Paimenessa "Myö essittiin itelle olentopaikka yhen kuusen juurelta"

Mäkelän Mirjamin muistelot: PAIMENESSA 

Mäkelän lehmiä. Kuva: Eija M. 

En muista varmasti miten paljon - siitä on nyt yli 50 vuotta, mut se oli sillon keväällä, kun Toisiin Anni kuol sillon syksyllä. Ni mie pääsin Elinan parvee yheks päiväks paimentaa Toisiin lehmiä. Aamusel, ku lehmät laskettii ulos, niihe annettii ensi vähän aikaa kiiriä ja hyppii mäk'vierussa, ennen ku ne ajettii kujalle. Iida Maria läks aamuks ajamaa lehmiä hakaan. Ne vietiin Pitkiinsiltoin haaraan kii. Sinne ol matkaa pari kilometriä. Ensin kyläkujaa, sitte maantietä Haapakorven mäelle. Sieltä kääntyi huono ja kuoppainen metsätie, josta vähän matkan päässä erkani pieni tien naarmu haan veräjälle.

Myö Elinan kans kahelleen olis oltu helisemässä, kun lehmät kiilit vielä metsätiellekkii. Mut Iida Marian ohjatessa lehmiin kellot kalisiit ja pompottiit ennen ku saatiin ne veräjäst sissään. Onnikki, Pienikki, Palmu, Lempka eli Lemmikki ja sit yks lehmä mitä myö Elinan kans sanottii häpiälehmäks. Nimi tul siitä ku Toisiin Anni sano aina naapurin emäntiille, jotta "oon mie viis häpiää nähny tuon meijän lehmän raakin kans, ku oon sitä kylään vient". Iida Maria laitto veräjäpuut paikalleen ja pitkän riman vielä poikittain viistoon ennen ku läks kotiin. Myö Elinan kans jäätii paimenee, kunnes illalla tuli sit taas hakemaan lehmiä haasta pois.

Lehmähaka oli vanha aitaus, missä särentäaijan vierukset kasvo puita ja keskellä oli heinänen aukio, jonka läpi keväisin ja syksyisin virtas ojanraamu kuivuen keskikesällä. Myö essittiin itelle olentopaikka yhen kuusen juurelta, missä ol kuivaa ja mukava istua. Kummallakkii olit eväät viillekepussissa. Pussit ripustettiin puun oksantynkiin ja heitettiin paimenvissat käsistä.

Ennen sanottiin: 

"Jos lehmät käyvät väljällä, ni sit aina seisotettaan paimenvissaa, kysytään montako lehmää kotiin saap". 

Elina otti vissan uuestaan ja pani sen sormenpäähän pystyyn ja rupes lukemaan: 

"Seis, seis, karjakeppi, kuink monta lehmää kotiin saan? Yks, kaks, kolme... " 

Ja luku jatku niin kauan kunnes vissa tai kepakko kaatu pois sormenpäästä. Miekii opettelin tätä vissan seisotusta.

Sit syömään ensimmäisen kerran. Miul ol eväspalat, mut Elinal ol puol leipää mihi ol tehty voirottia ja sit puukko mil sai leikata paloja. Syömisen jälkeen ruvettiin tekemään pajupilliä. Miulle ol isä teht joka kevät monta pilliä. Mut nyt Elina leikkaa sopivat pajut ja rupes irrottamaan kuorta. Kastel sylellä suussaan, naputtel puukon päällä ja luk samalla:

"Soi soi, soropilli. 

Jos ei soi - niin soraja. 

Panen kiven kaulaan, 

viskaan järven pohjaan. 

Et sieltä ennen nouse, 

ennen kun kukko kyntää

ja kana astuloittaa." 

Kun oikein varovast kiers ja nykäs, niin kuori irtos ja puukolla voi vuolla tarvittavat lovet. Kohta pajupillin luritusta kuulu meijän kummankii huulilta. Elina sano, että paimenen pittää tehä oikiaakin työtä. Se ol vispilän teko. Ainakin yks vispilä ol saatava päivässä. Myö taiteltiin koivun oksia ja ruvettiin kuorimaan niitä hampailla. Jos kuor oli hyvästi ihollaan, tul puhtaat varvut. Mie en osant tehä vispilää, mut Elina lupas näyttää. Kun omasta mielestä sain tarpeeks kuorittua varpuja, hopotin ja kirkkusin Elinaa näyttämään. 

Elina alko kiusotella lukemalla:

”Ei Ievalla mikään kiire, 

ei Ievalla mikään kiire, 

onhan Annilla aikaa. 

Hame on kuin tuohituppi 

ja samanlainen paita.”

Se ol miusta niin pahast sanottu et oikeen suututti, kun Eeva ol miun äitin nimi. Ei tullu mieleenkään, et mainittiihan siinä Annikin, mikä ol Elinan äiti. Ihan pit ruveta lähettelemään Elinaa. Tiiä minkälainen tanohka ois tult, vaik ois tult ilmi tappelu, jos ei ois kuulunt rojahusta. 

Siellä se Häpee-lehmä ol veräjää hollaamassa. Kiireest veräjän luo ajamaan se pois. Sit vietiin kaikki kaaveetkin sinne. Kauan sai soria ennen kun eväspussin villlekkeet irtosivat oksantynkiistä. Syötiin uuestaan ja sulassa sovussa tehtiin vispilät kummallekkii valmiiks. 

Niin se aika huraht, jotta koht se Iida Maria ilmesty veräjälle. Ol lähtent aikasee hakemaan lehmiään näin ensimmäisenä päivänä. Vispilät ja pajupillit pussiin, suu nyträttiin tiukast kiinni. Pussit selkään, veräjät auki - niin kotimatka alko. Se sujuikin aika hyvin. Mut naapuritalon nurkalla lehmät putkahtiit. Siellä ilmesty täti, joka heitti astiallisen vettä paimeniin päälle. Se ol yleinen tapa, jot enspäivän paimenet kastettiin. Koti lähesty, kujan polvesta saakka lehmät alkovat juosta ja kääntyvät veräjästä ommaan kesätarhaan. Tarhan veräjä sulettiin ja myö Elinan kanssa marssittiin kottiin ylimpinä ystävinä näyttämään vispilöitä ja pajupillejä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot

Valokuvat: Eija M)

Miten ratkaistiin, kuka oli paras?

Tauno Venäläisen muistelot, osa 3

Rihvelitaulu ja kynä. Rajalan kotimuseo, kuva Mervi T.

Sitte minult jäi siin kouluaikan mieleen. Mikä se nyt olikaan se alakoulun opettaja siihen aikaan, ku mie aloitin koulu, oliks se Riepas Ieva niin. Se kerkis sit hetken aikaa olla siinä. Sit sielt tuli jotain esteenä, mie en muista mitä, ni myö jouuttii sit käymää siel Koson Antin ja Ilmarin kotona sitä kiertokoulua, niinku sanottiin. Sitten tuota tämä, oliks se nyt Lempi. Sit se yhtenä, se ol pakkaspäivä, kun mäntiin sit sinne. ”No, mitenkäs ne koululaiset on onnistunneet tulemaan tänne näin pitkään matkaan”. No myö sit mäntiin sinne ja sit tehtiin siellä kivitauluihin sit sitä tehtävää ja sit luettiin muistaakseen jotain ja sit se sano tällä viisiin Lempi, että lähtekääpäs hänen mukkaan. Meit ol Sivin Lahja ja Lyijysen Martta ja ketä meitä nyt kaiken kaikkiaan siin olikaan, et lähtekääpäs, hää näyttää tuolta heiän isoäitin kuvan. Ni arvatkaas työ mitä? Se niinkö sen kuvan kattominen ois vaikuttannu minnuu kovast tuota, et mie rupesin oikein silmin nähen kehittymmää. Ko se ol hengellinen ihminen ollu, koko se väki, se ol sellanen tumma kuva, valokuva siel seinällä ja sit siinnä niinkö ois ollu sellaista ihmeellistä taikaa siinnä kuvassa, että se anto niinko sellasen sysäyksen, et ethä sie poika tääl maailmassa ollekkaan niin heikoilla.

Tuomas ja Anna Vilamaa (Valpuri os. Vilamaa Koson vanhemmat). Kuva: Sylvi K.

Minkäslaisia leikkejä leikitte lapsena, muistatko?

Kyllähän niistä muutamia mieleen jäi. No, kerrankii myö sitte siintä ko mäntiin sinne naapuriin, Lyijysen pihalle sit. Siin ol sit oikeen hienoa hiekkaa siinä, missä lapset leikki. Sitte ko oikein innokkaina siin leikittii, ni mie olin sitte omassa mielessä, et minkähänlaista tuo hiekka on, jos sitä pannee suuhun ja syöp. Mie söin vissiin kolme kertaa, pistin suuhun sitä hiekkaa. Eikä se mitään tehny kipiäks.
Sit kun ne joutu jakamaan sen Lyijysen paikan sit Simo ja Väinö, ni tuota myö leikittii sit siellä sellasil käpyjä, kiviä ja mitä nyt luonnosta löyettiin näin kevääseen aikaan sitten tuota, voikukkaa ja mitä kaikenlaist kukkaa siinä sit mukamas oli.
Meil oli sit yks semmonen ajanvietekonsti, et pystytettiin semmonen palikka maahan ja sit se ol niinko vähän terotettu sielt yläpääst ja sit myö kepillä otettiin näinikkää ain sit muutaman metrin päästä ja heitettiin se nurin. Se ol niinko pappi nimeltään. Et saako papin nurin. Ja sit oli yks semmonen sanotaan, kun pantiin se pääalusta näinikkää ja sit siihen pantiin. Se ol sit taas sirkkaa. Sit sitä lyötiin. Se ol semmonen halko, halon palanen ol ja sit siinä sellanen ohkanen tikku. Se pompattiin ilmaan. Se oli sirkkaa.

Kerroppa vielä uudestaan minkälaiset ne välineet oli siinä pappipelissä?
Enstäin oli seIlanen puupalikka, terotettu puupalikka, että se pysy siinä maassa, jonkuun renkaan keskellä. Ja sitte oli sellain kepukka, mikä heitettiin sinne. Se kun sattu siihen, saatto lentää monia metriä.

Kuinka kaukaa sitä heitettiin?
No muistaakseen sanotaan 10-15 metriin tai silleen, jos en mie väärin muista sitä.

Miten ratkaistiin, kuka oli paras? 

Tuotiinko se aina joka heiton jälkeen takasiin samaan ympyrään?
No tuotiin ja sit taas seuraava. Ilmeisesti se oli niin, et kuka sai sen nurin ni se ol voittaja, jos en mie väärin muista.

Kenen lasten kanssa sinä enempi leikit siellä? Minkälaisia ne leikit oli sisällä?
No Kokon Eino oli ainakii yksi ja sit oli toi Kivelän Väinö siinnä ja sit nää Kivelän Väinön pojat Leevi ja Kalevi ja Jouko ja silläviisii. Pääasiassa Kalevi, koska myö oltiin niinko saman ikäsiä.
Sisällä myö tehtiin sit sellaista, että meil ol sit pelikortit ja myö pelattii ristkontraa ja sitten rampsua olevinnaa ja mitäs se ois ollu se muu, mut pääasias ristkontraa ja ai niin se marjapussia.

Joko työ näitä pelasitte jo ihan lapsena?
Niin, sanotaan sellasen koulupoikan ja siitä ylöspäin.

Missäs työ kävitte uimassa siellä? Kuinka vanhana opit uimaan?

