Mites tää nyt on oikeen laitapeliä ...

Lyijysen Martan ja Sirkan muisteloita, osa 1

Martta minkälaisia mietteitä siellä kylällä ja sinulla itselläsi oli, kun alkoi tuntua, että sota on syttymässä?
Niin, muistan sen. Sillon ku oli ne alkuajat, niin meille tuli lottia ja suojeluskuntalaisia. Niillä oli siinä lavalla vartiopaikka, semmonen torni siellä katolla. Ne kävi siellä ja sitte sillo marraskuun viimeinen päivä, sillo ko sota alko, lentokoneita lens sitte ja äiti män sinne lavalle ja kiipes sinne torniin, sinne ylös lavan katolle ja isä sitte oli vihanen, ku se ei ollu siellä sillon, se ol jossain muualla. Siel oli jotkuu vahtivuorossa ja ne vaan sitte naureskeli siellä, ku mummo tul sinne korkealle torniin, mut isä oli vihainen, ettei sinne olis saannu mennä. 

Sillo ensimmäisen päivän ko se alko, niin sillo lensi muutama kone. Sen mie muistan ihan tarkkaan. Mutta ne oli viel meillä muutaman viikon ne lotat ja suojeluskuntalaiset, mutta sit ne muutti siihen, kenenkä talo se oli, missä Kuuselan Lauri asu, Hiekan ja osuuskaupan välillä.

Lyijysen sisarukset puolisoineen. Simo ja Maria, Väinö ja Alina, Elsa ja Aarne.
Edessä Väinön tyttäret Sirkka ja Martta.

Oliks tää ilmatorjuntatorni siellä lavalla?
Lavan määllä, siellä lavan katolla. Sinne ol tehty sellanen torni, sinne lavan katolle. Sinne oli tehty tämmönen torni.

Ketkä siellä oli vartiossa?
Suojeluskuntalaisia siel oli ja lottia. Niit oli Satamast oli yks lotta ja Jokkyläst oli ja sitte niitä meiän kyläsiä siinnä. En mie muista kaikkia, ketä siel oli niit suojeluskuntalaisia, niitä mie en muista, mut meiän isä ja oli.

Oliks ne yötä päivää siellä vartiossa?
Vuoronperään, niil oli aina ne vahtivuorot, niit oli aina kaks siel vuorossa yöllä sekä päivällä.

Onko Sirkalla mitä muistoja tästä?
Samat muistot en muuta muista. 

Sanoitte, että Laihajärvelle odotettiin evakkoja, kuinka pian niitä sitten alkoi tulla ja mistä päin?
Ei niitä tullu. Meillekkiin vartuttiin ja laitettiin niin, et niil on sit tilaa, kun ne tullee. Et me otetaan ja ne saa olla meillä yötä, mut ei niitä tullutkaan. Ne meni sinne Villalaan ja. 

Me oltiin kerran Sivin Lahjan kans ja siel oli toi Susson Huuko ja ketä kaikkia meit oli sielt Laihalta. Myö mäntiin pyörien kans kirkolle ja sielt meiät vietiin sit sinne ja yhen talon lattialla nukuttiin ja sitte seuraavana aamuna, kun ne tuli, ni sitte myö vietiin ne Ylämaalle. Ja sitte ne vietiin sieltä taas Lappeenrantaan päin ja sinne niinko pohjosempaan päin. Mie olin yhen kerran ainakii Lahjan kans siellä ja tuota olikohan Hiekan Kaisa siellä ja. Sitä mie en oo varma. Se oli niinku lottia kans.

Kerroppa karjanhoidosta ja minkälaista karjaa teillä oli?
Ei olt ku lehmiä ja muutama lammas ja vasikoit ol ja aina siinä sivussa ja hevoset. Tehtiin käsipelillä kaikki. Heinät niitettiin niittokonneella ja sitte haravoitiin ja korjattiin. Ei sitä sillo ennen ollut kummempaa, et semmost se oli.

Minkälainen navetta oli, oliko kaikki karja ja hevoset samassa?
Ei, hevosil oli talli. Navetas oli lehmät vaan ja siat ja vasikat ja lampaat. Siin ol niinko kolme semmost karsinaa, yks sikahan meil vaan oli.
Vesi ei tullut sisään. Se piti kantaa. Meil oli kyllä kaivo ihan muutaman metrin päästä navetasta ja välillä haettiin saunan kaivosta, mut sekään ei ollu pitkällä, että saavilla vietiin aina. Ei ollu pumppu- eikä vinttikaivoa. Pitkävartisella kapalla nostettiin vesi. Saavilla kannettiin eläimille. Ei ollu sillon. Sisälle kannettiin ämpärillä vesi.

