Merikarvialla sanoivat et "karjalaiset on syömäköyhiä"

Hailin Ellin muistelot, osa 4: Perinneruokia

Minkäslaisia perinneruokia tulee mieleen? Minkälaista ruokaa teillä valmistettiin arkipäivänä?
No perinneruuist varsinaiset tullee hyllypiirakat ja hakkoopiirakat ja hapanlohot, mut tuota niitähän tehtiin aina sillon tällön, mut sit meillä vissiin syötiin aamulla aina, ku se murkina syötiin kaheksan aikaan, ni miust tuntuu, et meil ol velliä tai puuroa sillon, koska mie muistan sellaisenkii, sit että ku meil ol niitä palvelustyttöjä aina kesällä ol pari ja talvel ol yks tai kaks, ni tuota sit ne narras meitä, että tuota puuron kans ei saa syyä leipää, viiää linnaan. Sit ohrajauhopuuroo ko tehtiin ni sit sinne pilkottiin leipää sekkaan ja se ol repoa sitte ja sit kuka usko, että pittää pittää kyökin ovia kiinni, ettei repo pääse karkuu ja toiset söi hutki sil aikaa sen puuron pois.

No annappas nyt oikein hyvä hyllypiirakan teko-ohje, miten se tehhään?
Mitenkä sinä valmistat?
Mitenkähän se perinnäisest oikein tehtiin siellä. No meiän on vähän nyt tietyst jalostunnu, et en mie tiiä, et käyttiks ne sillon kananmunnaa siihen ja voita niinkään paljon, mut että perunat keitetään ja ne sitte muusinuijalla hienoks ja siihen suolaa ja maitoo vissiin vähän. Ne oli aika reilun kokosia, varmaan sellasia kakskytviis kolkytsenttisiä ehkä ne halkaisijaltaan niin ne perunapiirakat. Ei niitä ees voieltu munalla pinnalta niinku nykyjään sit voiellaan, et nyt ku miekiin teen tuota ja Kalehan meillä muussin tekkee. Siihen pannan sit vähän kananmunnaa, vähän voita ja vispataan oikeen tossa konneessa, mut se ol sillon vähän niinku ykskertasempaa.

Ensin kolataan hiilet tuhkapesään. Kuvassa Rainion Lempi. Kuva: Sylvi Koso

Seuraavaksi luuditaan märällä uuniluudalla nopeasti tuhkat pois. Yleensä luuta tehtiin männynhavuista. 

Jotkut heittivät merisuolaa lopuksi uunin arinalle. Kuva: Sylvi Koso.

Lempi paistaa hyllypiirakoita. Kuva: Sylvi Koso.

Koskas sitä hyllypiirakkaa syötiin?
No se ol varmast joka lauantai ja sit se ol se lihapotti ja kokkelpiimä. Se tehtiin ennen vanhaan silleen, et tuota kuorittu maito pistettiin kuppiin, et se happan ja tuota ihan nuorta hapannuttakaa ei auttant paistaa, et se pit olla vähän niinku vanhempaa, et se ois erottunt niin ja sit tult sellaseks rakkeiseks, mut se pit olla, jos mie nyt sanosin, et kaks päivää, ni en vissiin oikeen etäs mee. Sit siihen veettiin ristiin veitella viillot ja sit se pantiin leivinuuniin jälkilämpöön ja sit siitä erottu se hera ja siit tul paistettua maitoa. Jamakka ol sitä paistamatonta. Se ol vaan kuorittu maito hapatettuja meillä ainakii ko meillä joka toinen aamu kirnuttiin, ni tuota meiltä män paljon tietyst ruokaa, ni tuota sitä jamakkaa pantiin sit sen kirnupiimänkii sekkaan. Ei sil ommaa nimiä olt, se ol ryypättävää.

Mitäs sellanen oli, mitä ne vei joskus heinäpellolle, ni kirnupiimää se oli, mut oliks se sitte jamakkaa siinä seassa vai laitettiinko siihen vettä sekkaan. Sil ol joku nimi?
Jottain sintua, mitähän se sintu ol. Se tul nyt ihan justiin se sana. Oisko se sit olt, et ne pisti sen, kun ne tek sitä paistettua maitoo, ne pisti sen heran siihen. Eihän enne pantu mittään hukkaan.

Joo näin oli. Sil oli joku nimi.
Mistä se sintu nyt sit tul miun mieleen? 

Tuli mieleen pihkamaito. Mites teillä sitä valmistettiin?
No meillä lähinnä vissiin tehtiin pannukakkuiks, että mie en muista, että meil ois sinällään paistettu, niinko mie nykyään paistan sen juustoks, että pannukakkuiks ja sitte tuota, ne käytti paljon sitte, että korppuja tekivät sillon sitte tekivät siiheen pihkamaitoon sen pullataikinan, ni sit siinä tul tavallaan, ku se ol niin valkuaispitosta, ni siin tul sit se munniin ossuus jo ja sit kuivasivat korppuiks.

Vietiinkö teiltä naapuriin pihkamaitoa ja saitteko te pihkamaitoo naapureilta?
En mie sitä muista. Niin kylhä ne veivät tietyst, mut en mie sitä muista. Mut sen mie muistan aina, ku mamma asu siel toises päädys omassa huushollissaan, ni vissiin joka kirnuuksesta aina pistettiin lautaselle ja sit leipomuksesta sellainen puol leipää tai sillee aina ja sit kuka millonkii juoksetti mammalle niitä sinne, lämpömäisiä niin.

Tehtiinkö teillä hakkoopiirakka? Annappa siitä nyt hyvä teko-ohje.
Tehtiihä meillä hakkoopiirakkaa. Minust tuntuu, et ne teki aina sillon sitte talvisaikaan, ei ne kesällä tehny niin paljon sitä, kun ol ruistaikina. Ni ruiskuoreen ne teki sen ja sitte perunat kuorittiin ja ol laatikko. Raualla hakattiin hienoks ja sitte tehtiin siitä iso levy, minkä päälle sitte alettiin sitä piirakkaa kasata sellaseks ainakii meillä se tehtiin suorakaiteen muotoseks ja sit siihen pantiin kerros sitä perunahakkelusta ja sit läskiä ja toinen kerros perunahakkelusta ja läskiä ja sitte ne reunat ja pääyt taitettiin siihen päälle ja tehtiin umppiirakaks ja mie muistan, että meillä ei pannullakkaa paistettu, et se paistettiin arinalla ja ko äiti laitto aina sit tohon taikinapytyn kannen päälle sen ja se teki reiän sinne kulmaan, et ku perunahan ku nääs se hakattiin, ni tuota siitä irtos nestettä jonkuu verran, et se ylimääränen neste tippu sieltä nurkasta sit pois, ennenku se pantiin uuniin ja sitte se ol uunissa, en mie nyt ossaa sanoa, kyl nyt varmaan tunnin - pari pit olla. Piirakan kulmaan se reikä sinne alakulmaan ja se pantiin kallelleen, että se niinku valu se liika neste. Se ois sen pohjataikinan pehmittänt liian äkkiä. Sit ko se otettiin uunista, ku se ol kypsää ni sit se voieltiin, en mie muista, että voitelko ne sitä sit pelkällä veellä vai. Sitte se kuitenkii pakattii ensiks voipaperiin ja kuka sit laitto mitäkii, pyyheliinaa ja saalia ja se pantiin sitte pakettiin hautumaan. Et se kuor tul sitte pehmeäks, koska sehä kerkis aika kovaks siinnä ajassa. Suolaa tietyst pantiin sitte. Talvella ko se liha ol suolasta, ni ei siihen sillo suolaa. Lanttupiirakkaa tehtiin suunnilleen samalla tavalla, mut meil ei ainakaa laitettu lihhaa. Se ol ilman lihhaa. 

Perunat / lantut hakataan raudalla hienoksi hakkelukseksi puisessa astiassa, lisätään suola. Kuva: Sylvi Koso

Tehtiinkö teillä marjarieskaa? Miten sitä tehtiin?
Tehtiin. No hellan reunalla sitä enstäin tuota imellytettiin ja mie muistan sitte, että mis vaihees ne pani ne puolukat, ku miust tuntuu, et ensiks imellytti ja sit ne pisti ne puolukat sit uuniinpano vaihees siiheen.

Mitä se oli se mitä imellytettiin?
Se veestä ja ruisjauhoista tehtiin sellainen velli ja sitte se siinnä hellan reunat ko se hittaast lämpen, eikä se pääst kiehumaan. Jos se pääsee kiehumaan, ni sillo se ei imelly, ni se saatiin aikalail makiaks sillä konstilla ja sitte siihen lisättiin puolukat ja sit se pantiin uuniin paistumaan. Se ol sit niinko tavallaan marjapuuron vahvuista. Sitä syötiin maion kans. Miust tuntuu, että sitä syötiin sekä lämpymänä, että kylmänä miten milloinkin ol kypsyny ja ruoka-ajaks.

