Ku sitä nyt oli sitä rokkaa aina, ni se ol se hääruoka

Sivin Eevan muistelot, osa 2

Eeva isän ja äidin kanssa Kolholassa Petterssonin pihalla. Kuva: Malla

Toinen lähtö Laihajärveltä 1944 oli noin viikkoa ennen juhannusta ja mentiin Miehikkälään.
Sieltä lähti osa takaisin ja sinä olit niiden mukana. 

Te, jotka menitte takaisin Laihajärvelle sellaiselle työkomennukselle, mitä siellä teitte?
Meitä nyt ainakin, meijän porukat läks sinne, mut en mie oikein muista; ei siellä joka talossa ollut ihmisiä. Siellä ol joitakii, ku myökii nyt mentii sitte sinne. Lehmät kävelivät lopsuttelivat ja myö hevosella sitte. Lehmät ol kyl nii viisaita, että ei niitä huolint ennää loppumatkalla paimentaa. Ne kyllä osas kääntyä kotiportista sitte jo pihalle – taikka tarhaan. 

TYÖMÄÄRÄYS vuodelta 1941

"xx
Ilmoitetaan täten, että Teidät on määrätty Säkkijärvelle viljankorjuu y.m. maataloustöihin ja on Teidän saavuttava, mikäli mahdollista Luumäen asemalle .. /.. 1941.
Mukaan on otettava työhevosia ja lypsylehmiä, jos kenellä on sekä saatavissa olevat maatalouskoneet ja työkalut, kuten niittokoneet, hevosharavat, viikatteet, sirpit, aurat, äkeet, kirveet, sahat, sepän työkalut, tahkot, y.m. tarpeelliset ajo- ja kuljetusvälineet. Myöskin on otettava mukaan vähintään kahden viikon ruoka, ruokailuvälineet, vuodevaatteet ja valtion ostokortit sekä rokotus- ja henkilöllisyystodistus.
Oheiset siirtoväen palaamistalupa ja omaisuuden kuljetustodistus on ennen lähtöä esitettävä paikkakuntanne huoltojohtajalle.
Loviisan ympäristössä olevat, joilla on hevosia ja lehmiä ja jotka haluavat tulla maanteitse, voivat tulla Virolahden kautta ja esittää paperit Virolahden kunnantoimistossa rajaviranomaisille.
Säkkijärvellä 2. päivänä lokakuuta 1941. Esikunnan puolesta, xx Väestönsiirtojohtaja"

Siel ol sillon saksalaisia majotettuna joka talossa. Niil ol ne neljäpyöräset vankkurit ja neljä hevosta niitä sitten veti. Joka talossa ol sit yks aitta jätetty tyhjäks, ku myökii sinne kotpiirii iltapäivällä mentii, ni sit sinne yhteen aittaan mentiin sisälle. Joka paikassa - niiku tuvassa ja siel - ol sotilaat majotettuja, ne ol saksalaisia ne sotilaat. No sitte käi vielä silleen hupasast, ku äiti ol jo siellä aitassa siit istumassa ja mie mänin perästä päin. Yks saksalainen sotilas ei vissii tienny siit sitä ensinkää, ett äiti on jo siellä. Se aukas ovia sitte ja rupes miulle puhumaan siinä jotakiin, mut ku se näki, että äitikii ol siellä - ni sillo se paino oven hiljaa kiinni.

Sivin tupa 1941. Kuva: Malla

Myöhän oltii niin ku semmosella työkomennuksella. Kai myö heinääkii tehtii, koskas myö heinäaikaa siel sit oltii. Syksyl sit tavallisii syksyn töitä ihan. Kai siellä sitä sit käytii niiku naapurinkii pellolla, kun ei joka talossa olt niit omia ihmisiä kotona.

Oltiin ihan sinne rauhan tuloon saakka. Siel ol hirmusen satteinen se syksy. Puimakonneet ja vehkeet ol sit sielä uuven maantien suussa. Ne ol niin ku meijän maalla, siinä Hermannin navetan takana - ku se ol ihan rajalla se navetta siinnä. Siellä puitiin sitte koko sen puolen kylän viljoja ja vettä sato. En tiiä sit, mut mie muistasin, että ne viljat vietii sit niin ku kuorma-autolla tänne Haminan puolee, johkun laivaruumaan - että mihin ne sielt sitte joutu. Sithä myökii vasta pois lähettii, ku rauha tul. Siin ol siinä Hyypiän semmosen uuven rakennuksen pääs semmonen koppi, siel ol sotamiehiillä semmonen viestiasema. Sieltä myökii sit saatii kuulla, että rauha tul.

Mitä saksalaiset sotamiehet tekivät Laihalla?
No ei ne sillon siellä enää olleet, ku myö sinne mentii. Ku myö mentiin sinne päivällä, ni ne sit yön aikaan läksivät pois. Ei myö siellä sen kauvempaa oltu niitten kans yhtaikaa. Mut sitte siellä Salmelan uuvessa rakennuksessa niil ol sit sotasairaala. Se ol siellä sit jonkun aikaa jälkeepäi. Siel ol sit niitä haavottunneita sotilaita. Ne toi sieltä Viipurin puolesta niitä sitte. Siellä ol lääkäriä. Ne ol siinä sit jonkuu aikaa vielä.

Laihajärven Osuuskauppa vuonna 1943. Kuva: Malla 

Sitten siellä oli vielä muitakin työvelvollisia; niitä oli majoitettu Osuuskaupan rakennukseen. Ne kävi töissä Tolppalassa ja Suurpäälässä päin. Mie ku en usko, että ne siellä meiän kylässä käi töissä. Sellasesta miul ei oo minkäälaista mielikuvvaa. Siinä ne niin ku kortteerasvat Osuuskaupalla. Siellä ei olt ennää mittää Osuuskaupan myyntitavaraa. Ne ol jo sieltä häipyneet vähin erin. Myökii sieltä saatiin vielä muistoks semmoset vaasit, kukkavaasit. Ne saksalaiset sotilaat ol tuoneet sinne sotasairaalaan kaks vaasia ja myö sit - mie en muista kuka miun kans oli se toinen - mut myö sieltä sotasairaalasta sitten otettiin ne muistoks, kun saksalaiset ol lähteneet sieltä sitte jo pois. Kaikki ne ol siivonneet, sen rakennuksen. Huoneis ei ollu mittää, ett ois niin ku huomannu, ett siel sotasairaala ois ollukkaa.

