”Hugo työns viulun uuniin ja seinäkellon ja …”

Suojeluskunta

Muistatko, kuka oli vetämässä suojeluskuntalaisia?

Aili: Harjulan Matti. Osallistujien lukumäärää en tiiä, mut aika monta ol, koska ne läksivät Ristniemeenkin isolla sakilla. Läksivät paljo ennen ku kukkaan muu sotamies syyskuussa ennen talvisotaa. Kirkolla käivät harjotuksiissa. Olhan niillä kilpailujakiin, koska Hugokin yhen kerran voitti ensimmäisen palkinnon ampumakilpailussa. Sillon ne olit Salajärvellä. Muistan niin hyvin ku ne olit justiin tuotiin, isä ja äiti olit tuomassa kotilehmää, kun Hugo tul sielt kilpailuista.

Kun sota syttyi, olivatko suojeluskuntalaiset sodassa vai vielä kylällä? 

Kyl ne komennettiin omalle linnakkeelle Ristniemeen.

Laihajärvi, Hiekka 7.8.2004. Kuva: Mervi T.

Sitä mäntiin maantien varteen

Uskottiinko Laihajärvellä sodan syttymiseen ja miten siihen varauduttiin?
Eihän siihen ihan täyellisest uskottu. Kylhän se vähän pelotti. Miehiä otettiin vaan. Ikkunathan täyty pimentää heti, kun lentotoiminta alko. Kyl siellä talvella pommitus oli yhen kerran ainakkiin. Ainahan sitä pit karkuun juosta, kun lentokoneen pörinä kuulu. Suojautua kellariin. Pommit putosiit sinne Pukin puolelle. Sinnehän niit tul ihan Kuntun Martin luokse ihan lähellen, sinne ne män pellolle.

En muista yhtään mittään evakkoon lähöstä, kuka tietoa toi, vai lähettiinkö sitä muuten vaan ilman muuta. Sitä mäntiin maantien viereen ja sieltä sit autot vei. Ei siel mukkaan saant ottaa, ku sen minkä kantaa voi. Kaikki muu jäi sitten. Hevosen kans sitten myöhemmin veivät. Karjanhoitajat jäi sinne ja sit ne toi karjan rajan taakse, kun tiijettiin, missä se kulkee. Miehikkälän puolelle meillekin karja tuotiin.

Otettiinko teiltä hevosta armeijan käyttöön?
Hevosen ne kyl ois ottaneet armeijan käyttöön, mut ei isä antant. 

”Hään ei ite ota tallista, mut ottakaa, jos teill on lupa ottaa.” 

Siit tul isäntä ite ja otti sen ommaan käyttöön armeijaan.

Mies ja hevonen. Kuva: Antti H.

Ku rauha tul, niin tunnelma oll sellainen, että kotiin ei ole asiaa. Sitä pit tyytyä siihen, mitä ol. Aateltiin vaan, että hyvä kun jäivät henkiin sentään vielä -isäntäkkii.

Ensiimmäisen lähdön jälkeen takas Laihajärvelle

Meil ol siivousporukka käynt. Toiset tulivat lokakuun puolen välin maissa. Mie jäin Orimattilaan sairaalaan ja tulin pyhäinmiestenpäivänä vasta sitte. Kyl siel ol ihan hyvä siit olla, kun ol siivottukin. Vahvaa ol aine olt, mill ol siivottu, kun naisten polvenjälet näkyvät lattiassa.

Ei tult mieleen, ett tulis toinen lähtö. Kyl se niin hyvältä tuntu, ku kottiin pääs.

Rakennukset ol siivottu ja ol ihan täyessä kunnossa. Ikkunalasia oli rikki, 38 ruutua ol hajallaan, kun ol kuusruutuset ikkunat. Sai siinnä leikata monta lasia ennenku ne ol täynnään. Evakkoon lähtiessä Hugo heitti lautasella ikkunat hajalleen, viulun työns uuniin ja seinäkellon ja paperia jälkeen ja poltti ne sinne.

Toinen lähtö ol samanlainen, ei siellä sen kummempaa olt. Ihan niinku ihmiset lähtee ja jättää kotisa. Huonekaluthan ol viety kaikk, ettei siel olt ku yks kaappi ja sänky olivat. Kaikki muut ol kyl korjattu. Tuvan pöytä ol, mut siinnäkkii ol vieras kans. Jalat ol omat, mut kans ol vieras ja sopimaton, se linkkus vaan.

Onko tullut vierailtua nyt Laihajärvellä?
Kylhän sinne on miel tehny, mut ei ole olt muuten tilaisuutta, sairaus estää.

Kidekone. Kuvattu Joukon kotimuseossa. Kuva: Mervi T.

Talvisodan aikaan sähköt oli pois

Miten teille tuli sähkö jatkosodan aikaan?
Ne veti sieltä muuntajasta langat lähelle. Viimisestä pylväästä roikalla veettiin sisälle. Kyl meillä sähkö sit pelas.

Oliko muuntaja siellä Paavoin puolla vai mistä se teille tuli?
Mie en tiiä olk se vielä Paavoin peltoa missä se muuntaja ol. Kenen se ol se seuraava. Olk se Rantalan Iivarin jo.

Miten valaistus hoidettiin ennen sähköä?
Pienellä öljylampulla. Siintäkiin pit ottaa lasi pois jot ei sunkaan mänt paljoa vaan öljyä. Muistan kun pappa pit tyttöjä iltasiilla: istutti tuvan pöyvällä, ettei huolint olla pimiässä lattialla, kun ei lamppu näyttänt muualle kun siiheen. Se vahti tyttöjä siinnä lampun vieressä.

Mihin muuhun kun valaistukseen sähköä käytettiin? 

Ei niitä oikeen mittän muuta kun ratio.

Oliko jatkosodan aikana sähköjohdot ehjät vai pitikö uusia?
Ehjännähän ne olivat. Mittaria ei vaan olt. Siitä eteenpäin johdot olivat puretut.

Jouduitteko kauan odottamaan sähköä?
Yks talvi oltiin ilman, sit kesällä saatiin se sähkö.

(Laihajärven kylätoimikunta. Valkosen Ailin haastattelu 18.1.1995).

