Sit ko miehet tuli metästä, ni sit syötiin

Lyijysen talon kahvimylly selvisi ehjänä evakkoreissusta Lahden seudulle. Kuva: Mervi T.

Lyijysen Martan ja Sirkan muistelot, osa 3: PERINNERUOAT

Sirkalta kysyn, kävikö teillä kukaan kalastamassa? 

Isähän kalasti kovast lammella, ei järvessä ja sit sai särkiä, pieniä särkiä. Säret syötiin sitte niin tarkkaan kuule, ettei siintä jääny ku selkäruoto. Ne oli hyviä, ne suolattii niin. Ja tehtiin pottikalaa. Koko kesänhä se kalasti, oli kova kalastammaa. Eihän siellä talvella kalastettu. Joskus käivät Lihavalla hamarakalassa -sillon ku oli jää kirkasta. 

Kävitkö itte ongella? 
En, en käyny, en oo ikinä laittanu matoa koukkuun. Oli meillä ruuhi ja isä oli kova kalastammaa. 

 

Millä työ kalastitte? 
Katiskalla. Eihän siellä muulla voinukkaa kalastaa, se oli niin matala. Oli niil aikaisemmin mertoja ja rysiäkkii, mut ei nyt ennää. Mie (Martta) muistan, et ko mie olin pien tyttö ni suurisävainaa se kuto ittekkii niitä. 

Käviks teillä hailin kauppiaita? 
Kävi ja välirauhan aikanahan myö käytiin Satamasta aina hakemassa. Aamulla lähettiin aina Satamaan, kun tuli ne kalamiehet rantaan, ni saatiin tuoreet silakat. 

Mitä muuta kalaa sieltä lammesta tuli, ku särkiä?

Ahvenia ja haukia ja lahnaa tuli. Keskikesällä ne oli niin mutasia, et sillo oli vähän aikaa, ettei, mut sit syksykesällä ku alko ilmat viiletä, ni sit. Lihavalta sai matikkaa. 

Minkälaiset ruoka-ajat teillä oli ja kuka teki ruoan? 

Aikaisemmin oli puhetta, että teillä syötiin jo seitsemän aikaan läskisoosia ja potattia. 
Äiti teki ruoat ja talvella sit syötiin päivällä, mitä juoksemalla kiin saatiin, mut sit ko miehet tuli metästä, ni sit syötiin. Mut sit kesällä täyty aina aamulla syödä jotain ja päivällä oli aina ruokaa, jos oltiin niin lähellä, et tultiin kotiin sit syömään, tai sit oltiin eväitten kans jossain pellolla. Sit oli eväät mukana, oli suolasilakkaa, leipää ja voita ja maitoo ja piimää, mitä milloinkii.

Minkälaisia keitto- ja paistoruokia tehtiin? 
Välillä keitettiin ja välillä laitettiin uuniin hautumaan uunlohkoja iso paallinen, semmonen. Sinne pantiin perunat, suikaloitiin ja lihat ja sipulit mausteet sekasiin, kun isoa uunia lämmitettiin joka päivä, niin siellähän se ruoka hautu sitten. Ko miehet tuli metästä, ni sit oli ruoka valmista iso paallinen. Meillä laitettiin uunlohkot isoon rautapataan. Meil oli iso leivinuuni. Tupa lämmitettiin sen leivinuunin kans. Uunlohkoa piettiin uunissa pari tuntia, hauutettiin. Pyhäpäivänä syötiin jotain köykäsempää. Lauantaina leivottiin perunapiirakoita, porkkanapiirakoita ja millon mitäkin piirakoita. Olhan niitä aina siellä. 

Leivottiinko hakkoopiirakkaa? Miten sitä tehtiin? 
Tottakai. Laitettiin perunat sellaseen laatikkoon ja sit ne hakattiin sellasella hakkurilla pieniksi ja sit niit oli monia tapoja. Toiset kuulemma huuhtoo ne perunat. Meil ol semmonen, siel kaukalon kulmas oli sellanen löysä kohta ja sit se pantiin tänne joko koroke tänne alle ja sit sinne pantiin joku astia alle, et se vesi valu sieltä pois ja sit siihen ripoteltiin vähän suolaa. Sit ko ol kuor tehty, ni sit ne mätettiin ne perunat siihen ja läskiä välliin ja päälle ja uuniin. Hapanleipätaikinasta oli tehty se kuori. Ei se tarvi hapanta olla kyl sen voi tehdä imeläkuoreenkin tehdä, kyl se tulee ihan yhtä hyvää, mut mie laitan nytkii ku mie tien, ni pikkusen hiivaa, siit tulee vähän kuohkeampi. 

Hapanleipätaikinaanhan se tehtiin, eihän siihen hiivaa laiteta. Kuinka kauan sitä paistetaan? 
No vähintään tunnin, mut jos on vähän kauemmin, ni sen paremmakshan se aina hautuu. Läskit tulee ihan pehmoseks. 

Mites sitte, ko se otettiin uunista pois ja syömämiehet ei ollu vielä paikalla, ni mitäs sitte? 
Se pantiin sitte johkuu laudan päälle ja sit peittoja paljon päälle, et se pysyy lämpösenä ja sit se kuorkiin pehmiää. Siihen aikaan mie en tient ketään semmosta, kuka osas pehmittää sen kuoren uunissa, mut nyt minä (Martta) osaan. 

No mites se tapahtuu? 
Sitteko se on kovettunu ja ollu siel tunnin uunissa, ni sitte laittaa märän pyyhkeen tai ei se tarvi koko pyyhettä olla, vaan märän kankaan siihen päälle ja fooliopaperin, ni kun ottaa sen tunnin perästa pois uunista, ni sitä voi ruveta heti syömään. Se kuor on ihan pehmeää. 

Aino Koso valmistaa lanttupiirakkaa. Kuva: Sylvi Koso

Mites teillä sitte leivottiin, minkälaista leipää? Ja milloin se oli se leipomispäivä? 
Hapantaleipää leivottiin aina sillon, jos se loppu viikolla. Sitä leivottiin viikollakiin. Mut lauantainahan se leipomispäivä oli sit aina. Lauantaina tehtiin piirakoita ja pullia ja hiivaleipää ja semmosta. 

Minkälaisia ruokia valmistettiin juhla-aikoina, esimerkiksi jouluna? 
No sillon oli kinkkua ja silliä ostettiin. Ne oli kaikki niinko juhlaruokia, kun silakat ostettiin iso saavillinen suolattiin. Silakoita syötiin koko talvi, mut sitte jouluks ostettiin silliä ja paistettiin uunissa kinkkua. Kerran meil oli sit kinkku ja sit se vietiin savustettavaks, mut mie en ainakaan tykänt siit savustetusta kinkusta. Mut kylhän siihen nyt, kun on tottunu, sitäkin voi syödä. Kuivia kakkuja tehtiin joskus, ei täytekakkuja. Ei ne ollu muotia, ku mie oon ollu kakara, mut sit ko mie oon isommaks tullu, ni kyl niit sit jo tehtiin. 

Minkälaisia puuroja teillä tehtiin? 
Ennen vanhaan meillä laitettiin niinko talvella ohraryynipuuroa uuniin isoon pattaan hautumaan, sillo ko uunia lämmitettiin joka päivä. Ohraryynit laitettiin vaan vetteen, pantiin sinne vissiin vähän maitoa sekkaan ja suolaa. Ja sitte se sekoitettiin siinä ja pantiin uuniin, kun uuni oli lämmitetty. 

Mut kyl riisi puuroa keitettiin sit aina niinko hellan päällä. Tehtiin joskus uunipuuroakkii riisiistä. Lisänä voisilmää ja maitoa, kyl joskus oli marjakeitto sitte vielä. Voisilmähän siihen, voita paljon pantiin, meiän miehet ol semmosia ja sitte maidon kans. 

Tehtiinkö teillä paistikkaita? Miten niitä tehtiin? 
Juu. Uuni lämmitettiin ja otettiin ne hiilet pois, ettei ne tulleet tuhkaseks. Perunat pestiin ja laitettiin sitte sinne uunin arinalle paistumaan. Lisänä oli kastiketta ja väliin oli kalaa ja millon mitäkin. Kastiketta oli useinkin. Se oli arkipäivän ruokaa ne paistikkaat. Ei niitä pyhänä kukaan viittiny ruveta paistikkaita kuorimaan. 

