikaan tämä tapahtu?
Myö oltiin ihan pieniä sillon vielä. Sanotaan, että tuolla ehkä 20-luvulla niihin aikoihin.

Kuva Susson naapurista, Rantalan pihalta. 
Sisarukset Iivari ja Alma.
Nuoremmat henkilöt tuntemattomia.

 
(Laihajärven kylätoimikunta, Pyhällön Mäntykankaalla 20.3.1996).

Mä istun akkunan luona, mä katson ja kuuntelen ...

Joulunviettoa laihajärveläisittäin, osa 3: Mirjamin "Vanha jouluruno"

Se pujahti eteeni yllättäen, vanhan lastenkirjan takalehdiltä, ullakon syyssiivouksen aikana. Samalla se johdatti ajatukset kauas lapsuuteen yli puolen vuosisadan takaiseen maailmaan, erääseen jouluaattoon.

Olin oppinut kirjaimet 4-vuotiaana, mutta en osannut itse lukea, vaan olin väsymätön kuuntelija serkun lukiessa. Joulun lähestyessä serkku alkoi opettaa minulle runoa Aattoiltana.

"Lumen pehmeä, valkoinen vaippa 

on peittänyt metsät ja maan …"

Kun runossa oli monta säkeistöä, sitä harjoiteltiin joka ilta kamarin puolella aaltoillan yllätykseksi. 

Aaton hämärän päivän vaihtuessa iltapimeydeksi koko perhe istui tuvassa saunan jälkeen. Äiti ja kummi tuvan pöydän ääressä kattolampun alla, miehet sivummalla. Lauletaan jouluvirsiä ja lauluja. Kun kummi lopetti laulunsa säkeeseen: "Jo joulu joutui toivottu ja juhla kaikkein kaivattu", oli minun vuoroni. Seison kuusen edessä ja aloitan, serkku hieman sivummalla valmiina kuiskaamaan, jos en sattuisi muistamaan säkeistön alkua:

”Mä istun akkunan luona,

mä katson ja kuuntelen.

Jo kuusi on juhlaksi valmis,

vaan hetkeksi unhoitan sen”.

Kun nostan katseeni, niin äiti siinä pöydän edessä istuissaan hymyilee, mutta silmät ovat kyynelissä. Miksi?

Runon jälkeen lauletaan ja ruvetaan rakentamaan pöytään aattoillallista. Kynttilä nostetaan pöydältä nurkkahyllyn päälle loistamaan ja iso lamppu vivutaan korkealle lähelle kattoa. 

Kaikki asettuvat paikalleen pöydän ympärille, mutta kukaan ei istuudu heti, vaan isä pöydän päässä aloittaa ruokarukouksen. ”Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, Herra ...” 

Vaikka rukous kestää vain pienen tovin, ehtivät pienen tytön silmät kiertää ympäri pöydän. Ne alkavat liikkeen omista ristityistä käsistä vieressä seisovaan serkkuun, kylän seppään, jonka pajassa karheiksi tulleet kädet on liitetty yhteen. Jatkavat sieltä isän kiiltävään kaljuun päähän, johon nurkassa palava kynttilä luo hauskaa hohdetta. Jokainen on liittänyt kätensä yhteen, mutta kummilla ne ovat ristissä vatsan kumpareen päällä. Illallisen jälkeen naiset siivoavat pöydän ja isä valmistuu vielä antamaan hevoselle iltasyömistä, että jaksavat aamulla kirkkomatkan.

Pian kuuluu kummaa kolinaa ulko-ovelta. Se vähän pelottaa, täytyy pitää sedän polvesta vähän kiinni, kun isä on mennyt talliin. Tuvan ovi raottuu, mutta mitään ei näy, kunnes pussi lennähtää pitkin tuvan lattiaa ja kuuluu kova kiljahdus. "Se oli joulupukki", huutaa serkku ja lähtee ottamaan pukin pussin. Jokainen saa ainakin yhden lahjan. Sain kirjan, elämäni ensimmäisen. Koko loppuillan muiston täyttää kuvien katselu kirjasta, kunnes on aika lähteä nukkumaan. 

En pääse vielä kirkkoon aamulla, mutta minun ja serkun tehtävänä on huolehtia kuusen kynttilöistä. Ne sytytetään taas aamulla, kun läheiseltä kylätieltä kulkusen helinä ilmoittaa ensimmäisen kirkkohevosen menon. Niitä poltetaan niin kauan, että kaikki kirkkoon menijät ovat ehtineet mennä kotimme ohi. Ennen nukkumaan menoa on vielä yksi työ, pienet verhot tuvan ikkunoista on vedettävä syrjään, etteivät aamulla unohdu, vaan kaikki näkevät, että meille on tullut joulu.

(Mirjam Mäkelän Vanha jouluruno, Eija M. arkistosta.

Valokuvat vanhoista korteista: Merja T.)

Laihajärven kylätoimikunta toivottaa 

Rauhallista Joulua

Hailikauppiaat liikku talven aikaan

Vanhoja puukauhoja ja ruokailuvälineitä Rajalan kotimuseossa. Kuva: Mervi T.

Susson Helvin muistelot, osa 1:

Jos jutellaan perinneruuista. Minkälaisia ruokia teillä arkipäivisin valmistettiin?
Lähdetään leipomisista. Mikä päivä teillä oli leipomispäivä ja mitä leivottiin?
Se oli lauantai tavallisesti. Silloin leivottiin ruisleipää etupäässä ja lohkopiirakkaa samalla ja perunapiirakkaa. Jos kel oli lihaa, ni tietyst laitto uuniin ja sitte oli niinko sanottiin "maito hapatettiin ja se pantiin paistumaan uuniin". Se oli sen lauantai-illan ruoka melkein ja pyhäaamuna ja perunapiirakat ja se maito. Ja liha tietyst jos oli. No siihen aikaan, olhan sitä aina taloissa, ko ol kotona elukoita, mitä teurastettiin.

Kalastettiinko teillä ja tehtiinkö teillä kaloista ruokaa?
Tehtiin. Säret ja lahnat suolattiin. Niitä syötiin suolakalana ja sit, mitä siitä lammista sai kalaa, aina haukee ja ahventa tollaista, niitä syötiin sellaisenaan sit. Keväällä, sillo ku ol se kalojen kutuaika, ni silloinhan niitä sai. Johonkin isoon puupyttyyn vaan ja suolaa sekaan, säret ja lahnat eri pyttyyn, suolavesi päälle. Niitä syötiin kesäaikana, ehkä niitä jäi talveksikin vielä. Sehän ol vissiin ihan se perusruoka: säret, silakat ja Iahna.

