Käs murtu - jalka murtu - miten paljo siltä murtu

Rainion Lempin muisteloita evakkoreissulta.

Oltii oltunna evakossa ja sit saivat takasii vallatuks meijän kylänkii ja koko Karjalan.
Tul tieto, että päästään pois, mutt eihän sitä samassa päästy. Käi enstään siivoojat taloja siivoomassa. 

Myökiin ruvettiin tavaroita pakkaamaan, tekemään pois lähtöä. Ostettiin lampaita ja ostettiin lehmiä, hevonen meillä olkiin - nuor hevonen - siin ol sukuvika, että se pelkäs autoja ja ol omapäine. Lehmät laitettiin kuorma-autossa sinne lähemmäks jo lähelle asemalle, ne ol pantu sit johonkiin talon seinää kii - ulkokartanon seinään kii ne lehmät. 

Rainion Antti perheineen oli evakossa Porin lähellä Lassilassa, Tenhon talossa.  Kuvassa: Antti ja Valpuri sekä tyttäret Salme, Eedla ja Saimi. 
Edessä Eedlan lapset Taina ja Paavo sekä Saimin poika Tauno. Kuva: Taina Tommiska.

 
Isälle sit tehtiin kuormaa ja se läks hevosen kans pitkiillä kärriillä - nuor hevonen. Myö oltiin Lassilassa evakkonna ja isä läks siit kottii, kaikki tavarat ol pakattunnaa. Eihän siel kyläs ajantkaa, ku yks linja-auto ja se ol sellainen -häkäpytyks sanottii- jotta siin ol takanna yks sellainen tavarakoppi ja eessä oliit matkustajat. Talon vävy sitä ajo, jottei se olt tuntematon se ajaja. Pappa ku näk, jotta se auto tulloo, se hevonen rupes jotenkii pelkäämää. Se män sen suuhun siellä mettätiellä -oikein kivikkoista, ku se maa ol ja mäkiistä. Pappa, miten se jäi kii hevosen suusta, ja se män sen hevosen jalkoihin ja hevonen villiintynneenä - kärrit ja kuorma papan ylitte. Siltä murtu - käs murtu - jalka murtu - miten paljo siltä murtu. Sitä pappa sit sano, että kui kylmä siinnä ol, ku ei laskettu pois häntä ennen, ku polissit tul häntä tutkimaa. Paniithan ne hälle peitettä, mut se ol lokakuun alkua - 10. päivä. Se joutu, miten kauvan siel metässä tienvieressä makkaamaan, ku ne polissit olivat. 

Säkkijärven Laihajärveltä lähtiessään Julle oli 2-vuotias. Julle oli rauhallinen hevonen,
mutta pelkäsi autoja ja saattoi pillastua, jos sellainen tuli tiellä vastaan. Kuva: Sylvi Koso

Sitä en ennää muista, kuka sen hevosen korjas, että missä se hevonen niin kauan ol - kun sitten saatiin tavarat sinne junnaan. Mut yhtä kaikki, pappa vietiin (Noormarkun sairaalaan) Porin sairaalaan. Meil ol tult tieto, että miten on käynynnää ja kaikki tavarat pakattunna ja ne hajallaan. Sitä en muista, kuka sen hevosen korjas, mutta lehmät oliit siellä ja tavarat oliit viety pakattunnaa Noormarkun asemalle - näitä ei oo hoitamassa kukkaa - näitä tavaroita.

Meil ol äitin kans lupa huomenaamulla lähteä siinä autossa, mikä se pappaa tul vastaa siinä kylällä ja papalle sillä lailla käi. No saatiiha myö siit tavarat, äiti män Porriin kassomaan issää.
Serkku siit sieltä Noormarkusta lupautu lähtiä miun kans sit. Meil ol kaks lehmää ja kaks lammasta ja sitte ol muut pakkaukset kaikki sitte vielä siinnä. Mie läksin Hermannin Simon kans sit tuota viemää ja saatiin tavarat sitte. Noormarkun asema se ol, missä lastattiin niitä. Hevonen pantiin sinne junnaan ja ne lehmät ja lampaat ja sit. 

Simon kans myö jouvvuttiin oottamaan niin kauvan, enneku se juna läks. Sinne ol sit tuotu suur valli paalattuja heiniä. Simo sano, ett valtion nää on ja myö ollaan valtio. Myö varastettiin niitä heiniä ja kannettiin elläimille junan vaunuun, jotta niil ol eväsheiniä. Samassa junassa ol avovaunussa hevonen ja elläimiä.

Ne läks juopottelemaan, ku siellä sai iltapäivän uottaa, että juna lähtöö. Tää Iippo män johonkii juopottelemaa ja kun se tul asemalle, ni juna ol männynnää ja elläimet jäivät avovaunuun sillä lailla, niil ei olt hoitajaakaan. Mut sit se Porissa joutu seisomaan kauva aikaa se juna, ei aikaakaan, ku se Iippo tulloo leuhkasoo. Mie en tiiä, miks ei taksia laskettu ajamaa kaupunkii, jotta se Iippo juoks toiselta puolelta kaupunkia, mutt pääs kuitenkii viimiseltään siihen junnaan elläimiisä parriin.

Myö saatin tavarat umpinaiseen vaunuun. Sit kun lastasiit viel toisiin, kirkonkyläsiin, viljaa siihen vaunuun umpivaunuun. Siihen tuotiin niin mahtinnaan tavaraa ja enkös mie kieltänt niitä miehiä, ”eihän tänne ennää saa tuua - eihän meijän elläimet sovi mihinkään”. Nehän mänit asemamiehill valittamaan, että ei sinne annetakkaan ennää lastata. Miten siinä käi, kun ne pantiin elläimet ja viljat sammaan vaunuun. Lehmät pissit ja kakkit ja viljat oliit siinä lattialla, ne kastu ne pohjimmaiset viljat siinä. No oltiinhan myö Simon kans siinä elläimiin kans, mut Julle - se ol nääs se hevonen - se ol nii viisas. Ku meil ol niitä varastettuja heiniä suur läjä kannettu siihen hevosen etteen, eihän siellä sopint missään muualla makkaamaan, ni mie käin siihen etteen -ol nii hyvä maata heinäläjäs siinä hevose ees. Mut ku mie aloin männä unnee siinä, hevonen alko miua huuliin kans näppimään, ei se antant miun maata. Ei se purt, mut ku se hevonen ties, että nyt mie nukun, taas se rupes miua huuliin kans höpistelemään. En mie saant maata.

Sitte Toijalassa seiso juna kauvan aikaa, ku myö tultii. Ikinä mie en oo näht nii suurta kaivoa, ku siel ol. Se ol niinku joku lato ois upotettu maan sissää, eihä siel olt mittään päälläkkää, sen kun ämpärillä koukkasin vettä. Niinhä juotin niitä elläimiä siellä junassa siintä. Mie tuhmako viel otin ämpärillisen vettä valmiiks, tieshän mihi se män, sinnehä se män ihmisiin viljoin alle, luikki siel junassa ämpäristä kaikki pois. Sit taas jossakin asemalla mie läksin ettimään kaivoa. Siin ol asemalla naisia, siinä asemahuoneen iessä. Ni se sano, joku tuntematon naine, että ette kerkiä kaivolta saakka hakia - juna lähtöö – ”ottakaa tuosta veturin raanasta, siitä tulloo vettä kyl vielä”. Mie mänin ettimään siitä ja antothan ne junamiehet miulle siinä sit taasen vettä, ett mie sain juottaa mein lehmät.

Toijalassa myö oltiin päiväsyvännä, olha ne tavararatat ja matkustajaratat likkeellä toisiaan, siel ol yks matkustajavaunu seisomassa. Mie sanon, että siinä lastataan lapsia Ruotsiin mänemään. Mäninhä miekii, ku ol aikaa, kattomaa sitä. Sinnen tuotiin sellasia 4-5-vuotiaita. Liekkö olt 6-vuotiaitakkii lapsia ja siellä ol niit tätiä, ne toivat jostakii sieltä talosta sit sinne junavaunun. Niitä lähettii viemää Ruotsiin niitä lapsia, ku Suomesta sillon sota-aikanna vietiin lapsia Ruotsiin. Miekii käin kattomassa, niihä mie näin, kun niitä lastattii sinne junavaunuun. 

Lehmät palaamassa laitumelta iltalypsylle Hirvelässä. Kuva: Sylvi Koso.

Miul ol taskulamppu, ehän mie osant - enhä mie vieläkään ossaa panna patteria lamppuun. Miul ol patteri siit ostettunnaa, nyt en muista missä asemallaa juna seiso, mie mänin asemamiehiin luokse. Pyysin, että laittasivat miulle patteria, laittoithan ne miulle taskulamppuun patterin.

Sit myö tultiin Luumään asemalle, sielt purettiin tavaraa junasta, kaik tavarat pois. Hevosen panit sit kiinni johonkii sellaseen vanhaan autonraakkiin, sen villin hevosen. No mie pelkäsin, mite se talloo ittesä, mut eihän se villinnää ennää olt. En mie muista, missä se Simo sit jätti meijät. Simo läks kottiin ja mie jäin sinne Luumäelle elläimiin kans. Mie lypsin niitä lehmiä, ne olit tallissa ja Julle ol tallissa - talon talliin vietynnää, se ol siellä varsan karsinassa. Mie olin vuorokauven siellä Luumäällä yhessä talos. Siin ol paljon evakkoja. Lehmiä mie hoisin ja se Hermannin Simo män siit kottii ja Enni pan Koson Matin sit hakemaan hevosta sieltä Luumäältä. Enni tul hakemaan lehmiä, taluttaen sieltä Luumäältä kottiin. Eedlalle ol yks lehmä ja meille ol yks lehmä ja lampaat pantii sit vissii autoon. Matti toi hevosen ajallaa. 

Lempi, Valpuri ja lampaat. Kuva Taina Tommiska.

Kun mie vuorokauven olin siinä talossa, ni voi että se emäntä ol pahalla päällä ku yhtenään ol evakkoja. Miul olit nauhakengät jalassa ja mie panin aamulla niitä jalkaa, mut ku tul emäntä pahalla päällä tuppaan - sillon mie nauhat auki - ulos mänin laittamaa niitä nauhoja sitte kiinni. Emäntä suuttu siintä, ku sil ol itelleen varattunnaa kuivat kahvipuut ja tulkin yöllä junalasti taas evakkoja siihen talloon - se ol kyl täytee se lattia makkaamassa ihmisiä kuin sopi vaan. No eikös nää vieraat ihmiset ottiit ja keittiit kahvit niil emännän kuivilla puilla. Siintä se oikein suuttu, ku mänit ne puut. Mie ku olin siellä kartanolla, ni miniä tul siit niinku miu luokse lohduttammaa, kun se on sellainen - mitä siintä välittää huoli. Tulha se viimiseltää miullekkii lähtö, ett mie pääsin sieltä lähtemää.

Kyl miekiin olin pahalla päällä, kun mie siihen talloon tulin. Kun mie olin sekal - jotta mie luulin, että se on ilta. Siel tul jottain niitä junamiehiä tai mitä evakkoin järjestysmiehiä vastaan ja miul ol kana - kaks kannaa vai mitä siel ol, myö tuotiin kanoja kottiin sieltä. Sit ne miehet miulle niin ystävällisenä, "no täällähän tuuaan kanojakkiin, jotta saap munia". Mie en muista, miten ne sit sano, ku mie luulin illaks sitä ja se olkiin aamua. Mie ku olin junassa ollunnaa, ni mie en olt päivästä selvillä. Mie olin yksinnää siellä asemalla niihen elläimiin kans, ku se Hermannin Simo läks kottii ja Koson Matti tul sen hevosen hakemaa. Mie mänin linja-autossa kottii ja Enni vei niitä lehmiä ja Koson Matti vei hevosta. No ku se isä joutu sinne sairalaan ja äiti jäi sit sinne. Siel ol Noormarkussa kortteeri ja käi Porissa sitten aina issää kattomassa. Äiti tul sitten, mie en muista montako viikkoa se ol siellä - viikon vai kaks. Äiti tul sitten yksinnää pois. 

Antti ja Valpuri evakossa Lassilassa Porin seudulla. Kuva: Sylvi Koso

Sit ol Sivin seinässä ilmotus, että saap anoa sotamiehiä lomallen, kottiin töihin. No jokanenha sinne lähetti, se ol lokakuun 28 päivä, mut niin pakkanen ja paljon lunta jot sit kelkallan läksin kirkollen - 14 kilometriä matkaa - anomaan Ilmaria lomalle. Ehän mie mänt, kun 4 - 5 kilometriä vissiin mänin kelkalla, mettään vein kelkan. Eihän siellä pakkasessa kelkka kulkent, läksin kävelemmään. 

Tolppalassa tapasivat sit Laisiin kylästä Tommiskan naiset miut kiinni ja ottivat miut rekkeen sit. Ne mänivät ja anomaan miehiä lomalle. Mie mänin sinne pappilan leikkauksee astikka siinä reessä ja siinä tulikiin vastaan Tommiskan sukulaisia, Suurpäälän naisia, ne rupesivat siinä sit haastamaan keskenään evakkokuulumisia. 

Ehän mie tarent istua reessä, mie läksin siint mänemää kirkolle, siint ol parisen kilometriä vielä matkaa, taas sen lopun jalan. Mie kun mänin kirkon määstä ylös, ni Hermannin Hanna sano: "Justii teijän issää tuotii kottiin. Se on tuolla kirkon määllä reessä. Se linja-autolla tuotiin, nyt se on siinä reessä, sitä lähetään viemään kottiin." Mie läksin oikein hättään mänemään sinne kirkonmäälle, nin tapasinhan mie sen. Sitte siel ol isä reessä ja siel ol komennettu hevonen sit sieltä - en muista sitä miestä - kuka sitä sit ol määrätty viemään kottiin. Sillon isä sit tul sieltä sairaalareissulta pois ja ens kertaa kottiin sen evakkoreisun jälkeen. Se ol kotonna, eihän se liikkumaan pääst. Sillä lailla koitti liikkua, että se käi tuolin päälle istumaan ja sit vähän nosti ittiään ja sit nosti tuolin toiseen paikkaa ja sil taas nosti ittiään – sillälailla se alko liikkua. Vielä siint tul niin terve, että se kulki joka paikassa. Ajo pyörällä sekä ajo hevosella Siitähä sillä lääkärintodistuksia paljon pit olla, ku se ol nii loukkaantunt - ku annettiin niitä työmääräyksiä ja ois pitänt töissä olla.

Julle-hevonen, Ilmari ja Sylvi Koso Sippolassa 1950-alussa. Kuva: Sylvi Koso

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)