Lapsuusmailla Laihajärvellä

Mirjamin koulukuva lapsuudesta Laihajärvellä. Kuva: Eija M.

LAPSUUSMAILLA, Mäkelän Mirjamin muisteloita

Kun tänä kesänä heinäkuun puolivälin jälkeen alkoi ohrapellostamme kuulua narskuttava linnunlaulu, joka iltahämyssä täytti koko peltoaukean, ei moista laulua lapsistamme ollut kukaan kuullut. Minulle, jo eläkeikään ehtineelle, se oli tuttua lapsuusajoilta.

Sieltä se tulvahti muistojen kätköistä lapsuuden kesämaa. Silmien eteen aukeni niityltä oikopolku, jossa peräseltään marssimme Iida Marian ja Elinan kanssa. Aurinko porotti häkäräiseltä taivaalta ja nostatti hikikarpaloita ylähuulen päälle. Aina metsän reunaan saakka Toisiin pelto oli ruismaana. Pientareelta olimme käyneet jo aikaisemmin keräilemässä mansikoita. 

Kummi oli muistant taas varottaa käärmeistä tavanomaiseen tapaansa ja Toisiin Iida Maria sekä Elina tiesivät monta tarinaa käärmeistä; miten ne käänsivät itsensä renkaaksi ja seurasivat ihmistä, jos häiritsi niitä. Sitten oli vielä oikein iso käärme, jolla oli kruunu päässä. Se oli toisten kuningas. Ei millonkaan satuttu näkemään kuningasta, eikä käärmeet meitä purreet, vaikka kuljettiin paljasjaloin. 

Iida-Maria ja Elina Kokko. Kuva: Eija M.

Nyt oltiin menossa torajyviä keräämään. Monessa rukiin tähkässä, rukiin jyvän tilalla, törrötti isohko, musta, käyrä torajyvä. Vaikka siihen aikaan, kun ruis sauhusi, oli ollut auringon paistettakin, näytti moni tähkä epätasaiselta, rapukkaiselta. Apteekkiin ostettiin torajyviä ja Iida Maria aikoi saada omaa rahaa, siksi olimme Elinan kanssa lähteneet avustamaan. 

Rukiin oljet tuoksuivat ja koko maa henki kuumuutta. Toiset tähkät olivat kumartuneet maata kohti, toisten kurottautuessa yhä ylemmäs. Rukiin seassa kasvoi aivan yleisenä ruiskukkaa, siellä täällä joku punainen aurankukka. 

Kaiken yllä soi ruisrääkän narskuttava laulu, joka siirty pellon jaloksiin, kun olimme sarkojen yläpäissä. Keräys oli hikistä touhua, kun ei pieni tyttö tahtonut yltää korkealla seisoviin tähkäpäihin. 

Meitä oli kielletty menemästä keskisaralle rukiin sekaan, ettei vilja tallaantuisi. Kuitenkin kiellot unohtuivat, jos sattui näkemään mustan jyvän tähkässä. Kiellon unohtumisen sattui näkemään Toisiin Ierikka, Iida Marian ja Elinan isä. Kohta kuuluikin kotimäeltä huuto: "Tytöt pois sotkemasta ruista''. Ehdittiin sentään saada pulloon jyviä. Ne oli ensin kuivattava paperin päällä, ennen kuin voi viedä apteekkiin. Iida Maria myöhemmin kävi yksin keräilemässä lisää. En tiedä, montako pennii, niistä sai, mutta korviini jäi kaikumaan pellon jaloksista ruisrääkän narskutus, johon kuului vastaus meidän ruispellosta.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Monto muistelot.)

Koulukuvan oppilaiden ja opettajien nimet. Kuva: Eija M.

Tämä nuoremp ol lähtent jo 1916, sekkii ol jo 57 vuotta olt siellä Amerikassa ...

Vasemmalta Venäläinen Jalmari, Hyypiä Anton ja Mutru Hilma, muita ei ole tunnistettu. Kuva: Antti H.

Juskan Jalmarin muistelot vuodelta 1984, osa 2:

No sit -39 tuli jo talvisota. Sie jouuit sit sottaan.
Sillo jouuin jo syyskussa lähtemään Satamaniemen linnakkeelle ja välillä oltiin Tuppurassa, ku sitä sottaa ei viel tult, harjoteltiin ja tykillähän mie olin siellä. Siel ol kanettykit, kuustuumaset, rannikkotykit, kiinteällä alustalla, kantomatka 20 km. Niit ol kolme siellä. Siiheen aikaan tuota, niil ei olt vielä tehtynnää sitä, että mis ois keittänt niille sotamiehille sitä ruokaa. 

Mie olin sit tarpeellinen mies siel olemassa. Mie en kyl virkkant, et mie teen niitä muuraustöitä, mut joku oman kylän mies ol sanonut. Kaapeliojan kaivus oltiin, niin ne hakivat tekemään sitä muuripattaa, sellanen 300 litran vetonen muuripata. Siinä ol niitä miehiä olt tiilikasalla jo pari päivää, mut ku ne ei saaneet tiiliä paikalleen, mut sit saivat miut. No mie laitoin sit sen paan. Sit saivat sitä hernekeittoa. Välillä syötiin aina hernekeittoa ja taas mäntiin ampumaan. Mie aattelin, et kyl tää on ja työtä sentään. Kaikkia sitä joutuu ihmiset tekemään. 

Olit sie Ristiniemen 12-tuumasel yhtään?
Mie oli tääl Satamaniemessä. Mie jouuin uunitekkoo sinne Ristniemee, sinne ilmatorjuntapatteriin, sinne Lapuriin sottaa varttuissaan. Linnakkeen päällikkö pan miut tekemään, siin ei olt vielä niit ilmaluukkuja siinä tykillä siellä kellarissa. Ku tul komennus sinne, ni mie muistamata jätin kiväärinkin siihe työmaalle. Sit mie sieltä soitin, et korjatkaa se miun kivär sieltä työmaalta ja sit mie toin patjat ja kaikki sinne Ristniemeen. Ne olit yhen sängyn alla siellä ne patjat tuota. Sit joskus aina mäntii puntikselle.

Paljonks siulla ol kotia matkaa siint patterilta?
No paljonks sitä nyt oli, tulkha sit toistakymment kilometriä. Sit Suurpäälästä ol se Hailin kaima, se ol miun mukana siellä. Ja sit pojat ol lähteneet puntikselle sillo yöllä, melkein kaikki siellä ja siellä ku ei sitä sottaa viel tult ja sit ku käi tarkastaja ni. Se ol käynt siellä meitäkii tarkastamassa siellä, et onk ne muurarit täällä kaikki. Ko myö saatiin uuni valmiiks, se hellauuni, ni myö lähettii puntikselle sieltä Suurpäälän kautta. Sieltä pääs suoraa Laihalle, ni eihä siellä ketään armeijan miehiä kävelt sillo siihen aikaan, kaikhan ne ol sotajalla. Eihä siin sit kauaa aikaa olt ennää ko se alko se sota ja sit mie jouuin tykille takasiin ni, takasiin sinne samalle tykille, mistä lähdin. Mie olin siellä suutar.