Ostettiin hailia, jos ei kotonta siitä lammesta saatu särkiä, ni sit haettiin sieltä Koskelanjoelta särkiä. Hailin kauppiaat kävi Ala-Urpalasta ja Satamasta. Hailia myytiin kappaleittain, sitä en muista yhtään, että kuinka paljon ne makso. Ne laski aina sata ja viskasivat siitä vaan. Ostettiin norssiakin (kuoreita) joskus ja ne laitettiin uuniin johonkin vuokaan ja siihen sianlihaa päälle ja silleen paistettiin. Hailit paistettiin ja keitettiin soppaa niistäkin ja sit talven aikaan, sit kun ne oli suolassa, ni sitten tehtiin silakkasoppa, mainio ruoka. Se ol niinku kalasoppa, mutta suolanen vaan. Muuten se oli samanlainen. Hailia paistettiin myös vartaassa (hiillostettiin) -niitä syötiin perunan ja leivän kanssa. Niitä ei hyvin useasti ollu. Hailikauppiaat liikku talven aikaan. Hevosella siitä järven yli kulkivat aina sinne kyläänkiin, mut en mie muista miten ne kesän aikaan liikku. Ne ajo talo talolta.

Teillä leivottiin ruisleipää. Leivottinko kahvilepää ennen sotia esimerkiks joka viikonloppu?
Eihän siihen aikaan ollu jauhoja ainakaan meillä. Saattoha joillakii olla, mut ei ainakaan meillä niin, et ois pullaa tehty joka viikko. Se ol ehkä juhlapyhinä. En muista ainakaan, et ois esimerkiks jouluna ja pääsiäisenä tehty kakkuja ja pikkuleipiä niinko nykyään. Se oli ihan arkipäiväset sapuskat vaan.

Teillähän oli sika. Tehtiinkö jouluksi kinkkua?
Ei muistaakseen ollu mitään erikoista kinkkua. Lihaa pantiin uuniin ja syötiin sellasena. Saatto sitä joskus sit olla lihapala, mut ei se mikään sellainen kinkku ollu.

Mitenkä teillä valmistettiin lohkopiirakka?
No perunat hakattiin sellasessa kaukalossa ja siihen leipätaikinan kuorelle vaan ja siihen lihaa sisään ja peitettiin niinkun kukko. Nykyään sanotaan kukko. Olisko siin ollu kerros perunaa ja sit tuli se läski ja sit perunat ja sit se läski siihen päälle. Lanttupiirakka tehtiin samalla viisiin. Ei siihen lihaa pantu muistaakseen. 

Mites tämä hakkoopiirakka sen jälkeen, kun se otettiin pois uunista, niin mitenkä se pehmitettiin se kuori? 
No se kostutettiin ensin hyvin ja sit joku peitto päälle, siihen taikinaliina päälle ja pyyhe annettii olla vähän aikaa, ni kyllä hautu hyväks. Se hakkopiirakka ol niinko suorakaiteen muotonen. Se leivottiin se kuor ja sit se käännettiin niinko toiselle reunalle ja sieltä painettii kiinni. Se korkeus oli korkeintaan 5 cm. Se oli tasanen, se ei ollu kalakukon muotonen. 

Tehtiinkö teillä marjarieskaa? Mitenkä sitä valmistettiin?
Tehtiin, no laitettiin ruisjauhoja ja marjoja siihen ja uuniin paistumaan. Sehän ol melkein jokatalvinen, jokaviikkonen ruoka. Ei muistaakseen meillä imellöitetty.

Mitäs puuroja teillä tehtiin?
Uutispuuro tehtiin ruisjauhoista vaan, niinkuin ruisjauhopuuro tehään. Se tehtiin sillon, kun oli puitu ja saatu ensimmäisiä jauhoja. Usein muutenkin ruispuuroa syötiin. Ruispuuro syötiin keitetyn maidon kanssa kuumana. Niin teen vielä nytkin. Siihen aikaan oli hersryyniä ja tattarryyniä. Hersryyniä täyty pestä hurjasti. Ne oli aika väkevän tuntusia, et sen takiako ne piti pestä, en tiiä. Muistan, et hersryyni oli semmonen, vähän semmonen sahajauhomainen muutenkin ja se oli sellanen vähän väkevä. Ei se mikään ihanne puuro ollu kuitenkaan. Kotona kasvatettiin ohraakiin ja niistä tehtiin kyllä ryyniä sekä jauhoja ja tehtiin jauho- ja ryynipuuroa. Ohraryynipuuro paistettiin uunissa savipotissa ja se kesti niin pitkän aikaa kypsyä. Se hautu siellä.

Oli niistä vihneistä puhetta, missäs puurossa niitä vihneitä oli?
Niitä oli kaurapuurossa. Kaurapuuro oli montakii kertaa hyvin terävää. Sai syleksiä pois niitä vihneitä. Se jyvä oli huonosti kuorittu. Siihen jäi niin paljon niitä leseitä.

Tuli tuossa esille haapankaali. Mitenkä sitä valmistettiin?
Se hapankaali tehtiin kotona. Hakattiin kaalit hienoks, pantiin vähän porkkanaa sekaan. Hiukan suolaa ja annettiin hapata muutama päivä, että se oli tarpeeks hapanta. Sitten sitä syötiin kaiken talvia. Se pantiin johonkin ämpäriin, astiaan, tiinuun. Vietiin ulos aittaan ja siellä jäisenä sitä talvella otettiin ja keitettiin, sitten lihat sekaan vaan ja hyvää oli. Se oli hapankaalia. Monikii teki talven varalle aika ison astian sitä. Kotona kasvatettiin kaalit, ni sitä oli.

Kasvatettiinko teillä muita juurikasveja? Entä sikuria? Miten se valmistus tapahtu?
Kasvatettiinhan sikuria. Ne pestiin ja muistaakseni ne kuorittiin, vähän raastettiin se pinta ja sitten pilkottiin tollaseks pieniks kuutioiks ja kuivamaan. Ja ne kuivatettiin ja sitten kun ne oli kuivia, ni nehän säily vaikka miten kauan. Ja sit ko tarvi kahvin jatketta, ni ne paahettiin niinko kahvit siihen aikaan ja jauhettiin tavallisella kahvimyllyllä. Sikuri oli vähän niinko porkkanan näkönen, mutta valkea. Niitä kasvatettiin kyllä ja yleensä juurikasveja kotona kasvatettiin siihen aikaan. Eihän niitä mistään kaupoista siihen aikaan saant. 

