Paljain jaloin sitä risukossa tarvottiin

VEIKKO JARVAn muisteloita

1925 keväällä tultiin "Kujalaan" Hietalan harjulta Viipurin maalaiskunnasta. Hiekka Simo, suutari (poika Anttoon kuoli sodassa) teki meille -Simolle ja Veikolle- saapikkaat vanhoista saapasvarsista.

Mustosen Jaakko majaili linja-auton kanssa Kujalassa. Viljasarain riihen päässä toimi autokuurina. Kerran Simon kanssa kävimme linja-autoa vastassa Osuuskaupalla, mutta se oli kovasti myöhässä. Silloin tuli kova ukonilma ja niin me palasimme juosten Kujalaan ihan märkinä; samalla auto laski Lamminmäkeä alas. Kuitenkin saimme kyytiä. Jaskalla oli kyyti Pukin mäelle (tais olla joku naisihminen?).

Vilho-setä oli siihen aikaan isäntä talossa. Ruokapöytään istui aina pöydän päähän, josta voi seurata ruokailijoita. Jokaisella oli pöydässä (hyvä) oma paikkansa. Kerran tuli Akseli-Kallen-Kallela tauluja kaupalle, oli talvi. Vilho-setä osti "Ilta-Kellot'' 500 mk ja "Kullervon sotaan lähtö" 1000 mk. Taulut taisivat jäädä Naapurille (itäinen naapurimaa).

Vilho osti 1000 markalla mökin "Saskan Anttoonilta". Sinne mentiin me asumaan, entinen isäntä perheensä kanssa.

Kun alkoi koulunkäynti, siitä muistan, että alakoulun opettaja oli Tyyne Nousiainen. Oli työtä ja tuskaa opetella kirjoittamaan oikealla kädellä. Nyt se kyllä käy molemmilla käsillä. Alma Vilamaa pestasi sitten 5 markalla paimenpojaksi keväällä koulun loputtua. Sitä piisasi peräti viisi vuotta ja yksi talvi.

Siihen aikaan karja ajettiin väljästi mettiä pitkin Latjärven suolle Tolppalan rajamaille. Minä kuljin Rainion Pentin kanssa yhdessä. Me saatiin ajettua karja suolle ainoastaan ''kahdestaan". Joskus joku isompi ammu upposi, mutta saatiin puukangilla sen verran autettua, että matkaan päästiin. Paljain jaloin sitä risukossa tarvottiin. Kyllä varpaista kynnet lähti monesti, eikä ne kunnolla ole vieläkään parantuneet. Pentin Enni-äiti oli Vilamaalla palvelijana. Sen tähden me (minä ja Pentti) oltiin paljon yksissä. Pönkä Jorma oli paljolti mukana. Jorman kanssa me suoritimme Kansanvalistusseuran kirjeopistossa sähkötekniikan alkeet. 10 opetuskirjettä; minä sain peräti kiitettävän arvosanan.

Kesällä Pentin kanssa kävimme Viipurissa. Polkupyörät saimme lainaksi. Aamulla lähdimme kello kolmen maissa. Hyvin kerkisimme Punasenlähteen torille kauppiaita ihmettelemään. Minä ostin 30 markalla volttimittarin, se on säilynyt tähän päivään asti. Sillä mitattiin anodipatterin jännitteet. Radiossa oli silloin 4 voltin akku ja 120 voltin anodiparisto. Mesaatiin vanhoja akkuja ja anodipattereita Peltolan Iivarilta Pukin mäeltä. Minä korjasin kerran akun omalla 'menetelmällä', sitten lataukseen tiehaaran autossa; siihen meni viimeset rahat 8 mk.

Monet illat Uskin Johanneksen opissa olin, radioita korjattiin. Minä käämitin palaneita radion muuntajia, sain muutaman markan. Bycklingin Juhan ulkorakennuksiin asensin kaikki johdot lyijykaapeleilla ennen talvisotaa, Hyypiän veljeksien uuteen hevostalliin; sama homma Kolholassa ja Laisiinkylässä hommat hoidettiin myös sekä Kujalan yläkertaan. Kujalaan asensin ykslankapuhelimen.

Maatalouskerholaisille oli juhlaa pyhäinmiesten päivä. Peräkylän Toivo-vainaa vei Repekalla (hevonen) paimenpojan kotiin. Mukana säkillinen juureksia aarin alalta. Kurkut vein Uskin puotiin (= Osuuskauppa).

(Laihajärven kylätoimikunnan haastattelut, Veikko Bernhard Jarva).

