Omassa kotona -oman isän kirjoissa olen

Sivin Lahjan muisteloita osa 1/1994

Pääsiäisenä 1942 Laihajärvellä. Typpö Alli_Typpö Raili_Salmela Helga ja Sirkka_Typpö Elina. Kuva: Marjatta Veijalainen

Kylänlukuset

Miten vuorot oli jaettu talojen kesken, sitä mie en kyl osaa sanoa. Mut meil ol kyll ympär kyllää silläviisiin se että -siihen aikaan ko mie olin niiku koulutyttö - sillon ol Venäläisen määllä ne kinkerit. Mut sitte jo kun mie olin rippikouluikänen, sit menivät sinne sanotaan Koson puoleen, sinne Rainioon. Sinne sitte ne -ne, ett myö käytiin lukemassa siit ja ennen ku ol koulussa, mut kouluaikana myö ei päästy. Meil ol sillon kylänluku 1929 ja mie olin koulussa. Opettaja ei laskent meitä sitte sinne kylänlukkuu, rnie en tiiä minkä takia siitte. Mut sillon käi - siihe aikaan -vielä ihmisiä kylänlukkuissa paljon, että meinasko se, ett on niinkun ahasta siitten. Mut sitte sehän ol tuukkajuhla sitte sen jälkeen, kun koulusta pääsi. Sitte ku käytii se kaks vuotta lukemassa kyläluvussa ja sit vielä kolmantena vuonna. Ku oltii rippikoulussa, ni sitte siellä vielä paikkaamassa niitä lukuja. Sit pappi useest luetti niitä, jotka oliit rippikoulussa. Ja sitte Tinkanen taikka suntio - jompa kumpa - luetti niitä pieniä. Siltä väliltä olivat sitte vielä ne, jotka pyrkivät rippikouluun - ne olivat vielä erikseen. Niit ol niiku kolmea aina niitä. Ne siit siinä talossa missä ol lukunen - kylälukunen - sit siinä naapurtalossa aina käivät siit lukemassa ne. Niillä pit aina olla niiku oma huone siit, ettei saant - ei muut kuulleet sitä lukemista.

Pappi luetti sitten aikuisia. Sitte ol sellaista, että piettiin nimenhuutoa; mul mie en sitä tiiä, ett olko siihen aikaan ennää, kun myö oltiin siellä lukusiissa. Sill välillä kun luettivat niitä rippikoululaisia ja niitä muita, ni sitte sillä välillä pitivät sitä nimen huutoa. Kerran sitte yks tyttö ol sanont, kun pappi ol kysynt että missä sie asut, ett "omassa kotona -oman isän kirjoissa olen". Sitte ku ne kysyi, ett kenen kirjoissa on aina se talo. En mie tiiä, minkä takia ne sitä sitte kysyvät, ett mitä sen isännän kirjoissa on. Talon isännän piti vastata aina siintä ruokakunnasta siellä lukusiissa. 

Kesällä 1929 Gaapriel Monnon perhe

Kylässä oli myös kylänvanhin, jolta pappi kyseli kylän asioista. Se aina riippu paljo siitä kylänvanhimmasta, kuinka kärkäs se ol aina valittammaan, nuhteliko pappi kyläläisiä vai ei. Miu mieleen ei ol jäänt yhtään, ett kyläläisiä ois nuhdeltu. Monnon Kaapriel ol kylänvanhimpana aika kauan ja sitte ol sieltä toiselta puolelta Rainion Antti (Koson Antti) sen jälkeen. Ei siellä mitään suurempia muistutuksia kellekkään annettu. 

Pyhäkoulussa

Pyhäkoulua siellä käytiin kyllä ihan talvella, kesäaika ol sellaista loma-aikaa. Meijän puolella kyllää ol tuo Monnon Ieva (sanottiin Monnon Eevaa) pyhäkoulunopettajana. Se ol ihan pitkään, ett sit ihan viimisinä vuosiin ennen sotia sitten ol tuo Vainion - Rytkön Elma. Siel toisella puol kyllää ol sitten Rainion (Koson) Ilmari ja Lempi, jotka sitten pitivät niille pyhäkoulua sellaisille, jotka olivat jo kansakoulun käyneet. Sellaisiille rippikouluu pyrkiville ja siihen rippikouluun astikka. 

