Kansanhuolto

Hailin Ellin muistelot, osa 3

Ketkäs teillä oli lähinaapureita? 
No meil ol ne Typöt, ol kaikki lähimmät. Mäkelänmäelekkään ei nyt oikeastaan varmaan matkallisest olt pitemmältä, mut ku se kaikki liikenne suuntautu, niinko sinne Laihalle päin. Postit haettiin Typöltä tai sit sieltä Mitikan Miinalta vuorollaan. Et se kaikki suuntautu sinne päin. Typöt ol meille niinko lähinnä. Mäkelänmäki ol Laisniemen puolta. 

Minkälaista yhteistoimintaa oli näiden naapureiden kanssa? 
Autettiinko naapureita töissä? 
Kyl ne jonkun verran tek sitäkii, mut ei ne paljon tehneet. Ko esimerkiks perunannostokone, ni tuota mie katoin justiin noista, ni se on yks neljäsosa. Mie en muistant, et kuin monta osakasta siin oli, ni siin ol Typöt ja ketkä ne kaks sit lie ollu. Et perunannostokin ol niinko porukan. Meil ol oma puimakone ja öljymoottor. 

1942 Typön pihalla: Haili Elli, Typpö Alli, Typpö Ilona, Hyypiä Eeva ja Typpö Raili. Kuva: Veijalainen Marjatta

No entä sitten näissä muissa töissä, esimerkiks loukutettiinko pellavaa ja oliko siinä naapuriapua? 
Kyl meil pellavaa loukutettiin. Sitä mie en muista. Meil ol yleensä, aina ku meil ol kesän aikan kaks vierasta ni. 

Käytiinkö teillä näissä naapureissa iltakylässä? 
No joskus hyvin harvoin. Muistan yhen jouluillankii, kun lähettiin Typölle, että kyl ne aikaihmiset aika harvoin loppujen lopuks käi. Myö lapsetha nyt juostii, sitte ku kyettii. 

Kävikö teillä sitte vieraita yleensä paljon, naapureita tai muita? 
Ei meil nyt niin hirviän paljon käynny, mut kylhä ne käi äitin suku käi Väkevältä (Ylämaata). Kun ne tulivat hevosiilla aamusta, ni sitte illasta ne mänivät sitte pois. 

Kutsuttiinks sillon vieraita, vai tuliks ne ihan kutsumatta kauempaakiin? 
Minust ko tuntuu, et ne tul ihan, en mie tiiä voiha niil jonkunlaist sopimust olla jossain, mut eihä ku ei olt puhelimia eikä mittää ja pitkät matkat ni tuota. Ihmiset ol yleensä niin paljon kotonna, et ne luotti siihen, että onhan siellä ihmiset kotonna. 

Puhuttiin niistä kansanhuollon asioista, että jouduit paljon asioimaan siellä. Minkäslaisia ostolupia ja ostokortteja sieltä tuli haettua? 
Sen vois melkein sanoa, niinku yks tyttö sano muusta asiasta, että mikä ei olt kortilla, kun suolakii ol kortilla sit loppujen lopuks. Mut sehän alko, yleisostokortit kun ne jako, ni eiköhä tuo kahvista ja sellaisesta alkanu ja sit se aina asteittain aina ruokatarvikkeet ni ne män kortille. Että saippua ol kortilla ja se ol yleisostokortti. Sit sitä ilmoitettiin, et yleisostokortin sillä ja sillä kupungilla saa sitä ja sitä, jos sai jotakii harvinaisempaa. Kahvit ja sokeri yleensä on sillä yleisostokortilla. Sit ol leipäkortti ja rasvakortti, sillä sai voita, oisko se maito olt viel erikseen, en oo varma. 

Sit ol vaatekortti ja siin ol pistesysteemi, että sit aina paiasta män nii ja nii monta pistettä ja sukkiista niin monta pistettä ja metristä kangasta niin monta pistettä, että se sit ilmoitettiin aina. Ei niitä vaatetuskorttia ja niitä kerint käyttää edes loppuun, ei olt tavaraa. 