Mites sillo, ko se sota alko. Tuliks niit venäläisiä lentokonneita paljon?
No kyl niitä tul, niitä lentokonneita, niitä tul usiampia, kymmeniä sillon ja lensivät siintä yli. No ei ne oikein matalalla olleet. Kylhän myö ammuttiin niitä, niillä kuustuumasilla, mut sit se tul kielto, että ei saa ampua, tulloo liikaa paljon maksamaan. Maarintamalle ammuttiin tänne Vilaniemeen, mut ku niissä ei olt kun alumiinikärki niissä, ni ne monta kertaa hajos se kärki jo enneku kerkis pääkohteeseenkaan, jotta se jäi lyhväks aina se matka.

No pommittiks ne lentokonneet siellä?
No ei ne pommittanneet sitä Satamaniemeä yhtään kertaa, ei pommittanneet muuta, kun joskus yöllä, yöllä sitte semmosia häirintä pommia, että ykskertakii sattu siit muonavarastoon, siel ol siinä Massan riihessä muonavarasto.

Sitte ko talvisota loppu ja se rauhanteko ol semmonen, et tuota ne alueet pit luovuttaa, ni mihin sie jouvuit sit evakoks?
Myö oltiin sillon Puutsalossa Kotkan lähellä siinä saaressa, kun jouuttiin Satamaniemestä, evakoitiin sinne meiät sitte, ku tul välirauha. Ja olhan miulla tietoa, et miun pere ol siellä Merikarvialla. Ol viety sinne ja tuota sinnehän sitä sit päästiin ko se välirauha tul. Sielt armeijasta laskivat sit sinne perheen luokse.
No mie pääsin siviliin sillo justiin ja sit sieltä ne veivät meijät Luvialle, että siellä oltii jonkuu aikaa, mut syksyllä jo veivät Luvialle meiät.
Siellä koulullahan ne kävivät sit ottamassa niit evakkoja, kuka kenenkii tahto ottaa. Meillä ku ol semmonen pien pere vaa, yks poika, ni myö päästii sellaisten vanhusten, mis ol kaks vanhusta alakerrassa -yläkertaa päästii sit asumaan. Sithä ne veivät meiät sillo syksyllä Luvialle. Luvial myö oltii se talvi. Myö oltii se talvi Luvialla, siel yhen Annuksen huvilassa, siel meren rannassa.

Oliks siulla siel Säkkijärvellä enne talvisottaa minkäänlaist karjahomma sillo?
Olhan miulla siellä välistä kakskii lehmää. Ne joutuvat sillo, ku tul se lähtö ni tuota, myö saatii kyl, meil ol sit yks lehmä, ni myö saatii se kaupaks, joku naapur osti sen, sen lehmän tuota. Mut siel mones paikkaa pit niit teurastaa lähteissä.

No mitä sie sit siellä Luvialla teit?
No mie käin siellä metässä välistä halon teossa. Siel oli jonkun verran niitä metsätöitä. Käin siellä halonteossa. Kylhä se ei sellaista olt työntekokaa vieraalla paikalla, ku omal paikalla.

Oliks siinä sit puhetta siit, et sais uutta kotipaikkaa?
No ei sitä olt, ei sitä olt vasta tuota sen talvisovan jälkeen.
Sit vasta tul, ku jouuttiin toisen kerran lähtemää, että ko mie Kannakselt olin jo sit kotona sillo.

Minkälainen vastaanotto siellä oli, oliko ihmiset ystävällisiä?
Ystävällisiähän siellä ihmiset olivat. Sit ko jouuttii toisen sovan aikana lähtemään sieltä, ku se rauha tul. Sen jälkeen tul se rauhan teko, niin myö jouuittiin sellaiseen yhteen issoon talloon ja siinä ol aika iso talo ja yks vanha pappa asu siin, se isäntä. Sil ol 13 huonetta siin talossa. Se ol Perniössä.

Ku jatkosota alko, ni jouuit sie armeijaan sillon 1941?
Nii, mie jouuin kesäl lähtemään, mie jouuin juhannusaatton lähtemää. Sillon olin 41 vuotta vanha. Jouuin juhannusaattona lähtemään tuota ja sain komennuksen pioneereihin Kannakselle ja miulla ol tuota passissa, että mie olin Karjalan kaartissa ennen suutarhommissa tuota ni, ne näkivät siit passista, ni suojeluskuntapäällikkö anto miul sellasen komennuksen, et suutarhommiin sen toisen porukan kanssa, pioneeriporukan kanssa. 

Jouluaatto 1941. Kuva:Raimo K.

Missä sie olit sillo, ko ne saavutti ne vanhat rajat?
Myö oltiin Uuellakirkolla, oltiin majotettunnaa sillo ja siintä siit meille annettiinkii komennus vanhoille miehille Rajajoelle. Sit myö oltii Kuokkalassa, oltii tuota sillo sen toisen sota. Sillo ei olt ennää hyökkäysvaihetta. Myö niis huvilois asuttii. Kylhä se ampu sinne Kronstaatist monta kertaa häirintäammuntaa. Joulun aattoyönä ja niin ampuvat, että ei sitä olt joulurauhaa. Tuota ne räjähtivät aika lähellekkii. Sinne toimiston luokse män yhteen petäjään sattu. Isoja ammuksia sieltä Kronstaatista. Sen kuul millo sielt tulloo. Sit se räjäht vast jälestäpäin.

Sit mie mänin sinne ulos, eihä sinne jäänt jos pari miestä sinne sissään. Ne ei lähteneet mihinkään. Ne sängyt alko niin heilua, ku ol kaks sotilasta päällekkäin. Mie mänin sit siihen yhteen kuoppaan, mut sekkiin ol lunta niin täys. Ne tulit ne sirpaleet siihen, ne senkun sihisivät siel lumessa. Ne ol kuumia, mut ei onneks sattunt.

Sit ko laskivat viisi ikäluokkaa kevväällä pois -42 toukokuussa, mie sit pääsin siviliin tuota. Viis ikäluokkaa laskivat. Tulin niinko kotilomalle. Yks Turkki ol tuolta Ylämaalta myös miun kanssa, män myös kotilomalle Ylämaalle, ni suojeluskuntaan ol tultkii sitte sähkösanoma, että takasiin armeijaan Kannakselle, syy kotiuttaminen.

