Siel ol itä-suomalaine sonni, se ol Paavoilla kortteeraas

Hyypiän Martta ja polkupyörä

Sivin Lahjan muisteloita  

Metsät Laihajärven kylässä

Siellä alko olemaa, mitä mie muistan, metsäostajia. Ne vähäsen ottivat niiku ja pettivät joitakii isäntiä. Ite ne isännät tekivät ne mettätyöt melkeen kaikki, mitä tehtävää ol. Sellaiset joilla ol hevonen - hevo­sia ja apulaisia - ni ottivat aina siitte niitä. Laihajärven miehetkii käivät uittamassa tukkia. Kilkkilän rantaan hevosella ajettiin ne tukit ja ropsit. Ropsit kuorittiin siellä rannassa ja sieltä ne uitettiin Laisinkylän kautta Urpalanjokeen ja sieltä aina sitte Suomenlahteen. Ol niit siellä sitte pieniä ojia ja jokia muuallakkii pitäjässä, mut meijän kylältä osan veivät jo Alaurpalaan ja sinne lähemmäs Urpalan jokia. Alkujaan Kilkkilän ranta ol melkeen se paikka, minne uittopuut vietiin. Eihän sitä siihen aikaan autoja olt eikä muuta millä olis ajettukaan niitä puita.

Työvoima

Olhan siellä palvelijoita, kakskiin toisissa taloissa. Sitte siellä ol renkiä. Sellaisiissa et ei olt muuta ku isäntä yksinään, ni siel saatto olla sellain nuor mies renkinä ympär vuottakii. Lapsenpiiat olit aina kesäsenä aikana - ei sit paljon talvella tarvint. Ne ol melkeen koululaisia ne lapsenpiiat. Pai­menet samalla viisiin olivat kesällä vaan. Eikä ne koko päivää olleet siellä paimenessa, nehän tekivät sit aina pientä työtä siellä - mitä millonkii. Jos ol viljanleikkuu aikan, ni siel olivat sitomas lyhteitä, mitä aina kuka kyken tekemää - sellaist tietettiin sit niillä. Siihen aikaan siellä ei olt ku väljät metät - isot metät ku olivat, ni siellähän karjat kulkivat. Siel ol sellaisia kosteikkoja, joista eläimet saivat sit syömistä. Siellä ne sitten kaiken kesän käivät aina. Sanottiin, että "tupsupää heinä kun kukkii suolla, niin sillon voip laittaa jo lehmät ulos". Aikaseeha ne (lehmät) ennevanhaa laitettiin ulos, kun se ruoka­ puol ol vissii vähäsen sellaasta ja tällaasta niillä. Syksyllä sit taas myöhäseen olivat - käivät metässä - ja lentelivät tattiin jälessä sit. Nii etteivät meinanneet osata kottiin tulla.

Siell ol tapana pitää talkoita, jos ol vähän talossa väkiä ja muuta. Siel ol rukiinleikkuutalkoita ja kau­ranleikkootalkoita ja sellaisia elonleikkuutalkoita. Sit talkootanssit olit aina päälle siit. 30-luvulla nää talkoot jäivät jo aika vähäsee, mut aikasempaa niit ol siellä.

Kaupat

Hiekan kauppa oli ensinnä -en ole aivan varma siitä. Siihen aikaan haastovat, ett se oli 20-luvun alkupuolella Junnolan puoti, sitä en tiiä, mihin aikaan se sitte muuttu siks Hiekan puodiksi - Hiekan Jussi alko pitämään sitä. Osuuskauppaa en muista niin tarkkaa, mut aika aikaseen sekkiin siellä, eiköhän ne sammoihin aikoihin ole tulleet sinne.
Kauppa ol sekatavarakauppa. Siellä myytiin kaikellaista, mitä vaan tervasta aina lamppuöljyyn ja -kynttelii ja kahvia ja sokeria ja jauhoja ja mitä vaan on olt. 

