Omassa kotona -oman isän kirjoissa olen

Sivin Lahjan muisteloita osa 1/1994

Pääsiäisenä 1942 Laihajärvellä. Typpö Alli_Typpö Raili_Salmela Helga ja Sirkka_Typpö Elina. Kuva: Marjatta Veijalainen

Kylänlukuset

Miten vuorot oli jaettu talojen kesken, sitä mie en kyl osaa sanoa. Mut meil ol kyll ympär kyllää silläviisiin se että -siihen aikaan ko mie olin niiku koulutyttö - sillon ol Venäläisen määllä ne kinkerit. Mut sitte jo kun mie olin rippikouluikänen, sit menivät sinne sanotaan Koson puoleen, sinne Rainioon. Sinne sitte ne -ne, ett myö käytiin lukemassa siit ja ennen ku ol koulussa, mut kouluaikana myö ei päästy. Meil ol sillon kylänluku 1929 ja mie olin koulussa. Opettaja ei laskent meitä sitte sinne kylänlukkuu, rnie en tiiä minkä takia siitte. Mut sillon käi - siihe aikaan -vielä ihmisiä kylänlukkuissa paljon, että meinasko se, ett on niinkun ahasta siitten. Mut sitte sehän ol tuukkajuhla sitte sen jälkeen, kun koulusta pääsi. Sitte ku käytii se kaks vuotta lukemassa kyläluvussa ja sit vielä kolmantena vuonna. Ku oltii rippikoulussa, ni sitte siellä vielä paikkaamassa niitä lukuja. Sit pappi useest luetti niitä, jotka oliit rippikoulussa. Ja sitte Tinkanen taikka suntio - jompa kumpa - luetti niitä pieniä. Siltä väliltä olivat sitte vielä ne, jotka pyrkivät rippikouluun - ne olivat vielä erikseen. Niit ol niiku kolmea aina niitä. Ne siit siinä talossa missä ol lukunen - kylälukunen - sit siinä naapurtalossa aina käivät siit lukemassa ne. Niillä pit aina olla niiku oma huone siit, ettei saant - ei muut kuulleet sitä lukemista.

Pappi luetti sitten aikuisia. Sitte ol sellaista, että piettiin nimenhuutoa; mul mie en sitä tiiä, ett olko siihen aikaan ennää, kun myö oltiin siellä lukusiissa. Sill välillä kun luettivat niitä rippikoululaisia ja niitä muita, ni sitte sillä välillä pitivät sitä nimen huutoa. Kerran sitte yks tyttö ol sanont, kun pappi ol kysynt että missä sie asut, ett "omassa kotona -oman isän kirjoissa olen". Sitte ku ne kysyi, ett kenen kirjoissa on aina se talo. En mie tiiä, minkä takia ne sitä sitte kysyvät, ett mitä sen isännän kirjoissa on. Talon isännän piti vastata aina siintä ruokakunnasta siellä lukusiissa. 

Kesällä 1929 Gaapriel Monnon perhe

Kylässä oli myös kylänvanhin, jolta pappi kyseli kylän asioista. Se aina riippu paljo siitä kylänvanhimmasta, kuinka kärkäs se ol aina valittammaan, nuhteliko pappi kyläläisiä vai ei. Miu mieleen ei ol jäänt yhtään, ett kyläläisiä ois nuhdeltu. Monnon Kaapriel ol kylänvanhimpana aika kauan ja sitte ol sieltä toiselta puolelta Rainion Antti (Koson Antti) sen jälkeen. Ei siellä mitään suurempia muistutuksia kellekkään annettu. 

Pyhäkoulussa

Pyhäkoulua siellä käytiin kyllä ihan talvella, kesäaika ol sellaista loma-aikaa. Meijän puolella kyllää ol tuo Monnon Ieva (sanottiin Monnon Eevaa) pyhäkoulunopettajana. Se ol ihan pitkään, ett sit ihan viimisinä vuosiin ennen sotia sitten ol tuo Vainion - Rytkön Elma. Siel toisella puol kyllää ol sitten Rainion (Koson) Ilmari ja Lempi, jotka sitten pitivät niille pyhäkoulua sellaisille, jotka olivat jo kansakoulun käyneet. Sellaisiille rippikouluu pyrkiville ja siihen rippikouluun astikka. 

Meillä ol sitte pyhäkoulunopettajan vaihto. Monnon Eeva pyys sitte siitä niiku vapautusta, mutt myö pyhäkoululaiset pistettii hanttii, et myö ei anneta. Myö halutaa pittää se – myö tykättiin siitä sitte. Se käi ain sitte taloissa. Kymmene aikaa päivällä - pyhäpäivännä – ol sitt se pyhäkoulu, tunnin verran aikaa ol. Siit laulettii ja luettii katkismusta ja evankeliumi sit ja se oli ihan kyllä tuota semmone.
Mie muistan, ku kerran sit rupesin kapinoimaan - mie en tiiä mistä syystä. Orolla ol pyhäkoulu ja tuota kyllä mie siittä sit omantunnontuskia vähäsen niinkun mielessäin kannon, kun mie päätin että mie en lähekkää nyt pyhäkouluu. Mie olin jossakii sen pyhäkouluajan siit ja äiti siitte seuraili. Se kysy, että olinko mie pyhäkoulussa. Mie valehtelin sille, että mie olin. Mutta se sai tietää sit kyll jostain, ett mie en olt siellä. Sehän miua harmitti pitkän aikaa sitte. Mut myö yleensä käytii uskollisest. Anttilan Tauno ol meistä vanhemp ja se ol jäänt pari kertaa sit luokallekkii. Se käi vielä siit sen jälkeekii, ku se ol rippikoulun käynyn. Ni sen vuuven, kun ol saman ikäsiä, ni s tykkäs käyvä siel pyhäkoulussa.