Aamulla lehmille pantiin ensin jauhot sinne pöydälle, ne syötettiin enstäin. Sitten kun ne oli jauhot kaikki liponu, ni sitte niille pantiin heinät ja sitte ku ne oli syöny heinät vähemmäks, ni sitte pantiin viel pehkuja. Illalla samalla tavalla. Sitte ain lypsyaikana, sillo ko mie olin viel koulussa, ni mie en kelvannut lypsämään, ko jotakin sellaista, mistä tuli vaan muutama tippa. Sit ko äiti olis lähteny johonkin kylään ja Kerttu meni kuoroharjoituksiin, niin isä lypsi sitte, jos oli päivälypsylehmiä sillo ennen sotaa. Sitte se kerran se sano sitten, nyt kaikki naiset marjamettään, et hää lypsää sitte päivälypsylehmät, ku aina pit olla joku kotona, ku syksyllä ol ain päivälypsylehmiä. Isä sano, et ”nyt kaik akat marjaan, kyllä mie lypsän.” Niin et se oli sillon jo tasa-arvoa ainakin meillä.

Minkälaiset oli päivälypsylehmiä?
Sellaset, kun poiki. Poikineet lehmät lypsettiin. Syksykesällä, mitkä poiki, ni ne lypsettiin aamulla, päivällä ja illalla. Talvella tehtiin samoin. Sillon, kun minä olin, muistan sitä aikaa. Niitä lypsettiin siinä pari kuukautta, kolme kuukautta. Mut jos siitä oikein paljon tuli maitoa, ni sit lypsettiin pitempään. Mut semmoset pienlypsysemmät, niitä lypsettiin vaan vähän aikaa. Muuten vaan lypsettiin kaks kertaa päivässä.

Meil ol sekarotusta karjaa, nupoja ja sarvipäitä. Kauanko nää lehmät oli ummessa?
No se riippu ain siintä, jos toiset lehmät lypsi hyvin, ni ne ei olleet ku pari kolme viikkoa, mut toiset lehmät oli kuukauden ja enemmänkin.

Oliks nää lehmät enemmän kevät- vai syksypoikivia?
Niit ol vissiin molempia, niinko syksykesällä semmosia, mitkä elokuussa poiki, ni nehän sit taas seuraavana vuonna poikivat sillon ja toiset olivat kevätpoikivia. Mettäs kävivät ja sit välillä käytiin paimenes siel Suurensuon niityllä ja.

Mihin aikaan aamulla lähdettiin navettaan?
No kuudelta, en minä tiedä, kuudelta vissiin tai vähän ennen. Mut ehän niit ku ei olt niin montaa ja sillo kun minä kävin koulussa vielä, ni äiti kävi aina Kertun kanssa lypsämässä. Sitte ko mie pääsin koulusta, ni sitte miun ko ois pitänt tehä murkinaa miehille, ko miehet läksivät aina mettään. Pit olla seittämän aikaan jo läskisoosit ja potaatit keitetty, niin tuota, mie en viittiny tehä sitä ruokaa, ni mie läksin sitte navettaan.

Minkälainen valaistus oli navetassa?
Öljylamput, eihän sillo viel sähköjä olt.

Minkälaisia aluksia lehmillä käytettiin?
Sammalia jauhettiin ja sit havuja. Meijän vanha pappa hakkas aina. Tuotiin mettästä havuja, kun puita hakattiin, sit sielt tuotiin havuja ja sit se hakkas ne pieneks ja sit se kipus navetan vinttiin. Siel oli semmonen, millä ne jauhettiin ja sit niitä pantiin lehmien alle. Ne oli kuusen havuja. Tähteeks jääneet patikat oli hyviä polttopuita. Turvetta nostettiin Munasuolta.

Missäs maitoa kesäaikaan säilytettiin, oliko jäitä?
Separoitiin, mut vietiiks meil jo sit meijeriin maitoa. En mie sitä muista, mut sit yhteen aikaan separoitiin ja vietiin sinne Kosensillan meijeriin, vuorotellen veivät. Kerma vietiin meijeriin, mut sitä mie en muista, et ruvettiinks sitä maitoa viemään. Sitä mie en yhtään muista.