"Uissee, uissee, uissee"

Mirjamin muisteloita lampaista

Meijän lampaat, niin ko monen muunkiin talon, käivät kesäsiin väljällä metällä, mistä ne pit essiä ja tuuva kottiin kerissettäväks. Kevväällä, ku lumi ol sulant ja mäkvierut vihottiit, sano Valpur: ''Nyt on talvitakku kerissetty, pittää laittaa pirkat valmiiks, saap lampaat ruohoo.”
Ei meijän tarvint ruveta ompelemmaa merkkiä lampain kaulaan, kun meillä ol korvamerkit. Lampaan oikiaan korvaan tehtiin suutarin reikärauvalla - nahkapaskalla - reikä, mihin pujotettiin sinisiistä puumull tutkamiista kierretty lanka. Se solmittiin ja lankoin päät tasattiin, jotta sininen tupsu jäi lampaan korvaan, merkki ol valmis. Ku ol vahvistettu mustapään, kel on kannun, lasettiin lampaat mäkvieruun ja kesannolle muutamiiks päiviiks. Sen jälkeen ne johateltiin maantien poskeen, pois kylän kujilta. Niille vietiin sinne nurmille suolaa, mut kun kuumat kesäpäivät tulit, lampaat urkeniit syvänmaille hellettä ja paarmoja karkuun. Siell ne viettiit koko kesän, kunnes elokuussa ne essittiin ja tuotiin kerissettäviiks. 

Ivar Hyypiä ja lammas. Kuva: Antti H.

Ruis ol jo kuhilailla, illalla tul ukkossae. Sillon tehtiin terminä, jotta huomenna varrain jo paljon ennen tavallista ylösnousun aikaa lähetään etsimää lampaita. Miehiistä ol jo joku käynt yksinnää essimässä lampain olentapaikkoja ja löytänt ne Latijärven suon laiasta. Sinne nyt tavotettiin, mitä lie matkaa olt 4 kilometriä teitä myöten. Myö kyl käännyttiin Veenleikkaamiista Hyövinän tielle ja sieltä Linjahuikkua myöten Mustarojan tielle ja eikös vaan tavattukkii lauma makkooksiltaan suuren kuusen juurelta. Liekö olt se sama puu, mist aina lapsille sanottiin, jotta "ärrä riippuu orressa, Parran muran korvessa, suuressa närreessä". 

Koko lauma tömäht pystyyn ja kaikki sinkoiliit eri suuntiin. Sit kaikki pysähtyt ja kääntyvät kassomaan. Natikkopässi, mikä vielä kevväillä ol eto rissi, topsahuttel jalkaa ja Sarvinarkka, sill ol kaks kesakkokarissaa vieressä. Mullonen kassel surkiana syrjemmällä. 

Hilma ol talvella vient läävää leipäpaloja ommiille kotlampailleen, vaikka Ristiina toru, jottei niitä saant syöttää ajattomalla ajalla. Huusiit siit, ettei saant korvia auk. Meill ol varattu leipää lampaille viime ja edellisen viikon leipätaikinan kaaliaiskakut kokonaisiinna ja muita paloja taskut täytee. Hilma alko hiljaa kussua: "Piti leipää, piti leipää, piti piti". Samalla murentel leipää sormiissaan. Koko aamukasteisen messän täytti ruisleivän tuoksu ja sillon Harmaaposki tul lokkaamaan palasta ja läks Hilman perrää. Siitä se juoksu alko Murankorvesta kottiin. Hilma juoks eellä, myö toiset lauman sivvuilla ja perässä, suoraan messän läpi. Välillä lampaat tölmistelivät, mutt ku Ristiina kussu oikiin makialla äänellä: "Uissee, uissee, uissee", jatku matka taas. 

Tyttö ja lampaat. Kuva: Taina T

Kun lauma saatiin kylän kujan suuhun, voitiin hengähtää vähän. Kun kysyn Ristiinalta, mitä se uissee tarkotti. Sain tietää, jotta kiireessä ei ole aikaa kussua lampaita: "Uuhisee, uuhisee", vaan lyhentyy "uissee". 

Sammaa laumaa ol tarttunt monen talon lampaita. Siit laitettiin sannaa ja jokainen käi tunnistamassa omiaan. Lampaat kerissettiin ja vietiin hakkaan. Yks pässi meinas jäähä jakoperiä, ku sillä ei olt mittään merkkiä. Kerran tul hevosella naapurkylän Justiina kyselemmään pässiä. Mäntiin kassomaan ja siellähä se pässi seiso lauman keskellä suurena röhiläänä, niin ku ois olt toista rotnaa - ku ol pitkä villa. Kun Justiina näk pässin, sano kerrassa, jotta tunnenha mie tään, meijän pässihä tää on - Matin päivän aikaan salvettu. Mikäs siinä, otettiin pässi kiinni ja autettiin se Justiinan kärriille. Mut sitä ei virketty Justiinalle, jotta tää pässi ol iso rollipässi.

Belvattu se ol paha reissu

Ketä teidän perheessä asui sillon talvisodan aikoihin?
Senja: Tulleeks siihen sitte niinko nimetä vanhemmat? Niin no, Hanna ja Anttoon lapsineen sitte. Paavo ja Senja ja Pentti oli lapset. 

Oliks isoäitiä tai isoisää?
Ei ollu sillo enää, et ihan oli vaan viisi henkeä, sillo ei ollut ketään muita enää. 

Vuorelan talo v.1933.
Anton, Hanna sekä lapset Paavo ja Senja.

Teillä oli maanviljelystila siellä?
Pentti: Oli, maanviljelystila oli.

Ja siellä viljeltiin maata ja kasvatettiin karjaa?
Senja: Karjaa ja lypsylehmiä oli muutamia ja vasikoita ja lampaita ja kesäsika ja semmosia ja muutama kana, niinku ennen oli. Entiseen tapaan kuulu olla hevonen, millä työt tehtiin, kun ei ollu traktoria.

Muistuuko mieleen, että ketä ihmisiä siltä puolelta kylää kuului luottamustoimiin, kunnanvaltuustoon tai näihin seurakunnan elimiin?
En mie en ainakaan muista. Ei tuu mieleen, ku ne ei ollu lapsen ajatuksissa vielä.

Muistatteko pidettiinkö siellä puolella kylää tai teillä hartaustilaisuuksia ja osallistuivatko vanhempanne näihin?
No ei ennen oikein paljon ollu. Mutta kyl se joskus se Hannes Lahti oli sillon rovastina, ni sehän kävi joskus siellä pitämässä seuroja ainakiin sillon, ku ne kolmoset syntyvät, ku se käi kastamassa niitä, ni sen muistan sillon, et oli. Pientähän se ennen oli seuratoiminta, kun ei ollut niitä autoja, eikä ollu, millä olis liikkunu paljon -pappikaa varmaan muuta kun hevoskyydillä. 

Vuorelan Antton ja Väärämäen Hanna Viipurissa
 kihlanostossa v. 1927. Mukana Väärämäen Aili.
Kuva: Laihajärven kylätoimikunta.

Oletteko kuullut, kävikö siellä sitten muita saarnamiehiä kylällä, sellasia kiertäviä? Niitä oli joskus sellaisia kiertäviä saarnamiehii pappien lisäksi, jotka kulkivat.

Ei tuu mieleen. 

