Meil ol rikas lapsuus. Ol hyvä koti ja vapaus kulkea ja mennä. Mut säännöt ol, mihin aikaa pit tulla pois. Lehmät piti viedä ja hakea. Kantolan Vappu-täti ol mukana viemässä. Pyhäkoulussa käytii kaikki joka sunnuntai. Meil ol lapsia neljä: poikia ol kaks ja tyttöjä kaks. Eila ol vanhin.
Asuttiin Kankaanrannassa. Miehä synnyin Kantolan saunassa. Siihen aikaan meil ei olt viel varmaan saunaakaa. Meil ol maatalo, meil ol kuus lehmää ja sit ol not lampaita muutama ja hevonen. Siitä tuli elämisen tarpeet omasta takaa.
Kaikkia töitä pit alkaa opetella, ku äiti kuol. Tää ol elokuuta vuonna -35. Mie olin kaheksan vuotta, mut täytin sitte yheksän syyskuussa. Eila ol 12v, Oiva 10v ja Reino 6v.
 |
| Eila, Oiva ja Sylvi. Kuva: Merja T |
Elokuu 1935
Siel ol Helka ja Sirkka meillä leikkii meiän kans siin pihalla aitan eessä ja tuota äiti tul pellolta. Äiti ja isä olivat ruismaata laittamas kuntoon. Levittämäs sontaa siel pellolla ja äiti ol hätähin ja se tuli kotiin. Eila oli tehnt tulet hellaan ja laittant perunat kiehumaan ja lähtent jo lypsämään sellasia lehmiä, mitkä oli herkempiä. Ja sit tuota äiti tul sielt pellolta ja meil ol haettu paloöljyä ja äiti ol ottanut sen paloöljykannun, ku ne ei sen mielest ne tulet palanut tarpeeks hyvin ja kaato siitä sinne uuniin ja se räjähti. Ja se levis tietyst ympäriinsä äitin päälle ja siintä huoneeseen. Myö lapset kuultiin kyl se pamaus, mut äiti ei tult heti ulos. Se tuota jäi niinko sammuttaa sitä ja vähän ajan pääst sit se tul ja se ol ilmiliekeissä.
Sirkka ja Helka pelästy ja ne läks juoksee kotia. Ja tuota äiti sano meil, et "mänkää työ sanomaan Kantolan Einolle, et nyt meillä palaa". Myö lähettii sit Reinon kanssa yhessä juoksemaan. Myö tultiin siihen raja-aijalle ja myö huuettiin yhteen ääneen.
Kantolas tul joku ulos ja sano, et "mikäs teil on hätä, et työ huuatte yhteen ääneen, et huutakaa vaan toinen".
Mie löin Reinoa käällä suulle ja sanoi, et ”oo sie hiljaa, et mie huuan”. Mie huusin, et ”Eino tuu auttamaan, koti palaa”. Eino läks juoksemaan meille ja sai sammutettuu tulen.
Tulhan se sit palokuntakii sinne. Sirkka ja Helka sen hälytti, ku se ol siin Oron vieressä se palokunta tai palokuuri. Oroltahan aina lähettiinkiin viemää sitä kahel hevosella, ku se ol siin vieressä. Oskarkohan se tul sit sen palokunnan kans, taikka niitten.
Sit vast isäkii tul kotia, se ei tient mittää. Näk pellolt, et mikäs ny on, ku palokuntaa viiään sinne päin. Sisältä palo kaikki.
Äiti palo niin pahast. Naiset sitte voitel kermalla ja tuota kananmunan keltuaisella. Hyypiän Lauri tul sitte ja otti sen autoon. Veivät Viipuriin sairaalaan, kolme päivää eli.
Halusin sen vielä kertoa, ett kuinka hyvät naapurit meil tosiaan oli, ett tuota sillonkii, ko tulipalo ol, ni meil oli koti naapurissa. Myö asuttii väliaikasest naapurissa ja meille laitettiin sinne petit ja saatiin syömiset ja juomiset ja muukii hoito.
Sit tul sota, evakkoon lähtö v.1939
No, lapsena, kun ei olt missään käynytkään, ni ei se niin kurjalle tuntunu. Ei sitä osannu niin ottaa, eikä ajatella, et nyt lähetään viimeisen kerran. Reppu pantiin selkään, mitään muuta ei saanu. Siihen pantiin omat eväät. Sanottiin, ett kaks viikkoa, sellaset eväät pitää olla. Isä otti säkin, mihin se laitto omia vaatteita ja eväitä meille. Isä läks meitä viemään. Läks Oiva, mie ja Reino.