Valmistettiinko kotona voita ja miten se tapahtu?
Kermaa kerättiin ja sit se annettiin vähän niinko hapata. Sitte kirnuttiin ja pestiin monessa vedessä, että piimä lähtee pois. Voita vietiin Osuuskauppaan ja sit meil ol aina tinkiläisiä välillä, se kun toi Pienen Annin tytär oli Amerikasta käymässä. Sehän piti meillä voitinkiä, että se ei saanu mistään niin hyvää voita ku meiltä. Se hak meiltä aina voita.

Oliks teillä sitte Osuuskauppaan vietävässä voissa numero, että kuluttaja tiesi, mistä voi oli kotoisin? Oli meillä niin.

Käytettiinkö teillä ostoväkirehuja eläimille?
No mie en tiedä, ei niitä vissiin kovin paljon käytetty, ehkä vähän käytettiin. Omista viljoista sitte, ei niitä paljon myyty rehuviljoja.

Yks sika oli vuodessa. Se kasvatettiin ain niin isoks, et 100 kg ja ylikin. Sialle annettiin keitettyjä perunoita survottuna ja siihen lisättiin vettä jauhoja kauraa ja ohraa ja millon mitäkin. Syksyllä ain tapettiin.

Kun sikaa ei voinut punnita, niin mistäs ne ties millon se oli satakilonen? 

Kuka teillä kävi teurastamassa?
No kyl ne vanhat tanttarat tiesivät, millo se on sopiva, kyl ne näki sen. Siin piti olla läskiäkkii. Mie en muista sit aikaisempaa, mut sit se kävi se Uutelan (Hailin) Oskar sielt Lamminniemestä. 

Lampaita oli kymmenkunta. Aamulla aina vietiin maantietä myöten hakkaan ja illalla takasiin. Aina ku auto tuli, ni sillo ne meni pitkin mettää. Sit ko ne tottu siihen, ettei ne pelänny autoja, ni sit ne jätettiin sinne. Sit syksyllä tuotiin takasiin ja taas alko sama peli. 

Mie en muista kerittiinkö lampaat kaks vai kolme kertaa vuoessa, vissiin kaks kertaa. Keväällä ennen kun päästettiin ulos ja syksyllä kun tuotiin sisään. Ei niitä villoja punnittu, mut ei niistä monta sataa rammaa tullu, isosta ehkä tuli puol kiloa villoja. En osaa sanoa tarkkaan. Villat karstattiin sitten. Muutaman kerran myöhemmässä vaiheessa lähetettiin tehtaalle, mut sillon ennen sotia ni ne käsillä vaan raavittiin. Pantiin mustaa sekaan ja valkosta ja sit ne nypittiin, kun ne oli yhen kerran karstattu ja sit ne vielä karstattettiin, et niist tul tasasta, jos tehtiin jotain semmoista kangasta tai villapaitaa tai jotain semmosta, että siitä tul hyvää, mut jos tehtiin jotain vaan tavallist sukkalankaa, et oli kiire, ni ei sillä ollu sit niin väliä.

Muistatko sellaista sanontaa, ku puollankanen, Mitä se oli?
Se oli, miesten vaatteet tehtiin housut ja takki puollankasest. Siinä oli pumpuli loimet ja villalangalla kudottiin, sellasella oikein hyvin tasaiseksi tehdyllä villalangalla. Puollankasta ei vanutettu, mutta sarkaa ku tehtiin, ni siihen tehtiin villalangasta sekä loimet että kuteet ja sitte se vanutettiin. Niistä tuli molemmista päällysvaatteita. Ja sitte tehtiin pellavalangasta piikkopöksyjä. Meiän isä tykkäs kauheasti piikkopöksyistä, ne olivat semmosest oikein paksusta rohdinlangasta tehty. Ne pisteli aina uutena. Rohdinlankaa oli kude sekä toimi, vaikka se loimi piti olla vähän parempaa ja tasasempaa, ettei se katkee siinä ko lyödään.

Oliks teillä kanoja?
Oli aina muutama valkonen kanakiin. Saatiin munia omaan käyttöön. En mie muista, et niit ois myyty. Kanat oli vapaana navetassa, orrella nukkuvat. Leipää ja jyviä ja jotain sellaista vietiin ruoaksi.

Mites tää hevosten ruokinta?
Meil ol kaks hevosta sillo ennen sotaa, mut tuota eihä meil sit ennää ollu ku yks. Niil oli talli erikseen. Hevosten ruokkiminen oli miehiin huushollii, miehet hoiti sen asian. Kyllä sinne talliin piti männä yhtaikaa ko navettaankin. Ko niillä pit olla seittämän aikaa murkina miehilkii. 