Voitahan ne kaupat ostivat ja sitte marjoja ja kananmunia ja mitä maataloissa ol ylimäärästä - ni ne kaupas ostivat. Saatto olla, ett joku män 3 kananmunan kans ostamaan kahvia ja sitä punnittii pussiin siitte. Kauppianna Laihajärvellä ol -Laihanen ol yks, joka ol siihen aikaan ku miekii oon olt. Uski tul sitte 1928 sinne Laihalle. Uski sano myöneen meijän Eevalle ensimmäisen paitakankaan. Sitä ennen mie en muista niitä kaikkia. Laiha­nen siell ol, joku semmonen siellä ol.
Rinkelikauppiaat käivät vaa kyläluku aikanna. Sit siellä käi sellasii konttikauppiaita, millä ol kaiken­laista rihkamaa: rihmaa, neulaa ja pippermenttiäkkii. Sit siel ol sellainen, joka käi hevosen kans. Tuomise Eero tuolta Alaurpalasta. Sill ol aina kankaita. Palvelijat ostivat kovast kankaita. Kevväällä se ku kiersi, ni sit ol hyvä kangaskauppa. Sanovat, ett tuolla Alaurpalassa ei mäne kangasta paljon, ku siel on hammeet alle vesrajan, mutta Uuvellamäellä päin männöö enemmän kangasta.

Postin kulku 

Se ol Seppä Hermanni - ol yks - joka ajo hevosella postia. Se kolme kertaa viikos. Sitte Junnolan veljekset ajovat – Nahkapöksyn veljekset. Sitte myöhemmässä vaiheessa - se tais olla lopussa ihan auton kans - ennenkun tul siit oikeen se linja-auto - postiauto, joka rupes kulkemaa Viipurin ja Helsingin väliä. Sitä ennen tul aina sit kirkolle ensin hevosella ja sieltä sit mihi aikaa yöstä siit kerkisivät tulemaa Laihalle. 

Se ol Anttila, johon posti tuotiin. Äiti haasto aina, että siinä Hiekan luonna ol se pien talo, mikä ol nyt Salmelaisiin tonttina, ni siinä ol joku postmamma, joka ihan aikaseen piti sitä postipaikkaa. Siit se muuttu. Hiekan puolessa tais olla jonkun aikaa, mut sitte se tul sinne Anttilaan.
Sit sitä ol sit jo tuota Rytköllä, viimeseks vissii. Nyt jatkosotan aikaan ol sitten Mitikan Miina siinä Osuuskaupan luona Monnon pajaa vastapäätä - piti sitä postia. Otti kirjeet vastaa ja jätti autolle ne ja otti sitte taas muutkii postit siinnä. Aikasemmin ne jotka toivat postin, nin ne veivät mennessää ne kirjeet sit, jos kuka ei vient vartavasten kirkolle. Sinne oikein pääposti paikkaan. Tilattuja lehtiä ei siihen aikaan kovin paljo olt. Maakansa ol ja Karjala ja mitä lie olt, Emäntälehtiä ja Pellervoa ja sen sellaista pientä. Aika vähästä se lehen tulo ol siihe aikaan. Yhteishyvä ol ja ....

Sähkö/Puhelin

Se ol 20-luvun puolessa välissä, kun Ketvel rupes Salajärveltä antamaan meille sitä sähköä. Se ol vaan illalla 10 astikka ja aamulla sit ol muutaman tunnin. Kaikki muu aika ol sit ilman sähköä. Konneitahan ei siihe aikaan sähköllä käytetty, ni sitte vasta 30-luvun loppu puolla sitten alko tulemaan jo konetta ja muuta sen sellasta - sähköllä käyvää - kyllää. Siitä asiasta mie en oo kyl varma, että otettiinko sähkö jokaseen taloon yhtaikaa - kyll ne kaikis talois olivat - en usko että montaakaan paikkaa siellä ilman sähköä ol. 

Jatkosotan aikanna valaistuksessa käytettiin kynttilää ja öljylamppua ja lyhtyjä sikälis jos öljyä sai. 

