Et sie lähe täältä mihinkään, enneko ollaan Virolahen rajalla

Koson Toivon (Kuusela) muisteloita, osa 4.

Minkäslainen se päivä kesäaikaan yleensä oli, peltotöitä ja semmosia? 
Kesän aikaan se oli kaikenlaista peltotyötä, sitä oli risun hakkaamista ja ojan kaivamista ja kesanno-ojankaivamist. Ja sitten tuota mie kesäaikaan käin hyvin nuoresta pojasta saakka -se Kolhosen Eino ja Koson Eino kävit Viipuri Haminan välist tietä, ko maantietä tehtiin tehtiin hevosien kans, niin ne tuota sanovat, et lähe sie ja sinne. 

Mie sanoin, ettei ne miua huoli sinne. Mie olin sellanen rippikoulust päässyt heppu, ni tuota Kantolan Eino sano, et hään ku mestarilta kysyy. No sit se sano, et saapha se poika tulla kokeeks yheks päiväks. No mie mänin sit. Tolppalassa ne oli tekemässä sit sitä maantietä. Ni mie mänin sit sinne nelipyöräkärriillä. Mie olin päivän olt. Sellanen hakkur ol, millä hakattiin sitä sorakiviä sielt yhest määstä ja sit lapion kans mätettiin kärriin ja sit pantiin kärrit linkkuun ja kaaettiin maantielle ja taas lähettiin hakemaan uutta soraa. Siel oli tuota sit levittäjät erikseen.

1920-luvulla_Laihajärven kylän nuoria.
Alhaalla vasemmalla Kantolan (Koso) Eino, Oron (Tommiska) Oskar ja Monnon Iivari.
Ylhäällä vasemmalla Tommiska Hanna, Mäkipää Hanna -muut tuntemattomia.

 

Mie olin sen päivän ollunna, ni illalla mie sit sanoin sille mestarille, et se on niinku tää viimene päivä. Se sano et sie lähe täältä mihinkään, enneko ollaan Virolahen rajalla ja tuota sitä tehtiin joka kevät, eräänä keväänä aina Nisalahesta Viipurin rajasta Virolahen rajalle. Siinä kaks kolme viikkoa se aina pyöräht siinä, kun tuota se maantietöissä oltiin. Hevosella ajettiin sit aina Nisalahes oltiin ja Heinlahes oltiin yötä, mutta Tolppalasta ja sieltä kirkon paikkeilta sieltä ajettiin hevosella kottiin ja aamuks taas seittemäks sinne että se talvisaikaan sitten tuota oli se auraus. Ni se oli hevospelinen, kuus hevosta oli sellanen suur puuaura, millä tuota ne ajo sen Nisalahest Viipurin rajasta Virolahten rajalle. Ne ajovat sen hevosilla sen lumen pois. Senkii mie muistan ihan tarkkaan, kun olin istumassa monta kertaa, ko siinä ol semmoset lankut mis voi istua, kun ne hevoset vetivät. 

Alkokos ne tekee sitä tietä sieltä Viipurista Virojoelle päin? 
Se oli se tiepiiri Viipurin rajasta Virolahten rajalle, mikä piti huolta aina siintä, että se oli jonkunlaises liikenteessä. 

Siel oli talven aikaankii jonkunnäköistä autoliikennettä, kun täyty aurata? 
No siellä alko aika aikaseen, vuosilukua mie en muista, mut ku ensimmäiset autot alko ajamaan, kun mäntiin aina oltiin sellaisia nappuloita, mentii aina porukalla kattomaan, et nyt siel taas menee autoja, et männääs taas kattomaan. Sen mie muistan, kun tuota niitä venäläisiä sotamiehiä, niitä kulki siellä, aina niitä käytiin kattomassa, kun ne oli pitkät jonot niitä ja sit ne käi taloist ettimässä tavaraa, että ruokatavaraa. Kultarahoilla ne makso. Mie muistan se rahan ihan tarkkaan, minkä näköinen se oli. 

No siellä oli vissiin paljon laihajärveläisiä tietöissä? 
Olihan sieltä Laihalta oli, ei sieltä kovin montaa olt, olhan sielt joitakiin niitä mut. 
Oliks siellä minkäänlaisia koneita, olik se ihan lapiopelillä ja miesvoimilla ja hevosvoimilla tehty se tie? 
Ei mitään koneit ei tunnettu sillo alkuaan ei.

Oliks se kuinka leveetä silloin kun teitte sitä tietä?
Se oli sellaista, että kahet, kaks sellaista henkilöautoa siintä mut kuorma-autoin kans alko olla sit, ku alko tulla niitä ni ne alko olla liika kapiaa sit, että ne levitti sen, mut sit alko olla jo autoja, millä ne levitti sitä, et se oli ens alkuaan niin kapia.