Postinkuljetusta Laihajärvelle

Näin vähillä tiedoilla kirjeet löysivät ennen perille. Kirjekuoret vuodelta 1942. (Taina T. arkistosta)

Jo 11-vuotiaana aloitti postinkuljettamisen Säkkijärvellä Arvi Junnola.
Kun poika oli niin pieni, piti polkupyörää polkea pitkiä kymmenien kilometrien taipaleita rungon välistä. Hän ehti olla postinkuljetustehtävissä ennen talvisotaa kymmenkunta vuotta, tuuraten veljeään Laihajärven postinkuljettamisessakin.

”Etupäässä kuljetin postia Salajärven, Nurmelan ja Väkevälän kyliin. Kesällä matka taittui pyörällä, mutta enimmäkseen 33 kilometrin matka taitetiin hevosella. Kuljetusta oli viitenä päivänä viikossa. 

Niin oli postin kuljettaminen verissä, että se tuli uniinkin. Uneksin painajaisissa, mitä seurasi, kun posti jäi viemättä. Unet olivat sekavia: kerrankin Rainion Imppa tuli vastaan, että missä posti viipyy. 

Laihajärvelle kuljetin postin Anttilan tupaan. Sinne toin postia kolmasti viikossa. Maalaiskirjeenkantaja hankki 1930-luvulla muistaakseni 350 markkaa kuukaudessa. Arvopostin toin ihmisille valtakirjalla.”

Arvi Junnola on maalaistalon poika Säkkijärven kirkonkylän Nahkapöksyltä. Perheessä oli neljä veljestä ja sisar. Yksi Veli Jorma on kuollut ja itse Arvi asuu Jämsässä. Musiikki oli säkkijärveläisperheessä leimaavana, sillä isä johti Säkkijärven torviseitsikkoa. Arvilla olisi muistoja Viljo Vesterisen ja Anton Hämäläisen soitoista ja Säkkijärven polkasta.

Talossa oli kolme hevosta, joten niistä jouti osa aina postinkuljetukseen. Myöhemmin isä osti auton ja sillä veli Aarnen kanssa Arvi jakoi postia myös Laisniemeen ja Kolholaan. Yksityiskohtia ei Arvi paljon 1930-luvun postinkuljetuksista tapaa, sillä olihan hän tuolloin vasta kouluiässä. Mitään pahempia haavereita ja vastoinkäymisiä hän ei muista, vaikka kerran Salajärven tiellä pientä pyöräilijää vietiin lepikkoon tiukassa vastaantulijat tilanteessa.

Jämsässä Arvi Junnola toimi kuorma-autoliikennöitsijänä. Hänellä oli neljä autoa. Nyt hän on itse hellittänyt. Jatko on turvatuissa käsissä, sillä neljä poikaa ja tytär ajavat autoja.

(Haastattalu: Laihajärven kylätoimikunta, Jaakko Jarva
Tallennettu Laihajärveläisten tapaamisessa 23. 7.1994 Vehkalahden Pyhällön kylässä).

Leipää saat, silakkaa saat, voita et saa

Mirjam Mäkelän muisteloita: 

RUOT-RISTIINA

Tää kesä, se ol erlainen Ristiinan elämässä. Aurinko paisto kyl yhtä lämpimäst, ku ennennii. Ristiina vaan tuns sen, ei olt ennää valoa silmiissä. Vähä kerrallaa ol hämärä hiipint Ristiinan elämään. Ennen niin ahkerat käet oliit nyt toimettomat. Monet olit ne pellava- ja villavyyhit, mitkä Ristiinan hyppyset olit ketränneet. Samoin sukkapuikot olit ahkerast kilisseet ja sukkia sekä turvakoita ol tult neulottua talloin emäntiille. Hyväst olit emännätkii töistä maksanneet. Antaneet särvintä, ett omineen tul toimeen. Mieleen kyl muistu se kerta, kun erään talon kehruuksista ol luvattu lihhaa. Kuitenkaan talon sitkiä isäntä ei antant emännän maksaa kuin sellaisilla luilla, mistä lihat ol leikelty ommiin ruokiin tarpeiks. Nyt ei ennää olt yksinnään eläjää, ei näht marjojakkaan poimia, vaan piti viimiseltään turvautua kuntaan: kunta määräs kyllään kahden talon elätettäväks, ruotvaivaseks. 