Minkälainen oli sitten viimeinen lähtö?
Mie en siitä kyl paljon sen enempää muista. Mie en kyll muista yhtää mittää.

Uusilla kotiseutumatkoilla Laihajärvellä
No kylhä mie oon siellä nyt käynt joka vuos niin monta kertaa, ku sinne nyt on päästy - taikka monena kesänä. 1989 käytiin sillon ihan niin kun ensimmäisen kerran. Yritettiinhän myö kyll sillon sinne jo kesällä, tehtiin semmonen linja-autoretki. Mut sehän meiltä sit tyssäs, kun myö ei päästy sitte uutta siltaa etemmäks kylille. Se puomihan meijät siinä sitte kääns takasin. Sitte vähän syksymmällä - lokakuussa - myö tehtiin uus yritys. Niinhän sitte päästiinkin kaikkiin kommelluksiin mukkaan - perrään - sinne kotikylälle kuitenkin.

Miltä tuntui käynti kotikylällä?
No kylhän siitä, ku alettiin Hiekan kuijaa männä alaspäi, ni kyl se tuntu. Se ol niin ku puolta lyhkäsempi se Hiekan kuja, ku ennen. Myllynmäki ol vissiin matalemp ja ehkä se olkii vähä mataloitettu. Sitte ku tultii Venäläisen mäen kohalle ni tuntu, että ei ne matkatkaa oo ennää nii pitkiä ku ennen - ku niitä kävellen kulki koulutielläkii. Oisko sen takia tuntunt, ku ei olt rakennuksia eikä miltään. Siitähän myö sit ohi kuitenkii ajettii sinne pitemmälle kylälle. Koko kylä tuntu paljon pienemmältä kuin ennen. Voihan se olla siinäkii, että kaikki on - niinkun Lammin ranta ol - pehikoitunut. Siel ol suuret puut, oikiastaan ei Lammiakaan näkynny - ku yhestä ainoasta paikasta. Sitte kaikki pensaat ja tommoset on niiku laajentunneet sinne kylille päi. Onha se tietyst jotenkii muutenkii niiku matkat ois lyhenneet - kylämiljöö muuttunu - ku ei oo taloja missää. Se ol sellasta autiota ja synkiää. Ei oikein niiku tajunnukkaan, ett onks tässä joskus talo ollu. Sillonkii ku siel nyt mentii ja vaellettiin vähän kiireellä, ei siin olt paljo aikaa miettiä. Kiirettä meillä ol - yritettiin sit jokahisen kotona käyvä – raunioilla, ketä meit siel ol mukana. Ku jo alko olla syksyiltaa, ni sit ne ol meitä patistanneet, että pitäs käyvä vielä Viipurissa. Sen puolee myö sit kiirehittii sieltä kotikylältä pois. Myö jouvuttii käymää siellä Viipurissa, vissii jotakii paperia näyttämässä. Sitte vasta lähettii tulemaa kotia päin. 

Hiekasta Laihajärven kylälle päin. Kuva: Mervi T.

Kyll meil ol sit hilpiätä sill kotimatkalla, ol mukava reissu. Sit ku aattel, että sinne vielä joskus PÄÄSI! Ko sellast ei voinu niiku jossain vaiheessa ajatellakkaan, että sinne pääsis menemää. Ei siinä niiku sen matkan aikana paljon kerinnyt sitä ajattelemaan - niitä tunteita mitä siellä ... Illalla ku sitte tänne kotia, vasta sängyssä rupes aatteleen; voiko se olla mahollista, että siellä on vielä päästy käymään.

1944 häät Laihalla
Ne häät ol siinä meijän naapurissa Venäläisen määllä. Sillon talvella ol Anttilan Ainin ja Koson Urhon häät. Olhan siellä vielä Hyypiän Meerin ja Sihvolan mikäs se nyt olikaan - häät, mut ne ol siellä toisella puolla kyllää - en niistä paljon muista. Kyll myö siellä tanssimassa käytiin niitäkin häitä. Mutta tässä Venäläisen määllä ol sitten nää Anttilan Ainin häät. Ne häät jäivät sieltä mieleen, ku myö oltiin Elma-serkun kans siellä vähän niiku emännöimässä. Siihe aikaa ku sitä nyt oli sitä rokkaa aina, ni se ol se hääruoka. Muurupaassa sitä rokkaa ol sit keitetty. Myökii sit viimenää syötii rokkaa ja sit myö lähettii Lyijyselle tanssimaa häitä. 

Kuka soitti häissä, kun kerran tanssit oli?

Ei kai siel muuta olt, ku joku gramafooni jos lie ollukkii. Kivelän Jussillahan se ol gramafooni siihen aikaan. En mie muista et siel ois olt muuta soittajaa.

Koso Urho ja Aini häät Laihajärvellä helmikuussa 1944. Kuva tyttäreltä.

Talkootanssit
Matt-setän Mirjamilla olivat siinnä rukkiin leikkootalkoot. Se ol varmaan sillon 1944, ku siel ol jo niitä sotilaita sitte. Se ol sitä työvevollisuusaikaa. Meil ol sit tietyst tanssit illalla siinä sitte talkoiden päälle. Kivelän Jussin gramafooni se sillonkii vissii soitti, ei kai siellä muuta musiikkia ollu.
Ne sotilaspojat olivat Länsi-Suomesta ja ne männä hipsuttel sitä foxia vaa ilman mittää. Myö oltii opittu, että steppivoksia männää. Myö lähettii sit Lyijysen Sirkan kans tyttöparissa tanssimaa. Sit yks ja toine tyttöpari läks. Sit loppujen lopuks sotapojat läks keskennää tanssimaa. Myö tanssittii siit pojat poikaparissa ja tytöt tyttöparissa sitte loppuu se homma. Sellaaset muistot ol.