No entäs sitte hapanlohot?
No hapanlohkoja sitä keitettiin, mie en tiiä kaikki ei laittaneet vissiin lanttua siihen, et alkuperäinen on vissiin ilman lanttua, että ne perunalohkot pantiin vetteen kiehumaan ja sit kun ne perunalohkot ol kypsiä, ni sit otettiin sitä hapanleivänjuurta, sitä löysää ja sitä laitettiin sit siihen ja tehtiin sellainen, niinko vellimäinen seos ja sitte, en mie tiiä myö laitettiin ainakii sit lautaselle voita aina. 

Millos tätä tehtiin sitte?
Oliks tää vaan leipomispaivinä, vai oliks sitä juurta sitte tallella muuten?
Ei sitä olt meil muuta, ku se ol siilo leipomapäivänä melkein ol se hapanlohko sitte murkinanna. Joka lauantai ol leipomispäivä. Sillon tekivät rieskat ja pullaletit. Mut sitä ruisleipää miust tuntuu, että sitä leivottii sit viikolla aina tarpeen mukkaan. 

Kattilallinen hapanlohkoja. Kuva: Mervi T.

Oliks se sellaista limppua vai reikäleipää?
Limppua, mutko se ol Karjalassa leipä. Se ol iso, se ol iso että kakskymmentviis kolmekymment senttiä ehkä. Se oli kookas leipä ja niitä ku saivat tehä isot taikinat. Mie muistan yhenkii, en kehtaa nimeltä mainita, mut tuota sanovat, että se sano, ettei oo ko kaheksan leipää aitas, pittää panna taikina. Et sitä män vähemmän, kun se ol vähän vanhempaa. No sehän nyt ol terveellisempääkiin, mut se ol siihen aikaan, ei sitä niin paljon olt sitä keittoruokaa. Nykyjään alkaat mennä sellaseks, että usiast ei tule otettua leipää ollenkaan keittoruoan kans, mutta kun tuota ykskii sano, yks emäntä, että meiän setä se on sentään, että se kaks kertaa ryystää yhelle suupalalle tuota lihasoppaa, kaks kertaa lusikalla, et se ol niin leipävoittoista se ruoka sillon.

Tehtiinkö teillä paistikkaita? Mites niitä tehtiin?
Tehtiin. No ne pantiin vaan sinne uunin arinalle, ei niitä pestykään, et ne pantiin sinne hiillokseen sitte ja sitte kuorittiin ja syötiin voin kanssa. Ne hauutettiin, kun otettiin uunista pois. Et se irtos se kuor siitä paremma. Ei se hau'uttamatta oikeen irtoa.

Ei ne sillo niitä pesseet. Mut nykyään ko mie tien, miehä tien usiast, ko myö lämmitettään tuot uunia, ni mie ku pesen, ni ei meillä Antti kuori, enkä kuori paljo mie. Ne on pesty oikein, ni ne saa syyä sinällään. No ko miust tuntuu, et söikö ne voin kans ja sit sitä läskisoosia, sitähä sitä ol. Sitä ol läskisoosia, lihasoppaa, hernerokkaa, ni nehä ne vaihtel ne ruoat.

Minkälaisia eri puuroja teillä tehtiin?
Tehtiin jauhoista sekä tehtiin ryyniistä. Niit ol hersryyniä ja tattaria ja riisiä. No riisiä vissiin vähän harvempaa. Sit ol ohraryyniä ja ruisjauhoista ja ohrajauhoista. Kyl meillä vissiin niist riisryyniisttäkkii aika usein tehtiin, ko mie muistan, ku myö mäntiin Merikarvialle, ja sit jou'uttiin sellaseen talloon, mikä ol vanhanpojan omistama ja sil ol sitte vaan emännöitsijä siinnä, joka hoiti sitä taloutta ja kaks henkeä, ni hään keitti sit perunoitakii silleen kymmenen litran paan, mustan paan kerralla ja sit vedessä, kuumas vedessä lämmitti niitä. No sit ko äiti keitti tuota riisivelliä ja anto sit sille emännöitsijälle maistaa, ni se sano, että kyllä se hyvää on, mutta "kyllä se tyyriiksikin tulee". Niil ol se pitkäpiimä ja ne kuivatetut leivät ja karjalaiset, ku tekivät rieskoja sitte aina lauantaina, ni ne sanovat, et karjalaiset on syömäköyhiä.

Mitäs ne oli ne sellaset lehikäiset? Tehtiinkö teillä sellasia?
Niit tehtiin uutisrukkiista ja sit tuota en mie tiiä, eiks ne panneet sit siihen hiivaa ensinkään vai mitä, ku ne ol ihan sellaisia sentin parin paksusia ja kaalin lehet molemmin puolin. Isoja kakkaroita, niin isoja ku nyt kaalinlehet ol. Oisko ne tehneet sen piimään. En uskalla sannoo.

Meillä äiti paisto joskus hiivaleivän sillä lailla sen kaalinlehden päällä. Niin miekiin paistan vielä nytkii, ku ostan kaalia, ni päällimäiset lehet.

Mitä se semmonen ol, kun kuumennettiin maito ja sitte siihen pilkottiin ruisleivän palasia. Tehtiinkö teillä sellaista?
Juu, lämmitystä. Juu tehtiin. Justiin yks päivä kun mitä keittoo meil ol, nokkossoppaa, ni mie otin tuolta ruiskannikan, tuolta kuivan kannikan ja pistin ja sanoi, et ennen vanhaan on tälläi justiin ja sehän ol hurjan hyvvää, ku eihä niitä hukkaan laitettu mittään. Kuivettunt ruisleipä, kyl ne laitto kaikkia, mut mie ainakii ite tykkään, et ruisleväst on paras.
Minä noukin aina hiivaleivän palasia. Sit siihen laitettiin voita vielä. Se teki minust vähän niinko semmosen väkevän tuntuista se ruisleipä, mutta sitte hiivaleipä ja jopa pullapalankii joskus pilkko sinne sekkaan. Niin ne sai panna sinne. Se tul tavallaan niinko se velliateria kuitattua sillailla.

Tehtiinks teillä mämmiä?
Kyl äiti jonkuun kerran teki sitte sillon, miun muistiin, et teki se mämmiäkkii. Eiköhän ne panneet niihin savipottiin, niissähän ne paistovat kaikki. Ei meil olt tuohiroppeita, jos ei sit mamma tehnt. Mamma tek roppeita meille niinku marjaroppeiks ja sellaisia, ni mamma teki. Mut en mie muista, et meil ois mämmiä niissä paistettu, mut monetha paisto just nimenommaa tuohiroppeissa.

Käytettiinks teillä sieniä? Tehtiinkö sienikastiketta ja semmoista?
Käytettiin meillä, kerättiin sieniä. Siin Rikkolan Koson haassa, ku se ol sellaista kuusvaltaista ja siellä alla, ni ai ku siel ol kommeita voisieniä. Mamman kansha myö vissiin sienessä käytiin.
Ryöpättiin ja suolattiin, ei niissä mittään muuta. Säilytettiin puutiinussa ja painon alle sitten. Ei siihe panna mitään nestettä muuta, ku suolataan ja sit ku se pannaan paino päälle, ne se tulloo se neste niistä sieniistä ja se suola ku sullaa. Ei siihen mittää nestettä lisätä.

Laitettiinko siihen samaan astiaan useampaa eri lajia sieniä?
Kyl siihen nuo, mitkä nyt on sellaisia ryöpättäviä sieniä. Ennenhän ei otettu kanttarelliä eikä tattia, mut että en mie ainakaan niitä mänis sekottammaa. Ne on niinku nää haapasienet, ihmissienet ol tuo karvarousku ol meiän mamman sanonta aina ihmissienet.

Mites se ryöppääminen tapahtu?
Se on vaan, että runsaaseen vetteen ja kiehauttaa ja sitte valuutta ja huuhtoa. Ei niitä kauaa vähän, sen verran, että ylös keitetään. En mie tiiä, et paniko ne sit toista kertaa ennää kiehumaan sillon.

No entä marjoja, olikos teillä puutarhassa marjoja?
Ol meillä marjoja. Ol marjapensaita ja niistä tehtiin mehuja vissiin suurimmaks osaks. Marttoilla ol joku sellainen sosemylly, et se niinkun irrotti sen massan niistä kuoriista, et siitä sai sit sosetta. Mustikoita ja puolukoita niitähän sitte, puolukat vaan survottiin saaviin ja vietiin aittaan. Sit sieltä jäisennä hakattiin. Mustikat ol kellarissa keitettynnää. Viinimarjoista sitte sitä sosetta ja mehuja. Ol meillä omenapuita, ne tek omenasosseeks ja silleen ne säilö niitä. Sosetta käytettiin piirakoissa lähinnä. Puolukkapiirakkaa ja sitte mustikkapiirakkaa ja kurpitsapiirakkaa -sellaista, et ku kasvatettiin kurpitsoita ja puolukan kans sit siintä keitettiin sellainen sose tai se ol niinkun ne kurpitsat, kun ne ol lohkottu, ni ei ne olleet ihan sosseena, et ne ol niinko palasiina siellä mukana. Ei meil viljelty, mut tuota niit ol niitä luonnon vadelmia. Kyl niitä kerättiin. Ol mansikoitakkii sit jo loppuvuosiinna ol siinä seinustalla, mut miust tuntuu, että oisko niitä riittänt säilöttäväks, että ne tais männä "umpipurkkiin" suoraan.