No se ol hyvin mielenkiintoinen sanoma miulle tuota. Sit miun pit männä sinne takasiin. Toiset tul jo linja-autossa meiän kylän kohtaalla vastaan ja miun pit lähteä sinne ja ne piti vielä yön siellä. Jouuinpa puhistammaa pihojakii siellä vielä. No sithä ne antot miulle ylennyksen siellä sit alikersantiks, ku mie olin vanhin korpraali.

Mites ko sie tulit siviiliin sit, ni rupesitko rakentamaan, vai oliks se teiän talo paikallaan?
Ol paikallaan. Meiän talo ol paikallaan. Mie ku käin sillo Viipurin maalaiskunnan rajalta, käin kotona sillon valtauksen aikan. Se laski se komppanian päällikkö kotiin miut käymään, ni myö käytii yhen meiän kylän miehen kans yhtaikaa. Meiän talo ol sillo jo paikallaan, siin ei olt mittää säretty oikeastaan. Mut en mie mänt ikkunastakkaa kattomaan, kun talo ol paikallaan vielä. Ja siel ei olt mitään jälkiä sillon, ol kovast satant sillo yöllä, ni koiran jälkiä ol siinä, ison koiran jälkiä siel tiellä, mut ol se onni, et mie en mänt oman kylän kautta. Se ol kuulemma miinotettu sieltä ne Oron luonta ne sillan paikat. Mie mänin sieltä etempää Virolahen rajjaa. Sieltä mänin sitte sinne. Olhan meillä se polttopullo jätetty siihen portin päähän, mut se ol jäänt heittämätä.

Oliks sieltä poltettu muita taloja?
Ol poltettu meiän kyläs, maantien varresta ol melkein kaikki. Ne perääntyessä poltti, ku sieltä se ei pois meiän kautta, ku se oli se väli sinne rajalle päin miinoitettu, ne ei poistuneet sen kautta. Se ol niillä venäläisillä miinotettu se.

Sattuks sillä mitään vahinkoja siviileille?
Ei sattunt. Siin ol siinä meiän luona ja kaaettu petäjiä tielle, rajalta päin ku tul se tie ni. Pioneerit mie hommasin siihen, ni ei siinä miinoja olt. Mut sit siellä, mistä männee sinne Miehikkälään päin, ni sen tien varrella ol miinoja. Venäläiset sotilaat tulivat sitä purkamaan, ne vangit siellä yks vanki sit ol kuolt, ol miina räjähtänt.

Sie kerroit, et jouuit Perniöön evakoks, ku tul se uus lähtö. Olit sie siellä Perniössä kauan?
Siellä Perniössä tuota, ei myö oltu siellä kauaa, myö oltii se kesä. Sit ne toivat Artjärvelle, ku se ol meiän entinen sijotusalue. Yhteen talloon sit päästiin sinne tuota ja siel sit oltiin melkein 4 vuotta. Vartuttiin tätä ommaa paikkaa. Ja sit täällä ol yks kylmä palsta, että paljasta metsää ja ni sit se asukkaanottolautakunta anto miulle sen. Sit ol tarjottu kolmelle, mut ei kukkaa ottant sitä, ku se ol niin vesinen ja märkä, kun ei olt viemäriä, mut näihän mie et, ku tää on hyvä maa ni. Myö sit tultii pojan kans kattomaa, ni päätettiin, et otetaan se ja ei tuossa nyt katumista oo olt.

Mites siellä Artjärvellä, oisko siellä olt tilaisuutta saaha?
No kylhä siel ois joku isäntä antant vapaalla kaupalla vähä maata, mut ei miul olt halu sinne jäähä. Mie halusin ja nyt käikii paremmast, sit sain vähän paremman paikan, vaikka se kylmä tila ol. Mut suuren työn allaha se ol, mut paremman ku mitä sielt Artjärveltä. Sit ois antaneet semmosia asuntotiloja jostakii tuolt Taavetistakkii, mut mie peruin ne. Ne ol niitä rintamamiestonttia.

Tää ol sikäli hyvä paikka, et täss ol niiku oman puolen ihmisiä muitakii?
Tänne on muitakii säkkijärveläisiä sijoitettu tänne. Tuota paljoha siin työtä sai tehä, tehä tuota, kun ihan metsään jouuttiin. On tässä joutunt tekemään 2 taloa, tuota ensin Säkkijärvelle. Ei asuttu kun 8 vuotta siinä ni, tul se ensimmäinen lähtö. Että tiukilla sitä on saant olla. Mut sillo mie olin jo melkein 48 vuotta vanha, kun tänne Kouvolan kartanon maille tultiin, mut tuota olin niin terve että. Tehtiin pelto kaikki siinä melkein niinko omin voimin.

Minkä ikäinen Jouko oli sillo, ku sie tulit tänne?
Jouko ol siinä 17 vuotta vanha. Haettiin autolla sitä sorraa siihen pohjalle, ku siin ol sora perustat. Jouko ol nii nuor ja se ol mättämässä sillo autoon aina - ei sillo olt mitään kuormaajoita. Ja tuota on sitä vaan aina jaksant. Tää ikäkii on jo korkia. Pääsen juhannukseen, niin täytän sit 84 vuotta. On aika sairaukset siin olt, mut tuota, mut se on onneks aina pääst onnellisest niistä läpi.

Minä vuonna se oli, ku sie kävit Amerikassa siellä veljen ja sisaren luona?
Se ol -73 keväällä, sillohan mie siellä käin. Sillo kesällä täytin 73 vuotta.

Oliks ne sisaret tai veli käyneet täällä Suomessa yhtää kertaa?
Eivät olleet käyneet Suomessa yhtään kertaa. Sillo se vanhemp sisko ois tult, ko ol ne olumpialaiset olit Suomessa. Mut tuota ku niit ei tultkaa, ku alko se sota, ni se jäi tulemata siltäkii. Tämä nuoremp ol lähtent jo 1916, sekkii ol jo 57 vuotta olt siellä Amerikassa. Mikä ol vielä elossa sillo, ku mie sen luokse menin siellä.

Oliks sillä suomenkielen taito säilynyt?
Ol sillä suomenkielen, mut välistä tahto männä niiko englantia sekkaan, mut tuota poika sano, että mamma puhu suomea, ku oma veli on siellä.

Mitä ammattia ne olivat siellä tehneet?
No se joutu se nuoremp sisko, ko sillä vanhemmalla siskolla ol niin halu sitä saaha sinne Amerikkaan ja laitto sille tiketin ja se joutu ihan amerikkalaisiin työpaikkaan, sellaiseen tuota, ettei suomen sannaa siellä kuult ja sellainen koti-ikävähän sillä melkein Suomeen ol, minkä ajan on siellä olt. Mut hää ol hyvin sairas sit jo, kun mie olin sinne menossa.

Oliks niillä siskoilla suomalaiset miehet?
Ol suomalaiset miehet. Niil ei olt ko yks poika kummallain ja ne ellää vielä.