Muu hengellinen toiminta

Kävikö kylällä hengenmiehiä, muitakin kuin pappi? 

Ne oli yleensä kirkonmiehiä, pappi käi. Mut sit Kolholan puolella, siellä Toivarissa, siellähän käi niit saarnamiehiä vähän sun sieltä sun täältä. Myökiin tytöt käytiin siellä Toivarissa, siel saarnoissa, sitte välillä aina. Kesän aikana ne piti niinkun ulkona, koululla ol usein. Niil ol joku semmonen, niillä pappiilla, että niihen niiku kuulu käydä siellä kylällä pitämässä niitä saarnoja. Ne aina jossakii taloissa saattovat käyvä, mut useimmiten koulu ol se sellain paikka, jossa kokoonnuttii ja siellä käivät pitämässä. En nyt muista sitä, kuinka monta kertaa vuoteen ne käivät siellä niitä hartaushetkiä pitämässä, mut kyl siel aina ol semmosia.
Muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä ei miun tietääksein kylällä olt. Jos siellä joku oI semmonen, ett eri uskontoa kannatti, ni ei se ainakaa missää vaiheessa sitä julki tuont.

Joulukirkko

Joulukirkossa mie käin hyvin harvon. Sitä yleensä ei päästy, kun sanottiin että ''kun on leppä Ieholla ja punanen paarma laulaa, nin siit lapset pääsööt kirkkoon". Meiltä ei käyty paljon joulukirkossa. 

Sellaanen siellä ol siit tapa, että hevosella ne käivät. Sit takasin tullessa kilpaa ajovat niihen hevosiin kans, kellä sit paras hevone ol aina kirkkomatkalla. Parasha sinne sit vissii laitettiinkii siit. 

Se ol uuen vuoen päivänä, Monnon Matt-setä ja Eeva sit pääsivät kirkkoon. Ne ei menneet joulukirkkoon. Sit tuota, kun ne tulivat ulos tuolta kirkosta sitte sen kirkonmenon jälkeen, ni siellä rappusilla sitten joku vanha mies sano tuollen Matille, että paa nyt Matti mieleen: ”Kun on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuulla''. Sillo ol usva siitten. Koko kirkonmäki kuulu kaikunee, ko se vanha pappa sano sitte sen. Ei miulla tuota joulukirkoista oo minkäälaista kuvvaa.

Säkkijärven kirkko

Kirkossa käyminen (milloinka yleensä käytiin: juhlapyhinä vai tavallisina pyhinä)

No vissiinkii enemmäkseen niiko tavallisina pyhinä. Kylhä siel siitte taas jos jotakii ol, ni sellaista seremoniaa muuta, ni siitte. Enne vanhaa ku ne käivät jalkasin kirkolla. Ei muualla kokoontunneetkaa nuoretkaan, ku kirkon määllä. Ni sitte ne mänit jalkasiin aina tuolta Kosen sillan kautta ja sit Räihälän riihes - Räihälän aitassa - ol siit aina ne kirkkovaatteet sit. Ei tarvint niihen kans kulkia kesällä sit. Sivin Vilpiinall ol oikein komia kirjava liivi. Ni sitä sit vaihtovat sitte aina, kun Vilpiina ei olt kirkossa, ni sit panivat sen päällee ja se ol västit sen nimi.

Sivin Vilpiina ol äitin täti, sellaine vanhapiika. Se muisti joka kerta muistuttaa, ku joku sano sitä rouvaks tai emännäks; ni se sano, et on neiti, hän on ain neiti. Sit ku se ol halvaitunt ja sil ol vähä huonoks männynnää se puhe, se ol nii kova puhumaa. Tul aina kulkukauppias tai joku reissumies, ni se aina haastel siit kaikkia asioita. Äiti ei aina tykänt siitä, ku se kaikki asiat nyt haastelis. Ni sitte, ku se ol halvaitunt, yks kulkukauppias sitte kysy siltä jotakii. Eihä se saant siitä selvää - ni äiti sano, ett se on venäläine. ''Miten se on voint kestää nii umpi venäläisennä näi keskellä Suome maata!” Nii ku se ol huono puhumaa, ni se luul, että se ol venäläinen. Äitikää ei tuota suomentant sitä. Muuta ku jälkeenpäin sano, ettei hää valehelt yhtää - ku sukunimi ol Venäläinen, ni sehä ol venäläine.

Pääsiäisenä 1936 Sivin Vilpiinan arkun äärellä Sivin perhe. Kotipihalla Venäläisen mäellä, taustalla Oron mäki. Kuva: Malla T.

Tanssit ja huvitilaisuudet

Nurkkatanssitha siel yleisiä ol talven aikana, harvase viikko, ennenku rupesivat kontrolloimaa niitä. Kielsivät ne nurkkatanssit. Nehän olivat jo sillon ennen sotia aikasempaan ja yleisiä. Kesällä siell ol palokunnan lava, joka jo sillon kun mie olin pien tyttö, oli siellä Typön luonna kankaalla, mutt sitte ne ei vuokranneet ennää sitä lavanpaikkaa sieltä, ni sit ne vuokrasivat sieltä Hiekasta Anttilan maalta siitte. Rakensivat sinne uuen lavan ja siel ol aina kesällä sitte, joka viikko melkeen, tanssia lauvantaina tai pyhännä. Useimmiten pyhäiltanna. Sillon 30-luvulla käi jo paljon ulkopuolisiakin, ku se ol suosittu se Laihan lava. Mut sit se tul Kolholaan lava ja sit se rupes olemaan vähä sellaista, ett toisella lavalla ol muutama ihmine ja toisel lavalla ol paljon ihmisiä. Ett se ol vähä sellaasta niiku näin sitte. Kyll siellä paljon ol, Dallapekin siel ol parikii kertaa, siellä lavalla soittamassa sitte. Tällaista huvitoimintaa siellä ol aina.