Sikurimyllyjä ja teollisesti valmistettua sikuria. 
Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Kasvatettiinko teillä pellavaa? Mites se kylvö tapahtu? 

Käytettiinkö siinä siemenen joukossa hiekkaa tai muuta, että se saatiin tasaisemmin?
Kasvatettiin pellavaakiin. Käsin kylvettiin, ei minun tietääkseen muuta, ku viskottiin niinko jyvät. Se oli ensin keväällä, ku se oli hyväst kasvussa, se kitkettiin kaikki rikkaruoho pois. Sitten syksyllä hyvissä ajoissa korjattiin, nyhdettiin ylös ja sit se kasattiin noin ristikolleen siel jotenkiin ja sit sanottiin "ruohkattiin", miks sitä sanotaan. Kaikki ne siemenet pois ja sitten vietiin veteen. 

En muista, mikä aika se ol, mut oisko ollu pari viikkoo siel likoomassa painojen alla, sanottiin "oikein pellavas likoo". Siin oli puut ympärillä pystyyn ja sinne ja sitte laudat päälle ja kiviä päälle, et ne oli veden alla siellä. Aikaa en kyllä muista, et oisko ollu parisen viikkoa. Niin kauan et se alko se kuitu irtoomaan siintä. Sitte nostettiin ja levitettiin pellolle johonkin. Siellä ne sai olla jonkuu aikaa taas. 

Pellavan loukutusta. Kuva: Sylvi K. kotiarkistosta.

Sit ne oli sitä vaijaa, et ku ne jousivat ihmiset, ni sitten saunaan ja loukuttammaan ne. Käsiloukulla loukutettiin siellä. Monta kertaa ol pellavanloukutustalkoot ja tollaset. Sitten lihdattiin oikein pehmiäks siinä, kaik se kuitu pois ja sit häklättiin. Sitten vedettiin häklällä ne tappurat pois. Häklä oli semmonen penkkiin sidottu, naulat niinku ylöspäin. Sellaset piikit siinä. Siihen aikaan kotona ol vissiin aika kehrätä jokaisella, useammallakiin. Siitä ruovimmasta (tappura), mikä jäi, kun häklän kanssa erotettin, kehrättiin jotain pyyhekangasta tollasta. Oli monta kertaa aika piikkistä. Siitä hienommasta kudottiin hienompaa tavaraa sitte taas. Siitä tuli kahta eri tavaraa kylläkii. Ja se olkii oikee kaunista se mikä ol syvämmistä vai miksikä sitä sanottiin.

Häklä. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T

Mikäs se oli kun sanottiin puollankasta? 
Se kotona kehrättiin justii näistä pellavista, kehrättii ne loimet ja villasta se kude. Ja se kudottiin niihin pellavaloimiin ja siintä tehtiin miehille vaatteita. Sit se vanutettiin vielä. Ne oli niistä hienommista ne loimet ja sit villa kehrätty ja villalangalla kudottiin. Sit ko se kangas saatiin valmiiks, ni sit se vanutettiin. Muistan kyllä hyväst sitä vanuttamista. Se kuumassa veessä uitettii se kangas ja sit pantiin niinko vanhaan mankeliin ja siinä sitä sit höylättiin hirviäst, niin kauan kun se tunnettiin, että se on tarpeeks vanunt, tiivistä. Se tuli niinko sarkaa, mut ei nyt ihan sellaiseks niinko täysvillanen, mutta kuitenkin aika tiiviiks ja lämpöseks kylläkii ja siint tuli miehiille arkivaatteet. Se oli puollankasta. 

Joulunviettoa laihajärveläisittäin, osa 2

Jouluaatto ja joulupukki
Lapset odottivat innoissaan joulua, joulupukkia ja -lahjoja, kuten nykyäänkin. Toivelappusia kirjoitettiin joulupukille ja vanhemmat neuvoivat, mihin pukille osoitettu kirje piti toimittaa. Viisi erilaista joulumuistoa.

1. ”Joulupukille kirjotettiin kirjeitä ja sit meil ol sellasia salaliittojakkii. Kerran mie sitte isältä pyysin, että tuota osta jotakii, minkä mie annan äitille joululahjaa. Se toi sellasen komian ruusukupin, kahvikupin, mut tuota sitko miul olkii ongelma jouluaattonna, et mitä varten se joulupukki ol sit osant ostaa viis samanlaista ja sit se ol kuues se miun ostama lahjakuppi”.

2. ”Kovast vartuttiin joulua. Sen muistan, ku olin sellainen pien tyttö, ku eno ol tehnynnään miulle räsynuken. Se ol vielä, vaik oltiin evakossa ja oli omat lapset jo, ni viel oli jälellä. Se oli niin säilynt se räsynukke. Meien joulupukki ol sellainen, että sil ol vanha takki nurippäin ja harmaat hiukset ol veettynnään tähän etteen ja koivistolainen ol päässä ja naru vyöllä. Se tais olla meien vanha mamma. Siintä mie siit hoksasin, että ei se voi olla mikkään pukki, ku mamma sano, että hään lähtee hakemaan muka kaivolta vettä ja miusta tuntu, että nyt on jotain hämärää. Sit mie hoksasin, jot nyt on petetty, ei tää ookkaan ku meien mamma”.

Leluauto ja vanha kirjapaketti. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

3. ”Pittää olla kiltti, että tontut kattoo ikkunasta. Ja jos ei ole kiltti, ei ne tuo lahjoja. Ei ne siiheen aikaan ne lahjat mittään erikoisia olleet mut aika hyviä ol, ku sai sukat ja lapaset ja esliinan tai jotain muuta. Eno toi vielä Uuraasta punasia rinkeleitä, mistä ne nyt lie tehty, ei ne ainakaan tavallisia olleet. Ja vielä oikeen komioita punasia omenia, ni voi se ol, ku joulu ainakiin. Se osti miulle joka toinen vuos jouluks töppöset tai siit osti pieksut”.

4. ”Tietyst joulu on semmonen, jota vartuttiin kovasti ja joulupukille kirjoitettiin kirjelappusia, lahjatoivomukset siihe sitte. Tytöil se ol nukkeja, mut vaatteitahan ne etupääs ol, mitä joululahjaa saatiin. Ennen olvat tarviskappaleita, eikä niiku nykyään lapsilla on ihan kauheesti sitä krääsää, mut eihä sitä ennen”.