Pittääks ne mittää yhteyttä siun kans?
No kylhä ne on, se toinen poika. Se käi tässä -81 täällä Suomessa, ni onhan se aina kirjoittant jotakii.

Ossaaks ne suomia?
Ossaat suomea hyväst, ku on näät suomalaiset vanhemmat. Mut sitte, ku tulloo seuraava polvi, ni sit ei kyllä ossaa suomia ne lapset ennää. Sil ol ja poika mukana, ku se täällä käi. Ei tuota se osant suomen sannaa, se ol sellanen 15-vuotias poika.

No vastasko se Amerikka niitä mielikuvia, mitä siul ol, ko sie mäni sinne?
No paljohan siinä ol ihmettelemistä. Ei sitä oikein tuota osant arvatakkaa minkälaist siellä ol.

Minkälainen tunne siul ol, ku sie lentokonneeseen käit?
No kylhä mie vähän ajattelin. Jännäsin sitä lentokonematkaa sen yhen kuukauen, ko se ol tilattu se matka sinne, että ku pittää männä ilmatietä pitkin. Mut ko se vaimo kuol sillo niihin aikoihin, ni mie läksin sitä ikävää haiuttammaa.

Mites sitte ko se kone nous korkealla, ni näkiks sieltä alas? Nousko se kone pilvien päälle?
No kyl se nous, sanot et kymmene kilometriä, ni se nous aika ylös pilvien päälle nii, ettei sieltä sit näkynt muuta, ku se ol kun pumpulimatto siellä pilvien alapuolella. Ja sit se lentokapteeni ilmoitti aina, että missä milloinkii ollaan.

Olik ne vastassa sit, ko sie mänit sinne? Mille lentokentälle sie mänit? Mikä kaupunki se oli?
Tuota Yörkin lähellä, mikä se kenttä oli. Mie en muista sen kentän nimiä. Meil ol sovittu sillai, et pannaa valkonen nauha käsvarteen tuohon, että sit varmast löytyyt ja sit yhest sellasest kapiasta paikasta mäntii läpi, ni heti siellä huus miun nimen joku rouva, ni mie aattelin sillo, et nyt mie oon pelastettu. Ku mie yksin läksin sinne, ei miul ketään tuttuja ollu. Siel ol paljon ihmisiä lentoasemalla. Se ol nii iso halli, että siinä konneet ajoivat aina ympärillä siihen viereen. Laittavat semmosen solan, niin et siitä pääs aina sit konneeseen. Sithä se näky sielt ikkunasta se konneen etupuol.

Sit siin ol ihmettelemist teillä keskenään, et minkä näköisiä työ ootta?
No siin ol miul, sisko ku ol jo sairas, se mikä eli, ni ei sitä entistä kuvaa ennää nähnyt. Se ol niin paljon jo vieraantunt, mut kuitenkii tiesi, et oma sisko ol. Mut vaikeaahan miust ol, ku se ol sairaana sillo, ko mie olin. Sit se kaks vuotta eli sen jälkeen.

Mites tää veli, oliks se hyvässä kunnossa sillo?
Nii tää, mikä nyt eli vanhaks. No kyl se sillon ol vielä, mut ei se täällä meilläkään käynt, ku -76 vuonna viimeksi. Sithä se -80 vuonna talvella kuoli.

Mitä se veli teki siellä?
Se miu veli, eläkkeelhä se on olt aikanaan. Metsätöitähän sil on ollu, niiku miullakii. Halkojahan sitä tehtiin tuota. Se ol sillo 20 mk syli, neljä mottia sellasia nalikkahalkoja. 40-senttisiä tehtiin tuota, meil ol sahat niin hyvässä kunnossa. Pokasahalha sitä pit sillo tehä siihe aikaa, ku tukkiakkii kaattiin, ni semmonen 8-tuumanen, ni se nyt vielä män yksinään, mut sit ku ol 9-tuumanen 3 sylen päästä, ni kyl se sit käi rankaks jo, kun yksinään pokasahalla kaato, se juuresta sahhoo. Se pit laittaa saha hyvvää kuntoon, eihä siel ois muuten hankkint mittää.

Siihen Amerikan juttuun vielä, kuin kauan sie olit siellä?
No mie olin siellä 16 vuorokautta. Ne pitivät miua vuorottain. Veivät aina sinne, 10 km ol se matka. Niil ol autot kummallakkii. 10 km ol se matka siinä välillä ja ne aina veivät ja toivat.

Oliks se maaseutua?
Joo osavaltioa. Olivat pahollaan, jos mie toises paikkaa olin liian pitkään, et työ piettä sitä niin kauan, et se pitäs tuua höille jo.

No sitte se poistulomatka tapahtu lentokoneella, niinku menokii?
Lentokonneella, se käi se poika saattamassa miut sinne lentoasemalle. Ja näinhä mie sit - kun ne antavat lähteissä täält Seutulasta semmosen valkian salkun, SOK:n mainoksen - ko mie näin kellä valkiat salkut, ni mie ajattelin no näähän on lähössä ja mie pein niist vaan kiinni. Mitä se nyt ol siinä 172 km sieltä tänne Nöörkin kohalle sieltä paikasta, asunnolta. Siin ol amerikkalaiset lentoemännät, ei osanneet suomea.

Oliks siellä lentokoneessa hyvä tarjoilu?
Ol hyvä tarjoilu. Ruokahan ol sen matkan puolesta ja tuota siellä antavat niitä ryyppyjä siellä. Sitte kysyvät miulta, että mitä tahtot. Mie sanoin, et jotta sais tuota konjakkirokin. Tulihan se, tulihan se tuota. Mie sanoi, että "ool rait". Ne rupes nauramaa.

Kuin kauan se lento kesti?
Se kesti 8 tuntia yhtä mittaa. Sannoot, että sitä on 8000 km.

Oliks vaikia tottua siihen vuorokausijärjestelmään?
Miulla oli ensin kello siel 'Suomen ajassa' vähän aikaa siellä Amerikassa. Siellä nousse aurinko yhentoist aikanna illalla. Mut sit mie kiersin 'Amerikan aikaan' kellon. Tuota kylhä se vähän ouolta tuntu ensin tuota, kuin paljon se nyt oli jälessä sit se Amerikan aika. Kylhän se ol suurta maata se Amerikka tuota. Se ol se liikenne niin armottoman kova siellä, jotta ei siellä seisontavaloja ole yhtään. Ne on sit ne jonot niin pitkät, että siin ei ole sellaisia seisontavaloja ensinkään, niinku täällä Suomessa missään siellä liikepaikoilla. Kun ne mäni ne autot yhtenään. Mahottomast niitä teitä on jotta ja uusia tehhään aina.

Ne männee alitte ja ylitte aina?
Nii, yhes paikkaa män kolmekii sillä tavalla, et myö mäntii ali sillasta, toine män näipäi ja kolmas siintä päältäpäi samalla kohalla tuettu siinä.