Entä kurkkua ja tomaattia, viljeltiinkö niitä?
Kurkkua viljeltiin. No ei miun muistiin, oisko siinnä liiterin seinustalla ollu (tomaatia) jonnai vuonna, mut en tarkkaa muista.

Oliko teillä kanoja?
Meil ol muutama kana silleen, että ommaan käyttöön. Keitettiin ja sit jossei omat ehä ne siihen aikaan kanat munineet ympär vuotta, ni Kuntun tätiltähä niitä munia haattiin sitte.

Meinattiin mennä liian nopeasti eteenpäin. Sie puhuit siitä tytinän keitosta. Mites sitä tehtiin? Tuota teurastuspäivän jälkeen sitte tuota nehän käytettii kaikki päät ja lampailta, kun niis ol villaa, niin ne korvennettiin päät ja sorkat avotulella. Ne villat pois ja siitähän tulkii hyvvää tytinää lampaan päästä ja niist sorkkiista, ni ku siihe tul vähän niinku sellaist savun makua.

Mites ne sit ku keitettiin, ni sit rapsittiin ne lihat pois?
Niin, keitettiin niin kauan, että ne luut irtos ja tuota sit vaan pilkottiin ja tuota suolaa ja sipulia ja vähän pippuria ja hyytymään. Se on niin hyvvää se luuaine, että se hyy'yttää sen. Sian päästä ja kaikkiin mitä teurastettiin, ni tehtiin. Sian sorkat vissiin käytettiin rokkaan, ettei niitä panneet tytinään.

No entäs sitte veri?
No verilettuja, ainakiin miul on sellanen käsitys, mie tykkään, et tuota panna ruisjauhoja ja ohrajauhoja siihen verreen. Ensiks toinen mokoma vettä ja sitte ne jauhot siihen ja turvottaa, antaa turvota ja ruskistaa sipulia. Kaataa se sitte sinne taikinaan. Sit paistetaan, niinko letut paistetaan. Kyl meiän äiti tek verimakkaraakii, mut ne ol vaan, et ne ol ne suolet niin suurtöisiä putsata ja liottaa ja kaapia, että jonkuu kerran se teki sitte verimakkaraa.

Kielhän olkii oikeen herkkua sit teurastuksen jälkeen. Se keitettiin usiast siellä tytinän kans. Ei siin muuta ku, sit leivän päällä syötiin.

Tehtiinkö suolista saippuaa, jos ei tehty makkaraa?
Tehtiin, nehän pilkottiin kaikki puukolla. Työnnettiin auki ja auottiin ja pestiin puhtaaks ja sitte lipeäkiviä ja suolia pattaan ja sit sitä keitettiin. Se olkii tarkkaa hommaa. Ei siitä pääst ääreltä pois, se ol niin kovvaa kuohumaa. Se piti jatkuvasti hämmentää. Aina kokeilla kylmään vetteen, et joks se nyt on tarpeeks kauan kiehunutta, et se hyytyy.

No siitä tul kahdenlaista saippuaa sitten, eikö niin?
Tuli vaaleempaa ja tummempaa. No kyl se vissiin yhenlaiseks melkein aina. Se riippu vähän, mistä keitti, et ku sit sota-aikanahan ne keitti luistakii ja tuota siitä tul vielä vaalimpaa, et kyl mie muistan, et meillä ainakii kyl se melkein tasaväristä ol. Sit se nostettiin johonkii astiaan, saaviin lähinnä ja sit ko se ol hyytynt, ni sit se puukolla pilkottiin palasiiks. 

Kävikö teillä kalastamassa kukaan? 
Kyl meiän isä kalasti. Ja sitte äiti kalasti sitte oikein Pietarin kalansaaliita sit sillon sovan jälkeen yhellä katiskalla, ku se kakskymmentneljäks niit nyt ol niitä lahnoja siin yhes katiskas, ku se ei meinant sitä millään saaha sielt yllää. 

No ne oli sit niinko haukia ja lahnoja? 
Niin joka sorttia, säretkii käytettii ja aikasempiin aikoin kuulemma, Aili-täti on puhunu sitä, että tuota tuomen kukan aikaan joku helluntaikii, kun toivat pyykkikorillisen särkiä ja hyö ois kyllään lähtenneet, säret vaan puhastaa ja suolaan. Niitähän käytettiin sitte heinäpellolle vietiin ja yleensä peltotöihin päivällä, kun mäntiin pitempään. Peltoilla mie muistan Anttilassa, äitin kotonnakkii, ni piimää purkkii ja ruisleipä ja särensilakkaa. Se ol ihan suolattua vaan ja painot. Nii raakanna, se ol hyvvää. 

Ostettiinko teillä silakkaa? 
Käihä niitä hailinkauppiaita. Kyl ne vissiin suolaskii, mut sillo ainakii ne tuoreesta tek sit sillon paistovat, paistovat lähinnä. 

Minkälaisilla pyyntivälineillä teillä kalastettiin, oliko katiskoita, verkkoja tai? 
Ei meil verkkoja vissiin olt, mut rysiä isällä ol. Rysiä ja katiskoita. Se ol sellainen matala se ainakii meiän rannast se järvi, ni sil ol vaan ruuhi, että sillä kulki. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Ellin haastattelu Lahdessa 18.3.1996)

Hailin Elli pienenä tyttönä kotona Karjalassa. Kuva: Antti Autio.

(Laihajärven kylätoimikunta. Elli Aution haastattelu 18.3.1996 Lahdessa).

Kansanhuolto

Hailin Ellin muistelot, osa 3

Ketkäs teillä oli lähinaapureita? 
No meil ol ne Typöt, ol kaikki lähimmät. Mäkelänmäelekkään ei nyt oikeastaan varmaan matkallisest olt pitemmältä, mut ku se kaikki liikenne suuntautu, niinko sinne Laihalle päin. Postit haettiin Typöltä tai sit sieltä Mitikan Miinalta vuorollaan. Et se kaikki suuntautu sinne päin. Typöt ol meille niinko lähinnä. Mäkelänmäki ol Laisniemen puolta. 

Minkälaista yhteistoimintaa oli näiden naapureiden kanssa? 
Autettiinko naapureita töissä? 
Kyl ne jonkun verran tek sitäkii, mut ei ne paljon tehneet. Ko esimerkiks perunannostokone, ni tuota mie katoin justiin noista, ni se on yks neljäsosa. Mie en muistant, et kuin monta osakasta siin oli, ni siin ol Typöt ja ketkä ne kaks sit lie ollu. Et perunannostokin ol niinko porukan. Meil ol oma puimakone ja öljymoottor. 

1942 Typön pihalla: Haili Elli, Typpö Alli, Typpö Ilona, Hyypiä Eeva ja Typpö Raili. Kuva: Veijalainen Marjatta

No entä sitten näissä muissa töissä, esimerkiks loukutettiinko pellavaa ja oliko siinä naapuriapua? 
Kyl meil pellavaa loukutettiin. Sitä mie en muista. Meil ol yleensä, aina ku meil ol kesän aikan kaks vierasta ni. 

Käytiinkö teillä näissä naapureissa iltakylässä? 
No joskus hyvin harvoin. Muistan yhen jouluillankii, kun lähettiin Typölle, että kyl ne aikaihmiset aika harvoin loppujen lopuks käi. Myö lapsetha nyt juostii, sitte ku kyettii. 

Kävikö teillä sitte vieraita yleensä paljon, naapureita tai muita? 
Ei meil nyt niin hirviän paljon käynny, mut kylhä ne käi äitin suku käi Väkevältä (Ylämaata). Kun ne tulivat hevosiilla aamusta, ni sitte illasta ne mänivät sitte pois. 

Kutsuttiinks sillon vieraita, vai tuliks ne ihan kutsumatta kauempaakiin? 
Minust ko tuntuu, et ne tul ihan, en mie tiiä voiha niil jonkunlaist sopimust olla jossain, mut eihä ku ei olt puhelimia eikä mittää ja pitkät matkat ni tuota. Ihmiset ol yleensä niin paljon kotonna, et ne luotti siihen, että onhan siellä ihmiset kotonna. 

