Mökki ol palanunna, ni Isu otti ja pan ne leivät uunii

Lempi Koson muisteluja Laihajärveltä: PUKIN ISU

Pukin Isu ol vanhapoika ja sellaan vanha ukko ja liikkas toista jalkaans. Se ol merellä laivassa kosettant jalkaasa ja se joutu sieltä sit eläkkeelle. Ja se sai eläkettä ja joutu sit tulemaa takasii kottiin. Ja se ol kylän suutar, ku siihen aikaan - eihän sillon jalkineita ostettu - kaikki suutarilla tietettiin ja se käi talloissa aina suutaroimassa. Se ol talon ruokiissa - kotona suutarvehkeen kanssa.

lsu ol hyvä viulunsoittaja, että se häissäkkiin soitti tuota tanssia aina sen viulun kanssa. Pojat siit, jotta tuota marssitaan - Isu soittaan viulua eeltäppäin ja hyö marssiit. 

Ja muistahan miekii, ku se soitti ja ku Typöltä läksiit lavalle, ne Einarin ja Elinan häät, kun olivat - tään Eilan isän ja äitin häät - ni se sit eeltäppäin kävel ja sulhassakki tul perässä, ku siit ei pitkä matka lavalle oltaan. Isu soitti viulua eeltäp päin. 

Typön Elinan ja Einarin häät kesällä 1923. Kuva: Antti H.

Mut sit kerran ne juopuneet miehet Isua pyysit, ”lähetäänpäs”, lähtiä soittamaan ja myö marssittaan jälestä. Tekhän Isu niinikkään, mut pojat tekiitkin tepposen, ku siitä pit männä pellon ojan ylitten ja siin ol lauta siinnä ojan päällä - pojat ottiitkin ja katkasivat sen lauvan ja panivat takasiin siihen, jot Isu, kun tulloo, ni Isu kaatuu. No niihän siinä käikiin, ku lsu men eeltäppäin ja tuota selkä kiperännä ja pää pystyssä viulu leuan alla ja tallas siihen laualle, ni sillonhan se ol poikki - mikä katkastu olkii - ja Isu ol ojassa. Mut siinä käi nii onnettomast, ett Isun viulu katkes ja Isua ku itketti, jotta ku hänen viulu män rikki - palasiksha se män, ku Isun alle jäi, ku Isu kaatu. Mutt Hiekka Simo anto siitten sille oman – Hiekka Simon Anttoon anto - oman viulun siit Isulle, ett Isu ei jäänt ilman viulua.

No olhan siint Hiekkasimon Anttoonista, vielä että - Simosta, kun niit ol Anttooni sekä Simo, tää ol Simo - että kun tuo se Isu ol vanhapoika, se leipo ite, se osas tehhä hyvvää leipää. Mut siit se Hiekka Simo ol tuota äitisään kans, asu vanhapoika ja se äiti leipo, mut kun se äiti kuol siit, ni se män Isulta kysymään leivän oppia, että miten sitä hapanleipää tehhää, ku miul on taikinapytty, vaikka mie kuin puhtaaks sen pesen ni enhän mie saa (se kiusas sillai Isua) oikiaa leipää siinä pytyssä. Isu kirroil, jotta "mitä sie peset siitä pytystä, eihä sitä pestä saa ja sehä pittää antaa olla se hapan pytty".

Ja sit se Isun mökki nääs palo. Isu leipo ja (mie en muista, mikä vuos se ol) se ol kevättä, touvvontekoaikaa. Isu leipo ja mökki syttykkiin palamaan katolta ja palokuntaan soittiit ja mie katon, ku mie olin sillo ja sairas, et mie en kyent sinne - sinne men paljon ihmisiä, paloruiskua veivät sinne – palotorvi soi - sammuttivat, mut sit ne kantot ne Isul ol leivät pyöritetty, ku tupa ol lämpiämäs ja pöyvän kantot ulos sit niihin leipiin kans, jotta tota pelastit sieltä, ni Isukki kirroillt sit ja hätistelt "miehet älkää talloko niitä miu leipiä nyt siinä" ku ne sammuttivat sitä mökkiä ja sit ku se mökki ol palanunna, ni Isu otti ja pan ne leivät uunii. Mut nii pahaksha se mökki palo että kunnalliskottiiha Isun pit männä ja sinne se kunnalliskottii sit kuoli.

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.) 

Käs murtu - jalka murtu - miten paljo siltä murtu

Rainion Lempin muisteloita evakkoreissulta.

Oltii oltunna evakossa ja sit saivat takasii vallatuks meijän kylänkii ja koko Karjalan.
Tul tieto, että päästään pois, mutt eihän sitä samassa päästy. Käi enstään siivoojat taloja siivoomassa. 

Myökiin ruvettiin tavaroita pakkaamaan, tekemään pois lähtöä. Ostettiin lampaita ja ostettiin lehmiä, hevonen meillä olkiin - nuor hevonen - siin ol sukuvika, että se pelkäs autoja ja ol omapäine. Lehmät laitettiin kuorma-autossa sinne lähemmäks jo lähelle asemalle, ne ol pantu sit johonkiin talon seinää kii - ulkokartanon seinään kii ne lehmät. 

Rainion Antti perheineen oli evakossa Porin lähellä Lassilassa, Tenhon talossa.  Kuvassa: Antti ja Valpuri sekä tyttäret Salme, Eedla ja Saimi. 
Edessä Eedlan lapset Taina ja Paavo sekä Saimin poika Tauno. Kuva: Taina Tommiska.

 
Isälle sit tehtiin kuormaa ja se läks hevosen kans pitkiillä kärriillä - nuor hevonen. Myö oltiin Lassilassa evakkonna ja isä läks siit kottii, kaikki tavarat ol pakattunnaa. Eihän siel kyläs ajantkaa, ku yks linja-auto ja se ol sellainen -häkäpytyks sanottii- jotta siin ol takanna yks sellainen tavarakoppi ja eessä oliit matkustajat. Talon vävy sitä ajo, jottei se olt tuntematon se ajaja. Pappa ku näk, jotta se auto tulloo, se hevonen rupes jotenkii pelkäämää. Se män sen suuhun siellä mettätiellä -oikein kivikkoista, ku se maa ol ja mäkiistä. Pappa, miten se jäi kii hevosen suusta, ja se män sen hevosen jalkoihin ja hevonen villiintynneenä - kärrit ja kuorma papan ylitte. Siltä murtu - käs murtu - jalka murtu - miten paljo siltä murtu. Sitä pappa sit sano, että kui kylmä siinnä ol, ku ei laskettu pois häntä ennen, ku polissit tul häntä tutkimaa. Paniithan ne hälle peitettä, mut se ol lokakuun alkua - 10. päivä. Se joutu, miten kauvan siel metässä tienvieressä makkaamaan, ku ne polissit olivat. 