Ostokorttihakemus. 

Kuinka kauan se kortti oli voimassa? Oliko vuodeksi vai puoleksi vuodeksi? 
Sitä mie en muista yhtään. Mut sen mie muistan vaan, että kyl mie olen monta kertaa ne ostokorttihakemukset täyttäny. Et ku ne piti sitte aina tehä joka hengeltä oma anomus ja siihen panna kaikki henkilötiedot ja viiä sitte kansanhuoltoon ja sieltä se sitte saatiin se kortti. Se oli henkilökohtanen. 

Saiks toisen kortilla tai kupungeilla toinen ostaa? 
No perreessä, ykshän se oli joka kaupassa käi. Sehän se hallitti sit tavallaan niiku, etteihä niitä jokaiselle hengelle erikseen ostettu niitä tavaroita, että yhessähän ne ostettiin, sit kenen kortis sattu kupunkia olemaan. 

Valtion ostokortti lihaa varten. Kuva: Pirkko K.

Mites sitte nää luovutusasiat, eikös siellä ollu se pakkoluovutus? 
No se ol hyvin tarkkaa, se ol kuulemma hyvin tarkkaa, mut myö nyt ei jouttu siintä niin kärsimään, ku meil ol huono työsakki ja vähän elukoita ja sillä lailla, mutta että se ol se kansanhuollon tarkkailija sitte vissiin joka pitäjässä ja kyl ne piti kuulemma hyvin tarkan luvun siintä kaikki, kuin paljon pitää luovuttaa heiniä, kuin paljon pitää luovuttaa viljaa, kuin paljon lihaa, maitoa, voita. Kaikki ne oli määrätty ja kyl ne kuulemma aika tarkalla piti. 

Miten ne määräs sitte sen luovutusmäärän, miten ne laski sen? 
Niil ol tietyst joku normisto. Niihen täyty se laskia varmaan, en mie tiiä, mut eiköhä tuo nyt siit ollu, et viljatkii niinko hehtaarisysteemillä ja sit taas elukoista määrätty määrä ja lehmän piti lypsää niin paljon, ylimääränen myyä, voi. Se laskettiin, et paljonko se kuluttaa henkilöä kohti. 

Niin varmast ne silleen laski, mut kyl ne monikii ol aika tiukalla niien luovutuksiin kans, jos ol, että ol huonomp työsakki. 

Mites sitte, jos ei pystyny luovuttammaa niin paljon, kuin oli määrätty? Rankaisko ne? 
Sitä mie en ossaa sannoo. Kyl ne varmaan rankas. 

Sithän oli kaikenlaisia muita lupiahan oli, jos meni ostamaan jotain polkupyörän renkaita. 
Juu kumille piti olla oma lupa ja kenkiille piti saaha ostolupa, jos kenkiä tarvi. Eikä se olt niin sanottu, et ne sit sai, vaikka sen sai sen luvan. 

Entä sitte valopetroolille, karbiidille? 
Joo niille ol kaikkiille, karbiidia meil ei oo olt koskaan, ni sitä mie en tiiä. Sanovat, et se korttiaika. Sitähän sit tietyst astettain purkivat, mut sehän ol sit se 40-luvun, ei nyt ihan loppuun asti, mut kuitenkii. Ne ol vissiin, eiköhän ne olleet tiukemmat ne ensimmäiset rauhan vuuet, koska sit mie oon ihmetelt sitä, ku mie nyt jostain luvin, että kahvi on olt vissiin niinko viimemmäks kortilla, et mistä ne on meiän häihin sit saaneet -53 kahvit. Ei oo ennää kettää keitä kysys. Et se on 50-luvun puolella vielä ol osittain. 