No, myö käytiin uimassa niinko sanotaan kahessa paikkaa siin Laihajärvessä. Täält koulun sivu ku lähettii ja mis oli se Vilamaan Simon ja opettajan talo siinnä ja Rahikan Eeron, ni siintä mäntiin Pilkkaniemelle. Ja sit ko mäntiin tänne toiselle puolelle, niinko länsipuolelle, ni sit myö mäntiin Haapaniemelle. Kerran sattu sit sellain tapaus, et ko mie sit rupesin niinko oppimaan sitä paremmin sit uimaan, ni tuota mie sanoin sit Koson Pentille, ol sellanen kaunis kesäinen päivä, mie sanoin Pentille, ko se ol sit soutelemas siel niinko oman rannan puolel. Nyt mie tuota yritän uia tään Haapaniemen ja Pilkkaniemen välin, mie sanoin sit sil ko mie uin sinne Haapaniemelle täältä Pilkkaniemelta, että lähe nyt seuraamaan, jos mie en jaksakkaa uia, otat miut sit veneeseen. Ja Pentti läks ja se oli hyvä. Mie en ois jaksant uia takasiin, ku siin oli sellain reilu kilometri ehkä sitä väliä. Sit kerran mäntiin sit Kokon Einon kans sinne Haapaniemelle uimaan ja Eino viel tul sit pyytämää ja miehä olin valmis lähtee. Mäntii sit oikeen reipasta vauhtia sit sinne, mut mie tein sen virheen, et ko päästiin rantaan, ni tuota meille tuli sit niinko kilpa, et kump ennen pääsee vetteen. No miehän pääsin sit ennempää vetteen ja mie mäninkii sinne ihan suoraan pohjalle. No mie käännyin sit siellä pohjassa, niinko rantaan päin naama ja mie huomasin, et tuosta nousee se luiska niinko ylöspäin ja niin mie jaksoin piättää sitä hengityst, niin kauan, et selvisin sit. Mie sanoin sit Einolle, et ”nyt sie meinasit joutua lähtemään yksin pois täältä”.

Jotkut ovat puhuneet, että siinä Pilkkaniemen ja Haapaniemen välillä on keskellä järvessä niin matala paikka, että siinä voi vaikka huilata. Onko sinulla tietoa tästä?
Kyllä siinä nyt ainakin miun mielestä niin paljon syvä ol, ettei siinnä miun mielestä päässy olemaan niin matalaa. Mut täältä ko lähettiin siint Rantalan sivu painumaan sinne Typölle päin, ni siin ol sit aika pitkält sitä laakeutta.

Minkäslaisia leikkikaluja lapsilla oli siihen aikaan, oliko ne omatekosia?
Ne oli omatekosia juu, kuka mitäkii kekkas. No meikälainen ko pahimmillaan sit ko se leikki, ni kun ei ollu oikein muuta, ni se puita laitto, niistä sit koitti rakentaa.

Kiusasivatko pojat ja tytöt siihen aikaan toinen toisiaan? Minkälaisia tapoja oli?

No ei ainakkaa miun tietääkseen siiheen aikaan. Mie en ainakaan kuullut mitään, et ois mitään sellaist suuremmin ollu. Kerran minun omalla kohtaa kävi silläviisiin, että olisit sellainen kevätsade, kun myö männään koululle päin. Mie roiskautin vesilätäköstä vettä. No tietäähän sen, eikös nää tytöt velikullat, ni nää sano opettajalle et Tauno tekee heille kiusaa, että räiskytti heiän päälle. No miehän sain satikutia. Mie sanoin, et ehän mie nyt ihan tahallaan tarkoittanu sitä, mut ei siinä auttanu mitään muuta, ku seiso nurkassa vaan.
Sit yks miulle sattu siinä piiloleikis mieleen, ku Anttilas oli sitten taas se Pollen Matti sillä kertaa yötä, ni mie mänin sit ko siin oli niinko vinkkelis ne rakennukset. Sit siin ol sellain heinälato, missä oli tuota heinää karjaa varten. Mie pojanloppi, mie ajattelin, et miua ette löyä ainakaan, mie painun niin perälle, ni siel olkii Pollen Matti kaalimassa heinää. Mie mänin sisään ja sanoin sit vanhemmille, ”tiiättäk työ mitä, jos ei myö noita mustalaisia saaha pois, ni tuota myö kevväällä saahaan taas ostaa heinää”. Niin omalle hevoselle oli ottamassa. Se miulle jäi niin mieleen.

Onko muistissa kummitusjuttuja tai jotain sellaisia, millä lapsia peloiteltiin?
No vähin erin sitä oli sellainen ko kerrankin lähettiin sinne Hengolle päin näin kevättalven aikaan ja sitte kun siin ol se sakia mettä siin välillä. Ku myö oltiin sellasia nuoria pojanloppia, ku ol ne valtavat, ku siin ol isoa mettää, niin juohtu mieleen, et onkohan tuolla karhu.

No oliko Laihajärvellä susia tai karhuja, liikkuko niitä?
No hyvin vähäsen ainakaan minun tietääkseen. Ei etes hirvimetällä käyneet siiheen aikaan, vaikka ol niin valtavat metät siellä. Varhemman aikan mie muistankii nyt yhen jutun, kun mie ko olin oikeen utelias luonnoltaa. Sit oli tuo Monnon Matti meillä kylässä ja mie sit kysyin, et mitenkä siihen aikaan, kun olitte nuoria, ni vieläks karhuja näki. Ni kyl siellä näki, sano että nous jo, veti elukka selästä. On siel varhempan aikan olt.

Mitäs siellä metsästivät, jäniksiä vai mitä?
Pääasiassa jäniksiä ja sitte terriä ja mehtoa. No muutaman ketunkii varmasti ampuvat noin talven aikanna. Pääasiassa Monnon Huuko ja sit tää Kivelän Väinö, mikä sielt läks ennen sotia tuonnen Luumäen puolelle. Ne ol pääasiassa sellaisia mettämiehiä. Kerran näin sit ku se tuli sieltä uuen maantien suunnasta Anttilan pihan läpi, sit mäni kotia päin, sil oli mäyrä ammuttu.

Sit sinne joutu putkaan tuota pari kolme henkilöä. Miun Veikka ol vissiin yhtenä, sit ol joku olks se Miehikkälästä päin kotosiin se yks ja mistä se yks ol ni. Ni tuota sinne hiekkakankaalle pistetty sellanen hirsinen sievä lato, mikä ol sit putkanna ni tuota, minun vanhemp veikka tul sielt putkan seinän alta, kaivannu montun, et pääs sieltä pos ja toiset niinnikkää.

Kansalaissodan aikanahan siellä ei tiettävästi sodittu. Siellä liikku punaisia ja valkoisia. Onko sinulla tietoa niistä? Pelkäsivätkö ihmiset niitä?

Ei tietääkseen sodittu. Oisha siin saattanu meiän kylässäkii jotain tapahtua, mut kun siinä oltiin valmiita auttamaan ihmisiä puoleen ja toiseen. Mut ko se meiän vanhempain koti ol siin niin saapuvilla, niin sinne kehoitettiin aina mänemään, tuli vieraita kylään sit tai. Tämä minun vanhempi veikka, se muistaakseen sano ko mie taisin ottaa selville, ni tuota ne liikkuvat sit siellä nää poikalopit ihan vapaasti, mitä siellä nyt liikku, mut eihä ne niille sellaisille nuorille poikiille nyt mitä tehneet. Sen verran ihmisyyttä ol sit. Kyllä varmast pelkäsivät.

Kuoliks tai häviskö sen kapinan aikaan Laihajärvellä ketään?
Ei miun tietääkseen sillo kapinan aikaan Laihalta männy ketään.

Muistatko sitte miten suojeluskunta toimi Laihajärvellä? Pitivätkö ne harjoituksia?

No se toimi sit sillä viisiin, et tuota ne ol ne, niinku sanotaan äveriäämmät eläjät, ni ne pääasiassa olivat siinnä, mut sanotaan niinku Anttilasta, ni ei siintä ollu. Harjotuksia pitivät, ampumaharjoituksia Latakan pohjukassa. Siellähän ne harrasti sit sellaist ku tarkkuusammuntaa.

Kukas sitä toimintaa veti siellä?
Tais olla pääasiassa Vääränmäen Iivar tai Hailin Iivar se oikeelt nimeltään ol. Mut siel ol miun käsittääkseen hyvin laimeaa se suojeluskuntatoiminta.

No entäs lottatoiminta. Sitähän oli ja siellä?
No saatto ehkä vähemmässä määrässä olla. Oliks näitä Bycklingin naisia joku.

Bycklingin Kaisa oli lottana oikein rintamallakin. Mutta nämä lotat eikö ne oltu siellä muonitushommissa ja muissa?
Niin jotain, sanotaan sitte rintamalle valmistivat jotain lapasta taikka sukkaa ja sitte luonnollisestkii jotain suuhun pantavaa. Sellaista ehkä saatettiin.

Lähtikö teiltä ketään muita sillon armeijan palvelukseen tai sotaan?
Ei joutunt muita ko Viljo joutu Karhumäen suunnassa käymään. Isä oli jo niin vanha, ettei joutunt.

Muistuuko mieleen ketä kaatu sotien aikana?
No kato se Ollikan Lauri hävis. Se on muistaakseen silläviisiin, et siit ei oo mitään tietoa. Sitte tämä mikä se nyt olikaan, se Rytkön, Vainion Tauno. Meiän kyläst ei tainnu muita kaatuakkaa. Sitä mie en tiiä, et haavoittuks muita ku minä.

Koson Toivo oli ilmeisesti haavoittunut?
Tiedätkö tuliko Laihajärvelle sillo talvisodan aikaan sieltä rantakylistä, yöpykö siellä evakoita?
Sitä en tiiä yhtään, että jaa Kannakselta päin vissiin tuli sillä viisiin, mitkä polttivat niitä Laihajärven taloja sieltä maantien varsiilta. Koivistolta ja sieltä päink ne nyt oli, mitkä Laihajärven ohi kulkivat ja ne pan sit palamaan kuulemma sitä meiän kyllää.

Tulivatko ne vielä sen jälkeen, kun laihajärveläiset oli lähteny jo pois?
Sen jälkeen. Kato ehä ne.

Suomalaisetko ne polttivat?
Niin, osittain ainakin.

Et ne ei ollu suomalaisten eikä venäläisten sotilaitten polttamia maantien vieressä nää talot?
No siihen käsitykseen mie oon päässy, että ne ol ne, jotka sieltä joutuvat, ne evakot, että ei jätetä sitte silleen. Et en mie tiiä tuota hävitysvimmaa, kyllähä sit tietyst, ainaha sitä sotassa tapahtuu, mut mikä ois säästyny. Oisha se tietyst naapur ne tuhonnu ja hävittänny kumminkiin.

No mites se elämä siellä kylässä sillon sodan aikana, miten siellä elettiin? Sie olit sillon linnoitustöissä ja armeijassa.
Mie en ollut siel näkemäs sitä elämää, mut miusta vähän vaikutti, että se ol se kylän yhteinen henki sellaista, että toinen toistaan koitti auttaa niin paljon kuin mahollista.

Muistatko kuulleen, pudottivatko ne lentolehtisiä sinne kylään?
Jaaha, miten mie nyt osaisin sanoa. Saatto ehkä jossain tapaukses olla, mut en mie ainakaan oo kuullu.