Puhuttiin niistä kansanhuollon asioista, että jouduit paljon asioimaan siellä. Minkäslaisia ostolupia ja ostokortteja sieltä tuli haettua? 
Sen vois melkein sanoa, niinku yks tyttö sano muusta asiasta, että mikä ei olt kortilla, kun suolakii ol kortilla sit loppujen lopuks. Mut sehän alko, yleisostokortit kun ne jako, ni eiköhä tuo kahvista ja sellaisesta alkanu ja sit se aina asteittain aina ruokatarvikkeet ni ne män kortille. Että saippua ol kortilla ja se ol yleisostokortti. Sit sitä ilmoitettiin, et yleisostokortin sillä ja sillä kupungilla saa sitä ja sitä, jos sai jotakii harvinaisempaa. Kahvit ja sokeri yleensä on sillä yleisostokortilla. Sit ol leipäkortti ja rasvakortti, sillä sai voita, oisko se maito olt viel erikseen, en oo varma. 

Sit ol vaatekortti ja siin ol pistesysteemi, että sit aina paiasta män nii ja nii monta pistettä ja sukkiista niin monta pistettä ja metristä kangasta niin monta pistettä, että se sit ilmoitettiin aina. Ei niitä vaatetuskorttia ja niitä kerint käyttää edes loppuun, ei olt tavaraa. 

Ostokorttihakemus. 

Kuinka kauan se kortti oli voimassa? Oliko vuodeksi vai puoleksi vuodeksi? 
Sitä mie en muista yhtään. Mut sen mie muistan vaan, että kyl mie olen monta kertaa ne ostokorttihakemukset täyttäny. Et ku ne piti sitte aina tehä joka hengeltä oma anomus ja siihen panna kaikki henkilötiedot ja viiä sitte kansanhuoltoon ja sieltä se sitte saatiin se kortti. Se oli henkilökohtanen. 

Saiks toisen kortilla tai kupungeilla toinen ostaa? 
No perreessä, ykshän se oli joka kaupassa käi. Sehän se hallitti sit tavallaan niiku, etteihä niitä jokaiselle hengelle erikseen ostettu niitä tavaroita, että yhessähän ne ostettiin, sit kenen kortis sattu kupunkia olemaan. 

Valtion ostokortti lihaa varten. Kuva: Pirkko K.

Mites sitte nää luovutusasiat, eikös siellä ollu se pakkoluovutus? 
No se ol hyvin tarkkaa, se ol kuulemma hyvin tarkkaa, mut myö nyt ei jouttu siintä niin kärsimään, ku meil ol huono työsakki ja vähän elukoita ja sillä lailla, mutta että se ol se kansanhuollon tarkkailija sitte vissiin joka pitäjässä ja kyl ne piti kuulemma hyvin tarkan luvun siintä kaikki, kuin paljon pitää luovuttaa heiniä, kuin paljon pitää luovuttaa viljaa, kuin paljon lihaa, maitoa, voita. Kaikki ne oli määrätty ja kyl ne kuulemma aika tarkalla piti. 

Miten ne määräs sitte sen luovutusmäärän, miten ne laski sen? 
Niil ol tietyst joku normisto. Niihen täyty se laskia varmaan, en mie tiiä, mut eiköhä tuo nyt siit ollu, et viljatkii niinko hehtaarisysteemillä ja sit taas elukoista määrätty määrä ja lehmän piti lypsää niin paljon, ylimääränen myyä, voi. Se laskettiin, et paljonko se kuluttaa henkilöä kohti. 

Niin varmast ne silleen laski, mut kyl ne monikii ol aika tiukalla niien luovutuksiin kans, jos ol, että ol huonomp työsakki. 

Mites sitte, jos ei pystyny luovuttammaa niin paljon, kuin oli määrätty? Rankaisko ne? 
Sitä mie en ossaa sannoo. Kyl ne varmaan rankas. 

Sithän oli kaikenlaisia muita lupiahan oli, jos meni ostamaan jotain polkupyörän renkaita. 
Juu kumille piti olla oma lupa ja kenkiille piti saaha ostolupa, jos kenkiä tarvi. Eikä se olt niin sanottu, et ne sit sai, vaikka sen sai sen luvan. 

Entä sitte valopetroolille, karbiidille? 
Joo niille ol kaikkiille, karbiidia meil ei oo olt koskaan, ni sitä mie en tiiä. Sanovat, et se korttiaika. Sitähän sit tietyst astettain purkivat, mut sehän ol sit se 40-luvun, ei nyt ihan loppuun asti, mut kuitenkii. Ne ol vissiin, eiköhän ne olleet tiukemmat ne ensimmäiset rauhan vuuet, koska sit mie oon ihmetelt sitä, ku mie nyt jostain luvin, että kahvi on olt vissiin niinko viimemmäks kortilla, et mistä ne on meiän häihin sit saaneet -53 kahvit. Ei oo ennää kettää keitä kysys. Et se on 50-luvun puolella vielä ol osittain. 

Sie puhuit äsken tuossa siitä rahanleikkamisesta. Mitä muistat siintä? 
No sen muistan, kun tuota yks uuenvuuen yö illalla, aattoiltana myöhään radiossa sanottiin, että nyt pittää tuota tuhatmarkkaset ja olk ne sitte viissataset, ne isot setelit. Ne pannaan keskeltä, leikataan poikki ja valtio ottaa ne toiset puolet lainaks. Se ol sitte tuhatmarkkanenkii, se ol kaupassa viiensaan arvonen ja sitte kuin monen vuuen päästä ne sit sai sen valtiolta takasiin, ku valtiolla ol niin valtava rahapula, ni sen täyty jottain keksiä. 

Niin se oli silloinkii jo. 
Silloinkiin ja sillonha se olkiin, että eihän ne voineet. Jossain vaiheessahan kuulu, ettei ne voineet, et se ol vähän niinko Vennäillä, ettei saant palkkoja maksuun. Meillähän ei niin isoja rahoja olt, ettei meilt mänt yhtään, mut mie muistan miun enolta mäni. Se ol myllär ja tietyst myllytyksiä maksanneet, ni siltä se jäi niin miun mieleen. 

No kerroppa sitte, kun se oli niin tarkkaa kaikki, ni oliko siellä "mustan pörssin" kauppiaita ja myytiinkö yleensä "mustaan pörssiin" sitte näitä tuotteita? 
Oon miekii syyllistynt siihen, mie oon käynt voipaketin kans Lappeenrannasta hamekangasta vaihtamassa. Sanottiin, ettei oo kangasta, mut ku supautti, et miul on voipaketti kassissa, ni kangasta löyty. Rippihammeenkii olen syntinen ostanu sillä lailla, valkian kankaan. Ja niitähän kiers niitä sellasia epämääräsiä miehiä. Ja sakkariini etenkii, ni se ol sellainen kauppatavara, et sitä ne paljon myivät, ettei ne niinko oikeastaan, mie en nähny mittää isompaa myytävän, mut niit sakkariinin kauppiaita, ku se on sokerin vastike. 

Niitä ostajiahan oli? 
Ostajia oli ja kyl tuota oli. Mie muistan, yksikii pere Helsingistä, kyl ne löys sillo sukulaiset. Mut sit tuota, ku korttiaika loppu, sit taas unohtu sukulaiset. Et niitä sitte hamstrattii, se ol, kuka niillä nyt ihan pelkkiil korttiannoksiilla joutu elämään, ni sanovat, et ne ol niin pienet ne annokset, että ei niillä kunnolla elänt. Sitko ei aina, aina saantkaa. 

Silloin jonotettiin kaupoissa, kun tiedettiin, että jotain on myytävänä. 
Juu, eikä aina tarvint tietää, että mitä, kun näk, et on jono, ni se ol melkein, kun naapurmaassa, et hännille vaan.

Hautajaiset Säkkijärvellä. Kuva: Antti H.

Puhutaanpa sitten ruumiiden säilyttämisestä. Se oli kesäaikaan varmaan erilaista kuin talven aikaan. Jos kotona kuoli, niin missä ne säilyttivät näitä ennen hautajaisia?
No kellarissa vissiin ja jos ei sitte aikuiset ei sopineet kellariin tai ol sellainen aika, et siel ol muita ruokia, ni eiks ne riihessähän ne säilytti. Mie muistan ku tuota ne pisti sitte kylmiä vesastioita sinne alle. Mut niitähän ei voinu, eiköhän ne melkein kolmen päivän paikkeilla pitäneet niitä, koska ei ne voineet pittää. Niitähän oli ihan keske viikkoakkii hautajaisia. Sillo 30-luvulla on tehneet kuulemma arkutkii kotonna, niinku miun papallekkii -32. Täti kerto, et se on tehty arkku kotonna. Se oli ihan minä tahansa viikonpäivänä, ettei sitä viikonloppuun voitu pittää. No talvella tietyst voi pittää, ni sithä ne piti aittoissa laualla tai riihessä. 

Ellin papan kuolinilmoitus 1932.