Muistatkos marjarieskaa ja miten sitä valmistetaan? 
Sitähän immellöitettiin siin hellan päällä ja lisättiin aina jauhoja ja piettiin lämpimässä ja hämmennettiin ja sit pantiin puolukat sekkaan ja paistettiin uunissa roppeissa tai kuppeissa. Ennen vanhaan tehtiin oikein, kun keväällä oltiin vihtahakkooksia hakemassa ja sitte lampaille tehtiin niit lehtikerppoja, ni sit otettiin niistä koivuista tuohta ja tehtiin tuohiroppeita. Marjarieskaa paistettiin niissä, mut ei sit enää loppuaikoina. 

Mämmiäkkii ruvettiin tekemään jo loppuaikoina. Paistettiin roppeissa tai savikupeissa. Kyyrölän pottikauppiaat kävivät aina kaupalla. 

Tehtiinkö teillä jamakkaa? Kerroppa siitä? 
Nehän olihan isoja potteja, ne maitokupit. Se kuorittu maito laitettiin siihen, kun se enstäin separoitiin. Sitten ko se oli hyytynyt semmoseks, sit se leikattiin veitellä näin ristiin rastiin syvältä, sit se pantiin uuniin paistumaan. Se oli jo niinko hapantunu ja hyytyny siinä kupissa. Se oli hyvää. Sitä syötiin sit aina, kun lauantaina ol hyllypiirakkaa ja sit sunnuntai aamuna, kun syötiin, ni siihen pantiin aina koko maitoa päälle. Hera kaadettiin pois. Se oli hyvää. Sitä syötiin piirakoiden kans pyhäaamuna. 

Mites teillä hyllypiirakoita tehtiin? Oliko ne isoja, pyöreitä? 
Meillä tehtiin aina isoja, pyöreitä. Välillä oli hiivaleipätaikina, välillä tehtiin hapanleipätaikinaan, ohut kuori. Perunamuusia laitettiin siihen päälle ja sit käännettiin ne reunat. Toiset laitto perunamuusin sekaan voita ja kuka mitäkin, toiset saatto kananmunaakin laittaa siihen muusin sekaan. Sitte paistettiin uunissa. Sit ko otettiin uunist pois, pantiin ensin pöydälle, et ne jäähty ja sit pantiin päällekkäin. 

Koson Aino rypyttää pientä hyllypiirakkaa. Kuva: Sylvi Koson arkistosta.

Tehtiinkö teillä juhlapyhiksi tai kesän ajaksi kotikaljaa? 
Joskus tehtiin. En mie muista, et sitä kovin usein tehtiin. Sitä juotiin ruoan kans. 

Mitäs juotavaa otettiin mukaan, kun mentiin Suurellesuolle heinälle? 
No joskus tehtiin kaljaa, mut meil oli sellanen lähde, mistä tuli kylmää vettä, et hampaat meinas jäätyä, kun joi. Se tuli sieltä maan alta syvästä se vesi. Toiset laitto kirnupiimän sekaan, jos se oli sakeaa, vettä, sanovat et se on harua. Sitä juotiin janoon. Simo-setä ain puhu harua. Olikohan se Merikarvialt vai mistä se sai sen nimen. 

Esine, jota käytetty jo "kauan ennen juomapullojen keksimistä". 
Leili, 2-3 litran puinen säilytysastia juomien säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Rajalan kotimuseo. Kuva: Mervi T.

Leivottiinko kahvileipää, pullaa joka lauantai? 
Ei sitä pullaa ennen sotia leivottu, ko joskus juhlapyhhiinä. Mie ainakin muistan, ettei meillä niin usein pullaa leivottu. Siin oli niin kauhean iso porukka, ko myö siel vanhassa Lyijysellä asuttii, et eihän siihen suittanu (riittänyt) mikkään. Meillä juotiin ihan paljasta kahvia ja välillä oli sit leipää. Mie muistan, et meil juotiin aina aamulla teetä, mut mie en muista, et täytyks suurisälle keittää kahvia. Mut sit päiväkahvit ja iltapäiväkahvit juotiin, ei ennää illalla, jos ei tullu vieraita. Päiväkahvi oli ennen puolpäivällistä kello 12.00. Iltapäiväkahvi oli ennen iltasta. 

Kahvihetki Oron tuvassa Laihajärvellä. Vas. Tommiska Joonas ja poika Lauri.
Oikealla tytär Amalia ja vieraat. Kuva: Toivonen Merja

(Laihajärven kylätoimikunta, Martan ja Sirkan haastattelu Vantaalla 29.2.1996).

Hyvää juhannusta

Juhannuskokolla Suuressa saaressa 23.6.1929. Laihajärvi. Kuva: Heikki ja Pirkko K arkistosta.

JUHANNUSMUISTO

Kessiistä miä en muista paljonkaan, 

mut luotan oman äitin kertomaan.

Juhannus se ol sillosiinkiin nuoriin aikaa.

Olt iltamia, juhlia ja tehtiin taikaa.

Siintä se juhannus vasta koitti, 

ku Hengon Oton ja Urkan aatto koitti.

Hyö työnsit venneen Laihan vessiiille 

ja keskellä järviä toinen laulo ja toinen soitti.

Se ol mukava muisto männeille kessiille.

Haitarin soitto ja mahtava lauluääni. 

Sen kuul koko Laihan ympäryslääni. 

Sellaisia juhannuksia ei ole ennään,

nyt kootaan vaan läijä risuja

ja tuikataan tuli tikun nennään. 

(Seija Harjula 2018/Laihajärven kylätoimikunta)

Takaisin Laihajärvelle

Lyijynen Martta ja Sirkka muistelot, osa 2

Kun talvisodan jälkeen menitte takaisin Laihalle, ni oliko teidän koti poltettu vai oliko se ehjä? Missä työ asuitte sillon? 

Ei ollu ehjä. Oli poltettu. Asuttiin Simo-setän talossa Venäläisenmäellä.  

Mites se sitten alko tää rakentaminen? 
Ensin puut kaadettiin ja ajettiin siihen kasaan ja sitten mentiin Salajärvelle sahalle. Meil ol siel sitte latsi vai miten sit sanottiin oli laitettu ja mentiin isän kans aamulla viemään, ni sit tuota sahuri sanoki, että nyt on sellanen päivä, että saatte sahata sit. Yleensä myö oltiin aina, et oli Martta ja minä ja isä. Mut sit meit ei oltkaan, ku myö kahestaan isän kanssa. Yhessä myö isän kanssa koko päivä toimittiin, et tuotiin siihen ja sit vietiin sinne. Se ol kyl niin rankka päivä. 

Mites ne sahattiin metsässä pokasahalla vai justeerilla? 
Sekä että. Ensin mätettiin se lumi pois siitä juurelta, sitte Martan kans sahattiin ja isä tuota ajo sitä mukaa. 

Oliks teille jääny kivijalka sinne, et rakensitteko uudestaan samalle kivijalalle? 

Oli sama kivijalka oli, mille rakennettiin. Keväällä alko rakentaminen. 

Kuka teillä oli rakentamassa, vai teittekö itse? 
Raja-Ahon Ville ol vissiinkiin, mut ei se yksinään pystyny olemaan, mut sitä mie en muista, et kuka siinä oli. Se oli lautatalo. 

Mites sillo sai rakennustarvikkeita, kun oli pulaa kaikesta? 
No aina vaan täyty kirkolta käydä hakemassa lupa, ni kyl niitä sai. Kaikkiin nauloihin ja täyty olla lupa. Ja naulathan ojottiin, kaikki mitä vaan löyty vanhaa ja palanutta naulaa, ni ne ojottiin. Mikä oli kerran käytetty, ni sit se otettiin ylös, ojottiin ja taas käytettiin. 

Kauanko tää rakentaminen kesti, jos keväällä aloititte? Milloin pääsitte muuttamaan? 
Syksyllä myö päästiin muuttamaan, mut ei myö sit keritty asua ko se talvi siinä ja sit taas lähettiin kesällä. Se ol samanlainen, ko entinenkin. Siin oli semmonen iso tupa, keittiö ja kaks kamaria, mut ne ei ollu valmiit ne kamarit vielä. Ne ei ollu niinko sisustettu kaks kammaria, mut tupa, keittiö ja eteinen ol tehty niinko valmiiks. 

Mites ulkorakennukset, navetat ja muut ladot ja sellaset oliks nekin poltettu? 
Eihä siel mitään ollu. Mut tuota noin, ku navetan seinät oli pystyssä, ni siihen tehtiin jotain sit, siihen tehtiin se katto. Se oli tiilinavetta ja siihen tehtiin sit se katto pääl ja sielhän meil ol hevonenkin. Ko eihän meil ollu sillo ku yks tai kaks lehmää. 

