Laihajärven jouluja

🎄 Rauhallista joulun aikaa 🎄

Toimittaja Jaakko "Jaska" Jarvan (1931 - 2023) 

muisteluja lapsuuden jouluista Säkkijärvellä

Laihajärveläisen Paavoin talon (Monto) tytärten Helvi, Tyyne, Aino, Hilma ja Elma lapsia. Serkukset olivat talvisodan aikana evakossa Helvin luona Virojoella. 

Vas. edessä: Montonen Kalevi ja Jaakko (Viipuri), Sorvari Matti (Viipurin mlk), Montonen Anneli (Viipuri), Rokka Antti ja Hilkka (Virolahti), 

Hätönen Eero (Heinjoki). Takana vas. Jarva Jaakko (Säkkijärvi) ja Hätönen Kaisu (Heinjoki). Kuva: Hilkka Kurko.

Laihajärven jouluja (julkaistu Säkkijärvi-lehdessä 12/1995)

Lupasin vuosi sitten tämän lehden ”päälle” Kaijalle, muistella joulunaikoja Säkkijärven Laihajärvellä. 

Muistiinhan rupeaa kertymään tapauksia muutaman vuoden iässä. 

Se oli Kujalassa, isäni syntymätalossa - ja omassanikin - kun muistan ensimmäisen joulupukin vierailun. 

Ikä lie ollut neljän hujakoilla, kun Kerttu-serkkuni kanssa odottelimme suuressa tuvassa, ison kuusen juurella joulupukin tuloa. Alahuuli meni kummaltakin hilpalleen ja itku oli lähellä, kun pukki kolisteli sisään.

Serkukset Jarva Kerttu ja Jaakko Kujalan talon rappusilla
Laihajärvellä 1930-luvun alussa. Kuva: Jaska.

Joulupukki tyrkkäsi kättä ja ihmettelimme jännityksessäkin suuria käsiä. Äänikin vaikutti tutulta, vaikka emme osanneet sitä lähipiiriin yhdistää. Jälkipohdinnoissa selvisi joulupukkina silloin esiintyneen Arvi-serkkumme -myöhemmin autoilijana toimineen ja nyt Oulun kaupungin katuja eläkeläisenä kuluttavan.

Lahjakorit pukilta olivat tuolloin 1930-luvun alkupuolella vaatimattomia. Oli Musta-Pekka kortteja ja myöhemmin Hullunkurisia perheitä ja jopa kirjojakin. Lämmintä sarkapöksyä ja muuta vaatetta karvahattua myöten oli usein lahjakontissa.

Myös Antti-setä esiintyi Kujalassa muistini mukaan useasti pukkina ja yleistä oli, että pukkina esiintyneet sanoivat lähtevänsä asioille ulos vaikkapa hevosia illastamaan. Ehkä rakkaimman lahjan sain juuri tuona pelkoiltana, kun pukin säkistä kolahtivat sukset sauvoineen. Lapsi ei osaa yhdistää asioita, vaikka näin isäni tekemät sukset aidan nurkan raossa jo etukäteen. Niihin painettiin kärkiä. Isältäni Huugolta kävivät puutyöt, sillä hän tuurasi Vilho-veljeään Laihajärven kansakoulussa opettamalla pojille käsitöitä. 

Paavoin talon pihapiirin aitat. Laihajärvi. Jarva Jaakko vasemmalla ja Montonen Kalevi, talon tytärten pojat. Valokuvaaja Montonen Erkki Viipurista. Kuva: Jaska.

Joulukorteista ansioita

Nuo sukset osoittautuivat tärkeiksi, ei yksin mäkien laskettelussa. Jo pienenä oli tienesti mielessä. Niinpä Matti-serkkuni (kaikkien sukunimet Jarvoja, Kujalasta lähtöisin) kanssa lähdimme joulukorttikaupalle. Hän oli tilannut postimyynnistä kortteja ja minulla oli oma kiintiö. Olisinkohan ollut viisivuotias sen joulun alla, kun hiihtelimme hyvin pyryisenä päivänä alakujaa kohti iso-isälää (äidin vanhemmat Amanda ja Matti Monto), kun Harjulan jälkeen minulle tuli kakkahätä. Iso-isälä näkyi muutaman sadan metrin päässä, mutta tienposkeen pajupuskiinkaan ei enää ehtinyt kyyristymään. Kankeana hiihdin perille ja isoäiti puhdisti hopenet housuista; paistoi lohduksi lettuja ja tehtiin korttikauppoja.