Sähköä ei olt kylässä, ku ne oli purettu ne sähkölinjat. Sitte ei ihan -44 syksyllä ol saatu sähköt yleisest, mutt tuota täyty lähtiä jo pois, ettei siellä ennää kerinnyt mones pai­kassa niit sähköjä olla - sähköistä nauttia. Talvisotan aikanna - eiköhä se olt sotilaspuolelta se pimen­nyskäsky sillon sitte. Tehtiin sellaaset rullaverhot pinkopahvista ja käytiimpä vielä ulkopuolel tarkistamassa sit ettei lentokonneet nää. Lentokonneita varten ne - luulisin, että ne - enemmäkseen ol. Ei siel nyt desanttia ainakaa näkynt, eikä siellä olt. Sit siellä kyll täyty tyhjennellä meillä kaikki vintit pa­peritavarasta pois ku niitä käi niitä hävittäjiä siellä ampumassa niillä räjähtäviillä luotiilla, ettei mitään tulipaloa syty. Ei siellä sitte mitään sellaista tapahtunt. 

Puhelin oli Osuuskaupassa, eikä missään muualla. Sieltä käytii sit soittelemassa kaikki puhelut ja tarpeet. Siit ol toinen puhelin. Ol vissiin Ur­palan Osuuskaupalla kylän puolisiille. En muuta tietänt. 

Autot ja muut kulkuneuvot

Sillon 20-luvun puolessa välissä vissiin Matin Laurilla ol henkilöauto. Sit siellä ol Monnon Huugolla ja Iivarilla ol moottorpyörä. Uskin Jussilla ol sitte myöhemmäs vai­heessa moottorpyörä. 

Mut sit sinne tul kuorma-autoja, Kuuselan Laurille ja tuollen Kujalan Arville - Jarvan Arville. Niillä ne liikennöivät sitte ja veivät, mitä tavaraa millonkii, en tiedä mitä ne ajelivat - puutavaraa ja sun muuta sellaasta. Ei siel muilla. 

Ei olt yhtään traktoria kylällä sillon -44 kun pois lähettiin. 

Sanottii ett Väärämäel (Aapraham Haililla) ol ensimmäinen polkupyörä. Se on vielä siellä lavan kentällä valokuva otettu pyörän kans. Toiset ovat kaikki jalkamiehiä. Siitä se siit alko vähitellen polkupyörä tulla, yks ja toinen osti niitä polkupyöriä. Niit ol sellasiakiin siit, jotka ei oppineet ikinä ajamaan. Tarakka seppä - joku mikä lie olt - osti polkupyörän ja käi jalkasiin siitte - talutti pyörää Salajärvelle ees takasiin - eikä viel oppint ajamaan pyörällä. Eikä ikänä vissiin oppintkaan. 

Linja-autoja ei siel ajant. Sitte kesän aikan Nuotion auto ol Virolahesta, joka rupes liikennöimään sit Virojoen ja Viipurin väliä. Sit pikku hiljaa siihe alko tulla niitä Tieherran autoja, jotka ajovat sitte Haminan ja Viipurin väliä. Talven aikana se ol vielä auraamatta sillon - vastahan se 30-luvun vaiheilla aikovat auraamaan sitä tietä ja sitte autot pääsivät liikennöimään siellä. Sanovat, että ne vanhan ajan autot olliit niin kova äänisiä, ne pörisivät kovast. Yks mummo ol mänössä kirkkoon ja veenleikkaa­miissa se män Rainion haan aidan päälle rähmäsiisee ja ei kattont sinne autoon päinkää. Sit ku auto män sivutte, ni se sano, että nyt se män ja mie näin sen. Säkkijärven kunnan autoha ajo siintä aina Venäläisenmään sivutte ja Oronmäältä Laisiinkyllään ja Muurikkallaa astikka. Sitä mie en tiiä, missä se Muurikkalassa käi - sit se män Salajärvelle. Salajärveltä siit Pulsan tietä kirkolle ja sieltä aina ettee­päi sit Viipurii. Se ajo kesällä vaan, ihan ennen sotia, muutamana kesänä kerkes ajamaa. Ensimmäi­sen kerran mie mänin sillä Nuotion autolla sinne Tervajoelle ton Alatalon Eilan kans. Myö mäntiin sinne Mitikalle kyllää. Siit yhessä paikassa ku ol lehmä tiellä ni auto ku jarrutti äkkiä, ni Eila putos penkiltä maahan.