Oliko sitten eri uskonlahkojen tai seurojen kuin luterilaisen seurakunnan toimintaa?
Ei siellä ennen ollu Säkkijärvellä. Kyl se oli niin evankelisluterilainen vissiin kaikki. Mie en kuullu sillo lapsena mitään muuta. Kaikki kuuluvat kirkkoon.

Tuliko kirkossa käytyä lapsena, joulukirkossa ilmeisesti tuli käytyä vai?
Yhen kerran mie muistan, ku mamma käytti miua. Mie olin sellanen pien tytt, ni yhden kerran käytti, mut ei se nyt ollu joulu. Ku ennen oli pitkä matka kirkkoon sieltäkii, oliks se 13 kilometriä vai mitä se oli kirkolle. Hevosella olis pitänt männä ja si ku ennen oli lypsykarja, ni naisethan lypsivät, äitit ni. Sit en muista, mil mäntiin, mut muistan ihan tarkkaan, kun istuttiin kirkossa. Ihan pien olin jotta, mutta mikä olin.

Muistuuko mieleen minkälaista oli istua siellä isossa kirkkosalissa?
No lapsestahan se oli ihan ihmeellistä. Ennen kun lapset oli kotona, eikä niinko nykyset lapset nehän kiertäävät. Niitä viedään autossa ja kaikki. Mut ehä ennen, oli aina kotona lapset istuvat. Se ol suurta lapsen mielestä.

Muistuuko sitten mitään muuta mieleen siintä kirkossa olosta, kolehdin keräämistä tai?
Ei, sitä en muista. Varmaan keräsivät kolehtia, mut en muista sit kolehtijuttua.

Tuntuiko papin saarna pitkältä, tuliko aika pitkäksi siellä?
No, lapsen mielestä papin saarna on aina pitkä kirkossa. Sehän on niinkun iskelmäs sanotaan, et se alkaa nukuttammaa. Isä mennään jo kotiin. (Kappaleen nimi: Kirkossa)

Helga: Siellähän pidettiin jatkosodan aikana niitä saarnoja Rainiossa ja mie oon ollu kerran, kun oli Paavoilla. Siellä oli niin paljon ihmisiä, että tupa oli ihan täys. Mien en muista, kuka siellä oli puhumassa. Myö istuttiin meiän Sirkka ja Typön Alli ja minä siellä keittiössä taikinapytyn päällä. Muistat sie semmosta? Oot sie ollu siellä?
En muista. Mie ku oon sen verra nuorempi ja tämmönen kotikasvunen olen ollu.

Tuliks pyhäkoulua käytyä? Oliko siellä pyhäkoulu?
Ol pyhäkoulua välillä, kun kotona oltiin jatkosodan aikana, sillohan Rainion Lempi piti muutamassa paikassa, että meilläkii oli. Mie muistan, kun kerran käytiin Typöllä ja milloin missäkii aina käytiin pyhäkoulussa.

Käviks siellä paljon lapsia pyhäkoulussa?
Mie en sit määrää en muista kyllä. Sunnuntaipäivät oli, mutta lapsmäärää en muista, enkä sitä oliks se joka pyhä, sit en muista. Oli kuitenkii aina sillon tällön.

Oliks siellä aikaihmisiä mukana?
Olikohan siellä muita kun se Lempi. Lempi sitä piti.

Mitä siellä opetettiin ja annettiinko siellä läksyä seuraavaksi kerraksi?
No niitä en muista, ku sen vaan, että käytiin siellä.

Pentti, mitäs veljeksiä ne oli, joista kerroit? Kuinka monta niitä lähti sotaan ja kuinka monta palasi?
Pentti: Niin se Vainion veljekset. Niit ol seittemän parhaimmillaan sodassa ja viis tuli takasiin. Kaks kaatu.

Oliks nää Laisniemestä vai Laihalta?
Senja: Ne on laisniemeläisii minun mielest ainakii. Se Vainion Tauno sehän kaatu ja se oli sieltä Laihalta.

Onko teillä tietoa, tuliko teiän kulmille Kannaksen evakoita sillon, kun talvisota sytty siellä?
Senja: Ei tullu yhtään. Kun tuli se häätökäsky, ni myö lähdettii itte karkuun vaan sitte. Ei sinne tullu ketään, meille ainakaa ei tullu. Sen muistan, kun talvisota tuli, kun mäntiin siihen Alakujan ja Viipurin valtatien risteykseen, siihen tuli linja-auto. Siintä noustiin autoon ja lähdettiin mänemään ja Pulsaan veivät sitte. Siin ol laihalaisia kaikki siinnä kulmalla, ketä siinnä oli, et muualt ei ollu. Ainakaa mie en nähny taikka tienny.

No sitte, kun palasitte Laihajärvelle 1941, oliks teillä koti pystyssä?
Kaikki oli poltettu meillä oli, ku 1941 mäntii, ettei ollu yhtää. Se riihirakennusha siellä oli tosiaan siellä alhaalla, sellanen vanha riihi. Se oli tähteenä, kaikki muut ol poltettu. Et ei ollu ihan mustanna, niinko nytkii siel on. Nyt ei oo sitä riihiäkkää enää.

Sie olit 10-vuotias sillon, kun menitte takasin?
Niin olin. Sit kerkis rakentaa jo navetan sekä sellanen pien asuinrakennus oli niin. Sit joutu uudestaan lähtemään.

Oliks teillä sillon jatkosodan aikana siinä uudessa talossa jo sähköt?
Ei ollu sähköjä. Olikohan Laihalla missään sähköt.

Oli, kyl sinne tuli sähkö sitte jo loppuaikana.

Tulikhan se.

Kyl mie muistan, että meilläkiin olis ollu jo.

Kyl mie muistan tarkkaan, kun ensimmäisen kerran tuli sytty ennen talvisotaa. Mie olin sen verran (vanha), että muistan sen jo.

Millon se oli, muistatko?
En, vuotta en muista. Mut sen muistan, et ko se illalla tuli kuin jännä se olis sit ku sähkö palo. Mut vuotta en kyllä, et mikä vuos se olis ollu. Kaikki pitäs olla ylhääl noinikkää, että mitä on tapahtunnaa. Niinko nyt miul on almanakas ylhääl semmosii asioit, mitä on tapahtunnu. Ne on tään ajan, mitä on Kankkilas asuttu.

Muistuuko mieleen se talvisodan jälkeinen rakennusaika siellä Laihajärvellä? Kuka teillä oli rakentamassa?
Pentti: Juskan Jallukos se muuras?
Senja: Se muuras navettarakennuksen se Jalmar, Juskan Jallu niin. Sementtitiilistä oli tehty.

Kukas teki puutyöt?

Pentti: No olkos se setä Väinö vai, ku en muista.

Senja: Ai se on ihan ku teennäistä, että kun ei ni. Korviketuvaks sanottiin sitä tupaa siellä, kun oli rakennettu. Et kuka sen tek.