Tuosta tienestihommasta tulikin sitten vartuttuani jokavuotinen tapa joulun alla. Sotien aikaan tilasin itse joulukortteja myyntiin, eivätkä naapurit viitsineet olla ostamatta naapurin kauppiaalta. Samaten olin kova joululehtien kauppias. Heittäydyin Kariston asiamieheksi ja kauppansa tekivät niin Nuorison kuin Maailman joulut, Satukontit, Satumaailma ja Joulutontut. Palkkioilla sai ainakin omat lehdet ilmaiseksi. Tunnustukseksi tuli palkkiokirjoja. Myös pääsiäiskortit olivat muotia ja niitä tilasin myyntiin Muroleen kanavalta.

Hevoskilpaa kirkosta

Itse jouluthan sujuivat vanhassa Kujalassa isossa perheessä leppoisasti. Yleistä ruokapuolta ei enää kovin tarkkaan muista, mutta jouluna syötiin komeasti. Oli ainakin oman sian kinkkua, riisipuuroa sekä hedelmäsoppaa ja kotikaljaa. Joulukirkossa olin ensi kerran siinä 4–5 vuotiaana. Aikaisin piti herätä, jotta ehti ajoissa saamaan hyvät paikat kirkossa. Säkkijärven kirkolle oli meiltä matkaa 13 km. Vällyjen alla tarkeni hyvin kovallakin pakkasella. Kulkuset kilisivät kylän hevosten matkatessa kirkolle.

1939 Säkkijärven kirkko. Kuva: Pirkko ja Heikki K.

Ja hyvät paikat saatiinkin ison kirkon etupuolelta. Sen muistan, kun Lahti-pappi eli kirkkoherra Hannes Lahti valkeassa kauhtanassa siellä edessä puhui ja lauloi ja nousi saarnapönttöön. Puheet menivät lapselta harakoille. Mielenkiintoisempaa oli tutkia kattokruunujen tuiketta ja korkealla katossa olevia ornamentteja, vai mitä ne olivatkaan. Papin puhe alkoi kyllästyttää ja rupesin kilkkuamaan kotiin. Se aika koitti aamuhämärissä, mutta aina kirkkokäynneillämme tuli tavaksi poiketa Mustosen paakarissa (niin kai se oli) ostamassa leivoksia. Kotimatkalla oli sitten hevosilla toisenlainen meno kuin tullessa: kylän miehet koittivat hevosten jalan nousua ja eivät ne hevosjalostusta harrastavien Kujalan poikien hevoset viimeiseksi jääneet. 

Tuolle Lahti-papille äitini lähetteli sodan jälkeisenä pula-aikana voita Kemiöön – kirjapakettina. Tuli aina pyyntö uusista kirjoista.

Kärryillä kuusijuhlassa

1930-luvun talvet olivat runsaslumisia ja talvi oli pitkä. Kuulemma syntymätalveni 1931 maaliskuussa oli vielä niin paljon lunta, etteivät hevosten luokit näkyneet auratun tien palteiden yli.

Joulun aikaan olivat kylämatkat hevosilla muotia. Isoisällä, Aino-äitini kodissa käytiin heti joulupäivänä herkuilla. Sieltä tuli aina lahja täydennystä. Kas kumma, kun pukki oli vienyt tavaroita väärään osoitteeseen.

Tapaninajo oli omistettu vähän pidemmälle keikalle. Taidettiin käydä uskollisesti isän August-veljellä Väkevälän Holmassa joka vuosi. Se oli tunnelmallista ajaa Holmaan naapurikylien Kolholan ja Salajärven kautta. Salajärveltä on Jarva-Nikusen suku lähtöisin (sukutietoja 1500-luvulta). Ja sieltä isän isä Simo tuli kotivävyksi Laihajärvelle avioituen 15-vuotiaan Eeva-Stiina Ollikan kanssa. Poikia siunaantui kahdeksan.