Säkkijärven Laihajärveltä lähtiessään Julle oli 2-vuotias. Julle oli rauhallinen hevonen,
mutta pelkäsi autoja ja saattoi pillastua, jos sellainen tuli tiellä vastaan. Kuva: Sylvi Koso

Sitä en ennää muista, kuka sen hevosen korjas, että missä se hevonen niin kauan ol - kun sitten saatiin tavarat sinne junnaan. Mut yhtä kaikki, pappa vietiin (Noormarkun sairaalaan) Porin sairaalaan. Meil ol tult tieto, että miten on käynynnää ja kaikki tavarat pakattunna ja ne hajallaan. Sitä en muista, kuka sen hevosen korjas, mutta lehmät oliit siellä ja tavarat oliit viety pakattunnaa Noormarkun asemalle - näitä ei oo hoitamassa kukkaa - näitä tavaroita.

Meil ol äitin kans lupa huomenaamulla lähteä siinä autossa, mikä se pappaa tul vastaa siinä kylällä ja papalle sillä lailla käi. No saatiiha myö siit tavarat, äiti män Porriin kassomaan issää.
Serkku siit sieltä Noormarkusta lupautu lähtiä miun kans sit. Meil ol kaks lehmää ja kaks lammasta ja sitte ol muut pakkaukset kaikki sitte vielä siinnä. Mie läksin Hermannin Simon kans sit tuota viemää ja saatiin tavarat sitte. Noormarkun asema se ol, missä lastattiin niitä. Hevonen pantiin sinne junnaan ja ne lehmät ja lampaat ja sit. 

Simon kans myö jouvvuttiin oottamaan niin kauvan, enneku se juna läks. Sinne ol sit tuotu suur valli paalattuja heiniä. Simo sano, ett valtion nää on ja myö ollaan valtio. Myö varastettiin niitä heiniä ja kannettiin elläimille junan vaunuun, jotta niil ol eväsheiniä. Samassa junassa ol avovaunussa hevonen ja elläimiä.

Ne läks juopottelemaan, ku siellä sai iltapäivän uottaa, että juna lähtöö. Tää Iippo män johonkii juopottelemaa ja kun se tul asemalle, ni juna ol männynnää ja elläimet jäivät avovaunuun sillä lailla, niil ei olt hoitajaakaan. Mut sit se Porissa joutu seisomaan kauva aikaa se juna, ei aikaakaan, ku se Iippo tulloo leuhkasoo. Mie en tiiä, miks ei taksia laskettu ajamaa kaupunkii, jotta se Iippo juoks toiselta puolelta kaupunkia, mutt pääs kuitenkii viimiseltään siihen junnaan elläimiisä parriin.

Myö saatin tavarat umpinaiseen vaunuun. Sit kun lastasiit viel toisiin, kirkonkyläsiin, viljaa siihen vaunuun umpivaunuun. Siihen tuotiin niin mahtinnaan tavaraa ja enkös mie kieltänt niitä miehiä, ”eihän tänne ennää saa tuua - eihän meijän elläimet sovi mihinkään”. Nehän mänit asemamiehill valittamaan, että ei sinne annetakkaan ennää lastata. Miten siinä käi, kun ne pantiin elläimet ja viljat sammaan vaunuun. Lehmät pissit ja kakkit ja viljat oliit siinä lattialla, ne kastu ne pohjimmaiset viljat siinä. No oltiinhan myö Simon kans siinä elläimiin kans, mut Julle - se ol nääs se hevonen - se ol nii viisas. Ku meil ol niitä varastettuja heiniä suur läjä kannettu siihen hevosen etteen, eihän siellä sopint missään muualla makkaamaan, ni mie käin siihen etteen -ol nii hyvä maata heinäläjäs siinä hevose ees. Mut ku mie aloin männä unnee siinä, hevonen alko miua huuliin kans näppimään, ei se antant miun maata. Ei se purt, mut ku se hevonen ties, että nyt mie nukun, taas se rupes miua huuliin kans höpistelemään. En mie saant maata.

Sitte Toijalassa seiso juna kauvan aikaa, ku myö tultii. Ikinä mie en oo näht nii suurta kaivoa, ku siel ol. Se ol niinku joku lato ois upotettu maan sissää, eihä siel olt mittään päälläkkää, sen kun ämpärillä koukkasin vettä. Niinhä juotin niitä elläimiä siellä junassa siintä. Mie tuhmako viel otin ämpärillisen vettä valmiiks, tieshän mihi se män, sinnehä se män ihmisiin viljoin alle, luikki siel junassa ämpäristä kaikki pois. Sit taas jossakin asemalla mie läksin ettimään kaivoa. Siin ol asemalla naisia, siinä asemahuoneen iessä. Ni se sano, joku tuntematon naine, että ette kerkiä kaivolta saakka hakia - juna lähtöö – ”ottakaa tuosta veturin raanasta, siitä tulloo vettä kyl vielä”. Mie mänin ettimään siitä ja antothan ne junamiehet miulle siinä sit taasen vettä, ett mie sain juottaa mein lehmät.

Toijalassa myö oltiin päiväsyvännä, olha ne tavararatat ja matkustajaratat likkeellä toisiaan, siel ol yks matkustajavaunu seisomassa. Mie sanon, että siinä lastataan lapsia Ruotsiin mänemään. Mäninhä miekii, ku ol aikaa, kattomaa sitä. Sinnen tuotiin sellasia 4-5-vuotiaita. Liekkö olt 6-vuotiaitakkii lapsia ja siellä ol niit tätiä, ne toivat jostakii sieltä talosta sit sinne junavaunun. Niitä lähettii viemää Ruotsiin niitä lapsia, ku Suomesta sillon sota-aikanna vietiin lapsia Ruotsiin. Miekii käin kattomassa, niihä mie näin, kun niitä lastattii sinne junavaunuun. 

Lehmät palaamassa laitumelta iltalypsylle Hirvelässä. Kuva: Sylvi Koso.

Miul ol taskulamppu, ehän mie osant - enhä mie vieläkään ossaa panna patteria lamppuun. Miul ol patteri siit ostettunnaa, nyt en muista missä asemallaa juna seiso, mie mänin asemamiehiin luokse. Pyysin, että laittasivat miulle patteria, laittoithan ne miulle taskulamppuun patterin.