Sie olet tyytyväinen tähän tilanteeseen ja elämään?
Mitäs tässä nyt ennää, muisteloo vain entisiä vuosi ja ku on näinkii hyvin mänt ja terveyskii on vielä palautunut, vaikka oli hyvin heikko välillä.

Siul on tila hyvässä kunnossa ja poika, vaikka sillä on vakituinen vieras työpaikka, ni tekkee vapaa-aikoina ne kotityöt.
Nii se on niin halukas tekemään aina iltasilla. Jos ei se poika ois niin halukas, nii ehä mie ennää. Mie oon aina autelt sitä niin paljo kun oon jaksant. Hyvässä kunnossahan meillä maat on, tuota maat on. Konneet on kaikki itellä. Vaikka se pien tila on ni, sitä on sit aina oma apu on paras apu. Ei sitä oikee saa siihen tarpeeseen vierasta aina tuota, ku sitä tarvii.

Nii teil on traktorit ja kylvökonneet ja puimurit ja kuivurit kaikki itellää.
Vähä liika kallita konneita on osteltu. Nythä tää on paha juttu, jos se Kouvola ottaa ja tullee sinne kohta, ni tuota se on meille niinku kuolinisku.

No ei se tule nyt. Kyl se toistaiseks ainakii männöö näinikkäin.

Sitä ei tiiä, ku panneet sen äänestykseen siellä etuskunnassa.

Nii hallituksen asiahan se on. 

Jos myö tässä nyt vielä katottas sieltä sellasia vanhoja lauluja.

”Mihinkä ne joutune kilikilikellot
illalla tallin naulaan.
Poika se itse valjastaa
sen juoksevan ruunan kaulaan.
Poika se itse valjastaa
sen juoksevan ruunan kaullaan.

Juokseva ruuna se portin pielessä
kilisteli kellojansa.
Juokseva ruuna se portin pielessä
kilisteli kellojansa.
Poika se kamarin pöydän takana
tarjoili kihlojansa.
Poika se kamarin pöydän takana
tarjoili kihlojansa.

Kun sinä kultani meillen tulet,
niin tule sinä aivan hiljaa.
Kun sinä kultani meillen tulet,
niin tule sinä aivan hiljaa.
Kulje pitkin pientareita,
äläkä tallaa viljaa.
Kulje pitkin pientareita,
äläkä tallaa viljaa.

Naapurin poika se pellollansa
korjaili kuhilaita.
Tyttö se istui toisella puolella,
ja välillä oli aita.
Tyttö se istui toisella puolella,
ja välillä oli aita.

Aitalla, aitalla aitan päällä
se lempi se leimahteli.
Aitan vieressä mättähällä
neitonen istahteli.
Aitan vieressä mättähällä
neitonen istahteli.

Sinä olet yksin ja minä olen yksin
ja eikös me käytäis yhteen.
Sinä olet yksin ja minä olen yksin
ja eikös me käytäis yhteen,
Yhtessä sitte korjattaisiin
pellolta pienet lyhteet.
Yhtessä sitten korjattaisiin
pellolta pienet lyhteet.

Sorjalla, sorjalla, sorjalla pojalla on
niin monta heilaa.
Eikä ne kysy kylän ämmiltä,
mitä ne ämmät meinaa.
Eikä ne kysy kylän ämmiltä,
mitä ne ämmät meinaa. 

Mihinkä ne joutu ne vaskirahat
kirkonvaivaisille.
Vaan ne annetaan tään kylän ämmille
kontin kantajille.
Kun te ämmät konttia kannatte,
kantakaa koko vuosi.
Että te tulisitte tietämään
sen kontinkannon kuosin.”

Niin, siinä oli niitä entisajan lauluja. 

Vasemmanpuoleinen mies Jalmari, toista ei ole tunnistettu. Kuva: Antti H.

(Laihajärven kylätoimikunta. Jalmarin haastattelu maaliskuussa 1984.)

"Kaks kuukautta, kymmene päivää on Kekkonen miusta nuoremp"

Takarivissä vasemmalta 1. Toivo (sukunimi?), 2. Arvo (sukunimi?), 4. Väinö Monto, 7. Lauri Hyypiä Venäläisenmäeltä ja reunimmaisena 8. Santeri Hyypiä. Edessä 3. vasemmalta sulhanen Jalmari Venäläinen, 4. morsian Kaisa Venäläinen os. Hämäläinen, 5. Aliina Hovi os. Venäläinen, 6. Lyyli (sukunimi?). Muut tunnistamatta.

Juskan Jalmarin muistelot vuodelta 1984, osa 1:

Sie oot syntyny Säkkijärven Laihajärvellä ja oot sanonu, et oot yhtä vanha, ku Kekkonen. 

Siun syntymäaika on? 

Kakskymmeneskolmas kuudetta tuhatyheksäsattaa. 

Samanikkäinen, kaks kuukautta, kymmene päivää on Kekkonen miusta nuoremp. 

Sie asut nyt täällä Kouvolan kylän perämailla. Siun muisti ulottuu tonne pikkupoika-aikoihin asti. Sillo varmaan maailma ol aivan toisenlainen kuin nykyään? 
Kyl se ol ihmettelevän paljon toisenlainen. Nyt kun tuota, kun mie olin sellanen, et aloin muistaa, se ol siinä yheksän vuotta vanhana, ni ei niitä autoja olt yhtään ja hevosilla sitä ajettiin vaan tietä myöten. Ja tiet tehtiin kaikki, hevosmiehet tekit tiet, yksin, maantietkin kaikki. 

Oliks se siihen aikaan joka talolla oma pätkä?

Se ol oma pätkä joka talolla siint tiestä. 

Sit ol nimismiehen syyni, et se sit tuota? 
Niin nimismies ja sit ol sellanenkin tapaus, että nimismies ku kynnätti sen tien, valtatien. 

Olhan sitä kaheksan kilometriä. 

Mikä tarkoitus sillä? Oliks siinä jo ojat? 
Se levitti sen tien. Olha se vanha maantie, mut se ol liian kapia ja se ol sellanen nimismies, se pan toimeks ja levitti sen. Hevosilla pit kyntää, vältin kans. 

Kävit sie kansakoulun? 
No käinhä mie kansakoulun siel Laihalla. Se ol se yhen vuuen olt jo siinä miua ennen, että mie olin niinko toisia oppilaita siinä kansakoulussa, mut sit muuttu uus opettaja ja se Alma Nikolainen. Sit se män naimisiin sen Martti Vilamaan kans, niin sit se ol Alma Vilamaa. Ja tuota mie olin sit sen ensimmäisiä oppilaita. 

Oliks siinä paljon oppilaita siinä koulussa?

Siinä kolmekymmentä niillä paikkoilla. 