Koulunkäynnistä Laihajärvellä
Mie sen ensimmäisen ja toisen luokan kerkesin käymään siellä Laihan koulussa. Se kolmannen luokan vaihe ol sit se sotatalvi vaihe. Sit täällä Luvian kirkonkylän kansakoulussa mie käin sen neljännen luokan niinku melkein kokonaan. Myö muutettiin sillon Vapun päivän aikaan sitte sieltä tänne Artjärvelle, mutta mie sain sieltä Luvialta kuitenkii jo päästötodistuksen. En mie ennää täällä käyny sitä vähhää aikaa, mitä ois olt.
Laihajärvellä oli opettajana Alma Vilamaa. Koko alakoulu oli sellainen supistettu koulu. Alakoulua käytiin syksyllä kaks viikkoa ja keväällä kaks viikkoa. Sitten oli tää varsinainen kansakoulu. Ne oli kaikki sen Vilamaan hommia. Oron määllähän se ol se vanha koulu. Se ol vielä ennen sottaa, ku miekii käin.

Eevan koulukuva. Kuva: Malla

Keittokurssit
Siel ol sille sillan väliaikanna - oiskohan se olt 1943 talvella - Paavoilla ol keittokurssit. Miekii olin siellä. Semmosia nuoriahan myö oltiin. Meit ol siellä monta nuorta; Raili ja Elma ja mie ja sitten monta muutakii sieltä meijän puoltakii kyllää. 

Siellä sit tehtii kaikenlaist sotapoikiille. Leivottiin pakettia varten sit noita korppuja. Koitettii tehä kaikenlaista ruokaa, mitä ikänäs sieniistä ja marjoista ja ruisjauhoista - eihä sil siihe aikaa paljon olt niitä aineita, mut aina siel jotakii keksittii sitte. Tosiaan tehtiin semmosia pikku pullasia. Niitä sitte halkastii ja kuivattii korpuks. Niit lähetettii sit rintamalle kaikkiille meijän kylän miehiille - ketä nyt ol sitte sotimassa siellä. Sinne lähetettii sit. Sitä kun mie en nyt muista, kuka oli meitä opettamassa. Eiköhän siellä ollu joku konsulentti tai semmoinen. Mie en sitä kyl nyt muista niin tarkkaan.

Illanistujaisissa
Siellähän myö aina millon missäkii. Jos nyt saisin sanoa, ett etupäässä niinkun meillä Sivillä. Myö oltiin aina niit semmosia piirileikkiäkkii ja tämmösiä seuraleikkiä. Laulettii paljon niistä asevelikirjoista sitten. Niinku semmost porukkalaulua. Aina sit jotakii täyty keksiä nuorten keskuuteekii.

Pikku-Lotat / Maatalouskerho
Kyl mie olin pikku-Lottiissakkii jotenkii mukana. En mie nyt kovin paljon olt, mut että jonkuu verran. Sitte maatalous - taikka nyt nii 4 - maatalouskerhohaa se siihen aikaa ol. Kerhossa oltii ja tehtii vähän retkiäkkii sillon vähän ennen talvisottaa. Käytiin täällä Harjun maamieskoulussa ja Langinkoskella ja sit semmost. Sen mie muistan, ett se ol ennen sottaa se. En mie oikein muuta muista.
Semmonen kasvimaa ol. Ennen talvisottaa myö viljeltii tota sikuria. Sit niitä pestii. Ne pilkottii pieneks ja kuivattii sitte. Sit ne myytiin. Sitä mie oon nyt monta kertaa ajatellu, että varmaan se Osuuskauppa ne täyty ottaa vastaan, koskas ne myytiin ja niistä tui jonkuulaist rahhaa. Meijän äiti kun ol oikein kova säästämmää, ni se vei aina joka markan sitte pankkiin - mitä mie olin tienannu. Siel ne on olleet korkoa kasvamassa.

(Laihajärven kylätoimikunta. Eevan haastattelu 07.12.1994 Artjärvellä)

Isähän meitä vei sit ... äitin kans sinne evakkoteille

Sivin Eevan muistelot, 1940 evakkoon lähtö, osa 1

Mie olin täyttänt just sillon sen 11-vuotta marraskuussa, kun sota sitten alko. Oltiihan myö vielä koulussakkii ensimmäisenä päivänä. Sitte myö kuitenkii tultii kesken päivän sieltä koulusta pois, ku pommikoneita alko lennellä. Siellähän myö sitte kotona oltii joulukiin vielä. Helmikuussa myö sit saatii se evakkoon lähtökäsky. Isähän meitä vei sit sinne, ku myö äitin kans lähettii - ku mie olin alaikänen. Äitin kans sinne evakkoteille.

Isä vei meitä sinne Hiekkaa päin - siitä Hiekankujaa - ja mie vielä aattelin siin sitte, että näinköhän myö ennää ikännää tullaa tänne takasii. Myö oltiin siellä maantien vieressä - Hiekassa. Oltiin Hovin Simon talossakkii monta yötä, vissiin kaksi - kolme yötä, vartuttiin sitä autokyytiä. Tulhan se sit viimenää. Se ol mahottoman täys - se auto. Ol tavaraa ja ihmistä. Meitä vietii sit Haminaan, mutta sieltä myö kuitenkii jouvuttii jatkamaa matkaa Taavettiin. Sie ol se rautatieasema. Se ol mahottoman täys ihmisiä - ku pistetty. Tavaraa ja kaikkea.

Sitte jossai vaiheessaha myö junnaakii sielt sitte ängettii vissii, koskas lähettii menemää. Sit ol - just niiko aamua ko se sit ol - ku Lahen ohi män, siellä rauniot sauhus - ol justii olt pommitukset siellä. Sithä myö mentii aina sinne Merikarvialle. Mie en muista kui monta päivää se reissu sitte kesti. Porista meitä vietii sitte jollain - linja-autolla tietysti - Merikarvialle. Siel oli sitte semmonen koulu, Ahlströmmin koulu. Kaikkiha siell ol mitä ikännäs ol - Ahlströmmiä.

Sitte mie en oikein muista niitä vuorokausia, oliko se sitte sama vuorokausi vai mitä, kun meitä tultiin hakemaa sitte yhteen taloon sinne. Niillä ko ol ne reet sellaisia kakkularekiä; ni renkipoika komens meitä aina välillä pois siitä reestä, että sai kiskottua reen tielle, ku se män tieltä pois. Siin ol noita - Satamasta tai mistä - siel ol ja sitte Pöngän Eeva ja lapset ja sit oltiin äiti ja mie.