Pentti: Kyl siin ol Väinö-setä (Niemelä) jotakii.

Senja: Niiku se saunarakennus ol tehty, niinko ennen vanhaan, niiko nytkii on tuossa ulkosauna. Saunarakennus oli tehty ja sit se korviketupa ja navettarakennus. Sen muistan, et se Jalmar kun muuras. Se muuras sen navettarakennuksen.

Sillon jatkosodan aikana, kun oltiin siellä, sillonhan oli säännöstelyaika. Muistuuko mieleen mitään puheita näistä mustanpörssin kaupoista? Miten kaupunkilaiset kävivät hamstraamassa ja kävikö teillä kukaan ostelemassa voita? Voihan se oli varmaan sillon ja liha, mitä kävivät hamstraamassa.
En mie tiiä kävik niitä sillon, mut sit Matarojalla ku asuttii, ni siellähä nuit kulki Kotkas niin paljon. Matarojalla ku oltiin, niin voita ettivät aina. Tuolla Sippolassa asuttiin, mut en mie siel Laihal muista. Kyl ne ilmeisest sielläkii käivät.

Muistuuks mieleen sitten paikannimiä sieltä? Liityyks niihin mitään sellasia juttuja, mistä ne on saanu nimensä?
Pentti: Se Haanvuori ja olkos se Haanlehto ja. 

Senja: niin siin ol se suur kallio, ni sitä sanottii, et se ol Haanvuori. Ei tullu ikinä puhetta vanhempien kans, et mistä se aikojen perästä ois tullu se nimi sit kehittyny.

Muistuuks mieleen mitään loruja, mitä lapsena kun piilosilla oltiin tai jotain, niin luettiin sellasia?
Senja: Koulussa kun käytiin siellä välillä, kun oltiin siellä Hyypiällä, kun oli koulu, ni välitunnilla oli aina semmosia leikkiä, mut en muista, minkä nimisiä ne oli ja loruja en kyllä muista.

Senja: Niin suurisän veliks se nyt oli se kun oli merimies semmonen.

Pentti: Heittivät laivasta pois sen Norjan tunturille. Se kävel sieltä, ni saappaan pohjat kulu. Se sano tääl kotona: ”Belvattu se ol paha reissu”.

Senja: Sen viskasivat, ku se ol vähän rona. Ni sinne viskasivat. Tais kuukausittain kävellä, että jalat kaik kuluvat.

Tuliko se sieltä sitten kävellen Suomeen? Missä päin Norjaa se oli?
Senja: Sieltä tul kävellen. Sieltä viskasivat, et kuolee sinne. Sitä ei tiiä, kui kaua hää siel kävelkää.

Pentti: Se ol jossain Atlannin rannikolla. Mutta Laihajärvelle tuli.

Mikä hänen nimi oli?
Senja: Se oli Kristian Venäläinen. Sitä aina lapsena sanovat, et kyl se ihmeet näki siellä.

Elikö hän kauan sen jälkeen vielä Suomessa?
Senja: Siit ei oo ollu puhetta.

Elikö hän teiän aikana vielä?
Ei, se ol vaan kuulopuhetta.

Väinö (Ahola), Iivari, Saima sylissään Irja, Aili,
Helena sylissään Oiva, Hanna ja Aabraham.
Kuva: Laihajärven kylätoimikunta

(Varjottomat pihat kirjassa kerrotaan, että merimies Kristian Venäläinen eli vuosina 1839-1919).

(Laihajärven kylätoimikunta. Senja ja Pentti V haastattelu Myrskylässä 27.3.1996).

Oo sie hiljaa, et mie huuan

Meil ol rikas lapsuus. Ol hyvä koti ja vapaus kulkea ja mennä. Mut säännöt ol, mihin aikaa pit tulla pois. Lehmät piti viedä ja hakea. Kantolan Vappu-täti ol mukana viemässä. Pyhäkoulussa käytii kaikki joka sunnuntai. Meil ol lapsia neljä: poikia ol kaks ja tyttöjä kaks. Eila ol vanhin.

Asuttiin Kankaanrannassa. Miehä synnyin Kantolan saunassa. Siihen aikaan meil ei olt viel varmaan saunaakaa. Meil ol maatalo, meil ol kuus lehmää ja sit ol not lampaita muutama ja hevonen. Siitä tuli elämisen tarpeet omasta takaa.

Kaikkia töitä pit alkaa opetella, ku äiti kuol. Tää ol elokuuta vuonna -35. Mie olin kaheksan vuotta, mut täytin sitte yheksän syyskuussa. Eila ol 12v, Oiva 10v ja Reino 6v. 

Eila, Oiva ja Sylvi. Kuva: Merja T

Elokuu 1935
Siel ol Helka ja Sirkka meillä leikkii meiän kans siin pihalla aitan eessä ja tuota äiti tul pellolta. Äiti ja isä olivat ruismaata laittamas kuntoon. Levittämäs sontaa siel pellolla ja äiti ol hätähin ja se tuli kotiin. Eila oli tehnt tulet hellaan ja laittant perunat kiehumaan ja lähtent jo lypsämään sellasia lehmiä, mitkä oli herkempiä. Ja sit tuota äiti tul sielt pellolta ja meil ol haettu paloöljyä ja äiti ol ottanut sen paloöljykannun, ku ne ei sen mielest ne tulet palanut tarpeeks hyvin ja kaato siitä sinne uuniin ja se räjähti. Ja se levis tietyst ympäriinsä äitin päälle ja siintä huoneeseen. Myö lapset kuultiin kyl se pamaus, mut äiti ei tult heti ulos. Se tuota jäi niinko sammuttaa sitä ja vähän ajan pääst sit se tul ja se ol ilmiliekeissä.

Sirkka ja Helka pelästy ja ne läks juoksee kotia. Ja tuota äiti sano meil, et "mänkää työ sanomaan Kantolan Einolle, et nyt meillä palaa". Myö lähettii sit Reinon kanssa yhessä juoksemaan. Myö tultiin siihen raja-aijalle ja myö huuettiin yhteen ääneen.
Kantolas tul joku ulos ja sano, et "mikäs teil on hätä, et työ huuatte yhteen ääneen, et huutakaa vaan toinen".
Mie löin Reinoa käällä suulle ja sanoi, et ”oo sie hiljaa, et mie huuan”. Mie huusin, et ”Eino tuu auttamaan, koti palaa”. Eino läks juoksemaan meille ja sai sammutettuu tulen.
Tulhan se sit palokuntakii sinne. Sirkka ja Helka sen hälytti, ku se ol siin Oron vieressä se palokunta tai palokuuri. Oroltahan aina lähettiinkiin viemää sitä kahel hevosella, ku se ol siin vieressä. Oskarkohan se tul sit sen palokunnan kans, taikka niitten.
Sit vast isäkii tul kotia, se ei tient mittää. Näk pellolt, et mikäs ny on, ku palokuntaa viiään sinne päin. Sisältä palo kaikki.