Minkälainen kotipaikka siul ol, oliks se maatalo vai oliks sellanen joku? 

Siul ol veljiä ja sisaria? 
No miul ol vaa semmonen, mäkitupalainen. 
Mie en kaikkia muistakkaa, ku meit ol yheksän lasta ja toiset kuol jo pienenä, ne heikommat. Sit meitä jäi siinä, mitä niitä nyt ol neljä. Meit ol kaikkiaan viis poikaa ja neljä tyttöä. Ja sit niistä kuol jo nuorenna, jottei niitä sit ennää olt ku meitä kolme poikaa ja kaksi tyttöä. 

Montas teitä elossa nyt on? 
Elossa ei ole enää yhtään muuta kuin minä. 

Oliks nää Amerikassa yks vai kaks? 
No ne kaks ol Amerikassa. Toinen läks yheksäsattaayheksän, se vanhemp ja sitten toinen läks yheksänsattaakuustoist. 

Vielläks siulla oli siihen aikaan, ku se Amerikan villitys ol, ajatuksia et oisit lähtent? 
Kyl se vanhemp sisko ois laittant miulle rahat ja tiketinkii, mut miul ei ollut halua sinne lähteä. Mie olin sillon 21 vuotta vanha. Sotaväkkeen jouuin sillon justiin. 

Missä sie palvelit? 
Mie palvelin Viipurissa, Karjalan kaartissa, kuudennes komppaniassa 

Mitenkäs tää kansalaissota-aika, eiks siua sitte vaatineet sinne kummallekaan puolella? 
Mie olin sillo kaheksantoista vuotias ja kylhän ne ol vähä jo luvant tulla hakemaan tuota punakaartiin, mut mie olin sit vähä niinko käpykaartissa piilon kirveellä. Sellanen paikka, missä näk sit yli Laihan lammin, että jos ne sieltä tulloot. Sit olin varuillaan. No ne ei sinne osanneet vähällä tulla. Se ol siellä lammen rannassa semmonen verkkokopper, ni mie sit seinänraost pilkistin, et tullootko ne hakemaan tuota. Mut sit se loppu onneks se sota. Se ol hyvin köyhää aikaa sillon, sit sen jälkeenkin vielä. 

Oliks siinä mittään sellaisia tramaattisia tapahtumia siinä teiän kylässä, tapeltiinko siinä? 
No kylhä siinä ol tuota, että siinä naapurissa ne käivät ne punaset ja siin ol koira, niin ne ampuvat sen. En mie tiiä mikä tarkotus sillä ol. Mie kuulin jälkeenpäin, et niil ol tarkotus tulla sit isäntää hakemaan jälestäpäin. Aika sit män ohi, ku se loppu se kapina. 

Mites ne työhommat, ku sie kansakoulust pääsit ja mitä siun isä tek sillo?
Mie jäin sillo kahelletoist vuuelle, ku isä kuol. Isä tek talven aikana suutartöitä ja kesällä kirvestöitä. Minä olin kaksitoistavuotias, kun se kuol ja sit mie jouuin paimenpojaks yhteen talloon jo sillon ja kaikkea muutahan miun pit melkein tehä, mut ei sonnanmättiä.

Oliks se talo siinä samassa kylässä? 
Samassa kylässä. Mie jouuin siihen ja kolme vuottahan ne minnuu pitivät. 

 

Ei siihen aikaan paljon palkkaa saant? 
No ei sitä saant ko ne puollankaset vaatteet syksyllä ja saappaat ja sit pyhäinmiesten päivänä antot sitte hapanleivän, kun pääsin kottiin. 

Minkä ikäisenä sie kävit rippikoulun? 
Mie olin sillon muistaaksen 17 vuotta vanha, ku mie kävin rippikoulun. Sillo ol justii se patteritöiden aika, kun ne venäläiset tiettivät patteritöitä. Siellä Hiienkalliolla ampuivat. Mie pelkäsin sieltä tullessa aina, että ku ne ampuvat. Sit siitä kävi sellanen polku sivusta, siitä ennen sitä Hiienkallion mäkeä sinne Kosensillalle. Sit mie siintä aina tulin hyvin pelon allaisena siinä kohallaan, kun ne patterii tekivät. 

Oliks siihen aikaan kesän aikana Säkkijärvessä vettä vielä?

No kyl sitä ol sillon, kyl sitä ol. 

Kulettiinks sitä Kosensillan kautta vai pääskös sitä yli siitä portaita pitkin? 
Kosensillan kautta kulkivat, ei sinne portaita pitkin pääst ku vaan jalkamiehet. Kosensillan kauttahan se ol vähän pitemp matka pyörälläkii kirkolle. 

Kukas sillo ol pappina? 
No se ol oikein se vanha rovasti Carpen. Se ol sellanen hyvin ystävällinen mies. Myö käytiin tuota rippikoulua ensin käytiin pappilan pakartuvassa ja sit käytiin se kevätpuolella kirkonmäellä. Sit meil ol se rovasti Hannes Lahti. 

Kuva: Malla T arkisto

Niin, se ol nuor pappi. 

No mites siihen aikaan nuoriso vietti vapaa-aikaa? Mite se tapahtu nuorison kanssakäyminen? 

No se tapahtu joka pyhä. Siellä ol sellanen autiotalo, et siin ei olt asukkaita, siin ol iso tupa. Sinne ne kokoontuvat nuoret aina miehet sekä tytöt. Ja siellä sit opettelin tanssimaan minäkin. Olin sellanen nuor poika. 

Oliks siellä soittajat? 
No siellä ol omasta kylästä soittaja, mikä soitti polkkaa ja valssia ja jenkkaa. Nehän ol sen ajan soittoja. Piirileikkejä ol välillä aina tuota. Soittajat saivat huilata sillon. No tytöt melkein aloittivat piirileikin. 

Minkälaisia ne piirileikkilaulut olivat siihen aikaan? Onks semmosia, mitä nyt ei enää kuulis, et ne olis jotenkin omaperäisiä? Muistat sie sävelen niihin? 
No ne olit semmosia, rakkauestahan niissä vaan. No kyllä miulla jonkin verran on niitä, kyl mie muistan. 

”Keskellä merivesi lainehtii, 

ja rannat on kuin peili 

ja rannat on kuin peili.

Keskellä merivesi lainehtii, 

ja rannat on kuin peili. 
Sievä ja siisti sen olla pitää 

tämän pojan heili

ja tämän pojan heili. 
Sievä ja siisti sen olla pitää 

tämän pojan heili. 

Pihlajan marja on punainen 

vaan tuomen marja musta,

vaan tuomen marja musta. 
Pihlajan marja on punainen 

vaan tuomen marja musta. 
Kaikista muista mä eron otan, 

ikinä en susta ja ikinä en susta. 

Kaikista muista mä eron otan, 

vaan ikinä en susta.”

Muistan mie niitä vieläkii. 

