Venäläisen Taunon muistelot, osa 2
Olet niitä viimeisiä laihajärveläisiä, joka olit sodan aikana armeijassa ja sodassa.
Kerro armeijaan ja sotaan lähdöstä?
Niin, se oli semmonen, että tuota mie jouuin sillon -40, helmikuun toinen päivä ja oltiin tuossa Säkkijärven kirkolla - oltiin alokkaana ja sit myö jouuttiin näkemään sit sellaista touhua, kun siihen tul täytennysporukoit rintamalt päin, et miten ammutaan tuota lentokoneita ilmasta alas ja sillä viisiin ni. Siin kävi sit sil viisiin, et tuota se tuli niin lähelle sit se ilmapommi, et se heitti sen konekiväärin sit tipotiehe ja tuota johonkin siihen Karvalan kansakoulun lähettyville, missä se nyt oli se tapaus. Ni tuota siin tul sit sellanen juttu, et tuota, jos en mie väärin muista, ni meniks siinä peräti yks mies siinä kansakoulun vessassa, et se kuol ja sillä viisiin. Siihen loppu näyttö, et miten ammutaan lentokonneita alas.
 |
| 26.2.1940 Säkkijärven kirkko palaa. Kuva: Raimo K. |
Ja sit ko oltiin siin jatkossa, ni se ampu kaik huomattavat paikat siin Säkkijärvellä, kirkon ampu tuleen. Ensimmäisellä kerralla saatiin sammumaan, mut toisen kerran, ku se tuli, ni se ol vientiä. Sitte yhteiskoulut ampu palamaan ja veistokoulut, mis oli alokkaiden, neljänkymmenen alokkaan varusteet. Myö viel sanottii sit tällä tavalla, et mitenkäs tuota, et jos sattuu vaikka palamaan.
No ei se mitään meinaa, kyllä valtio korvaa.
Tää oli -40 vuuen alus, ennenku se rauha tuli. Sillä viisiin kävi, et kaik isommat rakennukset. Ja sitten ku myö jouuttiin siirtymään tännen Kolholaan jatkamaan sit sitä alokasaikaa. No siel myö oltiin aikas muutama päivä. Sieltä myö jouuttiin sit lähtemään tänne takasiin Säkkijärven kirkon puolle. Myö oltiin majotettuna tässä Karvalan kansakoululla. Kolholassa oltiin ja niinikkää sitte siellä kansakoululla.
Ja oltiin sitte sellaises tapaukses ko jouuttii sielt Kolholasta sit lähtemää uueestaan sinne niinko lähemmäks linjoja ni, myö oltiin Suurpäälän koululla sit siinä uuella kansakoululla. Sinne jouuttiin pommituksen alaiseks, että tuota siinä mäni muutama hevonen ja sit meiän porukan johtaja yks vänski, mut en muista sen nimiä, et mikä se oli - se haavottu, sit siinä metikössä.
Myö oltiin sit siellä uuen kansakoulun kellarissa - oltiin sit pommisuojassa. Myö katottiin, et siinä ku ei olt vielä oviakkaan sit sinne ulosmänevää, ni tuota sit siinä meiän porukan tuo suksi- sellainen ryhmä, miksi sitä nyt sanottiin sitä näin talviseen aikaan, ku suksilla hiihettiin ja sit mäntiin siihen paikkaan, missä yövyttiin, ni yhteen tuli täysosuma -yhteen suksinivaskaan- jos nyt sellaista nimeä käyttäis siit. No annappa olla, sit ko se pääs maihin nousemaan sit täs Vilalahella, mie jouuin sit lähtemään yhen, mut en muista sen alokkaan nimiä, kuka se ol se toinen. Myö mäntiin sit Toronojalle sinne, missä se ol päässy maihin, kenttätykistöasemiin. Se ol jatkuvana virtana ne, haavoittuneita ja kaatuneita sotilaita, et niitä män tänne Ylämaan suuntaan jatkuvana virtana. Niin suomalaisia. No tietäähän sen. Siinä sen näki, mitä tekee tykistö. Myö saatiin sit se määrätty määrä sielt niitt naapurin poikia, kun seittemänkymment osapuilleen ol niit naapurin poikii, mitä myö saatiin sit siel niinko viemäsii tänne, sinne Taikinan kylään, mihin myö vietiin sit ne. Siin ol sellaista omakotitaloa tien molemmin puolin. -No, ne hais aika sellaselt reippaalle, et ne ol vissiin jonkun verran olleet sit, ennen kun ne ol sinne Säkkijärven reunamille päässeet, ni osittain ol sit venäläisten sotilaitten meininki masun puolest sekal, et se oikein hais ulkoopäin, et tuota ne ol tosiaan kaalia käyttäneet.
No ne sit sano näinikkaa, et upoma. Mie sanoin, et tuol on upomapaikka. Sit siin jonkuu omakotitalon pihassa, ehän mie tietänt kennen talo hää lie olt. No ne män sit sinne ja tekkii ne ja sit ne yöpy sit siinä ja myö sit vuoronperrään jouuttiin olemaan siin vartiossa sit.
Pitiks se paikkansa, kun olen kuullut, et venäläiset olis koukannu jo niinko suomalaisten takaa tänne Kolholaan?