Äiti palo niin pahast. Naiset sitte voitel kermalla ja tuota kananmunan keltuaisella. Hyypiän Lauri tul sitte ja otti sen autoon. Veivät Viipuriin sairaalaan, kolme päivää eli.

Halusin sen vielä kertoa, ett kuinka hyvät naapurit meil tosiaan oli, ett tuota sillonkii, ko tulipalo ol, ni meil oli koti naapurissa. Myö asuttii väliaikasest naapurissa ja meille laitettiin sinne petit ja saatiin syömiset ja juomiset ja muukii hoito.

Sit tul sota, evakkoon lähtö v.1939
No, lapsena, kun ei olt missään käynytkään, ni ei se niin kurjalle tuntunu. Ei sitä osannu niin ottaa, eikä ajatella, et nyt lähetään viimeisen kerran. Reppu pantiin selkään, mitään muuta ei saanu. Siihen pantiin omat eväät. Sanottiin, ett kaks viikkoa, sellaset eväät pitää olla. Isä otti säkin, mihin se laitto omia vaatteita ja eväitä meille. Isä läks meitä viemään. Läks Oiva, mie ja Reino.

Myö lähettiin kaikki linja-autolla Taavettiin. Eila jäi hoitamaan lehmiä. Sinne jäi karjanhoitajat kylään. Taavetissa pantiin härkavaunuihin. Siel ol kamina siel härkävaunus ja sellaset laverit tehty, et mihin pääs niinku maata. Ei siel oikein seisomaan sopint, siel ol niin paljon porukkaa.

Ku päästiin niihin vaunuihin, niin sillon tul ilmahälytys. Kaikki takasiin ulos ja mettään. Se män ohitte, ni sit taas mäntiin sinne vaunuihin ja sit päästiin yön aikana lähtemään. Sit se ol varmaan tuos Lahen kohdilla, sit ol taas hälytys. Taas meidät laitettiin ulos ja tuota mettään vaan ja taas takasiin.

Siellä vaunussa syötiin niit omia eväitä. Sit mie en muista, et missä kohtii ne pysähty, et myö saatiin jossain lämmintä kauravelliä ja maitoa ja voileipiä. Ne tarjosivat jossain asemalla, en muista, että missä. 

Sylvi nuorena tyttönä. Kuva: Merja T

Merikarvialla

Sit myö mäntiin Noormarkkuun ja siellä myö käytiin pois sit junasta. Siel ol iso koulu, sellanen työväentalo, mikä se ois olt. Myö yövyttii siel ja siel ol ja sellaista velliä. Myö saatiin ruokaa ja oltiin se yö siellä ja sit sieltä meiät vietiin Merikarvialle, autolla vietiin. Se ol iso talo, salin perällä ol se kammari, mis myö sit asuttiin. Talon ehdoilla elettiin siellä. Kyl myö sit ruokaa saatiin siel ja jonkun verran itekkii laitettiin keittiössä, ko talon väki ol syönny. Isä se vissiin laitto, en mie muista, et mitä myö siel syötiin.

Sit mie en muista, joutuko maksamaan korvausta talolle vai kuka ne meiän kulut korvas. Ei kai niistä joutunu. Se ol ilmasta asumista. Eiköhän se valtio kulettanutkii meitä siihen aikaan valtion laskuun.

Muutto Luvialle
Myö oltiin sit se kevättalvi siellä ja sit tul rauha. Ja sit keväällä myö muutettiin sitte Luvialle. Luvial meil ol hyvä paikka, siel myö oltii se kesä. Mut se ol kesähuvila, ni sielläkään ei voin olla talvella. Siel isä sai hevosenkii viel takasii Luvialle.

Sit mie en kyl tiedä, mistä isä sai rahaa reissun aikana, ko isä hoiti rahat, ni mie en tiiä. Isä kyl ol kesän töissä siel Sundin kartanossa Luvialla. Siitä myö varmaan sitte saatiin rahaa ja ehkä sit valtiolta sitte. 

Turun Karjalasta Artjärvelle Ratulan kartanon maille
Sit myö lähettii tonne Turun Karjalaan. Siel meil ol mökki. Mut kyl ol niin kylmä paikka, et veskii jääty yön aikaan. Siel ol sellain uunikiin, et kivest tehty. Siel myö oltii se talvi. Sit saatii pika-asutustila tänne Artjärvel, tähän Ratulan kartanoon. Se ol niist Ratulan kartanon maista. Se kesä oltiin täällä ja ei myö mitään Viel keritty rakentaakkaa. Myö asuttiin tuossa Ratulankartanossa. Isä ol ostanu jo lehmänkii, et meil ol kaks lehmää ja sellanen poikiva hieho sinä kesänä. Isä, Oiva ja Reino ne läks sit aikasempaa täältä jo Karjalaan, ku rupes pääsemään. Ni ne läks hevosen kans ja veivät hevosessa sitte nää, mitä meil ol täällä vehkeitä. Ne veivät hevosessa kauraa ja. Kaurakii ol nii huono tääl, et ol sellaist kymmensenttistä, et variskii sai olla polvillaa, ku käi ottamaa. Se olt isä tottunt tällasii savimaihin. 

Sylvi. Kuva: Raimo K

Härkävaunussa kotiin Laihalle
Sit syksy tul ja lunta ol jo maassa. Se ol, oiskohan ollu jo lokakuuta, ku artjärveläinen Harjun Martta tul sanomaa, et ”nyt sieltä soitettiin, et nyt sie pääsisit lehmii kans, jos uskallat lähtä viemää lehmiä kotia, et nyt ois Uudessakylässä toi vaunu jo tilattu, et uskallatko”. Mie sanoi, ”et kyl mie uskallan” ja mie läksin lehmien kans sit yksinään sinne härkävaunussa ja menin taas Taavetin asemalle ja siellä sitte käytiin pois ja lypsin lehmät siellä. Vasikallehan mie täydyin juottaa ne maidot, ko eihä niitä mihinkää muualle saanu. Sit mie ajattelin siinä, et mitähän nyt tyttö tiet, ko lähet yksinää niien lehmien kans ja lunta ol maassa. Sit mie ajattelin, et ei tässä mikään auta. Se on lähettävä vaan kotia päin ja mänin niin pitkältä, ko tul pimiä.