No liikkuko siellä sodan aikaan desantteja?
Kyllä yhen tapauksen sillon kun myö oltiin alokkain siel Säkkijärven kirkolla ja myö sit tehtiin hiihtoretki sinne Satamanniemeen, niin tuota siellä linnoitusalueella meikäläiset sotilaat, mitkä olivat siellä palvelukses, ne ettivät, että mihinkäs se tesantti oikein hävis. No en mie tiiä sit sen paremmin muuta, kun yhen tapauksen mie tiiän sit tämmösen tapauksen, meiän pihalle, ko mie tulin linnoitustöistä sit sillo vuuen alussa sit armeijaa varten ni yks mies tulee, halvatun komia vaalea mies, tulee meiän vanhempiin pihalle ja se sano tällä viisii, et missäs tääl linnoitetaan ja mistä hää sais kyytiä, et hää pääsis tuonne Laisniemeen. Mie sit sanoin sille, sil ol muistaakseen ase mukana ni sillä miehellä. Mie sanoin mää tuonne sissään, et jos sieltä sattus saamaan sit kyytiä Laisniemeen.
No se mäni ja kyl se isä sit sieltä takasiin tuli.

No oliko käpykaartilaisia, näitä Suomen armeijasta karkuun lähteneitä? Liikkuko niitä siellä?
En mie oikein ossaa siihen sanoa sitä enkä tätä.

Pommitettiinko Laihajärven talvisodan aikana?
No, sen verran niinko mie siinä unikuvassa alussa kerroin, ni siihen ol tullu siihen meiän Anttilan piha-alueelle pommi ja sit johonkin sinne syrjempään ol vielä sit roiskauttant johonkii.

No mites ne ihmiset siellä kylällä suojautu siilo, ku se sota oli syttyny ja pommituksia oli? No tämmösen asian mie jotain niinko olisin alitajuntaan kuullu, mut sit että tuota tämä niit Tommiskan veljeksiä se vanhin veljes Vilho ol mukamas männy johonkii, olks se männy kotona kellariin vai mihin piiloon ja ol nukahtanu sinne. Se oli vieny sinne hiiliä, ku se oli sementtikellari ja se oli kylmä, ni se oli vieny hiiliä lämmittämistä varten ja oli saanut häkämyrkytyksen.

Tuliko kaikki ihmiset siilo talvisodan jälkeen sinne kylään takasiin vai jäikö sinne tyhjilleen niitä taloja?
Kyllä ne muistaakseen kaikki tuli, jos ei sit se mikä oli siel Lamminniemes se räätäli, se Rytkö, se ei tainnu tulla takasiin.

Kerroppa sitte, kun muistit tuossa äskettäin, ketä sieltä lähti Amerikkaan tai Venäjälle?
Jaaha, niin tään Hailin Viljon veli läks sinne Amerikkaan Teuvo ja mikäs se ol se toinen. Ne ol kommeita miehiä olleet. Kyl ne on jääny sinne ainakiin miun tietääkseen, ainoastaan tämä Vilamaan Simo, mut sehän tais olla Austraalissa.

Mitäs miehet teki iltaisin kotona puhdetöinä?
No se ol pääasiassa suutaroimista taikka sitten korjasivat rekiä, taikka uusia tekivät sitte luokkaa ja sen sellaista. Saatto sitte jossain pienemmässä määrässä tehä huonekalujakkii. Mut tää oli oikein niin kuin ammattimies tää Pöngän Viljo.

Kuuluko Anttila tähän puintiosuuskuntaan?
Se kuulu siihen. Siihen kuulu sanotaan ehkä siin 30 - 35 jotain niissä main taloa. Se lokomapiili, mikä ol hommattu, se kulki talosta taloon, mut sithän ne justii ennen sotia ne varakkaammat tais hommata jo puimakoneita ja silläviisiin. Niinku esimerkiks tää Monnon Iivari, ni sehän hommas sellasen vanhoja koneita ja se tais sit silläviisiin tehä itelleen puimakoneen. Se ol oikeen kätevä näät siin seppähommassa. Pumppuja teki ja niinko se ol kuulemma aseenkiin tehnt. Se ku ol männy esittämää sit nimismiehelle vai mille se pit siihen aikaan näyttää, ni nimismies sano, että ehän täs oo mittään numerookaan. No kun tää on ensimmäinen. No pannaan sit ykkönen.

(Laihanjärven kylätoimikunta. Tauno Venäläisen haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996).

Hämäläinen Aulis ja Venäläinen Tauno. Kuva: Päivi H.

Saank mie käyvä viel viimese kerran kotonna?

Venäläisen Taunon muistelot, osa 2

Olet niitä viimeisiä laihajärveläisiä, joka olit sodan aikana armeijassa ja sodassa.

Kerro armeijaan ja sotaan lähdöstä?
Niin, se oli semmonen, että tuota mie jouuin sillon -40, helmikuun toinen päivä ja oltiin tuossa Säkkijärven kirkolla - oltiin alokkaana ja sit myö jouuttiin näkemään sit sellaista touhua, kun siihen tul täytennysporukoit rintamalt päin, et miten ammutaan tuota lentokoneita ilmasta alas ja sillä viisiin ni. Siin kävi sit sil viisiin, et tuota se tuli niin lähelle sit se ilmapommi, et se heitti sen konekiväärin sit tipotiehe ja tuota johonkin siihen Karvalan kansakoulun lähettyville, missä se nyt oli se tapaus. Ni tuota siin tul sit sellanen juttu, et tuota, jos en mie väärin muista, ni meniks siinä peräti yks mies siinä kansakoulun vessassa, et se kuol ja sillä viisiin. Siihen loppu näyttö, et miten ammutaan lentokonneita alas. 

26.2.1940 Säkkijärven kirkko palaa. Kuva: Raimo K.

Ja sit ko oltiin siin jatkossa, ni se ampu kaik huomattavat paikat siin Säkkijärvellä, kirkon ampu tuleen. Ensimmäisellä kerralla saatiin sammumaan, mut toisen kerran, ku se tuli, ni se ol vientiä. Sitte yhteiskoulut ampu palamaan ja veistokoulut, mis oli alokkaiden, neljänkymmenen alokkaan varusteet. Myö viel sanottii sit tällä tavalla, et mitenkäs tuota, et jos sattuu vaikka palamaan.
No ei se mitään meinaa, kyllä valtio korvaa.
Tää oli -40 vuuen alus, ennenku se rauha tuli. Sillä viisiin kävi, et kaik isommat rakennukset. Ja sitten ku myö jouuttiin siirtymään tännen Kolholaan jatkamaan sit sitä alokasaikaa. No siel myö oltiin aikas muutama päivä. Sieltä myö jouuttiin sit lähtemään tänne takasiin Säkkijärven kirkon puolle. Myö oltiin majotettuna tässä Karvalan kansakoululla. Kolholassa oltiin ja niinikkää sitte siellä kansakoululla.

Ja oltiin sitte sellaises tapaukses ko jouuttii sielt Kolholasta sit lähtemää uueestaan sinne niinko lähemmäks linjoja ni, myö oltiin Suurpäälän koululla sit siinä uuella kansakoululla. Sinne jouuttiin pommituksen alaiseks, että tuota siinä mäni muutama hevonen ja sit meiän porukan johtaja yks vänski, mut en muista sen nimiä, et mikä se oli - se haavottu, sit siinä metikössä.
Myö oltiin sit siellä uuen kansakoulun kellarissa - oltiin sit pommisuojassa. Myö katottiin, et siinä ku ei olt vielä oviakkaan sit sinne ulosmänevää, ni tuota sit siinä meiän porukan tuo suksi- sellainen ryhmä, miksi sitä nyt sanottiin sitä näin talviseen aikaan, ku suksilla hiihettiin ja sit mäntiin siihen paikkaan, missä yövyttiin, ni yhteen tuli täysosuma -yhteen suksinivaskaan- jos nyt sellaista nimeä käyttäis siit. No annappa olla, sit ko se pääs maihin nousemaan sit täs Vilalahella, mie jouuin sit lähtemään yhen, mut en muista sen alokkaan nimiä, kuka se ol se toinen. Myö mäntiin sit Toronojalle sinne, missä se ol päässy maihin, kenttätykistöasemiin. Se ol jatkuvana virtana ne, haavoittuneita ja kaatuneita sotilaita, et niitä män tänne Ylämaan suuntaan jatkuvana virtana. Niin suomalaisia. No tietäähän sen. Siinä sen näki, mitä tekee tykistö. Myö saatiin sit se määrätty määrä sielt niitt naapurin poikia, kun seittemänkymment osapuilleen ol niit naapurin poikii, mitä myö saatiin sit siel niinko viemäsii tänne, sinne Taikinan kylään, mihin myö vietiin sit ne. Siin ol sellaista omakotitaloa tien molemmin puolin. -No, ne hais aika sellaselt reippaalle, et ne ol vissiin jonkun verran olleet sit, ennen kun ne ol sinne Säkkijärven reunamille päässeet, ni osittain ol sit venäläisten sotilaitten meininki masun puolest sekal, et se oikein hais ulkoopäin, et tuota ne ol tosiaan kaalia käyttäneet.
No ne sit sano näinikkaa, et upoma. Mie sanoin, et tuol on upomapaikka. Sit siin jonkuu omakotitalon pihassa, ehän mie tietänt kennen talo hää lie olt. No ne män sit sinne ja tekkii ne ja sit ne yöpy sit siinä ja myö sit vuoronperrään jouuttiin olemaan siin vartiossa sit.

Pitiks se paikkansa, kun olen kuullut, et venäläiset olis koukannu jo niinko suomalaisten takaa tänne Kolholaan?
No ei se oikein pitäny miun mielestä, ko sen verran piti, ko myö yhtenä yönä jouuttiin sitten monta miestä meitä oli, kun Humaljoelta ol sit parit tykin putkea tuotu sinne veistokoulun pihalle. Niin tuota, se ol sillo vielä palamaton, ni myö sit tehtiin sellaista hommaa, tuli kuorma-auto ja veettiin sit ne putket siitä maasta kuorma-auton lavalle ja sit myö nähtiin ko ne ol tulleet tänne Virojoen keskustaan. Ol heitetty sinne tien varteen ne putket, sillä viisiin. Kerran sattu sit alokkaana ollessain siel Karvalassa sil viisiin, et meit ol valtava määrä alokkaita. Myö oltiin sit, sellaisen juoksuhauan sivussa ol sellanen korsu, ni myö oltiin täyteen se ja sit niin lähelle tul pommi, et se roikkas siin, ku mie olin siin keulapuolel ja, ni se roikkas rapaa meiän silmille. Mut selvittiin kuitenkiin sieltä, ei ketään haavoittunu.

Olitko koko ajan tässä rannikolla?
No me oltiin sit sillä viisiin, et sittenko se tuli se välirauha, se talvisota loppu. Myö tultiin sit taas tänne Kolholaan ja sielt Kolholasta jouuttiin lähtemään - ku se rauha tuli - Haminaan. Siin sit oltiin pari viikkoo siel Haminassa. Siel mie jouuin sit sellaseen tehtävään, että oli noita rintamanaisia sitte joutunt putsaamaan niitä kaatuneita ihmisiä. Mitähän mie nyt sanosin, et se ol melkein niinko sanotaan näin pitkä se halli, melkein niinko tää meiän tuolta seinäst tänne seinään (vajaa 10 m). Ni niitä ol metrin korkuinen pino niit ruumiita sitte, siellä ko myö auteltiin sit siinä Haminassa oltaissa. Sen näki ja sit panin merkille, että sellainen ol tilanne, että tuota, jos ne ois yhteen ihmiseen sattuneet ne vammat, ni tokkopa siit ois ehjä löytynt.