No ei se oikein pitäny miun mielestä, ko sen verran piti, ko myö yhtenä yönä jouuttiin sitten monta miestä meitä oli, kun Humaljoelta ol sit parit tykin putkea tuotu sinne veistokoulun pihalle. Niin tuota, se ol sillo vielä palamaton, ni myö sit tehtiin sellaista hommaa, tuli kuorma-auto ja veettiin sit ne putket siitä maasta kuorma-auton lavalle ja sit myö nähtiin ko ne ol tulleet tänne Virojoen keskustaan. Ol heitetty sinne tien varteen ne putket, sillä viisiin. Kerran sattu sit alokkaana ollessain siel Karvalassa sil viisiin, et meit ol valtava määrä alokkaita. Myö oltiin sit, sellaisen juoksuhauan sivussa ol sellanen korsu, ni myö oltiin täyteen se ja sit niin lähelle tul pommi, et se roikkas siin, ku mie olin siin keulapuolel ja, ni se roikkas rapaa meiän silmille. Mut selvittiin kuitenkiin sieltä, ei ketään haavoittunu.
Olitko koko ajan tässä rannikolla?
No me oltiin sit sillä viisiin, et sittenko se tuli se välirauha, se talvisota loppu. Myö tultiin sit taas tänne Kolholaan ja sielt Kolholasta jouuttiin lähtemään - ku se rauha tuli - Haminaan. Siin sit oltiin pari viikkoo siel Haminassa. Siel mie jouuin sit sellaseen tehtävään, että oli noita rintamanaisia sitte joutunt putsaamaan niitä kaatuneita ihmisiä. Mitähän mie nyt sanosin, et se ol melkein niinko sanotaan näin pitkä se halli, melkein niinko tää meiän tuolta seinäst tänne seinään (vajaa 10 m). Ni niitä ol metrin korkuinen pino niit ruumiita sitte, siellä ko myö auteltiin sit siinä Haminassa oltaissa. Sen näki ja sit panin merkille, että sellainen ol tilanne, että tuota, jos ne ois yhteen ihmiseen sattuneet ne vammat, ni tokkopa siit ois ehjä löytynt.
Kuinka kauan jouduit kaikkiaan olemaan näissä armeijan leivissä?
No ko mie helmikuus jouuin toinen päivä armeijaan, ni sitä ennen oltiin se joulukuun kuuennest päiväst sit tammikuun puolvälliin osapuilleen linnotustöissä tuol Heinjoella, Kannaksen puolella, Keski-Kannasta vai mitähää nyt ois ollu. Neljä–viiskymment kilometriäks olis olt matkaa sinne Viipurista myö oltiin. Siinä sattu sit sellain juttu, että syntyi ilmataistelu ja tuota kolme naapurin pommaria saivat sit siinä alas. Yks tuli, myö jännättii, tuleekohan se siihen meiän työkohteeseen, missä myö oltiin siinä Käkimäällä sit tuota hommiissa. Sit toi Jarvan, mikäs se nyt olikaa, Huukoks se oli vai joku toinen. Se huus, että kiireesti maahan ja suu auk, että se män sit sellasen viitisenkymmentä metriä meistä sit sinne kaakon suuntaan semmoseen suoputikkoon se kone. Ja senhän ties miten siinä käi niille.
Onko sinulla tietoa muista Laihajärven miehistä, missä päin he palvelivat sillon talvisodan aikana?
No muuta mie en, mitä mie nyt sit siellä, ku oltiin alokkaana, ni sit tulin näkemään, ni sit kun joutuvat sielt Kannaksen puolelta lähtemään sit karkuun, ni myö jouuttiin sit sellaiselle tehtävälle, jouuttii sit haravoimaan niitä, mitkä oli sieltä sit onnistunneet pääsemään, ni tuota myö sitte koitettii haravoia, mut ehä myö nyt montaakaa ihmist sielt löyetty. Mie en muista yhtään, että tuota oisinks mie niinko nimeltään muistanut, että ketä ne ois niinko olleet.
Muistatko, miten se vaikutti Laihajärvellä, kun sota sytty?
Siinä ei nyt meikäläiselle paljon jääny, ku se oli melkein niinku jatkuvaa siirtoa paikast toiseen. Hyvin masentuneina ja jännittyneinä se tietyst piti ko ihmiset pelkäs sitä justii, et pois joutuu lähtemää ja kellä se ei nyt pelkoo ollu.
Oliko sitä sit jo kuinka kauan sillon v-39?
Sanotaan sillon, kun mie sielt kaurapellolt Suureltsuolt tulin sit siihen kotia ja sitte ko sielt sai sen lapun. Sit myö sin Bycklingin talloon mäntiin ja siel oltiin sätteittäin ympär sitä valtavan isoa taloa, oltiin miehet, jotka joutu lähtemään sit linnoitustöihin, sätteittäin oltiin sit siinä ja ratiota kuuntelivat jatkuvast. Luonnollisest se niin pelko ol takana, et nyt tais kotipaikat mennä. Siintä myö lähettiin näät sit siitä Bycklingin talosta sinne Viipuriin päin ja sit ko myö päästiin Viipurin lähelle, ni neljää miestä tuotiin kuorma-auton lavalla meitä vastaan siinä Linnansillal, et ko aletaan päästä Linnansillalle, ni se ol justiin kuorma-auto tulossa Linnansillalta tälle varsinaiselle tieosuuelle. Siinä ol peitettyynnää sit neljä, ketä hyö lie sit olleetkaa, mihin heitä sit oli tarkoitus viedä.