Sit myö tultiin Luumään asemalle, sielt purettiin tavaraa junasta, kaik tavarat pois. Hevosen panit sit kiinni johonkii sellaseen vanhaan autonraakkiin, sen villin hevosen. No mie pelkäsin, mite se talloo ittesä, mut eihän se villinnää ennää olt. En mie muista, missä se Simo sit jätti meijät. Simo läks kottiin ja mie jäin sinne Luumäelle elläimiin kans. Mie lypsin niitä lehmiä, ne olit tallissa ja Julle ol tallissa - talon talliin vietynnää, se ol siellä varsan karsinassa. Mie olin vuorokauven siellä Luumäällä yhessä talos. Siin ol paljon evakkoja. Lehmiä mie hoisin ja se Hermannin Simo män siit kottii ja Enni pan Koson Matin sit hakemaan hevosta sieltä Luumäältä. Enni tul hakemaan lehmiä, taluttaen sieltä Luumäältä kottiin. Eedlalle ol yks lehmä ja meille ol yks lehmä ja lampaat pantii sit vissii autoon. Matti toi hevosen ajallaa. 

Lempi, Valpuri ja lampaat. Kuva Taina Tommiska.

Kun mie vuorokauven olin siinä talossa, ni voi että se emäntä ol pahalla päällä ku yhtenään ol evakkoja. Miul olit nauhakengät jalassa ja mie panin aamulla niitä jalkaa, mut ku tul emäntä pahalla päällä tuppaan - sillon mie nauhat auki - ulos mänin laittamaa niitä nauhoja sitte kiinni. Emäntä suuttu siintä, ku sil ol itelleen varattunnaa kuivat kahvipuut ja tulkin yöllä junalasti taas evakkoja siihen talloon - se ol kyl täytee se lattia makkaamassa ihmisiä kuin sopi vaan. No eikös nää vieraat ihmiset ottiit ja keittiit kahvit niil emännän kuivilla puilla. Siintä se oikein suuttu, ku mänit ne puut. Mie ku olin siellä kartanolla, ni miniä tul siit niinku miu luokse lohduttammaa, kun se on sellainen - mitä siintä välittää huoli. Tulha se viimiseltää miullekkii lähtö, ett mie pääsin sieltä lähtemää.

Kyl miekiin olin pahalla päällä, kun mie siihen talloon tulin. Kun mie olin sekal - jotta mie luulin, että se on ilta. Siel tul jottain niitä junamiehiä tai mitä evakkoin järjestysmiehiä vastaan ja miul ol kana - kaks kannaa vai mitä siel ol, myö tuotiin kanoja kottiin sieltä. Sit ne miehet miulle niin ystävällisenä, "no täällähän tuuaan kanojakkiin, jotta saap munia". Mie en muista, miten ne sit sano, ku mie luulin illaks sitä ja se olkiin aamua. Mie ku olin junassa ollunnaa, ni mie en olt päivästä selvillä. Mie olin yksinnää siellä asemalla niihen elläimiin kans, ku se Hermannin Simo läks kottii ja Koson Matti tul sen hevosen hakemaa. Mie mänin linja-autossa kottii ja Enni vei niitä lehmiä ja Koson Matti vei hevosta. No ku se isä joutu sinne sairalaan ja äiti jäi sit sinne. Siel ol Noormarkussa kortteeri ja käi Porissa sitten aina issää kattomassa. Äiti tul sitten, mie en muista montako viikkoa se ol siellä - viikon vai kaks. Äiti tul sitten yksinnää pois. 

Antti ja Valpuri evakossa Lassilassa Porin seudulla. Kuva: Sylvi Koso

Sit ol Sivin seinässä ilmotus, että saap anoa sotamiehiä lomallen, kottiin töihin. No jokanenha sinne lähetti, se ol lokakuun 28 päivä, mut niin pakkanen ja paljon lunta jot sit kelkallan läksin kirkollen - 14 kilometriä matkaa - anomaan Ilmaria lomalle. Ehän mie mänt, kun 4 - 5 kilometriä vissiin mänin kelkalla, mettään vein kelkan. Eihän siellä pakkasessa kelkka kulkent, läksin kävelemmään. 

Tolppalassa tapasivat sit Laisiin kylästä Tommiskan naiset miut kiinni ja ottivat miut rekkeen sit. Ne mänivät ja anomaan miehiä lomalle. Mie mänin sinne pappilan leikkauksee astikka siinä reessä ja siinä tulikiin vastaan Tommiskan sukulaisia, Suurpäälän naisia, ne rupesivat siinä sit haastamaan keskenään evakkokuulumisia. 

Ehän mie tarent istua reessä, mie läksin siint mänemää kirkolle, siint ol parisen kilometriä vielä matkaa, taas sen lopun jalan. Mie kun mänin kirkon määstä ylös, ni Hermannin Hanna sano: "Justii teijän issää tuotii kottiin. Se on tuolla kirkon määllä reessä. Se linja-autolla tuotiin, nyt se on siinä reessä, sitä lähetään viemään kottiin." Mie läksin oikein hättään mänemään sinne kirkonmäälle, nin tapasinhan mie sen. Sitte siel ol isä reessä ja siel ol komennettu hevonen sit sieltä - en muista sitä miestä - kuka sitä sit ol määrätty viemään kottiin. Sillon isä sit tul sieltä sairaalareissulta pois ja ens kertaa kottiin sen evakkoreisun jälkeen. Se ol kotonna, eihän se liikkumaan pääst. Sillä lailla koitti liikkua, että se käi tuolin päälle istumaan ja sit vähän nosti ittiään ja sit nosti tuolin toiseen paikkaa ja sil taas nosti ittiään – sillälailla se alko liikkua. Vielä siint tul niin terve, että se kulki joka paikassa. Ajo pyörällä sekä ajo hevosella Siitähä sillä lääkärintodistuksia paljon pit olla, ku se ol nii loukkaantunt - ku annettiin niitä työmääräyksiä ja ois pitänt töissä olla.

Julle-hevonen, Ilmari ja Sylvi Koso Sippolassa 1950-alussa. Kuva: Sylvi Koso

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)

 

Hyvää äitienpäivää

Vanhoja äitienpäiväkortteja. 

Laihajärveläisille maalaistalon emännille äitienpäivä oli samanlainen kuin kaikki muutkin päivät -äiti heräsi aamulla ensimmäisenä ja meni navettatöihin. Entisaikaan ei ollut tapana viedä äidille kahvia sänkyyn. 

Laihajärven Nuorisoseura järjesti vuosittain äitienpäiväjuhlat ja kahvitarjoilun Laihajärven koululla, jonne kaikki kylän äidit kokoontuivat runsain joukoin. Äitienpäiväjuhlissa kiinnitettiin valkovuokko nuppineulalla jokaisen äidin rintaan. Koulun oppilaat esiintyivät juhlassa. Koulun laulukuoro lauloi. Oppilaat esittivät myös runoja ja kertomuksia.

Lopetas rakentaminen, nyt rupeet tekemään puulaatikoita ...