Kerrotko sitten hautajaisten vietosta. Miten hautajaisia vietettiin?
Sinne kututtiin sitte sukulaiset ja kyläläiset pitoläänittäin. Ne kututtiin sit sinne aamusella kottiin ja mie en muista, et tarjottiinks niille mitä, mut tää arkku ol nostettu pihalle ja sit siin ol kuuset kulmiissa aina joka nurkalla maahan pistettynnää. Sit se arkun kans avattiin auki. Kaikki saivat käyä kattomassa, kuka halus. Ja tuota kyl ne vissiin söikii sillon sitte tai joi kahvia ennempää. Ja sit pantiin arkun kans kiinni ja hevosella, ku lähettii kirkolle, ni se ruumis nostettiin ensimmäiseen rekkeen tai kärriin vuodenajast riippuen ja se ol havutettu kans samalla lailla ja sit ennen sitä lähtöä veisattiin siinä pihalla sitte ja sit lähettii. Siunaaminen tapahtu haudassa. Arkku laskettiin hautaan ja sitte se siunattiin. 

Minne nää laihalaiset yleensä haudattiin? 
Säkkijärvelle, meiän on ainakii nää hauattu molemmat siihen kirkon, sille hautausmaalle, mut aikaisempiinna aikoinaha ne vei sinne Kokkomäkkeen

Kuitti hautapaikasta, Kokkomäen hautausmaa, Säkkijärvi. 

Oron talon isäntä Juonas (Joonas) ja emäntä Valpuri Tommiska olivat ostaneet itselleen 18.2.1919 hautapaikan ja maksaneet siitä 20 markkaa. 17.5.1919 Valpuri kuoli 48 vuoden iässä. Maksun oli vastaanottanut kirkonisännöitsiä Anton Hermunen. Kuva: Merja T.

Eikö siellä kirkossa siunattu? Luotiinko se hauta umpeen sitte siunaamisen jälkeen?
Ei siunattu, ei ainakaan miun tieten. Luotiin, siel ol lapiat ja se luotiin umpeen. Ainoa poikkeus, mitä mie oon nähny kirkossa siunattavan, ni on sankarihautajaiset, kun sillon talvisotatalvenna käytiin mamman kanssa aina Merikarvian kirkossa. Ne on ollu kirkossa siunattuja, mut yleensä nää siviilit, ni kyl ne laskettiin hautaan ja ne siunattiin ja sit se luotiin se hauta umpeen ja sit siihen vasta. Omaiset käi ensin sen hiekan heittämässä, niinko nykyjäänkin ja sit se luotiin se hauta umpeen. Eiköhän ne ollu sitte muutamat miehet, jotka sen loi umpeen alusta loppuun sitte.

Merikarvian kirkko. Kuva: Terttu Heikkilä. 

Sen jälkeen tultiin hautajaistalloon ja en mie sit muista ennen sotia niin paljon, et se rokkahan se nyt on ainakii kuulunu aina hautajaisruoaks, mut mitä siinä sit ol muuta. Kun mie muistan, et kyl siellä sit varmast on olt niinko sellaista muuta liharuokaa ja tuota noita vihanneksia, koska äiti sano sillälailla. Meiän pappa on kuollu vuonna -32 ja se on syksyllä hauattu, että Talsin Hiljaks se sit ol sanont, että tuota, ku sie oot saant niin sen pitopöyän, että kun on näin hyvä aika vuuesta, että ku sai punajuuria ja porkkanoita, mut mie en tiiä, et kuin yleist se ol, mutta se rokka, se on niinku se ydin siinnä. Ja kahvia ja pullaa. Se rusinasoppa se nyt vissiin ol niinko sitte se jälkiruokanna aina. 

Kukas siellä oli sellanen pitokokki? Oliko siellä kylässä?
Vai oliko se talonväki, joka valmisti ne ruoat?
Sitä mie en Laihalta tiiä, että oisko siellä olt kuka oikein pitokokki. Ku meillä mitä on ne hautajaiset olleet, ni mie oon olt niin pieni, ni mie en niitä muista. Mie oon olt vuuen vanha, ku se pappa on kuollu ja sit kahen vanha, ku Mikko on kuollu. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Ellin haastattelu Lahdessa 18.3.1996)

Vanha mamma ja lapset evakossa

Hailin Ellin muistelot, osa 2

Mitä siulle tulee mieleen siitä rauhanteon ajasta, sillo ku loppu tää jatkosota? Missä työ olitte sillon? 

Myö oltiin sillon Perniössä, ku jatkosota loppu. Sillo ku talvisota loppu, ni sillon myö oltiin tuolla Merikarvialla. En tiiä kuin paljon se sitte lapsiin leikkiin vaikutti se sota ja kun käytiin sankarihautajaisia kattomassa, et myö koko se kevät sillon 1940 myö leikittiin vaan hautajaisia. Vanhat ihmiset sanovat aina, et se tietää hautajaisia -niinhän se nyt meilläkii tieskiin, mut sitä mie en varsinaisest muista sitä rauhan tuloa muuta ku et sit isä tul.

Mut se -44, ni se sillon, ku rauha tuli, ni mie olin 13 vanha ja myö oltiin sillon kesäkuussa 19. päivä lähetty kotoa ja myö oltiin sitte lapset ja isän äiti, joka ol sillon 77, ni meiät laitettiin evakkoon ja äiti jäi karjan kans. Myö sitte pääyttiin Perniöön Teijon tehtaille ja tuota myö ei sitte kolmeen kuukauteen saatu äitiin yhteyttä, ku äiti jäi karjan kanssa. Kolme lehmääks meillä sillo ol ja se ol pääst takasiin Laihalle ja ne sai sillon tehä kesällä siellä niitä viljoja korjata pois ja heiniä. Sitko siel ol sitä sotaväkeä olt apuna, et siel ol sit sitä työvoimaakii. Se postin kulku siirty silleen, ku se ennen tul Säkkijärven kautta ja sit se ol siirtyntkii, et se kulki Virojoen kautta, ni ei myö saatu äitiin mittää yhteyttä. Ni sit äitin sisko asu, ol evakossa Kemiössä Säkkijärven pankin kans. Se sitte meiät löys, sit myö tuota vähän ennen vissiin sitä rauhan tekoa sit saatiin yhteys äitiin. 

No sit tul se rauha ja tuota mie muistan. Se ol illalla kymmenen uutisissa, ne luki niitä rauhan ehtoja ja mie ymmärsin varsin hyvin, mitä ne meinaa. Mie yöpaitasillaan seisoin siinnä niien toisiin evakkojen huoneen ovella, ku niil ol radio. Mie tajusin, et meil ei oo taas ennää kotia. Sit äiti tuli ja se tais yhen kerran käyä ja Siviä-täti tais meiät tuua pois -et äiti ol täällä karjan kans ja Siviä-täti miehensä kans meiät toi pois. Myö mäntiin Joutsenkoskelle sinne äitin veljelle, missä myö sit asuttiin siihen -49 kesäkuun 13. päivään saakka ja sit tultiin tänne Lahteen. 

No työ olitte ihan lapset keskenään siellä. 

Siinä varmaan monta kertaa tuli mieleen, kun ei saanu äitiin yhteyttä?
Myö oltiin lapset keskenään ja vanha mamma. Mut ihmeesti sitä sit kuitenkii, ku meit ol monta perettä samas talossa, siin ol säkkijärveläisiä. Laihaltakkii ol tuo Paavoin Hilma ja tuota en mie muista, et mie oisin sen millään lailla niin ikävännä kokent. Mie en nähtäväst sitä ymmärtänt, niinkun aikuinen sen aattelee. Sitä mie oon nyt jälkeenpäin ihmetelt, että mitä myö yleensä syötiin ja miten myö yleensä tultiin toimeen, mut ollaanhan myö tultu. Jokkainen tyttäristä ellää, no mamma nyt män pois omalla ajallaan.

Hailin kolmoset Laihajärvellä 1930-luvun puolivälissä. Pirkko, Kirsti ja Terttu. Kuva: Antti Autio

Mie oon monta kertaa aatellu, kun on haastateltu, että mitenkä se sillon se rahapuoli pelas? 

Pitihän sitä jotain varmaan ostaakin, niin mistä sitä rahaa sai? 

Pankki lähti sieltä evakkoon, niin mistä rahaa saatiin?
Mie en tiiä, et minkä verran meillä sit ol. Ei meillä paljon sit rahaa olt, ko myö lähettiin ja mikä hämminki siin sit käi, että meil ol kaks yleisostokorttiakkii vaan mukanna. Mut sit mie muistan, ettei siit kovin kauan mänt, ni sit myö saatiin sellaista avustusta sieltä, jostain virastosta, että mie sit sain. Mamman piti kirjoittaa sit, ku hää ol ainoa täysikäinen, ni mamman piti se anomus allekirjoittaa ja sieltä mie sit hain Perniön kirkolta rahhaa, että mie sit tulin jotenkii niien tyttöjenkii kans, et ostin kangastakkii kaupasta ja muistan, en mie tiiä, et millä mie sit ompelin, mut kun ne läksivät kouluu, ni Kirstille ja Pirkolle ompelin jonkuun näköset hameet.

Valtion yleisostokortti, Raija Koso.