Myö lähettiin kaikki linja-autolla Taavettiin. Eila jäi hoitamaan lehmiä. Sinne jäi karjanhoitajat kylään. Taavetissa pantiin härkavaunuihin. Siel ol kamina siel härkävaunus ja sellaset laverit tehty, et mihin pääs niinku maata. Ei siel oikein seisomaan sopint, siel ol niin paljon porukkaa.
Ku päästiin niihin vaunuihin, niin sillon tul ilmahälytys. Kaikki takasiin ulos ja mettään. Se män ohitte, ni sit taas mäntiin sinne vaunuihin ja sit päästiin yön aikana lähtemään. Sit se ol varmaan tuos Lahen kohdilla, sit ol taas hälytys. Taas meidät laitettiin ulos ja tuota mettään vaan ja taas takasiin.
Siellä vaunussa syötiin niit omia eväitä. Sit mie en muista, et missä kohtii ne pysähty, et myö saatiin jossain lämmintä kauravelliä ja maitoa ja voileipiä. Ne tarjosivat jossain asemalla, en muista, että missä.
 |
| Sylvi nuorena tyttönä. Kuva: Merja T |
Merikarvialla
Sit myö mäntiin Noormarkkuun ja siellä myö käytiin pois sit junasta. Siel ol iso koulu, sellanen työväentalo, mikä se ois olt. Myö yövyttii siel ja siel ol ja sellaista velliä. Myö saatiin ruokaa ja oltiin se yö siellä ja sit sieltä meiät vietiin Merikarvialle, autolla vietiin. Se ol iso talo, salin perällä ol se kammari, mis myö sit asuttiin. Talon ehdoilla elettiin siellä. Kyl myö sit ruokaa saatiin siel ja jonkun verran itekkii laitettiin keittiössä, ko talon väki ol syönny. Isä se vissiin laitto, en mie muista, et mitä myö siel syötiin.
Sit mie en muista, joutuko maksamaan korvausta talolle vai kuka ne meiän kulut korvas. Ei kai niistä joutunu. Se ol ilmasta asumista. Eiköhän se valtio kulettanutkii meitä siihen aikaan valtion laskuun.
Muutto Luvialle
Myö oltiin sit se kevättalvi siellä ja sit tul rauha. Ja sit keväällä myö muutettiin sitte Luvialle. Luvial meil ol hyvä paikka, siel myö oltii se kesä. Mut se ol kesähuvila, ni sielläkään ei voin olla talvella. Siel isä sai hevosenkii viel takasii Luvialle.
Sit mie en kyl tiedä, mistä isä sai rahaa reissun aikana, ko isä hoiti rahat, ni mie en tiiä. Isä kyl ol kesän töissä siel Sundin kartanossa Luvialla. Siitä myö varmaan sitte saatiin rahaa ja ehkä sit valtiolta sitte.
Turun Karjalasta Artjärvelle Ratulan kartanon maille
Sit myö lähettii tonne Turun Karjalaan. Siel meil ol mökki. Mut kyl ol niin kylmä paikka, et veskii jääty yön aikaan. Siel ol sellain uunikiin, et kivest tehty. Siel myö oltii se talvi. Sit saatii pika-asutustila tänne Artjärvel, tähän Ratulan kartanoon. Se ol niist Ratulan kartanon maista. Se kesä oltiin täällä ja ei myö mitään Viel keritty rakentaakkaa. Myö asuttiin tuossa Ratulankartanossa. Isä ol ostanu jo lehmänkii, et meil ol kaks lehmää ja sellanen poikiva hieho sinä kesänä. Isä, Oiva ja Reino ne läks sit aikasempaa täältä jo Karjalaan, ku rupes pääsemään. Ni ne läks hevosen kans ja veivät hevosessa sitte nää, mitä meil ol täällä vehkeitä. Ne veivät hevosessa kauraa ja. Kaurakii ol nii huono tääl, et ol sellaist kymmensenttistä, et variskii sai olla polvillaa, ku käi ottamaa. Se olt isä tottunt tällasii savimaihin.
(Laihajärven kylätoimikunta: Sylvin muistelot 21.2.1996).
Sit mie en muista, joutuko maksamaan korvausta talolle vai kuka ne meiän kulut korvas. Ei kai niistä joutunu. Se ol ilmasta asumista. Eiköhän se valtio kulettanutkii meitä siihen aikaan valtion laskuun.