5. ”No nuket ol räsynukkeja. Äiti ol miulle tehnt nuken. En mie muista, olk miulla muuta ensinkään. Sit kummi tek miulle, ku äiti ol kuolt. Se tais tehä. Niis ol naama jotain sellaist, mitähän se ois olt. Ei se kumia olt, kyl se sillai niinko kopis. Sil ol pellavatukka ja. Hyvin vähän saatiin karamelliä. Olhan tietyst sellasia niinko kuusenkaramelliä. Ne saatiin joulun jälkeen jakaa. Kuuses ol sellaisia isoja, oikein makeita. Pukkia vartuttiin kovast ja oveen kun kolkutti ni sit säkki jäi sinne oven taakse, et pukkia mie en koskaan nähnt lapsena. Isä läks aina talliin ja sit oveen koputti ja kolkutti kovast ja sit säkki jäi. Laamapaitaa ja aluspöksyä, sellaista saatiin pukilta”.

Kuusenkaramellejä. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Joulupukille laulettiin ”No onkos tullut kesä" ja "Joulupuu on rakennettu" ja "Koska meillä on joulu, juhla armas lapsien, eikä rasita koulu" -sitä leikittiin koulun joulukuusellakkii.

Joulupukki muistelee
”Mie käin joulupukkina lapsiilla siin naapurissa. Se harmitti ain, ett kun mie ensin käin saunas ja sit pit laittaa pellavatappuroista tukka ja parta ja viikset ja kaik. Ja ol jo saunassa käynynnää. Se miua ain kyllöitti, et sit ol kaikk sen näkköisessä tuhruskaissa.
Sillon ku ol taas tuon tytön isä ol pois sillo sota-aikanna, sillon viimisenä jouluna, kun myö sit jou'uttiin kotonta pois, ni siit se Herra Iivar käi tällä meiän tytöl joulupukkinna, kun tuota ei olt issää sit kotona ja myö oltiin vaan papan kans. Siit mie muistan sen, kun tuon tytön isä ol jo aikoinaan tehnynnää siit kesän aikanna sellasen, niinku nukkein reki tokkia varten. Nii tuota, sit se toi sen ja siit siin ol sillä tavaroita siinä kelkas, siin rees. No ku se pukki tul ja tää pelkäs niin mahottomast sitä pukkia, ku se ol nii hyväst laitettu. Ni tuota tää pelkäs sitä nii kovvaa. No se sano siit tälle, jotta no nyt täs ois siul näit tavaroit ja tää rek ja se antel siit tälle niit tavaroit ja se sano, että no jos et sie siit tätä rekkii huolikkaa, ni mie vien tään pois, ni kylläpäs rohkeutta tul. Kyllä se tul kiireest hakemaa ja otti siint sevakosta kiinni”.

Jouluruoka
”Jouluruoka ol joulupäivän ja aattoiltan ol puuro. Aamul ol kahvi ja sit vasta, ku tultii kirkolt, sit syötii. Pullaakaa ei joka lauantai tehty. Sit jouluks tehtiin kyll aina ja sit jos ol syntymäpäivii, niinko Annan päivät. Kun pojantyttärel on vanhin tytär Anna, ni miul ain muistuu mieleen ko miun äiti tek … Se tuoksu miul on viel nenässä.”

”No sillon ol kinkkua ja silliä ostettii. Ne ol kaik niinko juhlaruokii, ku silakat ostettii, iso saavillinen suolattii. Silakoita syötii koko talvi, mut sitte jouluks ostettii silliä ja paistettii uunissa kinkkua.
Kuivia kakkuja tehtii joskus, ei täytekakkuja. Ei ne olt muotia, ku mie oon olt kakara, mut sit ko mie oon isommaks tullu, ni kyl niit sit jo tehtii”.

Vanha joulukortti. Kuva: Merja T.

Joulupäivän vietto
Joulupäivänä ei käyty kylässä, vaan päivä vietettiin kotona.

”Joulupäivän koton oltii ja leikittii siin kuusen ympäril. Joulukirkko ol tietyst jouluaamuna. Ussein käytii isän kans hevosella. Äiti jäi hoitamaa lehmii. Myö lapset oltii isän kans joulukirkos ja ko se mein setä asu siin lähel, ni hyö mont kertaa tahto, sit heille poikettii. Millo ei poikettu heil, ni sit tultii kottii ja kottiitulo ol maantiellä niinku kilpa-ajoa, ku koitettii et kene hevone ol paras ja pääsee ensimmäiseks kottii”.

”Pukki kävi joka jouluaatto ja jouluaamuna mäntiin kirkkoon hevosella. Kerrankii ol ihan sula maa aatton ja sit yöllä sato lunta, niin sit miun veli tul kammarin ikkunan alle naputtammaa, että lähetkö joulukirkkoon. Mie sanoin, etten lähe kärriin kans, niin hän sano, et siel on sen verran lunta, että päästää reellä. Ja reellä myö sit mäntiin. Toiset ol kärriillä.”

Joulukirkossa joulukortti. Kuva: Merja T.

Tapaninpäivä eli tahvana
Tapaninpäivänä käytiin hevosajelulla.

”Käytii Tahvanan ajoissa, hevosen kans ajettiin. Isä ol kova ajamaa ja kysymää, jotta onko Tahvana kotonna jo neljän aikaan aamulla. Se meinas, jotta hään on Tahvanana syntynt, mut eihän se olt ku joulupäivänä syntynt. En tiiä mitä missäkii sille vieraalle tarjottiin. Vai veikö Tahvana ite omat tarjouksesa männessään. Oisko usiammassa paikassa käynt, en tiiä. ”

Uusi vuosi
Uutta vuotta Laihajärvellä ei otettu erikoisemmin vastaan. 

Ennen sanottiin, että ”jos on usva uunna vuonna, silloin halla heinäkuussa, talvi keskelle keseä. Jos uuvenjoulun yönä ol tähtinen taivas, niin sitten tul hyvä marjavuos”.

Ropakoiminen
oli tullut Laihajärvelle 1930-luvulla, kirkon puolla sitä oli harrastettu jo pidempään.