Oliks se tällä samalla paikalla, missä nyt oli tää vanha tie?
Oli se ihan samalla paikalla.

Oliks siinä alkuun minkäänlaista tietä, vai tuliks se ihan korpeen?
Kyl se oli, siin oli sellanen naarmu olt, sitä ei tient kui vanha se ol, mutta siinnä oli sellanen kärritie, niinku sanotaan.

No mites sitte muut talven työt. Oliko niitä omia mettätöitä, kun polttopuut oli kasattu syksyllä, mentiinkö omaan mettään sit talvella tekemään töitä?
Omaa mettää koitettiin ottaa hyvin vähän, että mie olin sanottiin noitten puulaakien hommissa. Myöhän käytiin tuolla Ylämaan pitäjässä saakka rahdissa; oltiin viikkokaupalla siellä ja sitä rahtitouhua sitä piti tehä ja sitä piti tehä sotien välilläkin koko aika. Tukkia ja ropsia ajettiin, sen mie muistan. Ylämaal oltiin kerran Kolhosen Einon kans, tais olla Kantolan Einokii siellä vähän aikaa, ajettiin jotain Kutsetin puita ajettiin sellasen suojärven poikki. Se miun silmiis on nytkii, ku se vesi vipatti ain, ku meit ol monta hevoskuormaa siinä peräjälkeen, kun se ves niistä reikiistä vipatti ain, et kyl se ol sellaista uhkarohkeaa hommaa.
Kuormat oli isoja ja jää oli heikko. Juu, sellaist se oli.


Tehtiinkö teillä puhdetöitä, rekiä ja työkaluja tai semmosia kotona talven aikana?
Kaik reet tehtiin itte. Isävainaa teki ja miekiin tein monta rekiä ja se tehtiin tuvassa. Ei sillo mitään olohuoneita ollu, tuvassa niitä lastuja höylättiin, niinko hevosen längit ja setolkat ne mie tein itte ja luokkaa tuota piti painaa.
Pajua etittiin, sellaista siloa pajua haudutettiin sellaisessa rännissä, tuvan uunissa piettiin vesi kuumana, et siintä käi se höyry, et se pätkä aina siinä vähän tuli notkiammaks, sit painettii. Seinäs oli sellanen, missä painettiin luokkaa. Siin oli tapit ja sit taas vastapäätä pantiin tappi sinne päällyspuolel, ku saatiin sitä painumaan siihen. Sit annettiin kuivaa se, ni se jäi sellaseks. Myöhemmänhän niit oli, tuli kauppaan sit ostotavaraa, mut sillan ihan nuorena, ni ei niitä kyl. Kyl ne kaikki piti tehä omineen.

Minä muistan tään luokan painamisen. Ni meillä ainakii sontakasassa se ol jonkuu aikaa hautumassa se paju ja sitte enneku ne alko painamaan, niin sitte ne valeli sitä vielä sillä kuumalla vedellä ja sit oli naru siellä toisessa päässä. Sitte alettii siitä vetämään ja aina toine pisti tappia siihen. 

Niihä se tapahtu, meil ol siellä saunan kovaks sanottii sitä, sen suuren patan päällä oli sellanen kans, mis ol sellanen reikä ja siitä lähti kahen puolen sit sellaiset mihin pantiin, pääs oli sellaset lautakappaleet. 

No minkäslaiset oli parireet? 
Parireki oli sellainen, siin oli keskusta, kaulaaks sanovat niitä, kolme kaulast siinä etureessä ja tuota siintä jalaksesta nousi ja siin ol sellanen kans, lankust tehty sellanen kans kakstuuma lankusta ol höylätty. Se oli rautotettu sitte ja jalakseen kiin. Keskessä oli reikä. Takareki oli taas sellainen, et siin ol ne ketarat, ne ol vaan lyhyemmät, ettei ne ollu oikein korkeat, et pääs siellä liikkumaan ja siintä käi sitte kaks kahenpuolen sellaiset kettingit, mitkä ohjas sitä. Ne meni ristiin siinä. 

Kun se puu valittiin siihen rekeen, ni missäs vaiheessa se otettiin ja mistä puusta se tehtiin?
Koivusta, kesällä katottiin, ku oli sellaisia koivun juuria, mistä tuli sellanen sopiva nousu siihen, ni ne katottiin kesällä ja koivun juuret ja koivu ja niitä reen jalaksen puita niitä oli tuota varasossa ain et jos sattuu särkymään, ni sit saap tehä uuen. Samoten takareki, siin ol vaan se nousu matala. 