Katontekotalkoot Orolla. Katto tehtiin päreistä. Kuva: Raimo K.

Mitä töitä itse jouduit tekemään siellä rakennuksella? 
Sitä seinän tekoa mie (Martta) en muista, mut katon teossa myö oltiin. Katon teossahan myö oltiin aina ja käytiin naapureillekin tekemäs monet katontekotalkoot oltiin. Ja mie muistan, ku myö oltiin yhessä talossa, ni isäntä sano, et mitä ne naiset katolla tekee, mut sit sano, et sie ootkii näppärä tekemään. Sitte ko muurattiin, ni sitte mie täydyin olla hanslankarina. Katto tehtiin päreistä. 

Missä ne tehtiin ja miten? 
Harjulan Väinöllä myö käytiin pärreen teossa. Puut ensin kaadettiin ja pätkittiin ja pärehöylällä höylättiin. 

Pärehöylä, kuvattu työnäytöksessä Nastolassa kesällä 2012. Kuva: Mervi T

Kuka oli muuraamassa? 
Koson Urho oli muuraamassa. Tiilet oli ostettu. Meille tehtiin tupaan semmonen iso leivinuuni. Sitä lämmitettiin joka päivä. 

Oliko kaupassa maalia, saitteko? 
En minä muista, jotain sellaista vernissaa, millä ne ikkunanpielet laitettiin, mut ei siihen mittään muuta. Sehän oli vielä niinkun keskeneränen niinkun se talokii. 

Mites se ruukki tehtiin? 
Saviruukkia meil ol vissiin, koska sitä ol sellases isossa tynnyrissä. Isä sitä siinnä ja minunki täyty välil pyörittää semmosel isol, mut tuota. Se sotkettiin ensin se savivelli ja sit se pantiin sellaseen laatikkoon ja siihen pantiin hiekkaa. 

Myö ko siel mettäs käveltiin, myö sanottiin aina, et tää on ihan turhaa työtä, jotenkii niinko vaistos, et täältä lähetään ja tää on ihan turhaa. Suurpäälään pojat meitä nauro, ku myö kaajettiin suuria puita. Sen sillo jo melkein usko, ettei siit tuu mitään. Myö sanottiin aina, et tehtäis tääkii työ vieraille, et saatais tästä palkkaa, et myötäis nää puut jollekii, et saatais tästä rahaa, mut nyt ei saa siitä mitään. Ja ku myö oltiin haaroja myöten aina märkänä, ku poikien vanhoja housuja pidettiin ja tultiin illalla, ku istuttiin sit, sieltä Lihavan päästä ku tultiin, reessä istuttiin puukuorman päällä, sitte ku siihen mäkeen aina tuotiin aina puukuorma tullessaan siihen tienhaaraan, siihen Kivelän (Venäläisen) Mikon luokse. 

Lyijysen Simon poika Veikko hevosen kanssa. Kuva: Terttu Heikkiläg

Mut olihan meillä sillo kaks hevosta. Kun kerrankin, kun Lyijysellä asuttiin ja mie (Sirkka) läksin Venäläisenmäelle, ni sit ajettiin ja mie ajoin sit nuort hevosta ja isä män Looran kans eellä ja sillon mie kuule kaauin siinä ko se käänty sin. Isä män Looran kans latsille ja mie läksin kävelemmää, ku miun hevonen män tyhjänä sinne. 

Syksyllä saitte valmiiksi sen talon, niin kuika kauan ehditte asua siinä? 
Sillo ko myö muutettiin siihen, ko se talo rakennettiin ensimmäisen kerran (1931 - 32), sillo myö muutettiin marraskuussa, nyt myö muutettiin vähän aikaisemmin. Sitte kesäl taas täyty lähtee. 

Kerkiskö kaikki rakentaa tähän maantien viereen, kenen talot on poltettu talvisodan aikana? 
No, Hiekat rakensivat sinne perälle sellasen pikku mökin. Pöngän Ville rakens. Hermannin (Venäläisen) Simo ei rakentanu, eikä Klaudia Venäläinen. Ei se Klaudia tainnu ollakkaa siellä sitte. Mitikan Miina rakens ja Salmelat. 

Sen verran kerkisitte asua siellä ja nyt se sitte on taas poltettu. Nyt kun olette käyny siellä niin, nyt ei siellä ole mitään muuta ku kivijalka. 
Ei ole. Tuvan kivijalka on ja saunan. Navetast ei ole mitään, ei ole kivijalkaakaan. Se työ mäni ihan hukkaan. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Martan ja Sirkan haastattelu Vantaalla 29.2.1996) 

Mites tää nyt on oikeen laitapeliä ...

Lyijysen Martan ja Sirkan muisteloita, osa 1

Martta minkälaisia mietteitä siellä kylällä ja sinulla itselläsi oli, kun alkoi tuntua, että sota on syttymässä?
Niin, muistan sen. Sillon ku oli ne alkuajat, niin meille tuli lottia ja suojeluskuntalaisia. Niillä oli siinä lavalla vartiopaikka, semmonen torni siellä katolla. Ne kävi siellä ja sitte sillo marraskuun viimeinen päivä, sillo ko sota alko, lentokoneita lens sitte ja äiti män sinne lavalle ja kiipes sinne torniin, sinne ylös lavan katolle ja isä sitte oli vihanen, ku se ei ollu siellä sillon, se ol jossain muualla. Siel oli jotkuu vahtivuorossa ja ne vaan sitte naureskeli siellä, ku mummo tul sinne korkealle torniin, mut isä oli vihainen, ettei sinne olis saannu mennä. 

Sillo ensimmäisen päivän ko se alko, niin sillo lensi muutama kone. Sen mie muistan ihan tarkkaan. Mutta ne oli viel meillä muutaman viikon ne lotat ja suojeluskuntalaiset, mutta sit ne muutti siihen, kenenkä talo se oli, missä Kuuselan Lauri asu, Hiekan ja osuuskaupan välillä.

Lyijysen sisarukset puolisoineen. Simo ja Maria, Väinö ja Alina, Elsa ja Aarne.
Edessä Väinön tyttäret Sirkka ja Martta.

Oliks tää ilmatorjuntatorni siellä lavalla?
Lavan määllä, siellä lavan katolla. Sinne ol tehty sellanen torni, sinne lavan katolle. Sinne oli tehty tämmönen torni.

Ketkä siellä oli vartiossa?
Suojeluskuntalaisia siel oli ja lottia. Niit oli Satamast oli yks lotta ja Jokkyläst oli ja sitte niitä meiän kyläsiä siinnä. En mie muista kaikkia, ketä siel oli niit suojeluskuntalaisia, niitä mie en muista, mut meiän isä ja oli.

Oliks ne yötä päivää siellä vartiossa?
Vuoronperään, niil oli aina ne vahtivuorot, niit oli aina kaks siel vuorossa yöllä sekä päivällä.

Onko Sirkalla mitä muistoja tästä?
Samat muistot en muuta muista. 

Sanoitte, että Laihajärvelle odotettiin evakkoja, kuinka pian niitä sitten alkoi tulla ja mistä päin?
Ei niitä tullu. Meillekkiin vartuttiin ja laitettiin niin, et niil on sit tilaa, kun ne tullee. Et me otetaan ja ne saa olla meillä yötä, mut ei niitä tullutkaan. Ne meni sinne Villalaan ja. 

Me oltiin kerran Sivin Lahjan kans ja siel oli toi Susson Huuko ja ketä kaikkia meit oli sielt Laihalta. Myö mäntiin pyörien kans kirkolle ja sielt meiät vietiin sit sinne ja yhen talon lattialla nukuttiin ja sitte seuraavana aamuna, kun ne tuli, ni sitte myö vietiin ne Ylämaalle. Ja sitte ne vietiin sieltä taas Lappeenrantaan päin ja sinne niinko pohjosempaan päin. Mie olin yhen kerran ainakii Lahjan kans siellä ja tuota olikohan Hiekan Kaisa siellä ja. Sitä mie en oo varma. Se oli niinku lottia kans.

Kerroppa karjanhoidosta ja minkälaista karjaa teillä oli?
Ei olt ku lehmiä ja muutama lammas ja vasikoit ol ja aina siinä sivussa ja hevoset. Tehtiin käsipelillä kaikki. Heinät niitettiin niittokonneella ja sitte haravoitiin ja korjattiin. Ei sitä sillo ennen ollut kummempaa, et semmost se oli.