”No se ropakoiminenhan ol sillee aina niinko loppiaisena. Käytiin ropakoimassa ja pantii päälle kaiken näköist. Tehtii ite naamarit ja mitä hullumpaa vaatetta löyty ni. Silloha myö käytii sota-ajan jälkee (jatkosota) oikee hevosella iso lauma. Kierrettii ympär kyllää. Käytii niin pitkäl, ku taloja riitti. Se tapahtu illalla, tai illan suussa. Koko porukka män taloon juu ja rymisteltii ja laulettii kaikennäkösii lauluja”. 

Joulukuusenkynttilöiden kannattamia. 

Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T. 

Jutussa käytetty materiaali:
Laihajärven kylätoimikunnan arkistot.
Vanhat joululehdet, -kortit ja -koristeet laihajärveläisten kotiarkistoista. 

Museoesineet ja lelut, Rajalan kotimuseo.

Vanhat valokuvat laihajärveläisten kotiarkistoista.

Kova pakkastalvi se -39

Allin lapsuudenkoti Laihajärvellä. Kuva: Marjatta V.

15.12.2022: Typön Allin haastattelun viimeinen osa. Tänään 100 vuotta Allin syntymästä.

1939 - 1943 
Myö puhuttiin äsken, että sota-aikana martat oli keränny ja kehränny villoja. Mitä niistä tehtiin? Kerroppa.
Villat kehrättiin ja sit neulottii. Tää Lyyli Ollikka, ku hänellä oli kone, ni niistä neulottiin rintamalle sotilaille villahousuja ja villapaitoja. Sitte paksummasta langasta neulottiin puikoilla sukkia ja lapasia ja niitä sormikkaita ja naamaria. Kun oli kova pakkastalvi se -39 ni siellä tarvittiin lämmintä ja niin paljon tehtiin, et kyl sinne laitettiin monta kenttäpostipakettia.

Menikö nää sinne yhteiseen käyttöön?
Nää meni tuntemattomalle. Ja jokainen sitte laitto, jos kel ol omaisia ja tuttuja, nii laittoivat sitte omaisillekii. Mut meil, ku ei olt kettää, niin meillä tehtiin näitä tuntemattoman paketteja. Mie muistan kerrankin, purettiin parempia paikkoja villapaidoista ja siihe laitettii sit pumpulilankaa sivuun ja saatiin lankaa. 

Mie olin sellanen juoksutyttö, olin vieny tälle Ollikan Lyylille neulottavaks ja kerran kun olin menossa hakemaan niitä sieltä, ni lentokone meni ihan tuosta pään päältä. Kulin sitä metsätietä siintä, niin vaistomaisesti se vei sinne kuusen alle sitte. Sitte ku se meni sinne kylän päälle, ni sit siellä palo yks heinälato. Sinne se ampu niitä paloraketteja tai pommeja, mitä se pudotti. 

 

Myö tultiin tähän sota-aikaan. Miten teillä sotaan valmistauduttiin? Siellähän oli määräys ikkunoiden pimentämisestä. Mie muistan, että Orolla tehtiin lakanoista lumiviittoja. Uskottiinko, että sota tulisi?
Ei sitä varmaan uskottu, että sota tulee. Vaikka ainahan se oli se pelko, mut ei sitä varmaan uskottu. Kyl se yllätys olisitte, ku se alko. Kyl miul on tällane käsitys.

Sota alko marraskuun viimeinen päivä ja aika kauanhan Laihalla saatiin vielä olla. Tuliko teille sillo aikaisemmin ketään evakoita Viipurista tai sieltä päin?
Meille tuli Jokikylästä, äitin tätin lapsia tuli. Täti oli kuollu, mut hänen mies ja niitä lapsia tuli, sitte Irja-niminen tytär lehmien kanssa. Meillä oli se vanha talli. Siellä ei ollu lattiakaan, kun oli purettu. Lehmät laitettiin sinne. Sehän oli kylmä, mut sinne laitettiin kuitenkin, hätätilassa piti laittaa, mihin sopi. Navetta oli omia eläimiä täyteen. Jos talliin yks tai kaks lehmä sopi, se oli siinä.

Oliks hyö kauan aikaa teillä?
No hyö ol ehkä niinku pari viikkoa. Mut hyökii ol niin myöhään kotona, että sit hyö jatko matkaa, ku sota loppu, vähän ennen sodan loppumista Muurikkallaan ja sinne eteenpäin sitte.

Myö lähettiin Laihalta helmikuun 28. päivänä. Miten työ silloin lähditte?
Myö lähettii sit vasta ku oli tult rauha.

1942: Typön Emma sekä tyttäret Ilona ja Alli. 
Kuva: Marjatta V.

Olittaks työ kaikki koko talon väki niin kauan?
Ei ko äiti ol lähteny Ilonan ja Railin kanssa, sillo kun Laihalta evakoitiin nää vanhat ja lapset. Ne vietiin linja-autolla ensin Pulsan asemalle ja sit junalla Merikarvialle. Mut isä, Urho ja mie, myö jäätiin kottii karjaa hoitamaan ja sitte ku tuli rauha, ni annettiiks siinä sitte päivä vai mitä siinä annettii sitä evakoimisaikaa, nii myö lähettii sit lehmien kanssa kolmestaan sillon. 

 

Mihinkä työ sillon lähditte?
Myö lähettii Muurikkalaan, ku siel oli äitin serkku. Myö ensin mäntiin tuota tähän Koson Mikolle. Hää ol äitin eno. Myö mäntii ensin siihen, mut sit heil ko ol tullu tytär tästä Laisniemestä. Ja Helvikii vissii ol siellä, Talsin Helvi, alkuun vai oliko: en oo varma. Mut kuitenkii myö jatkettii sit sinne Niemisen Matille, sinne Niemiseen ja myö oltii siellä sitte lehmien kanssa ja hevonen oli. Siellä sitte isä möi kaikki lehmät pois. Mikä mäni teuraaks, muutama tais mennä elonomakskii. Hevosen myi siellä ja sitte isä ja Urho lähtivät tonne, ettimää äitiä ja tyttöjä sitte. Mie jäin sitte sinne, ku tää Niemisen Matti oli suojeluskunnassa ja siel ol suojeluskuntapäällikkönä tää Raution Yrjö ja hää sit pyys miua, että jos mie tulisin höille palvelemaan ja meiltä men yks lehmäkii sinne. Mie olin siellä sitte muutaman kuukauden, olinks mie kolme kuukautta vai mitä mää olin. Sieltä ku läks karjakko pois ja mie jäin sit niiku vastaavaksi. Oli iso karja ja mää rupesin ajattelemaan, et tää on liian vastuunalaista hommaa, ku kaikki jäi niinku miun harteille. Emäntä oli opettaja. Hää ei minkää vertaa ottanut osaa tähä karjanhoitoa eikä mitään. Ja isäntä oli suojeluskuntahommissa, että hääkää ei paljo ehtiny. Oli sitte hevospuolella mies, joka piti huolen hevosista. Se jäi se karja vastuulle ja sit mie läksin sielt ettimää sitte perhettä, issää ja äitiä. 