Semmonen talo sieltä viimenää tul, sieltä Pohjanlahen rannalta ihan. Ois se vissiin Ruotsiin astikka näkynny, jos ois viittinny kattoo. Siel ol semmonen talo, että isohan se ol se rakennus ja monta huonetta, että noita jäisiä pyykkiä - lakanoita pyykkinarul - siel ol joka huone täytee kuivamassa. Mein ois pitänt sit sinne jäähä! Myö otettiin kimpsut ja kampsut, ja lähettiin sieltä sit tulemaa kävellen takasii.

Yhdelle oikotielle tultii sitte. Sitte ne - en mie muista niitä olko ne Satamasta tai sieltä - poikkesiit yhtee talloo ja myö poikettii yhtee mökkii siinä matkan varrella. Siel ol väki syömässä, emäntä lapsiin kanssa. Olhan niitä monta lasta ja ne ol kaljavelliä siit syömässä siellä. Pienimmälle sitte laitettiin sokeria, muihiin lautaselle ei laitettu sokeria. Myö siinä penkillä istuttiin vähä noron näkösenä vissii. Emäntä sit otti leivän sieltä niiku orresta ja lohko, sit meille tarjos. -No myö aikamme syötii. Kuka kalus kuinnii kauan ja sujahutti taskuu tai kassin myttyrää.

Se ol kyl hirmusen mukava ihminen se emäntä. Se rupeskii järjestää meille sit siinä kortteeria. Siin lähinaapurissa asu suntio ja siin ol semmonen tyhjä saunamökki sitte. Siin ol sauna siin samas rakennukses. Ja siinhä myö sit asuttii Pönkii kans. Myö sekä Pöngän Eeva ja tytöt; Ville ol sillo vielä siellä sotahommiissa. Siinähä myö sitte oltii.

Evakossa Luvialla. Vasemmalla joku paikallinen tyttö, Koso Raija, Sivin Eeva ja Koson Raimo.

Mie oon nyt monta kertaa aatellu - perrää päi, ett mite ihmeen myö tarettii, mistä myö - mitä myö syötii ja millä keitettii, ku mittää ei ollu. Kyl sitä on pitänt ihminen vähäll tulla toimee.

Ja sit se ol vielä hupasaa, kun joka talon kaivo ol tyhjä. Meijänkii pit yöaikaan varastaa vettä sitte. Yhen talon kaivossa ois ollu vettä, mut siel ol haukkuva koira. Se huuti aina ku möriläinen, kun myö oltiin kaivolla. Ja kun ei olt astioitakaan. Meilläkii ol semmonen kiulu sitte, joku sellanen ämpärin tapane - sellain kiulumalline, että siin ol yks korva vaan - ja Pöngillä (Pönkiillä) oli joku kippone. Myö kaik ne sit yöaikaa varastettii vettä täys.

Silhää myö siit oltii se, kun rauha tul ja kyl meil hyvä siin ol sillees olla. Sit se ensimmäisen mökin emäntä järjesti siit, että myö sieltä hänen kotonta haettiin maitoakkii. Myö saatii niihen talon lapsiin sukset ja sitte myö niil hiihettii aina pellon yli ja haettiin maitoa puolikkaan pullolla sieltä sitte. Kyl myö siinä - siinä ol meil ihan kiva olla.

Evakkoreissulla Luvian Heinilässä. Oik ylhäältä: Salmela Sirkka, Turtia Eeva, Salmela Amalia ja Helga. 

Sirkan edessä Pönkä Viljo, Sivin Eevan äiti, Koso Eino ja hänen takana Salmela Anton. 

Vasemmalla paikallinen asukas. Keskellä alhaalla Kokko Eetu, Koso Hanna sylissään Raija ja vieressä Raimo. Kuva: Raimo K. albumista.

Sittehä myö niinkun Vapun päivän aikoihin sit siirryttiin Luvialle. Siel ol siit taas kyll hyvä olla. Sielläkii ol sillees, että meil ol Salmelan Helga, Sirkka ja Amalia ja Kosot siin samassa talossa. Hyö ol majotettu sitte sinne Heinilää ja meijät sit äitin kanssa vietiin sinne vähän pitemmälle - sinne yhteen mökkiin. Siel ol emäntä ja tyttö. No miehän en alkuunkaa hyväksynt, että myö tänne jäähää. Mie senkun mukin mummua, ett ”lähetää pois - lähetää pois”. Ne, emäntä ja se tyttö, houkuttel kaikel konstilla, että ”riisu nyt”. Mie en ees vaatteita päältä riisunnu. Niin myö tultii sieltäkii - kimpsunee ja kampsunee- äitin kans sinne Heinilää. Siel myö sitte oltii se vuos taas. Hyvä meitin siel ol taas olla.

Salmelan sisarukset Sirkka ja Helga sekä Sivin Eeva oikealla.

No se ol taas Vapun päivän aikaa sitte - onks se sitte jo -41 - kun myö vuos kerran siell oltii - ni sit myö siirryttii tänne Artjärvelle. Täält ko ol sitte tää pika-asutustila niiku meillekkii määrätty. No sit myö tultii tänne ja asuttii tossa Laitosella sitte se kesä. Käytii tuolla omalla maalla sitte aina tekemässä mitä millonkii. Sittehä myö ostettii jo lehmäkii ja olha meil sit jo kakskii lehmää. Se vanha hevonen ol, mikä isällä ol ollu siellä Muurikkalassa, ku ne Lahjan kans olivat siellä. Hyö tul sieltä ja myö äitin kans tultii sieltä Länsi-Suomesta sitte. Sitten isä ja Lahja läksivät sinne Laihalle taas jo ennempää ja myö jäätiin äitin kans tänne sitte. Kaiveltii perunaa ja tehtii semmosia syystöitä.

Marraskuussa 1941 takaisin Laihajärvelle
Sitä mie en oikein muista, minkälainen tää tarina ol. Missä vaiheessa se äiti miusta eros? Mutta myö, mie ja ainakii tää Monnon Ieva mentii niiku linja-autolla Säkkijärven kirkolta. Myö oltii tultu – meitä ol sinne jotenkii tuotu - tuolta Luumäen kautta.