Eiks sillo sotien jälkeen saatu Amerikasta jotain paketteja, Amerikan avustusta?
No sitähän ol sitä, mitä apua se nyt ol, olks se Marshall-apua. Yhen kerran myö Ylämaal ollessaan, oltiin sit jo Ylämaalla, se ol sitä jälkeist aikaa ja tuota yks sellain peitto, mis ol pumpulikankaasta toinen puol ja toinen puol ol tehty niinko sellasest villavammast kankaast tilkuista. Ei siin olt mittää täytettä välissä. Se myö saatiin ja sit yks putki jottain ihmeellistä ainetta ja kun myö ei tietty, mikä se ol ja me maistettiin, ni se kun ol hyvvää, ni myö syötiin se. Se ol hammastahnaa.

Kertositko teiän talon sisustuksesta. Sehän oli iso talo ja huoneita oli paljon. Kuinka paljon?
No niitä tais olla kymmen yksinlukkein, kun mie katoin just eilen noist korvauspaperiista. Sinne ol pantu, et 10 huonetta, ni mie rupesin laskemaan, et olks se tosissaan niin, ni kyl se sit ol. Se ol kahella kuistilla. Se on ennen ollu se vieraskuisti, mut sitte se oli mamman kuisti ja siellä oli, mammalla oli kolme huonetta ja eteinen ja tuota sit meil ol iso tupa. Se ol jottain 7,20 x 7,20, mitä se ois olt ja sit ol keittiö ja sitte neljä kammaria ja tuota isossa tuvassa sehän nyt ol se tavallinen kalustus. Siin ol ne pitkät penkit kahella seinällä. Ku ovesta mäntiin, ni oikealla puolella pihan puolella seinällä ol pitkä penkki ja sit ol siitä jatku kulmanna siihen päätyyn ja sit siel ol toinen pitkä penkki. Iso pöytä ja sit siin ol, ku meil ol niitä palvelijoita ja renkiä, ni siellä vasemman puoleises nurkassa, ni siel ol sit palvelijoin sänky ja renkiin sänky ol vasemmalla seinällä samas huoneessa. Sit ol iso oikein iso se leivinuuni ja hella siinnä ja vessaavi sit oven pielessä. Se ol se tupa sellainen, hyvin yksinkertainen. Kiikkutuoli keskel lattiaa ja sit talvel kangaspuita, kun kankaita kuottiin. Se ol sit sillo ko ne ol tehneet sen remontin. 

Kolmekymmentseittemänk ne sen sit teki, ko ne uusi kaikkia niit alushirsiäkkii ja lattiat ja kaik ol aukki. Ni sen jälkeen ol ainakii sitte, että ol niinko puolpanelii ja tapetti yläpuolella ja tuota olks se sit pinkopahvista tehty sinne kattoon, ko siellä ne parrutkii näky sitte kuitenkii. Puulattia, maalattu lattia. Kuusruutuset ikkunat, kaks rinnan ja kolme päällekkäin, niit ol viis, että pihan puolel ol kaks ja päädys ol kaks ja puutarhan puolel ol sitte yks ikkuna, ku siel ol sit jo uuni.

Iivari Haili vanhimman tyttärensa Ellin ja talon rengin kanssa pihamaalla Laihajärvellä.

Pitkät räsymatot laiast laitaan lattialla. No keittiö ol ensikskii, ni siin ol vaan sitte ruokapöytä ja hella ol nurkassa. Mie en muista niit kaappia, et minkälaisia, mut sit vasemmal seinäl ol se separaattori ja aina sit siihen separaattorin hurinaan heräs, ko meiän makkookammar ol sen seinän takanna ja tuota ko se ol niinko neljään jaattu sellanen iso tupa, ko se ol vissiin useammassa jatkost tehty se rakennus. Perimätieto kertoo, et siin on olt ensiks tupa ja sit se on pantu neljään ossaan, et siintä tul niinko neljä kammaria ja se ol kahella uunilla, että se on kyl paljon mahollista, et se on silleen tehty. Se eskammar se ei olt muuta ko, et siin ol joku naulakko ja yks piironki, mut sit siitä oikialle, ni siinä ol meiän makuukammar. Ne ol sen verran pieniä, et se ol sit niin täyssänkyjä, ku meitä monta ol, seittemän henkeä yksinlukkein siinnä, ettei siin olt ko käytävä välis. Sit mäntiin eskammarist etteenpäin, ni sit ol välkammari. Siitä jatku mamman puolelle ovi, mut se ol kiinni. Siin ol sohva eessä ja pöytä ja siitä ku mäntiin oikialle, ni siel ol sitte vieraskammari. Siel ol, en mie niitä kaappia niin muista, mut siel ol sellanen seslonki, jousiista rakennettu sellainen, et siitä sai vuoteen. Makkuukammaris ol pesukomotti. Ikkunoilla oli kukkalautoja ja kovasti pelakuita ja mitä lie ollu ja iso viikus tuvassa. Mie ko oon kuulemma kuriton laps olt, ni mie aina sit pienennä, mie muistan ite, ku silmä vältti, ni viikuksen lehti poikki, ku siitä tul sitä maitoa, mut sit miun piti aina joka lauantai pyyhkiä ne viikuksen lehet.

Kuinka usein näitä huoneita siivottiin?
Lakaistiinko joka päivä, vai oliko määrätty viikonpäivä, kun siivottiin enemmän?
Kyl tupa pit lakasta joka päivä, mut en mie sit muista sitä ennen sottaa aikaa. Ehä meil sit ko välil oltiin ollu käytös varsinaisesti ku tupa, ku ne ol kaikki niin revitty ja raastettu, ni ei niit ehtint korjauttaa. Mut se oli kyllä tarkkaa. Mie muistan kerrankii, mie olin vähän hutiloien lakassu ja siellä penkkiin alla ol sit sanomalehtiä, tytöt ol tehneet, silpunneet paperia, sain lakasta uuestaan.

Vettähän ei siihen aikaan varmaan tullu sisälle?
Se piti kantaa. Ei, se piti kantaa mennen tullen.

Minkälainen valaistus teillä oli? Oliks sähköt ennen sotia?
Oli meillä ennen sotia sähköt. Ei nyt olt jatkosodan aikanna, eikä meil olt ees radioa, että kun toisiilla ol niitä karbiidilamppuja, mut meil ei olt niitäkään, et mie muistan sellaisenkii ajan, ol meillä kunnon öljylamppukii, mut ku sitä öljyä vähän sai ni meil ol mustepullosta tehty se lamppu. Siihe korkkiiin vaan sähköjohon pää, mistä sitä peltiä ja sinne pumpulilankaa ja se sit uunin ranssille, ni ehän siinnä sit ihan päin mänty sitte toisiinsa. Sen verran näk. Kyl ne savutti, mut niist sit pit pittää niist syvämmist huolta. Mut ku meil ei olt miehiä, ni ei meil olt, toiset tais pittää pärreitäkkii, mut ei äiti varmaan ois uskaltant pärreitä luottaakaan, ku paljon lapsiani tuota. Ei meil pärreitä olt

Kun tulitte talvisodan jälkeen takaisin sinne Laihajärvelle, sanoit asuinrakennuksen olleen huonosti hoidetun. Minkälaisessa kunnossa olivat nää pellot? Olivatko ne pusikoituneet?
No ojat ol pusikoitunu, ei ne sarat vielä olleet kerinneet, mutta miust tuntuu, mie tietyst katoin lapsen horisontist sitä, et miust tuntuu, et ne ol hurjankii pitkiä, mut ei kai ne nyt hurjan pitkiiks parissa vuuessa olleet ne pajut kerinneet, kylhä paju on kovvaa kasvamaan, mut mitä se lie sormen paksuista olt, mut kyl ne ol miust tuntuu niiko ne ojat ois kaik olleet sitä täys, et niitä sitte vesurilla Hermusen Marikii hakkas, minkä kerkis sitte muilta töiltä, ku se ol sit meillä niinku apuna työväkenä, ku meil ei olt varsinaist työväkeä ku äiti ja sit myö alaikäiset.

Jotkut on kertonu, et ei meinannu nähdä niinku toiselta saralta toiselle saralle, et missä oli oikein hyvin päässy paju leviämää.
No kyl ne miusta ja, ni kyl ne koko tiuhaan ol.

Teillä alettiin sitten kuitenkin maata viljelemään. Oliks teillä minkälainen karja sitte siellä?
Alettiin viljelemmää. Meil ol vaan yks lehmä ku myö mentiin. Sit äiti osti toisen lehmän ja sit ko se ensimmäinen lehmä poiki ni siitäkii sit kerkis jo kasvaa lehmä kolmanneks sitte ennen kun uuestaan jouuttiin lähtemään pois.