Missä työ asuitte sen väliajan?
Myö asuttii sillo Luvialla, ko ensinhän kun ne veivät Merikarvialle ja isä ja Urho meni sinne. Sit hyö ol sieltä muuttaneet jo sillo keväällä Luvialle. Mie mänin Luvialle. Myö oltii Luvialla se kesä sitte.

Alli kävi talouskoulua Luvialla 1941. Kuva: Marjatta V.

Vuonna -41 pääs takaisin Karjalaan. Milloin työ menitte sinne Laihajärvelle?
Sinnehän meni monet jo syksyllä viljaa niittämään, mut mäntii vasta lokakuussa. Silloin oli tullu vähän lunta ja sielt myö sit kaivettii perunaa, sieltä lumen alta. Oli niitä venäläisii sotavankiakii kaivamassa meil.

Keväällä 1941: Alli ja talouskoulukaverit kastelemassa kasvilavoja Luvialla. Kuva: Marjatta V.

Oliko teillä rakennukset pystyssä?
Meillä oli rakennukset pystyssä kaikki, mut Kosolla myö kyl asuttii ensin, ku hyö ol jo siellä ja höil ol jo siivottu. Kävihän siellä se ensiapuryhmä siivoamassa, mut sehä ol semmosta päällisin puolin. Mut Kosolla asuttii ensin ja sit siivottii kotona ja muutettii kottiin, 

Teillä oli lehmät myyty. Oliko hevonen myyty?
Hevonenkin oli myyty. Mut ko myö oltii saatu jo se asutustila Artjärveltä, ni sit ol ostettu hevonen. Meil ol kaks, kolme lehmää ostettuna. Sen verran oli karjan alkua, ku mentii Laihalle takasii. 

 

Sieltähän talvisodan aikana otettiin hevosia valtiolle, otettinko teiltä?
Meiltä otettiin toinen hevonen, ol nuor hevonen. 

 

Saitteko takasiin?
Ei saatu. Sen nimi ol Humu. 

 

Miten se korvattiin?

Sitä mie en tiiä, miul ei oo minkäänlaista tietoa.

Alli Typpö ja Humu. Kuva: Marjatta V.

Niin työ menitte takaisin sillo 1941 lokakuussa ja myö tultii sitte marraskuussa 1941 Luvialta. Myöhä asuttiin siellä teillä ja niistä ajoistahan ois paljonki kertomista. Sit alettii taas rakentamaa ja elämää siellä. Jos muistellaan minkälaisia vapaa-ajan harrastuksia nuorisolla ol siellä ja missä nuoriso kokoontu. Kerro niistä. 

Jos mie alan meiän puolelta kylää, nii meillä kokoonnuttiin myö serkukset siinä ja Rainion Pentti mukana sitte. Usein pelattiin korttia. Työkii, ku asutte meillä, ni Sirkan kanssa olit mukana sitte. 

Mut sitte Venäläisenmäellä kokoonnuttiin Sivillä usein koko kylän nuoret ympär kylää. Ja sitte kokoonnuttiin Anttilaan ja Lyijysen Simolle, Veikon kotona ja Kokollakii joskus kokoonnuttii. Alkuun leikittiin piirileikkejä. Tuota oli rammari ja sit lopuks tanssittiikii. Sit ei enää piirileikki tyydyttäny. Nää Anttila ja Lyijynen oli semmonen paikka, jossa oli semmosia tilaisuuksia. Siel oi kaikki kylän nuoret ja tais olla vähän naapurikylistäkii, Kolholasta ainakii, oliko siel sit muita. 

Typpö Alli ja Raili. Salmela Helga ja Sirkka sekä Typpö Eila ja Ilona. 
Talvella 1942. Kuva: Marjatta V.

Mie muistan, että siellä oli tää Hengon Otto sellainen, joka muisti niitä piirileikkilauluja, eihän meiän ikäisist monikaan niitä lauluja osannut. Otto oli semmonen, joka opetti ne laulut ja Kivelän Jussihan oli myös mukana.
Hyö olivat jo vähän vanhempia, ni hyö osasivat niitä.

Tanssithan oli tavallan kielletty. Sota-aikanahan ei saanut tansseja pitää, mut kuitenkin aina välillä siellä tanssittiinkin. Raimo kyseli tuossa, että ketkä siellä olivat hyviä tanssijoita.
No miul ei oo kukaan jääny erikoisemmin mieleen, myöhän oltiin melkein kaikki samanikäisiä, et se ol vähän opettelemista. Kivelän Jussihan hää nyt ol vanhempi ja hää tais olla hyvä tanssija.

Eiks Anttilan Ainikii ollu hyvä tanssija, vai oliko?

Miul ei oo jääny se sillai mieleen.

Ja Sylvihän varmaan oli.

Niin ja Alatalon Eila.

Mut Eila ei ollu siellä sillo enää kun mentii takasiin

Eiks Eila ollu?

Ei miun mielestä, Eila ei ollu siellä, mut en oo varma.
Pittää joskus kattoa siit kuvasta, et onko siinä Eilan kuva. Mut Eilaha irtaantu aika nuorena kyl.

Sittehä oltii myös Orolla, ku oli se vankileiri. Siellä oli emäntänä Anu niminen tyttö ja mie muistan, että myö joskus sielläkii käytiin. Siellä ei ollu tansseja.
Miun ei oo jääny tuo yhtään mieleen, että ois Orolla kokoonnuttu.

Se voi johtua siitä, ku myö mäntii siitä usein aina Kantolaan ja Alataloon, nii samalla poikettii siinä.

Oliks siellä sähköt sillo ku mentii takasii?
Ei siel tainnu olla sähköjä, miul on sellane käsitys, et oli sellaset pienet lamput seinällä. Onks kukaan puhunu, et siel ois ollu sähköt?