Mites teiän isä ja äiti sit sillo talvisodan aikana, mihis he lähtivät?
Ne läks tänne Miehikkälään päin. No kävi sillä viisiin. Jos mie saan kertoa yhen henkilökohtasen asian. Se oli se rauha aika lähellä ja se ol muistaakseen etellinen vuorokaus, niin tuota mie näin unen. No annappa olla, mie sit pyysin mein porukan päältä, olik se nyt sit luti vai mikä se ol arvoltaan, ni saank mie käyvä viel viimese kerran kotonna. Se epäröi siinä oikein silmin nähen, lopulta sano miulle, et jos se nyt sillä viisiin on, että lupaat tulla takasiin. Mie sanoin, et jos se minust on kiinni, ni mie tulen takasiin.
Ja mie kävin sit siel kotonna ja sit selitin, minkälaisen unen mie näin, että enstäin männee osa niinkun sieltä Lyijysen ja meiän maiten väliltä. Se viittas niinko vertauskuvallisest sillä viisiin, et enstäin mänee osa ja sit niinko toisen kerran tapahtuu, ni sit se mänee. Ja niin se kävi.
Sit mie kysyin tälläsen tapauksen, et ”onkos siihen meiän saunan lähelle puonnu pommi” vanhemmilta, ni ne sano ”on”. Se piti miul niin tarkka olla, ku oli unissa kuvattu.
Sitten kolmas kysymys ol muistaakseen, mie kysyin sit, et ”mitenkäs työ jaksatte nyt, et nyt on tilanne sellainen, et nyt jouutaan lähtemään”.
No isäpappa sano sit sil viisii, et ”sellaist herraa ei tulekkaa, et hänet kotonta pois laittaa”. Mut ol ne saaneet sen puhuttua sit sillä viisii, et isä ol lähteny. No tietäähän sen, ajatella nyt et talven selkään. Oli hirvittävät pakkaset. No ajattele, ko myö oltii Kannaksella näät siel Käkimäen linnotuistöissä, ni jatkuvast yli -30 ja lähemmäks -40. Sit myö nähtii sinne Lenikratin suuntaan, ko siel ol sit sellane valtava ilmatähystyspallo. Se loisti joka päivä siellä taivaalla, maan ja taivaan välissä. No siel mie sit näin, ko se pommitti sitä Heinlahen asema-aluetta, ni mie aattelin, et jos nyt tuolt käyp sillä viisiin, et kohalle sattuu, ni kyllä se on sillä viisiin, et vientiä se on eikä muuta, ku valtava sellanen patsas nous taivaalle. Varmast siin ol jonkun verran tehoa siin pommis.
Oliks teillä rakennukset pystyssä, kun jatkosodan aikan mentiin takasin Laihalle, oliko ehjänä?
No jatkosoan aikan ol sit silviisiin, et asuinrakennus ol palanu ja osa ulkorakennuksia säily. Ku sanotaan täs ku oli näin päin tää asuinrakennus. Siit ko lähet, ni siin ol sit talli ja sit ol liiteri semmone, mis työkaluja säilytettiin tai mitä hänessä, nyt sit säilytettiin. Sit ol vielä toinen hirsiosa, siin ol niiko kolme hirsosaa peräjälkeen ja sit perimmäinen ol sit se semmonen, just siilo sotien kynnykset saatiin semmonen tiililäävä siihen. Siin kävi sit sillä viisii, että ne ol siitä uuesta tiilinavetasta putsanneet ja sit laittaneet asuinrakennuksen. Siinä vaiheessa ei ollu muuta rakennettu, että uunin vaan, ku ol saatu sit putsattua ja laitettua, ni yhteen nurkkaan ol sit tehty leivinuuni. Ni sehän olkii mainio juttu. Sitte ol riihirakennelma, olks se nyt sillo ko jatkosota alko, ni naapurilt ol jäänyt sinne meiän riihirakennelmaan valtava määrä sit koivuhalkoa, sellaista pitkää koivuhalkoa. Se ol aika tilava riihirakennelma siin meiän vanhemmil, ni isä oli sit vielä semmoses mallissa, mut siitäkii ol sit osa purettu.
Mites sitte ko tuli tää lopullinen rauha, niin miltäs se sinusta tuntui?
Arvattavastkii ol sillä tavalla, että kylhä se mukavalt tuntu, että ku pääs niistä hommista sit vapaaks, että. No miulle jäi armeijan vehkeet päälle, ko ne palo näät ja vähän heikonlaiset nekkii. Ni sit ajan myöten, ni sit mie sain hommattua sitte, mitähän vuotta se sit ois ollu, ku mie sit kansanhuollost sain tuota tilalle sit niitä kuponkia, että sain ostettua. Sekii ol sit sellanen puku, ku vanginpuku melkeen, et siin ol punaset raitat siinä puvussa.
Sota loppu, mut sitte kuitenkin Karjala ja oma kylä meni. Se tietysti paino sitte vielä?
No arvatenkin se oli sillä tavalla, että tuota siinä huomas sen, että ku valtava jättiläinen on ni siin on alistuttava.