Mikä ihmeen kuljetus se sitte on ollu, sitä mie en muista. Mutta kun myö käytiin Hiekassa pois linja-autosta ja lähettiin Hiekan kujjaa tulemaan alas, niin ei olt hiiren hyppäämää jälkeä - ol justiin satannu lumen - ni kyl se ol jotenkii sellaista, ett ei ois oikein tietänt: onks tää totta vai mitä - viel tänne tullaan.

Siitä myö tultiin sitte aina Venäläisen määlle. Sen mie muistan, että koin ohi miel kävelin. Sinne myö tultiin sit, sinne Monnon mäelle Matt-setälle. No sitten myö aina Lapu-siskon kans toivottiin, että kun oisvat purkaneet sen uunin sieltä meiltä tuvasta. Se kun ol sellane kiviröykkiö ja vanhan ajan uuni. Kuis ollakaan, ni se olkii purettu. Tilalla ol sellaanen rautanen Kastor-uuni, vai mikä se lienee olt. Vissii myö se ensimmäinen yö kuitenkii oltiin siellä Monnon mäellä, siellä Mirjamin kotona. Kyllä myö siellä kotona muuten asusteltii ja oltiin, mut leipomassa käytiin siit aina siellä Monnon mäellä, ku ei meillä olt sitä leipäuunia sillon ensimmäisenä talvena vielä.

Oliko kylällä pation poltettuja rakennuksia?
Siin ol siinä Venäläisen mäellä Anttilan talo palannu jo varmaankin väliaikana niiltä, koska sinne ol tuotu sitte Alaurpalasta semmonen niinku tilalle. Siel ol ilmeisest olt niien se kolhoosin keittiö, ku siel ol kovast niitä myyrpatoja ja sellaisia. No hyvin pian ol palant. Sipon taikka se Hyypiähän sen nyt omisti. Olha meiltä palannu sauna ja riihirakennus. Kokolta ol riihirakennus palannu. Mut meijänkii ol pystyssä siit navetta. Kokon aitta ol pystys ja semmosta. En mie oikein tarkkaa muista justii - et mitä kaikkia- mut ei siel hirveesti ollu sillon palannu.

Venäläisenmäki 1941

Missä kunnossa rakennukset olivat venäläisten jäljiltä?
Siel ol semmonen siivousjoukko jo käynny sillon heti, kun hyö ol vallattu. Siel ol käynny se siivousjoukko ennen ku sinne pääs ensinkää suomalaisia taikka nyt entisii asukkaita. Olhaan siellä vielä sit yhtä sun toista korjattavaa. Mutt sillon ku myökii tultii niin myöhää, ni ei siel ollu ennää niiku mittää. Olhan siellä Mirjamin - taikka Matt-setällä - ny sanotaan, ni siel ol ruokakomerossa olleet kanat. Siel ol vissii metritolkulla sitä kananpaskaa sitte. Semmosta jotakii, mut ne ol jo niin ku kaikki tyhjennetty pois. Siit ku ne venäläiset harrastiit sitä käymälää vähä joka paikassa - ni ne semmoset ol jo putsattu pois ennen kun sinne pääs ollenkaa suomalaiset.

Varoitettiinko teitä esim. miinoituksista, joita pioneerit olivat putsaamassa pois?
Oliko teitä varoitettu metsässä liikkumisesta?
No kylhän siellä vissiin sekkii vaara oli. Kyllähän siel täyty vähän varoa, kun siellä ol niitä niitten piikkilanka esteitä ja niis ol niitä aukkopaikkoja. Kyl niitä täyty varoa. En mie sitä muista, että varoteltiinko, mut kyl siellä täyty sillees mettiissä varovainen olla. Ei sitä yhtään… Mut en mie kyllä muista, että meijän kyläs olis kukaan miinaan menny. Ehkä ne ol jo pioneerit käyneet pois tarkastelemassa. Mutta kyllä niitä täyty varoa, niitä aukkopaikkoja siellä.

(Laihajärven kylätoimikunta, Eevan haastattelu 07.12.1994 Artjärvellä.)

Mie en muista, et minkälainen tytön raakki mie sit olin

Hailin Ailin muistelot, osa 1

Aili ja Hanna Haili. Kuva: Antti A.

Ko sitä kotona oltiin, ni sitä ko alko vähännii kyetä, ni sitä ol väen mukana pellolla työssä. Ja mie muistan, mulle tekivät sit, sepällä tiettivät, tällasen pienen viikatteen ja miulle antovat sit kaurapellostakkii palstan, mitä mie niitin ja mie tein siintä lyhteitä silloin, mut kökköstä en osant tehä. Isä tek sit miulle kökköset. Mie en muista, et minkälainen tytön raakki mie sit olin, ni 28 kökköstä mie leikkasin siit päivässä. Silloin sirpillä leikattiin. Miul on nää sormet, kaikissa näissä arvet leikattunnaa sit ko isompana leikattiin, jotta ruista ja kauraa, kauraakiin leikattiin miun aikana leikkaamalla ko mie olin Väärässämäässä vielä. Jotta se sirpillä se leikattiin.

Miten se ol se rukkiinleikkuu homma?
No rukkiinleikkuu ol ku olkiin pitkää ruista, ni aina sit ko leikkas, ko mie olin viel tällanen matala pien nuorennakkii, ni sit ko se pit ylös nostaa, ni siin olkii ihmeessä, ko ol pitkää ruista… Isävainaa sito aina ja sit ko ol paimenpoika, ni paimenpoika sito. Et sit ko mie olin 3-vuotta, jotta meil ol aina kesällä piika siit, kesäpiika, ni myö sit leikattii. Ja sit olkii yhtenä kesänä, et se piika lypsi aamulla lehmät ja mie läksin jo viieltä aamulla leikkaamaan. Muistan yhen kerran ja, ni miul ol sellanen lyhemp sarka järvelle mänevän tien vieressä jo leikattunnaa sit siinä, ko sit murkinalle kuttuvat. Sillailla sit tehtiin sitä ja kahteen myö sit aina se ruispelto. Sit mitä ol härkäpäiviä, olivat leikkaamassa. Rainiolla ku ol ja lehmiä, ni ne käyttivät aina sit sonnilla siinnä ja sit olit härkäpäiviä tekemässä. Härän astumisesta tekivät päivän sit. Kylhän se ol tiukka maksu. Siihen aikaan tehtiin pitkä päivätyö. 