Muuta huvitoimintaa siel ol palokunnan kesäjuhlat. Siel ol urheilukilpailuja ja arvontaa - sanovat lotteriks sitä - ja mitä kaikkea siellä oli ohjelmaa sit. Sitte 30-luvun loppupuolella, sit ei enää tällaista toimintaa olt, mut palokunta järjesti joka kesä aina sellaiset kesäjuhlat niiku. Ne ol ain niiku yhet sitte kesässä.

Pääsiäinen ol sellaista nuoriille, sitä sitte kiikut tehtii aina. Millon ne olivat missäkiin sitte. Olivat aina riihilaavoissa taikka sitte Kokolla olivat sitte läävän heinälavossa. Kokon suurisä siit vielä lennätti meitä ja myö mäntii karkuu. Suurisä laitto kiikkunarut piiloon, ni myö katottiin mihi se laitto ne. Myö haattiin ne ja mentiin taas sinne. Suurisä kun män pois, ni taas meill ol kiikut sitte. Venäläisen määllä ol paljo nuoria, kun ne Kivelänkii olivat vielä siinä ja kaikki ni. Meitähän ol siellä siit, viel kerräity sielt lähipaikoilta - lähitalloista - sit nuoria. Meillähä ol sit pääsiäisen aikaan aina. Ihan niinkun nyt sellaisiilla nuorilla - mie en sit aikaihmisiä tiiä, ett mitä ne sitte tekivät - ne käivät tanssiissa siel naapurkylliissä, kun siel ol seurataloja, missä voi olla sitte.

Laskiainen. Kolholassahaa ol se munaviilekset, mikä se ol - Kesonmäki, olk se? - ja meijän kyläs ol se Latakka melkee ja sille puolelle siit. Siellä puolella ol enemmä lapsia, ku siellä kylän puolella - ni siellähä Latakassa sit ol. Mie muistan, ku Hiekan Kaisan päällä näin ensimmäisen hiihtopuvun. Sill ol sellaista tumman vihreää - sammalen vihreää - mokkaa mistä se ol tehty, housut ja takki. Tää jäi siihe aikaa mielee, meillähä oll vielä sellaiset hameet päällä ja lanelpöksyt jalassa. Ja siit ku ne pöksyt kastu ain, ni se ol aika miellyttävä kokemus ku lunta ..... Kaatua ei ois saant yhtään määssä, ois pitänt olla pystys aina. 

Ropakoiminen. Se tul vasta niiku 30-luvulla. Sitä kirkon puolla jo harrastivat pitkään. Siellä sit kuka paremmin osas laittaa siitte ja meijän kylästhän käivät paljon nyt lähinaapureissa. Siin ol sit Kolholaiset, kun tulliit sillon sottiin välillä sit sinne Laihalle ropakoimaan siit. Pojat tekivät sillä välillä kiusaa, ne ottivat hevosen suupieliistä ohjakset pois, että hevonen ei totelt. En tiiä mitä siin siit käi ja millon ne huomasivat sen - miten se hevonen ei totelt. Ei meil oikiistaan olt muuta, kun myö käytiin talost talloon vaan, ett meil ei olt niinkun ohjelmaa. Siellä kirkon puollaha ol kuulemma ohjelmaakii sit oikein niillä, ne esittivät aina niiku talossa sitte. Ei myö saatu taloist mittää, eikä myö pyyvetty; se ol vaan pääasia, ett myö saatiin käyvä ja olla sillee.

Juhannus. Juhannuskokko ol siellä ja aina siellä - täällä uuven lavan paikalla se juhannuskokko jäi miusta vähä vähemmäks. Mutta siellä mie muistan sen juhannuskokon, siellä Typön puolella kankaalla, ku miekin siellä yhen kerran olin. Sitt sinne laitettiin se riuku, siihen keskelle sitä kokkoa. Sitte tuota se kokko palo näin, nin se riuku ko kaatu, ni sitte kuka sen riu'un kohall ol - ni mie en tiiä - jäikö siit vanhapiika vai -poika vai mitä se ol. Mutt jokahinen sit pyrki sit aina siintä riuun kohalta pois, ettei sit sellaist tapahtunt. Siin ol joku sellain taika siin riu'us sitte. En nii tarkkaa muista tätä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Lahjan haastattelu Artjärvellä 1.12.1994)

Kuva: Merja T.

Siulla tuntu männä yönnä olleen yskää, kylvötettäämpäs se pois

 

Kuva Kärkölän kotiseutumuseon saunasta, Mervi T.

KUMMIN KANS SAUNAS

Pojat oliit tulleet jo pois saunasta, kun avvaan tuvan ovia, on kummi pappailemassa, ett mihi se tyttö lieraht ku pitäs lähtiä saunaan. Ehän mie mihinkään hävint, pistäin vaan isän kans läävässä, kun haattiin maitoa maitokammariin separoitavaks. 

No, takki päälle vaan, puhtaat vaatteet toiseen kainaloon ja käs kummin kätteen. 

Kummi ottaa lyhyn toiseen kätteen ja niin ollaan valmiit lähtemään. 