Kyllikki Hyypiä-Lehtosen ja Kaija Jekusen muistelot, osa 4

Mentäiskö sitten sota-aikaan. Minkälaisia muistoja teillä molemmilla on tästä talvisodasta? Minkälaisia muistoja jäi lapsille? 
Mä (Kyllikki) en muista mitään muuta, ku että meillä oli tulipunaset suojapuvut ja sitten ku oli talvi, ni me ei saatu niitä tulipunaisia suojapukuja pitää päällä, koska ryssän koneet ois nähneet ne. Äitihän sit ompeli ne sellaset suojat niitten tulipunaisten suojapukujen päälle, lumipuvut siihen. Tämän muistan (Kaija), että joskus juostiin, ku meil oli toi kivinavetta, ni sinne juostiin mukamas sirpalesuojaan, mutta mentiinköhän kerran tai kaks. Ja katsottiin (Kyllikki) niitä lentokoneita, joilla oli niinko jokin puikko siinä takapuolessa. 

Tuleeko mieleen, kun ajattelee nyt jälkeen päin, että kun oltiin lapsia, pelottiko se silloin, kun tiesi, että sota on syttynyt?
Kaija: Siinä oli jonkinlainen sellanen pelko, että esimerkiks mie ainakkii, sillon puhuttiin desanteista ja puhuttiin evakoista ja puhuttiin vaikka mistä, ni sen mie muistan, ku mie sanoin, et "mie en ainakaan lähe desantiks, jos ei äiti lähe" - Se oli tarkoitus, et evakoks. Jokin tuollanen pieni pelko siinä kuitenkin oli, mut ei mitään sellaista hurjaa. Se vaan tuntu, et sitä niihin vanhempiin tarrautui sitten aina. Se oli n niinko sellaista jännääkiin. 

Kyllikki: Niin mul on enemmän niinkun sellanen turvallinen tunne, mut kuitenkin vähän niinko ihmettelee, et mitä ne vanhemmat nyt pelkää siinä sit. 

Kaija: En mää kans muista siin mitään suurempaa pelkoa. Jollain tavalla se kuitenkin heijastu vanhemmista se, et siihen tuli sellanen tietty epävarmuus ja jonkinlainen pelko tuli. Totta kai vanhemmat toisella tavalla, vaikkei sitä suoranaisesti peloteltu millään lailla, vaan päinvastoin. 

Te lähditte sillon -40 talvella, niikun muutkiin laihajärveläiset. Mihin päin? 
Taavettiin. Esinnäkin me lähettiin niinkun kaks kertaa sillä tavalla, että siellähän ilmoitettiin, et nyt tulee se linja-auto, joka vie meitä sinne, Hiekan kujan suuhun. Me mentiin sinne ja meil oli ne toiset töppöset oli jalassa ja monot oli repussa ja sitten mentiin sinne Hiekan kujan päähän. Kuinka ollakkaa, sitte tuli tieto, että se auto ei tuukkaan, sitte tultiin takas kotiin ja sit lähettiin seuraavana päivänä uudelleen. Sitte meidät vietiin Taavettiin. Me lähdettiin helmikuussa ja isä tuli sitte vielä jouluaattona, sillo -39, kun hän oli siinä rannalla Jokikylässä, isä oli siinä tykkipatterissa. Ku me oltiin sitä mieltä, että isä ei pääse jouluks kotiin, yhtäkkiä jouluaattona, ni hän tuleekin kotiin. Mie (Kyllikki) muistan sen, kuinka äiti tuli niin iloiseksi, et muistan todella, että äiti oli tavattoman iloinen. Mie muistan sen vielä tällä hetkellä siinä eteisessä, että isä olikin siinnä. 

 

Tää evakkoretki sehän kesti vajaa pari vuotta? 
Me mentiin sitten oliks se Poriin, kun me mentiin junalla Taavetista ja sit siintä linja-autolla Tuorilaan. "Ja siellä karjalainen kansa seiso huutokaupassa". Se on se Anneli Saariston laulu, kyllä pitää mitä suuremmassa määrin paikkansa (Kaija). Meitä ei huolinu kukaan. Ei, koska oli kaks vanhaa -pappa oli halvaantunu-  ja sitten oli vielä Terttu, joka oli puoltoista vuotias. Meidät sitten sijoitettiin sinne, se oli sellainen, missä oli hotelli ollu ja me saatiin sitte sen rouvan ruokasali, missä me asuttiin. Sitte meillä oli vielä isoisän sisko, se Masterin täti oli vielä mukana. Se Masterin täti siinä vaiheessa joutu sitten jonnekin muualle, mutta se oli semmonen niinkun matkustajakodin tapainen. Se matkustajakodin omistaja anto oman ruokasalinsa meille. 

Isovanhemmat, äiti ja me lapset majoituttiin sitte tähän ruokasaliin ja mie muistan vielä, että siinä oli valtavan iso semmonen tammipöytä keskellä. Sitä ei siirretty siitä mihinkään, mut hyvä meiän oli siinä olla. Siinä me oltiin sitten niin kauan, kunnes tuli tämä välirauha ja isä tuli siihen sitten ja sieltä me mentiin sitte Luvialle. 

Sitten kun palattiin takaisin sinne Laihajärvelle syksyllä -41, sehän oli vielä jatkosodan aikaa, niin minkälaisia muistoja teillä on siitä? 
Meillähän oli kaikki hävitetty. Me tultiin sinne Matti Kosolle Kosonmäelle loka-marraskuussa ja minulla on sellainen mielikuva, että meiän pappa, joka oli halvaantunut ja kun tuli tieto, että päästäänkin takaisin, niin pappahan tervehty niin, että hän itse istuutui hevosen rattaisiin ja ajoi Laihalle. En muista tarkalleen, millä konstilla me muut mentiin, mutta pappa sai voimansa takasiin, ja niin hän oli ensimmäisenä siellä. Meillä oli poltettu molemmat talot. Ei me Kosolla koko aikaa oltu, vaan me mentiin siihen naapuriin Kokon Eemelille. Ko Eemel Kokko ei tullu sinne takasiin, ni meillä oli koko Kokon talo, paitsi tupa ei ollut. Se oli niinkun heidän käytössä. Kokon talo oli pystyssä ihan kokonaan. 

Hyypiän talon rauniot. 

Sitte teillä alettiin rakentamaan. Mitä rakennuksia teillä rakennettiin ensiksi? 
Siihen rakennettiin joka tapauksessa pieni asuinrakennus, sauna ja sit sitä navettaa ruvettiin rakentamaan myöskin, mut mä en muista missä järjestyksessä niitä alettiin rakentamaan, tuliks sauna ensi. Voi olla, että se sauna tuli ensi ja sitten tuli vasta se asuinrakennus. Mehän asuttiin sillon Kokolla. 