Puintihommissa. Keskellä Martta ja Helena Hyypiä, muut tunnistamatta. Kuva: Antti H.

Mut se työn hinta ei ollu sillo sellaista, ku nykyään. Se ol halvempi tai päinvastoin. Mites siellä ennen koulua, jäiks siinä sit aikaa lasten leikkiä keskenään?
No ei, kun myö oltiin niin syrjässä kylästä, ni ei miulla lapsia olt leikkitoverina, jotta sit meil paimenpoika aina oli ja sit mie olin sen verran isompa, ni meiän sit ku ol kaks kuistia näinikkää, tuol on kuvakiin siintä, ni siitä väliköstä niien huonein kohalta ko kaasivat sen pärekaton alas, ni myö oltiin keräämässä niitä pärreitä sen pojan kans, ni vissiinhän mie olin siit vähän laiska, ni miua piiskasivat. Sitä mie en tietänt, että mikä siin ol vikana. Narrasik mie sitä paimenpoikaa, että se ei ois tehny vai olink mie ite sit laiska. Sen mie muistan, et sit mie mänin tuvan pöyän alle ko ol pitkä pöytä ja siin ol sit ne jalkoin välissä ne puut, ni sinne niien välliin mie mänin istumaan ja itkemään.

Oliks se silloin se kuri lapsille kovempi?
Oli, piiskaa sitä annettiin. Sai vähemmästäkii, pylly paljaaks ja sit koivun varvat, nii jotta. Kyl sitä piiskattiin ennen.

Tuntuko se sillon, että joka kerran sai niinko oikeudenmukaisesti sitä?
No sillon yhen kerran ja ni en mie tientänt, et mistä mie sain. Isä miul ol niin hyvä, jotta se ei kyllä pahhaa sannaa sanont, mut äiti ol kirppasemp. Ja se pit komennon, jotta isähän miua sit huolti ja tosiaan, et se ol hyvä mies, jotta lämmöllä muistelen issää, että se ol tosissaan hyvä. Mut ehän se äitikään pahasta komentant. Hän ojens mua vaan oikealle tielle.

Minkäs ikäisiä olivat nämä muut sisarukset Hanna ja veljet? Oliko heistä leikkitokaveriksi?
Hanna ol 8 vuotta miusta vanhempa, jotta meil ol niin iso ikäero, jotta Hanna-sisko miut työhön opetti. Ei äiti niinkää ku se ol ison talon emäntä, ni se ei niinkää joutant, että Hanna miul opetti kaiken, jotta mie muistan, ku meil ol iso tupa, ni se Hanna ain opetti lattiaa lakasemmaa pari luutiilla. Saunavihtoilla lakastiin se lattia, ni se sano, et vaik et keskilattiaa lakasis puhtaaks, mut penkin alukset pittää nurkkia myöten lakaista puhtaaks, että se opetti kaikkeen tuollaiseen. Iivar ol syntynt 1894 ja Väinö 1896 ja sit Hanna 1902 ja mie olin 1910. Yks meit ol kaik vanhiin sisko olt, se ol kuolt 11 vuotta vanhan.

Mites sitte ku kouluaika alko, missä koulussa kävit?
Laihan koulussa ja olhan siintä tietä myöten ois olt vissiin pari kilometriä matkaan sinne, jos ois noussut kankaalle tielle, mut en mie oo sieltä käynt milloinkaan. Mie läksin niinko sulan maan aikanakkii pit männä siihen järven rannalle ja pitkin järven rantaa, siintä sit miun enon haka oli siinä Hailinkangas, ni siintä nousin polkua sinne ylös. Mie sanoin, et mie en muista, et miua ois kukkaa koskaa saattant koululle. 

Mie seittemän vuotta vanhana menin kouluun, niinku nykyään männeet ku opettaja laitto sit miut myö Rainion Lempin kans ko oltiin kaverukset, ni mie olin sit sillon ol pikkulasten koulu. Mie olin pikkulasten koulussa ja vissiinhän mie sit sen verran siel jottain osasin, ni se ol sanont, jotta tulkoon niin kauan kouluun ku haluaa ja jaksaa käyä, jotta lopettakkoon sit. Mie käin kevvääseen astikka ja sain osaston.

Tuntuks se koulumatka pitkältä, kun kävellen kulki? 

Eihä se, kun sen jouks sirpas, ni eihä se pitkältä tuntunt.

Oliks se koulu sillo samalla paikkaa, ku sit myöhemmin?
Ol siinä kallion päällä. Tuos on tuo yks valokuva on otettu siinä koulun aijan ulkopuolella, Oron pellon puolella. Niin samalla paikkaa se ol.

Mihin aikaan koulu alko?
Kyl se vissiin ol yheksältä. No pimiän päin pit lähtee. Eihän se pelottant, eihä sillo rosmoja olt. Tuttu tie. Ja sit mie muistan siit, et jos suksiin kans läksin aina siint saunan luota suoraan sinne Hailinmäelle mänemään, jotta sit ko tul sukskeli aika.

Oliks polkupyöriä jo siihen aikaan?
Ei olt. Miun isäl ol polkupyörä, et ol Laihan palokunnan valokuva otettu, palokuntalaiset olivat kuvassa siinnä, ni isäkii oli pyörän kanssa. Eihän sillo muita pyöriä olt. Sit mie olin jo aikuinen, ku ostivat Hiekan (Bycklingin) Juhanan tyttärille ostivat ja sit ko ostivat Taavetin (Hyypiän) Hannalle, se oli sillo ikätyttö ja ostivat sille pyörän, ni se kaatu sen kanssa. Se ol sit patrunt, että mokoma tuo pyörän raakki kaas hänet.

Minkä ikäisenä opit ajamaan polkupyörällä?
En mie olt vielä rippikouluikäinen, ko miun sisko ol vanhempa ja myö jouuttiin, mie jouuin siskon kans käymään ihan vakituiseen työssä. Meil ol Oron niittyillekkii, ol sinne Kujalan luokse vissiin 4 km ja sit toisia taas ol Urpalan jokivarressa. No sinne ei olt niin pitkälti, mut siihen mäntiin suoraa siit metän läpi. Sinne ei mänty pyörällä. Ja sit Hengolla siellä Oron, ko läks Hiekasta mänemään Kolholaan, niin siinä mis ol Hengon (Koson) Mikon mökki siel toisella puolella tietä, ni siinä meil ol pelto, jotta ne ol niin pitkiissä matkoissa ja sit ol siinä järven rannasta lähtivät pellot sinne Sussoon päin, jotta siin ol aika paljon, jotta Väärässämäässä oli yli 20 ha peltoa, ni sit ol niin monessa paikkaa, ko ol kolme tillaa ostettu siihen.

Joutuko olemaan paimenessa?
Ei, meil ol paimenpoika aina, ettei paimeneen miua laittant ja meil ol haat, missä lehmät käivät. Ol Pitkiissäsiltoissa, ol kahta puolta tiettä, toine ol ihan lähellä, toine ol pikkuse eteempänä, ko ol metsäpalsta siellä, ni sinne ol aiattu haat, särentäisaiat tehty ja siellä olivat haat. Sit lehmät käivät siellä. Heinäpeltoihin laskettiin vasta sit ku äpärät kasvo heinäajan jälkeen.

Mitäs lapset tekivät kesällä vapaa-aikana, kun ei ollut koulua?
Työssä vaan, ei sillon olt vapaa-aikaa.

Tuliko käytyä pyhäkoulu?
Pyhäkoulussa mie käin, et myö käytiin sit pyhäkoulussa, jotta syksyllä aloitettiin rippikoulu ja talvi käytiin vielä joka pyhä pyhäkoulussa ja Taavetin (Hyypiän) Liisa pit sitä. Käytiin pyhäkoulussa ihan siihen ripillepääsyyn astikka. 

Kylänluvuissa pit käyä pyrkimässä enstäin rippikouluun ja sit taas ko oltiin syksyllä käyty rippikoulu, ni sit talvella ku ol lukuset, ni taas käytiin lukemassa. Mie en muista, et oisko se olt, ei se pappi olt, mut oisko se olt Tenkanen (kanttori) luettamassa. 

Sillon ennen rippikouluun menoa, sillon käytiin sellasena naposkanakii jo lukemassa, sillo ol Riepas Elisa suntio luetti sillon. Sit meil ol siellä rippikouluun valmistava koulu. Mie muistan se ol Rainiolla, että se ol tuota Ylämaalta, Siikasen Anttoonkos se nyt ol se opettaja, jotta se ol, olks se yhteiskoulun käynt, ni se ol opettaja meillä ja se pit rippikouluun valmistavvaa koulua, mut jälkeenpäin siel ol sit joku Inka Kylmälä, joka pit sitä, mut myö oltiin sit jo rippikoulu käytynnää.

No tää on ihan uutta meille, tää tämmönen valmistava koulu. Mitä siellä tehtiin?
Siellä opetettiin, luetettiin raamatunhistoriaa ja katkeksmusta.

Kestiks tää kuinka kauan?
Sitäkö en mie muista, ei se vissiin ihan koko talvia kestänt. En mie muista niin tarkkaa, et kuin kauan, mut kyl se pitemmän aikaa ol. Mie muistan et yks vuos ainakii Rainiolla ol se rippikoululun valmistava koulu. Sitä käytiin päivällä, niinko koulua, et kansakoulu ol käytynnää. 

Sillon ei olt mittää jatkokoulua, muuta ko se neljä osastoa. Pikkulasten koulua enstäin käytiin ja sit kansakoulua, niin jos ei luokalle jääny, mut toiset kolmekii vuotta käivät sammaa luokkaa. Ei olt alakoulua. Pikkulasten koulua käytiin, mie en muista kui monta viikkoa se oli, et alkokos se elokuussa, oisko sitä olt kuus viikkoo. Sitä käytiin koulussa. Kiertokoulu ol sit taas sitä käytiin taloissa. Tää ei olt kiertokoulu, tää ol pikkulasten koulu. Sit alko vakituinen kansakoulu, sitä ol, jos joka luokan pääs, ni neljä vuotta, mut ol senniilaisia, mitkä käivät kolmekii vuotta sammaaa luokkaa. Sillo jätettiin luokalle.

26.4.1926. Vas takana Haili Aili, Päkki Lempi, Kokko Elina.
Edessä vas. Lyijynen Elsa ja Monto Aino. Kuva: Jaakko Jarva.

Mitäs muistoja on rippikouluajalta?
Muistan ku oltiin pappilan pakartuvassa, ni niin kapia pien huone ol jot oikein, et oltiin ihan melkein ku nisakkain siinä istuttiin et ihan siinä. Erkki Hynninen ol sillo pit meille rippikouluu. Ku ol meiän konfirmaatio, ni viikon perästä hää kuol. Hänen tyttärensä asuu täällä, että ol miun ystävä sit oikein. Oltiin siinnä ja kylhä se hyvin tarkkaa opetti meitä. Joitakii ol sellaisia tirskujia vähän, että naurovat, mut kyllä se niin sai tottelemmaa kaikki.

Käviks tytöt ja pojat sillo yhtaikaa?
Ei, meit ol nii paljon sillon. Pitäjä ol niin iso. Niit ol, nykysen Ylämaan pitäjän tytötkii ol sillon, ni meit ol se pakartupa niin täyteen ahettunnaa et oikeen. Syksyl ol kaks viikkoa ja isävainaa vei meiät Paavoin (Monnon) Ainon kans sammaan kortteertalloon ja sit kevväällä ol kaks viikkoa taas.
Kirkossa käytiin laulamassa. Sit Tenkanen ain kysy, jotta ”oo oooo onks tuttu”. Pojat aina huusivat ”tuttu on”. Se ku kokeil, ehä ne osanneet kukkaan. Se ol mahtava eläjä se Tenkanen. Ku se män täl lailla kekottel nii jotta. Kyl se ol oman arvonsa tunteva ihminen.

Sitte kuitenkin pääsitte ripille yhtaikaa tytöt ja pojat? Oliks se konfirmaatio samaan aikaan? 

Kyl myö ei oltu yhtaikaa, ei, ei oltu.