"Tuo sit puhtaat vaatteet tullessas'', sannoo kummi setälle, "kun tulet perästä saunaan". 

Syksytalven ilta on pimiä ja kylätiellä reen jälki tuntuu liukkaalle. Kummi varottaa: "Älä vaan rupia lillimään tai kemahettaan kumpkiin kanttui". 

Kovan ovi vonkasoo ilkiäst, kun ulkona on pakkasta, sisällä kostian lämmintä. Lyhty jätetään kovan naulaan ja avataan saunan ovi. Sieltä tulloo vastaan lämmin löyhe, ikkunan sermi heilahtaa ja saunalampun liekki kumartaa ihan vaakasuoraan perälle päin. 

Kummikii kumartaa vähäsen sissää tullessaan ja sannoo

"Terve löyly, terve lämmin. Kassoppas, miten lekkoo" ja kummi kiertää lampun syväntä alaspäin. 

Laitellaan pesuvesiä, riisutaan ja kömmitään lauteille. Puinen lattia tuntuu mukavan lämpimälle paljaissa jaloissa, mut lauteet ovat kuumat - niitä valellaan veellä ennen ku istutaan. Kesellä lauteita on pesuastia - se on matala, kaks korvanen kimpiistä tehty saunalahankka, sen eessä on saippuakopsa - sen on isä punont puihiin juurista. Saippuaa on kaks pallaa, toinen ostettu ja toinen kummin keittämä - "Suomen saippuaa", sano kummi. Sillä mie aina oon oman tukan pest ja niin on olt kiiltävä, eikä oo pirsmaakaan tult. 

 

Heitetään löylyä. Ensin vähän ripaten, sitt aina enemmän ja enemmän, kunnes hiki valluu virtannaan. Löylykappa on puinen, sen on setä teht. Sitä ei oo maalattu, mutt kuitenkiin se on ihan sininen, se on sellasesta puusta tehty. Löylykappaa ei saant sotkia saippuaveellä, vaan sen pit olla aina puhas, jotta siintä voi juua kylmää vettä, jos janotti. 

On pesun vuoro. Kummi saippuoip ja pessöö päästä varpaisiin saakka - huuhellaan ja kummi sannoo: "No nyt on puhas kun sipul". 

"Otetaanpas lähtölöylyt" ja kummi ottaa hautumassa olleen uuven vihan. Käyttää sitä kiukaalla ja sannoo: "Siulla tuntu männä yönnä olleen yskää, kylvötettäämpäs se pois".

Niin siinä siit on käytävä kummin polviin päälle poikittain ja vihta alkaa ropsaa. Ensin jatkapohjiissa, siitä aina ylemmäks ja ylemmäks kohti harteita siirtyy vihta ja ropsutellessa kummi lukkoo tahilleen: 

 

"Ripo, ripo, silt, silt, 

piikaa peräkkääks, 

poikaa hartiakkaaks: 

Ripo, ripo, silt, silt, 

mäne yskä Ukkolaan, 

anna ukkoin rykiä,

koukkuleukoin kakoa, 

räkärintoin räisytellä. 

Pysy kotona konnan poika, 

älä pyri kyllään, 

syö russaa ruumenta, 

peuhaa pellon olkiissa, 

ripo, ripo, silt, silt." 

Kun tuntuu, jottei tätä mikkään kitisemättä kestä, sannoo kummi: 

"Nyt riittää - lapikoijaampas vettä päälle". 

Ei sitä vettäkään saant ihan rompkast mättää, kummi sano, jotta sauna lahhoo jos liikaa vettä lossailoo. 

Kovan ovi ol jo äsken vonkunt, ku setä on tult sinne. Kummi tulloo kottaa jäähyttelemää, jotta jaksaa pestä issesään ja kylpöä yhessä setän kans. Setä saatteloo miut kuistiin ast ja lähtöö takasiin saunaan. Millon isä on miua varttumassa saunasta, sillon pois männessä kassellaan taivaalle ja essitään sieltä Otava ja Pohjantähti. 

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot).

"Saippua- ja kynttiläteollisuutemme" uutiseen pääset klikkaamalla tästä:

Viikkosanomat /1936 / 24.4.1936 no 17-18

"Kenen pantti tämä on, joka tulessa ja tervassa palaa ja mitä sen on tehtävä?"

Kylän poikia Matin kammarin ikkunan alla Laihajärvellä. Anttilan Eino, Kivelän Väinö, Lyijysen Jouko ja Veikko,
Kivelän Heimo, Anttilan Tauno ja Pöngän Jorma. Kuva Veikko Lyijysen albumi/Terttu H.

Sivin Lahjan muistelot osa 1/1996

Kerropa Lahja minkälaisia leikkejä pikkulapsina leikitte siellä?
Oltiin piilosillaan ja näppiä ja kivitippaa.

Minkälaista oli kivitippa?
”Pois eestä kivi pallaa”. Juostiin toiselle kivelle, jos kerittiin. Mut jos kerkis toinen ottaa kiinne, ni se jäi taas tipaks.

Mitäs muita leikkejä oli?
Sit ol sirkkaa. Se ol vanha peli. Sellanen 25 senttinen kapula, joka ol terävä kummastakkii päästä ja sit se laitettiin sellaselle puualustalle ja sit ol sellanen keppi, millä sitä lyötiin sitä sirkkaa sit siihen toiseen päähän ja sit se lens. Yks väli siint jäi pois. 