Muistatteko, kuka teillä oli rakentamassa?
Mä muistan sen yhden miehen, mikä sen miehen nimi nyt oli, joka tapauksessa, koska meillä rakennettiin, sitä navettaa vielä tehtiin, sillon kun oli perääntymisvaihe jo Kannaksella ja sitte, ku äiti sano tälle rakentajalle, että "kuule lopetas rakentaminen, että nyt rupeet tekemään puulaatikoita, nyt ruvetaan lähtemään". Ni hän sano, että hän oli jo odottanu, että koskas tuo emäntä sanoo, että nyt ei enää rakenneta. Hänen mielestä tää on ollut turhaa jo vähän aikaa. Navetta ei ehtinyt täysin valmiiksi. 

Muistuuko mieleen vanhempien kertomana rakentamistarvikkeiden hankinnasta, oliko se kuinka vaikeata saada? 
Siitä mä en osaa sanoa yhtään mitää. Mutta kyllähän kaikella tälläisella niin kun nauloilla ja muilla piti olla ostolupa. Senkin mä muistan, että mä joskus olin siellä kirkolla, piti jonottaa jotakin ostolupaa johonkin rakennustarvikkeeseen, oisko se ollu naulojen ostolupa tai joku muu tämmönen, että se annettiin mulle tehtäväks mennä hakemaan. Kyllä se varmaan näin oli, että ne oli naulat, lasit ja sellaset. 

Jos jatkettaisiin siitä, kun teidän isä oli siellä sodassa. Kävikö hän usein lomalla?
Hän kävi lomalla sillon kun oli, oliks se nyt se asemasota, koska mää olin koulussa sillon Viipurissa, niin me hyvin usein isä pääs viikonloppulomalle, että me lauantaina samassa autossa tultiin kotiin ja sitte taas sunnuntai-iltana samassa autossa tultiin Viipuriin takaisin, kun hän oli autojoukoissa Viipurissa, et siinä vaiheessa, ku sotatoimet ei olleet. Mutta minä en kyllä muista, että sitten enää siinä vaiheessa, kun se kiihty. Ja mehän tosiaan, Viipurin Tyttölyseohan muutti sitte Kangasniemelle ja me ton Helgan kans mentiin sinne ja Helga hoivaili mua siellä sairaanakin ja toi Helga meni sitten yksin Laihalle ja minä en päässytkään sillon kotia. Minusta se oli katkerampaakin katkeraa, ku mie en päässyst Helgan kanssa matkustamaan, kun jouduin tulirokkosairaalaan. "Vienäs Kalle" (lehtori Kalle Väänänen) kävi minua kyllä kattomas.

Minkäslaista se oli koulunkäynti sillon Laihajärvellä, tehän aloititte ennen sotia? 
Juu mää (Kyllikki) kävin alakoulun ensimmäisen ja sitte toista luokkaa Laihajärvellä ja sitten jatkosodan aikana, niin mä en Laihajärvellä enää koulussa ollutkaan, mutta Kaija sinähän olit. Sinä menit 6-vuotiaana kouluun sitte silloin ennen sotaa. 

Niin (Kaija) oliks se sellanen supistettu, että siellä käytiin vaan syksyllä osa, siinä kansakoulussa Oronmäällä. Sitten jatkosodan aikana, se kouluhan oli siellä Peltolassa (Iivar Hyypiällä). Siellähän mä olen yhden vuoden käynyt. Siellä olen käynyt yhden vuoden ja sitten menin yhteiskouluun Säkkijärven kirkolle. 

Sitte läksitte oppikouluun Säkkijärven kirkolle, olitteko siellä kirkolla kortteria? 
Mä asuin Säkkijärven kirkolla ja asuin äidinäidin Salokallion mamman luona. Hän oli rakentanut sinne kirkolle. Häneltä oli kans kaikki sodassa palanu, mutta oli rakennettu semmonen, mistä oli tarkoitus tulla sitten sauna. Ja siinä oli niinkun kaks huonetta. Siinä me asuttiin toisessa huoneessa Oron (Tommiskan) Hilkan kanssa. Oltiin siellä ja sitten aina viikonloppuina lauantaina mentiin kotia. 

Kun te olitte siellä viikon, niin olitteko te äidinäidin ruokataloudessa vai oliks teillä omat eväät mukana? 
No kyllä oli viikon eväät mukana, et äiti aina leipo ja. No ei ehkä nyt kaikki, mut kuitenkiin sellainen, mitä nyt voitiin ottaa mukaan leipää ja sitten oli se maitohinkki mukana. Kuin pitkälle sillä sit mentiin viikossa, niin en pysty sanomaan, mut kuitenkin, että aina oli evästä mukana. 

Olks koulussa sillon mitään ruokaa? 
Ei ollut. Ei meillä ainakaan siellä ollu. Se alko niin, ettei siellä ollu ko se yks luokka ja yks opettaja, Alander. 

Oliko Laihajärveltä muita kuin tämä Tommiskan Hilkka?
Ei ollu muita meitä. Linja-autolla, ne oli niitä häkäpönttoautoja kuljettiin viikonloppuisin ne matkat.

Minkä firman autoja ne oli? 
Onni Vilkas ainakin, sen mie muistan, ko se on vieläkin. Oliks ne kaikki vai oliks siellä useampia.
Se oli se Tienhaaran liikenne, se punanen. Eiks se ajanu Kotkasta Viipuriin se Vilkas ja eiks se Tienhaarakin ajanu samaa, koska mää mänin sitte taas Viipuriin saakka, et mä en oo koskaan Säkkijärven käynt, Me ollaan käyty tuon Helgan kans tyttölyseota Viipurissa. 

Eiks me kuljettu aika paljon niinko samoissa, et jos te menitte isän kanssa Viipuriin taikka ainakiin tultiin samassa autossa. En muista niin tarkkaa, mut kuitenkin linja-autoissa kuljettiin nää matkat.

Viipurin tyttölyseo. Kuva: Merja T.

Millon sinä aloitit siellä Viipurissa?
Mä oon aloittanut vuonna -42. Silloin mä oon menny ensimmäiselle luokalle Viipurin tyttölyseoon ja asuin sen Aipin (Aili Vinnari) luona siellä Kelkkalassa, Aholan Irjan kanssa nukuttiin samassa sänkyssä Aipin peräkammarissa. 

Oliko siellä muita laihajärveläisiä sinun aikaan? 
Ei, ei ollu paitsi Helga, enkä mä muista, et meiän kylästä ois ketään muita ollu. Mä olin sillo toisella luokalla. 

Oliko teillä sillon polkupyöriä lapsena ja kuinka aikaseen? 
Ei meillä lasten pyöriä, meillä ei ollu, mutta meillä oli perheessä kyllä naisten pyörä ja miesten pyörä. Ja me opittiin kyllä ja naisten pyörällä minä kyllä opettelin ajamaan. Äidillä ja isällä oli omat pyörät kummallakin. 