Sie mainitsit, et teit oli separaattori, minkä ääneen aina aamulla heräs. Teillä separoitiin maito ja mitä siitä sitten valmistettiin?
No sillon ennen sottaa, ni äiti teki voita ja meil ol joka toinen päivä kirnuaminen. Äiti teki voita sit sellasiiks, muotissa kilon pakettiiks ja sit ne vietiin. Niitä vietiin Laisinkyllään. Ja eiks se Kuntun Martti pitäny sitä voikauppaa sillon, vienny Viipuriin ennen sottaa. Ja mie muistan ku kerrankii, miul on ihan sellain selvä kuva, ku äiti pisti pyykkikorii, ol niitä kilon pakettia ja se läks Laisiinkyllään, se vissiin män Lavosen kauppaan. Kellarissa ne ol sit ne voit. Se ol niin kylmä, ne säily siellä. Ne vietiin heti sinne. Ei meiltä ainakaan viety maitonna. Kaikki ne separoitiin kotonna siilo ennen sottaa.

Separaattori, Rajalan kotimuseossa. Kuva: Mervi T

Sie aikasemmin puhuit, että olet kova lukemaan, ni tuliko lainattua kirjoja sieltä koulun kirjastosta vai riittikö nää koululäksykirjat siihen aikaan? 
Tul luettua ne läpi. Äiti ol kuulemma opettajalle sanont välillä, et älä anna niin montaa sille yhtäaikaa. 

Niin sie lainasit sieltä koulun kirjastosta. Muistatko minkälaisia kirjoja ne oli? 

Eiköhän ne ollu jottain lasten kirjoja, en mie sitä muista, et minkälaisia. 

Ostettiinko teillä lapsiille kirjoja? 
Ei meille sillo ennen, jottain pientä, sillo ennen sottaa, mut sota-ajan jälkeen ja sillon, ni kyl mie sillon ostinkii kirjoja, vaikka se ol puuttenalast, mut sitä mie ihmettelin, et äiti ei millonkaan sitä kieltänt. Vaikka se sit sano, jotta aina ku se on nenä kirjas kiin, ni se ei nää eikä kuule. Ei meillä kotona paljoo olt, montaa olt. Ne mitä vähän ol, ni ne jäi sillon talvisota talvena. Ei ne muut lukeneet, ne teki työtä. Ne oli kunnon luterilaisia. 

Minkälaisia sanomalehtiä tai aikakauslehtiä teille tuli? 
Eiks se Karjala siellä olt sillon ja sit miust tuntuu et meille tul Maaseudun Tulevaisuus, eiköhän se oo ilmestynt sillon. Ja Suomen Kuvalehti ja Kotiliesi meille on tult niin kauan kun mie muistan, että ku mie aina sit luetin, ku mie en ite viel osant lukea, ku se ol se Kieku ja Kaiku. Se piti lukia ensimmäiseks sit siitä Kotiliedestä. Taisin jo osata joitain ulkookii, luetin niin monta kertaa. 

Tilattiinks teille joululehtiä? 
No sitten miehä oon olt asiamieskii sit sillon jo, ku myö ollaan välil kotonna, mut en mie ennen sottaa muista, et tilattiinks meille joululehtiä. Mut sillon sota-aikanna mie kiersin sit asiamiehennä. 

Vanhoja joulukortteja. Kortit: Merja Toivonen

Kun olit asiamies, niin möitkö joulukortteja? 
Möin, myöhä tilattiin aina niitä sellasia, mitkä nytkii ilmoittaa. Vieläkii näky olleen nytkii, käi silmään, et ne myyvät 100 kappaletta aina vaan. En mie muista ennää, mitä ne makso, mut kyl siit jottain sai aina. Ei sit niin huonoa kauppaa, ettei se kannata. 

Missä sie kävit niitä myymässä? 
Kylässä pitkin talloissa. Ei äitienpäiväkortteja tilattu, mut mie niinko muistasin, et oiskos pääsiäiskortteja ollu, mut en oo varma muusta ku niist joulukortteista. 

Lähetettiinkö teillä paljon joulukortteja? 
Ei niitä paljon lähetetty. Joillekii ihan tuota, oisko nyt kymmenkunta tai silleen, ihan näille lähimmille ja sit joillekkii ystäville. 

Mites siellä koulun kuusijuhlassa, saatiinko siellä jotain pakettia tai? 
No siellä saatiin melkein sellainen pussi, et olks siinä nyt sit omena ja karamelli tai jotain sellaista. Ohjelmaahan siellä oli paljon sit koululaisilla. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Ellin haastattelu Lahdessa 18.3.1996)

Puintiosuuskunta

Puintiosuuskunnan puimakone Laihajärvellä. Kuva: Raimo Koso

Lyijysen Martan ja Sirkan muisteloiden viimeinen osa

Teillähän kävi nää puintiosuuskunnan lokomo ja koneet, niin pitikö ne tilata etukäteen vai miten? 

Ei, ko ne kiers sillä viisiin ne koneet, et ne läks sielt Oronmäeltä ja meni järjestyksessä. Viljat piti olla valmiina puimapaikalla ja meilläkin meni välistä, ettei yhessä päivässä kerint mennäkkää.

Sitko rukiit ja kaurat ja kaikkki puitiin yhtaikaa, ni sit ne ei mennykkää yhessä päivässä. Mut Anttilassa meni sit ain vähemmän, ettei siin menny koko päivääkään. Ei myö Kokolla oltu niin paljon puimassa, mut Sivillä myö oltiin joskus ain puimassa ja Hermannin Simolla siellä myö oltiin joskus puimassa.

Siin ei ollu vakinaista väkeä muuta kuin se lokomon käyttäjä ja sit se puimakoneen se, mikä huols sitä puimakonetta, syötti ne pehkut. Sit kaikki muut talo hommas ne. Jos joku tarvi apua ni sit mentiin ja ne tuli sit taas vastaavasti. Koneet kuljetettiin hevosilla ja ne pit sen talon mennä hakemaan, joka tarvitsi niitä. Ja sit taas se seuraava tuli hakemaan. Puimakone meni vaan yhellä hevosella, mut sit siinä lokomossa pit olla kaks. Lokomoa varten piti olla halkoja ja vettä, että se sieltä puksutti sitä vettä. Siin oli isot vesisaavit ja vettä siinä vieressä, et se laitto aina siitä. Ne ihmiset, jotka oli töissä, ni ne toiset mätti kasasta pöydälle niitä lyhteitä ja toiset oli pehkupuolella ja sit tarvi sitä muuta väkeä, jyväsäkkiä vaihtamassa. Joku otti ruumenia. Piti olla monta ihmistä. Koneenkäyttäjä huolehti siitä veestä. Myö penskana käskettiin välillä Aapon Mikkoa soittamaan sitä pilliä, mikä siin lokomossa oli -ei se aina soittanu.

Maksoko tää talolle sit kuinka paljon tää koneiden käyttäminen?
Sitä mie en tiedä, mut ilmeisesti se piti sit niiden koneenkäyttäjien palkat maksaa. Ei oo ketään niin vanhaa, joka tietäs. Jos Lahja tietäs.

Sehän oli puintiosuuskunta, ni ilmeisesti ne osallistu niihin maksuihin, mutta sitte ne vakinaisten työntekijöiden palkat?
Mie ymmärtäisin, et ne makso niiden kahden työntekijän palkat ja sit se osuusmaksu, mikä oli, ni sillä hoidettiin ne koneet.

Mitäs jos oli sateinen puintiaika. Oliks nää koneet ulkona vai sisällä?
Se lokomo oli aina pihalla, mutta joka paikassa ei se puimakone sopinu sit katon alle. Mut meil oli siinä, ko meil oli siinä sellanen lato, siin oli leveät ovet keskellä kahta puolta, ni sit jos oli oikein paljon viljaa, et sitä piti laittaa molemmin puolin, ni sit oli vielä toinen lato, mihinkä sai sitte pehkut laittaa sit toiseppäin. Siin oli niin monet ne, isot ne ladot, mut sit siin oli aika paljon hommaa sil pehkunlykkääjäl, mikä lykkäs niitä. Vilja kasattiin aina siihen latoon ja sitte sieltä.
Enstäin siinä yks kerkis mättää, ku oli siinä lähellä, kun ne perältä ensin täytettiin, mut sit siel pit olla jo kaks, ennen kun ne sieltä pidemmältä piti tuoda.

Mites sitte ne jyvät kuivattiin, jos ne tarvi kuivausta?
No sillon ennen vanhaan ei niitä kuivailtu. Ne piti olla niin kuivia, että ne säily, joskus jos oli sellaista, niin ne vietiin riihen lattialle, mut yleensä se oli niin kuivaa se vilja, ettei tarvinnu kuivattaa missään.

Puitiinkos teillä vielä riihessä?
Puitiin, mie (Martta) muistan, kun myö rakennettiin vielä tännekiin tää Uustalo, ni meille tehtiin riihi ja minä yhen kerran olin, mut mie en osannut lyödä sitä varstaa. Muuta kertaa miun ei tarttenu mennä. Mie en osannu sitä tahtia.

Mitäs viljaa teillä enimmäkseen viljeltiin?
No ruista oli joka vuos ja vehnää, ohraa ja kauraa omaan käyttöön suurinpiirtein. Ei siitä niinko myytäväks vissiin paljon jääny. Kato kun ol iso perhe ja sitte elukoit oli syötetty ja.