Sit ol piippu, mikä ol samanlainen muuten, mut sitä lyötiin tästä näin ja sit sillä kepillä sitte kuin monta kertaa sai sitte kosketttaa sitä. Jos se tipaht pois sit maahan, ni se ol seuraavan vuoro taas. Sirkka ol vissiin sellaist, et kuka pitemmälle löi, ni se voitti. Sitä väliä mie en muista.

Sit ol sellanen paimenes ku oltiin, ni niit parkiviä. 

Viis kiviä ol ja sitten, sillä pelattiin ja heitettiin aina ne kaikki ja sit otettiin. Ol ykkäset ja kakkoset, kolmoset, neloset ja viitoset ja sit ol vielä niin pitkälle, et kymmenikkökkii, mut ne ol jo nii vaikeita. Ei ne numeroitu ollu ne kivet, mut täällä pelissä se kuulu. Ensin viskattiin yks kivi ilmaan ja toiset kivet ol tässä maassa näin. Yks kivi viskattiin ilmaan ja sit se koitettiin ottaa nää ylös tästä ja sit se kivi sielt ilmasta. Ja sit ko tul kahen vuoro, ni sit heitettiin kaks kivee ilmaan ja taas otettiin nää tästä maasta ja näin aina siihen viiteen saakka siit, ku viis kiveä ol. Ja sit ne viskattiin taas kaikki yhtaikaa tuon ilmaan. 

Kun esim. hippasilla ollessa luettiin hipan määräämiseksi erilaisia loruja. Muistatko niitä? 

Mikä se oli se ko hyppäs sinne saunan lauteille ja ukko huus, et pois. 

Ei muista.

Missäs, ne parhaat leikkipaikat oli?
Meillä sai olla tuvassakkii aina ennen vanhaan. Saatiin leikkiä. Myö oltiin piilosillaan ja millon mitäkin siellä ja tuota. Ol sellasia taloja, jossa sai olla isossa tuvassa ja siellä voi leikkiä kaikenlaista. Sitte piilosillan oltiin. 

Venäläisenmäällähän ol niin paljon solia, et siel ol aina hyvä olla piilosillaan ja kaikki kun mänivät sammaan piiloon, ni se pitäjä, joka nyt ol -myö sanottiin pitäjäks sitä- jäi kattomaan, ku kaikki mänivät yhtaikaa sanomaan nimet kirjoihin, ni se ei kerint laittaa kenenkään nimiä kirjoin, sit jäi taas seuraavaks kerraks se pitäjä. Koulussa usein tehtiin sillä viisiin, että kaikki kun oltiin yhtaikaa, ni ei siinä kerint muuta ko kattel vaa, ei kerint sanomaan mittää.

Leikittiinkö sisällä avaimen piilotusta?
Ol, se ol millon mikäkin ja sit tuota sitä sanottiin, et polttaa ja sitte kylmää, jos männee kauemmaks. Se pit vissii pikkusen näkyä.

Sit myö oltiin sitä panttia. Mut se ol vähän isompiin. 

"Kenen pantti tämä on, joka tulessa ja tervassa palaa ja mitä sen on tehtävä?" 

Jokaiselta kerättiin pantti. Sit yhdeltä peitettiin silmät ja sen piti sanoa, mitä kenenkin oli tehtävä. Se ei tietänyt kenen pantti se oli.

Sit ol kirkkaita helmiä turkin hihasta, mut se tul niin jokapäiväseks. 

Kivelän Kaleville myö tehtiin se, ku se ei tietänt, et mitä se ol. Mut voi ku se suuttu, ku meil ol meiän iso turkki. Kalevi makas täs lattial ja meil ol meiän iso turkki ja se katto hihasta ja joku vei kauhalla vettä sen silmille. Se tul niin tutuks, eihä sitä voint ennää tehä.

Tuliks naapurista lapsia leikkimään?
Tottakai, Kankaanrannan ja Oronmäältä. Monnonmäällä ei oltkaan vielä sillon sellaisia ja Venäläisenmäällä ol yhteensä 24 rippikoulun käymätöntä, ni siitä kerräänty.

Tuliko koskaan riitaa näissä leikeissä ja miten sitten kävi?
Ei myö suuremmassa määrässä, mut kerran myö Kokon Tuovin kans otettiin yhteen, mut tuota ko mie hävisin, ni en mie sen jälkeen ennää sanont sille vastaan. Tuovi ol kova tappelemaan poikiin kans.

Missäs oli parhaat uimapaikat?
Sillo aikanaan käytiin siellä lammissa, mut sit ko se kuivattiin, ni sielt sai syyhyä, ni sinne ei ennää sitte, mut sit meil ol niityn ojassa siinä sellasia paikkoja. Ei siinä nyt uimaan pääst, mut saiha siin navan märäks. 

Sit ol Pilkkaniemi ja Kilkinojan suu siellä suures järves. Mie en ehtint Haapaniemel käyä, ko mie olin huono uimaan - pelkäsin, ko se ol niin jyrkkä. Pilkkaniemi ol sellainen, mis myö käytiin pyhännä.

Muistat sie, oliko Pilkkaniemen ja Haapaniemen välillä matala paikka, missä voi uidessa huilata?
Nii en mie sitä muista, mut Kuuselan Aino ui siintä ja ei kai toi Sylvikii uint vissiin.

Minkälaisia leikkikaluja oli lapsilla?
No pallohan se oli melkein se, millä pelattiin. 

Ja sit meil ol kittilä. Kittilää pelattiin, ku alko sula maa tulla. 

Ei meillä leikkikaluja olt oikeastaan, ol kelkka ja sukset. 