Öljylamppu. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Miekii muistan, että meillä oli öljylamppu. Mut öljyy ku sai vähä, ni sit ol kaasukarbidilamppu ja jossain vaiheessa meiän isä teki päreitäkkii. Eiks ne ollu keränny, vieny pois kaikki kuparijohdot.
Nii se tais olla.

Tuliko sinne sit myöhemmin sähköt, ku myö siell niinkii monta vuotta oltii. 
Kyl miust tuntuu, et sit enneku myö pois lähettii, ni sit ol sähköt. Hyvin muistan kyl, ku niitten karbidilamppujen kanssa pelattiin, kun ei oikein palanu.

Ku myö oltiin sit Hiekassa siin omassa talossa, niin meil ei kyllä ollu sähköä, kun se oli vielä niin uus ja keskeneräinenkin. Hovin Aili sano, että heillä oli sähköt, ko siellä oli jotain upseeria ja ne oli ottanut siitä muuntajasta.

Nii, sehän ol aika lähellä siin.

Se ol varmaan vaan näitä sotilaita varten.
Kyl miul on sellanen käsitys, etsit ois jo ollu ku lähdettii pois. Mut kyl varmaan suurin osa -pelattii niitten öljylamppujen ja karbidilamppujen kanssa, ku ei öljyä saatu.

1942 ystävykset Helga, Alli ja Sirkka Oronmäellä Laihalla. Kuva: Marjatta V. 

Keväästä 1944 - 1990-luvulle 

Mehä jouduttii lähtemää sielt uudelleen sillo keväällä -44. Mihinkäs te silloin lähditte?
Myö lähdettiin taas Muurikkalaan ja Saivikkaille ja tänne Saaramaalle tultii sit. Sippolan Saaramaalla myö oltiin juhannusaattoiltana, siellä koko perhe ja Einar-setä ja karja kaikki mukana. Karjaa syötettii siellä pitkin tienvarsia tullessa ja kulettii. Sitä mie en muista, et oltiinks myö sillä välillä jossain yötä. Ei myö olla yhtäpäätä tultu tänne Saaramaalle. 

 

Siellä sitte oli kyl niin hyvä isäntä ja emäntä talossa, et meitä ei laskettu juhannukseks maantielle. Ko myö mäntii, nii avattii heti heinäpellon veräjät auki ja sanottiin, tuonne ajatte lehmät. Eikä laskettu sit seuraavana aamuna eteenpäin, vaan sanottiin, et juhannuksena olette paikallaan täällä. 

Sitte kun juhannus oli männy, nii sit seuraavana arkipäivänä jatkettii matkaa tuonne Sippolan kirkolle tai ei ihan kirkolle. Ku siinä oli se Liikkalassa se mylly ja mikä talo siinä ol. Siinä talolla meillä oli ruokailu sitte. Siellä oli hernekeittoa. Matkalla lehmiä syötettii tienvarsista. Myö oltii siinä sitte Liikkalassa ensimmäinen yö yhessä talossa siinä maantien varressa. 

Seuraavana jatkettii Anjalaan. Siinä oltiin yötä. Lehmiä syötettiin aina tienvarsilta. Sitte jatkettii matkaa Elimäelle Villikkalan kylään. Siellä kokoonnuttiin koululla sitte ja sieltä jatkettiin, ketä nyt oli siinä, mie en muista minkälainen ryhmä se nyt oli, mut Einar-sedän väen kanssa kulettiin samassa sakissa. 

Myö jouduttiin sitte siihen koulun lähelle, olk se Kuoppamäen talo. Siinä oli emäntä pienen pojan kanssa. Siinä myö oltiin koko kesä. Sielt saatii sit lehmiä laiduntaa metsälaitumella ja siinä koulun lähellä pellolla. Siellä käytiin sit Vanhalan talossa töissä. Sielt saatiin sit lehmille palkaks heiniä ja ruokaa sit ja.

Menittekö työ takaisin Laihalle elokuussa, ku sinne pääs?
Myö ei mänty sillo takasiin. Myö jatkettii Villikkalasta matkaa Artjärvelle. Meil ol siellä se talon alku Artjärvellä ni. Alhon talossahan myö asuttiin. Talo oli uunia vailla.

Niin, teille oli viimeinen lähtö sillo kesäkuussa.
Niin meil oli kesäkuussa 19. päivä, ku myö lähettii viimeisen kerran Laihalta.

 

Miten sie koit tään lähdön? Uskoitko et lähdit viimeisen kerran?
No ei sitä osant. Ainahan sitä toivo takasiin, kun ei siellä ollut sitä sotatannerta. Eihä sitä sillo vielä tiennyt, et eteneekö se sinne saakka. Mut eihän se Laihalla koskaan ollutkaan. Nehä luovutti sen vasta jälkeenpäin tai purkivat.

Vuonna 1944 lähdit Laihalta, nyt sie oot käyny siellä sitte usean kerran. Miltä sinusta tuntu, ku sie olit ensimmäisen kerran Laihalla sillo vuonna -90? Millainen oli mieliala?
Kyl se tuntu sinne pääsy mukavalta. Muurikkalasta, sieltä tornista näky järven yli sinne meille, niin sen tiesi, ettei koti oo enää pystyssä. Siihen osas jo asennoitua sillä tavalla, et koti ei oo ennää pystyssä. 

 

Mut se, ku keväällä mentii, ni se luonto ol jotenkin niin kaunista, ku oli täällä ollu näillä lakeilla tasaisilla alueilla. Siellä se oli kumpuilevaa lehtimetsää, ni kyl se tuntu mukavalta päästä sinne entisille kotipaikoille. Lapsetkii sano, et kyl alko puheen sorina käymään, kun Typönmäkeä noustiin ylös. Siinä ol Marjatta, Raija ja Eero oli mukana. Se ol kyllä mukava reissu ja sitä enemmän alko miel tekemään. Ei sitä osannut kaivatakkaa, ku ei sinne koskaan pääst. Sit ko sinne kerran pääs, niin sit pit mennä jo syksyllä uudestaan. Silloin ol Pirjo mukana sitte. Oikeen mukavaa on ollu käydä. Tekee aina miel mänemään. Haapaniemen kalliolla täytyy käydä joka kerta järven rannassa.

(Laihajärven kylätoimikunta. Haastattelu tehty Orimattilassa 30.3.1995.)

Alli Typpö Laihajärvellä, Haapaniemen rannassa kesällä 1942. Kuva: Marjatta V.