No kerroppa Sirkka siit siitä riisipuurosta.
Puuroo vietiin sit, ko toiset ol menny jo pellolle. Laitettiin issoon savipottiin ja sitte tuohon kahvikuppiin laitettiin voi ja se kahvikuppi keskelle sit sitä puuroa. Se ol niinku puuron silmä sitte. Ja siintä sitte jokainen vuorotellen kasteli. Ja tää ol sit vast mukavaa

Vietiinkö naapuriin lämpömäisiä? Oliko teillä semmonen tapa? Mitä vietiin?
Mitä aina leivottiin, leipää enimmäkseen vietiin lämpömäisiks. Jos oli leivottu leipää niin sitä voitiin viedä, ei paljon muuta.

Sillo, kun mentiin naapuriin, niin vietiin aina jotain lämpömäisiks. Ei viety kukkasia?
Ei viety. Ja välillä käytiin aina lainaamassakin naapurista.

Niin tästä lainaamisesta, niin lainattiinko mitään muuta, jos sattu loppumaan, kun leipää?
Niin kyllä, jos jotain sattu loppumaan. Sokeria, suolaa tai jotain sellaista, niin joku naapuri vois niinko lainatakkin, mut ei meillä kyllä.

Kun mentiin katsomaan vastasyntynyttä pikkulasta, mitä vietiin tuliaisiksi?
Vietiin rotinarinkeli. Se valmistettiin pullataikinasta, tehtiin pitkä pitko ja siitä pyöreä rinkeli. Se vietiin sillo, kun mentiin sitä lasta kattomaan ensimmäisen kerran.

Ketkä olivat teidän lähinaapureita?
No Käpyn (Hyypiän) Helena ja Martta ja sit se Hailin Ville ja Klauti (Klaudia). Nehän kuolivat ne vanhat se Santer ja Helena. Klautihan siin sit viimeks jäi. Ihan lähellä olivat, vajaa 100 metriä.

Oliko kanssakäymistä naapurien kesken? Teittekö yhdessä töitä?
Ne olivat niin pieniä, et ne tekivät. Käpyn Martta kuokki itte perunamaan syksyllä ja sitte kuokki taas keväällä sen. Kuokalla istutti perunat. Ei sillä Hailin Klautillakkaa niin paljon ollut tekemistä, ettei niinen kans niinko ollu mitään sellaista.

Käytiinkö lähinaapureissa kyläilemässä?
Käytiin, mie (Sirkka) käin aina Käpyn Martalla kylässä. Martta tui aina karstaamaan meille ja sit ko se kehräs, ni sit se tui rukin kans meille. Käpyn Martta ol meiän vakituinen joulupukki.

Kävittekö te tai kävikö teillä naapurit iltaisin myriäisiä pitämässä?
Joo, kyllä kävi aina joskus joku.

Oliks teillä sukset kuinka nuorena?
Sillo ko kouluun mentiin, ni mul (Martta) oli sillo sukset. Ne oli suurisän tekemät ja ne ol niin notkeet, ku myö laskettiin, ja siin oli tämmösiä moukkuja siinä ladussa, ni joka moukun pohjassa ne meni ja Lahjaa harmitti, ko ne ei menneet mihinkään päin, ko ne oli niin notkiat. Suksil myö aina hiiheltiin ja sit ko koulusta tultiin, ni sitte välil piti lukeä läksyt ja sitte päästiin ain hiihtämään näin kevättalvella, ku oli valoisia iltoja. Mentiin aina Latakasta laskemaan mäkiä. 

Lahja Monto, Jouko ja Sirkka Lyijynen, Veikko Lyijynen ja Martta Lyijynen. Kuva: Mervi T.

Oliko potkukelkka tai muuta sellaista?
No oli potkukelkka sit ko mie (Martta) olin jo vähän isompi, ni Monnon Iivar teki. Siin oli niin pitkät jalakset ja sillä pääs lujaa. Maantiellä kulettiin potkukelkan kans, kun maantiet ei ollu sillo niin hiekotettu. Käytiin välillä kirkollakkii. Kouluun ei voinu mennä. Sillo kun mie olin koulussa, ni kuule välillä Laihan kujat oli niin täys lunta, et piti mennä sieltä Kilkinkankaan kautta joulujuhliinkiin. Ko oli puuaidat, ni se kasas siihen aitojen väliin. Ja sit hiihdettiin sielt aitojen päältä talvella yli vaan, ko oli niin paljon lunta

Oliko teillä polkupyörät ja oliko siellä muilla?
Ei ollu ko vasta isona ihmisenä. Ei siellä niin paljon ollu vielä, ei siellä monella ollu. Kyl sitte aina sai välillä lainata, ko oli yks pyörä talossa tai kaks, ni sai pyörän, jos johkuu piti lähtee.

Missä kävitte uimassa?
Uitiin Kilkinojassa. Siin oli Lyijysen niityn kohalla, siit oli otettu muuraussavia, ja siin oli sellanen ko iso kolo ja siinä me käytiin aina uimassa, mut sitte ku mäntiin Haapaniemelle, ni sit mie meinasin hukkuu. Itte pit opetella uimaan, ei kukaan opettanu. Käytiin myö aina keskikesällä Pilkkaniemessä uimassa, pulikoimassa.

Kirjasto
Koululla oli semmonen pien kirjasto. Ei siel niin kovin paljon niitä kirjoja ollut, mut kyl sielt toiset lainas niitä. En minä lainannut kirjoja, mut isä oli kova lukemaan. En minä tiedä hakiko se niitä kirjastosta vai mistä. Se luki kaikenlaista ja lehtiä se luki Perjantaita ja Nyyrikkiä. Ei meillä kotona paljon kirjoja ollut. Isä oli kova lukemaan. Heti ku tuli Sirpale postista se luki sen. Ku myö tultiin navetasta ni se oli lukenut sen.

Mitä lehtiä sinun muistin mukaan sinne kylälle ja teille tuli?
No ne tuli ne tavalliset lehdet, mitkä siel oli. Oliks se Karjala-lehti, Maakansa, en minä muista. Joululehtiä tilattiin koululta. En mie niin tarkkaan muista. Aina jotain joululehtiä oli kyllä. Hiekkaan tuli Perjantai vai Nyyrikki vai mikä se oli, ni sit niitä aina vaihdettiin. Käpyn (Hailin) Martta ja meillä ja Hiekassa ja sitte ne kiersivät aina.

Minkälaisia lehtiä nää Nyyrikit ja Perjantait olivat?
Ne oli sellasia viikkolehtiä, ajanvietelehtiä. Niis ol kaikenlaisia tarinoita. Ne ol sanamalehden mallisia ja muotosia. Sit siin oli vielä semmonen jatkokertomus, mis oli semmonen palsta ja sit ko ne leikattiin ja taitettiin, niin niistä tehtiin välillä oikein kirjojakin. Niitä sit lainailtiinkiin ja sit niitä välillä hävis.

Muistatteko minkäläisia leikkejä leikitte lapsena?
Ei meillä (Martta) ollu paljon leikkejä, ne oli vaan räsynykkeja. Mitä milloinkin sit tehtiin siel pihalla.
Talvella leikittiin silviisii, mie (Sirkka) muistan sen vaan, et ku ol oikein puhdas ja valkonen hanki, ni sit kuule käveltiin sinne semmonen käytävä, et ol huoneita niinko ja sit piironkia tehtiin ja otettiin, lainattiin, ko oli verhon nipistimiä, sit semmosia, niit lainattiin. Saatiin kaapin vetimet. Tällä viisiin talvella leikittiin. Ei ollu leikkimökkiä. Pihalla leikittiin ja tuvassa.

Sirkan leikkikaverina oli Valkosen (Porkan) Eeva ja Martan Venäläisenmäellä asuessa naapurin lähinnä Anttilan (Venäläisen) lapset. Lyijysellä oli ulkorakennuksessa hyvä leikkipaikka.

Ylärivissä vasemmalta: Sirkka ja Martta Lyijynen, Aini Anttila.
Keskellä: Hilkka Tommiska, Heikki Lyijynen, Paavo Tommiska.
Alhaalla: Raimo Koso, Ossi ja Aila Tommiska. Kuva: Mervi T. 

Muistuuko mieleen mitään lapsuusajan loruja, mitä leikeissä luettiin?
Niitähän oli monta, mut nyt ei tuu mieleen ko yks:

"Kävelin kerran kaupungilla, 

kuulin siellä kellon lyövän. 

Kuinka paljon se silloin löi". 

Kenen kohdalle tuli "löi”, sen piti sanoa joku numero ja sitten jatkettiin ringissä sen luvun mukaan. Kenen kohdalle tuli viimeinen numero se jäi esim. hipaksi tai pitäjäksi piilosillaan ollessa.

Vielä toinen loru: 

"Entten tentten teelika mentten 

hissun kissun vaapula vissun 

yks kaks kolme

sinä oot pelistä pois”.

(Laihajärven kylätoimikunta, Martan ja Sirkan haastattelu Vantaalla 29.2.1996)