Sit ol -30 vai -29 se tais olla, ku käytiin retkellä Viipuris. Se ol miun ensimmäinen Viipurin reissu. Meil ol kuorma-auto siit ja kuorma-auton lavalla myö mäntiin sit. Myö käytiin Monrepossa ja Viipurin linnan tornissa ja Viipurin asemalla. Siel oli siel Monrepossa nii paljo omenia puissa, ett ku myö ajettiin kuorma-autolla, ne senkun kolisivat auton lavoille. Mie en uskaltant ottaa yhtää omenaa.

Sitten nauhassa tuli hiljainen pätkä - ilmeisesti oltiin puhuttu karjanhoidosta, koska juttu jatkui seuraa­vasti:
....... "viimisinnä vuosinna se käi jo Salajärvellä ja missä Nurmelas se sama asistentti, kun ne vähenty­vät ne talot. Niistä yhdistyksistä erosivat".

Karjanhoito 

Ayshire-karjaahan siellä alko sit jo vähä näkymää, mut se ol melkein sitä itä-suoma­laista sellaast kyyhtyä, nupo-karjaa. Sekarotusta siit ol vähä kaikenlaista karjaa. 

Ensimmäinen tarkas­tuskarjakko, minkä muistan, ol Emilia Pokkinen tuolta jostakii Laatokan puolesta. Se ol siinä 1928. Sit sinne tul Anna Haili ja se ol jonkuun aikaa, mut sit män Hailin Iivarin kans (Väärämään Iivarin) naimisiin ja se jäi pois siitä sitte. Sit tul Eeva Vartiainen tuolta Pohjois-Savosta sitte ja se ol monta vuotta, ett vähä ennen sotia se eros. Sitte en muista, mikä sinne sit tul sen jälkee, se viiminen tarkas­tuskarjakko. Nimi on unohtunu.
Tarkastuskarjakko käi talossa vissiin kerran kuussa, mut se ol sen yhen yön talossa. Sitte jos ol pie­nempiä karjoja ja ol talot lähempänä, ni sitte saatto ottaa kaks - kolme taloa yhtaikaa. Sill ol sellane kone, mihin se pisti ne maijot lasiputkee ja veivas niitä sitte hurjan kovast. Sit ne nousivat ne rasvat siintä yleensä, näkivät miten rasvasia lehmiä ovat.

Kylällä käi sellaisia voinostajia, jotka olivat vakituisia sitte. Kävivät taloista hakemassa sitä voita. Niitä ol Mitikan Pekko ja Häkälän Mikko ja ol niitä vissii jotakii muitakii sit. Maito tehtii voiks melkeen. Vähän aikaa siellä ol sellaanen, ett kermat veivät tuonnen Suurpäälään meijerille - mut se ei kestänt kauan se. Voiks ne tekivät ja sitä sit myivät.

Voin teko

Sehän ol ensinnä sellaista, että maijot pantiin ensin savipottiin. Sitte kuorivat ne happa­mat kermat, sitte siitä kirnusivat. Sitte se tul se separaatti. Meilläkii ol sellanen separaatti, ett se makso 125 markkaa. Sitte ku myö ostettii uus separaatti ja myötii se vanha kanta, ni myö saatii sillä 125 markkaa sitte viel. Se ol sellain Milka. Sillä separoitiin se lämmin maito ja sitte kerma tul eri astiaan ja kurri - kuorittu maito - toiseen. Kurria juotiin sitte ja tehtiin paistettua maitoa. Ei olt on­gelmia. Ja kirnusiit, ensi kirnusiit vispilällä. Sitte ol mäntäkirnu kellä ja sitte ol siellä kylällä puumie­hiä, jotka oliit tehneet sellaisia pyöritettäviä puukirnuja. Siithä ne viimiseltään tulivat sit jo ne Lacta­ kirnut - sellaiset rautakirnut. 

Kyl siellä varmastii jotakii karjanhoitokurssia ol. Siellä aikasempaa ol ollunnaa niitä kurssia, mut sitä aikaa mie en muista, ett yhtää olis olt minkäälaisia kurssia. 