Kuinka kauan jouduit kaikkiaan olemaan näissä armeijan leivissä?
No ko mie helmikuus jouuin toinen päivä armeijaan, ni sitä ennen oltiin se joulukuun kuuennest päiväst sit tammikuun puolvälliin osapuilleen linnotustöissä tuol Heinjoella, Kannaksen puolella, Keski-Kannasta vai mitähää nyt ois ollu. Neljä–viiskymment kilometriäks olis olt matkaa sinne Viipurista myö oltiin. Siinä sattu sit sellain juttu, että syntyi ilmataistelu ja tuota kolme naapurin pommaria saivat sit siinä alas. Yks tuli, myö jännättii, tuleekohan se siihen meiän työkohteeseen, missä myö oltiin siinä Käkimäällä sit tuota hommiissa. Sit toi Jarvan, mikäs se nyt olikaa, Huukoks se oli vai joku toinen. Se huus, että kiireesti maahan ja suu auk, että se män sit sellasen viitisenkymmentä metriä meistä sit sinne kaakon suuntaan semmoseen suoputikkoon se kone. Ja senhän ties miten siinä käi niille.

Onko sinulla tietoa muista Laihajärven miehistä, missä päin he palvelivat sillon talvisodan aikana?
No muuta mie en, mitä mie nyt sit siellä, ku oltiin alokkaana, ni sit tulin näkemään, ni sit kun joutuvat sielt Kannaksen puolelta lähtemään sit karkuun, ni myö jouuttiin sit sellaiselle tehtävälle, jouuttii sit haravoimaan niitä, mitkä oli sieltä sit onnistunneet pääsemään, ni tuota myö sitte koitettii haravoia, mut ehä myö nyt montaakaa ihmist sielt löyetty. Mie en muista yhtään, että tuota oisinks mie niinko nimeltään muistanut, että ketä ne ois niinko olleet.

Muistatko, miten se vaikutti Laihajärvellä, kun sota sytty?
Siinä ei nyt meikäläiselle paljon jääny, ku se oli melkein niinku jatkuvaa siirtoa paikast toiseen. Hyvin masentuneina ja jännittyneinä se tietyst piti ko ihmiset pelkäs sitä justii, et pois joutuu lähtemää ja kellä se ei nyt pelkoo ollu.

Oliko sitä sit jo kuinka kauan sillon v-39?
Sanotaan sillon, kun mie sielt kaurapellolt Suureltsuolt tulin sit siihen kotia ja sitte ko sielt sai sen lapun. Sit myö sin Bycklingin talloon mäntiin ja siel oltiin sätteittäin ympär sitä valtavan isoa taloa, oltiin miehet, jotka joutu lähtemään sit linnoitustöihin, sätteittäin oltiin sit siinä ja ratiota kuuntelivat jatkuvast. Luonnollisest se niin pelko ol takana, et nyt tais kotipaikat mennä. Siintä myö lähettiin näät sit siitä Bycklingin talosta sinne Viipuriin päin ja sit ko myö päästiin Viipurin lähelle, ni neljää miestä tuotiin kuorma-auton lavalla meitä vastaan siinä Linnansillal, et ko aletaan päästä Linnansillalle, ni se ol justiin kuorma-auto tulossa Linnansillalta tälle varsinaiselle tieosuuelle. Siinä ol peitettyynnää sit neljä, ketä hyö lie sit olleetkaa, mihin heitä sit oli tarkoitus viedä.

Mites teiän isä ja äiti sit sillo talvisodan aikana, mihis he lähtivät?
Ne läks tänne Miehikkälään päin. No kävi sillä viisiin. Jos mie saan kertoa yhen henkilökohtasen asian. Se oli se rauha aika lähellä ja se ol muistaakseen etellinen vuorokaus, niin tuota mie näin unen. No annappa olla, mie sit pyysin mein porukan päältä, olik se nyt sit luti vai mikä se ol arvoltaan, ni saank mie käyvä viel viimese kerran kotonna. Se epäröi siinä oikein silmin nähen, lopulta sano miulle, et jos se nyt sillä viisiin on, että lupaat tulla takasiin. Mie sanoin, et jos se minust on kiinni, ni mie tulen takasiin.

Ja mie kävin sit siel kotonna ja sit selitin, minkälaisen unen mie näin, että enstäin männee osa niinkun sieltä Lyijysen ja meiän maiten väliltä. Se viittas niinko vertauskuvallisest sillä viisiin, et enstäin mänee osa ja sit niinko toisen kerran tapahtuu, ni sit se mänee. Ja niin se kävi.

Sit mie kysyin tälläsen tapauksen, et ”onkos siihen meiän saunan lähelle puonnu pommi” vanhemmilta, ni ne sano ”on”. Se piti miul niin tarkka olla, ku oli unissa kuvattu.

Sitten kolmas kysymys ol muistaakseen, mie kysyin sit, et ”mitenkäs työ jaksatte nyt, et nyt on tilanne sellainen, et nyt jouutaan lähtemään”.
No isäpappa sano sit sil viisii, et ”sellaist herraa ei tulekkaa, et hänet kotonta pois laittaa”. Mut ol ne saaneet sen puhuttua sit sillä viisii, et isä ol lähteny. No tietäähän sen, ajatella nyt et talven selkään. Oli hirvittävät pakkaset. No ajattele, ko myö oltii Kannaksella näät siel Käkimäen linnotuistöissä, ni jatkuvast yli -30 ja lähemmäks -40. Sit myö nähtii sinne Lenikratin suuntaan, ko siel ol sit sellane valtava ilmatähystyspallo. Se loisti joka päivä siellä taivaalla, maan ja taivaan välissä. No siel mie sit näin, ko se pommitti sitä Heinlahen asema-aluetta, ni mie aattelin, et jos nyt tuolt käyp sillä viisiin, et kohalle sattuu, ni kyllä se on sillä viisiin, et vientiä se on eikä muuta, ku valtava sellanen patsas nous taivaalle. Varmast siin ol jonkun verran tehoa siin pommis.

Oliks teillä rakennukset pystyssä, kun jatkosodan aikan mentiin takasin Laihalle, oliko ehjänä?
No jatkosoan aikan ol sit silviisiin, et asuinrakennus ol palanu ja osa ulkorakennuksia säily. Ku sanotaan täs ku oli näin päin tää asuinrakennus. Siit ko lähet, ni siin ol sit talli ja sit ol liiteri semmone, mis työkaluja säilytettiin tai mitä hänessä, nyt sit säilytettiin. Sit ol vielä toinen hirsiosa, siin ol niiko kolme hirsosaa peräjälkeen ja sit perimmäinen ol sit se semmonen, just siilo sotien kynnykset saatiin semmonen tiililäävä siihen. Siin kävi sit sillä viisii, että ne ol siitä uuesta tiilinavetasta putsanneet ja sit laittaneet asuinrakennuksen. Siinä vaiheessa ei ollu muuta rakennettu, että uunin vaan, ku ol saatu sit putsattua ja laitettua, ni yhteen nurkkaan ol sit tehty leivinuuni. Ni sehän olkii mainio juttu. Sitte ol riihirakennelma, olks se nyt sillo ko jatkosota alko, ni naapurilt ol jäänyt sinne meiän riihirakennelmaan valtava määrä sit koivuhalkoa, sellaista pitkää koivuhalkoa. Se ol aika tilava riihirakennelma siin meiän vanhemmil, ni isä oli sit vielä semmoses mallissa, mut siitäkii ol sit osa purettu.

Mites sitte ko tuli tää lopullinen rauha, niin miltäs se sinusta tuntui?
Arvattavastkii ol sillä tavalla, että kylhä se mukavalt tuntu, että ku pääs niistä hommista sit vapaaks, että. No miulle jäi armeijan vehkeet päälle, ko ne palo näät ja vähän heikonlaiset nekkii. Ni sit ajan myöten, ni sit mie sain hommattua sitte, mitähän vuotta se sit ois ollu, ku mie sit kansanhuollost sain tuota tilalle sit niitä kuponkia, että sain ostettua. Sekii ol sit sellanen puku, ku vanginpuku melkeen, et siin ol punaset raitat siinä puvussa.

Sota loppu, mut sitte kuitenkin Karjala ja oma kylä meni. Se tietysti paino sitte vielä?
No arvatenkin se oli sillä tavalla, että tuota siinä huomas sen, että ku valtava jättiläinen on ni siin on alistuttava.

Laihajärven kotiseutumatkalla uimassa. Tauno vasemmalla, toinen mies tuntematon. Kuva: Päivi H.

Nyt kun olet käynyt siellä 50 vuoden jälkeen, niin miltä on tuntunut mennä sinne entisille paikoille?
Se tuntu siltä, että tuttuja ovat etelleen. Ei se loppujen lopuks niin jylhää ollukkaa, sit ko mie pääsin sit sieltä lomalle esimerkiksi sillo -44, ni mie aattelin, ettei meiän kotkylähä on ollu melkein tasaista, mitä nyt sellaisia pieniä töyssyjä nyt oli.

Nyt kun ollaan 90-luvulla käyty siellä, niin minkälaisia tuntoja on nyt ollut?
No siintä nyt on sillä viisiin tuntoja, että vaikka sen sais nyt sanotaan takasiinkiin, ni valtio kun sen omistaa. Ni siin ois taas velan kynsiissä ihminen. Kylhä se nyt, että missä on maailman alkuun päässy ja sillä viisii, ni kotipaikka on kotipaikka.

Olitko alokasaikana Viipurissa Karjalan kaartissa tai jossain muualla?
Ei, ko meikäläinen joutu sillon vast. Miehän oisin joutunt, jos mie en ois ollu sellanen, et ol rauhan aikan vapautettu, ni mie oisin joutunu aikaisemmin armeijaan. Mut ko se muuttu sit sellaseks, ni meinas, et tuo pien mies saattaa pelastaa jonkuu. En mie muuten näitä käsitä.


Oliks Laihalta ketä muita siellä samaan aikaan, ko sie olit alokkaana?
Oliks se vaan sellaisille, jotka oli vapautettu aikaisemmin?
Ei ollu muita. Jos en mie väärin muista.

Kyl niitä sielt ympär Kannasta ol niitä alokkaita, mut miekiin normaalist, ni mie oisin joutunt siihen siihen rantapyssyyn Ristniemeen tai Satamaan, mut sit ko se muuttu tällaiseks ni, että myö jouuttiin sielt lähtemään, ni sit myö oltiin Haminassa. Sielt jouuttiin sit Tikkurilaan. Siel saatiin sit jatkokoulutusta. Meikäläine joutu käymään sit ko se välirauha tul näät, ni joutu käymään niinko kaks kolme alokasaikaa peräjälkeen. Ni sit myö jouuttiin Tikkurillaan ja sit meiät leivottii sellaisiks, niinko nyt sanotaan tykkimieheks. Siitä myö jouuttiin sit -40 keväällä sit tuonne Suomenlahen saarelle, 7 km Helsingistä sinne merelle. Se ol ihan autio saar. Siel ol muutama kymppituuma kanuuna sitte ja eihä niis ollu putkea, ko oisko ollu joku semmonen pari syitä. Myö oltiin sit aikamme siellä ja sit ne siirs Helsingin etustalta meiät tuonne Porin etustalle Reposaareen. Sielt myö jouuttiin sit tänne Kuuskajaskariin Rauman etustalle sillo -40 syksyllä. Sit myö oltiin se -40 syystalvi ja -41 se kevättalvi, ni oltiin sit siel linnakkeella.
Myö oltiin yhes Nurmeksen vartioasemal sit siellä. Sielt sit ko mie tulin takasiin, ko se alko kehittymmää se aika sit semmoseks, ni jouuttiin sit linnakkeelle takasiin sielt saaresta ja tuota. Sit ko jouuttiin sielt lähtemään tuonne Keuruulle ja jatkokoulutukseen mukamas. Sit sielt jouuttii lähtee sit sinne rintamareissulle. Enstäin Elisenvaaraan, siel ol justiin motti lauennu ja sielt meiät sit jaattiin kahteen ossaan. Toiset läks Itä-Karjalaan ja myö sitte tuumattii, et lähetään Kannakselle. Myö mäntii sit Kannakselle.