Sie puhuit äsken tuossa siitä rahanleikkamisesta. Mitä muistat siintä? 
No sen muistan, kun tuota yks uuenvuuen yö illalla, aattoiltana myöhään radiossa sanottiin, että nyt pittää tuota tuhatmarkkaset ja olk ne sitte viissataset, ne isot setelit. Ne pannaan keskeltä, leikataan poikki ja valtio ottaa ne toiset puolet lainaks. Se ol sitte tuhatmarkkanenkii, se ol kaupassa viiensaan arvonen ja sitte kuin monen vuuen päästä ne sit sai sen valtiolta takasiin, ku valtiolla ol niin valtava rahapula, ni sen täyty jottain keksiä. 

Niin se oli silloinkii jo. 
Silloinkiin ja sillonha se olkiin, että eihän ne voineet. Jossain vaiheessahan kuulu, ettei ne voineet, et se ol vähän niinko Vennäillä, ettei saant palkkoja maksuun. Meillähän ei niin isoja rahoja olt, ettei meilt mänt yhtään, mut mie muistan miun enolta mäni. Se ol myllär ja tietyst myllytyksiä maksanneet, ni siltä se jäi niin miun mieleen. 

No kerroppa sitte, kun se oli niin tarkkaa kaikki, ni oliko siellä "mustan pörssin" kauppiaita ja myytiinkö yleensä "mustaan pörssiin" sitte näitä tuotteita? 
Oon miekii syyllistynt siihen, mie oon käynt voipaketin kans Lappeenrannasta hamekangasta vaihtamassa. Sanottiin, ettei oo kangasta, mut ku supautti, et miul on voipaketti kassissa, ni kangasta löyty. Rippihammeenkii olen syntinen ostanu sillä lailla, valkian kankaan. Ja niitähän kiers niitä sellasia epämääräsiä miehiä. Ja sakkariini etenkii, ni se ol sellainen kauppatavara, et sitä ne paljon myivät, ettei ne niinko oikeastaan, mie en nähny mittää isompaa myytävän, mut niit sakkariinin kauppiaita, ku se on sokerin vastike. 

Niitä ostajiahan oli? 
Ostajia oli ja kyl tuota oli. Mie muistan, yksikii pere Helsingistä, kyl ne löys sillo sukulaiset. Mut sit tuota, ku korttiaika loppu, sit taas unohtu sukulaiset. Et niitä sitte hamstrattii, se ol, kuka niillä nyt ihan pelkkiil korttiannoksiilla joutu elämään, ni sanovat, et ne ol niin pienet ne annokset, että ei niillä kunnolla elänt. Sitko ei aina, aina saantkaa. 

Silloin jonotettiin kaupoissa, kun tiedettiin, että jotain on myytävänä. 
Juu, eikä aina tarvint tietää, että mitä, kun näk, et on jono, ni se ol melkein, kun naapurmaassa, et hännille vaan.

Hautajaiset Säkkijärvellä. Kuva: Antti H.

Puhutaanpa sitten ruumiiden säilyttämisestä. Se oli kesäaikaan varmaan erilaista kuin talven aikaan. Jos kotona kuoli, niin missä ne säilyttivät näitä ennen hautajaisia?
No kellarissa vissiin ja jos ei sitte aikuiset ei sopineet kellariin tai ol sellainen aika, et siel ol muita ruokia, ni eiks ne riihessähän ne säilytti. Mie muistan ku tuota ne pisti sitte kylmiä vesastioita sinne alle. Mut niitähän ei voinu, eiköhän ne melkein kolmen päivän paikkeilla pitäneet niitä, koska ei ne voineet pittää. Niitähän oli ihan keske viikkoakkii hautajaisia. Sillo 30-luvulla on tehneet kuulemma arkutkii kotonna, niinku miun papallekkii -32. Täti kerto, et se on tehty arkku kotonna. Se oli ihan minä tahansa viikonpäivänä, ettei sitä viikonloppuun voitu pittää. No talvella tietyst voi pittää, ni sithä ne piti aittoissa laualla tai riihessä. 

Ellin papan kuolinilmoitus 1932.