Sonniyhdistys

Siel ol itä-suomalaine sonni, se ol Paavoilla kortteeraas. Siellä käytettii sit niitä leh­miä. Myökii äitin kans lähettii yhtenä keväänä sitte sinne Paavoille viemää lehmää. Myö oltiin sit kahvilla siel tuvassa, ni Paavoin emäntä katto ikkunasta ja sano että ”Isukan tupa pallaa”. Sillon naiset läksiit kaikki ämpäriin kanssa sammuttammaan sitä Isun tuppaa. Mie jäin siihen ja lehmä jäi Paavoin navetan seinustalle kiinni. Mie tukka pystyssä läksin juoksemaan Venäläisen määlle karkuun. Äiti ol niin vihanen, ett mikset sie vient sitä lehmää mukana. Mie pelkäsin ain tulipaloa. Isukan mökki palo silläviisin, ett se joutu sit kunnalliskottiin. Sit se ol kunnalliskoissa siellä ja kuol sinne. Hauta-Anttoon muisti puhua pitkän aikaa viel jälkeen päin, että kun Laihan rikkaat miehet käivät hautaamassa köyhän Israelin siellä. Mut ku se oli koko kylän suutari, ni isännät pitivät niiku vähäsen - niinku kunnioittivat sitä. 

Kalastus

Sitä en osaa sanoa tulko sitä läpi vuoden pyyvvettyä, mutta kyllä siellä kesällä kalasti yks ja toinen. Liekö se nyt sit silläviisii rahallisest kalastusta olt - tienataksee - vai kalastiks ne omiks harrastukseks ja syömiseks. Kyll siellä ahkeraan kalastivat ja isoja pereitä ku ol. Ne kalastiit aina kevväällä silakkaa - tekivät suolakallaa siit särestä ja lahnasta. Sitähä laitettii saavi kaupalla siitte sitä säilökallaa - suolakallaa siitte.

Viljely

Oliha siellä isompia tiloja, jotka viljelivät myyntiinkin. Pienemmät tilat viljelivät omiks tarpeiks. Se ol päävilja vissii ohra ja kaura. Sitte 30-luvun - ehkä jo 20-luvun lopulla - tul se vehnä sit. Isommat talot ottivat sitä vehnää sitte viljelyksee, sit vähitellen aina siit joka paikassa missä maata ol ni se vehnäkii ol sitte yhtenä viljalajina. Siellä ei olt isoja pinta-aloja, taikka pinta-alat olivat tilalla isot, mut peltopinta-ala ol siinä kymmenen kahta puolta. Ei siel monia isoja tiloja olt muuta kun siit jonkun oston kautta tehtyjä tiloja, isompia tiloja. Ei siellä montaa taloa olt sellaista isoa. 

Maatyöt tehtiin hevospelillä. Siellä ei olt yhtään traktoria kylällä vielä. Ol sellaisia pientiloja, jois ol yks hevonen vaa, ni niihen piti naapurin kans sitte parina aina kyntää ja toukotyöt tehdä. Vuoro päiviinnä siit pehmittivät peltojaan ja kylvivät sitten. 

Perunan nosto ol sitte jo sellaista hommaa, et se oli jo usiamman talon yhteinen ain. 

Ei siellä vissiin myllyjä olt, mut siel ol nii hyvällä hollilla ne myllyt. Siel ol Rikkolan mylly, Muurikkalan mylly, Salajärven mylly ja vielä Kosen sillallakkii ol mylly. Kuka missä sit käi aina. Ne ol niiku aina samoja matkoja suunnillee joka paikkaan. Ei siellä minkäälaista kotitarvemyllyä miun tieten olt. 

Pellavaahan ol joka talon vilja. Sitä ol - riippu siitä, miten iso pere ol - aarin mukkaa siit, mut sehä ol ihan joka vuotinen. Ensimmäinen työ ol sitte ku nyhettii ne pellavat sieltä maasta kilikoilla ja sitte ruohkattiin. 

(Laihajärven kylätoimikunta. Lahjan haastattelu Artjärvellä 7.12.1994.

Kuvat laihajärveläisten kotialbumeista.)