Sit tien vieressä ol talo ja mie ajattelin, et mänen kysymään, et jos mie pääsen lehmien kans sinne yöks, et enhä mie näien kans enää mihinkää pimiäs lähe. Siin ol ystävällinen paikka, mie pääsin lehmien kans yöks ja aamulla läksin sit kotia kävelee ja jätin lehmät sinne. Ne sano, et ”ne saa olla täällä niin kauan aikaa, ku tuut isäs kans hakemaan”. Ja mie pääsin jonkuu reessä tonne Salajärvelle saakka ja tota siintä kävelin kotia. Tulin kotia ja isä ol lähtentkii hakemaa heiniä Artjärveltä. Siel ei olt ko pojat kotona. No, mie ajattelin, eihä tässä muu auta, ko varttuu isää kotia. Se tul sit muutaman päivän päästä. Tää ol aika matka tänne tulla hevosen kans ja taas takasii. Se ol heiniä hakemaa tult, tietyst kattomaa minnuukii, et miten mie siel pärjään.

Rakennukset ol kunnossa Laihajärvellä. Mut kuraset ne ol kyllä. Niin haisevat ja kuraset, mut rakennukset ol kaik pystyssä. Lehmät sai sit navettaa, ko sai ne sielt kotia. Elämä jatku niin entiseen malliin. Mie tein sit taloustöitä. Koulu ol sitte jo käyty meillä. Ei olt enää koulunkäyntiä.

Vasemmalta oikealle: Anna-Mari A-O, tuntematon, tuntematon, tuntematon,
Sylvi K, Elsa J, Aila T, Oiva K, Ossi T. Kuva: Ossi T.

Sit tul toinen lähtö
No, sit tul toinen lähtö muutaman vuoen päästä kesällä. Sillo isä laitto neljäpyörärattaisiin niin paljon tavaraa ko sai ja lehmät perästä ja sit myö mäntii Emil-setälle tonne Salomiehikkälään. Oltiin yötä kyl Muurikkalas välillä. Se ol kesän aika, ni lehmät sai olla ulkona. Sieltä sit tultiin Artjärvelle, ko meil ol tää tila ja alettii rakentaa. Sauna sit kerittii rakentaa, ko isä kuol ja olha meil navettakkii.

Sylvi Myllykoskella 1990. Kuva Ossi T

Aina se on yhtä mukavaa

Vuodet kuluivat ja koitti syksy 1989 ja ensimmäinen kotiseutumatka Laihajärvelle, 45 vuotta sieltä lähdön jälkeen. ”Se ol niin mahtava tunne, ko siihen ol jo niinko latautunu, et sinne ei koskaan pääse ja sit tulkii tieto, et myö päästääkii käymää". Meit ei olt ku muutama henki (8), ku myö lähettiin ensimmäist kertaa ko mentii pikkubussilla. "Se ol niin mahtava tunne, et sit ei voi sanoin kuvata. Nyt olen käynt monta kertaa ja aina se on yhtä mukavaa.”

(Laihajärven kylätoimikunta: Sylvin muistelot 21.2.1996).

"Iivari piteli minnuu niskasta kiin", Maunon kertomaa 2

Urheilu
Säkkijärven Ahjon mestaruuskilpailuja pidettiin Säkkijärven kirkolla. Toivo ja Arvo kävi aina kilpailuissa ja niitä palkintoja on vieläkin täällä, mitä ovat siellä aikanaan voittaneet. Toivo juoks ja Arvo työns kuulaa ja hyppäs pituutta. Yks Kantolan Eino kävi aina kuulaa työntämässä ja kiekkoa heittämässä. Valkosen Hugo oli juoksemassa. Yhen kerran miekin kävin Latakakankankaan urheilukentällä, mut en juossut kilpaa, vaan olin kattomassa, kun Arvo ja Toivo ol siellä - sit mie vähän salaa koittelin siellä.

Rata oli hiekkaa. Pituutta en muista yhtään, mutta sen ikäiselle pojalle se näytti hirveän pitkälle. Radan keskellä ei ollut muistaakseni nurmea, kyllä se minust oli hiekkakenttä. Sadan metrin suora oli merkitty -ainetta en tiedä, mutta jotain valkeaa siinä oli. Sisärata oli merkitty ympär. Se urheilukenttähän oli siinä Latakankankaan lavan yhteydessä, kun se siirrettiin täältä toiselta puolelta kylää sinne, eiks se 30-luku ollu, ku se lähti pois sielt meiän puolta kylää. 

Mauno Martta-äidin sylissä. Kuva: Antti H.

Hiihto

No se ol melkein siin oman tuvan ympärillä hiihtämistä ja siin ol aika hyvät määt tuota. Eikä se sitte, jos kaks ja kolme poikaa ol siinä, ni ei ne tonne hankeen pitkälti sitä latua viitti tehä, koneit ei ollu. Hyppyrimäki oli siinä meiän tuvan takana, sanottiin aina Talvitienmääks. Tuli ihan sellasia 2-3 metrin hyppyjä varmaan. 

Suksia meni paljon. Ostettiin tuolta Muurikkalasta. Siel oli joku suksentekijä, mut en muista nimeä, mikä teki ja sieltä aina isä kävi hakemassa, kun ne katkesivat. Puusuksia, koivusuksia. Piti tervata. Tuli vaan ulos ja tervattiin ja sit lämmitettiin kärkiä ja pantiin nurkan välliin painumaan vähäks aikaa, et siihen jäijonkinlainen kärki, ettei se tökkiny. Oli vanhoja, ennen sotaa aikamiesten rottinkisauvoja ja sit ko ne katkesivat, ni sit mäntiin kuusmettään ja otettiin sellanen sopivan paksunen kuus ja kuorittiin ja siitä tehtiin sauvat. Rillaa varten otettiin katajanoksa ja vanhasta rahkeesta leikattiin nahkaa ja pantiin ristiin ja niitattiin, jos ei ollu niittiä ni sit pantiin pienillä nauloilla. Yläpäähän laitettiin lenkki, aina pihistettiin miehiltä rinnustimia vähäsen ja siitä katkastiin pätkä ja naulan kans päähän kiinni. Sitä oli sellaista, oliko se Kiva-nimistä voidetta, mikä oli pari kolme purkkia, et suojakelil ja pakkaskelille. Sitähän sitä laitettiin.

Mauno Artjärvellä. Kuva: Antti H.

Oliko sillon koulussa lukujärjestyksen mukaan urheilutunteja tai liikuntatunteja?
Oli, kyl siellä oli, se tais olla urheilutunti siihen aikaan. Ja sit siinä leikittiin erilaisia leikkejä ja, kun ei urheiluvälineitä, eikä palloja ollu. Sitte ensimmäinen syksy mäni sillä lailla, nii ettei ollu. No sitte mie huomasin, että siellä Iivarin uunin reunalla on pesäpallo ja mie kirjotin Antille, Iivarin pojalle Helsinkiin, et saadaanko myö käyttää sitä pesäpalloa ja sit Antti anto luvan ja saatiin käyttää ja päästiin keväällä pelaamaan pesäpalloa, kun lumet suli. Talvella laskettiin sit siitä mäestä. Nyt kun käytiin siellä kotiseutumatkoilla, ni mäki on niin hävinnyt, mut siihen aikaan se ol kohtalaisen iso mäki, kun suksien kanssa laski. Ei ollu sitä pusikkoa, se näytti isommalta. Ja laskutaito ol sillo vissiin vähän huonompi. 