Tää on nyt toinen paikka, missä Ristiina on. Vähän arkaillen ol avattu ensimmäisen talon ovi, sillä isäntä ol tunnettu kova työntekijä ja muutenkii nuuka - sekä arvonsa tunteva mies. Ensi töiksee isäntä ol lukentkii säännöt Ristiinalle: "Leipää saat, silakkaa saat, voita et saa. Sitä myö ei syyä issekkää, ku aika ajoittain ja kohvia et saakkaa, vaikka kuolet." Isännästä varkain emäntä silloin tällöin antoi Ristiinalle kohvitilkan, jottei se niin jyrkkää eloa ollut kun aluks luulotti. Hyvin tul toimeen muutenkiin. Se ol vakituinen työ, kun käi talon lapsiin kans saunassa. Niitä pii kyl varotella, jos liikaa huusiit saunassa, jotta tulloo rokoskapöksynen mies ja särköö saunan uunin, jos ei olla hiljaa. 

Tässä toisessa paikassa on lapset pienempiä ja niistä pienintä Ristiina päivisin heijas kätkyessä. Talon ihmiset olit oikein lahankka luontosia, tuntu oikein mukavalle rinnassa. Uunin kuppeella ol oma pola, ei tarvint makkoovaatteita korjata päiväks mihinkään. Nyt Ristiina istuu ikkunanvierus penkillä ja tuntoo miten aurinko lämmittää lasin läpi hänen käsiään. Kätkyestä alkaa kuulua nihkettä ja Ristiina tavottelloo heijan päätyä alkaen viihyttää lasta uuelleen unneen. Hän laulaa lapselle omassa lapsuuessaan oppimaasa kehtolaulua: 

”Mikä tuolla näkkyy? 

Talo tuolla näkkyy. 

Mikäs talon takana? 

Tammi talon takanna. 

Mikäs tammen latvassa? 

Kätkyt tammen latvassa. 

Mikäs kätkyeen sisässä? 

Veikko kätkyen sisässä. 

Mikäs Veikon olalla? 

Kirves Veikon olalla. 

Mikäs kirveen kasassa? 

Lastu kirveen kasassa. 

Minne lastu singahtaa, 

sinne kirkko siunataan.”

KEHTOLAULUJA, joita laulettu Mirjamin lapsuudessa
Monet nykyajan lapset ovat jääneet näitä entisiä kehtolauluja vaille, mitkä ennen olivat niin tavallisia. Kuuluivat kiinteästi jokapäiväiseen elämään. 
Olen kotonani kuullut muutamia kehtolauluja, kun lapsille laulettiin univirsiä pitempiä kuin seinähirsiä. 

Esimerkiksi: 

Tule nukku naapurista,
torkku toisesta talosta. 
Heijaa, houvaa hovin rouvaa,

ei rouva kotoa jouva. 
Pessöö piispan tynnyriä, 

laittaa papille olutta. 
Tule meille turkin Elli, 

tuo lapselle rakkopilli.

Sovassa myö soitellaan,

linnan alla liiritellään. 

Aa-aa Anttia, 
harakat reppiit tankkia, 

tankki on tehty tappuroista, 

napit nauriin mukuloista.

Jos lapsi ei oikein viihtynyt, vaan potkiskeli vastaan, voitiin laulaa: 
Aa, aa, alleriin, 
tuhmat tytöt / pojat kelleriin. 

Karhu-Matti ovelle, 
iso vissa povelle. 

Kaikille tuttuja ovat: 
Tii tii tikanpoika, 

teki tielle nauriin. 

ja 
Huis sika metsään, 

mene metsän perään. 

Kun siellä kotipuolessa oli paljon Hagertteja, niin nämä lauloivat lasta tuutiessaan: 
Kanan varvas, kukon varvas, 

aa kukko lessaa.

Kanan varvas, kukon varvas, 

aa kukko lessaa. 

Vähän pitempi laulu oli: 

Repo itki reilitteli, 
kiven päällä kyykyllänsä. 

Kahen kaupungin välillä,

kolmen kylän kuuluvilla.

Mitä itket repo rukka? 
Kuoli mun sukuni suuri,

viisi veljeni tytärtä, 

seitsemän enoni lasta. 
Riu rau repo rukka. 
Missä sie viivyt niin kauan? 
Jäittilässä, taivahassa, 

Jumalan lehmiä paimenessa. 

Mitä sie sait palkkaa? 
Viis, kuus poikaa. 
Mitkä niihin nimet ovat? 

Kippar ja Kappar, 
Uuven linnan untermanni, 

Käkisalmen käkkärätukka.

Suutari ja Räätäl 

pikirihman pistäjä, 

Naskalin taittaja. 