Ko meil ol yhtenä talvena, sillon ennen sotaa kolme hyyryläistä siinä, sieltä Kannakselta jostain ja tuota ne meillä asuvat ja ne käi meiän metässä töissä ja sitten tuota isä ja Tahvo oli, ni niit oli viis ku mettään lähtivät ja sit ne laitto eväät. Ne oli meillä koko talven. Ne tuli ennen joulua. Mie en muista, olivatko ne sen joulunkin, mut kevättalvella ne oli vielä. 

Ja sit vielä sieltä Muurikkalasta, se Kavalan Väiskä ol välil meil yötä, ettei tietänt aina, mihinkä petiä sit tehdä. Ne ajoivat sit puita, ko ne kolme miestä kaasivat niit puita. Ne olivat semmosia reissumiehiä. Ne rupesivat kysymään, kun ne tulivat, et ne oli meillä koko talven, melkein kevvääseen saakka. Kaks veljestä ol ja sit yks ol eri. Aina pit olla jo seittämän aikana läskisoosia ja potatit ja sitte taas illaks laitettiin ruoka, kun ne tuli mettästä. Sitte ne laitto eväitä, mut sillon ei ollu termospulloja, et mie en muista sitten, ottiko ne mitään muuta, ko paljasta voileipää. 

Anton Salmela ja muita miehiä metsätöissä Laihajärvellä. Kuva: Merja T

Mites teiän karjalle sitte kävi, kun sota sytty, toitteko te sen tullessaan vai jäikö se sinne?
Myö tuotiin ne sinne Miehikkälän Tyllin kylään, myö oltiin siin Tyllillä. Myö oltiin siin talossa ja sitten myö mentiin sinne, mut sit meil hävis matkalla kaks vasikkaa. Sitte niit kyseltiin ja kyseltiin, sit yks sano, et siin yhes talos, siin tien vieres on vasikoita. Kivelän (Venäläisen) Jussi ol meiän kans. Se vei Harjulan Matin tavaroita sinne Muurikkalaan. Mie en tiiä, et mihkä se niitä sinne vei. Ja sit Jussi ja Jouko mänivät sit kysymään vasikoita sieltä niiltä ja niil ko olivat laput kaulassa, mut se isäntä ol niin vihanen ja se ei ois antant niit, mut ko niil ol laput kaulassa. Sit ne toivat ne siihen talloon, mis myö oltiin ja tuota noin. Sit oli semmonen päivä, et nyt saap viedä sitten, kuka haluaa luovuttaa niitä sitte, niin sinne Saivikkaille. Sit myö lähettii niitä viemään, ni sit se talon emäntä vaihto meille yhen lehmän ja otti meiltä sit semmosen poikivan hiehon ja sit yks lehmä me jätettiin sinne sitä vasten, et se hoitaa sit sen lehmän ja lypsää. Sitte myö vietiin ne ylimääräset sinne Saivikkaille ja sit siel ol yks lihan ostaja. Se osti meilt sen yhen mullikan ja me myytiin ne sitte.
Milläs myö niitä sinne vietiin sitte, muutako hevoset myö vietiin, ko myö lähettiin Merikarvialle Joukon kans ja Jussikiin tuli. Mut mie en tiiä sit, mistä se ne Harjulaiset sit tapas, mut tuota sinne Merikarvialle saakka myö mentiin, niinko yhtä matkaa ja Lyijysen Mari ja Veikko olivat kans muistaakseen. Se yks lehmä jäi sinne siit sinne talloon Tyllille. Isä ol meille sit aika vihanen, ettei teillä ois ollu mitään oikeutta niitä myyä. Kun isä tuli sitten jälestäpäin vasta sinne Merikarvialle, niin sit tuota sieltä tuli se lappu, et kuinka paljon niist sit saahaan, et paljonko tuli rahaa, niin tuota, sit se sano, et noo, ei hän nyt rupee tästä tappelemmaa, et hää ol sit tyytyväinen siihen rahasummaan ja sit se yks lehmä, mikä jäi sinne Tyllille, sit se haki sen ja toi Merikarvialle.