Vilamaa oli opettajana koko ajan, mitä siellä käin koulua. Ne kaks viikkoa, minkä mie kävin Laihalla koulua oikein siellä koulun paikalla, ni kuljin kouluun sitä Alakujaa, siitä Peltolan Iivarin ohitte ja Rantalan Iivarin ohitte. Sit ko käytiin tässä Herra Iivarilla koulua, ni sithän se matka oli lyhyt. Siitä vaan sen pellon poikki meni tie ja siinä käytiin sitte.

Muistoja kouluajasta
Sotien välillä (jatkosota) oli se koulumatka sellanen, että minun ol melkein niinko yksinään siintä suoraa, että siint ei ollu ketään muita sitä samaa polkua. Joukon kans tultiin joskus, mut sit Jouko saatto mennä sieltä kangastietä myöten, ettei se tullu ensinkään sieltä suoraa. Siel ei ollu ketään, nää ol pikkulapsia Erkki ja Mirjami, ettei ne ollu yhtaikaa koulussa. Se ol se meiän porukka niin suppea, ettei siel ollu ku Jouko ja sitte kesän aikan oli Iivarin lapsia. Sit joskus käytiin siellä Harjulassa, mut se ol hyvin harvinaista. Mie en muista, et ois yhtään kertaa leikitty sillä lailla, että Olavikin ois ollu mukana. Miul on ollu aika vapaa kasvatus, että mie oon melkein saanu tehä aina mitä itte oon halunnu. Minua ei oo pahast kielletty eikä komenneltu.

Uimapaikka Haapaniemessä (Pukin puolella)
Kyl se yhteen kertaan päivässä jäi, eikä käyty joka päiväkää uimassa. No kyl se varmaan siinä seitsemän vuotiaana ol, ku koiraa osas polskutella vähäsen ennen kouluun menoa. Miul on sellanen mielikuva, et tää Herra Iivar minnuu opetti uimaan. Ko siel oli Antti, Anja ja Eeva ja ketä niitä oli siellä. Iivari piteli minnuu niskasta kiin ja opetti uimaan. Nää ol vanhempia nää Antti ja Anja, ni näihen kans myö saatiin mennä sit kaikki lapset uimaan.

Herra Iivari ja uimapuku. Kuva: Antti H.

Kirjat, lehdet ja kirjasto
Jatkosodan aikana väliaikaisen koulun kirjastossa oll muutama kirja, mut niit ol hyvin vähän. Ne nyt ol tietyst etupäässä tarkoitettu niinkun koululaisten käyttöön, mut kyl minul on sellainen mielkuva, et niitä kävivät aikaihmisetkin lainaamassa. 

Äiti kävi harvoin lainaamassa. Meillä kotona ol sellasia kirjoja ennen sotaa muutamia, kun Toivo oli toimituksessa tuolla, ni ennen vanhaan kirjan julkasijat vei sanomalehtimiehille kirjoja luettavaks, et ne kirjottas jonkunlaisen jutun siitä ja se jäi sit sille toimittajalle se kirja, minkä se toi luettavaks.

Toivo ol toimittajana Savonlinnassa ja Lappeenrannassa ja Imatralla. Savon Sanomatko siellä Savonlinnassa ilmesty ja oliks se Etelä Saimaa vai mikä se oli tuolla Lappeenrannassa. Ylä-Vuoksessa oli sitten sotien jälkeen ja Karjalassa oli viimeseksi toimitussihteerinä. Oli isän veli.

Kotona oli kuitenkin hyvin vähän kirjoja. Mie sanoin aina, et mie en oo ollu lukumies iässään. Mie luen pankkikirjaa, et se on niin äkkiä luettu ja muuta mie en tarvi.

Lehdistä meille tuli Karjala, on tullu niin kauan ku mie muistan. Ja sitte tuli Maakansa, nythän se on joku Suomenmaa, vai mikä se on. Ja tästä mie en oo ihan varma tästä Maaseudun tulevaisuudesta, et tuliks se vai ei. Sit Yhteishyviä on meille tullu kaks kappaletta, ku oltiin sekä Säkkijärven että Virolahden Osuuskaupan jäseniä. Suomen Kuvalehti tais tuulla. 

Lastenlehtiä meille ei tult, ku mie olin vanhin lapsista ja mie en oo oikein niitä lukumiehiä ollu koskaan. Sithän tulikouluaikan, mikä Valistuksen Lastenlehti vai mikä se oli. Joululehtiä kävi joku kaupalla, mut en muista nimeä. Äitille taistulla Emäntä-lehti.

Mie en muista lehdistä muuta ko Karjalassa vai missä se oli se Pikku Anni sarjakuva ja Arvon pit miulle aina lukea se, ku enmie itte osannu lukea. Yhteishyvässä oli Sattuman Ville sarjakuva. Se oli tärkein, ku ei tarvinu lukea mitään, ko se oli pelkkä kuva vain.

Lasten leikit 
No meil ol aika vähissä leikit, ku lapsia ei ollu oikeastaan, ku mie ja sitte Juskan Jouko ol toinen ja Jouko ol niin paljon hiljasempa ko mie, et se oli aika huonoa se leikkien alkuun saaminen ensinnäkkii ja kahestaan on aika paha leikkiä. Sit miul olvähän sellaist taipumusta, et mie tuppasin ain miesten mukaan. Se leikkiminen jäi vähän niinkun kesannolle. Meil oli siinä navetan eessä ja maitotuvan takaa, siinä saunan vieressä, siin ol sellanen tasanen alue. 

Ja oltiin siellä Joukon kotona, sit siellä leikittin ja sit ne tupaleikit oli taas mitä oli. Ratsuhevonen ja mitä muuta keinua oli tuvassa, et ne sisälty sellaseen ne hommat. Kyl se hevonen ol ostettu, se ol keinuhevonen, mikä minulla ol. Se ol oikein hevosen näkönen, sil ol harja ja hännät ja kaikki ja jalakset niinku keinutuolissa. Sitte kesällä käytiin Herra Iivarilla. Niitten kanssa käytiin aina uimassa järven rannassa. Variksenpesillä käytiin, jos hollille osu, mutta harvemmin, ettei sitä tehty niinko päätyönä

Kaivoukolla peloteltiin lapsia yleensä
Kaivoukosta on puhuttu. Meil oli siinä tuvan takana sellanen kaivo, et se aina kesällä tahto kuivaa, ni siel ei pahemmin ukotkaan viihtyny.