Ja vielä: 

Nuku, nuku nurmilintu, 

väsy västäräkki. 

Tieppäs pellolle pesäsi,

hangelle havumaja.
Kaivotielle kartanosi,

sillankorvalle sikopaja.

Joku jostain syystä väsynyt äiti voi laulaa: 

Tule surma suota myöten.

Säkkijärven jäätä myöten.

Lyö kurikalla kumpaakii,

äitiä ja lasta.

Estupaseen ol laitettu höyrysauna

Kuva: Raija M.

Aloitetaan vuosi 2023 Mirjam Mäkelän muisteloilla, Laihajärven murteella kerrottuna.

Anoppi sen kerrassa näk, ku istu ikkunan vieressä keträämässä, jotta nyt ei oo asiat oikeen, ku vävy on kaikellaviisii rääkällään puukuorman päällä. Kun vävy rönti alas kuormalta ja läks laakkusissaan hiipimää tuppaan, ties, jotta tauti on tult talloon. Vävyä issiäkkii harmitti, ku muisti miten turhaa puuta nosti, sellasta yhen kään puuta, mitä ei tarvint puntaillakkaan. Yht' äkkiä vaan viilas selkään, ku ol kiero asento. Siinä sitä oltiin köykyssä ku pakkasen ampuma sikopajan linkku, hyvä jotta kottiin pääs.

Ku vävy mietti tätä tappausta tupasen sängyssä, alko estupasen puolelta kuulua supatusta ja kolinaa, välistä tuntu niiku ois jottai taakuroitu. Anoppi siel jottain puuhas. Anoppi ja täti olliit kylässä sellaisen parantajan maineessa, osasiit laittaa ruusinkääreitä ja tehä muutakiin parannuspuuhaa. Kun tätä kolinaa ol jatkunt jonkun aikaa, tul vaimo sanomaa, jotta ol laitettu tuonne estupaseen höyrysauna. Sinne pitäs männä makkaamaan ja lämmittämmään selkää - tiiä siit, jos vaikk ois siintä apua. Vaimon kyöräämänä pääs vävy estupaseen, siellä ol merkillisen näkönen kotus.

Kaks tuolia ol pantu vastakkain, vähän matkan päähän toisistaan ja tuoliin karmin päällä ol joku sermiillä peitetty kotus. Se pitkälleen pääsy niihiin tuoliin päälle ol oikein vetkaletta kipiällä selällä. Mut niin vaan käi, jotta vävy makas selällään tuoliilla, selkä paljaanna. Latteilla tuoliin välissä ol peltinen riehtilä, mihi ol pantu uunissa kuumennettuja kiviä. Niistä nous hyvä lämmin selkää kohti. Ku sermit suojasiit, ei lämmin pääst pois, vaan tuntu oikeen hyvälle, ihan tul un silmään.

Siit tul täti ja roppas yht'äkkiä koussikalla vettä kivviille, sen arvaa millane hönkä sieltä nous. Kun kuuma höyry tapas selkään, kaamaht vävy yht'äkkiä ylös - ei olt aikaa aatella selän kipeyttä, kun oikeen poltti. Mut kun siit ol pääst seisomaan, huomas vävy, jotta voikiin seisoa ihan suoranna. Varovast siintä sit koitti liikutella issiään, mut missää ei tuntunt kipiää kohtaa. Näin se höyrysauna autto vävyn kipiiän selkään ja koko kipeys män myötä myösin, vai liek vävyn mielessä olt pelko - jotta taas joutuu tätin ja anopin parannettavaks - mää tiiä.




Lopuksi muutamia murresanoja: 

RAMATA = kehua

RAMASTA = kun väsyttää

ROMISTA = kolista

RAATATA, ROLLATA = juoruta

ROLLIMOOTTOR = juoruakka

SYTI = mukava, joustava, miellyttävä

MOLOTSA = oikein mukava

LÄKKÄ PARVEEN = lähde mukaan

SAIN LÄKÄTÄ = sain puhua kovasti (paljon)

PYTKYLÄINEN = kulmikas

TUTIERATA = udella

SUTKI = sukkela, vilkas tai ovela

RÄNNÄTÄ = hyökätä äkkiä

ROPO = tuohesta tehty pallo, minkä sisällä on kiviä tai herneitä

LONTATA = esim. joku märkä savikappale heitetään äkkiä, niin sillon lonttaa

LONTUTA = kun lonttuaa, niin silloin jotain menee liikaa

LONTIA, LAMPSIA = kävellä oikein väsyneesti