Kerrotko sitten hautajaisten vietosta. Miten hautajaisia vietettiin?
Sinne kututtiin sitte sukulaiset ja kyläläiset pitoläänittäin. Ne kututtiin sit sinne aamusella kottiin ja mie en muista, et tarjottiinks niille mitä, mut tää arkku ol nostettu pihalle ja sit siin ol kuuset kulmiissa aina joka nurkalla maahan pistettynnää. Sit se arkun kans avattiin auki. Kaikki saivat käyä kattomassa, kuka halus. Ja tuota kyl ne vissiin söikii sillon sitte tai joi kahvia ennempää. Ja sit pantiin arkun kans kiinni ja hevosella, ku lähettii kirkolle, ni se ruumis nostettiin ensimmäiseen rekkeen tai kärriin vuodenajast riippuen ja se ol havutettu kans samalla lailla ja sit ennen sitä lähtöä veisattiin siinä pihalla sitte ja sit lähettii. Siunaaminen tapahtu haudassa. Arkku laskettiin hautaan ja sitte se siunattiin. 

Minne nää laihalaiset yleensä haudattiin? 
Säkkijärvelle, meiän on ainakii nää hauattu molemmat siihen kirkon, sille hautausmaalle, mut aikaisempiinna aikoinaha ne vei sinne Kokkomäkkeen

Kuitti hautapaikasta, Kokkomäen hautausmaa, Säkkijärvi. 

Oron talon isäntä Juonas (Joonas) ja emäntä Valpuri Tommiska olivat ostaneet itselleen 18.2.1919 hautapaikan ja maksaneet siitä 20 markkaa. 17.5.1919 Valpuri kuoli 48 vuoden iässä. Maksun oli vastaanottanut kirkonisännöitsiä Anton Hermunen. Kuva: Merja T.

Eikö siellä kirkossa siunattu? Luotiinko se hauta umpeen sitte siunaamisen jälkeen?
Ei siunattu, ei ainakaan miun tieten. Luotiin, siel ol lapiat ja se luotiin umpeen. Ainoa poikkeus, mitä mie oon nähny kirkossa siunattavan, ni on sankarihautajaiset, kun sillon talvisotatalvenna käytiin mamman kanssa aina Merikarvian kirkossa. Ne on ollu kirkossa siunattuja, mut yleensä nää siviilit, ni kyl ne laskettiin hautaan ja ne siunattiin ja sit se luotiin se hauta umpeen ja sit siihen vasta. Omaiset käi ensin sen hiekan heittämässä, niinko nykyjäänkin ja sit se luotiin se hauta umpeen. Eiköhän ne ollu sitte muutamat miehet, jotka sen loi umpeen alusta loppuun sitte.

Merikarvian kirkko. Kuva: Terttu Heikkilä. 

Sen jälkeen tultiin hautajaistalloon ja en mie sit muista ennen sotia niin paljon, et se rokkahan se nyt on ainakii kuulunu aina hautajaisruoaks, mut mitä siinä sit ol muuta. Kun mie muistan, et kyl siellä sit varmast on olt niinko sellaista muuta liharuokaa ja tuota noita vihanneksia, koska äiti sano sillälailla. Meiän pappa on kuollu vuonna -32 ja se on syksyllä hauattu, että Talsin Hiljaks se sit ol sanont, että tuota, ku sie oot saant niin sen pitopöyän, että kun on näin hyvä aika vuuesta, että ku sai punajuuria ja porkkanoita, mut mie en tiiä, et kuin yleist se ol, mutta se rokka, se on niinku se ydin siinnä. Ja kahvia ja pullaa. Se rusinasoppa se nyt vissiin ol niinko sitte se jälkiruokanna aina. 

Kukas siellä oli sellanen pitokokki? Oliko siellä kylässä?
Vai oliko se talonväki, joka valmisti ne ruoat?
Sitä mie en Laihalta tiiä, että oisko siellä olt kuka oikein pitokokki. Ku meillä mitä on ne hautajaiset olleet, ni mie oon olt niin pieni, ni mie en niitä muista. Mie oon olt vuuen vanha, ku se pappa on kuollu ja sit kahen vanha, ku Mikko on kuollu. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Ellin haastattelu Lahdessa 18.3.1996)