Ajettiinko näillä pyörillä kuinka pitkiä matkoja? 
Sen minä (Kaija) muistan, että kyllä minä pyörällä olen kouluaikana käyny Tolppalassa, kun Iiris-täti, äidin sisko asu Tolppalassa. Jotakin asiaa piti käydä siellä ja sen mä muistan, että se oli niinko pisin matka. Niin ja Säkkijärven kirkolta tultiin keväällä polkupyörällä. Luultavasti meillä sitte oli mukana siellä se polkupyörä kouluaikana, koska me asuttiin niinko kirkolla ja se Säkkijärven koulu taas toimi siellä Suurpäälässä, siel oli pystyssä joku, missä tää toimi. Sitä väliä ajettiin. Talvella hiihdettiin ja sitten oli potkukelkat ja sitten keväällä polkupyörällä käytiin ja sen mä muistan, että keväällä, mie ainakiin tulin sillä polkupyörällä, ajoin kotiin kirkolta justiin tään Hilkan kans tultiin. 

Muistuuko kylältä mieleen jotain erikoisia paikkoja, luolia, kiviä tai lähteitä? 
En minä kyllä muista muita ko se Kylmäoja, mikä oli lähteitä täynnä, mikä laski siihen Laihan lampeen. Eiks se tullu jostakin sieltä suolta. Siin oli hirveän paljon lähteitä. Siinä oli kylmä vesi, et esimerkiks heinäpellolla, kun oltiin, ni juotavaa ei tarvinnu aina sinne osaa peltoa viedä. Sen sai niistä lähteistä sen juomaveden. Mie en niitä rajoja osaa oikein sanoa, mut jollakiin tapaa ne rajoittu siihen meiän peltoon.

Oliko teillä kotona kirjoja? Luettiinko teillä? 
En mie tiiä, et oliko muita ko raamattu ja sanomalehet, Suomen Kuvalehti ja Kotiliesi. Mie muistan, et jokin sarjakuva niiltä ajoilta on jäänyt mieleen Suomen Kuvalehdestä ja Kotiliedestä. Sitte joku sanomalehti. Maakansa ja Yhteishyvä, Pellervo. Joululehtiä oli ja urheilulehtiä, koska muista että isällä aina oli Urheilijan joulu. Joitakin urheilulehtiä voi olla, että hänelle tuli, mutta ne ei sillä tavalla lapsen mieltä kiinnittäny, ku se Urheilijan joulu. Muistaakseen siinä oli joku sellainen peli, mitä tietä myöten päästiin eteen- ja taaksepäin. 

Joulukortteja saatiin sekä lähetettiin, niitä on vieläkin tallella joitakin. Äidin sukulaisille ainakin lähetettiin aina ja esimerkiks Kaijan kummitäti lähetti aina. Kyllä joulu- sekä pääsiäiskortteja on niissä kirjeitten joukossa, jotka mulla on kotona. 

Pikkuneitien kesäinen kahvihetki. Hyypiä Kaija ja Kyllikki oikealla.

Muistuuko mieleen minkälaisia leikkejä lapsena leikitte? 
Ne oli kyllä hyvin tavanomaisia. Tuntuu, että ruutua hypättiin ja narua. Seinäpalloa pelattiin, neljäämaalia. Nukkeja oli oikeastaan aika paljonkin. Tehtiin taloset aina. Sitten, kun meillä oli se leikkimökki, ni siellä oli oma pieni kalustus kokonaan ja sittehä meillä oli nää tämmöset pienet, niinku lasten leikkiastiastothan meillä oli. Tuossa valokuva-albumissakii niitä on, kun meiän serkut oli meillä. Se on justiin se, talosia leikittiin. Se kuulu siihen, niinkuin varmaasti joka vaiheessa lapset leikkii kotia. 

Kääriäinen Esko ja Aune, Hyypiä Kaija ja Kyllikki sekä Kääriäinen Airi.
Kääriäiset olivat asuneet Sipon talossa 1939.

Kuinka se oli sitten sopuisaa se leikkiminen? Tuliko koskaan erimielisyyttä leikkeissä? 
Takuulla tuli. Saanko kertoa. Äiti kertoi, että hän katsoi keittiön ikkunasta, kun Kivelän Liisa ja Jussi ja Kaija ja minä leikittiin meidän hiekkalaatikolla. Jussi oli meistä vanhin. Liisa ja minä oltiin samanikäisiä ja Kaija sit kaks vuotta nuorempi. Jussi rupes meitä kiusaamaan. En tiedä nyt millä tavalla rupes kiusaamaan, mut hän kiusas joka tapauksessa, Liisa ja minä oltiin sit jo melkein pois lähdössä ja hätää kärsimässä, ni tämä pienin siitä otti kepin ja peittos Jussin. Jussi sai lähteä, mutta ei minulla ole minkäänlaista muistikuvaa, mutta totta kai näitä on tällaisia. Äiti sano vielä, että ko ”Kaija on aina ollut niin tarmokas ja itsetietoinen, niin hän ajatteli, että jokohan hänen täytyy mennä Jussia pelastamaan”. Nää oli kuitenkin hyviä kavereita. 

Leikkipaikka oli kesäaikana meiän pihapiirissä hiekkalaatikolla taikka leikkimökissä tai sitten seinäpalloa pelaamassa, mutta todella meitä ei päästetty pihapiirin ulkopuolelle. 

Mites talvena sitten, sisällä leikittiin nukkein kanssa, mutta kävittekö hiihtämässä, kelkkamäessä? 
Juu laskettiin sekä kelkalla että suksilla mäkeä. Se meiän mäkihän oli joskus, me saatiin laskee sitä mäkeä, mikä tuli meiän pihaan ja mikä mäni niinkun Hiekan kujalle, mut ei aina saatu. Mut sit siitä riihimäeltä niin siitähän me saatiiin pihapiirissä, ni siinähän oli kans mäkeä. Latu tehtiin siitä puutarhan ympäri. Me oltiin niin pieniä loppujen lopuks sillon vielä. Ihan hyvin riitti meiän laduks.

Terttu Hyypiä ja nuket kotona Laihajärvellä

Laihajärven kylätoimikunta  / Kyllikki Hyypiä-Lehtosen ja Kaija Jekusen haastattelu Lahdessa 6.3.1996. 

Valokuvat: Tuula Jekunen

Mamma oli emäntä ja äiti oli miniä

Kyllikki Hyypiä-Lehtosen ja Kaija Jekusen muistelot osa 3

Sitte näistä töistä siellä kotona. Oliks teillä jotain sellaisia erityisiä töitä, mitä voi sanoa, että ne oli naisten töitä ja jotka oli niinkun miesten töitä? 

Sillonhan ei ehkä sellaista tasa-arvoa ollu, niinkuin nyt puhutaan. Oliko karjanhoito pääasiassa naistentöitä? 
Musta tuntuu, ettei meillä ollu niin hirveän tarkkaan eroteltu naisten töitä ja miesten töitä. Oli kyllä niin, että äiti ja Aippi olivat navetassa, hoitivat niinkuin sen puolen, lehmät ja muun karjan, ehkä siellä nyt isäkin oli mukana esimerkiksi heiniä pudottamassa, mutta se oli pääasiassa äidin ja Aipin vastuulla. Hevoset oli miesten hoidossa.