Oliks rippikoulutytöillä puvut samanvärisiä, mustia tai valkosia?
Valkosia, valkosia. Miulla ainakiin ol ja paksut valkoset villasukat olivat. Ei sillo olt ohkasia sukkia, ni jotta tosiaan paksut villasukat olivat, mutta ei se sit ihan pitkäkään ollu se hame, että niinko tähän asti (puolisääreen) se hame. Ja kuva otettiin, et miul on rippikoulukuva tuolla. Eipäs tult otettua sitä rippikoulukuvaa tuolta esille. Se on hirmu paljon siinä meitä tyttöjä.

Pidettiinkö kotona sitte sinä päivänä kahvitilaisuutta, kutsuttiinko kummit?  Saiko mitään lahjaa?
No ei ollu oikein tapana, ei meillä ainakaan ollu, ku mie olin rippikoulussa. Ei saanu minkäänlaista lahjaa. Se ol niin alkeellista sillo ennen sottaa. Ei ollu lahjoja.

Vietettiinkö lapsuusaikana lasten syntymä- tai nimipäiviä?
Ei, mut sit jotkut isompain talon emännät, ni ne pitivät, niinko Laihalla Pukin Sohvi ja sit se Hailin Helena ja ketä niitä nyt muutamia oli, että ne pitivät, mut ei Vääränmään mammakaan, ei se syntymäpäiviä eikä nimipäiviä pitänt.

Saiko lapset kotona syntymä- tai nimipäivänä mitään lahjoja?
Ei, en mie muista ainakaan, et mie oisin mittään saant.

No, mites sitte oli vahempien ihmisten syntymäpäiviä, vietettiinkö niitä 50-, 60-, 70-vuotispäiviä?
En muista sitäkään, että oisko ollu sillo ihan, ku mie lapsena olin, ei jääny siltä ajalta mieleen. Sit ol ku mie aloin jo niinku aikuiseks tulla, sit jotkut pitivät, mut hyvin harvat jotta syntymäpäiviä, jotta se ol niin alkua sillon. Se alko sit niin ihan romahdusmaisesti, alko muuttua.

(Laihajärven kylätoimikunta. Ailin haastattelu Virolahdella 14.3.1996.)

Oron Joonaksen kosiomatka

Helga Salmelan muisteluja Oron Joonaksesta

Joonas oli Sirkan ja minun vanhaisä, niin kuin Säkkijärvellä sanottiin. Äidin isä.

Tommiskan Vilho on kertonut sedästään, että hän oli hyvin vahva mies. Me Sirkan kanssa muistamme hänet vanhana miehenä, joka oli meille hyvin läheinen ja rakas henkilö. Olihan hän ainoa isovanhempi. Mamma, äidinäiti oli kuollut ja isän vanhemmat olivat kuolleet jo isän ollessa lapsi. 

Sirkka ja Helga Viipurissa. Kuva: Raimo K.

Asuimme Viipurissa, mutta kaikki kesät ja useimmat joulut olimme Laihajärvellä Orolla, missä vanhanisän lisäksi asuivat Hanna-täti, Vilho-, Oskar- ja Lauri-enot sekä myöhemmin Vilhon ja Oskarin puolisot Edla ja Elsa. 

Kesäisin aikuisten ollessa peltotöissä vanhaisä toimitti tuvassa pieniä askareita, kuten kahvin ja sikurin paahtamista, sokerin pilkkomista ym. Muistan, että kävimme vanhan isän kanssa Hiekan kaupassa. Sirkka muistaa, että kävimme kerran kylässä Laisniemen Tommiskalla, veneellä Laihanjärven yli.

Oron tuvassa kahvilla: Joonas, Lauri-poika ja Amalia-tytär. 
Oikealla olevaa pariskuntaa ei ole tunnistettu. Kuva: Merja T.

Ja se oli meistä mieluista, kun vanhaisä tuli meille Viipuriin kylään. Naapurissa oli Schmandin leipomo ja hän kävi mielellään siellä istumassa ja ihmettelemässä leipomon touhuja, suuria uuneja sekä varsinkin paraskin tekoa. Niitähän sai ostaa Laihan kaupasta. Siellä ne eivät enää olleet yhtä herkullisia, joten hän oli kysynyt ”saako niitä markalla maistaa”. Saihan niitä maistaa ilman rahaakin.

Vilho Tommiska muisteli isänsä Eerikin kertoneen Joonaksen matkasta Laihajärvelle.

Sisarussarjasta Tuomas, Valpuri ja Kristiina olivat jo avioituneet. Tuomas oli isäntänä kotitilalla ja hänellä oli jo 4 lasta. Eerik ja Joonas olivat vielä poikamiehiä. Eerik oli kertonut Joonakselle Laihajärvellä olevan ison talon, missä on vain yksi tytär. Ehkä Joonaskin oli siitä tietoinen -olihan Valpuri-sisar naimisissa Laihajärvellä. Niin veljekset lähtivät kosiomatkalle, Eerik puhemiehenä. Kaikki kävi suunnitelmien mukaan ja miehet palasivat kotiin.

Tytön isä Paavo Kolkka vai oliko tytär Valpuri tuli kuitenkin katumapäälle ja Paavo lähti palauttamaan kihloja takaisin Suurpäälään. Paavon lähtiessä Tommiskalta kotimatkalle Joonas tuli ulos saattamaan. Asetti vällyn miehen jalkojen peitteeksi ja antoi ohjakset käteen. Tästä Paavo rupesi ajattelemaan, että tämähän onkin hyväluontoinen mies, kun ei suuttunut, vaan näin kohteliaasti saatteli appiukkoehdokasta. Ei ole tietoa, missä vaiheessa ja miten kihlat palautuivat takaisin morsiamelle. Joonaksesta ja Valpurista tuli kuin tulikin aviopari ja Paavo sai varmaan hyvän vävyn. Joonaksesta tuli isäntä muutaman vuoden kuluttua, kun Paavo luovutti tilan hänelle. 

Joonas ja Valpuri. Kuva: Mervi T.

Valpuri oli vihittäessä 16-vuotias, Joonas oli 25 vuotta vanha. Valpuri kuoli 49-vuotiaana vuonna 1919. Joonas eli leskenä 14 vuotta ja kuoli vuonna 1933. Sirkka oli silloin 9 vuotta ja minä olin 7 vuotta vanha.

Tämä tarina julkaistiin keväällä 2023 Säkkijärvilehdessä. 

(Laihajärven kylätoimikunta. Helgan kirjoittama teksti Merja Toivonen arkistosta).