No ei se mitään meinaa, kyllä valtio korvaa.
Tää oli -40 vuuen alus, ennenku se rauha tuli. Sillä viisiin kävi, et kaik isommat rakennukset. Ja sitten ku myö jouuttiin siirtymään tännen Kolholaan jatkamaan sit sitä alokasaikaa. No siel myö oltiin aikas muutama päivä. Sieltä myö jouuttiin sit lähtemään tänne takasiin Säkkijärven kirkon puolle. Myö oltiin majotettuna tässä Karvalan kansakoululla. Kolholassa oltiin ja niinikkää sitte siellä kansakoululla.
Ja oltiin sitte sellaises tapaukses ko jouuttii sielt Kolholasta sit lähtemää uueestaan sinne niinko lähemmäks linjoja ni, myö oltiin Suurpäälän koululla sit siinä uuella kansakoululla. Sinne jouuttiin pommituksen alaiseks, että tuota siinä mäni muutama hevonen ja sit meiän porukan johtaja yks vänski, mut en muista sen nimiä, et mikä se oli - se haavottu, sit siinä metikössä.
Myö oltiin sit siellä uuen kansakoulun kellarissa - oltiin sit pommisuojassa. Myö katottiin, et siinä ku ei olt vielä oviakkaan sit sinne ulosmänevää, ni tuota sit siinä meiän porukan tuo suksi- sellainen ryhmä, miksi sitä nyt sanottiin sitä näin talviseen aikaan, ku suksilla hiihettiin ja sit mäntiin siihen paikkaan, missä yövyttiin, ni yhteen tuli täysosuma -yhteen suksinivaskaan- jos nyt sellaista nimeä käyttäis siit. No annappa olla, sit ko se pääs maihin nousemaan sit täs Vilalahella, mie jouuin sit lähtemään yhen, mut en muista sen alokkaan nimiä, kuka se ol se toinen. Myö mäntiin sit Toronojalle sinne, missä se ol päässy maihin, kenttätykistöasemiin. Se ol jatkuvana virtana ne, haavoittuneita ja kaatuneita sotilaita, et niitä män tänne Ylämaan suuntaan jatkuvana virtana. Niin suomalaisia. No tietäähän sen. Siinä sen näki, mitä tekee tykistö. Myö saatiin sit se määrätty määrä sielt niitt naapurin poikia, kun seittemänkymment osapuilleen ol niit naapurin poikii, mitä myö saatiin sit siel niinko viemäsii tänne, sinne Taikinan kylään, mihin myö vietiin sit ne. Siin ol sellaista omakotitaloa tien molemmin puolin. -No, ne hais aika sellaselt reippaalle, et ne ol vissiin jonkun verran olleet sit, ennen kun ne ol sinne Säkkijärven reunamille päässeet, ni osittain ol sit venäläisten sotilaitten meininki masun puolest sekal, et se oikein hais ulkoopäin, et tuota ne ol tosiaan kaalia käyttäneet.
No ne sit sano näinikkaa, et upoma. Mie sanoin, et tuol on upomapaikka. Sit siin jonkuu omakotitalon pihassa, ehän mie tietänt kennen talo hää lie olt. No ne män sit sinne ja tekkii ne ja sit ne yöpy sit siinä ja myö sit vuoronperrään jouuttiin olemaan siin vartiossa sit.
Pitiks se paikkansa, kun olen kuullut, et venäläiset olis koukannu jo niinko suomalaisten takaa tänne Kolholaan?
No ei se oikein pitäny miun mielestä, ko sen verran piti, ko myö yhtenä yönä jouuttiin sitten monta miestä meitä oli, kun Humaljoelta ol sit parit tykin putkea tuotu sinne veistokoulun pihalle. Niin tuota, se ol sillo vielä palamaton, ni myö sit tehtiin sellaista hommaa, tuli kuorma-auto ja veettiin sit ne putket siitä maasta kuorma-auton lavalle ja sit myö nähtiin ko ne ol tulleet tänne Virojoen keskustaan. Ol heitetty sinne tien varteen ne putket, sillä viisiin. Kerran sattu sit alokkaana ollessain siel Karvalassa sil viisiin, et meit ol valtava määrä alokkaita. Myö oltiin sit, sellaisen juoksuhauan sivussa ol sellanen korsu, ni myö oltiin täyteen se ja sit niin lähelle tul pommi, et se roikkas siin, ku mie olin siin keulapuolel ja, ni se roikkas rapaa meiän silmille. Mut selvittiin kuitenkiin sieltä, ei ketään haavoittunu.
Olitko koko ajan tässä rannikolla?
No me oltiin sit sillä viisiin, et sittenko se tuli se välirauha, se talvisota loppu. Myö tultiin sit taas tänne Kolholaan ja sielt Kolholasta jouuttiin lähtemään - ku se rauha tuli - Haminaan. Siin sit oltiin pari viikkoo siel Haminassa. Siel mie jouuin sit sellaseen tehtävään, että oli noita rintamanaisia sitte joutunt putsaamaan niitä kaatuneita ihmisiä. Mitähän mie nyt sanosin, et se ol melkein niinko sanotaan näin pitkä se halli, melkein niinko tää meiän tuolta seinäst tänne seinään (vajaa 10 m). Ni niitä ol metrin korkuinen pino niit ruumiita sitte, siellä ko myö auteltiin sit siinä Haminassa oltaissa. Sen näki ja sit panin merkille, että sellainen ol tilanne, että tuota, jos ne ois yhteen ihmiseen sattuneet ne vammat, ni tokkopa siit ois ehjä löytynt.
