Pukin Isu ol vanhapoika ja sellaan vanha ukko ja liikkas toista jalkaans. Se ol merellä laivassa kosettant jalkaasa ja se joutu sieltä sit eläkkeelle. Ja se sai eläkettä ja joutu sit tulemaa takasii kottiin. Ja se ol kylän suutar, ku siihen aikaan - eihän sillon jalkineita ostettu - kaikki suutarilla tietettiin ja se käi talloissa aina suutaroimassa. Se ol talon ruokiissa - kotona suutarvehkeen kanssa.
lsu ol hyvä viulunsoittaja, että se häissäkkiin soitti tuota tanssia aina sen viulun kanssa. Pojat siit, jotta tuota marssitaan - Isu soittaan viulua eeltäppäin ja hyö marssiit.
Ja muistahan miekii, ku se soitti ja ku Typöltä läksiit lavalle, ne Einarin ja Elinan häät, kun olivat - tään Eilan isän ja äitin häät - ni se sit eeltäppäin kävel ja sulhassakki tul perässä, ku siit ei pitkä matka lavalle oltaan. Isu soitti viulua eeltäp päin.
Mut sit kerran ne juopuneet miehet Isua pyysit, ”lähetäänpäs”, lähtiä soittamaan ja myö marssittaan jälestä. Tekhän Isu niinikkään, mut pojat tekiitkin tepposen, ku siitä pit männä pellon ojan ylitten ja siin ol lauta siinnä ojan päällä - pojat ottiitkin ja katkasivat sen lauvan ja panivat takasiin siihen, jot Isu, kun tulloo, ni Isu kaatuu. No niihän siinä käikiin, ku lsu men eeltäppäin ja tuota selkä kiperännä ja pää pystyssä viulu leuan alla ja tallas siihen laualle, ni sillonhan se ol poikki - mikä katkastu olkii - ja Isu ol ojassa. Mut siinä käi nii onnettomast, ett Isun viulu katkes ja Isua ku itketti, jotta ku hänen viulu män rikki - palasiksha se män, ku Isun alle jäi, ku Isu kaatu. Mutt Hiekka Simo anto siitten sille oman – Hiekka Simon Anttoon anto - oman viulun siit Isulle, ett Isu ei jäänt ilman viulua.
No olhan siint Hiekkasimon Anttoonista, vielä että - Simosta, kun niit ol Anttooni sekä Simo, tää ol Simo - että kun tuo se Isu ol vanhapoika, se leipo ite, se osas tehhä hyvvää leipää. Mut siit se Hiekka Simo ol tuota äitisään kans, asu vanhapoika ja se äiti leipo, mut kun se äiti kuol siit, ni se män Isulta kysymään leivän oppia, että miten sitä hapanleipää tehhää, ku miul on taikinapytty, vaikka mie kuin puhtaaks sen pesen ni enhän mie saa (se kiusas sillai Isua) oikiaa leipää siinä pytyssä. Isu kirroil, jotta "mitä sie peset siitä pytystä, eihä sitä pestä saa ja sehä pittää antaa olla se hapan pytty".
Ja sit se Isun mökki nääs palo. Isu leipo ja (mie en muista, mikä vuos se ol) se ol kevättä, touvvontekoaikaa. Isu leipo ja mökki syttykkiin palamaan katolta ja palokuntaan soittiit ja mie katon, ku mie olin sillo ja sairas, et mie en kyent sinne - sinne men paljon ihmisiä, paloruiskua veivät sinne – palotorvi soi - sammuttivat, mut sit ne kantot ne Isul ol leivät pyöritetty, ku tupa ol lämpiämäs ja pöyvän kantot ulos sit niihin leipiin kans, jotta tota pelastit sieltä, ni Isukki kirroillt sit ja hätistelt "miehet älkää talloko niitä miu leipiä nyt siinä" ku ne sammuttivat sitä mökkiä ja sit ku se mökki ol palanunna, ni Isu otti ja pan ne leivät uunii. Mut nii pahaksha se mökki palo että kunnalliskottiiha Isun pit männä ja sinne se kunnalliskottii sit kuoli.
(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)
 |
| Typön Elinan ja Einarin häät kesällä 1923. Kuva: Antti H. |
Mut sit kerran ne juopuneet miehet Isua pyysit, ”lähetäänpäs”, lähtiä soittamaan ja myö marssittaan jälestä. Tekhän Isu niinikkään, mut pojat tekiitkin tepposen, ku siitä pit männä pellon ojan ylitten ja siin ol lauta siinnä ojan päällä - pojat ottiitkin ja katkasivat sen lauvan ja panivat takasiin siihen, jot Isu, kun tulloo, ni Isu kaatuu. No niihän siinä käikiin, ku lsu men eeltäppäin ja tuota selkä kiperännä ja pää pystyssä viulu leuan alla ja tallas siihen laualle, ni sillonhan se ol poikki - mikä katkastu olkii - ja Isu ol ojassa. Mut siinä käi nii onnettomast, ett Isun viulu katkes ja Isua ku itketti, jotta ku hänen viulu män rikki - palasiksha se män, ku Isun alle jäi, ku Isu kaatu. Mutt Hiekka Simo anto siitten sille oman – Hiekka Simon Anttoon anto - oman viulun siit Isulle, ett Isu ei jäänt ilman viulua.
No olhan siint Hiekkasimon Anttoonista, vielä että - Simosta, kun niit ol Anttooni sekä Simo, tää ol Simo - että kun tuo se Isu ol vanhapoika, se leipo ite, se osas tehhä hyvvää leipää. Mut siit se Hiekka Simo ol tuota äitisään kans, asu vanhapoika ja se äiti leipo, mut kun se äiti kuol siit, ni se män Isulta kysymään leivän oppia, että miten sitä hapanleipää tehhää, ku miul on taikinapytty, vaikka mie kuin puhtaaks sen pesen ni enhän mie saa (se kiusas sillai Isua) oikiaa leipää siinä pytyssä. Isu kirroil, jotta "mitä sie peset siitä pytystä, eihä sitä pestä saa ja sehä pittää antaa olla se hapan pytty".
Ja sit se Isun mökki nääs palo. Isu leipo ja (mie en muista, mikä vuos se ol) se ol kevättä, touvvontekoaikaa. Isu leipo ja mökki syttykkiin palamaan katolta ja palokuntaan soittiit ja mie katon, ku mie olin sillo ja sairas, et mie en kyent sinne - sinne men paljon ihmisiä, paloruiskua veivät sinne – palotorvi soi - sammuttivat, mut sit ne kantot ne Isul ol leivät pyöritetty, ku tupa ol lämpiämäs ja pöyvän kantot ulos sit niihin leipiin kans, jotta tota pelastit sieltä, ni Isukki kirroillt sit ja hätistelt "miehet älkää talloko niitä miu leipiä nyt siinä" ku ne sammuttivat sitä mökkiä ja sit ku se mökki ol palanunna, ni Isu otti ja pan ne leivät uunii. Mut nii pahaksha se mökki palo että kunnalliskottiiha Isun pit männä ja sinne se kunnalliskottii sit kuoli.
(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)
1 kommentti:
Olipa tosiaan ilkeät pojat, kun laudan katkaisivat ja Pukin Isu menetti viulunsa. Reagoin tähän siksi, että minunkin äidinpuolen suvussa puhuttiin Pukin Isusta. Hän taisi olla "kuuluisa".
Lähetä kommentti