”Tammerkosken sillalla näin heilan ensi kerran. 

Tammerkosken sillalla näin heilan ensi kerran. 

Sil ol yllä talvitakki, ai, ai talvipaltto. 
Sil ol yllä talvipaltto ja käveli kuin herra. 

Ei mun heilani herra ole eikä ylioppilaskaan. 

Ei mun heilani herra ole eikä ylioppilaskaan. 
Vaan on tavallinen talonpoika, ai, ai talonpoika. 

Vaan on tavallinen talonpoika hieman herraskainen. 

Pappa lupas talon laittaa Saarijärven rantaan. 

Pappa lupas talon laittaa Saarijärven rantaan. 

Siellä sitten vasta ilo alkaa, ai, ai ilo alkaa. 

Siellä sitten vasta ilo alkaa oman kullan kanssa. 

Suri pappa ja suri mamma ja molemmat suri. 

Suri pappa ja suri mamma ja molemmat suri. 

Hulivili, hulivili, ai, ai hulivili. 

Minkälainen hulivili minustakiin tuli. 

Kaks on pojalla heiliä, lihava ja laiha. 

Kaks on pojalla heiliä, lihava ja laiha. 
Ostin litran lämmint maitoo, ai, ai lämmint maitoo. 

Ostin litran lämmint maitoo, lihotan se laihan. 

Yks on markka taskussa ja toisen otan velkaa. 

Yks on markka taskussa ja toisen otan velkaa. 

Enkö sitten miniäksi, ai, ai miniäksi 

Enkö sitten miniäksi mammallesi kelpaa. 

Oisinhan minä kelvannut sille itse riiarille.

Oisinhan minä kelvannut sille itse riiarille.

Vaan en kelvannut mammallesi, ai, ai mammallesi 
Vaan en kelvannut mammallesi ja komealle sisarelle.”

No sellaset olivat ne laulut.

Kun sie pääsit sotaväestä, niin mihin sie sit mänit töihin? 
1917 kesällä mie mänin semmoseen hinajaan lämmittäjäks. Se ol tuolla, se ol tuolla Saimaalla vuokrattunnaa. Pohjolan Orslahest laiva ja Olssoni Viipurista omisti sen hinaajan. Se ol ennen sotaväkeä 1917. Mie täytin sillo Savonlinnan kalliolla - siinä kun pestiin sitä pannua, ni siin ol se 17-vuotispäivä. Sit ol koko kesän se laiva siellä Saimaalla. Se ol aika rankkaa, ku tuota sitä pit kuuen tunnin löysiä ajettiin ja pyhät ja aret olivat samanlaista menoa. Halkoja otettiin laivaan Puumalastakii yhen kerran, siel ol iltamat talolla, mut ei auttant ajatellakaan menoa. Mie olin lämmittäjänä ja miun velimies ol koneenkäyttäjän apulaisena. Se ajo yksinään, lämmitti sekä hoiti konneen. Mut sit miun kans ol koneenkäyttäjä erikseen, mikä hoiti konneen, mie vaan lämmitin. 

Ajettiin kuparkiviä sielt Outokummusta koko kesä tuonne Juojärvelle ja se ol tuotu hevosiin kanssa. Se ol ensimmäistä kertaa, kun tuota kuparkiveä otettiin sieltä Outokummusta sillo -17 kesällä. Se ol sinne johonkin Juojärven rantaa, yhteen saareen talven aikana ajettu ja sieltä lastattiin ja tuotiin tänne. Kolme roomua meiä hinaaja vet ja sit Halla III ol puolvälissä ottamassa aina vastaan. Se vei Mikkeliin ja Mikkelissä lastasivat sit rautatievaunuun. Sillo olivat jo sähkövinssitkii, millä nostivat sen. Se ol sellast kuparin näköst kiveä jokseenkii vaan raskaampaa ku muu kivi. 

Ei sitä tuotu Saimaan kanavan läpi tänne merelle, ei? 
No myö oltii siellä tykkänää siellä sisävesillä, et tuota myö ei Saimaan kanavaa kulettu muuta ku poistullessa ja männessä. Siinä män se kesä. Syksyllä mie pääsin sit pois, mut en mie ruvent jatkamaan. Se ol semmosta raskasta kuumaa hommaa, kun tuota siellä kuumassa konehuoneessa pit niitä puita uuniin aina pistää ja siellä Saimaalla ni ei tuulta oikein käynt. Siel ol semmosta tyyntä ilmaa melkein aina. 

Sit syksyllä päästii vasta pois sieltä ja tultii sitte tänne Orslahella, ol se hinaaja olemassa siellä meren rannassa ja kun tultiin pois ni niin kova myrsky oli siellä kun tultiin sieltä Viipurista sinne Orslahelle, ni kuus tuntia kesti aijaa jyskyttää sinne. Ja kun käi semmonen vähä syrinlaine ja päinlaine, ni kone löi tyhjää, ropel aina, jotta se kesti niin kauan ja välistä se men niihin aaltoin välliin. Pien hinaaja, ettei sielt näkynt ko kirkasta taivasta. Aallot kuohuvat niin kovast. Se ol sitä syksyä justiin lokakuuta, ku sieltä tultiin pois. Et kyl ihminen on avuttoman makunen, sillo ku joutuu merelle. 

Minkäs ikänen sie olit, ku menit naimisiin? 
Johan mie olin vanha pojanloppi sillo, olin 30 vuotta vanha, ku vihittiin. 

Sen laivassa olon jälkeen niin mitä hommia sie teit sitte? 
No sitte -25 vuonnaha se sit alko tulla sementtitiili niin muotiin, ni sit työ opetti siihen muuraukseen. Sannoot et työ tekijää neuvoo. 

Niitä oli aina niitä töitä, et kiireen perrään, kun toine sokkeli ol valmis, ku toisen sai tehyks. Pithä niitä muurata kesässä siinä neljä - viis navettaa ja kansakouluja. Kansakoulu muurattiin yks ja tuolla Ylä-Säkäjärvellä. 

Ensin tekivät tuota pölkkyseiniä, mut ne pit purkaa pois niist navetoist, ku ne lahovat. Ja sitte tuli se sementtitiili muotiin, että tuota. Helsingin Sementtiyhtiön herrat käivät mainostamas kovast sementtiä ja. Miul ol sit sitä työtä niin paljon, että mitä nyt muistan elläissään ainakii 60 navettaa niitä tul tehtyä. 