Tuo joulumatka Väkevälään oli yhtä juhlaa lapselle: lumitaakan alla puut kaartuivat paikoin tien ylle, tähdet tuikkivat ja kun kulkunen kilisi, siinä pian nukahti. Joskus oli niin kylmää, että jalkoja kynnisteli pitkään Holmassa. Kerran kävi paluumatkalla niin, että toinen hevosreki tuli vastaan kapealla, kierällä tiellä ja kun toinen reenjalas ohjautui pehmeään lumeen, koko reen lasti kaatui hankeen. Lumisina siinä kömmimme taas rekeen kotimatkalle - mutta herätys unessa olleelle pojalle jäi mieleen.

Sekin jäi mieleen, kun 1930-luvun puolivälin paikkeilla oli musta joulu - tai ainakin Laihajärven koulun kuusijuhla piti viettää kurakelillä. Minutkin haluttiin viedä tutustumaan koulumaailman ja kyllä siellä oli hienoa kuunnella valoisassa luokassa lasten ohjelmaa ja laulua. Olimme juhlassa vesisateella hevospelillä eli kieseillä. Niin pimeää oli, ettei isä tahtonut nähdä tienhaaraoja, mistä kääntyä kotiin.

’Aaronin’ -partapoika

Ennen talvisotaa vuonna 1937 muutimme Kujalasta naapurista ostettuun Ahola-taloon. Kantatilan isännyyttä jäivät hoitamaan Eino ja Antti eli isäni nuoremmat veljet. Joulupukkihomma jatkui tietysti uudessa talossakin, mutta pukki oli vaihtunut toisenlaiseksi. Siitä lähtien Viipuri-Helsinki valtatien toisella puolella ollut lähin naapurimme Mutrun Matti hoiti tehtävät, mutta enhän häntä tuntenut, ja kun vielä joulupukkiinkin ’uskoin’. Matti-serkku kyllä yritti horjuttaa uskoani, ettei joulupukkia nyt olekaan.

Itse uskoin vakaasti, kun se kerran tupaan tuli ja jo ensimmäisenä jouluna oli uudella pukilla tervetuliaisrunokin väsättynä. Siinä mainittiin muutostamme ja ’Aaronin parrasta’, joka oli maantiellä kulkenut pienen pojan kiukuttamana. Tämä oli roikkokukan kuljetus, jota hoitelin. Vielä sota-aikana naapurin pukki tulla tupsahti. Hänen kellarissaan talvisodan aikana olimme yötäkin, kun naapurin koneet kuutamoöinä lentelivät alhaalla konetykillä siviilejä pelotellen.

Aholan talo. Vasemmalla Jarva Hugo ja Aino. Hanuristi Jarva Eino vaimoineen.
Oikealla Kujalan talon vanhaemäntä Eeva-Stiina. Kuva: Jaska.

Evakkojouluja

Evakkotiellä vietimme 1940 joulun Virolahden Virojoella. Tulimme koko suku sinne äidin Helvi-siskon eli Arvo Rokan taloon. Siinä oli säpinää ja tunnelmaa, kun kymmenkunta lasta hälisi jouluna - mutta sopu säilyi aina. Siitä lähtien, kun koulutietä Virojoella jatkoin, oli kunnia-asia hankkia vanhemmillekin joululahjoja. Virojoen kirjakaupasta ostin Kyösti Kallion kuvateoksen ja jatkossa Artjärvellä perinne jatkui muun muassa F.E. Sillanpään ja Väinö Linnan kirjoin. Palattuamme 1941 takaisin Säkkijärvelle, aloitettiin tietysti koulunkäynti; Herra Iivarin tuvassa, kun kylän koulu oli palanut. Minulle oli juhlaa, kun olin kutsuttuna kunniavieraana 17 km:n päässä Virojoella koululaisten kuusijuhlassa ja sain lahjoina kirjan ja muovailuvahat.

Artjärvelle vakiuduimme sitten 1944. Kun Kaija Wischtukat kerran sanoi, että voisin kirjoittaa vaikka Laihajärven ropakoista. Sieltä en muista näitä loppiaisen aikaisia olioita lainkaan. Sen sijaan Artjärvelle päästyämme värkkäsimme vesiväreillä naamareita ja läksimme nuuttipukeiksi. Kävimme 1944 muun muassa Kinttulan kartanossa suurella joukolla. Ja isäntäväki Ilona ja Georges Borup jakoivat meille makeita ja pipareita. Se oli juhlaa … - Jaakko Jarva

- Vanhat joulukortit: Merja T

- Teksti: Jaakko Jarvan leikekirjasta, Antti

- Laihajärven kylätoimikunta.