Kuinka kauan jouduit kaikkiaan olemaan näissä armeijan leivissä?
No ko mie helmikuus jouuin toinen päivä armeijaan, ni sitä ennen oltiin se joulukuun kuuennest päiväst sit tammikuun puolvälliin osapuilleen linnotustöissä tuol Heinjoella, Kannaksen puolella, Keski-Kannasta vai mitähää nyt ois ollu. Neljä–viiskymment kilometriäks olis olt matkaa sinne Viipurista myö oltiin. Siinä sattu sit sellain juttu, että syntyi ilmataistelu ja tuota kolme naapurin pommaria saivat sit siinä alas. Yks tuli, myö jännättii, tuleekohan se siihen meiän työkohteeseen, missä myö oltiin siinä Käkimäällä sit tuota hommiissa. Sit toi Jarvan, mikäs se nyt olikaa, Huukoks se oli vai joku toinen. Se huus, että kiireesti maahan ja suu auk, että se män sit sellasen viitisenkymmentä metriä meistä sit sinne kaakon suuntaan semmoseen suoputikkoon se kone. Ja senhän ties miten siinä käi niille.
Onko sinulla tietoa muista Laihajärven miehistä, missä päin he palvelivat sillon talvisodan aikana?
No muuta mie en, mitä mie nyt sit siellä, ku oltiin alokkaana, ni sit tulin näkemään, ni sit kun joutuvat sielt Kannaksen puolelta lähtemään sit karkuun, ni myö jouuttiin sit sellaiselle tehtävälle, jouuttii sit haravoimaan niitä, mitkä oli sieltä sit onnistunneet pääsemään, ni tuota myö sitte koitettii haravoia, mut ehä myö nyt montaakaa ihmist sielt löyetty. Mie en muista yhtään, että tuota oisinks mie niinko nimeltään muistanut, että ketä ne ois niinko olleet.
Muistatko, miten se vaikutti Laihajärvellä, kun sota sytty?
Siinä ei nyt meikäläiselle paljon jääny, ku se oli melkein niinku jatkuvaa siirtoa paikast toiseen. Hyvin masentuneina ja jännittyneinä se tietyst piti ko ihmiset pelkäs sitä justii, et pois joutuu lähtemää ja kellä se ei nyt pelkoo ollu.
Oliko sitä sit jo kuinka kauan sillon v-39?
Sanotaan sillon, kun mie sielt kaurapellolt Suureltsuolt tulin sit siihen kotia ja sitte ko sielt sai sen lapun. Sit myö sin Bycklingin talloon mäntiin ja siel oltiin sätteittäin ympär sitä valtavan isoa taloa, oltiin miehet, jotka joutu lähtemään sit linnoitustöihin, sätteittäin oltiin sit siinä ja ratiota kuuntelivat jatkuvast. Luonnollisest se niin pelko ol takana, et nyt tais kotipaikat mennä. Siintä myö lähettiin näät sit siitä Bycklingin talosta sinne Viipuriin päin ja sit ko myö päästiin Viipurin lähelle, ni neljää miestä tuotiin kuorma-auton lavalla meitä vastaan siinä Linnansillal, et ko aletaan päästä Linnansillalle, ni se ol justiin kuorma-auto tulossa Linnansillalta tälle varsinaiselle tieosuuelle. Siinä ol peitettyynnää sit neljä, ketä hyö lie sit olleetkaa, mihin heitä sit oli tarkoitus viedä.
Mites teiän isä ja äiti sit sillo talvisodan aikana, mihis he lähtivät?
Ne läks tänne Miehikkälään päin. No kävi sillä viisiin. Jos mie saan kertoa yhen henkilökohtasen asian. Se oli se rauha aika lähellä ja se ol muistaakseen etellinen vuorokaus, niin tuota mie näin unen. No annappa olla, mie sit pyysin mein porukan päältä, olik se nyt sit luti vai mikä se ol arvoltaan, ni saank mie käyvä viel viimese kerran kotonna. Se epäröi siinä oikein silmin nähen, lopulta sano miulle, et jos se nyt sillä viisiin on, että lupaat tulla takasiin. Mie sanoin, et jos se minust on kiinni, ni mie tulen takasiin.
Ja mie kävin sit siel kotonna ja sit selitin, minkälaisen unen mie näin, että enstäin männee osa niinkun sieltä Lyijysen ja meiän maiten väliltä. Se viittas niinko vertauskuvallisest sillä viisiin, et enstäin mänee osa ja sit niinko toisen kerran tapahtuu, ni sit se mänee. Ja niin se kävi.
Sit mie kysyin tälläsen tapauksen, et ”onkos siihen meiän saunan lähelle puonnu pommi” vanhemmilta, ni ne sano ”on”. Se piti miul niin tarkka olla, ku oli unissa kuvattu.
Sitten kolmas kysymys ol muistaakseen, mie kysyin sit, et ”mitenkäs työ jaksatte nyt, et nyt on tilanne sellainen, et nyt jouutaan lähtemään”.
No isäpappa sano sit sil viisii, et ”sellaist herraa ei tulekkaa, et hänet kotonta pois laittaa”. Mut ol ne saaneet sen puhuttua sit sillä viisii, et isä ol lähteny. No tietäähän sen, ajatella nyt et talven selkään. Oli hirvittävät pakkaset. No ajattele, ko myö oltii Kannaksella näät siel Käkimäen linnotuistöissä, ni jatkuvast yli -30 ja lähemmäks -40. Sit myö nähtii sinne Lenikratin suuntaan, ko siel ol sit sellane valtava ilmatähystyspallo. Se loisti joka päivä siellä taivaalla, maan ja taivaan välissä. No siel mie sit näin, ko se pommitti sitä Heinlahen asema-aluetta, ni mie aattelin, et jos nyt tuolt käyp sillä viisiin, et kohalle sattuu, ni kyllä se on sillä viisiin, et vientiä se on eikä muuta, ku valtava sellanen patsas nous taivaalle. Varmast siin ol jonkun verran tehoa siin pommis.
Oliks teillä rakennukset pystyssä, kun jatkosodan aikan mentiin takasin Laihalle, oliko ehjänä?
No jatkosoan aikan ol sit silviisiin, et asuinrakennus ol palanu ja osa ulkorakennuksia säily. Ku sanotaan täs ku oli näin päin tää asuinrakennus. Siit ko lähet, ni siin ol sit talli ja sit ol liiteri semmone, mis työkaluja säilytettiin tai mitä hänessä, nyt sit säilytettiin. Sit ol vielä toinen hirsiosa, siin ol niiko kolme hirsosaa peräjälkeen ja sit perimmäinen ol sit se semmonen, just siilo sotien kynnykset saatiin semmonen tiililäävä siihen. Siin kävi sit sillä viisii, että ne ol siitä uuesta tiilinavetasta putsanneet ja sit laittaneet asuinrakennuksen. Siinä vaiheessa ei ollu muuta rakennettu, että uunin vaan, ku ol saatu sit putsattua ja laitettua, ni yhteen nurkkaan ol sit tehty leivinuuni. Ni sehän olkii mainio juttu. Sitte ol riihirakennelma, olks se nyt sillo ko jatkosota alko, ni naapurilt ol jäänyt sinne meiän riihirakennelmaan valtava määrä sit koivuhalkoa, sellaista pitkää koivuhalkoa. Se ol aika tilava riihirakennelma siin meiän vanhemmil, ni isä oli sit vielä semmoses mallissa, mut siitäkii ol sit osa purettu.
Mites sitte ko tuli tää lopullinen rauha, niin miltäs se sinusta tuntui?
Arvattavastkii ol sillä tavalla, että kylhä se mukavalt tuntu, että ku pääs niistä hommista sit vapaaks, että. No miulle jäi armeijan vehkeet päälle, ko ne palo näät ja vähän heikonlaiset nekkii. Ni sit ajan myöten, ni sit mie sain hommattua sitte, mitähän vuotta se sit ois ollu, ku mie sit kansanhuollost sain tuota tilalle sit niitä kuponkia, että sain ostettua. Sekii ol sit sellanen puku, ku vanginpuku melkeen, et siin ol punaset raitat siinä puvussa.
Sota loppu, mut sitte kuitenkin Karjala ja oma kylä meni. Se tietysti paino sitte vielä?
No arvatenkin se oli sillä tavalla, että tuota siinä huomas sen, että ku valtava jättiläinen on ni siin on alistuttava.
 |
| Laihajärven kotiseutumatkalla uimassa. Tauno vasemmalla, toinen mies tuntematon. Kuva: Päivi H. |
Nyt kun olet käynyt siellä 50 vuoden jälkeen, niin miltä on tuntunut mennä sinne entisille paikoille?
Se tuntu siltä, että tuttuja ovat etelleen. Ei se loppujen lopuks niin jylhää ollukkaa, sit ko mie pääsin sit sieltä lomalle esimerkiksi sillo -44, ni mie aattelin, ettei meiän kotkylähä on ollu melkein tasaista, mitä nyt sellaisia pieniä töyssyjä nyt oli.
Nyt kun ollaan 90-luvulla käyty siellä, niin minkälaisia tuntoja on nyt ollut?
No siintä nyt on sillä viisiin tuntoja, että vaikka sen sais nyt sanotaan takasiinkiin, ni valtio kun sen omistaa. Ni siin ois taas velan kynsiissä ihminen. Kylhä se nyt, että missä on maailman alkuun päässy ja sillä viisii, ni kotipaikka on kotipaikka.
Olitko alokasaikana Viipurissa Karjalan kaartissa tai jossain muualla?
Ei, ko meikäläinen joutu sillon vast. Miehän oisin joutunt, jos mie en ois ollu sellanen, et ol rauhan aikan vapautettu, ni mie oisin joutunu aikaisemmin armeijaan. Mut ko se muuttu sit sellaseks, ni meinas, et tuo pien mies saattaa pelastaa jonkuu. En mie muuten näitä käsitä.
Oliks Laihalta ketä muita siellä samaan aikaan, ko sie olit alokkaana?
Oliks se vaan sellaisille, jotka oli vapautettu aikaisemmin?
Ei ollu muita. Jos en mie väärin muista.