Mites sitten keittiön puolella, oliko ne naisten töitä, niin ettei miesväki osallistunut tiskaamiseen, ruoanlaittoon? 
No ei siellä, ei kotokarjalassa. Käsityöt olivat erilaiset naisilla ja miehillä. Naiset kutovat kankaita, raassivat ja kehräsivät villaa ja pellavaa. 

Minkälainen työnjako oli vanhan emännän ja nuoren emännän välillä? 
No jonkin aikaa oli niin, että mamma oli emäntä ja äiti oli miniä, mutta sitten kun he ostivat sen, ni se muuttu. Eiks se ollu sinun (Kaijan) syntymän aikoihin, kun se muuttu, niin että isästä ja äidistä tuli isäntäpari, mutta kuitenkin aluksihan se oli niin, ettei se heti muuttunu.

Vanha emäntä kuitenkin työskenteli tilalla? 

Ehdottomasti, hänhän oli se, joka oli kaiken keskipiste. Osallistui talon töihin niinkuin ennenkin, vaikka isännyys muuttui nuoremmille. Mutta mamma ei ollut sitten enää esimerkiks heinäpellolla, eikä viljapellolla. Se oli äiti, joka oli sit siellä pellolla. Miust tuntuu, että mamma sisällä sitä ruokaa ainakin emännöi, en muista kuka sitä ruokaa sitten teki siellä. Se oli varmaan ihan järjestelykysymys. 

Hyypiän nuori emäntä heinäpellolla. Kuva: Jekunen Tuula

Oliko teillä säännölliset ruoka-ajat ja minkälaiset? 
Nyt mä en ainakaan muista sitä, että oliko sitä ennen navettaa mitään, mutta kuitenkin sehän oli se murkina, joka oli sen jälkeen, kun tultiin navetasta ja sehän oli puuro. Navettaan mentiin ehkä viiden kuuden välillä. Oli kaikenlaisia puuroja, tattaripuuroa ja myöskin jauhopuuroa -kaikenlaisia, mitä nyt löytyi omasta takaa, paitsi tattari ja hirssi, mikä ei ollut omasta.

Sitten murkinan jälkeen lähdettiin päivän töihin. Juotiinko päiväkahvia? 
Sitä minä en muista, mutta sittenhän oli puolpäivänen. Se oli oikein ruoka. Siin oli perunaa ja kastiketta, lihasoppaa tai hernesoppaa, mitä sitte siinä olikaan. 

Lähettiinkö puolpäivä sen jälkeen heti töihin, vai oliko siinä mitään lepoaikaa? 
No miehet tietysti oli silloin selällään pihalla niin kauan, kun vaimoväki tiskas. Sitten lähdettiin jatkamaan. No mä en oikein tiedä oliko se näin, mutta tuli mieleen, ettei miehet missään tapauksessa tiskannu. Tiskattiin ja sitten lähdettiin porukalla pellolle. 

Oliko iltapäivällä kahvia? Oliko kahvin kanssa kahvileipää? 
Oli ainakin sen mä muistan niinkun kesäaikana, ku se oli niinkun sellanen huippuhetki, kun kannettiin sillä pärekorilla sitä kahvia pellolle kahvin kanssa oli pullaa. 

Mihin aikaan noin suurinpiirtein lopetettiin ulkotyöt? Lähdettiin navetalle? 
En mä kellon aikoja muista. Mul on sellanen mielikuva, että se ois ollu joskus iltalypsyn jälkeen, kun ne sitten tuli syömään, et oisko se kesällä ollu sitten pikkusen myöhäisempi ja talvella vähän aikaisempi, töistä riippuen. 

Mites sitten, kun iltanen oll syöty ja puhdetöitä tehty, juotiinko sitten vielä kahvia ennen nukkumaan menoa? 
Mustaviinimarjamehua mä muistan. Voileipää ja teetä mä muistan, koska mä en ollut kahvin juoja siihen aikaan. 

Muistuuko mieleen minkälaisia ruokia teillä valmistettiin juhlapäivinä, jouluna, pääsiäisenä? 
En mä mitään muuta muista ko omat mieliruokani. Kun minulta kysyttiin, mitä sinä haluat, niin minä vastasin aina, että lihhaa ja marjapiirakkaa. Perunapiirakat oli nitä mitä meillä leivottiin, niitä sellaisia vähän isompia, leipälapion kokoisia hyllypiirakoita ja riisipiirakkaa. Riisipiirakka oli sellainen paksu ja kuiri päällä ja samaten hakkoopiirakka, mihin laitettiin perunoita ja läskiä ja lanttua. 

Hyllypiirakoita. Kuva: Mervi T.

Oliko säännölliset leipomispäivät? 
Loppuviikosta leivottiin; päivää en osaa sanoa. Ja laitettiin korkeareunaiseen pannuun sekä sianlihaa että raavaslihaa ja se oli melkein koko yön kai uunissa, että se oli seuraavana aamuna syötävää. Siinä kastettiin sitä perunapiirakkaa. Mamma ja äiti leipoivat. Pullaa leivottiin ja oli aina. Leipää leivottiin viikon annos ja jos jotain jäi, niin se meni elukoille. Mammahan teki nimenomaan nää hapanlohot ja sit mitä se oli nää virolahtelaiset hapanvelliä ja mitä pironaa se oli. 

Oliko teillä tapana viedä lämpimäisiä naapuriin mennessään? 
Minä en osaa tuohon sanoa. Nimittäin, mehän ei päästy hirveän usein Kaijan kanssa kylään, vaan meiän piti olla omassa kotipiirissä, et se oli oikeastaan hyvin erikoista, et me päästiin mihinkään. Kokon Tuovi kävi meillä hyvin usein ja Tuovi aina sanoi, etten mä voi mennä sinne Matille, kun se Kyllikki aina itkee mun perään. Hän oli niinko isosisko siinä sitte, mut me oltiin niinko omassa pihapiirissä hyvin paljon, et me ei päästy kylään sillä tavalla. Sitä ku Mamma taikka äiti lähtivät sitten naapurissa käymään, ottivatko he sitten mukaan jonkun, sitä en osaa sanoa. 

Ketäs kaikkia siinä teidän kotitalossa asui? 
Isovanhemmat Hanna ja Simo ja sitten äiti Airi, isä Lauri ja sitten me kolme tytärtä Kyllikki, Kaija ja Terttu. Sitten palvelijoista tosiaan talviaikana oli yksi ja joista ehdottomasti parhaiten me muistetaan tää Aili Vinnari (Aippi), joka elää tänä päivänä Haminassa. Hän oli meillä vuoden -37 syksystä ja samanaikasesti vähän ennen oli tää Hovin Aili meillä, mut minä en muista missä vaiheessa hän oli ja asuiko hän meillä muistaakseni ei, mut hän oli meillä ainakin kesällä. 