Nukkeja ol sit, mut eihä meil olt aikaa leikkiä niien nukkein kans, ko meit ol niin paljon ja oltiin aina menossa muuten. 

Pallot ol omatekosia, siel ol jotakii sisällä, korkkia ja sit ol narulla köytetty ja langalla ommeltu kiinni. Sellasia ol meiän omatekoset pallot, mut ol sit kaupan pallojakkii sellasia nyrkin kokosia kumipalloja. Myöhän pelattiin paljon seinäpalloa sillo kouluaikana, kun ei voint mittää muuta pelata viellä ulkona muuten ni sit seinäpalloa tai sisällä sit. Palloa viskattiin seinään joka puolta jalan alta ja täältä. Se aika niin, et enstäin heitettiin palloa siihen seinää ja otettiin koppi. Jos sai pallon kiin, ni se jatku se peli, mut jos se putos se pallo, ni sit seuraava pääs pellaamaa. Se toinen kerta otettiin sit näin tällä viisiin ja sitte kolmas kerta ol sakset ja sit ol jalan alta. Kädet eri asennossa otettiin pallo kiinni. Sitte selän takaa ja sit ol sellanen, et kahella käällä heitettiin seinään ja viimenen ol sit se pyörähdys, ku pallo ol seinässä, ni pit keritä pyörähtää, mut se jatku se peli vielä, et pit pyörähtää useamman kerran. 

Kiusattiinko siellä tyttö- ja poikaporukassa ja kouluaikana toisia?
No kylhän siellä aina joku, jostain kuralammikosta vettä toisen päälle roiskutti. Sit valitettiin opettajalle, et se tek sitä ja se joutu seisomaan sit. Mut ei meillä oikein pahemmin, myö oltiin aika sovussa.

Sellaista koulukiusaamista niinko nykään ei olt?
Ei. Kosolan Vapulla ol sellanen villamyssy ja sit siin ol sellanen jäniksen häntä laitettunnaa sinne tupsuun. Ei se olt ko sen yhen päivän. Pojat kiusas sitä, ni se hävis.

No mistä ne yleensä kiusas, vaatteista taikka ulkonäöstä tai mistä?
No ihan tuollaisesta vaan, ettei mitään niinko henkilokohtaista kiusaamista, mut jostain, jos ol sellaset kengät tai mistä ne sit ottivat, mut ei mitään sellaist yleistä kiusaamista olt.

No mitä siinä jäniksen hännässä oli kiusaamista?
No mitä siinä nyt ol sitte. Pojat rupesivat jäniksestä kiusaamaan, ni ei siinä sen kummempaa olt.

Kerrotko sitten lasten pelottelutavoista?
No mörköjöhän ne olivat, mörköistä peloteltiin, mut mie en ihme kyllä olt oikein arka niie mörköin pelkäämisestä. Mut ol niit toisia sellaisia, että eivät uskaltanneet mennä pimiäl ulos ennää, eikä mittää. Silla ennen vanhaan, ku ne kertovat niistä kummituksista, että missä mitäkiin ol sellaista.

Olks sitte näistä kaivoukoista?
No se ol miulle sanottu, et kaivolle ei saa männä. Sitä mie pelkäsin kyl, etten mie lähelle mänt.

Mites sitte, ko oli tuhma, peloiteltiinko sitte vai saiko tukkapöllyä?
Ei minnuu tukistettu, miut laitettiin nurkkaan taikka suoraan sitte vittaa, jos ol niin tottelematon. Opettaja laitto koulussakkii vielä, Anttilan Einokoha se, vai kuka siel seiso nurkassa. Ko ens vuosina oltiin, ni nurkkaan vaan. Ei siinä sen kummempaa. Siellä seiso toisiin eessä sit.

 

Sisarukset Monto Lahja ja Eeva v.1932 Säkkijärvellä, Laihajärven Monnonmäellä. Kuva: Malla T.

(Laihajärven kylätoimikunta. Lahjan muistelot 21.2.1996.)

Naisen elämää Säkkijärvellä

Pirtistä vallan kamareihin – naisen tasa-arvo Suomessa

Anna-Maija Lämsä

Maatalousyhteiskunnan pitkien päivien ja raskaiden töiden maailmasta Suomen nainen on edennyt vallan kamareihin. Nainen kansanedustajana, johtajana ja ammattilaisena on tätä päivää. Suomen nainen on ollut presidenttinä ja pääministerinä. Vaikka Suomi pärjää tasa-arvossa erinomaisesti maailman mittakaavassa, tehtävää riittää edelleen myös meillä. Tasa-arvo on käynnissä oleva matka, ei saavutettu lopputulos. 

Tyttöjen koulutus ja demokratian synty ovat edistäneet tasa-arvoa 1800-luvulta lähtien Suomessa. Maatalousyhteiskunnassa, jollainen myös Säkkijärven Laihajärvi oli, naisen tasa-arvon eteneminen perustui äitiyden sekä ahkeran puolison ja emännän rooliin. 

Sain kesällä 2018 ainutlaatuisen ja hienon tilaisuuden haastatella Helvi Jarvaa (o.s. Ravi, 1914−2019). Tuolloin 103-vuotias Helvi kertoi innokkaasti ja monipuolisesti siitä, millaista oli olla talon miniänä Laihajärvellä. Helvi meni naimisiin 1937 laihajärveläisen Eino Jarvan kanssa. Eino, isosetäni, oli kotoisin Kujala-nimisestä talosta. Anoppi, Eeva Stiina Jarva oli Helviä 45 vuotta vanhempi. Sukupolvien välinen kuilu lienee ollut iso. Ikäero oli suuri. Helvi oli koulua käynyt nuori nainen, kun taas Eeva Stiinan koulukäynti vaikuttaa vähäiseltä. Anoppi oli tunnetusti merkittävässä valta-asemassa miniään nähden tuohon aikaan.