Joulunviettoa laihajärveläisittäin, osa 1

Joulukuun aikana julkaisemme kolmessa osassa Laihajärven kylätoimikunnan joulujutun, joka julkaistiin vuosi sitten Säkkijärvilehdessä. Kylätoimikunnan kokouksessahan syksyllä 2021 pöytäkirjaan kirjattiin se mahdottomalta tuntuva lause "tiedottaja ehkä kirjoittaa jotain laihajärveläisestä joulun vietosta Säkkijärvi lehden joulunumeroon". 

Haastetta kerrakseen -etenkin, kun ei löytynyt haastateltavia, jotka muistaisivat niitä Laihajärven jouluja. Mutta kaikesta selviää, kun on tarpeeksi päättäväinen ... Silloin löytyi "SE RUSKEA ARKISTOMAPPI", kirjoitettiin joulujuttu ja lopulta sitten elokuussa 2022 aloitettiin tämän blogin kirjoittaminen.  

JOULUN VIETTOA LAIHAJÄRVELÄISITTÄIN

Kun koti valmistui jouluun, niin silloin siivottiin katosta lattiaan; pitihän suurena juhlana puhdasta olla.

Sota-ajan joulut
Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, evakkoon Laihajärveltä lähdettiin helmikuun lopulla 1940. Kylän yllä liikkui päivittäin koneita, mikäli sää oli kirkas ja salli lentämisen. Rauhassa ei saanut olla edes ensimmäisenä sotajouluna 1939 -onneksi laihalaiset saivat kuitenkin viettää joulun kotona Karjalassa. Joulu 1940 puolestaan oli evakkojoulu. Joulut 1941 - 1943 olivat sotajouluja kotona Laihalla. Toinen evakkoonlähtö oli juhannusviikolla 1944. 

Sota-ajan lasten joululehti Joululahja 1943 (Otava).
Runo "Isän jouluaatto", Lauri Kemiläinen. 

Pienen pojan sota-ajan elämästä ja joulusta Laihalla on jäänyt muisto, että sotatilan takia lämmityksessä piti ottaa huomioon savun muodostuminen sekä iltasaikaan piti välttää valoja (ne olivat viholliselle merkkejä, että kohteessa asuttiin). Jatkosodan aikana istuttiin iltaa päreen valossa, koska venäläiset olivat purkaneet sähkölinjat.

Kuusjuhla
Laihajärven koulu oli keskeisellä paikalla kylää ja siellä pidettiin erilaisia juhlia, kuten kuusijuhla, joka oli tarkoitettu lähinnä koulun oppilaille omaisineen. Lapset puettiin juhliin siististi.

”Kuusjuhlassa oli koululaisten ohjelmaa, runoja ja kertomuksia, yhteisest laulettii. Opettaja ol tehny pieniä pussia, siel oli piparkakkuja. Tais olla jo viimeisinä vuosina omenakin. Oppilaat jakoivat ne lahjat, jotka joulupukki oli tuont. Jälkeenpäin arvailtiin, kuka pukki oli”.

Joulukuusi
Joulukuuseksi valittiin tietysti metsän komein kuusi ja se kannettiin tupaan jouluaattona. Kuusen koristelu oli kovin vaatimaton nykyajan joulukuusiin verrattuna. Ensimmäisenä laitettiin tähti latvaan. Kuusen oksille laitettiin kulta- tai hopealankaa ja oksissa roikkui myös omenoita sekä kuusenkaramelleja enkelikiiltokuvalla. Omenat ja karamellit sai syödä sitten joulun jälkeen. Valekaramelleja käytettiin myös – niissä oli sisällä pahvinpala (tai puunpala) ja koristepaperissa enkelikiiltokuva. Tuohon aikaan joulukuusissa oli elävät kynttilät. Kynttilät sidottiin langalla tiukasti kiinni oksaan, ettei kynttilä keikahtaisi ja aiheuttaisi tulipaloa. Joissakin kodeissa käytettiin koristeena myös Suomen lippunauhaa kuusenoksilla. Joulukuusta pidettiin sisällä loppiaiseen saakka. 

 

Joulukortit
1. ”Joulukortteja lähetettiin niille parhaille ystävil, joitten kans nyt oltii ja leikittii ja koulus oltii samoil luokil. Siel koulun joulujuhlassakkii laitettii ussein korttii kavereil. Ne jaettii siel sitte niinku pukin kontist ois jaettu. Kyl se ol hyvin pientä se joulukorttiin lähettäminen sukulaisil ja kauempaa asuvil tuttaville”.

2. ”Joulukorttia ruvettiin laittamaa ja niitä saikii. 20-luvulla mie en muista yhtään, mut sit jo 30-luvulla niitä alko sit olla jo ja kun osas jo kirjottaa. Kaupast ostettii, vissii 10 pennii kappale. Myöhän tilattii sit niitä korttia, kun ne ilmoitti ain, et saap. Sit käytii myymässäkkii niitä, niit sai tilata siin 100 kappaletta ja sillail”. 

Joululehdet
1. ”Joululehtii niit tul ja sit meil koulun puolest tul Koitto-lehti. Se luettii ain kannest kanteen. Se ol hyvä lehti. Siin ol runoja ja kertomuksia. Immi Hellenin kirjotuksii siin ol paljo”.

2. ”Joululehtii tilattii joka joulu. Opettaja otti ylös, kuka mitäkii lehtii tilas. Ne sai enne joulua sillo kuusjuhlilla. Siel ol lasten lehtiä erikseen ja aikuisten lehtiä. En muista niit nimiä, joku Koti se ol, mut en muista olko siin jotain jatkoa vai oliko se vaan Koti. Ne ol kuvitettu ja ol niissä sellasii pieniä kirjotuksiikii”. 

Joululahja 1943 (Otava), Laula lapsi (WSOY) ja Koiton Joulu 1943.

Lasten joululehtiä 1930-1940 luvuilta:
Joulupukki lehti (Valistuksen lastenlehti)
Koitto / Koiton joulu (Raittiuskansan kirjapaino)
Lasten joulukirkko (Pyhäkouluyhdistys)
Joka poika (Poikien keskus ry)
Joululahja (Otava)
Pääskysen joulukontti (Otava)
Sirkka, tyttöjen ja poikien lehti
(Toimittaja Anni Swan ja Helvi Karahka, Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino)

Jutussa käytetty materiaali:
Laihajärven kylätoimikunnan arkistot.
Vanhat joululehdet, -kortit ja -koristeet laihajärveläisten kotiarkistoista.

Vanhat valokuvat laihajärveläisten kotiarkistoista.