Muutto Luvialle
Myö oltiin sit se kevättalvi siellä ja sit tul rauha. Ja sit keväällä myö muutettiin sitte Luvialle. Luvial meil ol hyvä paikka, siel myö oltii se kesä. Mut se ol kesähuvila, ni sielläkään ei voin olla talvella. Siel isä sai hevosenkii viel takasii Luvialle.
Sit mie en kyl tiedä, mistä isä sai rahaa reissun aikana, ko isä hoiti rahat, ni mie en tiiä. Isä kyl ol kesän töissä siel Sundin kartanossa Luvialla. Siitä myö varmaan sitte saatiin rahaa ja ehkä sit valtiolta sitte.
Turun Karjalasta Artjärvelle Ratulan kartanon maille
Sit myö lähettii tonne Turun Karjalaan. Siel meil ol mökki. Mut kyl ol niin kylmä paikka, et veskii jääty yön aikaan. Siel ol sellain uunikiin, et kivest tehty. Siel myö oltii se talvi. Sit saatii pika-asutustila tänne Artjärvel, tähän Ratulan kartanoon. Se ol niist Ratulan kartanon maista. Se kesä oltiin täällä ja ei myö mitään Viel keritty rakentaakkaa. Myö asuttiin tuossa Ratulankartanossa. Isä ol ostanu jo lehmänkii, et meil ol kaks lehmää ja sellanen poikiva hieho sinä kesänä. Isä, Oiva ja Reino ne läks sit aikasempaa täältä jo Karjalaan, ku rupes pääsemään. Ni ne läks hevosen kans ja veivät hevosessa sitte nää, mitä meil ol täällä vehkeitä. Ne veivät hevosessa kauraa ja. Kaurakii ol nii huono tääl, et ol sellaist kymmensenttistä, et variskii sai olla polvillaa, ku käi ottamaa. Se olt isä tottunt tällasii savimaihin.
 |
| Sylvi. Kuva: Raimo K |
Härkävaunussa kotiin Laihalle
Sit syksy tul ja lunta ol jo maassa. Se ol, oiskohan ollu jo lokakuuta, ku artjärveläinen Harjun Martta tul sanomaa, et ”nyt sieltä soitettiin, et nyt sie pääsisit lehmii kans, jos uskallat lähtä viemää lehmiä kotia, et nyt ois Uudessakylässä toi vaunu jo tilattu, et uskallatko”. Mie sanoi, ”et kyl mie uskallan” ja mie läksin lehmien kans sit yksinään sinne härkävaunussa ja menin taas Taavetin asemalle ja siellä sitte käytiin pois ja lypsin lehmät siellä. Vasikallehan mie täydyin juottaa ne maidot, ko eihä niitä mihinkää muualle saanu. Sit mie ajattelin siinä, et mitähän nyt tyttö tiet, ko lähet yksinää niien lehmien kans ja lunta ol maassa. Sit mie ajattelin, et ei tässä mikään auta. Se on lähettävä vaan kotia päin ja mänin niin pitkältä, ko tul pimiä.
Sit tien vieressä ol talo ja mie ajattelin, et mänen kysymään, et jos mie pääsen lehmien kans sinne yöks, et enhä mie näien kans enää mihinkää pimiäs lähe. Siin ol ystävällinen paikka, mie pääsin lehmien kans yöks ja aamulla läksin sit kotia kävelee ja jätin lehmät sinne. Ne sano, et ”ne saa olla täällä niin kauan aikaa, ku tuut isäs kans hakemaan”. Ja mie pääsin jonkuu reessä tonne Salajärvelle saakka ja tota siintä kävelin kotia. Tulin kotia ja isä ol lähtentkii hakemaa heiniä Artjärveltä. Siel ei olt ko pojat kotona. No, mie ajattelin, eihä tässä muu auta, ko varttuu isää kotia. Se tul sit muutaman päivän päästä. Tää ol aika matka tänne tulla hevosen kans ja taas takasii. Se ol heiniä hakemaa tult, tietyst kattomaa minnuukii, et miten mie siel pärjään.
Rakennukset ol kunnossa Laihajärvellä. Mut kuraset ne ol kyllä. Niin haisevat ja kuraset, mut rakennukset ol kaik pystyssä. Lehmät sai sit navettaa, ko sai ne sielt kotia. Elämä jatku niin entiseen malliin. Mie tein sit taloustöitä. Koulu ol sitte jo käyty meillä. Ei olt enää koulunkäyntiä.