Kun valmistelin tätä blogia, soitin Helvin tyttärelle, isäni serkulle Arja Rökmanille. Hän kertoi hauskan tarinan seurakunnan järjestämästä Helvin 90-vuotispäivän juhlasta. Vuosi oli 2004. Juhlassa mukana ollut naispuolinen pappi tiedusteli Helviltä, mitä hän ajatteli siitä, että Helvin lapsuuden perheessä oli viisi tytärtä eikä poikia. Helvi oli hämmästynyt kysymyksestä koska ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että viisi tytärtä olisi ollut ongelma. Minulle Helvi kertoi haastattelussa isänsä olleen erittäin ylpeä tyttökatraastaan. Sen puoleen kaikki oli kunnossa, kertoi Helvi. 

Julkaisin artikkelin Helvin haastattelusta Säkkijärvi-lehdessä. Sain luvan lehden toimittajalta Paula Kiviluomalta, että juttu voidaan julkaista blogi-tekstinä kun lähde kerrotaan. 

Olen päivittänyt lehden jutun uusilla valokuvilla ja kuvateksteillä. Säkkijärvi-lehti maaliskuu 2019 (No: 3, sivu 1):

Naisen elämää Säkkijärvellä

Entisaikoina maaseudulla talon emäntä tai miniä nousi aamulla ensimmäisenä ja meni illalla nukkumaan viimeisenä. Päivän töiden lomassa hän tuskin ehti kovin paljon levähtää. Maaseudulla ei ollut mahdollisuutta joutilaisuuteen. Pyhäpäivänä oli vapaampaa.

Karjalainen suurperhe voimissaan

Entinen säkkijärveläinen Helvi Jarva (s. 1914) Ylämaalta kertoi kesällä 2018, että hänestä tuli miniä vuonna 1937 Kujalan taloon Säkkijärven Laihajärvellä. Talossa asuivat tuolloin Helvin lisäksi anoppi ja talon emäntä Eeva Stiina Jarva (1869–1944), Helvin mies Eino Jarva (1910–1972), Einon veli Antti Jarva (1906–1954) sekä renki ja naispalvelija eli piika.

Kujalan talo Laihajärvellä 1920-luvulla. Talo korotettiin kaksikerrokseksi 1930-luvulla. Kujala toimi kestikievarina
ja postitalona sijaiten Helsinki-Viipuri-maantien varrella. (Lähde: Säkkijärvi-kuvamuistoina 1998, sivu 173.)

Lähes näköetäisyydellä asui toisia Kujalan talon poikia perheineen. Muitakin sukulaisia viihtyi naapurissa. Elämänmuoto oli perinteisen karjalaisen perinteen mukainen. Siinä suurperhe ja suku ovat tärkeässä asemassa. Saman katon alla ja lähellä asuvat olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Talossa saattoi asua useita veljiä ja heidän perheitään. Myös naimattomat sisarukset ja muitakin sukulaisia yleensä kuului talouteen. Esimerkiksi Kujalan talon palvelijat, renki ja piika, olivat sukulaisten vielä naimattomia lapsia.

Jarvan perhe 1920 tai 1921. Keskellä emäntä Eeva Stiina Jarva. 

Hänen oikealla puolellaan Helvin puoliso Eino Jarva. Vasemmalla puolella Antti Jarva. 

Takarivissä oikealta lukien Taimi Jarva (o.s. Lindström) ja hänen puolisonsa August Jarva, 

Väinö Jarva, Hugo Jarva ja Vilho Jarva. (Lähde: Anna-Maija Lämsän kuva-arkisto.)  

Eeva Stiina Jarva oli ollut leskenä yli parikymmentä vuotta miniän tullessa taloon. Eeva Stiinan vuonna 1860 syntynyt aviomies Simo Juhonpoika Jarva oli kuollut jo 1915. Helvi Jarvan puoliso Eino oli vain 5-vuotias, kun isä kuoli. Helvi arveli, ettei pieni poika ymmärtänyt surra isän poismenoa. Yksi ajatus oli pojalla kuitenkin mielessä. Hän uskoi perivänsä isänsä rahakukkaron. Pojan toive jäi haaveeksi.

Anopin hallinnassa

Helvi Jarva sanoo tehneensä miniänä monenlaisia töitä. Tuohon aikaan ruuanlaitto, leipominen, lastenhoito, käsityöt, navettatyöt, siivous, peltotyöt ja pyykinpesu olivat tavanomaisia talonpoikaisnaisten askareita.

– Elämä oli sellaista siihen aikaan. Miniä oli anopin hallinnassa. Aamulla kuudelta minulla oli pyykinpesu. Talossa oli 10 lypsylehmää, jotka hoidin. Pellolla olin mukana kaikessa mahdollisessa työssä. Kujalassa oli kaksi työhevosta, mutta niiden hoito oli miesten valtakuntaa. Mieheni Eino hoiti hevoset. Antti oli räätäli.

Helvi ja Eino Jarvan hääkuva 1937. Eturivissä Helvin ystäviä ja oikealla Taimi Jarva.
Takarivissäoikealta lukien August Jarva, Antti Jarva, tuntematon, Arvi Jarva ja tuntematon.
(Lähde: Anna-Maija Lämsän kuva-arkisto.)