Mihin sitte vasikat ja lampaat joutuivat?
Meil ol sillo siinä yhtenä päivänä sotilaita, ja mie sit sanoin itekseen, et tulis nyt Jouko, se ol viemäs tavaroita sinne Muurikkallaan, et se tappas tuon vasikan, kun lehmä ol juur poikinu, et sais heittää tonne sontakasaan. Ni se yks sotamies sano, "mitä sie nyt puhut". Mie sanoin, ettei tuollaist vastasyntynyt vasikkaa voi mihinkään viedä. Se sano, et hyö teurastaat sen ja laittaat uuniin.
Muistaakseen ne makso siitä jotain. Ne teurasti sen vasikan ja ne osti lampaankiin ja ottivat siitä puolet ja laittovat sen toisen puolen lumeen siihen pihalle, tekivät ison kuopan siihen. Sitte mie sanoin Joukolle, "ottikohan ne sotamiehet sen lampaanpuolikkaan" ja se oli siellä, sit myö mäntiin sinne. Se otti sen sieltä sen lampaanpuolikkaan sielt lumihangesta, vietiin sit sinne Tyllille ja paistettiin se siellä. Sen vasikan ne söivät, ne paisto sen uunissa. Siitähän tuli hyvä paisti.

Kuis kauan työ (Martta ja Jouko) olitte siellä Laihajärvellä? 

Etteks työ Sirkka, Heikki, Alina ja Simo lähteny jo aikaisemmin?
Myö lähettiin sitten vasta, ko se rauha oli jo tullu. Siin oli muutama päivä aikaa muuttaa sitte. Sillo oli vielä aika paljon lunta, ku myö mäntiin sinne. Mie pelkäsin, et lehmien utareet ku jäätyyt, mut Kerttu sano miulle sit aikasempaa, et ”jos joutuu mänemään pakkasella, ni laita tenttaa ja voitele ne utareet”, mut ei ne paleltunneet. Semmoses katoksessahan ne oli siellä, ei ne mihinkään navettaan sopineet siellä. 

Martta, Jouko ja Sirkka Lyijynen. Kuva: Raimo K

Keitä teitä oli siellä, oliks Kerttu ja?
Ei, ko myö oltiin Joukon kanssa kahestaan. Kerttu oli siellä keittämässä niille ilmavartiolaisille Laihalla, mut mihkä ne sit mäni sieltä, ko ei ne sit enää Laihalla ollu. Tahvo oli sodassa, oli armeijassa sillo justiin. Isä oli siellä suojeluskunnassa, ilmavartiossa. Se ei asunu kotona. Myö oltiin sit loppuaikan ihan kahestaan ja sitte mie leivoin yhtenä päivänä. Mie tein hapanta leipää ja ko mie en olt koskaan leiponu. Siit ois tullu muuten hyvää. Se oli niin hyvää se leipä, mut ku mie en laittanu siihen suolaa. Ja sitte tää Raimon isä tuli meille ja meil ol lämmintä se leipä. Mie sanoin, ettei se oo hyvää, ku "siin ei oo suolaa". Se otti ja sano, et "tää on niin hyvää jotta". Sitte mie vein niille toisille sotilaillekkii ja sanoin, ettei siin oo suolaa. Pojat söivät sit niin mielellään. Se ol miun ensimmäinen hapanleipätaikina, minkä mie oon leiponu.

Oliks siellä siilo ennen kun se rauha tuli pommituksia?
Olihan siinä viel niit pommituksia vähästä ennen, mut sit ko se rauha tul, ni sit ei olt ennää mittää. Mut sit siintä kulki niit sotilaita ja sit ne jotkut aina poikkes. Sit ne puhu, että Susson Tauno on kaatunut, mut sit mie näin sen siin maantiellä, et mie tiesin, ettei se oltu kaatunu. 

Saitteko te kaikki huonekalut ja kaikki pois?
Eihän myö saatu kaikkia. Mut sit yks sotilas män sinne Käpyn (Hyypiän) Martalle ja se sano "mites tää nyt on oikeen laitapeliä, ko tuos naapurissa on noin komia nuor pari ja se mies on niin riski, et se voip olla täällä ja toiset on tappelemassa". Martta sano, et "eihän se oo mikkään mies, sehän on vasta 16 vuotta vanha poika". Se ei uskonu millään. Martan piti oikeen kivenkovaa väittää sille, et ne on sisarukset, ei se oo mikään aviopari. Jouko oli niin iso. 

Serkukset Jouko ja Veikko Lyijynen Noormarkussa Ahlströmin villan pihalla. Kuva: Terttu Heikkilä.

(Laihajärven kylätoimikunta, Martan ja Sirkan haastattelu Vantaalla 29.2.1996)