Sit syksy tul ja lunta ol jo maassa. Se ol, oiskohan ollu jo lokakuuta, ku artjärveläinen Harjun Martta tul sanomaa, et ”nyt sieltä soitettiin, et nyt sie pääsisit lehmii kans, jos uskallat lähtä viemää lehmiä kotia, et nyt ois Uudessakylässä toi vaunu jo tilattu, et uskallatko”. Mie sanoi, ”et kyl mie uskallan” ja mie läksin lehmien kans sit yksinään sinne härkävaunussa ja menin taas Taavetin asemalle ja siellä sitte käytiin pois ja lypsin lehmät siellä. Vasikallehan mie täydyin juottaa ne maidot, ko eihä niitä mihinkää muualle saanu. Sit mie ajattelin siinä, et mitähän nyt tyttö tiet, ko lähet yksinää niien lehmien kans ja lunta ol maassa. Sit mie ajattelin, et ei tässä mikään auta. Se on lähettävä vaan kotia päin ja mänin niin pitkältä, ko tul pimiä.
Sit tien vieressä ol talo ja mie ajattelin, et mänen kysymään, et jos mie pääsen lehmien kans sinne yöks, et enhä mie näien kans enää mihinkää pimiäs lähe. Siin ol ystävällinen paikka, mie pääsin lehmien kans yöks ja aamulla läksin sit kotia kävelee ja jätin lehmät sinne. Ne sano, et ”ne saa olla täällä niin kauan aikaa, ku tuut isäs kans hakemaan”. Ja mie pääsin jonkuu reessä tonne Salajärvelle saakka ja tota siintä kävelin kotia. Tulin kotia ja isä ol lähtentkii hakemaa heiniä Artjärveltä. Siel ei olt ko pojat kotona. No, mie ajattelin, eihä tässä muu auta, ko varttuu isää kotia. Se tul sit muutaman päivän päästä. Tää ol aika matka tänne tulla hevosen kans ja taas takasii. Se ol heiniä hakemaa tult, tietyst kattomaa minnuukii, et miten mie siel pärjään.
Rakennukset ol kunnossa Laihajärvellä. Mut kuraset ne ol kyllä. Niin haisevat ja kuraset, mut rakennukset ol kaik pystyssä. Lehmät sai sit navettaa, ko sai ne sielt kotia. Elämä jatku niin entiseen malliin. Mie tein sit taloustöitä. Koulu ol sitte jo käyty meillä. Ei olt enää koulunkäyntiä.
 |
| Vasemmalta oikealle: Anna-Mari A-O, tuntematon, tuntematon, tuntematon, Sylvi K, Elsa J, Aila T, Oiva K, Ossi T. Kuva: Ossi T. |
Sit tul toinen lähtö
No, sit tul toinen lähtö muutaman vuoen päästä kesällä. Sillo isä laitto neljäpyörärattaisiin niin paljon tavaraa ko sai ja lehmät perästä ja sit myö mäntii Emil-setälle tonne Salomiehikkälään. Oltiin yötä kyl Muurikkalas välillä. Se ol kesän aika, ni lehmät sai olla ulkona. Sieltä sit tultiin Artjärvelle, ko meil ol tää tila ja alettii rakentaa. Sauna sit kerittii rakentaa, ko isä kuol ja olha meil navettakkii.
No, sit tul toinen lähtö muutaman vuoen päästä kesällä. Sillo isä laitto neljäpyörärattaisiin niin paljon tavaraa ko sai ja lehmät perästä ja sit myö mäntii Emil-setälle tonne Salomiehikkälään. Oltiin yötä kyl Muurikkalas välillä. Se ol kesän aika, ni lehmät sai olla ulkona. Sieltä sit tultiin Artjärvelle, ko meil ol tää tila ja alettii rakentaa. Sauna sit kerittii rakentaa, ko isä kuol ja olha meil navettakkii.
 |
| Sylvi Myllykoskella 1990. Kuva Ossi T |
Aina se on yhtä mukavaa
Vuodet kuluivat ja koitti syksy 1989 ja ensimmäinen kotiseutumatka Laihajärvelle, 45 vuotta sieltä lähdön jälkeen. ”Se ol niin mahtava tunne, ko siihen ol jo niinko latautunu, et sinne ei koskaan pääse ja sit tulkii tieto, et myö päästääkii käymää". Meit ei olt ku muutama henki (8), ku myö lähettiin ensimmäist kertaa ko mentii pikkubussilla. "Se ol niin mahtava tunne, et sit ei voi sanoin kuvata. Nyt olen käynt monta kertaa ja aina se on yhtä mukavaa.”
(Laihajärven kylätoimikunta: Sylvin muistelot 21.2.1996).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti