Onnellista uutta vuotta 2024

Vanhoja uuden vuoden kortteja. Kortit: Merja T. arkistosta.

 

Siinä touhussa sytty sauna palamaan, mut miehet tuli äkkiä apuun

1920-luvulla Kosonlahdelta Oronmäen suuntaan. 

Mikko ja Pekka Koson muistelot, osa 4:

Kuinka paljon teillä oli lehmiä ja minkä rotuista se oli? Montako hevosta oli?
Kylhän lehmiä oli ja se oli vissiin jotain sekarotuista, mutta tuota sellaista jotain rotuistakin oli joukossa. Siinä neljää - viittä, tais enimmällää ola kuus lehmää.

Yks hevonen ja varsahan siinä sitte välillä oli kasvamassa. Kasvatettiinko lampaita ja kanoja?
No niitäkin oli, mutta en niiden määrästä muista mitään mut omiks tarpeiks vaan.

Kuuluitteko karjantarkkailuyhdistykseen? Kävikö teillä asistentti?
Kyl siihenkii ihan vissin muistaakseen vaan muutaman vuuen ennen sotia.

Myytiinkö voita?
Joo kyl sitä voita myytiin mikä liikeni. Siellä kävi semmonen Häkälän Mikko niitä keräilemässä ja oli jotain muitakii, jotka ostivat voita.

Välittiks tää Laihajärven Osuuskauppa voita? Vietiinkö sinne myytäväks? 

Ei, ei meiltä vissiin sinne, en ainakaan muista, et olis menny.

Kävivätkö sellaiset, joilla ei ollut lehmiä, taloista kotoa ostamassa?
Eiköhän, en minä nyt tuohon osaa oikein sanoa.

Entä oliks teillä tällaisia tinkiläisiä, jotka haki maitoa suoraan?
Oli niitä ainakin kaks, Edvard Kautolle hakivat ja sitte opettaja Vilamaalle.

Hakivatko ne sen maidon aamulla vai illalla?
Tais olla, toinen haki illalla ja toinen aamulla, heti lypsyn jälkeen, heti lypsyn jälkeen.

Siellähän kylällä toimi VPK. Muistuuko jotain tulipaloja mieleen ja olitko itse mukana?
No sen Alatalon palonhan mie muistan, olin sielläkii, missä emännälle kävi pahasti. Sit meillä oli marttojen kinkunpaistokurssit ja siinä touhussa sytty sauna palamaan, mut miehet tuli äkkiä apuun, ni ei siinä käyny aikeenkaan pahasti.

Siellä ei ilmeisesti tulipaloja kovin usein tapahtunut?
Ei vissiin, ei miulle oo ainakaan jäänt mieleen.

Kukas siellä kävi nuohoamassa?
Olikhan niin, et jokainen hoiti omansa, en muista.

Sit olisin kysyny teiltä kummaltakin, että harrastitteko urheilua ja mitä lajia? Oliko koulussa jotain sellaisia urheilulajeja, hiihtoa tai muuta, mitä on tullu harrastettua?
Mikko: No ei enempää kuin se mitä pienet pojat harrastaa, mut tuota koulujen väliset oli kolmen koulun kesken, Laihajärvi, Laisniemi ja Kolhola. Jokatalvinen tapahtuma talvisotaan saakka, ei tainnu enää välillä olla. Oli vuoronperään, eli joka kylässä aina vuorollaan.

No, eihä siellä muuta ollu ku hiihtokilpailut oli, ne tais olla sarjat niiku luokittain, vai en ihan tarkkaan muista sitäkään. Ei se yhessä sarjassa, kyl siinä useampia sarjoja oli.

Kuinka pitkä matka hiihdettiin ja minkälaiset oli ne välineet, ku hiihdettiin?
No ei se nyt kovin pitkä matka ollu. En tiiä liekkö tuota nyt kukkaan tarkemmin mitannut, kilometri, kaks korkeintaan.

No ne ol sellaiset, oisko jollain ollu jo suksissa siteet, mut saatto toisilla olla vaan nahkalenkitkii.

No voideltiinko suksia sillon, oliko voiteluvaikeuksia? 

Muistuuko mieleen minkälaisilla voiteilla niitä voideltiin?
No niitä vaikeuksiahan oli ja taittiin niitä vähäsen voiellakkii jollain. Kyl sitä kaupasta sai vissiin jonkinlaista suksrasvaa, mitä koitettiin sit sinne laittaa.

Ne ol tervatut puusukset, millä hiihdettiin. Muistuuko mieleen kuka siellä oli aina parhaimpia, oliko laihajärveläiset, laisniemeläiset vai kolholalaiset?
Tervatut puusukset niin. En nyt oikein, mut kyl miust tuntuu, et Laisniemi oli niinko niskan päällä ja en mie nyt sitä kehtaa sanoa, et myö taiettiin olla kaik huonompia.

Muistuuko nimeltä ketä, kuka ois ollu niinku ylitse muiden?
No ainakii, mitkä niiku samassa sarjassa, ni Toivo Kunttu Laisniemestä ja Veikko Väkevä, ni ne nyt oli vissiin toisia parempia.

No missä tulisitte mäenlaskua harrastettua, missä käytiin laskemassa suksilla mäkeä?
No Oronvuorihan se oli, Alatalon vuorhan se tais olla, niin sehän ol se vakipaikka, mut sitten kun kyken jo vähän pitempään ni.

Oliks hyppyrimäki?
No, kylhän sinne vähän kyhättiin hyppyriäkin, mut siinä ol kyytiä tasasessa mäessäkii meikälaiselle.

Työ asuitte järven rannalla, ni oliko teillä luistimet ja tuliko käytyä luistelemassa siellä Koson lahdella?
Luistimet oli niin pienestä, ku vaan rupes luistimien päällä pysymaan, mut ne oli sellaset sepän tekemät. Seppä teki rauat ja isä siihen puun, mikä ol niinku jalan sija. Sit miulla ol kokonaan rautaset, mutta nekin ol semmoset, ne ois saanu kenkään kiinni muutenkin, mut tuota ne piti remmillä kiinnittää, niinku ne sepän tekemätkii.

No Pekka tuliko käytyä luistelenassa? Oliko sulla luistimet?

Pekka: Kyllähän ne oli, Hyypiän Väinön tekemäthän ne oli, millä sitä luisteltiin ja sit sain sen verran kokeilla sillo olikohan se sit sotien välillä ku Hyypiän Antilla oli hokkarit. Sen verran sain kokeilla, että ne pysy jopa huomattavasti paremmin jalassa ja parempi oli luistella. Aina syksyllä ku oli jäätä jo niin ohuelta, että se kanto, mut näky läpi, ni nuijan kanssa siellä niitä kaloja mätkittiin pieniä ahvenia.

Tehtiinkö sinne jäälle napakelkka, kun jäät tuli syksyllä? 

Minkälai se napakelkka oli? Kerrotko vähän siitä?
Mikko: No sehän oli joka syksynen homma se napakiikun teko.
No jäähän reikä ja siihen tolppa pystyyn ja tolpan päässä oli rautatappi. Sit oli pitkä riuku, missä oli (epäselvä) liki tyvipäätä. Laitettiin siihen tappiin ja riuun toisessa päässä oli kelkka, missä kyyitettävä istu ja riuusta työnnettiin. Siihen niin paljon työntäjiä, ku sopi. Siitä sai mahottoman kyyin.

Siihen kerääntyi varmaan kovasti väkeä oottaa kyytiä ja pyörittää?
Kyllä vaa, lähiseudulta siintä Oronmäeltä ja Alatalolta ja Typöltä.

Silla sotien välillä, jatkosodan aikana Pekka varmaan muistaa kerholaisena ku oli, mitä siellä kasvatti? Kuka oli kerhoneuvojana?
Pekka: En muista, kuka oli kerhoneuvoja. Niin olihan mulla kerhopalsta semmonen pieni joskus -43 se nyt olis ollu. Aika normaaliahan juurikkaita siinä tuli kasvatettua ja sit sillon ol siihen aikaan se tupakankasvatus, kessuu ja virginiaahan sitä kasvatettiin. Mie muistan ne kasvo oikein rehevästi ja niitä sitten kuivateltiin siellä katoksessa ne narulla roikku. Markkinointipuolta en muista, että tuota vieläks siitä sitte minkälaista hanketta oli, kun ei kotona kukaan polttanut.
Kai ne tuli myytyä sitte.

Kasvatitko sikuria, sitähän ne vissiin kasvatti siellä?
Joo ne oli ne porkkana, kyllä sikuria oli, sitähän oli sillon ja kai punajuuria ja lanttua. Kaalia en muista, mut ilmeisesti sitäkin oli. Nehän piti olla sellaista vähän monipuolisempaa se homma.

Sitte muistan vielä, ku tehtiin retki Viipuriin sitte kerholaiset. Niin myö oltiin vähäsen vallattomia, niin se meiän kerhoneuvoja oli hirmusen vihanen, kun hirven selkään myö yritettiin päästä silleen, että toiset seiso toisten olkapäillä. Ja Viipurin linnan torniin mäntiin sinne lipputangon juureen ja tää meiän kerhoneuvoja oli kontallaan siinä parvekkeen puolella ja kauheast huus. Tällainen oli se kerhoreissu.

Palkittiinko kerholaisia siintä toiminnasta? Oliko mitään merkkiä tai todistusta?
Ei en mä muista ainakaan, että ois ollu mitään semmosta, palkitsemista.

Oliks ne kerholaisia vai koululaisia, jotka keräsivät jotain romua ja kumia, metalliromua ja sellaista silla sotien aikana?
En mä tota muista, oisko sellaista siinä ollu. Tää vaan tämä viljelyspalsta ja kuinka paljon sitä tuli ite hoidettua. Jäikö se äidin kontalle kitkemiset sun muut, mutta hyvä ainakin oli sellainen palsta.

Sit olisin kysynyt tuliko mottitalkoisiin osallistuttua?
Mä nyt olin niin paljon nuori sillan, että en ilmeisesti. En tiiä, jos apulaisena jollakin olin, mutta on mulla vielä kotona se kirves, sellainen rintamerkki motinteosta säilynny. En mää tiiä sitte kenen se on, onko sit Mikon vai iskän vai kenen lie.

Entä Mikko kävitkö mottitalkoissa?
Mikko: En minä ainakaan muista, että olisin semmosissa ollu.

Tuossa oli aikaisemmin puhetta siintä, että kun porsaita otettiin ja oli näitä emäporsaita ja sitte oli toista puolta, niin tapahtu porsaan salvaminen. Miten se tapahtu? Kerrotko Pekka siitä. Ja minkä puoleen se tehtiin?
Pekka: Niin sillähän oli nimityksiä salvaminen, kuohinta ja leikkaaminen. Sehän on, urosporsaalta leikataan kivekset poies ja se ilmeisesti edesauttaa siit sitä koko kasvamistakiin ja lihan laatu tulee toisenlainen, koska ne vaan teuraseläimiä olivat, mitä taloissa kasvatettiin.

Näitkö, miten se homma tapahtu?
Joo kyllä mä näin. Siinä apumies piti takajaloista kiinni ja sellaisella, olkohan se nyt useimmiten ku nahkaveitsi tai joku sellainen oikein terävä veitsi, pieni viilto ja sieltä pullauttivat sitten kiveksen poies ja poikki ja viskasivat mänemään.

Käytettiinkö siinä mitään desifioimisainetta?
Olikohan jodia, jodi oli vissiin joku sellainen, millä se vähän desifioitiin, pyyhittiin enstäin.

Entäs sitte, kun se laskettiin sinne karsinaan, niin pitikö siellä olla sitte puhtaat oljet?
Puhtaat pahnat niin, ettei sieltä mitään bakteeria tullu. Ei kai niistä tullu, en mää ainakaan kuult, että ois pahemmin tulehtunutkaan,

No entäs sitte orivarsa?
Se oli aivan sama juttu, kun siitä ruunia tehtiin, niin siinä oli aivan sama homma.

Kukas niitä teki siellä kylällä?
Eikhän, se oli eläinlääkärin hommaa. Se oli niin paljon suurempaa hommaa kun nää porsashommat.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mikon ja Pekan haastattelu Vehkalahdella 27.3.1995.)

Laihajärven jouluja

🎄 Rauhallista joulun aikaa 🎄

Toimittaja Jaakko "Jaska" Jarvan (1931 - 2023) 

muisteluja lapsuuden jouluista Säkkijärvellä

Laihajärveläisen Paavoin talon (Monto) tytärten Helvi, Tyyne, Aino, Hilma ja Elma lapsia. Serkukset olivat talvisodan aikana evakossa Helvin luona Virojoella. 

Vas. edessä: Montonen Kalevi ja Jaakko (Viipuri), Sorvari Matti (Viipurin mlk), Montonen Anneli (Viipuri), Rokka Antti ja Hilkka (Virolahti), 

Hätönen Eero (Heinjoki). Takana vas. Jarva Jaakko (Säkkijärvi) ja Hätönen Kaisu (Heinjoki). Kuva: Hilkka Kurko.

Laihajärven jouluja (julkaistu Säkkijärvi-lehdessä 12/1995)

Lupasin vuosi sitten tämän lehden ”päälle” Kaijalle, muistella joulunaikoja Säkkijärven Laihajärvellä. 

Muistiinhan rupeaa kertymään tapauksia muutaman vuoden iässä. 

Se oli Kujalassa, isäni syntymätalossa - ja omassanikin - kun muistan ensimmäisen joulupukin vierailun. 

Ikä lie ollut neljän hujakoilla, kun Kerttu-serkkuni kanssa odottelimme suuressa tuvassa, ison kuusen juurella joulupukin tuloa. Alahuuli meni kummaltakin hilpalleen ja itku oli lähellä, kun pukki kolisteli sisään.

Serkukset Jarva Kerttu ja Jaakko Kujalan talon rappusilla
Laihajärvellä 1930-luvun alussa. Kuva: Jaska.

Joulupukki tyrkkäsi kättä ja ihmettelimme jännityksessäkin suuria käsiä. Äänikin vaikutti tutulta, vaikka emme osanneet sitä lähipiiriin yhdistää. Jälkipohdinnoissa selvisi joulupukkina silloin esiintyneen Arvi-serkkumme -myöhemmin autoilijana toimineen ja nyt Oulun kaupungin katuja eläkeläisenä kuluttavan.

Lahjakorit pukilta olivat tuolloin 1930-luvun alkupuolella vaatimattomia. Oli Musta-Pekka kortteja ja myöhemmin Hullunkurisia perheitä ja jopa kirjojakin. Lämmintä sarkapöksyä ja muuta vaatetta karvahattua myöten oli usein lahjakontissa.

Myös Antti-setä esiintyi Kujalassa muistini mukaan useasti pukkina ja yleistä oli, että pukkina esiintyneet sanoivat lähtevänsä asioille ulos vaikkapa hevosia illastamaan. Ehkä rakkaimman lahjan sain juuri tuona pelkoiltana, kun pukin säkistä kolahtivat sukset sauvoineen. Lapsi ei osaa yhdistää asioita, vaikka näin isäni tekemät sukset aidan nurkan raossa jo etukäteen. Niihin painettiin kärkiä. Isältäni Huugolta kävivät puutyöt, sillä hän tuurasi Vilho-veljeään Laihajärven kansakoulussa opettamalla pojille käsitöitä. 

Paavoin talon pihapiirin aitat. Laihajärvi. Jarva Jaakko vasemmalla ja Montonen Kalevi, talon tytärten pojat. Valokuvaaja Montonen Erkki Viipurista. Kuva: Jaska.

Joulukorteista ansioita

Nuo sukset osoittautuivat tärkeiksi, ei yksin mäkien laskettelussa. Jo pienenä oli tienesti mielessä. Niinpä Matti-serkkuni (kaikkien sukunimet Jarvoja, Kujalasta lähtöisin) kanssa lähdimme joulukorttikaupalle. Hän oli tilannut postimyynnistä kortteja ja minulla oli oma kiintiö. Olisinkohan ollut viisivuotias sen joulun alla, kun hiihtelimme hyvin pyryisenä päivänä alakujaa kohti iso-isälää (äidin vanhemmat Amanda ja Matti Monto), kun Harjulan jälkeen minulle tuli kakkahätä. Iso-isälä näkyi muutaman sadan metrin päässä, mutta tienposkeen pajupuskiinkaan ei enää ehtinyt kyyristymään. Kankeana hiihdin perille ja isoäiti puhdisti hopenet housuista; paistoi lohduksi lettuja ja tehtiin korttikauppoja.

Tuosta tienestihommasta tulikin sitten vartuttuani jokavuotinen tapa joulun alla. Sotien aikaan tilasin itse joulukortteja myyntiin, eivätkä naapurit viitsineet olla ostamatta naapurin kauppiaalta. Samaten olin kova joululehtien kauppias. Heittäydyin Kariston asiamieheksi ja kauppansa tekivät niin Nuorison kuin Maailman joulut, Satukontit, Satumaailma ja Joulutontut. Palkkioilla sai ainakin omat lehdet ilmaiseksi. Tunnustukseksi tuli palkkiokirjoja. Myös pääsiäiskortit olivat muotia ja niitä tilasin myyntiin Muroleen kanavalta.

Hevoskilpaa kirkosta

Itse jouluthan sujuivat vanhassa Kujalassa isossa perheessä leppoisasti. Yleistä ruokapuolta ei enää kovin tarkkaan muista, mutta jouluna syötiin komeasti. Oli ainakin oman sian kinkkua, riisipuuroa sekä hedelmäsoppaa ja kotikaljaa. Joulukirkossa olin ensi kerran siinä 4–5 vuotiaana. Aikaisin piti herätä, jotta ehti ajoissa saamaan hyvät paikat kirkossa. Säkkijärven kirkolle oli meiltä matkaa 13 km. Vällyjen alla tarkeni hyvin kovallakin pakkasella. Kulkuset kilisivät kylän hevosten matkatessa kirkolle.

1939 Säkkijärven kirkko. Kuva: Pirkko ja Heikki K.

Ja hyvät paikat saatiinkin ison kirkon etupuolelta. Sen muistan, kun Lahti-pappi eli kirkkoherra Hannes Lahti valkeassa kauhtanassa siellä edessä puhui ja lauloi ja nousi saarnapönttöön. Puheet menivät lapselta harakoille. Mielenkiintoisempaa oli tutkia kattokruunujen tuiketta ja korkealla katossa olevia ornamentteja, vai mitä ne olivatkaan. Papin puhe alkoi kyllästyttää ja rupesin kilkkuamaan kotiin. Se aika koitti aamuhämärissä, mutta aina kirkkokäynneillämme tuli tavaksi poiketa Mustosen paakarissa (niin kai se oli) ostamassa leivoksia. Kotimatkalla oli sitten hevosilla toisenlainen meno kuin tullessa: kylän miehet koittivat hevosten jalan nousua ja eivät ne hevosjalostusta harrastavien Kujalan poikien hevoset viimeiseksi jääneet. 

Tuolle Lahti-papille äitini lähetteli sodan jälkeisenä pula-aikana voita Kemiöön – kirjapakettina. Tuli aina pyyntö uusista kirjoista.

Kärryillä kuusijuhlassa

1930-luvun talvet olivat runsaslumisia ja talvi oli pitkä. Kuulemma syntymätalveni 1931 maaliskuussa oli vielä niin paljon lunta, etteivät hevosten luokit näkyneet auratun tien palteiden yli.

Joulun aikaan olivat kylämatkat hevosilla muotia. Isoisällä, Aino-äitini kodissa käytiin heti joulupäivänä herkuilla. Sieltä tuli aina lahja täydennystä. Kas kumma, kun pukki oli vienyt tavaroita väärään osoitteeseen.

Tapaninajo oli omistettu vähän pidemmälle keikalle. Taidettiin käydä uskollisesti isän August-veljellä Väkevälän Holmassa joka vuosi. Se oli tunnelmallista ajaa Holmaan naapurikylien Kolholan ja Salajärven kautta. Salajärveltä on Jarva-Nikusen suku lähtöisin (sukutietoja 1500-luvulta). Ja sieltä isän isä Simo tuli kotivävyksi Laihajärvelle avioituen 15-vuotiaan Eeva-Stiina Ollikan kanssa. Poikia siunaantui kahdeksan.

Tuo joulumatka Väkevälään oli yhtä juhlaa lapselle: lumitaakan alla puut kaartuivat paikoin tien ylle, tähdet tuikkivat ja kun kulkunen kilisi, siinä pian nukahti. Joskus oli niin kylmää, että jalkoja kynnisteli pitkään Holmassa. Kerran kävi paluumatkalla niin, että toinen hevosreki tuli vastaan kapealla, kierällä tiellä ja kun toinen reenjalas ohjautui pehmeään lumeen, koko reen lasti kaatui hankeen. Lumisina siinä kömmimme taas rekeen kotimatkalle - mutta herätys unessa olleelle pojalle jäi mieleen.

Sekin jäi mieleen, kun 1930-luvun puolivälin paikkeilla oli musta joulu - tai ainakin Laihajärven koulun kuusijuhla piti viettää kurakelillä. Minutkin haluttiin viedä tutustumaan koulumaailman ja kyllä siellä oli hienoa kuunnella valoisassa luokassa lasten ohjelmaa ja laulua. Olimme juhlassa vesisateella hevospelillä eli kieseillä. Niin pimeää oli, ettei isä tahtonut nähdä tienhaaraoja, mistä kääntyä kotiin.

’Aaronin’ -partapoika

Ennen talvisotaa vuonna 1937 muutimme Kujalasta naapurista ostettuun Ahola-taloon. Kantatilan isännyyttä jäivät hoitamaan Eino ja Antti eli isäni nuoremmat veljet. Joulupukkihomma jatkui tietysti uudessa talossakin, mutta pukki oli vaihtunut toisenlaiseksi. Siitä lähtien Viipuri-Helsinki valtatien toisella puolella ollut lähin naapurimme Mutrun Matti hoiti tehtävät, mutta enhän häntä tuntenut, ja kun vielä joulupukkiinkin ’uskoin’. Matti-serkku kyllä yritti horjuttaa uskoani, ettei joulupukkia nyt olekaan.

Itse uskoin vakaasti, kun se kerran tupaan tuli ja jo ensimmäisenä jouluna oli uudella pukilla tervetuliaisrunokin väsättynä. Siinä mainittiin muutostamme ja ’Aaronin parrasta’, joka oli maantiellä kulkenut pienen pojan kiukuttamana. Tämä oli roikkokukan kuljetus, jota hoitelin. Vielä sota-aikana naapurin pukki tulla tupsahti. Hänen kellarissaan talvisodan aikana olimme yötäkin, kun naapurin koneet kuutamoöinä lentelivät alhaalla konetykillä siviilejä pelotellen.

Aholan talo. Vasemmalla Jarva Hugo ja Aino. Hanuristi Jarva Eino vaimoineen.
Oikealla Kujalan talon vanhaemäntä Eeva-Stiina. Kuva: Jaska.

Evakkojouluja

Evakkotiellä vietimme 1940 joulun Virolahden Virojoella. Tulimme koko suku sinne äidin Helvi-siskon eli Arvo Rokan taloon. Siinä oli säpinää ja tunnelmaa, kun kymmenkunta lasta hälisi jouluna - mutta sopu säilyi aina. Siitä lähtien, kun koulutietä Virojoella jatkoin, oli kunnia-asia hankkia vanhemmillekin joululahjoja. Virojoen kirjakaupasta ostin Kyösti Kallion kuvateoksen ja jatkossa Artjärvellä perinne jatkui muun muassa F.E. Sillanpään ja Väinö Linnan kirjoin. Palattuamme 1941 takaisin Säkkijärvelle, aloitettiin tietysti koulunkäynti; Herra Iivarin tuvassa, kun kylän koulu oli palanut. Minulle oli juhlaa, kun olin kutsuttuna kunniavieraana 17 km:n päässä Virojoella koululaisten kuusijuhlassa ja sain lahjoina kirjan ja muovailuvahat.

Artjärvelle vakiuduimme sitten 1944. Kun Kaija Wischtukat kerran sanoi, että voisin kirjoittaa vaikka Laihajärven ropakoista. Sieltä en muista näitä loppiaisen aikaisia olioita lainkaan. Sen sijaan Artjärvelle päästyämme värkkäsimme vesiväreillä naamareita ja läksimme nuuttipukeiksi. Kävimme 1944 muun muassa Kinttulan kartanossa suurella joukolla. Ja isäntäväki Ilona ja Georges Borup jakoivat meille makeita ja pipareita. Se oli juhlaa … - Jaakko Jarva

- Vanhat joulukortit: Merja T

- Teksti: Jaakko Jarvan leikekirjasta, Antti

- Laihajärven kylätoimikunta.

Riukujen päälle mätettiin heinät

Mikko ja Pekka Koson muistelot, osa 3:

Käytettiinkö teillä turvetta kuivikkeena ja muistatko, mistä sitä nostettiin?
Turvetta käytettiin silleen lehmien takana olevassa kourussa ja sitä nostettiin Munasuolta. Meillä oli Hyypiän Laurilta vuokrattu sieltä sellainen määräala, oisko olt neljänneshehtaari tai mitä sitä ol, en muista.

Mites se turpeen nosto sitte kävi? Mihin aikaan vuodesta sitä nostettiin ja millä tavalla?
Kyllähän se kevätkesä tais olla, ku sitä nostettiin ja lapiolla. 

Turve/suolapio. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Se ol hyvä turvesuo, siintä sai kaks ja oisko saant kolme turvetta päällekkäin. 

Sit se kuivattiin siellä ensin jonkun aikaa siinä maan pinnassa ja sit laitettiin seipäisiin. Sit ku ne siin kuivuivat tonne syksykessään, heinäajan jälkeen se muistaakseen tapahtu. Siit se kannettiin, siellä ol lato siellä suolla ja sitte kannettiin sinne ja talvella ajettiin kotiin.

Mites se hienonnettiin: käsin vai oliko jotain koneita?
No seppä oli tehny sellaisen sammalmyllyn ja veivistä pyöritettiin sitä ja se repi sammaleet sitte palasiks.

Missä tää Munasuo oli? Oliks siellä kyläläisillä niitä palstoja useammalla?
Kyllähän siellä oli jollain, mut en sitä muista kenellä siellä oli.
Mites mie nyt osaisin tuon selvittää sit, missä se oli.

Kylän Viipurin puoleisesta reunasta lähti tie oikeaan ja siellä se oli. 

En osaa matkaakaan nyt sanoa, mikä matka ois maantiestä ollu.

Sit olisin kysellyt näistä koneista. Minkälaisia muita työkoneita teillä oli? 

Oliko puimakone oma vai käytettiinkö sitä kylällä kiertävää konetta?
Kyl puimakone ol oma. Oli alkuun, alko käsikierrosta ja sillä puimista en ole nähny. 

Ja sit ol hevoskierto. Siinä olen ollu mukana hevosta ajamassa ja siitä se sitte sähkömoottorilla käyväks koneeks tuli ja sellainenha se olisit, niin kauan kun sitä konetta tarvittiin.

Kuvailisitko vähän tätä hevoskiertoa, minkälainen se oli?
Mites mä osaisin tota kuvata. Oliko se nyt kivessä vai betonissa pystyssä sellainen rautakehikko. Siin ol keskellä rautanen tanko pystyssä ja sitte alapäästä ne olivat hyvin lähellä siinä sitä keskitankoa ne pystyyn nousevat. Päässä siellä yläällä oli sitte semmonen hammasratas. Siitä lähti sitte sinne koneeseen rautanen tanko ja sen toisessa kierron puoleisessa päässä oli pien hammasratas, mitä se kierti ja toinen pää män jotenkin sinne puimakoneeseen.

Kun olit ajomiehenä, niin istuitko siinä jossain vai kävelitkö ja tarviko sen hevosen kulkea kuinka kovaa?
Siintä ol sellanen puomi sieltä kiertovehkeestä sitten, hevonen laitettunnaa astuvan aisoilta ja sitte suupielestä kiertoon päin, että se pysy oikealla ratalla siinä. Ja kyl siihen ol laitettu mulle sit pien istuin, ettei siinä tarvinnu perässä kävellä. 

Hevoskierto (Kotiseutumuseo Huovilanpuisto, Kärkölä). Kuvaaja: Mervi T.

Mitenkä heinä niitettiin, oliko teillä niittokone? Miten heinä kuivattiin?
Minkälaisia haasiat olivat?
Oli niittokone, sillähän se niitettiin, mitä nyt saranpäät tarvi aukasta viikatteella.

Kuivattiin haasioilla pääasiassa, siihen se pantiin niin tuoreena, mut sit sotien välillä seipäille. Sitä tarvi sillo jonkin verran kuivattaa maallakin, ennekun kun voi laittaa.

Haasiassa ol semmonen tolppa, mihin ol laitettunnaa tappia. Kaks sellaista tolppaa ja riut tappien päälle. Olkha niissä nyt viis tolppaa vai mitä niitä ol. Riukujen päälle mätettiin heinät.

Oliko muita heinän kuivaustapoja kun nää haasiat?
Pekka: Olihan niitä käryksiä nimeltään. Se oli lähinnä kun heinäseiväs, siinä oli kiintiät tapit, sellaset pitkät ja tappien päälle pantiin heinät, eikä niinku seipääseen pistetään sinne seipääseen, mutta näihin pantiin tappien päälle heinät ja yks mälli sitte sinne päälle tuli niinku hatuks.

Oliko teillä haravakone?
Kyllä kai käsiharavoita oli, mut sit loppupuolella ol jo hevosvetonen haravakone.

Miten vilja niitettiin?
Mikko: Sehän leikattiin aikaisemmin sirpillä, mut sit se tuli viikatehommaks ja kyllähän siinä taiettiin vähän käyttää niittokonetta

Miten se kuivattin pellolla?
No ainakin sillo, kun se sirpillä leikattiin ja vielä kun viikatteella niitettiin, niin ruis laitettiin kuhilaille ja kaura niinku kevätvilja se pantiin sit jo seipäille.

Minkälaisia ruiskuhilaat olivat? Mitenkä hattu laitettiin kuhilaan päälle? 

Oliko siinä määrätty suunta mihin hatun piti olla?
Mikko: En muista, mutta tuota kun se taitettiin kaks lyhettä päällekkäin ni pitiköhän se sit olla lyhteen tyvi kotia päin, vai miten se ol. En mä sitä muista.

Tehtiinkö teillä lampaille kerppuja? Missä niitä tehtiin ja minkälaisia ne olivat?
Ei ne kerppuja olleet, ne oli lehtvihkoja. Koivuja kaadettiin ja niistä oksien latvapuolia taiteltiin sellaseks, oliks ne nyt metrimittaisia, mitä ne nyt suunnilleen oli ja ne ol vähän niiku lyhteitä.

Tehtiinkö samaanaikaan vihtoja talveks? 

Mitä koivuja nää olivat? Oliko rauduskoivuja, vai mistä ne tehtiin?
Kyllä se tapahtu kans sillo. Sehän oli juhannuksen jälkeen vissii enneku heinätyöt alko.

Ei siinä taittu olla kovin tarkkoja, et kylhä siihen molemmat kävi, mut ei siihen kovin tarkkoja oltu, et ne ois pitäny olla just rauduskoivuja.

Mitä niille koivuille tehtiin sitte, kun lehdet otettu pois?
No nehä jäi sillon sinne mettään, mut sit ne syksyllä karsittiin paremmin ja katkottiin ja eiköhän ne männeet sinne aikaisemmin mainittuun halkohommaan nekin.

Kiskottiinko sieltä tuohta roppeita varten?
No ei. Jos nyt rove kaks, mut ei siellä mitenkään sen suuremmin sitä hommaa tehty.

Missä päin teiän metät olivat, missä näitä kerppuja käytiin tekemässä?
No, ku se palsta alko kylästä ja jatku Suurpäälän rajaan, ni sieltähän ne milloin mistäkin. 

Siellä nyt ol koivumettää useammassa kohtaa. 

Sieltähän niitä sit tehtiin Suuniitystä ja Pitkistäsiltoista.

Missä päin kävitte marjassa ja sienessä, olitko mukana?
Kylhän siellä vähän mukana tul oltua, mut eiköhän se äitin hommaa paremmin ollu. Haapaniemeltä aika paljon mustikkaa löyty ja sit piti männä jo vähän sinne mettään mistä puolukat löyty.

Oliko teillä puutarhamarjoja?
Oli jokunen pensas, mut aika vähäsen. Ne tais tulla syötyä syksyn mittaan pensaista, mitä niissä oli.

Oliko omenapuita?
No ei niitäkään ollu. Niitä nyt ol istutettu, ne ol melko pieniä vielä poislähteissä paitsi yks ol vanha puu ja se saatto antaa omenia joskus aika paljonkin.

Teillä oli lypsykarjaa. Mitenkä maito käsiteltiin?
No sehän separoitiin välittömästi lypsyn jälkeen ja se kurri tais männä pääasiassa vasikoille. Kermasta sitte kirnusivat voita. 

Oliks käsinkierrettävä kirnu vai olko pystykirnu?
Kyl se ol sellanen metallinen veivistä pyöritettävä kirnu ainakin. No ol siinä puinenkii, mut sekin ol veivistä väännettävä, mut sit myöhemmin ni kyl se metallinen oli. 

Separaattori. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Jäähdytettiinkö maitoa yön yli ja nostettiinko sitä varten jäitä?
Kyllähän sitä vähän yritettiin jäitäkin nostaa, mutta joku vei ne, ettei niistä meille paljon jääny. Eihän sitä tarvinu paljon maitona säilyttää, kun se heti lämpösenä laskettiin separaatin läpi.

Kerrotko sitten päreiden teosta?
No sehän ol sellanen pärehöylä. Mitä se pärepölkky ois ollu, oliks se nelisenkymmmentä senttiä pitkä vai mitä, mistä niitä minkä mittaseks ne mettästä kaaettu puu sahattiin ja sitte pärehöylällä. Höylä siellä oli, Matti Hyypiällä oli pärehöylä ja siellähän ne meiän päreet tais pääasiassa tulla höylättyä.

Pärehöylä (Kuva näytöksestä vuodelta 2012 Nastolassa). Kuva: Mervi T.

Mistä teillä vesi karjalle ja asuinrakennukseen saatiin?
Pumppu oli millä pumpattiin kaivosta karjalle, mutta sisään piti kantaa. Oli ensin puuputket, mut muistan kun muutettiin, muuttivat sitten metalliputkiksi.

Kyl se tais olla Monnon Iivari, häl ol semmoset vehkeet, millä niitä puuputkia tehtiin.

Oliko teillä valovirta sekä voimavirta?
Kylhä se oli, koska kerran puimakonemoottori tarvitsi voimavirtaa, ni kylhän se oli voimavirta.

Käytettiinkö muuta konetta sähköllä kuin puimakonetta?

Ei, ei ollu mitään muuta.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mikon ja Pekan haastattelu Vehkalahdella 27.3.1995.)

"Niinko ois olleet jotkut hautajaiset tai mitkä, kun siel ei ääntä, ei lintu ei laulannu..."

Laihajärveläisen rintamalotta Kaisa Bycklingin muisteloita

Hiekan talo. Kuva: Malla T.

Kato mie sain komennuksen aina yksinnää. Sillon maisteri Mutru soitti mulle, kun ne työvelvolliset oli ja, että etkös tulis auttamaan. Mie sanoin, että kyl mie, jos isä lupaa. Mie sanoin sit isälle, et miua pyyetään sinne, et tuota mitä hään sannoo. Sano, et jos haluat männä, ni mäne vaan. Mie sanoin, et haluan ja se jälkeen mie sit olinkii.

Minkä ikänen olit sillon, kun läksit?
Voi kuule tuota, kun mie olen -06 syntyny ja se sota alko, -37 kuol Toini ja sota alko, olks se - 39, niin no rupiappas laskemaan. Uota, kun mie tuumaan, että missä mie olin. Mie olin Viipurissakkii yhessä toimessa ja mie tulin sit sielt. Mie olin vuoden ja tulin pois. Minkä ikänen mie olin. 

Kolmekymmentkolme vuotta.
No niin, joo. Ni tuota.

Oliko siinä mitään koulutusta, kun meni lotaks vai töihin heti?
Ei, ei mitään ja kun miut pantiin aina sinne etukeulaan. Mie olin ihan rintamal, ei ollu ku 50 metriä, naapuri ku rupes pommittammaan. Mie olin sillon Vennäin puolella. Se ol se ?-aika. Kaikki miehet hävisivät sieltä. 

Se ol ihan niinko ois olleet jotkut hautajaiset tai mitkä, kun siel ei ääntä, ei lintu ei laulannu, ei mitään. Yks hevonen ol puussa kiinni. Mie olin keittiön ovella, se kun pelkäs, kun ne alkovat ampua. Keskityksen tekivät sille paikalle, just keskelle sitä ruokapuolta. Tuota mie aattelin, että mie kun olen, miu täytyy sanoa, et mie oon aika rohkea.
Mie ain aattelin, et ei miua sen paremman kukkaan tuota korjaa täältä pois. Kun mie kerran täällä olen, jos mie kerran menen, ni mie en sille voi mitään, että se on menoa sillon. Mut tuota meil ei käynt. 

Siellä tehtiin kaivoa sit siihen pihalle. Ja se kaivo alko olla jo valmis ja sinne oli nuo raput laitettu. Ni kaks poikaa keksi sen, et siellä ainakiin säästyy. Ne mänivät polot sinne ja mut ne ol tällä viisiin koukussaan vastakkain. 

Tuohon tul näin suur tulikuuma sirpale, ni pojat kun tulivat sieltä ja sanovat, et ikinä hyö ei mää tuollaiseen paikkaan. 

Mie sanoin, että mitäs määttä, mie oon täällä yksinnää. Mie ku katoin keittiön keittovehkeen alle, keittiömies ol siellä mahallaan. Mie sanoin, että en mie tienny. 

Mie luulin, että mie oon vaan ihan yksinään, että mitä työ määttä karkuun. Jos kenen elämä on eletty, se on eletty. Ei sille voi mitään, että teiän pittää sillä viisillä aatella se.

Missäs tää paikka oli sitte?
Se ol ihan Kannakselta, kun männään yli Vennäin puolelle. Mikäs järvi se on, kun miulta se on hävinny. Se oll siinä Kannaksella ihan.
Mie kun tulin ensimmäisen kerran kotiin yöllä, kun lähtivät venäläiset ja ne pani koko Laihan kylän palamaan. Mie sanoin, että kyllä se oli komia kokko.

Ni tuota aamulla tuo Haminan yks maister, yhteiskoulun maister, hään aina kävi Irjalla tuolla, ku Irja ol sillon pankinjohtajana, Nakarin Irja, niin tuota ne ol tuttuja. Ja minä innostuin, minä sanoin täällä tuossa lähellä ol yks mies, jolla oli pikkuauto ja se sano, et lähetääs käymää Laihalla. Ja mie tietyst olin valmis. 

Sit tuli tää rajaluutnantti ja sano, et työ ette pääse tuosta sillalta etteenpäin - siin ol sotilas vahissa. Sano, et mie lähen mukaan. Mie sanoin, että tervetuloa vaan, nyt lähettiin Laihalla käymään. Ni se tuli sitte. Se mies läks ajamaan. Sit tää maisteri ja Nakarin Irja ja mie oli sitten setakkana. 

Sit se luutnantti sanoi, et aja hitaammin keskitietä - se on kaikki miinotettu kahta puolta, että tuota myö ei olla Laihalla, eikä missään, jos myö ajetaan miinaan. 

Ni myö onnistuttiin ja meillä palo vielä ihan viimiset hirret. Mie sanoin, et ol se aika, ku aattelee, et ku siin ol niin paljon niitä rakennuksia. Kaikki ku palovat yht aikaan ni. Se ol kummallista. 

Sit sireenaita palo ihan maata myöten. 

Pojat ku rupesivat käymään, ku rupes pääsemään luvan kautta Viipuriin, ni taksimiehet käivät ja ne toivat terveisiä mulle kotonta ja toivat sireenin oksia ja sanovat, et sie et usko kuin komiast se kasvaa se sireeniaita, että ne on ihan tumman vihreitä. Se jäi niin voimakkaaks se maa, kun se palo.

On siinä nyttekii, ruusupensaat kasvaa siinä.
Joo kaikki siinä on. Sit myö ajettiin vielä Säkkijärven kirkolle. Siel ol ruumiit korjaamatta. Sit mie sanoin, ettei lähetä Vilajoelle, et kyl tää riittää mulle ainakiin. Sit tultiin takasiin sieltä ja tuota sen jälkeen mie en oo kotia muistanu. Se oli kesäaika, koska ei lunta ollu maassa yhtään ja myö seisottiin siinä meiän luona kuin kauan aikaa. Vielä sano tuo yhteiskoulun opettaja, että tuota taputa maata, että kun isänmaata sie näet nyt. Mie aattelin, että kylhän sitä metka ois taputtaa, mut se on tulikuumaa, kun se just palaa viellä. Kaikki mäni, ei ole mitään. Tuos on mulla ainoastaan nuo kolme. Loput olen ite ostanu.

Muistatko paloko siinä maantien vieressä sillon vielä muita taloja?
Siel ei enää. Ne ol sen verran vissiin pienempiä, että tässä se hirs palo niin kauan aikaa. Siin ol niinko kaks hirstä viimestä, jotka palovat siinä rakennuksessa ja sitten palovat ne sireenit ihan.
Se kun kävi sen aian ympär, kun niitä oli yli 40 siinä aiassa. 

No sit ne toi aina taksimiehet, kun ne kukkivat, et siin on sulle. Ja monta kertaa miua on pyyetty, että lähe. Mie sanoin, että enkä lähe. Mie sillon kävin viimesen kerran ja miulle se riitti. Mie en mää ennää ottamaan muistikuvaa sellaisesta paikasta, ku ei siel oo mitään. Siihen ol rakennettu. Suomalainen rakentaja rakens siihen meiän luo siihen risteykseen. Olks se venäläiselle upseerille rakennusta, mutta jälkeenpäin mie kuulin, että se ol siiretty siitä pois, ei Anttilanmäelle saakka, vaan se meiän pelto, kun siinä on se yks pelto, ni sen kohalle. Ja se on sellaselle tehty, siin ois niinko vahtitorni. Miun mielestä, kun ne puhu minkälainen se on.

Mie en muista, että missä tapauksessa mie sitte sinne jou'uin, kun mie olin ihan laihalaisista irti, kun miua juoksutettiin joka paikkaan. Mie olin Tuppurassa, mie olin Alvatinniemessä, mie olin Koivistolla ja mie olin tuolla Kirkkonummella. Ja sitten Helsingissä mie jou' uin olemaan siellä linnakkeella ja sitten miua pyyettiin sinne Santahaminan upseerkasinolle. 

Mie sanoin sille emännälle, että kuulkaa mie olen kaks vuotta kiertäny, enkä oo kotona käynny, jos mie sentään lähtisin käymään kotona vielä. 

Hää sano, et ko mie tykkäisin teistä niin kovast että. No mie tietyst tein ku hölmö sitä työtä, ku ol tottunt kotona tekemään. Sitte miut laitettiin tuonne Alvatinniemeen ja siellä oli sotilaat, mut niien piti laittaa ittelle kahvit ja Hiltuska soitti mulle sillo ko Säkkijärven kirkolle upseerikerhoon sinne. Mie sanoin, että mitä asiaa. Hää sano, ettei hään tiiä. Kylhän se ties. Se ei vaan sanont. Aatteli, et mie sanon, et enkä lähe. Niinhä mie oisin sanonukkii. 

No mie mänin sitte sinne, ni siellä luutnantti sano, että 

teiän pitäs männä Koivistolle, sinne Alvatinniemeen, että perustaa sotilaskoti. 

Mie sanoin, että sitä työtä, kun mie en oo tehny. Minä en lähde.

- Kyl työ määttä, sano niin hiljakseen.

Mie vähän aikaa tuumasin ja mie sanoin saanko ottaa lotan mukaan. 

Ni sano, että ottakaa niin monta, kun haluatte. 

Mie sanoin, että mul on yks tyttö täällä sellainen, se on niin paljon miusta nuoremp, että se on seitsemäntoista vuotias, pitkä tyttö ja myö oltiin niin kaveria, että en mie tiiä, miten myö tutustuttiin niin. Se ol Säkkijärveltä, mut se ol vissiin sieltä Karvalan puolelta. 

Mie sanoin sille, että nyt mie oon tehny kyllä lupauksen, et mie lähen Koivistolle; mut lähetkö mukaan. -No mihin männään, ni mie lähen aina sinne. 

Lottia ja pikkulottia, Säkkijärvi. Kuva: Antti H.

Myö mäntiin ja myö saatiin sieltä oikein merikapteenin asunto. Ne ol justiin lähteny sotaa karkuun. Siel ol kaikki niin siistiä. Ne ol oikein puhastanu sitä varten lähteissään. Siel ol pianot ja kaikki. Pojat ol heti soittamassa. 

Mie sanoin, että niihin ei puututa. Mie paan ovet kiinni ja työ saatta olla keittiössä. Myö keitetään kahvi teille ja myö ei tarvita mittään valmista. Mie sanoin poikiille, että hommatkaa vehnäjauhoja. Myö paistetaan pullat valmiiks. 

Kolme viikkoa mie siellä olin, kun jou'uttiin yöllä lähtemään kello 12 Satamanniemeen ja sitä kesti koko sen ajan, taisit ol kaks vartioo kahta puolta. Ku ol oikein kaunis kuutamo, mut se on ihmeellistä, että miten kun varjellaan ihmistä, ni se laski sumukerroksen siihen meiän päälle. Myö päästiin Satamaniemeen ja oltiin kaheksan aikana kotona. 

Siell ol lottiilla jo ruoka valmiina ja myö syötiin ja käytiin nukkumaan, ni mie kerkisin tunnin nukkua ja tultiin herättää, kuule että Ristniemest soitetaan, että siua kutsutaan sinne. Mie sanoin, että oonha mie valmis lähtemään, ei miul tässä mittään hätää ole. Ja mie sitte Ristniemestä jouuin lähtemään pois.

Mites nää matkat sitte pääsi kulkemaan? Veikö ne autolla?
Hiihtäen, se ol talvi. Sillon sit, kun lähettiin sieltä Alvatinniemestä, ni sillon pantiin meiät siihen kuljetusletkaan, jossa oli kaikkea. Siellä oli lihavuoria ja kaikkea, mut loppujen lopuks hevoset väsyvät. 28 kilometriä, kun ne juoks sitä merta myöten, ni ne ol niin uupunu, että ne pit sinne meren jäälle panna ne elukat. Ne ol kyllä lihat jo valmiina. Hevonen ei jaksanu vetää enää.

Siinä joutu tekemään monenlaises paikassa?
Sit mie jouuin vielä Santaniemessä ruotsalaiselle alueelle. 

Mie sanoin, etten minä ruotsia osaa. Se mikä on koulussa opetellu, ni sen verran tulee juttuun.

Mie olin siellä sit ja sit kun mie läksin sieltä, ni mulle annettiin uuet kerrastot. Kysyvät, että kuin monta lottaa teitä siellä on. Mie toin jokaselle kerraston. Mie sanoin, että olhan siitä jotain hyötyä, ku työ saitte kerraston.

Maksoks ne palkka sillon?
Ei, ei mitään. Kaikki ol vapaaehtoista. Eikä myö ois osattu. Monta kertaa, ku mie luen noita lehtiä, ni mie aina sanon, että hulluja ihmisiä. No eihä myö pyyetty muuta, ku myö saatiin kerta ruoka ja meil ol omat vaatteet, ni mitäs siinä tarvi muuta.

Maksettiinko päivärahaa?
Sitä mie en muista sitä päivärahhaa. Nyt miul on kaikki vapaata. Miun ei sairaalassa huoli mitään maksaa.

Kun ruotsia vähän osasit, niin kävitkö yhteiskoulua?
Kävin viis luokkaa, naapurissa. Kato mie pyörällä ajoin Laihalta aina kouluun aamusella ja iltasella tulin takasiin.

Raioinmäessä, ku mie tiesin, et sinne on hauattu yks mies, aina ku mie aattelin illalla ko syksyl ol hämärää, ko mie pyörällä ajelin, mut mie kuitenkii aattelin, et ei se sieltä tule enää, ku se on sinne hauattu. Minä kilometrin verran ylämäkee ajoin niin paljon ku jaksoin. Ni miusta tulkii kova pyöräilijä. Talvella toivat sit hevosella ja mie olin aina sen viikon ja sit lauantaina hakivat taas kotiin ja maanantaiaamuna toivat.

Niin se oli siellä Säkkijärven kirkolla?
Juu. Mulla on yhteiskoulusta kuvakiin. Se on komia koulu. Mie muistan muutenkiin, ku miulla on kuva tuolla ja minä olen se jostain ostannu. Se on varmasti jonkun oikein valokuvaajan ottama. Se on niin hyvin onnistunnu.

Säkkijärven yhteiskoulu

Oliks Laihalta muita sillon samanaikaisesti?
Ei. Aune ol sitten kaksvuotiskurssilla kutomakoulussa sillon samanaikasest. Myö sit kirkolla oltiin yötä aina sen ajan, minkä siellä oltiin ja sitten hevonen tul aina hakemaan lauantaina sitten. 

Ja tuota Irja oli sit taas tuolla. Se Säkkijärven laivassa kulki Kotkaan. Kotkassa ol se. Se kun ol sellanen pännäihminen. Se kävi kauppaopiston. Mie muistan aina. Miulle jäi se mieleen. Kun se kun alko aina syksyllä, ni oli niin kova ukkosenilma, että lauantai-iltana se alko kuuen aikana se ukkonen, aamuun saakka kesti koko yön. Sano hyö ko mänivät. Säkkijärvi-laiva ku vei. Ei ollu muuta mahollisuutta. Se kuljetti ja toi aina seuraavana aamuna taas takasiin päin, ni kun ne siellä avomerellä olivat; ni sano kyl se oli valtavaa, kun se koko meri kun leimus. Kyl minä muistan sen. Mie olin itekkii kykin eteisessä, ku mie oon niin arka. Mie oon ukkoselle ollu arka. Nyt kun on pitänt olla ihan yksinään, ni en mie enään. Mie aina täälläkii, ku on, ni mie istun siinnä ja aattelin, et jos se on menoa niin se on menoa. Ei sille mitään voi. Se on luonnollinen asia.

Oliks Laihajärvellä koskaan oikein kovia ukkosenilmoja?
No se oli justiin se. Ja Irja kun tul lauantaina kotiin, ni sano et olik täällä. Myö sanottiin, että kaikki oltiin vaatehuoneessa, kun koko yön leimus. Mie en oo ikinä nähny sellaista.

Muistatko, oliko siinä Myllykosken kohdalla ojassa myllyä?
En, sitä mie en muista. Mutta kova olin käymään ja uimassa käin, meiän kohalla oli sellanen syvä, aina sanottiin, että kulpas. Myö käytiin uimassa siinä joka päivä. Se on sit meiltä, kun lähtee mänemään sinne Anttilaan päin, niin siinä kun laskee se koski, siin on kiviä niin paljon. Se laskee sitte, kenes pelto siinä ol sellanen tasanen. Se laskee siihen se oja, ni jos se on siinä olt se mylly. Se ois sellainen hyvä paikka myllylle.

Se on vissiin ollut kylän yhteinen mylly, koska kyläläisillä on ollut osuutta siihen koskeen?
- Kyllä.
- Niin ja entäs mitä. Mie vein 29.000 rahhaa Säkkijärven kirkolle sille herralle, joka miut laitto sinne. Mie kun sanoin, että tuossa ois siit ne rahat, mitä mie oon saanu kolmessa viikossa aikaiseks. Siin on 29.000, laskekaa. Se ei osant virkkaa mitään. Sano, että ja työ toitta. 

Mie jatkoin siihen reippaasti, niinku miul on tapana ollu, että niin ne rahat ei valitettavasti kuulu minulle, vaan ne kuuluu valtiolle, että sieltä mie ne oon saanut, tehkää mitä tahotta”. Ei se antant kuttia, että mie oon luovuttanu. 

Mie nauroin sit jälkeenpäin, että mänivätköhä upseerin taskuun kaikki 29.000. Niin kato, kun ne pojat niil ei ollu mitään siellä, ni myö leivottiin niille pullat ja keitettiin kahvit. Hyö saivat valtiolta sit ruokaa. Ni siinä ajassa, ni kyl se aika. Mie ku kelle oon sanonu, sano, et hurja tyttö oot, oisit pannu vaan ommaan taskuun ne rahat.

Missäs tää Alvatinniemi sitte on?
Se kuuluu Koivistoon. Se on siellä ihan käressä, ihan yksinäisellä paikalla. Ol siellä siinä niitä merimiesten asuntoja, ol niinku tääkiin oli tää arvon herra. Hyvin hyväst meillä oli kaikki paikat. Niillä ol niin siistiksi laitettu lähteissään, ni mie sanoin, että nyt ovet lukkoon. Mie olin pannu lakanat kuivumaan sinne ja tuli pommitus, ni niistä jäi niin sorjat kaikenlaiset reiät niihin lakanoihin. Mie toin kotiin ne. Mie näytin ja mie olin hölmö, että mie en säästäny, ois ollu kiva näyttää, että tälläistä ol. Ja just siint kohasta seinästä tuli sisään, jossa mie istuin aina. Mie sanoin sille lotalle, että kato, kyllä meillä sentään ol hyvä onni. Seuraavana päivänä myö sit jo lähettiin pois.

Oliks tää talvisodan vai jatkosodan aikana?
Niin ne nousivat justiin venäläiset maihin siinä rannalla. Siintä jäi kolme kilometriä sinne rantaan ja sit kahdentoista aikana myö lähettiin sieltä. Ne tuli hakemaan meiät sieltä. Kuormasto tehtiin ensin ja sitten kahta puolta kulki vartio, että ne sitte ilmoitti, että nyt konneita varokaa. 

Mie aina ihmettelin, että miten sitä sitte joku voi säästyä kaikelta tuollaiselta pahalta, 

ku meil ei koskaan tullu, ei edes unissa sitä että. En mie käsitä. 

Kaisa Bycklingin saamat mitalit:

1940 Sodan 1939 - 1940 Muistomitali soljella, rannikkopuolustus

1940 II luokan Vapaudenmitali

1944 I luokan Vapaudenmitali

1957 Sodan 1941 - 45 Muistomitali

1958 Koiviston risti

1961 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan l luokan mitali

1956 Todistus:
"LS Säkkijärven paikallisosaston lottana komennuksella 1.9.39 - 15.10.46 Ristiniemessä, Satamaniemessä, Alvatinniemessä, Mäkiluodossa ja Santahaminassa." 

1956 Todistus:
”Komennusluontoisessa lottatyössä rajajoukoissa Virolahdella kanttiininhoitajana 26.6.41 - 30.7.41. Siirtyen sen jälkeen LS Rajatoimiston alaiseen muonitustehtävään Viipurin lohkolla ja sieltä tammikuussa 1942 Lempaalaan lnkerissä, missä toimi toukokuun loppuun 1942. Mistä siirtyi uudestaan kanttiininhoitajaksi LS Etelä-Kymenlaakson piirin alueelle, jossa toimi 31.12.42 saakka”.

Mottitalkoita: 

Hakannut puita Veljekset Jarvan, kunnan ja seurakunnan metsästä 1 + 12 + 3 = 16 kuutiometriä. Saanut hopeisen ja kultaisen merkin (kirveen).

Lotat, takana vas. Monto Mirja, Hyypiä Hanna, tuntematon, Monto Aino, Monto Elma

Keskirivi vas. Tommiska Hanna, Monto Hilma,  tuntematon, Hyypiä Martta,  Monto Helvi, 

Byckling Kaisa tai Irja, tuntematon, tuntematon, tuntematon. 

Edessä suojeluskuntalaisia. Toinen vasemmalta Hyypiä Matti, muut tunnistamatta.

(Laihajärven kylätoimikunta. Kaisa Bycklingin haastattelu 14.3.1996 Virolahdella). 

Kantovat selässä sellaista, mitä tavarataloksi sanottiin

Hevosen suokengät, valmistanut Paavo Tommiska. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Mikko ja Pekka Koson muistelot, osa 2:

Kävikö teillä siellä kylällä kulkukauppiaita ja mitä ne kauppas?
Mikko: Kyllähän niitä kävi. Kantovat selässä sellaista, mitä tavarataloksi sanottiin. Siinä ol monessa kerroksessa pieniä matalia laatikoita ja niissä semmoista pientä rihkamaa. En osaa oikein luetella mitä siinä ol, mut jotain nappia, solkia ja nepparia, mitä lie.

Sitte ol semmonen Kapiaisen Ville, mikä ajo hevosella. Siinähän oli sit jo tavaraa vähän enemmänkin vaatetavaraa ja muuta. Kyyrölän miehet kävi kauppaamassa pottia.

Oliko kylänluvuissa rinkelikauppiaita?
Joo Paavilaisen Simohan oli pullan kaupalla sellaisissa kylän lukutilaisuuksissa.

Kävikö porsaskauppiaita?
Porsaskauppias kävi. En muista muita, mut Pellinen kävi. 

Jos Pelliselle sano, et porsas on jo ostettu, niin Pellinen sano et ”ja se syö ja kasvaa”.

Mitenkä porsas valittiin? Oliko ne kuinka isoja?
Mikko: En mie oikein siitä valitsemisesta muista, mitenkä se tapahtu, mut ne ei ollu ku ehkä kaheksan kilosia.

Oliko ne porsaat jo niin sanottu salvettu, enne ku ne ostettiin, vai kuka siellä kylällä kävi salvamassa?
Ei tainnu salvettuja olla. Kyllähän siellä kylällä tais usempkii sen homman osata ja meillä se tapahtu kotona. 

Isähä se otti ne tärkeimmät pois sieltä. 

Kuinka monta sikaa teillä yleensä vuodessa kasvatettiin? 

No kaks. En muista sitä nyt oikein sen tarkemmin.

Kuinka kauan sitä kasvatettiin? Siihen aikaan ilmeisesti läski piti olla läskiä verrattuna nykyajan sianlihaan?
Kyllä niin, eihän nää nykyajan siat siihen aikaan ois olleet sikojakkaa. 

Johonkin tuohon 80 - 100 kiloonhan vissiin taisivat olla.

Miten teurastaminen tapahtu? Kuka teillä kävi teurastamassa? Olitko mukana ja miten se tapahtu?
No kyl sekkii tapahtu kotona, isähän sen toimitti.
No kyl mie sitte ku olin sen ikänen, et aloin kykenee siihen, ni häiläsin siinä mukana. 

Sellaisesta säästyin, kun jossain kuuluvat pienillä miehillä ”saparoveiviä” haettannee. Siltä mie säästyin. 

Karjakeittiön paassa kuumennettiin se ves, millä se karva saatiin irtoavaan kuntoon.

Miten se tainnuttaminen tapahtu, käytettiinkö ampuma-asetta vai muuten?
Kyllä se ampumalla tais tapahtua. Se ol sellanen pieni pistooli.
Kyllähän veri talteen otettiin, se ol se apumiehen homma, veren sekottaminen. Ei verestä muuta tehty, ku verilettuja. Suolet sitte puhastettiin ja puhkottiin ja sitä saippuatavaraahan ne oli.

Muistuuks mieleen, miten saippuan valmistus tapahtu?
En minä oikein siitä. Paassahan se keitettiin ja jotain lipeäkiveähän siihen vissiin laitettiin sekaan, mitä lie ollu.

Teurastettiinko teillä muita eläimiä, nautaeläimiä?
Kyllähän niitäkin teurastettiin. Se ol siihen aikaan se paha tapa, että syksyllä teurastettiin useampia ja sitko sitä suolasta lihhaa piti syödä. Vasikka, sika ja saatto olla vielä jotain lampaitakkii, mitä laittovat pyttyyn.

Sit olisin vielä kysellyt mustalaisista. Kulkiko niitä kylällä ja muistuuko nimiä mieleen? Kävikö teillä?
Kyllähän meillä kävi, jos sattuvat kerkiämmää sisään, ettei taata huomannut, mut jos taata huomas, ni sit meil ei käyny.

Laittoiko taata ovet kiinni?
Kyllä vaan, ei tuntunu oikein tykkäävän.

Lapsiahan peloiteltiin ennen mustalaisilla. Pelolteltiinko teitä?
Mikko: En ainakaan muista.
Pekka: En ainakaan muista, ei ne pelotellu.

Muistuuko mustalaisten nimiä mieleen?
Mikko: En minä juur niitä muista, muuta ku sen mitä sanovat Polle Matti ja eiköhän ne sen perettä ja sukua suurimmalta osalta lie, mitä siinä kierteli. Kyl niillä hevonen oli vissiin aina, millä ne kulki.

Minkälaisia käsitöitä teillä tehtiin? Tekikö miesväki puutöitä ja naiset näitä kutomisia ja semmosia?
En minä nyt oikein paljon niistä muista, mut kylhä se isä tais reen kasaan saaha ja äiti neulo ja kuto ja tais paiankin tehä.

Minkälaisia rekiä teillä käytettiin? Missä tapahtu reen raudotus?
Oli kirkkoreki, mut ei sitä kotona tehty, parireet ja sit sellainen pitkä reki.

No siellähän oli kylässä kaks seppää, Iivar Monto ja Väinö Hyypiä, jotka ne hommat hoitivat.

Entä puuastiat, tiinut ja sellaiset, ostettiinko ne, tehtiinkö nekin kotona?
Ei tehty kotona, tietettiin Venäläisen Väinöllä, taikka sitten voi olla et jostain ostettiinkii.

Kuka teki suutarin työt? Kävikö suutari kotona vai oliko kylällä suutari, jolla teetettiin?
Kyllähän siellä kylässä ol sellanen suutar Mikko. Se tais meillä olla sellanen, millä teetettiin. 

Suutarin lestit. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T

Mites sitte naisväen työt?
Kyllähän äiti kankaita kuto, lattiamattoja ja muita, pyyheliinakangasta ja tais kutoa sellaisenkii kankaan, mistä Kujalan Antti puvun tek. Kylhä kangaspuut ol vissiin joka talossa, mut en minä osaa selittää, miten kangasta kudottiin.

Missä hevosien kengittäminen tapahtu?
Kyllähän se tais olla enemmän sepän hommaa, mut kyl isäkii sen homman sai aikaan.

Teillähän oli Suurellasuolla peltoa. Oliko teillä hevosilla suokengät? Minkälaiset ne olivat?
Kyllähän suokengät oli ja se ol sellainen lankunkappale, mikä ol sit sellaisten rautalenkkien kanssa kiristettiin siihen hevosen jalkaan. 

Ne ei tainnu olla muuta ku takajalkoissa. Voi olla, että ihan pehmiällä, mut ei niitä käytetty ku etujaloissa. 

Teiän talo oli järven rannass Ja varmaan kalastitte siintä? Muistuuko Pekalle mieleen, minkälaisia pyydyksiä teillä oli?
Siellä oli pääasiassa, katiskoihan siellä oli ja kyl siellä saunan vintillä ol vanhoja verkkojakkii, mut en minä niitä nähny järvessä koskaan olevan. Kyl se pääasiassa katiska ol se niin ja hauenkoukku tietyst se oli sitte myöhemmin. Mut keväällä ol hauenkutuaikaan ni sillon katiskalla pyydettiin kalaa ja aika hyvin haukia tulikin.

Missä päin järvee oli parhaat kalapaikat?
Ihan siinä kotorannassa, kyl ne siinä oli niin. Hauenkoukut oli Toukoniemen kahen puolen, siinä kaislikon takana ol hauenkoukut. Katiska ol sitte siellä keväällä kaislikon ja rannan välissä.

Pyydettiinkö talvella mitään kaloja?
Ei, en mä kuult et siellä kukaan ois talvella mitään pyydystä pitäny järvessä. Se oli vaan kesäaikaan, ku pyydettiin.

Mitä kalaa siellä järvessä oli eniten?
No kyllähän se vissiin se särki ol sellanen kutuaikana, et sitä tuli kaik eniten ko katiskat ol sellaisen murron ympärillä. 

Mut kai siinä sit oli sitä haukia ja ol kuulemma lahnaakii, se tais olla aika pientä piikkistä, ettei sillä oikein käyttöä ollu sillä tavalla.

Oliks teillä vene vai ruuhi, millä liikuitte järvellä?
Se ol ruuhi. Ei siellä miun muistaakseen montaa venettä taint olla siellä Laihankylän puolella ainakaa, ne ol pääasiassa ruuhia, millä siellä liikuttiin. 

Laihan nuoria. Kuva: Terttu H.

Muistuuko mieleen kalastuksesta puheenollen kalakauppiaat, kävikö niitä siellä kylällä?
Eiköhän siellä käyny hailin kauppiaat sieltä Satamasta ja ehkä Jokikylästä, sieltä rantakylistä. Niitä kai siellä kävi. Mut en tiiä, et muuta kalaa, ku hailia ois käyty kaupan.

Milläs lailla se kauppias ilmoitti tulostaan talonväelle?
En minä sitä muista, että millä tavalla, oliks siinä mitään erikoista muuta kun pysähtyivät pihalle ja huuteliko ne mitään. En sitä muista, että miten ne ilmas ittiesä sitte. Oliko se vaan ihan niin, et ku näki ikkunasta, et kalakauppias tuli.

Ne jossain päin huus hirveen kovaa, et ”tuoretta silakkaa” jo enneku ne tuli lähelle taloa.
Ei tollasta.

Muistuuko kummalle mieleen, mitä teillä valmistettiin näistä kaloista, hauesta ja lahnasta?
Eiköhän se vaan hauki paistettu ja soppaa ja taisivat laittaa suolaankii.

Mites haili, ostettiinko sitä enemmän niinko talvenajaksi?
Eiköhän se sellaisissa puupyttyissähän se oli se suolakala. 

Kyl mää muistan, et joka syksyhän ne osti sen suolakalan; talven kalan, sen hailin.

Entä lahnaa, laitettiinko sitä talveks?
Ei, ei meillä ainakaan. En mie muista, et sitä ois tehneet koskaan.

Sit mie oisin Mikolta kysynyt. Teillä oli peltoa, ni minkälaista viljaa teillä kasvatettiin? Oliks siellä nykyaikaan verrattuna sarat isompia vai pienempiä?
Kyllähän se ruista oli ja kauraa ja ohraa. Kylhä se sit rupes olemaa jo vehnääkii.
Eiköhän ne pienemmäks jääny. En osaa siitä sen enemmän sanoa. Luulisin, että pienempiä ne oli. 

Oliks teiän pellot kivisiä vai minkälaista se maaperä ol siellä? Mites teillä maat muokattiin kylvö- ja kasvukuntoon?
Ei ne nyt pahemmin kivisiä ollu, mutta sellaisia multamaita ja jonkin verran niitä suomaita, mutamaita.

No nehän kynnettiin enstäin. Vilamaan Simon kanssa meillä ol hevonen parissa, ku molempiil ol yks hevonen ja sit sillä yhen hevosen äkkeellä vaan sitte keväällä pehmitettiin.

Muistatko kyntöauran merkkiä?
Eiköhän se Viskarssi vissiin oli, en sen paremmin muista. 

Nehän oli niinku numeroitu muistaaksein ne aurat, oliko niitä kymppi ja? 

Oliko se isoin se kymppi? 

No niin se tais ollakkii, että sillä sellainen numero ol.

Mites sitten kylväminen tapahtu? Oliko kylvökone vai kylvettiinkö käsin?
Ei ollu kylvökonetta, kyl se käsin kylvettiin.

Muistuuko mieleen, että paljonk sitä jyvää laitettiin hehtaarille tai aaria kohti?
En minä sitä osaa sanoa.

Oliks heinä luonnon heinää vai kylvöheinää?
Kylhän se rupes kylvöheinää jo olemaan. 

Jossain niityllä tais olla vielä luonnon heinääkii, enimmäkseen kuitenkii kylvöheinää.

Entä kasvatettiinko teillä pellavaa?
Kyllä sitäkin kasvatettiin.

Missä teillä käytiin myllyssä?
Kyllähän se Muurikkalassa Lavosen mylly ol, missä pääasiassa käytiin, mut joskus saatto olla Rikkolassa ja.

Oliko nää maat hallanarkoja?
No eihän ne pahemmin olleet, ihan ne tietyst ne suomaat oli arempia, mut ei ne peltomaat niin arkoja ollu. Järvikin voi vaikuttaa siihen. En mie muista ainakaan, et siel ois hallanvahinkoja pahemmin tullu.

Käytettiinkö teillä apulantoja vai karjan lantaa tai jotain muuta maanparannusainetta pelloilla?
Kyllähän se tais pääasiassa karjanlantaa olla.

Ettei mitään mutaa tai muuta sellaista maat tarvinnu?
No ei niitä ainakaan taiettu ajaa.

Sitte näistä metsätöistä. Oliko teillä metsät lähellä? 

Myytiinkö sieltä tukkia tai puutavaraa vai käytettiinkö se vain kotitarpeisiin?
No eihän ne nyt ihan lähelläkkää ollu ja kylhän sieltä myytiin. Silla kun olin ihan pieni poika, ni sillo ajoivat halkoja Ala-Urpalaan ja sit ko rupes tienvarresta kelpaamaan, niin sit se korjas asiaa aika paljon.

Entä sitten tällaista puutavaraa, mitä uitettiin Laihajärveltä, ni myytiinkö teiltä sellaista pylvästä tai propsia?
En nyt aikeen muista tuohon, et oisko sitä. No kyl sitä saatto sentään olla, et rantaankiin uitettavakskii meni joskus jotain.

Oliks Laihajärven puolella, täällä teiän puolella semmosta laania, vai oliks se Kilkkilän ranta, mihin ajettiin uitettava tavara? Olitko itse koskaan tukinuitossa?
Kilkkilän rantahan se oli. En ollut minkäänlaisessa uitossa. Halkokauppa tapahtu niin että mettästä ajettiin rankoina Hiekan luokse, siin ol laanipaikka ja siinä tuota sahasivat, en muista, että oliko se 40 senttiä vai 35, mikä pituus lie olt, halkoiks ja siinä sitte talven päälle Ala-Urpalaan. Siellä ol taas laanin paikka. Maat sulivat, ni siellä sitte pinottiin. Siel sit vastaanottaja mittas. Mie olin sellanen, et toisten vastuksina kuljeskelin siellä.

Kuka siellä osti tätä puutavaraa?
Sitä mie en muista, et kuka se ois ollu.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mikon ja Pekan haastattelu Vehkalahdella 27.3.1995.)

Monta paikkaa oli niinku hävinny mielestä, mut sit muistu mieleen, kun näki sen paikan

Maisema Laihajärvellä 1990-luvun alussa, Kosonmäeltä Oronmäelle. Kuva: Pirkko K.

Koson Mikon ja Pekan muistelot, osa 1

Sota-ajasta olisin kysynyt. Kun sota oli syttynyt, niin miten teillä valmistauduttiin siihen, 

tehtiinkö lumipukuja tai kaasunaamareita?
Pekka: Kyllä niitä lumipukuja tekivät ja sit sellaisia hiilipusseja. En muista tekikö ne meillä niitä tai naapurissa. Sellaisia hiilipusseja, kangaspussiin hiiliä ja kun se, oliko huhua vai mitä, mut sellainen kaasun käyttövaara oli kuulemma, että tällaista.

Muistatko, joutuiko niitä käyttämään koskaan tositilanteessa?
Pekka: Ei ainakaan niitä kaasupusseja joutunu käyttämään. Enkä mä muista oisko lumipukujakaan tarvinu käyttää. Sitähä mäntii lentokonneita piiloon johonkin latoon tai minne nyt sit katon alle.

Jouduitko itse menemään piiloon lentokoneita?
Jouduin, jouduin. Tultiin Peltolan Taunon kanssa Muurikkalasta, Osuuskaupasta ja Suurensaaren kupeella oltii suksilla tulossa, ni sieltä tuli kylästä päin, oliko niitä nyt kaks vai kolme hävittäjää. Ni ne tuli pitkin jäätä siintä ja ei kai ne meitä nähny. Myö oltii siellä kiven sivussa piilossa ja ne ampu siellä jäällä konekiväärillä, mut tuota en mie tiiä ketä ne halus ampua siin. Ei ne varmast meitä nähny.

Pimennettiinkö teillä ikkunat talvisodan aikan, mites Mikko?
Kyllä ne pimennettiin. Ulkopuolelle jotain vanhaa täkkiä tai muuta.

Muistuuko mieleen pommituksia ja tuliko teidän lähelle?
Pekka: No kerran oltiin siellä Hyypiällä, ni siihen tuli sillon niihen pellolle navetan taakse ja Typön pellolleks se tuli toinen ja Einar-enon saunan viereen. Saunahan meni rikki siinä ja siintä mäni siitä Pukilta,  lasieteisestä mäni ikkunat rikki. Sisäeteisessä oltii siellä ryömillään lattialla.

Otettiinko teiltä hevosta tai hevosia talvisodan aikan armeijan käyttöön? Muistatko Mikko?
Kyl hevonen otettiin. Isä ei ois antanu sitä, ku ol kantava hevonen, mut tuota ne kävi useamman kerran ja sit veivät.

Palautettiinko se vai jäikö se sille tielle?
Ei palautettu. Ne osti sen, maksoivat jotain siintä.

Paljonko siihen aikaan hevosesta maksettiin?
En sitä muista. Niitä oli ehkä kolme miestä, mitkä kävi arvioimassa.

Mites sitte lehmille ja muulle karjalle tapahtu, ku lähdettiin evakkoo?
Ne vietiin enstäin Muurikkalaan ja minä jäin lehmiin kans sinne. Rainion Salme ne lypsi. Isä tul iltayöstä sinne ja haki ne takasii. Ja sit siel oltii vielä jonkun aikaa. Sit lähettii uuestaa.

Sit olisin näist sodan jälkeen Laihajärvellä käynneistä kysynyt vaik ensin Pekalta. 

Miltä siellä nyt näyttää?
Onhan siellä tullu käytyä. Ei siellä oo ku kivijalkojahan siellä vaan on näkyvissä, mut hyvihän tuo paikka löyty sieltä. Mut en mä nyt niistä tuntemuksista osaa oikein sanoa, et oisko siinä olt mitään sen kummempaa tuntemusta muuta ku ihmetteli, että tään näköine paikkako tää nyt sit oli. 

1990-luvun alussa maisema Kosonmäeltä katsottuna. Kuva: Pirkko K.

Siitä oli melkein 50 vuotta väliä, uskoitko, että sinne koskaan pääsee käymään entisillä paikoilla?
No ei sitä sillo aikoinaan ehkä uskonu, mut nythä siellä tuli käytyä ja.

Mie oisin kysyny Mikolta, et nyt ku olet käyny siellä kotipaikalla, ni minkälaiset oli tunnelmat, ku sillo ensimmäisen kerran menit sillo sodan jälkeen?
No eihän se mukavalta näyttäny, mut ei siinä nyt itkeäkään tarvinu.

Uskoitko, et sinne pääsee joskus käymään?
No en, meinasin että on niin paljon lähellä rajaa, ettei ne laske sinne.

No miltä se kylä näytti, tuliko vanhoja muistoja mieleen?
No kyllähän siellä sellaista oli, niitä paikkoja, missä lapsena ja nuorena tul pyörittyä. 

Joku on kertonut ja itsellekii on tullu mieleen, et monta paikkaa oli niinku hävinny mielestä, mut sit muistu mieleen, kun näki sen paikan. 

Ilmeisesti tällaista on tapahtunut?
Pekka: Onhan sitä semmosta tietysti tapahtunut, mut ne mittasuhteet, ne vähäse tuntu sillo, et ne on paljon isommat, mut nyt ne onkin pienet.

Sit olisin kysellyt muistoja kylän elämästä. Miten itse vietitte vapaa-aikaa?
Missä siihen aikaan nuoret kokoontuivat vapaa-ajanviettoon kylällä? Mites Mikko?
No eihä sitä ihan kotona, ainahan sitä jossain päin tul siellä porukoissa pyörittyä. Talvella suksilla ja kesällä pyörällä liikkessä.

Käytiinkö naapurikylissä?
Vähemmän naapurikylissä, mutta välillä jatku ne pyöräretket vähän pitempäänkii.

Kävikö naapurikyläiset Laihajärven puolella ja oliko kylätappeluita?
Pekka: Ei suinkaa ollu, en minä ainakaan muista, et siel ois kylätappelua poikien porukassa ollu. Mie nyt olin vielä niin paljon nuoremp sillo ennen sotia, mut ei niistä kuulunu mitään. Ei niit tainnu olla vanhemmillakaan.

Missäpäin Laihajärven nuoriso kokoontu?
Mikko: No ei nyt oikein osaa sanoa. Siellähän se Typön luonahan se tais olla se meiän puolen kokoontumispaikka.

Eikö kylän nuoret kokoontuneet yhdessä samoilla paikoilla?
No tuntus niin, että ne oli vähän omalla puolellaan joka puolella, vähemmän ainakin yhdessä. 

1940 Ystävykset Typpö Eila, Koso Mikko, Typpö Urho ja Typpö Eila  Laihajärvellä

Muistuuko Mikko mieleen pyhäkoulusta mitään? 

Mitä siellä luettiin? Kuka oli opettaja ja missä käytiin?
Kyllähän pyhäkoulussa tuli käytyä. Taavetin Liisi ja Rainion Lempihän sitä pitivät jotenkin vuorotellen sen puolen lähitaloissa. Ei siinä tainnu mitään vakinaista paikkaa olla.

Pidettiinkö sitä pyhäaamuna, mihin aikaan? Mitä siellä opetettiin ja oliko läksyä?
Kyllä se pyhäaamuna tai aamupäivällä oli. Ei muistaakseen läksyä ollu.

Eiköhän siellä opettaja selittänyt Raamatusta, raamatunhistoriasta ja vissii veisattiinkii, sikäli ku osattiin.

Siellähän oli kylällä hartaushetkiä. Kävikö siellä kylällä kiertäviä saarnamiehiä? Kävitkö niissä?
Ei tainnu tulla käytyä. En muista oliko saarnamiehiä.

Onko Pekalla mahdollisesti muistoja joulukirkkoreissuista?
En minä oikein muista niistä kirkkoreissuista, kyl kai sitä käytyä tuli, mut en muista.

Missä kävitte rippikoulun, mites Mikko?
Syksypuolen kävin Hausjärvellä ja kevätpuolen Miehikkälässä ja siellä sitte tapahtu se rippijuhla, konfirmaatio.

Säkkijärvellä ei kumpikaan käynyt rippikoulua.

Laihajärven nuoria ja "rammari". Kuva: Terttu H. 

Sitte mennää vähän kevyempään aiheeseen. Huvitilaisuuksista olisin kysellyt teiltä molemmilta. Tuliko käytyä lavatansseissa Laihajärvellä?
Mikko: No ei ennen sotaa tainneet antaa siihen luppaa, mutta kyllähän sotien välillä niitä nurkkatansseja pidettiin. Anttilassa ja Kolholan lavalla, oiskohan niit olt sit Laihan lavallakkii.

Eiks sillo sodan aikana ollu tanssiminen kielletty? Tuliko mitään hankaluuksia, kun näitä nurkkatansseja pidettiin?
Kyllähän se kiellettyä oli ja kylhä ne poliisit pari kertaa ahistelivat. Kerran Anttilassa ja toisen kerran Kolholan lavalla.

Miten siitä selvis virkavallan kanssa, kun poliisit kävivät hajottamassa?
No Anttilassa talonväki kuuluu saaneen pienet sakot, mut ei siellä toisille mitään. Kolholassa ne ei tainnu saaha montakaa kiinni.

Ne hävis sinne männikköön sit tanssijat? Kukas siellä järjesti näitä nurkkatansseja ja kuka oli soittamassa?
Se porukkahan se touhus sen ja soittaja ol, kuka millon saatiin. Rammarilla ja ol niitä haitaristejakin - nimeltä mainitsematta.

Muistuuko mieleen laskiaisen, juhannuksen tai pääsiäisen vietosta mitään juttuja?
Pekka: Pääsiäisenä ainakii käytiin Typöllä kiikkumassa. Kelläkähän siellä oli, oliko se Kauton Taunolla uus puku päällä, ku se lensi kiikuista sinne lehmän jätöksiin. Uus puku tietyst meni vähän niinkun pilalle, mut eihä se mitä sen lystin rinnalla.

Sellainen muistikuva on, et herättelivät aamulla laskiaisena aikaisin ja veskelkalla siintä meiän mäen kalliolta sit alas. Vanhemmat jo navettaan mennessä tai takasiin tullessa ajoivat ylös laskiaista laskemaan.

Mites Mikko juhannusta vietettiin Laihajärvellä, oliko kokkoja missä?
En minä oikein muistakkaa siintä, mut eiköhän sitä järven rannalla kokkoja ollut.

No muistatko, kävitkö ropakoimassa itse ja missä päin kylällä? 

Kyl niitä kävi jo ropakoita sillon siellä, mutta en tainnu käyä. En ainakaa muista.

Muistaako Pekka?
Kyl niitä kai kävi sillon, oisko sotien välillä käyny, mut en mää sitä muista, et ketä niitä oli, mut ei meikäläinen siellä mukana ollu.

Sit kysyisin teiltä molemmilta, missä aloititte koulunkäynnin Laihajärvellä ja minä vuonna?
Mikko: Kun seitsemän vuotiaana menin alakouluun, niin eiköhän se sitte 1932 ollu, en mie sitä sen tarkemmin muuten muista.

Osasitko lukea yhtään, kun menit kouluun?
En tuota muista, mut ehkä mie jonkun kirjaimen tunsin jo sillon.

Teiltähän ei ollut pitkä matka koululle?
Eihä siitä pitkältä ollu, oisko ollu arviolta parisataa metriä tai vähemmän.

Entä Pekka aloitko samassa koulussa ku Mikko?
Pekka: Kyllä juu, se ol -37 vuonna vissii tai-38. Sithä se -39 kai joku viikko käytiin koulua sitte.

Muistuuko vielä mieleen sen aikaisia koulukavereita, jotka olivat sillan, kun se koulu alko?
Tyttöjä oli 4 kappaletta ja mie olin ainoa poika sillä luokalla. Vuorelan Senjahan siinä oli, Kujalan Kerttu ja oliko Vääränmäen Elli. Ja ketähän muita siinä oli, niin Monnon Elma oli joo, Kiiskin Helvi. Siinähän ne olikii sitte viis, ku jätetään se Vääränmäen Elli pois.

Entä Mikko, muistatko ketä oli sinun luokalla, kun aloitit koulun?
Kyllähän niitä oli, Niemelän Onni, pitäs sanoa vissiin sukunimeltä, eikä talonnimeltä. Kokon Oiva, Kauton Tauno ja tytöt viimeisenä oli Kokon Tuovi ja Pöngän Ilmi.

Alma Vilamaahan siellä 25 vuotta tais olla, koska se ol vanhemmilla sekä sit se ol meilläkii.

Se ol sit teillä molemmilla opettajana?
Kyllä juu.

Minkälaisia olivat koulunkäynti ajat, sillo ku se syksyllä alko?
Oliks se supistettu koulu? Mitenkä siellä käytiin?
Kyllä se niin sanottu supistettu koulu oli. En nyt tarkkaan muista, mut oisko se ollu ne kaks alakoululuokkaa. Kuukaus ehkä oli, syksyllä ja keväällä. Muu aika oli sitte ne neljä luokkaa, ku vaan yks opettaja oli.

Oliks alakoulu, kaks ensimmäistä luokkaa, vaan näin lyhyt aika?
Se ol ilmeisesti vaan sillo. En nyt ihan tarkkaan muista, mut kuukaus tai oliko sit toista kuukautta. Mut ne ali kuitenkii syksyllä ja keväällä sen muun koulun jälkeen keväällä.

Mihinkä aikaan mentiin ja kuinka pitkiä koulupäivät oli?
Kyllä se yhdeksältä oli, mut se kai vaihteli se pois pääsy sitte sieltä. En mie sitä muista, mut kyl se yheksältä alko. Oisko sitte ollu yhteen tai kahteen saakka.

Oliks sillo kuuspäiväinen kouluviikko?
Oli, sillo ol lauantainakii koulua.

Muistatko Mikko minkälaisia aineita siellä koulussa opiskeltiin? Mikä sinulle ol kaikkein mieluisin aine?
- No välitunti (naurua)
Pekka: No kyllähän se välitunti tietyst paras ol, mut maantieto ol sellanen, mistä mie eniten tykkäsin.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mikon ja Pekan haastattelu Vehkalahdella 27.3.1995.)