Sie puhuit niistä "naapurin miehistä", mitä haitte sieltä rannikolta - ne oli venäläisiä vankeja. Oliks teitä vaan kaks miestä niitä hakemassa?
Niin, vaan kaks miestä hakemassa. Ei niitä mitenkään sidottu ollu. Miul jäi niinko kesken se juttu. Sit ko mie pääsin siihen Taikinalle sen kaverin kans ja saatiin sijoitettua ne vangit siihen, enne ko ne läks sit etteenpäin, ni alko kuuluakkii tankin ääntä - mie ajattelin, et nyt otti ohraleipä. Sit ko pikkunen tankki tuli, ni oiskohan se olt jotain kolme neljä metrii pitkä, mut hirveet ääntä se piti. Se ol oma tankki sit. Se helpotti sit, ettei tässä nyt vielä vangiksi jouu.

Työ rakensitte sitte itse siihen navetan paikalle sen talon?
Vanhemmat kekkasivat sen. Siihen oli tuotu Ala-Urpalasta siihen kaivon lähelle, mis oli se kuoppa, ko mie kysyin, et onks siihen tullu pommi, ni siihen oli välirauhan aikana tuotu Ala-Urpalast, mie en muista oliks se joku Sahasen asuinrakennus. Se ol siihen pystytetty ja sit ko ne pääs takasiin, ni tuota nehän tunnisti oman sitte ja ne vei pois. Ja sit sen jälkeen meiän vanhemmat kekkas sen, et saahaan myö tuosta asunto, ku siin on sit niin paljon tilaa.

Mie ko lomalle kerranki tulin sielt haavoittumisen jälkeen, sen jälkeen ko mie olin paimentamas niit naapurin poikii oikeen isommassa määrässä. Ni muistan sit ko siel pienet karkelot järjestettii mei vanhempii luon, ni kohta tuli - eihä myö keritty vissii ko kierros vai pari kolme pyörrähtää - ni tuli kylän järjestysmiehiä. ”Ei hyvänen aika tähän aikaan saa tällaisia iloja pitää”. Niinko siin nyt ois mitään pahaa olt, jos ois nuoriso saanu vähä muutaman kerran pyörähtää.

Oliko se se kerta, kun ne sotapoliisit tulivat?
Sehän se oli varmaan sama kerta. Kerrankii miul jäi sit mieleen, ku mie jouuin sit ilmoittautumaan siel Säkkijärven kirkolla, olks se nyt nimismiehen kanslia, vai mikä paikka se oli. Myö männää peräjälkee kirkkoherra ja sit tälläin pikkunen sotilas. Mie katoin, et kyllä tuo Lahti-pappi on ottanu raskaasti tuon sota-ajan, ko se ol niin ohkaseks mänt että tuota. No miksei sit tietyst ota. Silläkin valtava pere ku ol. Kyl ne ol sellasii aikoja.

Oliks se teiän maalla se lava?
Oli ja se mistä se oikotie tuli sieltä Latakan pohjukasta. Ni se jäi siihen välille se lava. Ja siintä meiän maalta aika paljon hakivat ne Venäläisen puolen teille sit sielt sitä hiekkaa, ko siin ol niin paljon. Sanotaan, et jos ne hiekkakankaat, mitä laihalaisilla oli, iässään ei ois hiekasta ollu pulaa, että niin hyvät hiekkakankaat siint oli aina lähelle sitä Satamannientä ja Ristniemiä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Venäläisen Taunon haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996). 

"Ihmisen kannattaa jo nuorena ponnistella eikä jäädä löhöämään"

Tavaamisessakin oli tuskaa, mutta ponnistella kannattaa

Jaakko Jarva; Säkkijärvi 4/2001

Tippa silmässä luin Virojoen serkkujeni Maijun ja Antin kirjoitusta maaliskuun Säkkijärvi-lehdestä. Ylistystä tuli kukkuramitoin vanhalle seitsemänkymppiselle. Kirjoituksesta sain kimmokkeen jatkaa muistelmia vielä uudella kymmenluvulla - muutamin hajahuomioin omalta taipaleeltani.

Ei se aina niin helppoa ole, vaikka serkkuni muistavat minut nyt himokynäilijänä. Totta se on, että evakon veri veti kummasti lehtialalle. Siinä jäi maanviljelys toiseksi, vaikka kyllä silläkin olisi nelilapsisen perheen joten kuten elättänyt. Ja tässä haluan sanoa, että ihmisen kannattaa jo nuorena ponnistella eikä jäädä löhöämään.

Omakin opiskelu jäi sota-aikana, kun pojasta ei ollut menijäksi Säkkijärven Laihajärveltä Viipurin oppikouluun. Opettaja Alma Vilamaa kyllä yllytti äitiä, isän oltua sodassa. Ensitahdit Alma Vilamaan supistetussa kansakoulussa Laihajärvellä vuoden 1938 syyskesällä olivat takkuisia. Hyvä, että kirjaimet opin. Tavaaminen oli niin tuskaisaa, että isä meinasi ”koivuniemen herralla” vauhdittaa oppimista. Tulihan oppimisesta sentään jotain tolkkua.

Talvisodan evakkotien Merikarvian ja Noormarkun kautta päädyimme Virolahden Virojoelle Helvi ja Arvo Rokalle toukokuussa 1940. Oli se ihmeellistä, kun koivu oli hiirenkorvalla. Pohjanlahden tuntumassa oltiin kevään tulossa paljon jäljessä. Virojoella aloitin syksyllä Hilja Holmströmin luokassa alakoulun toisen luokan. Se oli selvä muutamassa viikossa, kun poika siirrettiin yläkoulun ekaluokalle Aino Huovisen ja Toivo Joutsenlahden oppiin. Kaikki alkoi sujua, vaikkei kertotaulu takaperin sen paremmin kuin Raamatun lauseetkaan tahtoneet jäädä päähän.

Kirjoituksia Sirkka-lehteen

Virojoelta säntäsimme maan perään Uudellemaalle Artjärvelle keväällä 1941. Taisi olla niin äkkilähtö pika-asutustilalle, että jäi muistaakseni koulukin vähän kesken. Piti saada toukokuussa vilja maahan. Rakennusten pohjatöitä ehdittiin aloitella ja saunan tekoa, kun isä vietiin jatkosotaan. Olimme Artjärvellä tilapäiskortteerissa pommiryöpyssäkin, kun venäläiset koneet tyhjensivät lastinsa Heivatojalle meidän evakkotalon maille. Kahdestakymmenestä pommista lähimmät tulivat talon navetan nurkalle. Ikkunaruudut talosta sisään ja pommisirpaleita sisäoviin. Löimme onneksi äidin kanssa vaistomaisesti maihin pommin suhinan lähetessä. 

Aino ja Jaakko Jarva Aholan talon seinustalla kesällä 1938. Laihajärvi.
Kuvaaja Mustonen Säkkijärvi.

Sato korjattiin ja lähdettiin kipin kapin Laihajärvelle 10. lokakuuta. Lumi tuli aikaisin sulaan maahan. Saimme pitkin talvea lumen alta venäläisiltä maahan jääneitä perunoita syödäksemme. Alma Vilamaan johtamassa koulussa jatkettiin jälleen. Oman koulun olivat suomalaiset paetessaan polttaneet Talvisodan loppuvaiheessa. Kävimme koulun ”Herran Iivarin” eli Hyypiän Iivarin talossa. Uusi lähtö vei meidät taas 1944 kesällä Artjärvelle entiselle pika-asutustilalle. Se on lapsilla vieläkin.

Artjärvellä kävin kaksi jatkokoulun luokkaa. Kirjalliset harrastukset olivat pulpahtanut esille jo Säkkijärven Laihajärvellä. ”Joka Poika”-lehti piti tulla ja toisena Anni Swanin toimittama ”Sirkka”-lehti. Siihen piti päästä jo kirjoittamaan mielipiteitä. Minulla oli nimimerkkinä ”Jermu”. Joululehtiä kauppasin ehkä naapureiden riesaksi joka joulu ja myös joulukortteja tuli kaupattua. Ne ajat olivat jo takana, kun serkun Matti Jarvan kanssa oli viisivuotiaana suksilla korttikaupalla ja kakka meni lumipyryssä pöksyyn. Onneksi isoäiti Amanda auttoi pienen pulastaan.

Jazzista Hesariin

Hyvin näkyivät Rokan serkkuni muistaneet jazz-innostukseni. Olin niin innokas 1940-luvulla, että kävin omin nokkineen ja Norman Grantzi-Euroopan kiertueen konserteissa pari kertaa Messuhallissa. Mukana oli sellaisia suuruuksia kuin Louis Amstrong, Ella Fitzgerald, Lester Young, Gene Krupa, Ray Brown, Lionel Hampton ja paljon muita vanhan hyvän jazzin edustajia.

Olin niin innostunut, että kirjoitin 1940–50 lukujen taitteessa Helsingin Sanomien yleisöltä-osastoon pitkän vuodatuksen rytmimusiikin puolesta. Sitä kun ei tullut radiostakaan. Aapo Similä mm. vastasi kirjoitukseeni ’miten neekerimusiikki turmelee ihmisiä’. Silloin alemmissa tehtävissä Sanomatalossa ollut tuleva pääjohtaja Aatos Erkko kiitti minua kirjeessään hyvästä kirjoituksesta ja kehotti jatkamaan. Tämä oli ehkä yhtenä sysäyksenä kynäilijän uralle.

Siitä se ura urkeni, kuten urani muistelleet serkutkin muistivat: ensin Orimattilassa ilmestyvässä Pitäjäsanomissa (nykyinen Orimattilan Sanomat). Lehtiyhtiön hallituksessa olen ollut kymmeniä vuosia ja edelleen. Urheilujutuista kaikki alkoi, olin urheiluseura Ahjon kyläosaston puheenjohtaja ja pääseurasihteeri jo 1950-luvun puolivälistä lähtien. Tanssitimme ihmisiä varojen kartuttamiseksi Artjärven lisäksi myös Orimattilassa ja Lapinjärvellä Suomen parhain orkesterein: Onni Gideon, Jorma Veneskoski, Olli Häme, Ronnie Frank Jaakko Salo, Ossi Aalto ym. Minulla oli orkestereiden varaukset ja suositin Jazziakin soittavia. Rahaa kilisi kassaan.

Sanoivat serkut minua vain penkkiurheilijaksi. Mutta kyllä seuran sihteeri oli tuolloin tiukalla, kenelle huippu-urheilijoille annetaan ”ruskeita kirjekuoria” kansallisissa yleisurheilukilpailuissa Vuorenmäellä. Jo B-luokan miehet 1950-luvulla kyselivät ”mitä maksatte”. Itse jouduin jopa urheilemaan kyläosastojen välisissä ukkomiesten ja poikamiesten välisissä viesteissä naimisiin 1959 mentyäni. Ja Myrskylän Myrskyä vastaan potkittiin jalkapalloa. Sen aikainen 10 000 metrin SE-mies Pertti Sarkomaa taklaili meikäläistä niin, etten tahtonut palloa saada. Kaukana oli aika, kun sain Laihajärven kouluhiihtoissa palkinnoksi kumin.
Jo noihin aikoihin olin Etelä-Suomen Sanomien kirjoissa. 1957 heinäkuussa ESA:n pääjohtaja Ossi Kivekäs yllytti, että ”anna tulla juttua niin perkeleest”.

1960-luvun alussa lähdin perheineni Savonlinnaan Itä-Savon urheilutoimittajaksi. Sieltä palasimme rintamaille Hämeenlinnaan, jossa olin urheilutoimittajana Hämeen Sanomissa. Siinä ohessa tein molemmissa lehdissä eksperttinä maatalousnumeroita ja -juttuja. Isän kuolema 1963 kesällä vei miehen vähäksi aikaa Artjärvelle.

1965 Pitäjänsanomien kesän jälkeen siirryin liki neljännesvuosisadaksi Aamulehteen. Nyt on vapaaherrana mukava olla. Jokaisesta terveestä päivästä pitää olla kiitollinen. Että tälleen. Kiitos muistamisesta! Jaakko Jarva.

(Laihajärven kylätoimikunta.

Jarva Jaakko / Säkkijärvi 4/2001: Tavaamisessakin oli tuskaa, mutta ponnistella kannattaa. 

Teksti ja valokuvat: Jaakko Jarvan arkistosta / Antti Jarva.)

Mäelläkö se isäntäkii on yötä?

Kotiseutumatkan kuva Laihajärven Venäläisenmäeltä.

Venäläisen Taunon muistelot, osa 1

Laihajärvellä ku asuttiin, niin kävikö teiltä kukaan vieraan töissä?
Mie kävin ja sit toi Kivelän (Venäläinen) veljessarja ja sit Hengon (Koso) Urho ja Otto.
Ja sitte nää Kivelän Aarne ja Johannes ja tuo Kauko ja Väinö. Niin ne kävi ja. Pääasias niinko mettätyötä.

Kävikö siellä sitte taloissa töissä niinko renkinä?
No sanotaan, sinun isäkii oli siinä Bycklingillä ni ajottain noin kevääseen aikaan pilkkomassa puita, koska se oli vanha mies se Bycklingin Juho ja sillä viisiin ja naispuoliset olliit ne sen talon asukkaat. Ni tuota sinun isä siin kävi ja kerkesin miekii sitte myöhemmässä, sillo nyt ennenkun se talvisota alko, ni sillo myö haettiin täältä Ala-Urpalan lahelta sitte apulantoja näin talviseen aikaan hevosen kans. Sitte kasattiin puita sille siitä metsästä.

Kävitkö tukinuitossa, kuorimassa?
En mie siihen aikaan vielä käynt siellä. Omassa kotikylässä kerinny muuta, ko nyt ropsia tehtiin omast metäst ja kuorittiin ja sen sellaista.

Kävikö siellä Uuraassa lastaushommissa ketään?
No miun veikka, tää vanhemp veikka (Viljo Venäläinen) ja Viljo Haili kävi Uuraassa huomattavast ennen talvisotaa. Yhtenä kesänä ainakii kävi Uuraassa. Sekkii tais olla sellain tapaus, että ne lakkoilivat varsinainen satamaväki, ni nää ol sit täältä tavallaan rikkurinna, mut ne saivat sit vähän parempaa palkkaa. Ne ol vaan tilapäisest.

Muistatko siitä pirtuajasta, miten se sieltä Satamasta tuli sinne Laihalle päin?
No kerran miulle jäi se mieleen, ko se ol muistaakseen viikonvaihteen aikaan, mie ko olin sit sellanen paimen siinä kakskymmenyheksän luvun loppupuolella. Mie olin sit siin Kokon Eemelin ja Hilmal, olin siinä paimenpoikana. No mie sit jouuin viemää niien karjaa sit sinne väljälle ja sit sinne Välsuolle. Tapahtu sellain tapaus, että mäni sellaisel vauhilla. Mie huomasin, että kanikka ol täällä repussa ja selässä. Se aattel vissiin, et nyt on joku jäljestäjä, et on ilmoitettu, ni se män mettiä myöten sen verran muutama kymmenen metriä siitä varsinaisesta metsätiestä siit sinne kotia päin Laihajärvelle.

Oliks siel sitte semmosia, mitkä autojen kans tai isompia määriä kuskasivat Laihajärven kautta?
Ei miun tietääkseen sellasista sit puhuttu, mut ku hyvin varhases vaihees. Sillo oisko se ollu ennen kapinaa tai kapinan jälkeen, ni meiän Anttilan saunast ol viety sit pata, kun ne teki sitä pontikkaa tai jotain kiljua. Ne veivät mettään ja siel keittivät.

Mitenkäs laihajärveläiset oli sopuisia ihmisiä? Käräjöivätkö ne keskenään?
Ei miun tietääkseen. Meiän kotkylä ol verrattain sellainen, sanotaan niin paljon siisti, etten mie ainakaan siel muista käräjäjuttuja.

Oliks Laihajärveltä ketään lautamiestä?
No tää. jos en mie nyt väärin muista ni tämä Koson Antti oli yks, ainakin nyt sellainen, miks sitä sanotaan, niinko kyläpoliisi, kylänvanhin. 

Niin se ei sit kuitenkaan ollu niinko lautamies.

Muistuuko mieleen, oliko kylässä jotain semmosia erikoisia nähtävyyspaikkoja?
No yhen mie ainakiin muista. Se sattu sillo, et mie olin jo aika varttunu pojanloppi, ni siinä jos muistatte niitä Bycklingin Juhon maita, niin tuota mie mänin sitte siintä sen Kilkinojan yli ja sit kävelin siel metässä, ni mie näin sitte yhen semmosen harvinaisen tapauksen, ko valtavan iso semmone ko kaheksan numero ja sit se oli niinko ois ukkonen tai mikä polttanu sen, että se ol oikein niinko kohonnu. Jos ois niin paljon aikaa, ni mie veisin sinne paikalle työkii näkisitte. Mie ajattelin, et mikähä tuonkii on aiheuttanu, ni omassa päässä sit tulin sellaseen tulokseen, et varmast sen on aiheuttant salama. Ja se on polttanu. Ja se ol pääasiassa niinko sellanen valkonen kaheksan numero.

Se oli Hiekasta niinko sinne Hengolle päin?
Hengon vastapäätä justiin ihan oikeen.

Oliko siellä muita sellaisia paikkoja?
Täähän nyt on vissiin, kun lähettiin sinne menemään sinne Satamaniemeen päin ja sinne Ristniemeen päin. Sitko myö päästiin ohi sen, täst ko Latakan sivust lähtee se Lihava, ni tuota päästiin se järven niiko tuonne päähän sivu sen, ni sit sinne ol nuo sotilaat rakentaanneet sellasen näkötornin. Ni myö käytiin ain siel näkötomissa sellasel retkellä. 

Sit viimesen kerran, ku myö käytiin, mie en muista, oliks se tuo Pöngän Jormaks se nyt oli yks ja sit näit Venäläisen veljeksiä, tään Mikon poikia oli yks ja ketäs meitä nyt muita ol. Mie olin yhtenä ja sit tais olla vissiin jokunen tyttökii ja myö mäntiin sit sinne ja sit kivuttiin sellasen mäen harjanteelle sillä viisiin. Ni se ol niin paljon heikossa kunnossa, et ku ol tuulinen päivä, ni mie oikein huomasin, ku se noinikkää heilu, ni siit ei männy ku olik se vuos vai pari aikaa, ni sillon se ol kanttuvee se torni. Ja sit se ol sellaisella paikalla, että ne ol ne aika reippaat kivet siin ol isompaa ja pienempää, ne ol ku hiottuja, että tuota mikähä. Mie sain kuulla joltakii taholta sit siin on valtava koski ollu maailma aikana siin tornin ympärillä sellanen tasanen.

Oliks tää oikein näkötorni? Jossain haastattelussa on sanottu, että se olis ollu kolmiomittaustorni.
Ilmeisesti niin, ne sotilaat sen joka tapauksessa ol rakentanneet. Ja mie muistan siihen aikaan ko myö oltiin sellaisia niin pieniä, viel sellasessa mallissa, et ko ne sotilaat tulivat sit Anttilaan ettimään, et mitä sais ruokaa ja juomaa, ni myö ollaan, ryömitään sit siel lattialla. Ne sotilaat seuraa siin sitte, ko myö pojat (Tauno ja kaksoisveli Eino) ryömitää siin lattialla. Velipeska ei osannu viel siihen aikaan puhuakkaa mittään, ni tuota sotilaat kyssyy äitiltä et "vieläks noista poikiist mitä tulee”. No äiti ol hyvin sanotaan sellanen, niinko sanotaan vaivaantunneen näkönen, että ”no en tiiä”. Mutta poikiistahan kehitty sellaset pienet miehet.

Veljekset Venäläinen Eino ja Venäläinen Tauno. Kuva Veikko Lyijysen albumi/Terttu H.

Mie yhen asian muistan ja. Ku oli sen Anni-tätin hautajaiset. Se oli tää Bycklingin Kaisa muistaakseen ja sit oli tää opettaja Vilamaa siin hautajaistilaisuues. Mie olin justiin niin pahast sairaana ja olin yhes paikas siel kirkon puoles sellasen paimenpoikan ja sit mie jouuin sielt pois, ko mie mänin niin heikoks. Velipeska läks sit minun tilalle ja se ol 4 vuotta. Mie ku sain sit siltä, enne ku mie tulin kotia, ni se ol se Junnolan Aleksanterin vanhemman pojan puoliso se ol varmaseutti. No se anto miulle sit, sano, et hää ku antaa siulle tuota matolääkettä, et jos se johtuu siintä. Se pani pumpulin sisään sit sen matolääkkeen ja ku mie pääsin kotia, ni poika rupes toipumaa. Valtavast tuli niitä alpia tai mikä se on se mato. Ne söivät sen ravinnon. Niin tosiaan se autto minut elämään.

Se torni oli puusta rakennettu. Oliks siinä kolme vai neljä jalkaa?
Siin oli muistaakseen neljä jalkaa. Se ol Äijänkankaalla justiin. Ja siinä oli sit semmoinen sanotaan siit Äijänkankaast, ennen ko myö päästiin sit sinne Äijänkankaalle päin, siintä läks sit sellanen polku sit sinne Lihavan rantaan. Siel ol valtavan iso lähe ja siellä uiskentel sit sillo, ko myö liikuttiin siel, ni se ol niinko akvaario. Sanotaan se sammaloitunut alue, ni siel näki ku haukikii siellä uiskenteli. Ja sit tää Kivelä sano, et hää kerran sai sielt hauen, ku hää ampu. Se oli Suurlähte.

Eiks se ollu useamman kymmen metriä halkaisijaltaan?
Olhan se mää tiiä, vaik ois ollu isokii ja varmasti oli. Ku siit läks sitte Lihavan päästä läks sanotaan niinko Suomenlahteen tai miten sitä nyt sanotaan rannikolle päin se oja. Ni sit se ol niin ko Pääoja nimeltään. Ja sit siihen sai työntää riukua niin paljon, et siellä ol vissiin oikein maanalanen järvi. Et sinnehän tais elukoitakiin pahemmas tapaukses kuolla sitte. Se ol niin mahoton paikka se.