Puhdetyöt, puusepän työt kotona
Meillä tehtiin reet ja sellaset kotona, mut se oli etupäässä Lauri, mikä teki nää puusepän työt. Kyl isäkiin rekiä teki. Teki se viel täällä Artjärvelläkii yhen vai kaks rekeä, mutta se panostu paremminkin Laurin osalle. Työreet tehtiin kaikki kotona ja kärrit, lukuun ottamatta raudoittamista, sehän täyty tehdä sepällä se raudoittaminen. Harjulan Väinö teki sen rauotuksen. Puuastioita ei tehty kotona.

Kortinpeluu
Vanhemmat miehet pelas korttia siin meiän tuvan takan, siin kankaalla. Siel oli Paavoin pojat ja meiän Arvo ja Lauri ja Mutrun Antton ja ketä niitä nyt oli sellaista ja pelas ne useasti siinä meiän pihallakiin sunnuntaipäivisin.

Näitä kortinpeluupaikkoja on ollut vähän ympär kylää siellä, mut kyl se melkein ol, että mitä mie muistan, et kyl ne ol meiän naapureita, mitä siinä oli pelaamassa, että niit oli siinä viis kuus aina. Ne saatto siinä meiän pihallakii istua ja pelata siin pyhällä ja eikä sitä pelattu, et sitä nyt ois joka ilta käyty pelaamassa. Se ol niinko ajanvietettä pyhäks. Olks se viittäpenniä, tais olla kakskymmentviis penniä korkein, mitä sai nokittaa. Ei pelattu maista, eikä mannuista, koska maat oli tallella.

Kalastaminen
Ennen sotaa vanhemmat miehet kävivät kalastamassa ja sit sotien välillä miul oli pari katiskaa siellä Haapaniemen rannassa. Taitaa olla tänäänkin vielä siellä, jos ei oo ruostuneet. Ei käyty lammilla. 

Meillä oli niin sanottu ruuhi. Se oli tasapohjanen ja suorakaiteen muotonen ja sit siin oli ehkä 30cm laiat ja tasaset suorat päät, ettei ollut mitään sellasia suippoja, niikun veneessä on. Sit siihen oli lyöty jonkinlaiset rautatapit siihen mis oli airot kiinni ja keskellä penkki, missä istuttiin. Se oli lauasta, ehkä semmonen tuuma ja vartti, ei oikeen paksut, se olis tullu painava. Siihen oli pantu poikkipuut pohjaan sisäpuolelle ja tuota siihen naulattu kiin ja sit sinne oli laitettu tekovaiheessa mie en tiedä, mitä tappuraa (pellavakuitu tiivisteenä) vai, et se ol siinä välissä pit vettä, ettei se ihan seulana vuotanu. Se se oli helppo tuollasen 12-vuotiaan pojankii vetää maihin, ko se oli tasaspohjanen, ni eihä sitä tarvinu ko vähän aikaa vet sinne ruohikkoon. Piti olla tyyni ilma ko pienet pojat sai lähtä kalastamaan ja tuota katiskatkii ol niin matalas vedes, et ne ol melkein, että ne näky ne yläreunat siitä, ettei uskaltannu sinne syvemmälle lähtee sinne Kosonlahelle päin. 

Ne ol melkein särkiä ja lahnoja ja ahvenia, mitä sielt tul. No ne ol ongella ne samat kalat. Täytyy sanoa, et ne ol huomattavast suurempia, ku mitä 50 vuotta myöhemmin pilkillä Laihajärvellä, ku käin, ni ol paljon pienentynneet ne kalat. Kalakauppiaita kävi ja sit käytiin hakemassa tuolta Ukkosaaresta, Virolahesta ain keväällä kaloja. Sieltä tuli sellasia suuria merilahnoja, mitä ne hakivat ja suolasivat. Silakan kauppiaitahan kävi nelipyöräisillä kärriillä, ajelivat Ala-Urpalasta vai Satamasta vai mistä ne oli. Hevosen kanssa ajovat talosta talloon. Niitä ei myyty kilottain, vaan niitä myytiin aina sata, tuhat ja mitä ne ol ne luvut, kappale kaupalla.

Pukin Viljo ja Lauri pellolla. Kuva: Antti H

Suokenkä
Ku Suurellasuolla tehtiin toukoa kirren päälle ja se ei kestäny muuten hevosten liikkua, nii tarvittiin suokengät. Se maa oli keväällä jäässä vielä sieltä alta ja sit siihen päälle tehtiin kylvöt. Suokengät tehtiin puusta, koivulankusta. Sellanen, olisko ollu joku tollanen 25 cm kanttiinsa, sellanen ei neliskulmainen, vaan pyöreäks muotoiltu lauta, ettei se raapinu jalkoja. Ja siihen laitettiin sellainen raudat, millä se sitte koukattiin sellasena lenkkinä siihen hevosen kavion päälle. Laitettiin hevosen jalkoihin nää ja sit ne pysty liikkumaa siinä toukopellolla pehmeällä suolla. Ne tuli joka jalkaan. 

Kaikki hevoset ei sopeutuneet tähän koskaan, et ne ei osannu liikkua niitten kans, mut sit oli sellasia toisia vanhoja hevosia, et ne liikkui ihan, niinko ei ois ollukkaa. Ja ne oli helppo laittaa kiinni, ko siin oli joku sellanen linkku, mikä laitettiin sen kavion päälle ja sit taas helppo ottaa pois. Siin ol sellaset lovet, rauat, mihkä ne kengän, ku hevosen kengäs on takan semmoset hokit, ni ne otti kiinni, et ne pysy hyvin jalois. 

Näitä käytettiin Suurellasuolla, ehkä muuallakin siellä pehmeällä maalla, mut siellä ainakin. Meillä oli paljon näitä suokenkiä. Niitä suokenkiä käytettiin joskus syksyllä hätätilassa, kun kauroja laitettiin kokkosille ja sitten tuli sateet, et se maa pehmeni, ni sitten kun haettiin niitä pois, ni laitettiin hevosille etujalkoihin, et se helpotti sitä kuorman pois tuomista sieltä pellolta. Eihän sitä tietyst voinu neljäpyöräsiin kärriin laittaa paljon kuormaa. Pyörän rauta oli kapea, et se paino yhtä lailla kun se hevonen, mut hevonen painu äkkiämpää, ku ne kärrit sinne. Meillä saattaa olla jossakii oikein mallikii, kun mie vaan otan työkseen ja jos löyän sen. Meil ol täällä Artjärvellä ollessa vielä suokenkii, on tullu jostakin tänne.

(Laihajärven kylätoimikunta, Helgan ja Raimon 13.3.1996 haastattelun pohjalta kirjoitettu).