Sit pienempiä töitä vielä, että niitä tul enemmänkin. Sit mie rupesin vielä rakentammaa kotia sillo -31 vuonna sinne Säkkijärvelle. Se on ku tyhjästä alkaa, ni siin olkii yrittämistä. Näinikkää maaliskuun alusta rupesin sitä laittamaan sitä kotia ja syksyllä laitettiin jo pilarit nurkkii alle ja seinän alle. Maaliskuus rupesin sitä laittamaan ja olivat niin hyvät ilmat. Ensin piettiin tulta ja sulatettiin sammalia ja sillä tavalla. Mut sit tulivat niin hyvät ilmat maaliskuussa, et sammaleet sulivat omineen. Aurinko paisto niin lämpömäst, sulivat omineen. Sit mie sain sen talon katto päälle, Vapunpäivänä ol katto päällä. Jotta seitsemässä kuukauessaha mie talon tein sinne ja sillo al semmonen aika vielä et tuota tavara ol halpaa, mut rahhaa ol vähän. 

Teitkö sie sen talon poikamiehenä ollessaan? 
Sitko menin naimisiin, niin heti seuraavana kesänä. 

Ja siun vaimo ol täältä Karvalan kylästä, Savelan tyttäriä, Katri Hämäläinen. 
Niin Karvalan kylästä Katri Hämäläinen, ol yheksän vuotta nuoremp minnuu, mut ei siihen näköjään siihenkään voi turvata. Se on olt jo 11 vuotta hauassa. 

Piettiinks siihen aikaan, kun häät olivat, ni läksiäiset erikseen, vai oliks häät ja läksiäiset yhtaikaa? 
Erikseen ol, aamulla ol läksijäiset ja iltapuolella olivat häät. Sillo ol Laihalla vielä se urheilukentän tapanen luonnon kenttä. Se ol se lava siellä viimeistä vuotta ja sit mie sain pittää siinä ne häät. Ne ol miun viimeset, et sit siel ei ennää muita kemuja pietty. 

 

Vihittiink teijät pappilassa vai? 
Vihittiin siellä Savelan pihalla. Ol heinäkuun 4. päivä 1930. No siihen aikaan alko olla jo autoja käytössä. No ei olt oikein paljon autoja. Olihan miulla kyl sillo autot tuomassa sinne. Siihen aikaan hevosilla ne hakivat kaikki. Miul ol niinku ensimmäiset autot. 

Se ol aika pitkä matka. 
No olha se, se ol 18 kilometriähän se ol. Miul ol sit kolme autoa kyyissä ja niinku ennen vanhaa kukkaspoikia ol viis ja tyttöjä saman verran. 

 

No kuka siellä soitti sitte? 
No siellä soitti ne Jarvan veljekset, Kujalan veljeksiks sanovat niitä. 

 

Kuka siellä läksiäisissä soitti? 
No täällä ol Anttoon Hämäläinen. 

Oliks se yksinnää vai Parkko-enon kans? 

No sitä en muista kyl tarkkaan. Parkko-eno ol sillon vissiin Amerikassa. 
Siinähän ne tanssi siinä Savelan, siinä sellanen kuurin tapanen siinä tallin eessä ol.

Sie jatkoit sit taas sen naimisiin menon jälkeen niit muuraustöitä?

Sit jatkoi, sithä sitä ol. Tein sitä melkein yli 20 vuotta.

(Laihajärven kylätoimikunta. Jalmarin haastattelu maaliskuussa 1984.)

Ennen siellä kotona huudettiin lehmät nimeltään

Sivin lehmiä uudella asuinpaikkakunnalla. Kuva: Malla T.

Mäkelän Mirjamin muistelot: RINTTU

Monta kymmentä vuotta takaperin, siis siihen aikaan, kun Laihajärvestä lehmät kävivät väljällä ja haassa oli hotua, seurasivat paimenet lehmiä koko päivän. 

Miulle on kerrottu, että puoleen päivään saakka paimenet tiakoivat yhdessä, hajaantuen sitten kukin omien lehmiensä luo viedäkseen ne ajoissa illalla kotiin. Paimenina olivat kölkkitytöt ja -pojat, jotka eivät vielä osallistuneet raskaaseen työhön sekä vanhukset. Siinä yhdessä ollessaan paimenet leikkivät, pelasivat parkiviä ja löivät sirkkaa. Vanhukset haastelivat tarinoita ja entumia, mitä olivat luulleet nähneensä. 

Kai siinä joskus kinasteltiinkin, koska pojat kuulivat linnun laulavan karhulehdossa: ”Tytöt kiuhkaat, tytöt kiuhkaat''. 

Mihin toinen lintu vastasi: "Niin tekkööt, niin tekkööt".

Aamusin taas, kun kellot alkoivat kalista ja karjat kulkea metsään, antoi Serkun suuri kello juhlallisesti haasteen kylän lehmille: "Läkkä, läkkä Latakkaan, läkkä Latakkaan”.

Koson pienet kellot siihen kerkeest vastasivat: "Kil-kin-kan-kaalle, kil-kin-kan-kaalle".

Vielä vähän ennen sota-aikoja kävivät lehmät väljällä, mutta paimenena olo supistui kahteen ensi päivään ulos laskemisen jälkeen. Muulloin vain lehmät vietiin metsään ja illalla etsittiin. Myöhemmin tulivat karjan käyttöön pellot ja haat ja palkattujen paimenten virat hävisivät.

Kun te nyt jokainen uusilla paikoillanne iltaisin kututte lehmiä lypsylle, niin eikö vain se huhuilu tapahdu kuin sillä paikkakunnalla on tapana. Ennen siellä kotona huudettiin lehmät nimeltään. 

Nämä viimeiset sota-ajat ovat antaneet ainakin kaksi paljon käytettyä nimeä lehmille - Muisto ja Evakko. Jokaiselle on nimien tarkoitus tuttu. Ennen yleensä lehmien nimet olivat kki-päätteisiä, kuten Onnikki, Mansikki, Tuotikki, Lemmikki, Kaunikki ja niin edelleen. Tarhassa syntynyt lehmävasikka oli Tarhikki. Oli kyllä poikkeuksiakin, kuten Hertti, Sunno, Solkur lempinimeltään Solkka.

Usein ne paimenet taisivat parhaiten muistaa ne lisänimet, saattoi joku lehmä olla Nursilmä, Leikki ole Leko, Vyötikki Vökö. Lehmien nimet olivat usein tapa karvaaseen. Hyvään lehmätoivoon oli tullut Hyvikki, Toivikki. Juhlien aikaan syntynyt oli Juhlikki. 

Kosolla kuului ennen olleen Harmikki, ei kiusan puoleen vaan väriltään harmaa. 

Kun teillä nyt hyvät karjan omistajat syntyy uusia vasikoita, niin muistakaa näitä entisiä kotoisia nimiä, kuten sointuvaa Joulikkia, Kestikkiä jne. Ne tuovat mieleen kesäiset kotikylän kujat karjalaumoineen ja ovat paljon kauniimpia kuin vierasperäiset nimet, mitä ei kunnolla osaa lausuakaan.

Tää on kirjoitettu 1951. 

Riimikki-terveisin Mirjam Mäkelä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot.)