Kyl niitä sielt ympär Kannasta ol niitä alokkaita, mut miekiin normaalist, ni mie oisin joutunt siihen siihen rantapyssyyn Ristniemeen tai Satamaan, mut sit ko se muuttu tällaiseks ni, että myö jouuttiin sielt lähtemään, ni sit myö oltiin Haminassa. Sielt jouuttiin sit Tikkurilaan. Siel saatiin sit jatkokoulutusta. Meikäläine joutu käymään sit ko se välirauha tul näät, ni joutu käymään niinko kaks kolme alokasaikaa peräjälkeen. Ni sit myö jouuttiin Tikkurillaan ja sit meiät leivottii sellaisiks, niinko nyt sanotaan tykkimieheks. Siitä myö jouuttiin sit -40 keväällä sit tuonne Suomenlahen saarelle, 7 km Helsingistä sinne merelle. Se ol ihan autio saar. Siel ol muutama kymppituuma kanuuna sitte ja eihä niis ollu putkea, ko oisko ollu joku semmonen pari syitä. Myö oltiin sit aikamme siellä ja sit ne siirs Helsingin etustalta meiät tuonne Porin etustalle Reposaareen. Sielt myö jouuttiin sit tänne Kuuskajaskariin Rauman etustalle sillo -40 syksyllä. Sit myö oltiin se -40 syystalvi ja -41 se kevättalvi, ni oltiin sit siel linnakkeella.
Myö oltiin yhes Nurmeksen vartioasemal sit siellä. Sielt sit ko mie tulin takasiin, ko se alko kehittymmää se aika sit semmoseks, ni jouuttiin sit linnakkeelle takasiin sielt saaresta ja tuota. Sit ko jouuttiin sielt lähtemään tuonne Keuruulle ja jatkokoulutukseen mukamas. Sit sielt jouuttii lähtee sit sinne rintamareissulle. Enstäin Elisenvaaraan, siel ol justiin motti lauennu ja sielt meiät sit jaattiin kahteen ossaan. Toiset läks Itä-Karjalaan ja myö sitte tuumattii, et lähetään Kannakselle. Myö mäntii sit Kannakselle.
Sie puhuit niistä "naapurin miehistä", mitä haitte sieltä rannikolta - ne oli venäläisiä vankeja. Oliks teitä vaan kaks miestä niitä hakemassa?
Niin, vaan kaks miestä hakemassa. Ei niitä mitenkään sidottu ollu. Miul jäi niinko kesken se juttu. Sit ko mie pääsin siihen Taikinalle sen kaverin kans ja saatiin sijoitettua ne vangit siihen, enne ko ne läks sit etteenpäin, ni alko kuuluakkii tankin ääntä - mie ajattelin, et nyt otti ohraleipä. Sit ko pikkunen tankki tuli, ni oiskohan se olt jotain kolme neljä metrii pitkä, mut hirveet ääntä se piti. Se ol oma tankki sit. Se helpotti sit, ettei tässä nyt vielä vangiksi jouu.
Työ rakensitte sitte itse siihen navetan paikalle sen talon?
Vanhemmat kekkasivat sen. Siihen oli tuotu Ala-Urpalasta siihen kaivon lähelle, mis oli se kuoppa, ko mie kysyin, et onks siihen tullu pommi, ni siihen oli välirauhan aikana tuotu Ala-Urpalast, mie en muista oliks se joku Sahasen asuinrakennus. Se ol siihen pystytetty ja sit ko ne pääs takasiin, ni tuota nehän tunnisti oman sitte ja ne vei pois. Ja sit sen jälkeen meiän vanhemmat kekkas sen, et saahaan myö tuosta asunto, ku siin on sit niin paljon tilaa.
Mie ko lomalle kerranki tulin sielt haavoittumisen jälkeen, sen jälkeen ko mie olin paimentamas niit naapurin poikii oikeen isommassa määrässä. Ni muistan sit ko siel pienet karkelot järjestettii mei vanhempii luon, ni kohta tuli - eihä myö keritty vissii ko kierros vai pari kolme pyörrähtää - ni tuli kylän järjestysmiehiä. ”Ei hyvänen aika tähän aikaan saa tällaisia iloja pitää”. Niinko siin nyt ois mitään pahaa olt, jos ois nuoriso saanu vähä muutaman kerran pyörähtää.
Oliko se se kerta, kun ne sotapoliisit tulivat?
Sehän se oli varmaan sama kerta. Kerrankii miul jäi sit mieleen, ku mie jouuin sit ilmoittautumaan siel Säkkijärven kirkolla, olks se nyt nimismiehen kanslia, vai mikä paikka se oli. Myö männää peräjälkee kirkkoherra ja sit tälläin pikkunen sotilas. Mie katoin, et kyllä tuo Lahti-pappi on ottanu raskaasti tuon sota-ajan, ko se ol niin ohkaseks mänt että tuota. No miksei sit tietyst ota. Silläkin valtava pere ku ol. Kyl ne ol sellasii aikoja.
Oliks se teiän maalla se lava?
Oli ja se mistä se oikotie tuli sieltä Latakan pohjukasta. Ni se jäi siihen välille se lava. Ja siintä meiän maalta aika paljon hakivat ne Venäläisen puolen teille sit sielt sitä hiekkaa, ko siin ol niin paljon. Sanotaan, et jos ne hiekkakankaat, mitä laihalaisilla oli, iässään ei ois hiekasta ollu pulaa, että niin hyvät hiekkakankaat siint oli aina lähelle sitä Satamannientä ja Ristniemiä.