Minkälainen navetta oli, oliko kaikki karja ja hevoset samassa?
Ei, hevosil oli talli. Navetas oli lehmät vaan ja siat ja vasikat ja lampaat. Siin ol niinko kolme semmost karsinaa, yks sikahan meil vaan oli.
Vesi ei tullut sisään. Se piti kantaa. Meil oli kyllä kaivo ihan muutaman metrin päästä navetasta ja välillä haettiin saunan kaivosta, mut sekään ei ollu pitkällä, että saavilla vietiin aina. Ei ollu pumppu- eikä vinttikaivoa. Pitkävartisella kapalla nostettiin vesi. Saavilla kannettiin eläimille. Ei ollu sillon. Sisälle kannettiin ämpärillä vesi.

Aamulla lehmille pantiin ensin jauhot sinne pöydälle, ne syötettiin enstäin. Sitten kun ne oli jauhot kaikki liponu, ni sitte niille pantiin heinät ja sitte ku ne oli syöny heinät vähemmäks, ni sitte pantiin viel pehkuja. Illalla samalla tavalla. Sitte ain lypsyaikana, sillo ko mie olin viel koulussa, ni mie en kelvannut lypsämään, ko jotakin sellaista, mistä tuli vaan muutama tippa. Sit ko äiti olis lähteny johonkin kylään ja Kerttu meni kuoroharjoituksiin, niin isä lypsi sitte, jos oli päivälypsylehmiä sillo ennen sotaa. Sitte se kerran se sano sitten, nyt kaikki naiset marjamettään, et hää lypsää sitte päivälypsylehmät, ku aina pit olla joku kotona, ku syksyllä ol ain päivälypsylehmiä. Isä sano, et ”nyt kaik akat marjaan, kyllä mie lypsän.” Niin et se oli sillon jo tasa-arvoa ainakin meillä.

Minkälaiset oli päivälypsylehmiä?
Sellaset, kun poiki. Poikineet lehmät lypsettiin. Syksykesällä, mitkä poiki, ni ne lypsettiin aamulla, päivällä ja illalla. Talvella tehtiin samoin. Sillon, kun minä olin, muistan sitä aikaa. Niitä lypsettiin siinä pari kuukautta, kolme kuukautta. Mut jos siitä oikein paljon tuli maitoa, ni sit lypsettiin pitempään. Mut semmoset pienlypsysemmät, niitä lypsettiin vaan vähän aikaa. Muuten vaan lypsettiin kaks kertaa päivässä.

Meil ol sekarotusta karjaa, nupoja ja sarvipäitä. Kauanko nää lehmät oli ummessa?
No se riippu ain siintä, jos toiset lehmät lypsi hyvin, ni ne ei olleet ku pari kolme viikkoa, mut toiset lehmät oli kuukauden ja enemmänkin.

Oliks nää lehmät enemmän kevät- vai syksypoikivia?
Niit ol vissiin molempia, niinko syksykesällä semmosia, mitkä elokuussa poiki, ni nehän sit taas seuraavana vuonna poikivat sillon ja toiset olivat kevätpoikivia. Mettäs kävivät ja sit välillä käytiin paimenes siel Suurensuon niityllä ja.

Mihin aikaan aamulla lähdettiin navettaan?
No kuudelta, en minä tiedä, kuudelta vissiin tai vähän ennen. Mut ehän niit ku ei olt niin montaa ja sillo kun minä kävin koulussa vielä, ni äiti kävi aina Kertun kanssa lypsämässä. Sitte ko mie pääsin koulusta, ni sitte miun ko ois pitänt tehä murkinaa miehille, ko miehet läksivät aina mettään. Pit olla seittämän aikaan jo läskisoosit ja potaatit keitetty, niin tuota, mie en viittiny tehä sitä ruokaa, ni mie läksin sitte navettaan.

Minkälainen valaistus oli navetassa?
Öljylamput, eihän sillo viel sähköjä olt.

Minkälaisia aluksia lehmillä käytettiin?
Sammalia jauhettiin ja sit havuja. Meijän vanha pappa hakkas aina. Tuotiin mettästä havuja, kun puita hakattiin, sit sielt tuotiin havuja ja sit se hakkas ne pieneks ja sit se kipus navetan vinttiin. Siel oli semmonen, millä ne jauhettiin ja sit niitä pantiin lehmien alle. Ne oli kuusen havuja. Tähteeks jääneet patikat oli hyviä polttopuita. Turvetta nostettiin Munasuolta.

Missäs maitoa kesäaikaan säilytettiin, oliko jäitä?
Separoitiin, mut vietiiks meil jo sit meijeriin maitoa. En mie sitä muista, mut sit yhteen aikaan separoitiin ja vietiin sinne Kosensillan meijeriin, vuorotellen veivät. Kerma vietiin meijeriin, mut sitä mie en muista, et ruvettiinks sitä maitoa viemään. Sitä mie en yhtään muista.

Valmistettiinko kotona voita ja miten se tapahtu?
Kermaa kerättiin ja sit se annettiin vähän niinko hapata. Sitte kirnuttiin ja pestiin monessa vedessä, että piimä lähtee pois. Voita vietiin Osuuskauppaan ja sit meil ol aina tinkiläisiä välillä, se kun toi Pienen Annin tytär oli Amerikasta käymässä. Sehän piti meillä voitinkiä, että se ei saanu mistään niin hyvää voita ku meiltä. Se hak meiltä aina voita.

Oliks teillä sitte Osuuskauppaan vietävässä voissa numero, että kuluttaja tiesi, mistä voi oli kotoisin? Oli meillä niin.

Käytettiinkö teillä ostoväkirehuja eläimille?
No mie en tiedä, ei niitä vissiin kovin paljon käytetty, ehkä vähän käytettiin. Omista viljoista sitte, ei niitä paljon myyty rehuviljoja.

Yks sika oli vuodessa. Se kasvatettiin ain niin isoks, et 100 kg ja ylikin. Sialle annettiin keitettyjä perunoita survottuna ja siihen lisättiin vettä jauhoja kauraa ja ohraa ja millon mitäkin. Syksyllä ain tapettiin.

Kun sikaa ei voinut punnita, niin mistäs ne ties millon se oli satakilonen? 

Kuka teillä kävi teurastamassa?
No kyl ne vanhat tanttarat tiesivät, millo se on sopiva, kyl ne näki sen. Siin piti olla läskiäkkii. Mie en muista sit aikaisempaa, mut sit se kävi se Uutelan (Hailin) Oskar sielt Lamminniemestä. 

Lampaita oli kymmenkunta. Aamulla aina vietiin maantietä myöten hakkaan ja illalla takasiin. Aina ku auto tuli, ni sillo ne meni pitkin mettää. Sit ko ne tottu siihen, ettei ne pelänny autoja, ni sit ne jätettiin sinne. Sit syksyllä tuotiin takasiin ja taas alko sama peli. 

Mie en muista kerittiinkö lampaat kaks vai kolme kertaa vuoessa, vissiin kaks kertaa. Keväällä ennen kun päästettiin ulos ja syksyllä kun tuotiin sisään. Ei niitä villoja punnittu, mut ei niistä monta sataa rammaa tullu, isosta ehkä tuli puol kiloa villoja. En osaa sanoa tarkkaan. Villat karstattiin sitten. Muutaman kerran myöhemmässä vaiheessa lähetettiin tehtaalle, mut sillon ennen sotia ni ne käsillä vaan raavittiin. Pantiin mustaa sekaan ja valkosta ja sit ne nypittiin, kun ne oli yhen kerran karstattu ja sit ne vielä karstattettiin, et niist tul tasasta, jos tehtiin jotain semmoista kangasta tai villapaitaa tai jotain semmosta, että siitä tul hyvää, mut jos tehtiin jotain vaan tavallist sukkalankaa, et oli kiire, ni ei sillä ollu sit niin väliä.

Muistatko sellaista sanontaa, ku puollankanen, Mitä se oli?
Se oli, miesten vaatteet tehtiin housut ja takki puollankasest. Siinä oli pumpuli loimet ja villalangalla kudottiin, sellasella oikein hyvin tasaiseksi tehdyllä villalangalla. Puollankasta ei vanutettu, mutta sarkaa ku tehtiin, ni siihen tehtiin villalangasta sekä loimet että kuteet ja sitte se vanutettiin. Niistä tuli molemmista päällysvaatteita. Ja sitte tehtiin pellavalangasta piikkopöksyjä. Meiän isä tykkäs kauheasti piikkopöksyistä, ne olivat semmosest oikein paksusta rohdinlangasta tehty. Ne pisteli aina uutena. Rohdinlankaa oli kude sekä toimi, vaikka se loimi piti olla vähän parempaa ja tasasempaa, ettei se katkee siinä ko lyödään.

Oliks teillä kanoja?
Oli aina muutama valkonen kanakiin. Saatiin munia omaan käyttöön. En mie muista, et niit ois myyty. Kanat oli vapaana navetassa, orrella nukkuvat. Leipää ja jyviä ja jotain sellaista vietiin ruoaksi.

Mites tää hevosten ruokinta?
Meil ol kaks hevosta sillo ennen sotaa, mut tuota eihä meil sit ennää ollu ku yks. Niil oli talli erikseen. Hevosten ruokkiminen oli miehiin huushollii, miehet hoiti sen asian. Kyllä sinne talliin piti männä yhtaikaa ko navettaankin. Ko niillä pit olla seittämän aikaa murkina miehilkii. 

Ko meil ol yhtenä talvena, sillon ennen sotaa kolme hyyryläistä siinä, sieltä Kannakselta jostain ja tuota ne meillä asuvat ja ne käi meiän metässä töissä ja sitten tuota isä ja Tahvo oli, ni niit oli viis ku mettään lähtivät ja sit ne laitto eväät. Ne oli meillä koko talven. Ne tuli ennen joulua. Mie en muista, olivatko ne sen joulunkin, mut kevättalvella ne oli vielä. 

Ja sit vielä sieltä Muurikkalasta, se Kavalan Väiskä ol välil meil yötä, ettei tietänt aina, mihinkä petiä sit tehdä. Ne ajoivat sit puita, ko ne kolme miestä kaasivat niit puita. Ne olivat semmosia reissumiehiä. Ne rupesivat kysymään, kun ne tulivat, et ne oli meillä koko talven, melkein kevvääseen saakka. Kaks veljestä ol ja sit yks ol eri. Aina pit olla jo seittämän aikana läskisoosia ja potatit ja sitte taas illaks laitettiin ruoka, kun ne tuli mettästä. Sitte ne laitto eväitä, mut sillon ei ollu termospulloja, et mie en muista sitten, ottiko ne mitään muuta, ko paljasta voileipää. 

Anton Salmela ja muita miehiä metsätöissä Laihajärvellä. Kuva: Merja T

Mites teiän karjalle sitte kävi, kun sota sytty, toitteko te sen tullessaan vai jäikö se sinne?
Myö tuotiin ne sinne Miehikkälän Tyllin kylään, myö oltiin siin Tyllillä. Myö oltiin siin talossa ja sitten myö mentiin sinne, mut sit meil hävis matkalla kaks vasikkaa. Sitte niit kyseltiin ja kyseltiin, sit yks sano, et siin yhes talos, siin tien vieres on vasikoita. Kivelän (Venäläisen) Jussi ol meiän kans. Se vei Harjulan Matin tavaroita sinne Muurikkalaan. Mie en tiiä, et mihkä se niitä sinne vei. Ja sit Jussi ja Jouko mänivät sit kysymään vasikoita sieltä niiltä ja niil ko olivat laput kaulassa, mut se isäntä ol niin vihanen ja se ei ois antant niit, mut ko niil ol laput kaulassa. Sit ne toivat ne siihen talloon, mis myö oltiin ja tuota noin. Sit oli semmonen päivä, et nyt saap viedä sitten, kuka haluaa luovuttaa niitä sitte, niin sinne Saivikkaille. Sit myö lähettii niitä viemään, ni sit se talon emäntä vaihto meille yhen lehmän ja otti meiltä sit semmosen poikivan hiehon ja sit yks lehmä me jätettiin sinne sitä vasten, et se hoitaa sit sen lehmän ja lypsää. Sitte myö vietiin ne ylimääräset sinne Saivikkaille ja sit siel ol yks lihan ostaja. Se osti meilt sen yhen mullikan ja me myytiin ne sitte.
Milläs myö niitä sinne vietiin sitte, muutako hevoset myö vietiin, ko myö lähettiin Merikarvialle Joukon kans ja Jussikiin tuli. Mut mie en tiiä sit, mistä se ne Harjulaiset sit tapas, mut tuota sinne Merikarvialle saakka myö mentiin, niinko yhtä matkaa ja Lyijysen Mari ja Veikko olivat kans muistaakseen. Se yks lehmä jäi sinne siit sinne talloon Tyllille. Isä ol meille sit aika vihanen, ettei teillä ois ollu mitään oikeutta niitä myyä. Kun isä tuli sitten jälestäpäin vasta sinne Merikarvialle, niin sit tuota sieltä tuli se lappu, et kuinka paljon niist sit saahaan, et paljonko tuli rahaa, niin tuota, sit se sano, et noo, ei hän nyt rupee tästä tappelemmaa, et hää ol sit tyytyväinen siihen rahasummaan ja sit se yks lehmä, mikä jäi sinne Tyllille, sit se haki sen ja toi Merikarvialle.

Mihin sitte vasikat ja lampaat joutuivat?
Meil ol sillo siinä yhtenä päivänä sotilaita, ja mie sit sanoin itekseen, et tulis nyt Jouko, se ol viemäs tavaroita sinne Muurikkallaan, et se tappas tuon vasikan, kun lehmä ol juur poikinu, et sais heittää tonne sontakasaan. Ni se yks sotamies sano, "mitä sie nyt puhut". Mie sanoin, ettei tuollaist vastasyntynyt vasikkaa voi mihinkään viedä. Se sano, et hyö teurastaat sen ja laittaat uuniin.
Muistaakseen ne makso siitä jotain. Ne teurasti sen vasikan ja ne osti lampaankiin ja ottivat siitä puolet ja laittovat sen toisen puolen lumeen siihen pihalle, tekivät ison kuopan siihen. Sitte mie sanoin Joukolle, "ottikohan ne sotamiehet sen lampaanpuolikkaan" ja se oli siellä, sit myö mäntiin sinne. Se otti sen sieltä sen lampaanpuolikkaan sielt lumihangesta, vietiin sit sinne Tyllille ja paistettiin se siellä. Sen vasikan ne söivät, ne paisto sen uunissa. Siitähän tuli hyvä paisti.

Kuis kauan työ (Martta ja Jouko) olitte siellä Laihajärvellä? 

Etteks työ Sirkka, Heikki, Alina ja Simo lähteny jo aikaisemmin?
Myö lähettiin sitten vasta, ko se rauha oli jo tullu. Siin oli muutama päivä aikaa muuttaa sitte. Sillo oli vielä aika paljon lunta, ku myö mäntiin sinne. Mie pelkäsin, et lehmien utareet ku jäätyyt, mut Kerttu sano miulle sit aikasempaa, et ”jos joutuu mänemään pakkasella, ni laita tenttaa ja voitele ne utareet”, mut ei ne paleltunneet. Semmoses katoksessahan ne oli siellä, ei ne mihinkään navettaan sopineet siellä. 

Martta, Jouko ja Sirkka Lyijynen. Kuva: Raimo K

Keitä teitä oli siellä, oliks Kerttu ja?
Ei, ko myö oltiin Joukon kanssa kahestaan. Kerttu oli siellä keittämässä niille ilmavartiolaisille Laihalla, mut mihkä ne sit mäni sieltä, ko ei ne sit enää Laihalla ollu. Tahvo oli sodassa, oli armeijassa sillo justiin. Isä oli siellä suojeluskunnassa, ilmavartiossa. Se ei asunu kotona. Myö oltiin sit loppuaikan ihan kahestaan ja sitte mie leivoin yhtenä päivänä. Mie tein hapanta leipää ja ko mie en olt koskaan leiponu. Siit ois tullu muuten hyvää. Se oli niin hyvää se leipä, mut ku mie en laittanu siihen suolaa. Ja sitte tää Raimon isä tuli meille ja meil ol lämmintä se leipä. Mie sanoin, ettei se oo hyvää, ku "siin ei oo suolaa". Se otti ja sano, et "tää on niin hyvää jotta". Sitte mie vein niille toisille sotilaillekkii ja sanoin, ettei siin oo suolaa. Pojat söivät sit niin mielellään. Se ol miun ensimmäinen hapanleipätaikina, minkä mie oon leiponu.

Oliks siellä siilo ennen kun se rauha tuli pommituksia?
Olihan siinä viel niit pommituksia vähästä ennen, mut sit ko se rauha tul, ni sit ei olt ennää mittää. Mut sit siintä kulki niit sotilaita ja sit ne jotkut aina poikkes. Sit ne puhu, että Susson Tauno on kaatunut, mut sit mie näin sen siin maantiellä, et mie tiesin, ettei se oltu kaatunu. 

Saitteko te kaikki huonekalut ja kaikki pois?
Eihän myö saatu kaikkia. Mut sit yks sotilas män sinne Käpyn (Hyypiän) Martalle ja se sano "mites tää nyt on oikeen laitapeliä, ko tuos naapurissa on noin komia nuor pari ja se mies on niin riski, et se voip olla täällä ja toiset on tappelemassa". Martta sano, et "eihän se oo mikkään mies, sehän on vasta 16 vuotta vanha poika". Se ei uskonu millään. Martan piti oikeen kivenkovaa väittää sille, et ne on sisarukset, ei se oo mikään aviopari. Jouko oli niin iso. 

Serkukset Jouko ja Veikko Lyijynen Noormarkussa Ahlströmin villan pihalla. Kuva: Terttu Heikkilä.

(Laihajärven kylätoimikunta, Martan ja Sirkan haastattelu Vantaalla 29.2.1996)

 

Puukenkiä ol sota-aikana

Hailin Ellin muistelot, osa 1

Kertositko lapsuudestasi sillon ennen sotia siellä Laihajärvellä.
Myö elettiin melko suojattua lapsuutta, ku meiän koti ol siellä tavallaan niinku melkein erpäällään kylästä, että Laisinkylän Mäkelänmäki näky, mutta tuota Typölle päin ja kyllään päin, niin siin ol sellanen mettäkannas välillä. Ni myö nyt elettiin melko suojattua ja juostiin siellä kesät, pienet punaset pöksyt jalassa viilletettiin pitkin peltoja. Juostiin työmiehiin perässä, millo kennenkii ja palvelijoin perässä.

Siel ei olluu sitten muita taloja ihan lähellä?
Ei olt. Ne Mäkelänmään talot ol siinä, et ne ol ainoat, mitkä näky, mutta siin ol pellot välissä. Myö oltiin niin paljon pieniä sillon vielä. Kun talvisota sytty, ni mie olin kaheksan vanha. Toiset ol kaikki siit nuorempia.

Minkälainen perhe teillä oli ennen sotia?
No meil ol isä ja äiti ja tuota meit ol viis tytärtä, että meitä oli viien ja puolen vuuen sisällä syntyny kuus, mutta mie olin vanhin. Sitte Mikko ol kaks vuotta nuoremp, ainoa poika, joka sit viikon vanhana kuoli. Seuraavana kesänä synty kolmoset ja Irma synty sitte 1937. Sit ol, isänäiti ol tuota sitte rakennuksen toisessa päässä, että sil ol siellä niinku sanotaan syytinkihuoneet. Hään asu siellä, mut häl ol oma talous siinnä sitte. 

Hailin tytöt Pirkko, Kirsti, Irma, Elli ja Terttu isoäitinsä Helenan kanssa Laihajärvellä. Kuva: Antti Autio.

No teillä sitte nää lasten leikit ol ihan sisarusten kesken, ettei naapurien kanssa ollu paljon?
No ei, että ainoa mitä käytiin sitte, varsinkin sitte, ko myöhemmin päästiin takasin sinne, ni sitte käytiin Typöllä. Et Typöllä myö käytiin hyvin paljon leikkimässä ja sit kun sieltä postia haattiin. Meillä Ieikittiin tokkiin kans. Nykyään sanotaan, että nukke, mut se oli tokka. Nukke oli tuota, se oli sellanen hienosteleva nimitys. Ne oli tokkia ja mie muistan, ko isä tek sitte sellasia puusta jonkinlaisia pieniä, niinku lastenkärriin mallisia ja sitte ne nuoremmat ne kolmosetkiin, kun ne meni siellä ja tokat vaunuissa.

Oliks ostettuja leikkikaluja, vai oliks ne kaikki omatekosia?
Kyl ne melkeen ol omatekosia, et miust tuntuu, ettei meil olt, olk meillä mittään ostettuja. Ne nuket ol omatekosia ja sit niissä ol sellaisia, jostain massasta tehtyjä niitä päitä, et sit ne poskipäät ja nenänpäät tahto olla vähän kolheentunneita. 

Käppyillä leikittiin ja niille laitettiin jalkoja ja tehtiin lehmiä ja porsaita. 

Miust tuntuu, et myö saatiin joululahjaa leikkitavaroita. Meiän äiti ol sellanen, et se teki. Sitte isä ol miusta siihen aikaan aika harvinainen mies, että se osti meille paljon joululahjoja, mut ei se ostanu leluja, et se osti sitte vaatteita ja sellaisia. Eikä niitä niin paljoo olt ja sit kaikki vanhat maustepurkit ja niissä keitettiin puuroo ja leikisti.

Haili Anna ja Iivari esikoisensa Ellin kanssa. Kuva: Antti Autio

Missäs teillä oli parhaat leikkipaikat siellä pihapiirissä?
No siinä oltiin siinä aitan pääyssäkkii, ku siin ol sellanen vähän laajemp alue ja sitte, ku tää oli tää Aili-tätin poika Aimo joskus meillä Muurikkalasta, se on miua vaijaa vuuen nuorempa, ni sit leikittiin sirkkaa. Et joku 30-25 senttinen puutikku laitettiin puun päälle, et se jäi niinku kannatuksilleen ja sit siihen ylempään päähän lyötiin kepillä. Sit mihin ast se men ja. 

No tuvassahan myö aika paljon leikittiin. 

Ja sit siinä ol niitä sellasia mansikka-ahoja, siellä kesällä käytiin ja järven rannassa. Ei myö oikeestaan uimassa paljon käyty, vähäsen siinnä. Se ol aika sellanen pehmeä se meiän ranta, mut se ol kyllä tosin, et se ol hurjan loiva, et sinne uskalsivat laskea lapsetkii, et kyl myö siellä uitiinkii. 

Ei ollu luistimia. Mie oon nähnt ensimmäiset luistimet rippikouluikäisenä. Katottiin katteellisena, kun nähtiin, kun yhet luistimet ol. Ol meillä suksia. Meil ol isän tekemiä suksia, puusuksia näystimiillä. Niihen kans hiihettiin kouluun ja yhetkii, mie muistan, no sitte isä oljo kuolt sillon sit, kun myö takasiin mäntiin, ni tuota yhetkii miul ol miun serkun Anttilan Pentin vanhat sukset peltillä paikattu, mut hyväst niillä pääs kouluun ja postiin. 

Ol meillä yks polkupyörä. Miehän opin ajamaan jo 6-7 vanhanna, mutta tuota sota-aikannahan meil ei sit olt muuta ko se yks pyörä sillonkaan, mut ei sitä oikein saannu turhaan käyttää. Sitä pit säästää niitä kumia, ku niitä ei saannu. Ku alko päällyskumista vähän punanen vilkkua sieltä, ni se täyty sähkötapsiilla ja sellasiilla kietoa ympär, ettei se pääst pullistummaa ja puhent sitte se sisäkumi.

Sie kävit Laihajärvellä koulua. Minkä ikäisenä läksit kouluun?
Mie läksin sitte sillon, et ensimmäisen luokan mie käin niinkun sillon 1938 - 39, sen talven. Se ol supistettu koulu siihen aikaan, että mie muistan, et olks se sit kuus viikkoo syksyllä ja kuus viikkoo kevväällä. Edellisenä talvenna mie olin tosin käynt jo kun miul ois olt kova hinku sinne kouluun Typön Railin kans. Ko Raili ol vanhempa, ni mie kävin siellä jonkun aikaa, mut en mie muista, minkä aikaa mie kävin. 

Ko mie sitte osasin lukea sit jo, ni mie kannoin sieltä niitä lainakirjoja sieltä kirjastosta ja mie luvin niitä. Oisko se koulumatka joku pari kilometriä olt tietä myöten. En mie nyt ossaa niin tarkkaa arvioia, mut sit myö oikastiin yleensä, no talven aikanna, jos män jäätä myöten, mut en mie muista, et oisinks mie jäätä myöten menny, mut Typöllekkii ku oikas, ni sehän oikas paljon siitä suoraa mettän läpi.

Mihin aikaan siellä koulu alko? Alkoks se yhdeksältä vai?
Kyl se vissiin yheksältä alko, en mie niin tarkkaan muista, yheksält se alko.

Pimeen aikaan pit lähteä, pelottiko koskaan koulumatkalla?
Oliks siul kavereita, vai yksinkö tulit sieltä?
Ei miul olt kavereita. Typöltähän mie sit niitä kaveria sain. Mut en mie tiiä, ko mie en oikeen oo vissiin ikänään osant pelätä.

No sit teillä lähti kaikki vuoron perään kouluun ja kävivät siellä Laihajärvellä alkuun?
Nuo tytöt alotti vissiin Joutsenkoskella, Hujakkalassa. Koska sitte sillon 1944 syksyllä ne ol 10 vanhoja. Mie en enää sitte olt koulussa. Miun koulunkäynti loppu siihen, et mie olin 10 vanha. Seuraavassa kuussa täytin 11, et sit kaik ne jatkoluokat. Ni tuota, ne oli Perniöskii koulussa vähän aikaa meiän tytöt ja sit ku taas tultiin tänne Hujakkallaan Ylämaan puolelle, ni sit ne ol siellä koulussa.

Odotettiinko teillä joulua kovasti, kun äsken oli puhetta, että leikkikaluja saatiin jouluna? Kirjoitettiinko joulupukille?
Kirjotettiin, nurkan taakse vietiin kirjeitä ja sit meil ol sellasia salaliittojakkii. Mie sitte isältä pyysin, että tuota osta jotakii, minkä mie annan äitille joululahjaa. Se toi sellasen komian ruusukupin, kahvikupin, mut tuota sitko miul olkii ongelma jouluaattonna, et mitä varten se joulupukki ol sit osant ostaa viis samanlaista ja sit se ol kuues se miun ostama lahjakuppi.

Antoks lapset toisilleen joululahjoja sillo siihen aikaan, vai oliks se vaan, että vanhemmat anto lapsille?
En mie muista ainakaan, et myö ois sillo ennen sottaa ainakaan, mut kylhä myö sitte ku myö vähän isommaks tultiin, mut se ol tosiaan, ku mie issää pyysin, ni se toi sitten.

Saiks lapset siihen aikaan rahaa, niinko käyttörahaa? Mitä sit jos pääs vanhempien kans
kauppaa käymään, ni saiks sillon ostaa mitä mieli teki?
Ei saanu (rahaa). No en mie oo vanhempien kans oikeastaan käyny vissiin koskaan kaupas, mut sen mie muistan, et joka kauppareissulta se karameltötterö tul, olks se nyt sit markan tötterö vai mikä. Se ol puotipaperista tehty sippu.

Mites nää lasten vaatteet sillon tehtiinkö ne kotona, vai ostettiinko ne?
Kotonna ne tehtiin, et mie muistan, että mie oon ensimmäisen ostetun päällystakin saant oisko se olt sitte sillo 1939 syksyllä, et ko isä käi Viipurissa ja isä sen osti sovittamatta ja osti kengät. Tietyst niissä nyt sit ol vähän kasvuvarraa. Kyl ne kotonna tehtyjä ol.

Minkäslaisia vaatteita lapset käytti sillon arkipäivänä? Oliko kouluvaatteet samat kuin ulkoiluvaatteet muuten?
No kyl ne muuten ol samat, mut et se esliina piti olla aina puhas ja se piti sitte ottaa pois. Koulus pit aina tyttöil olla esliina, no poikia meil ei oltkaan. Ja hammeet ol, ei pitkiä housuja ei tunnettu. Ja se ol sitte talvella, ku ne ol ne liivit ja sukkanauhat ja sit ne pitkät sukat, ni sit se tahto olla siellä lanellipöksyin ja sukan välissä se raja monta kertaa paljaana ja paleltuntkiin talvipakkasella, että kun ei olt pitkiä housuja. 

Mut se esliina ol ja etenkii Alma Vilamaa ol niin tarkka, et se ol puhas. Nenäliina pit olla puhas sitte. Et se piti pittää niinko erossa, mut en mie muista, et muuten ois niitä vaatteita vaihettu. Kyl se niitä tarkastikkii joskus ja sit tietyst huomas. Kyl siel tarkastettiin. Kynsiä katottiin, et kynnet ol siivottu. Kyl ne melkein lanellia ol. En mie niitä paitoja muista, mut housut ol ainakiin lanellia. 

Sit paljon ostettiin kangasta silleen, ko siihen aikaan kiers paljon näitä kiertäviä kangaskauppiaita, että niil ol sit niitä kankaita, että äiti osti sitte sitä ja ne ol melkein lanellia ne hamekankaatkiin, mut niit ol sellaisia kuviollisia ja oikein kommeit kukkasellisia. Äiti sitte ompel niitä. Yleensä saatiin uutta vaatetta koulun päättäjäisiin ja joulujuhlaan, jos vaan suinkin ol, mut sitko meitä enemmän koulus ol, ni se ol jo sota-aikaa ja sillo se kankaan saanti ol vähän huonompaa, mut että kyl myö yleensä saatiin aina. Et se järjestettiin sit sillee et se ol joulujuhlaan ja kevätjuhlaan, että sit uus hame saatiin. 

Minkäslaiset ne jalkineet oli lapsilla siihen aikaan? 

Kesällä tietysti oli ne variksenvarpaat, paljasjaloin käveltiin aika paljon. 

En mie muista, oisko niitä olt sit, kumisaappaat nyt ainakii ol, mut en mie niinku muuta muista. Mut sit sota-ajalta, ni sit alko olla, et sai jos sai ostoluvan, ni sai hiihtokengät. 

Mut sit piti tehhä niitä tallukoita. Kaikki vanhat rikki männeet vaatteet ja villapaiat ja kaikki käytettiin niihin, kun tuota tikattiin ne varret, että pantiin päällikangas ja vuorikangas ja vanhaa villapaitaa sinne välliin ja sit ne veettiin lestille ja tehtiin niinku tavallaan melkeen niinku kenkä tehhään. Ne ol länpymiä jalkineita. Se ol se sota-ajan, mut en mie sitä sottaa edeltävää, ne ol vissiin sit pakkasella ne huopatossut. 

Puukenkiä ol sota-aikana, ei muullon. Kylhän ne ois olleet, kun ne ois kestänneet jottain, mut kun ne kastu vähän, ni jos niis ol paperkankaast tehty päälliset, ni ne meinas männä ja sit yhet umpimalliset miul ku ol, ni niistä meni, kun ne kastu ni ne män ne päälliset rikki, mut sit yhet sellaset niinku pyhäkengän näköset, kun niis ol puupohjat, oisko se olt tuo teräpuol niinku kahesta kolmesta kappaleesta, myö ku tyttöin kans opeteltiin kalliol tanssimaan, kun ne kastuvat aikasemman, ni ne pohjat hajos, levis. 

Paperikengät ja puupohjaiset kengät. (Rajalan kotimuseo)

Mites saappaissa sitte, niihinhän sai, jos ol nahkavarret, ni puupohjat. Muistatko sellaista?
En, ei meil sellaista tehty, mut meil ol sit sota-ajan jälkeen, sit kun ole se oikeistaan vissiin melkein saa sanoa kaikki tiukkiin aika, ni meil ol sit sellain onni, et suutar asu meiän kanssa samassa talossa tuolla Hujakkalassa, Joutsenkoskella. Ni se suutar tek miulle sitte muun muassa isän vanhoista jatsareist, ku isä ol kuollu, ni se teki miulle sillä lailla, et laitto nahasta uuen jalkaterän. Teki niistä miulle saappaat, millä mie sitte kävin tansseissa. 

Oliks sillo sota-aikana teillä niistä paperista tai sillasta tehtyjä muita tällasia, pöytäliinoja tai lakanoita? Tekikö ne niistä?
Teki, sillaahan kehrättiinkii. Silla ol melkein kun villaa. Se karstattiin, raassittiin samalla lailla ja tehtiin leppeiks. Kehräsivät lankaa ja siitä kuottiin lakanakankaita ja verhokankaita. Se ol puusta tehtyä se silla. Sit tehtiin sellaisiakkin, tehtiin reppipaperist tehtiin ikkunaverhoja, et veettiin sitte se reuna pykälikkääks. Venytettiin vähän, ni siit tuli nätti reuna. Saatiin ikkunaverhoja.

SILLA Vähien villojen jatkoksi, tehdasvalmisteista tekokuitua. Valmistaja Säteri Osakeyhtiö. Silla kotitalouden käytössä:  Sillaa voidaan kehrätä yksin tai yhdessä villan kanssa. Kehrätessänne villan kanssa, voitte käyttää sillaa aina 50 %:iin saakka, jolloin silla on sekoitettava villaan ennen karstaamista hyvin huolellisesti. Silla ei värjäänny villaväreillä, jotenka sillan ja villan sekoitusta villaväreillä värjättäessä silla jää valkoiseksi, ja voidaan täten aikaansaada kaunis sekaväritys. Silla on pehmeä ja taipuisa. Pesussa silla ei vanu. Kokeilkaa sillaa, jolloin tulette huomaamaan sen hyvät ominaisuudet varsinkin villan kanssa sekoitettuna. (Rajalan kotimuseo)

Sit vielä jatkoks lapsuus- ja kouluajasta. Tapahtuiko siellä koulussa mitään kiusaamista, sanotaan vaikka harmitonta sellaista kiusaamista tyttöjen ja poikien kesken?
No se ol niin lievää se kiusaaminen. Sitä nyt jos satut jonkuu pojan vieree istumaan, ni sit sanottiin, että ”Elli tykkää siintä ja tuota”, et se ol sellaista, mut ei se ollu mittää niinko nykyään puhutaan koulukiusaamista. Se nyt ol sellaista, niinko sie sanoit harmitonta. Sit yhellä tytöllä ku ol, ku ei siihen aikaan olt kahvia, ni se ol korviketta, ni sil ol sit evväät, ku meillähä pit olla evväät, leipäpalat ja maitopullo. Eihä myö mittää ruokaa saatu, en mie oo saannu yhtää lautasellista koskaa koulust ruokaa, ni sil ol korvikepussis leivät, ni sit pojat rupes huutamaa sitä aina korvikkeeks, et se ol tällaista vaa se kiusaminen.

Oliko oppilaat sillo hiljaa luokalla, ettei siellä ollu mitään häiriöitä?
Oli, en mie muista ainakaan mittää.

Minkälaisia ne oli ne leikit siellä välitunnilla?
No siellä pelattiin sit ku jo vähä isompia oltiin, ku oltii siinä Hyypiällä, ku oma koulu ol palant, ni ja Hujakkalassakkii neljää maalia ja sellaista myö pelattii sitte välitunnilla, voitiiha myö palloleikkejäkkii leikkiä, sitä seinäpalloa justiin ja parkiveä lyötiin. Parkivet on sellaset, viis kiveä niis on ja ne pannaan lattialle ja sit yks heitetään ilmaan ja sitte täytyy ne toiset saaha sieltä ja siin on samalla lailla, ko siinnä pallopelissäkkii, ni siin ol ne määrätyt kuviot, yks, kaks, kolme, neljä, viis ja niis oli erilaisia sitte että.

Peloteltiinko lapsia koskaan, annettiinko piiskaa?
En mie muista, et meil ois piiskattu. Kyl meillä "koivuniemen herra" ol, mut se ol rangastus, että Elli pääs aina nurkkaan, ko se pisti jalat Tepan etteen, ko Tepa opettel kävelemmää. Se ku kaatu ja rupes itkemää, ni sillo Elli nurkkaan.

No peloteltiinko sitte millään, kaivoukolla tai ukkosen ilmalla?
En mie muista, ei meillä oo peloteltu kaivoukolla eikä ukkosen ilmoista. Eikä meillä kukkaan vissiin peläntkää, vaikka meillä sattu sellainen tapaus ennen sottaa, et se oli joskus sillo -37, et ukkonen tul sissään ja Pöngän Einar ja Viljo olivat rakennusta laittamassa. Ni Einar istu jonkuun sähkörasian kohalla, ni se män siintä pyörryksiin ja tuota kaikki myö istuttiin siin tuvassa, mut vissiinhän se sit jonkuunlaisen pelästyksen aiheutti, vaikka ei myö kukkaan pelänny ukkosta sen koommin, mut yks noist meiän tyttöistä se tavoittaa puheessa. Äiti ku käytti lääkärissä, ni lääkär ol sanont, että onks se pelästynt, et se voi olla sen ukkosen aikaansaama, kun sehän nyt ol pelottavaa, kun se mies tuupertu siihen, mut ei se aikansa ol ja sitte taas selvis. 

(Laihajärven kylätoimikunta, Ellin haastattelu Lahdessa 18.3.1996)

Älkää hyvät ihmiset jättäkö meitä tänne metän korpeen

Rainion Lempin muistelot, viimeinen osa

Siel Laihan mettiissä ol paljon marjoja ja suuret alat marjamaita, mettiä ja sellaisia, missä kasvo marjoja. Typön Hilma, se ol Amerikassa ollt ja mie jousin hyvästi Hilman kans marjaan. Myö usiast käytiin Hilman kans marjassa. 

Miusta niinku Eedla sano, ett hään ol ja siellä, mut mie en muista. Mie luulin vaan, että myö oltiin kahteen. Myö mäntii siit etäs ja Rahikan leipärajalle, se ol niinkun Salajärven puolla jo siellä metässä. Siellä tiellä kohtattiin sit suurpääläläisiä, ihan toiselta puolelta mettämaita tulleita kylästä, marjamiehiä. Eihän siel oo naimisiissa sit siinä talossa meijän kylästä, ku Taavetin Hanna (Kotosen Hanna) että. Ne ol Kotosen naiset marjassa - siell ol Hannan käly ja Hannan kälyn tytär. Mie en muista olk siellä muita. Myö satuttiin siellä tiellä yhteen ja mäntiin yhessä sit sammaan marjapaikkaan sellaiselle hakkoon tapaselle taikka sellaselle suon tapaselle, siel ol paljon marjoja. 

Mie sanon niile toisiille, jotka ol miun kanssa marjassa, mitä myö tässä samassa marjapaikassa, jot "ohan täällä metässä marjapaikkoja, jätetään nuo ja lähetään pois. Lähetään myö toiseen, poimikoot hyö täällä." Lähettiinhän myö siintä hakkoon tapaselta metän reunaan, mut kun ne näkivät - hoksasiit nyt hyö jäivätkin tänne ne suurpääläläiset Kotosen naiset - ne kun rupesiit huutamaan oikeen, ett ”älkää hyvät ihmiset jättäkö meitä tänne metän korpeen, myö ei osata täältä männä pois! Viekää meit tielle vaan, ni kyl myö siit päästää johonnii päin, mut älkää jättäkö meitä tänne.” -Pithän meijän männä hakemaan ne metästä pois. Ne ko pääsiit tielle, sinne jäivät. Sinne hakkoolle taasen ne marjat. Myö kun lähettiin toisaalle päin ja hyö läksiit toisaalle päin. 

Rainion perhe v. 1917. Takana tyttäret Enni, Eedla ja Saimi.
Edessä Antti ja ja Valpuri sekä lapset Ilmari, Lempi ja Hanna. Kuva: Sylvi Koso

Kylläkös se rupes lekkomaan, kyl ol tupa palos

Se tapahtu siit nii aikasii, ku mie olin 10-vuotias. 1918 ol tiukka aika, ku ei saant öljyä sillo. Olhaan meil sellasta, kohvitassillen pantii, sanottii naftaks sellasta jottain kalaöljyä. Siihen lanel tilkku ja sit siihen tuli, siinä tassin reunal se lanelpala palo.

Mie sitte Saimin kans - toiset jo makas - luettiin pöyvän takana läksyjä. Enni siinä jakulla keträs, suur tappurakuontalo rukissa. Myö ruvettiin siintä pellavasta kiertämmään sellasta narua ja sit poltettiin siinnä lanelpalassa – katottiin, miten se lekko. Valosampha se ol tupa, ku siin oli tuli siinä pellavarihmassakkii. 

Kui liekkii Saimin tult mieleen, se tek narun taas - pienen ohkasen narun - ja sytytti siinä tilkulla olevassa tulessa ja otti huhautti siihen Ennin pellavaskuontaloon. Kylläkös se rupes lekkomaan, kyl ol tupa palos. Eikös miult tult mieleen isän töppönen, huopikas ol uunin päällä. Mie otin sen huopikkaan ja rupesin sillä hakkaamaan sitä kuontaloa, että se sammus. Mut sitä kovemmast se lekko, kun niitä kuivia pellavia pöllytti. Myö pelättii, että tulpalo tulloo. Mut ei se ihan lakkeen asti osunt se lekko, mut tupa ol niin valosa kirkas, ku myö pimiässä oltiin oltu siinä naftanvalossa. Mie ku hakkasin, sitä suuremmaks se liekki tul. Sammuhaa se vimmiseltää sit se tuli siintä ja kyl myö oltiin pelossaan ja jännittyneenä - mikä käyp - isä ja äiti jo makasivat siel peräkammarissa. Mie mänin niille haastammaa, miten käi, jotta meinattii tupa polttaa, kun poltettiin tappurakuontaloa.

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)