Meillä ol sitte pyhäkoulunopettajan vaihto. Monnon Eeva pyys sitte siitä niiku vapautusta, mutt myö pyhäkoululaiset pistettii hanttii, et myö ei anneta. Myö halutaa pittää se – myö tykättiin siitä sitte. Se käi ain sitte taloissa. Kymmene aikaa päivällä - pyhäpäivännä – ol sitt se pyhäkoulu, tunnin verran aikaa ol. Siit laulettii ja luettii katkismusta ja evankeliumi sit ja se oli ihan kyllä tuota semmone.
Mie muistan, ku kerran sit rupesin kapinoimaan - mie en tiiä mistä syystä. Orolla ol pyhäkoulu ja tuota kyllä mie siittä sit omantunnontuskia vähäsen niinkun mielessäin kannon, kun mie päätin että mie en lähekkää nyt pyhäkouluu. Mie olin jossakii sen pyhäkouluajan siit ja äiti siitte seuraili. Se kysy, että olinko mie pyhäkoulussa. Mie valehtelin sille, että mie olin. Mutta se sai tietää sit kyll jostain, ett mie en olt siellä. Sehän miua harmitti pitkän aikaa sitte. Mut myö yleensä käytii uskollisest. Anttilan Tauno ol meistä vanhemp ja se ol jäänt pari kertaa sit luokallekkii. Se käi vielä siit sen jälkeekii, ku se ol rippikoulun käynyn. Ni sen vuuven, kun ol saman ikäsiä, ni s tykkäs käyvä siel pyhäkoulussa.

Muu hengellinen toiminta

Kävikö kylällä hengenmiehiä, muitakin kuin pappi? 

Ne oli yleensä kirkonmiehiä, pappi käi. Mut sit Kolholan puolella, siellä Toivarissa, siellähän käi niit saarnamiehiä vähän sun sieltä sun täältä. Myökiin tytöt käytiin siellä Toivarissa, siel saarnoissa, sitte välillä aina. Kesän aikana ne piti niinkun ulkona, koululla ol usein. Niil ol joku semmonen, niillä pappiilla, että niihen niiku kuulu käydä siellä kylällä pitämässä niitä saarnoja. Ne aina jossakii taloissa saattovat käyvä, mut useimmiten koulu ol se sellain paikka, jossa kokoonnuttii ja siellä käivät pitämässä. En nyt muista sitä, kuinka monta kertaa vuoteen ne käivät siellä niitä hartaushetkiä pitämässä, mut kyl siel aina ol semmosia.
Muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä ei miun tietääksein kylällä olt. Jos siellä joku oI semmonen, ett eri uskontoa kannatti, ni ei se ainakaa missää vaiheessa sitä julki tuont.

Joulukirkko

Joulukirkossa mie käin hyvin harvon. Sitä yleensä ei päästy, kun sanottiin että ''kun on leppä Ieholla ja punanen paarma laulaa, nin siit lapset pääsööt kirkkoon". Meiltä ei käyty paljon joulukirkossa. 

Sellaanen siellä ol siit tapa, että hevosella ne käivät. Sit takasin tullessa kilpaa ajovat niihen hevosiin kans, kellä sit paras hevone ol aina kirkkomatkalla. Parasha sinne sit vissii laitettiinkii siit. 

Se ol uuen vuoen päivänä, Monnon Matt-setä ja Eeva sit pääsivät kirkkoon. Ne ei menneet joulukirkkoon. Sit tuota, kun ne tulivat ulos tuolta kirkosta sitte sen kirkonmenon jälkeen, ni siellä rappusilla sitten joku vanha mies sano tuollen Matille, että paa nyt Matti mieleen: ”Kun on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuulla''. Sillo ol usva siitten. Koko kirkonmäki kuulu kaikunee, ko se vanha pappa sano sitte sen. Ei miulla tuota joulukirkoista oo minkäälaista kuvvaa.