Maaseudulla oli perinteinen jako naisten ja miesten töihin. Naiset ahersivat kodin piirissä huolehtien ihmisistä ja karjasta. Miesten työt kohdistuivat talon sisätöiden ja karjanhoidon sijaan talon ulkopuolelle ja laajemmalle alueelle. Maatalousyhteiskunnan sitkeä ihanne oli, että mies on perheen pää, jonka vastuulla on perheen elätys ja raskaat työt. Äiti puolestaan huolehtii lapsista ja tekee sisätyöt. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä lasten velvollisuus oli auttaa töiden tekemisessä. Myös vanhukset osallistuivat työntekoon.

Naisväen karjanhoitokurssit 1930-luvulla Kujalan talossa. Vasemmalla emäntä Eeva Stiina Jarva. 
(Lähde: Säkkijärvi-kuvamuistoina 1998, sivu 177.)

Työnjako ei ollut vain naisten ja miesten välinen. Myös naisten keskinäinen arvoasteikko vaikutti siihen. Anoppi oli miniää korkeammassa asemassa. Emäntä oli piikaa arvostetumpi. Emäntäpiika eli emännän tehtäviä hoitava piika oli tavallista piikaa paremmassa asemassa.

– Anoppini laittoi ruuan ja leipoi leivät. Minä puolestaan leivoin pullat. Siivoaminen oli minun vastuullani. Muistan kun olin kerran yksinäni siivoamassa. Uskalsin laittaa radion päälle. Sieltä tuli mukavaa tanssimusiikkia. Tavallisesti en koskenut radioon. Vain anoppi itse ja pojista Antti saivat käyttää sitä. Yhtäkkiä anoppi tuli sisälle. Hän käveli radion luo ja sulki sen sanomatta sanaakaan. Jatkoin siivousta hiljaisuuden vallitessa.

Toinenkin tapaus tulee mieleeni. Kerran miehet olivat pyydystäneet kaloja. Kalat tuotiin taloon. Anoppi oli lähtenyt kyläreissulle, joten minun piti selvitä kalojen laitosta. Taisin jännittää, koska en osannut suolausta. Pelastuksen teki Jarvan veljistä vanhin, Anton (1886–1939), joka asui lähistöllä ja taisi homman. Hän suolasi kalat puolestani.

Nuorena naimisiin

– Anoppi oli aika puhelias. Hän oli mielestäni aika konservatiivinen, hieman nuuka vanhankansan nainen. Lukea hän osasi mutta ei kirjoittaa. Hänen koulunkäynnistään ei ole tarkempaa tietoa. 

Perimätiedon mukaan Eeva Stiina Jarva (s. Ollikka) naitettiin 15-vuotiaana. Puolisoksi valikoitunut Simo Jarva oli Salajärveltä ja tuli kotivävyksi Laihajärvelle. Pariskunnan vanhin lapsi Anton syntyi Eeva Stiinan ollessa 17-vuotias. Lapsia syntyi yhdeksän, jotka kaikki olivat poikia. Kahdeksan eli aikuiseksi.

Tuohon aikaan nainen saattoi astua avioliittoon jo 15-vuotiaana. Eeva Stiinan varhaiseen avioitumisikään todennäköisesti vaikutti, että hänen isänsä Antti Simonpoika Ollikka (s. 1802) oli jo miltei 67-vuotias tytön syntyessä. Talo tarvitsi jatkajaa. Antti oli ollut aiemmin naimisissa, mutta vaimo kuoli 1850-luvulla. Hän avioitui toisen kerran 1867 Maria Mikontytär Koson (s. 1832) kanssa. Vaimo oli samalta kylältä ja miestään 30 vuotta nuorempi. On jopa mahdollista, että ennen avioliittoaan Maria Koso olisi saattanut toimia emäntäpiikana emännättömässä talossa. Pariskunta sai kolme tytärtä, joista ensimmäinen kuoli pian syntymän jälkeen. Toinen tytär oli Eeva Stiina, josta vanhimpana tyttärenä tuli Kujalan talon emäntä. Kolmas tyttäristä, Valpuri meni naimisiin Aleksanteri Forsströmin kanssa Säkkijärven Kolholan kylään.

Anopin apuna

Helvi, tuolloin vielä sukunimeltään Ravi, kävi kansakoulun 1920-luvulla. Hän oli hyvä oppilas. Päästötodistuksessa oli monta kymppiä. Hän olisi päässyt keskikouluun mutta matka Säkkijärven kirkonkylälle, jossa koulu oli, tuntui liian pitkältä. Viikot olisi pitänyt asua pois kotoa. Vaikka pojat kiusasivat jonkin verran koulussa, Helvi selvisi hienosti ja piti opiskelusta. Miehensä Einon hän tapasi tanssipaikalla, jossa Eino oli soittamassa orkesterissa. 

Kuten tapana tuohon aikaan oli, vanhukset hoidettiin kotona. Eeva Stiina Jarva kuoli jatkosodan loppuvaiheessa kun oltiin evakkoreissulla. Anoppi makasi viimeiset kuukaudet täysin petipotilaana. Miniä Helvi Jarva hoiti hänet kuolemaansa saakka.

Helvi Jarva lastensa Arjan ja Heikin kanssa kesällä 1946 Ylämaan Väkevälässä.
(Lähde: Anna-Maija Lämsän kuva-arkisto.) 

Kirjoittaja: Anna-Maija Lämsä (s. Jarva)
Eeva Stiina Jarva on Anna-Maija Lämsän isoisoäiti
annamaija.lamsa @ gmail.com

Haastattelu julkaistu Säkkijärvi-lehdessä 3/2019.

(Laihajärven kylätoimikunta)