Kun se puu valittiin siihen rekeen, ni missäs vaiheessa se otettiin ja mistä puusta se tehtiin?
Koivusta, kesällä katottiin, ku oli sellaisia koivun juuria, mistä tuli sellanen sopiva nousu siihen, ni ne katottiin kesällä ja koivun juuret ja koivu ja niitä reen jalaksen puita niitä oli tuota varastossa ain et jos sattuu särkymään, ni sit saap tehä uuen. Samoten takareki, siin ol vaan se nousu matala. 

Missäs nää reet raudotettiin? 
Monnon pajassa. Mie ensimmäisen kerran käin tuota siellä Monnon Iivarilla. Siin ol toinenkii seppä. Se oli vanhempi siellä toisella puolella maantietä. Sen nimiä en jaksa muistaa. Siinä Bycklingin maata se oli. Sen nimiä en mie muista. Siel en mie paljon käyny, mutta käin sielläkiin niitä rautahommissa jonkun kerta, mut sen nimi miult on jollain taval unohtunt. Se kuoli sit jo ennen sotia paljon. 

Iivarihan se oli sellainen kylän seppä, se oli hiljainen. Mie kerta siltä kysyin, oltiin siellä Uskin Jussin, ku sil ol moottoripyörä, se ol harvinainen ja siellähän ne heput pyöri sen ympärillä ja niiltä sille ja. Mie Iivarilta sit kysyin yhen kerta, siinä istuttiin, ni mie kysyin, millos sie jouat meiän kyntöauran sen kären terottammaa, kun ne aina takovat sen teräväks sen kären, ni se ol sellanen hiljainen kaver, ei se. Myö siinä istuttiin ja tarinoitiin kauan ja sitte se viimesiltään sano, että tuo se ens viikolla sillo ja sillo päivällä, oliks se maanantai vai mitä, et sit hää sen laittaa. Se oli hyvin kova rautamies. 

Siinähän tarvi sitte ko sitä taottiin teräväks, niin ne karkaushommat ja nehän on varmaan tarkkoja? 
Se oli tarkkaa hommaa. Se oli tarkkaa hommaa se rauan tunteminen, että mitä rautaa kuinkii pitkältä pistettiin sinne kylmään veteen, että se onnistu. 

Mites teillä muut työkalut tehtiin, tehtiinkö astioita, huonekaluja ja semmosia? 
Huonekalut mulla oli itte tehty. Siinä tuvassa kaikki ne, astiakaapit kaik ol ne lasiovilla, ni ne oli miun omatekemiä siin tuvassa - höyläpenkis höylättyjä ja tuota kaik saavit ja kaik. Oon miekii tehne jonkuu saavin, mut isävainaa teki kaik astiat ja kaik kipot se teki itte. Tuosta katajasta ja männystä ja kuusestakkii teki, mut niillä piti olla taas sellaset höylät, millä niitä höylättiin. 

Nää kaikki tapahtu talven aikaan reen teot ja astian teot ja tuvassa tehtiin? 
Tuvassa tehtiin, kyl se oli roskanen, siel oli paksulta aina. Kyl se siivottiin joka ilta, mut kuitenkii, että siel oli aina paksulta tavaraa ja kaik illat sitä näprättiin millo mitäkii sellaista. Et ei sitä juoksenneltu, ei olt sillo mitään ravintoloita ja baaria, mis ois kulkeneet. 

Ei olt televisiota, mitä katottiin. 
Ratio meille tuli hyvin myöhään ja sähköt tuli sinne Laihan kyllään aika myöhään. Öljylamppu se oli vaan ja mie muistan, Kantolan Matti aina, kun myö poikasen juostiin siellä aina, se tuota se kisko niitä päreitä. Sit siin oli sellain rauta siinä hellan luona kulmas, siin ol sellanen rauta ja siin ol sellaiset pihtit, mihin se pani sen päreen ja päre oli siellä. Hellas ei olt mitään kantta, et siinä ol avonainen sellanen hiilipaikka, et siihen se aina pisti sen päreen. Sitä aina käytiin kattamassa. Sit ku siihen päreeseen palo sellainen pitkä nokka, sit se niisti sen. Sano, et pittää tätä väliin niistää. 

Kun sähkö tuli, niin missä sitä käytettiin teillä enstäin, oliks moottoreita vai oliks se valovirta? 
Se ol valovirta, mut kyl meil moottoreitakii sit alettiin käyttämään, mutta valovirta se oli. Enstäin ku tuli, se oli sieltä Oronmäeltä kansakoulun luonta päin se lanka tuli sinne. Sitä myöten ol hyvä hiihtää aina kouluun, mut ensi luokkiilla kyl sitä piti jollain muulla peräniekkalampulla, öljylampulla lukia läksyjä. 

Laihajärven kylätoimikunta.
Toivo Koson haastattelu Utissa 2.11.1995.
Valokuvat laihajärveläisten kotialbumeista.