Siellä kansakoulussa Oronmäellä oli kirjasto. Lainasitko sinä sieltä kirjoja?
Hyvin harvoin mie vielä lainasin. En mie tiiä, ko mie olin näät sillon sellainen, että tuntu, että meikäläisest ei kehity mittää, mut kyllä se on sillä viisiin tää elämä. Opettaja Vilamaa, ku ol sellainen, ku mie en tahtonu saaha noista asioista selvää. Se sano sillä viisiillä, että ”se on yritettävä”. Ja mie oon kiitollinen lopun ikkää, ko se ol niin paljon tiukka ja vaativa, että nyt mie oon sillä viisiin, että tuota melkein saa sanoa tään ikäiseks mieheks, että jos mie liikun tuol maailmalla, ni mään mie Englantiinkii, ni jotain ymmärrän

Lainasko sinun sisaret tai veljet kirjoja? Luettiinko teillä kirjoja ja sanomalehtiä?
No sanomalehtiä kotona luettiin, mut tuot kirjastot ne jäi vähemmälle, mut kyllä joskus saatto olla, et jotain tul lainattua, mut vähemmän. Sanomalehtiä tuli Yhteishyvä ja Karjala, Maakansa tuli sitten muutamaan taloon ja Pellervo. Kyllä sinne Nyyrikkiä ja kaikennäköistä lehtiä ihmiset varmaan tilas. 

Sit ko siinnä ol reissupoikaa, kun naapurista laittovat ”menkää tuonne mäelle”. Byckling, kun ol ensimmäinen. Sieltä varattiin eväspalat reissupojille, kuka sinne män. 

Sit yhetkii reissupojat - sit kun mänivät - isäntä tuop niin hyvät voileivät ja vielä, mitä ihmeen lihaa siin mahto olla palan päällä, ni tuota pojat pyytää sit, että ”pääseekö yöks”.

-”Ei meillä ruukata pitää, mut mänkää tuonne mäelle.
- Reissupoika tuumas sit, että ”mäelläkö se isäntäkii on yötä”.

Meil oli sitte tummaa väkeä ja. No annappas olla, kun ne käyvät levolle. Pääasiallisest ol sit sellanen siansalvaaja siin Anttilas yötä. Sellanen tilava Anttilan tupa. Sinne sit olkikuvot lattialle ja sit kun Pollen Matti ja kumppanit käyvät levolle, ni siinä vissiin vähäsen niin ko romanssit kukoistammaa rupes, ni Mattipa tuumaskii, että ”hei hale, tääl on olkia pohjalla”.

Teillä oli niitä mustalaisia?
Oli, sen puoleenhan meiän kotkylä ni aika paljon sanotaan varhempaan aikaan, niinko tavallaan halveksi, ko Anttilas piettiin. Mut kun ne ol niin hyväluontosii ihmisii, et täytyhän niienkii jossain yötä olla. Sit kerrankii sattu sellanen tapaus, et siihen tul kolme reissupoikaa ja pyysivät yötä. No annappa olla, äiti sitte ol tehny marjarieskaa uuniin. No hää hyväluontosena ihmisenä sit tarjos, ettei tarvi ihan nälkäisenä käyä levolle. Ne oikein innokkaina rupes syömään ja sano ”ai huituahan tää onkiin”. Se ol marjaa ja ruisjauhoo, vahva ruoka. Ne luul, et se on läskikastiketta tai jotain.

Sit yks juttu ol sellainen. Hailin Klautialt yhet reissupojat veivät sitte kellon ja mitä ne veivät. Silt Klautialt ol se mies etesmenny. Sellanen nätti pöytäkello. 

Venäläinen Klaudia. Kuva: Päivi H.

Sit yks tapaus ol sit sellainen, et siinä poikkesivat siinä Venäläisen (Kivelä) Mikolla ja siel ei oltu kettään kotona, ne ol reissupojat ottaneet sit sen vanhimman pojan puvun. No sitte ko se huomas, et puku on lähteny ja tääl on vierailtu, niin se sit lainas jostain aseen se Aarne ja läks perrään ja sit Ylä-Urpalaan, ku se pääs, ni siel olivat justiin sitä Ylä-Urpalanjokia ylittämässä, ni Aarne huomaskii, et poikiil on hänen puku päällä, ni sano, että "riisukaahan puku pois päältä", että tää on hänen puku. Ja tuota niin ol tehtävä. Sit sen verran anto sillä asseen perällä vielä, et älkää toista kertaa tulko.

Kuka siellä kylällä oli uunimuurari ja seinämuurari?
No ainakkii miun nuoremman sisaren mies tää Koson Urho ja sitte sen isä (Mikko Koso). Sit se ol niin kelvoton ollu se isä, et se ei ollu antanu sille oikein sitä muurausoppia. Ku se Urho joutu poikana sit tekemään ruukkia, ni jos siel ol sellain kiven muru, että se niinko haittas sitä muurausta, ei muuta ko palju sinne nurin, mut Urhopa oppi muuraamaan. Sitte tämä Monnon Kaapriel. Se ol toinen. Mie muistan, ko se muuras meiän riihen, sen riihen uunin. Ja sitte tämä oli tämä Juskan Jallu (Venäläisen Jalmari). Se oli sit taas ainakii tollaista niinku läävän muurausta ja sellaista, mut sitä mie en sit tiiä sitä Jalmaria, et oisko se uunia muurannu.

Oliko siellä sitte muita kirvesmiehiä ja rakennusmiehiä?
No tuota kirvesmiehiä mie ainakiin tiesin. Tään Pöngän Viljon ja sit sen tuota, ku se ol Laisinkylästäks se nyt ol Viljo oikein kotosiin, sit sen veli. Ne tekivät sinne Laihajärvelle sinne meiän maalle, kun ne sieltä Typön kulmiilt siirsivät sen Laihajärven VPK:n lavan, niin se Viljo ol ainakii semmonen, että rakens kokonaan sen lavan. Kylhä siel tuolla viisiin rakennusmeininkiä saatto moni muukin tehä. 

Pönkä Viljo ja perhe v.1941 uuden talon "rappusilla". Kuva: Malla T.

Ketäs teillä oli siellä lähinaapureina?
Lähinaapureita oli, ihan lähinaapuri oli Lyijyset. Sit oli se Hyypiän Simo ja Lauri, ne ol lähellä. Sitte Kokko ja Kokon Eemeli, niien paikka jäi hivennen, niinku sanotaan sinne Venäläisenmään sivuun. Sivin talo ol sit siellä ja silläviisiin.

Oliko naapurien kanssa yhteistoimintaa? Tehtiinkö töitä yhdessä?
No nimenomaan, ku oli puintiajat, ni sillon myö aina Lyijysiin kans vuoroteltiin. Ja sitte se lokomopiilin käyttäjä, se aina tuli sit sielt Lamminniemest Aapon Mikko vai miks sitä sanottiin. Se oli lokomopiilin käyttäjä ja sit tämä teitän isä oli tuot puimakoneen syöttäjä tai käyttäjä.

No pellavan loukutusta oli sit talkoomielessä, et minä vuonna sit kasvatettiin ja sillä viisiin sitä loukutusta oli sit.

Käytiinkö kylässä naapurien kesken niinko iltaisin?
No kyl se oli sanotaan ne määrätyt paikat, niinko myö käytiin täällä Venäläisen Mikolla ja sitten täällä Sivillä ja Kokolla ja mut niinko Matti ja Lyijysel tuli tietysti käytyä ja silläviisiin.

Käytiinkö naapurista lainaamassa, jos sattu esimerkiksi vaikka sokeri loppumaan?
No mie en ainakaan nyt liiemmin muista, et sellaist ehkä saatto olla pienemmässä määrin.

Siellä voitiin mennä naapuriin siiheen aikaan, ettei tarvinu ilmoittaa, että saako tulla?
Niin, no niin. Miulle jäi nyt yks asia taas mieleen. Ko se siansalvaaja, se Hagerttin Matti ni. Se aina kun näki, että tuota siin Lyijysel laitetaan ruokaa, siint meilt oli se päätyikkuna siit sinne Lyijyselle päin, ni se ties aina melkein, millon Lyijysellä käyään syömään. Se varas aina sit sinne ja sit se saatto sielt saaha. Katos, ku se kävi siellä salvamassa Lyijysel niit porsaita, mitä se aina vuosittain otti.

Oliks se mustalainen?
Oli. Sitä siihen aikaan sanottiin Säkkijärven mustalaisten kuningas, se ol niin kuuluisa olevinnaa, Pollen Matti.

Kun käytiin kylässä illalla ja sunnuntaisin, niin oliko tapana, että siellä sai kahvia vieraat vai istuttiinko siellä vain muuten?
No kylhän se nyt melkein niin oli, et kahvia sai, voi olla nyt joissaakii tapauksessa, niinku meillä ku käi niin paljon sitä vierasta siinnä, ni ei meillä aina tuota laitettu. Mut sanotaa, et jos yksityisii ihmisii tul jostain, ni kyl se melkein ol silviisii.

Eikös Laihalla ollu niin, että jos ruoka-aikana meni naapuriin, niin eiks sitä käsketty syömään? No tottakai, kyllä, kyllä.


(Laihanjärven kylätoimikunta. Tauno Venäläisen haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996).

Muhulahden veneturma 1920 "muistan sen, ku myö oltiin siinä kunniakujassa ja sen arkkurivin"

18.5.1920 Muhulahden veneturmassa kuolleiden koululaisten hautajaiset 

helluntaina 23.5.1920 Säkkijärven kirkolla. Kuva: Malla T.

Harjulan Ainon muistelot, osa 4

Jos palattas vielä kouluaikaan ja siihen kun Muhulahdella kävi se onnettomuus, missä ne koululaiset hukku, niin kerroit, et olit sillon siellä kirkolla Laihajärven koululaisten mukana. 
Niitä hauattiin niitä Muhulahen hukkuneita ni, siit meitä ol, sitä mie en muista, kuin monelta koululta, mutta ainakiin meiän koululta ol. 

Vissiinhän meitä lapsia sit ol jollain kyyillä viety kuormittain sinne kirkolle. Ni sit myö mäntiin sinne kirkolle ja tuota niitä ol siihen Junnolan Rikun ja Outisen kaupan etteen, ne ol tuotu kaikki ne arkut. Ne ol rivissään siinä kirkonmäällä kaikki ja sit meistä, sitä mie en muista, et vissiinhän siinä jottain siit ol, ku mie olin, mie en muista, et oliks mie ensimmäistä vai toista vuotta sillon koulussa. Mie olin aika pien ja kova päänsärky vielä ja tuota siit ne alkovat kantaa niitä hautaan, ni meitä ol sit siinä kahen puolen meitä ol kunniakuja, ni sieltä ihan sieltä allaalta kirkonmään alareunasta, ni meit ol siit siihe haualle ast kaks riviä, et meist ol tehty kansakoululaisist siit kunniakuja sinne haualle ast, mut sitä en ennää muista siit sitä hautaamista, kun miul ol niin kauhia päänsärky ja oksensin aina välillä. Ni sen muistan sen, ku myö oltiin siinä kunniakujassa ja sen arkkurivin. 

Montaks niitä oli niitä lapsia hukkunut?
Yli kolmenkymmenen niit oli, olk niitä nyt kolmekymmentyks vai kaks ja sit opettaja. Yli kolmenkymmenen niit oli (Säkkijärvi kautta aikojen -kirjan mukaan 30 oppilasta, opettaja ja opettajan apulainen). Vene kaatu, niil ol ylilastia, ylikuormitus. Ne ol muistaakseen niinko jollennii huviretkelle mänössä. Se ol ylikuormitettu. Siihen tietys pit saaha mänemään kaikki, sopimaan siihen. Siit tulkii ylikuormitus. Kyl se niin kauhialt vaan tuntu, vaikka lapsen mielestäkkii.