Säkkijärven kirkko

Kirkossa käyminen (milloinka yleensä käytiin: juhlapyhinä vai tavallisina pyhinä)

No vissiinkii enemmäkseen niiko tavallisina pyhinä. Kylhä siel siitte taas jos jotakii ol, ni sellaista seremoniaa muuta, ni siitte. Enne vanhaa ku ne käivät jalkasin kirkolla. Ei muualla kokoontunneetkaa nuoretkaan, ku kirkon määllä. Ni sitte ne mänit jalkasiin aina tuolta Kosen sillan kautta ja sit Räihälän riihes - Räihälän aitassa - ol siit aina ne kirkkovaatteet sit. Ei tarvint niihen kans kulkia kesällä sit. Sivin Vilpiinall ol oikein komia kirjava liivi. Ni sitä sit vaihtovat sitte aina, kun Vilpiina ei olt kirkossa, ni sit panivat sen päällee ja se ol västit sen nimi.

Sivin Vilpiina ol äitin täti, sellaine vanhapiika. Se muisti joka kerta muistuttaa, ku joku sano sitä rouvaks tai emännäks; ni se sano, et on neiti, hän on ain neiti. Sit ku se ol halvaitunt ja sil ol vähä huonoks männynnää se puhe, se ol nii kova puhumaa. Tul aina kulkukauppias tai joku reissumies, ni se aina haastel siit kaikkia asioita. Äiti ei aina tykänt siitä, ku se kaikki asiat nyt haastelis. Ni sitte, ku se ol halvaitunt, yks kulkukauppias sitte kysy siltä jotakii. Eihä se saant siitä selvää - ni äiti sano, ett se on venäläine. ''Miten se on voint kestää nii umpi venäläisennä näi keskellä Suome maata!” Nii ku se ol huono puhumaa, ni se luul, että se ol venäläinen. Äitikää ei tuota suomentant sitä. Muuta ku jälkeenpäin sano, ettei hää valehelt yhtää - ku sukunimi ol Venäläinen, ni sehä ol venäläine.

Pääsiäisenä 1936 Sivin Vilpiinan arkun äärellä Sivin perhe. Kotipihalla Venäläisen mäellä, taustalla Oron mäki. Kuva: Malla T.

Tanssit ja huvitilaisuudet

Nurkkatanssitha siel yleisiä ol talven aikana, harvase viikko, ennenku rupesivat kontrolloimaa niitä. Kielsivät ne nurkkatanssit. Nehän olivat jo sillon ennen sotia aikasempaan ja yleisiä. Kesällä siell ol palokunnan lava, joka jo sillon kun mie olin pien tyttö, oli siellä Typön luonna kankaalla, mutt sitte ne ei vuokranneet ennää sitä lavanpaikkaa sieltä, ni sit ne vuokrasivat sieltä Hiekasta Anttilan maalta siitte. Rakensivat sinne uuen lavan ja siel ol aina kesällä sitte, joka viikko melkeen, tanssia lauvantaina tai pyhännä. Useimmiten pyhäiltanna. Sillon 30-luvulla käi jo paljon ulkopuolisiakin, ku se ol suosittu se Laihan lava. Mut sit se tul Kolholaan lava ja sit se rupes olemaan vähä sellaista, ett toisella lavalla ol muutama ihmine ja toisel lavalla ol paljon ihmisiä. Ett se ol vähä sellaasta niiku näin sitte. Kyll siellä paljon ol, Dallapekin siel ol parikii kertaa, siellä lavalla soittamassa sitte. Tällaista huvitoimintaa siellä ol aina.

Muuta huvitoimintaa siel ol palokunnan kesäjuhlat. Siel ol urheilukilpailuja ja arvontaa - sanovat lotteriks sitä - ja mitä kaikkea siellä oli ohjelmaa sit. Sitte 30-luvun loppupuolella, sit ei enää tällaista toimintaa olt, mut palokunta järjesti joka kesä aina sellaiset kesäjuhlat niiku. Ne ol ain niiku yhet sitte kesässä.