Simo ja Hanna Hyypiä sekä pojanlapset Kyllikki ja Kaija.

Ketä teillä oli siinä mäellä lähinaapureita? 
Oli Kokot, jossa oli Hilma ja Eemeli ja sitte oli Kokon Eino ja Tuovi. Sitte siellä oli Sivin (Monnon), Sivillä oli Anna ja Simo ja Lahja ja Eeva. Ja toisella puolella oli Lyijysen Simo ja Mari ja Veikko. Sitte oli Anttilan talo, joita kaikkia en muista (Anton ja Mari Venäläinen ja lapset Viljo, Tauno, Eino ja Aini). 

Minkälaista kanssakäymistä oli naapurien kesken? Tehtiinkö töitä yhdessä? 
Sen mä muistan, että ne Kivelän pojat ne oli ainakin heinäaikana paljon meillä. Kyllä kai talkoissa käytiin, mut minä en tiedä, mul ei olo kyllä muistikuvia. 

No mites käytiinkö teillä sitte kylässä? Kävikö vanhemmat naapurissa tai kävikö naapurit teillä? 

Oliko illalla niinkuin sanottiin myriäisiä istumassa ihmisiä? 
Meillä päin kyllä käytiin, mutta rnie en muista olisko meiltä käyty. Sitä en osaa sanoa, olisko isä ja äiti käyneet, mutta meillä kyllä käytiin, varsinkin sitte ku meillä oli se radio. Ni Salpausselän kisat mie (Kaija) muistan sieltä saakka, kun ne naapurin pojat tulivat kuuntelemaan niitä Salpausselän kisoja. 

Kävikö nää arki-iltoina vai enemmän pyhäpäivisin? 
Pyhäpäivänä ne, jotka tuli jumalanpalvelusta kuuntelemaan, ni ne tuli pyhäaamuna ja se oli Anttilan Mari, se vanha ihminen siellä, ni kun radiosta ei meinannut ensin kuulua hyvin, ni hän sano, et ku Lauri otti pappia nenästä kiinni, ni jo rupes kohta kuulumaan, eli toisin sanoen hän haki sen aseman, et se ensin rätis. Tosiaan se radio oli meillä ennen Tertun syntymää, et se on ollu -36,-37. Terttu on syntyny-38. Vanha Loorenz, mikä meill oli. 

Oliks se sähköradio? Kaija muistaa Salpausselän kisoista selostuksen sillon, ennen talvisotaa. Muistuuko muita ohjelmia mieleen? Kuunneltiinko teillä niin kun lastentunti tai jotain? 

Se oli sähköradio. Kuunneltiin joka torstai. Se oli Markus-setä ja uutiset kuunneltiin. Markus-sedästä on jäänyt mieleen tietysti se kaurapuuro ja Mikki Hiirilevyt, mut ei mitään sen kummempaa muuta. Jumalanpalvelusta oli kuuntelemassa nimenomaan näitä vanhempaa väkeä sieltä Anttilasta ja mul on sellainen mielikuva, että Lyijysen Marikin olis joskus käyny, mut se Anttilan Mari hän kävi useammin ja sitten Anni, Anttilan Anttonin sisko. 

Oldsmobile vm1928. Hyypiä Lauri, Airi ja tytär Kyllikki.

No teillähän oli myöskin henkilöauto. Muistuuko mieleen, minkälainen se oli? 
Se oli Oldsmobile ja se oli vuoden, äiti ja isä on menneet kihloihin vuonna -29 ja isällä on sitä ennen ollu se. Se on sit vuosmallia joku -28 taikka -29. En tiedä, mitenkä sillon autot myytiin, et myytiinkö ne seuraavan vuoden mallia vai, viimeistään -29, mut minä (Kyllikki) olettaisin -28. Se oli avoauto. Siitä voitiin laskea katto alas. 

Minkälaista käyttöä sillä oli? Käytiinkö sillä Viipurissa? Oliko sillä sellaista huvikäyttöä? 
Kyllä sillä oli huvikäyttöä sillä tavalla, että mie (Kyllikki) muistan, että joku kesäsunnuntai me ajettiin, en nyt muista tarkalleen minnekä, jonnekin meren rannalle ajettiin uimaan. Mie muistan, että äidillä oli sellanen lehmuksen vihreä uimapuku ja musta äiti oli niin kaunis, kun se ui siellä meressä. Siinä oli joitakin muita ulkopuolisia mukana, kun oli äiti, isä, Kaija ja minä, mut en muista ketä. Se oli ennen Tertun syntymää ja se oli yks niitä erittäin kauniita niinkun aurinkoisia kesäpäiviä, jonka mä muistan. Ja sit tietyst Säkkijärven kirkollahan käytiin meiän isovanhempien luona, niin hyvin usein ja sit joulukirkossa käytiin autolla ja kerran jäätiin kinoksiin kiinni ja todettiin, et hevonen ois ollu parempi. 

Pyysivätkö kyläläiset usein teidän isää kyytiin? 
Kyllä isä kyyti ja sen minkä, mitä mä olen noista vanhoista vanhempien kirjeistä lukenu, ni ennen naimisiin menoa isällä oli hyvinkin paljon tällasia, esimerkiks nuorisosseuran jotakin kyytejä, että oliko se tanhuujia tai soittajia, taikka mitä ni ne meni autolla, kuinka monta, viis tai kuusko siihen siit mahtu, sai lastata sitten. Ja kyl miul on sellainen mielikuva, että jos joku tarvitsi lääkäriin menoa taikka jotain tällaista, niin isä lähti, mutta se autohan meiltä sitten, isä myi sen pois ennen vuotta -39, et en osaa sanoa tarakalleen, milloin se sitten hävis, mut ennen sotia kuitenkin. 

Siellä kylällä ei ilmeisesti muita henkilöautoja ollut ennen talvisotaa? 
En ainakaan muista, mul on sellainen mielikuva, et jollakin tuli niihin aikoihin sitten, kun isä siitä luopu. Et olisko se ollut sit tuollanen niinkun puoliammattivuokra-auto tai mikä se olis ollu, mut tää on ihan hämärä mielikuva, josta en uskalla sanoa enempää. Kuorma-autohan siellä oli sitten kuitenkin ennen sotaa Lauri Kosolla. 

Talon emäntä Airi ja vanhin tytär Kyllikki.

Laihajärven kylätoimikunta  /Kyllikki Hyypiä-Lehtosen ja Kaija Jekusen haastattelu Lahdessa 6.3.1996.

Kuvitus: Tuula Jekunen.