Sitte voitais jutella, miten talot oli siellä sisustettu ja lähinnä teillä? Oliko teillä hirsitalo?
Oli hirsitalo. Meil ol justiin samallalailla, kun Matin Simon tupa, ol tuvan puol. Näinikkää ol alaosa, lauta ja paneli, pystypaneli ja pahvista ol yläosa. Se ol maalattu. Lautakatto luulisin.

Entäs lattiat, oliko maalattu puulattia?
Tottakai nyt meil oli maalattu.

Entäs ikkunapuitteet, oliko ne maalatut, valkoset? 

Oliko ikkunalaudat sisäpuolella ja niissä kukkasia?
Kyllä ol (valkoset). Ei (ikkunalautoja). Siin ol kammarissa vissiin jonkuunlainen sellainen lauta laitettu toiseen ikkunaan, missä sai pittää kukkasia. Se ei kuulunt oikeen niinku joka ikkunaan. Ei meillä keittiös voint olla, kun meil ei muut olt keitiön puolella, kun meil ol vaan lastuja lattia täyteen kaiket päivät. 

Ol siellä täys sisustus. Ol siellä sohva ja tuolit ja pöytä, mut sit kun meil ol tuota sellainen pikkunen tehty sellaiseks, niinku ruokakomeroks siihen, että niinkun täs ois keittiön uuni ja hella ja sit tuota. Tuosta läks ovi sit siintä hellan eestä, ni tuos ol sellain pikkunen kammar siihen mikä männöö se katto näin. Ni tuota siihen ol tehty sellain kammar, et siel ol ruokahuusholli kaikki ja separaatit ja kaikki, ni meil ei tarvint olla siit astiapuolta eikä ruokapuolta miltään siinä keittiössä. Ne ol kaikki siinnä.

Montas huonetta teillä oli siinä?
Ei meillä olt, ku se ol vaan kolmas siinä se semmonen pikkunen ruoka, kammari ja keittiö. Ei meillä sen enempää.
Se ol se keittiö niinko tupakeittiö, siin ol tupa samassa, yks makuukammari ja toinen oli se, missä oli sulanti.
Niin, mut siin ol ikkuna ja siel ol sit iso sellainen kaappi, mikä ol ylläältä katosta lattiaan ast. Siinä sai olla sit kaik ruokahuusholli ja sit separaatti ol yhes nurkassa ja siel ol ja siit pöytä ja myö usiast siel syötiinkii.

Missäs vaatetavaraa säilytettiin? Oliko ne aitassa vai oliko kaappia tai komeroa?
Meil ei muuta komeroa olt ku tuota meil ol silleen, et niinku tää pystyuuni tällainen pystyuuni meil ol siinä kammarissa, mut se ei olt nurkassa. Se ol näin paljon nurkasta niinkun tässä (metrin verran), ni sit tuossa meil ol sellainen vaatekomero uunin ja seinän välissä. Meil ol sit eteisen vieressä ol sellainen, no sitä sanottiin et se ol sulani. Siel ol sit niinku työvaatteil ja sellaisil. Tää ol niinku parempiille sisävaatteille vaan tää komero. 

Siel oli sitte uunia: keittiös oli se hella tai liitta, miks sitä sanottiin, leipäuuni ja sitte kammarissa peltinen pystyuuni.

Niin ja tuossa nurkas oli vielä siit, tää kysy yhtenä päivänä nyt, jotta mikäs se ol se suur lasipallo, mikä siin ol. Ni mie kun käin Uuraassa miun serkulla, ni miul ol sit tuossa nurkassa se ni se ol näin iso sellainen tummanvihreä lasipallo. En mie tiiä, mikä se ol, mut sielt Uuraasta mie sen toin, ku niil ol niitä ja ne sanovat, et tää on miinoista, merimiinoista tää kotosin tää pallo. Se ol muuten pyöriä, mut sit siin ol yhellä kantilla, ol näinikkää sellainen, et se ol niinku hiukan näin korkiammalla, että tällainen rengas ja sit täs oll siit taas sellain kuoppa tässä keskessä, sellanen pien kuoppa sen renkaan keskellä. Muuten ihan silja ja kiiltävä.

Mites niitä siivottiin? Lakastiinko lattioita joka aamu tai kerran viikossa?
Kuule kun meikäläista ei voint verrata kehenkään. No mie nyt vaan kerron omasta, että meil joka ilta joutu siivoammaan, kun siintä vietiin ensin suur korillinen niitä höylän lastuja kukkura korillinen se vietiin ensin pois ja siit ne tähet pienemmät lastut mitä siinä ol, ni ne illalla lakastiin aina sit siihen höyläpenkin alle. Höyläpenkki ol siinä, ku tuppaan mäntiin, ni heti oven suussa. Se meil ol kaiken talvia. Kaiken talvia meil siinä tuvan puol nikkaroitiin, vaik ol pienet huoneet, kun isä tek siinä rekiä ja huonekaluja ja mitä vaan.

Mites näitä lattioita pestiin? Käytettiinkö mitään pesuaineita? 

Oliko se vaan mäntysuopaa, saippuaa vai pestiinkö hiekalla?
Eihä hiekalla voi pestä maalattua lattiaa. Jokasel ol maalattu lattia. Kyl se miun muistain ainakiin ol. Mitä mie näin, ni joka paikas ol maalattu lattia. En mie maalaamatont lattiaa ossaa sannoo yhtäkään.

Käytettiinkö siinä veden seassa mitään pesuainetta?
Mitä se nyt taas olkaan. No se Lysol ol vaan sitä vasten, kun mäntiin sillan ryssiin jäleltä, ni tuota mie sitä vasten pesin, jottei sielt tarttus mittään, ni sieltä mie sain sellasen, käi sen verran rikki käs yhestä paikkaa, et tuota mie sain, mius ol seittemän paisetta yhtaikaa. Ol sekkiin oloa.

Oliks teillä siinä tuvan lattiassa sellaista luukkua? Oliko siellä mitään säilytystilaa?
Ei. Meil ol aittoja niin paljon. Siit meil ol kesän aikanna ol maitotaloutta varten, ni ol tuota siinnä Laisiinkylän, mistä männöö Laisiinkyllään tie, ni siellä päässä ulkorakennusta, ni siin ol tehty lautoista sellainen aika iso huone, että siel ol vaatetavaraa seiniillä ja tuota sit meil ol kaik maitohuushollli ja sellain kesällä siellä, kun siihen ei paistant millonkaan aurinko. Se ol niin kylmä. Siel länspuolla ol mettä ja siit taas se muu ulkorakennus ol kaikki sen päivänajan täällä auringon puolla, ni se ol niin hyvä siinnä. Sit ol vaatehuone ol siit siinä kammarin kohalla siinnä läävässä.

Muistatko oliko Laihajärvellä näissä taloissa lipputankoja?
Ei. Koululla oli. En muista missään muualla.

Oliko kauppojen pihoilla?
No en muista, et jos en mie sit vissiin niissä kauppoissa päin käynt. Ei liputettu liputuspäivinä. Se ol niin vanhanaikasta viel miun aikanna kuule, ettei sitä olt.

Vietettiinkö siellä itsenäisyyspäivää? Oliko koululla jotain juhlia itsenäisyyspäivinä?
Kylhä meillä vissiin ol. Kaikkihan myö noihen suurmiehiin kaikkiin Agricolan ja kaikkiin niihen päiväthä myö juhlittiin. Olhan meillä koululla juhlia yhtenään.

Sen mie muistan yhen äitienpäivän, kun opettaja esitti siit siellä, soitti sitä urkuharmoonia ja tuota laulo siit siellä ja siellä käivät siit kaik kylän nuoret miehet ja kaik siellä äitienpäiviillä, kaikki siel ol, ni sen mie muistan kun tuota Typön livar sano siit, et "tuota, tuotahan ois kuunnelt vaikka loppuikä", kun se opettaja lopetti sen laulun.

Muistuuko mieleen siitä vuonna 1918, kun oli se kansalaissota, miten se siellä Laihajärvellä näkyi?
No myökiin oltiin yks yö jossain, mut missäs myö nyt siit oltiin. Oltiink myö nyt siit Laisiinkylässä Uustalossa, että sen verran mäntiin etteenpäin vai missä myö oltiin, mut jossain myö oltiin yks yö. Sit myö tultiin taas kottiin takasiin.

Siellä ne ei Laihajärvellä käyneet taisteluja? Mut niitä liikku kuitenkii siellä punakaartilaisia ja valkokaartilaisia?
Ei käyneet. Kyllä liikku.

Minkä takia ne siellä liikku?
No en mie ossaa sanoa, mutta yhtä ainakiin mie neuvoin.

Olks se punakaartilainen?
Ol, se ol tesantti. Tesantti tui yhen kerran meille ja tuota se sano, mie olin yksin kotona ja se sano, et kun miun pitäs päästä ja hyvin äkkiään tuonne Virolahen puolle, jotta käiskö tästä mistään suoraa tietä, että voisittak työ neuvoa. Mie ensin aattelin, että mie tien, mut sit mie aattelin, jot tuota kyl se taitaa olla parasta, jotta mie neuvon, ei se miun apu auttas tässä kuitenkaan, vaikka mie en tuota neuvoskaan. Mie neuvoin niin perusteelliset sen, jotta tuota siintä Jalmarin luonta mänemää sitä suoraa tietä Urpalaan. Mie sanoin, että siit ei kauan mäne Urpalaan. Siintä pääsee. Seuraavanna päivänä mie olin rneiän kammarissa ja jotennii miulle käi silmään, jotta kukas siinä nyt männöö tuossa tietä myöten. Mie käin kattomaan, ni se sama mies männöö takasiin ja aiko se vilkutti miullen, ku se män takasiin. Mie vilkutin ja. Selvä kaikki.

Mites ne sitte tunnisti siellä, että ketkä oli valkosia ja ketkä punasia, kun ne liikkuvat?
No oikeastaan ei niitä niin paljon olt, et siin ois voint oikeen minkäänlaist raijaa vettää, mut tuota vaisto.
Ne ei ite esitelly, et ne on punasia taikka valkosia.

Oliks ne sotamiehen puvut päällä vai oliko ne vaan siviilivaatteissa? Oliko niillä aseita?
Ei esitelly. Siviilivaatteissa. En mie sitä tiiä, ei ainakaan näkyvissä, minkä mie näin.

Kyl meillä käi. Yhen kerran sit taas mie muistan, ku meillä käi, meil ol kotona äiti sekä isä ja tuota mie ja olkos niitä siit kaks miestä, kun tul meille ja ne ol muistaakseen jonkinlaisessa sotilaspuvussa. Ne alkot siit taas kysellä Laisiinkyllään päin tietä. Myö sanottiin, et "kyl täst pääsöö. Tästä männöö tie sinne ja hyvä tie onnii". Ja neuvottii ihan Laisiinkyllään ast ne ja myö sanottii, jot tuota "sitä myö ei tiietä yhtään, mut tässä kuuluvat kertoneen, et siellä kun on aika leviä joki, ni siint on säretty silta. Ni sitä myö ei tiietä sanoa, et pääsettäk työ sen sillan yli vai ettäk työ pääse. Kyl täst tietä myöten sinne pääsee. Se on sit teiän asia, mänkää sit joen yli tai tehkää mitä tahotta". Ehän myö tietty, et siel ol silta säretty. Myö valeheltii.

Lue lisää tästä ikävästä onnettomuudesta: Muhulahden kouluturma 18.5.1920 Genissä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Aino Harjulan haastattelu)