Pääsiäinen ol sellaista nuoriille, sitä sitte kiikut tehtii aina. Millon ne olivat missäkiin sitte. Olivat aina riihilaavoissa taikka sitte Kokolla olivat sitte läävän heinälavossa. Kokon suurisä siit vielä lennätti meitä ja myö mäntii karkuu. Suurisä laitto kiikkunarut piiloon, ni myö katottiin mihi se laitto ne. Myö haattiin ne ja mentiin taas sinne. Suurisä kun män pois, ni taas meill ol kiikut sitte. Venäläisen määllä ol paljo nuoria, kun ne Kivelänkii olivat vielä siinä ja kaikki ni. Meitähän ol siellä siit, viel kerräity sielt lähipaikoilta - lähitalloista - sit nuoria. Meillähä ol sit pääsiäisen aikaan aina. Ihan niinkun nyt sellaisiilla nuorilla - mie en sit aikaihmisiä tiiä, ett mitä ne sitte tekivät - ne käivät tanssiissa siel naapurkylliissä, kun siel ol seurataloja, missä voi olla sitte.

Laskiainen. Kolholassahaa ol se munaviilekset, mikä se ol - Kesonmäki, olk se? - ja meijän kyläs ol se Latakka melkee ja sille puolelle siit. Siellä puolella ol enemmä lapsia, ku siellä kylän puolella - ni siellähä Latakassa sit ol. Mie muistan, ku Hiekan Kaisan päällä näin ensimmäisen hiihtopuvun. Sill ol sellaista tumman vihreää - sammalen vihreää - mokkaa mistä se ol tehty, housut ja takki. Tää jäi siihe aikaa mielee, meillähä oll vielä sellaiset hameet päällä ja lanelpöksyt jalassa. Ja siit ku ne pöksyt kastu ain, ni se ol aika miellyttävä kokemus ku lunta ..... Kaatua ei ois saant yhtään määssä, ois pitänt olla pystys aina. 

Ropakoiminen. Se tul vasta niiku 30-luvulla. Sitä kirkon puolla jo harrastivat pitkään. Siellä sit kuka paremmin osas laittaa siitte ja meijän kylästhän käivät paljon nyt lähinaapureissa. Siin ol sit Kolholaiset, kun tulliit sillon sottiin välillä sit sinne Laihalle ropakoimaan siit. Pojat tekivät sillä välillä kiusaa, ne ottivat hevosen suupieliistä ohjakset pois, että hevonen ei totelt. En tiiä mitä siin siit käi ja millon ne huomasivat sen - miten se hevonen ei totelt. Ei meil oikiistaan olt muuta, kun myö käytiin talost talloon vaan, ett meil ei olt niinkun ohjelmaa. Siellä kirkon puollaha ol kuulemma ohjelmaakii sit oikein niillä, ne esittivät aina niiku talossa sitte. Ei myö saatu taloist mittää, eikä myö pyyvetty; se ol vaan pääasia, ett myö saatiin käyvä ja olla sillee.

Juhannus. Juhannuskokko ol siellä ja aina siellä - täällä uuven lavan paikalla se juhannuskokko jäi miusta vähä vähemmäks. Mutta siellä mie muistan sen juhannuskokon, siellä Typön puolella kankaalla, ku miekin siellä yhen kerran olin. Sitt sinne laitettiin se riuku, siihen keskelle sitä kokkoa. Sitte tuota se kokko palo näin, nin se riuku ko kaatu, ni sitte kuka sen riu'un kohall ol - ni mie en tiiä - jäikö siit vanhapiika vai -poika vai mitä se ol. Mutt jokahinen sit pyrki sit aina siintä riuun kohalta pois, ettei sit sellaist tapahtunt. Siin ol joku sellain taika siin riu'us sitte. En nii tarkkaa muista tätä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Lahjan haastattelu Artjärvellä 1.12.1994)

Kuva: Merja T.