(Laihajärven kylätoimikunta. Venäläisen Taunon haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996).
Se tuntu siltä, että tuttuja ovat etelleen. Ei se loppujen lopuks niin jylhää ollukkaa, sit ko mie pääsin sit sieltä lomalle esimerkiksi sillo -44, ni mie aattelin, ettei meiän kotkylähä on ollu melkein tasaista, mitä nyt sellaisia pieniä töyssyjä nyt oli.
Nyt kun ollaan 90-luvulla käyty siellä, niin minkälaisia tuntoja on nyt ollut?
No siintä nyt on sillä viisiin tuntoja, että vaikka sen sais nyt sanotaan takasiinkiin, ni valtio kun sen omistaa. Ni siin ois taas velan kynsiissä ihminen. Kylhä se nyt, että missä on maailman alkuun päässy ja sillä viisii, ni kotipaikka on kotipaikka.
Olitko alokasaikana Viipurissa Karjalan kaartissa tai jossain muualla?
Ei, ko meikäläinen joutu sillon vast. Miehän oisin joutunt, jos mie en ois ollu sellanen, et ol rauhan aikan vapautettu, ni mie oisin joutunu aikaisemmin armeijaan. Mut ko se muuttu sit sellaseks, ni meinas, et tuo pien mies saattaa pelastaa jonkuu. En mie muuten näitä käsitä.
Oliks Laihalta ketä muita siellä samaan aikaan, ko sie olit alokkaana?
Oliks se vaan sellaisille, jotka oli vapautettu aikaisemmin?
Ei ollu muita. Jos en mie väärin muista.
Kyl niitä sielt ympär Kannasta ol niitä alokkaita, mut miekiin normaalist, ni mie oisin joutunt siihen siihen rantapyssyyn Ristniemeen tai Satamaan, mut sit ko se muuttu tällaiseks ni, että myö jouuttiin sielt lähtemään, ni sit myö oltiin Haminassa. Sielt jouuttiin sit Tikkurilaan. Siel saatiin sit jatkokoulutusta. Meikäläine joutu käymään sit ko se välirauha tul näät, ni joutu käymään niinko kaks kolme alokasaikaa peräjälkeen. Ni sit myö jouuttiin Tikkurillaan ja sit meiät leivottii sellaisiks, niinko nyt sanotaan tykkimieheks. Siitä myö jouuttiin sit -40 keväällä sit tuonne Suomenlahen saarelle, 7 km Helsingistä sinne merelle. Se ol ihan autio saar. Siel ol muutama kymppituuma kanuuna sitte ja eihä niis ollu putkea, ko oisko ollu joku semmonen pari syitä. Myö oltiin sit aikamme siellä ja sit ne siirs Helsingin etustalta meiät tuonne Porin etustalle Reposaareen. Sielt myö jouuttiin sit tänne Kuuskajaskariin Rauman etustalle sillo -40 syksyllä. Sit myö oltiin se -40 syystalvi ja -41 se kevättalvi, ni oltiin sit siel linnakkeella.
Myö oltiin yhes Nurmeksen vartioasemal sit siellä. Sielt sit ko mie tulin takasiin, ko se alko kehittymmää se aika sit semmoseks, ni jouuttiin sit linnakkeelle takasiin sielt saaresta ja tuota. Sit ko jouuttiin sielt lähtemään tuonne Keuruulle ja jatkokoulutukseen mukamas. Sit sielt jouuttii lähtee sit sinne rintamareissulle. Enstäin Elisenvaaraan, siel ol justiin motti lauennu ja sielt meiät sit jaattiin kahteen ossaan. Toiset läks Itä-Karjalaan ja myö sitte tuumattii, et lähetään Kannakselle. Myö mäntii sit Kannakselle.
Sie puhuit niistä "naapurin miehistä", mitä haitte sieltä rannikolta - ne oli venäläisiä vankeja. Oliks teitä vaan kaks miestä niitä hakemassa?
Niin, vaan kaks miestä hakemassa. Ei niitä mitenkään sidottu ollu. Miul jäi niinko kesken se juttu. Sit ko mie pääsin siihen Taikinalle sen kaverin kans ja saatiin sijoitettua ne vangit siihen, enne ko ne läks sit etteenpäin, ni alko kuuluakkii tankin ääntä - mie ajattelin, et nyt otti ohraleipä. Sit ko pikkunen tankki tuli, ni oiskohan se olt jotain kolme neljä metrii pitkä, mut hirveet ääntä se piti. Se ol oma tankki sit. Se helpotti sit, ettei tässä nyt vielä vangiksi jouu.
Työ rakensitte sitte itse siihen navetan paikalle sen talon?
Vanhemmat kekkasivat sen. Siihen oli tuotu Ala-Urpalasta siihen kaivon lähelle, mis oli se kuoppa, ko mie kysyin, et onks siihen tullu pommi, ni siihen oli välirauhan aikana tuotu Ala-Urpalast, mie en muista oliks se joku Sahasen asuinrakennus. Se ol siihen pystytetty ja sit ko ne pääs takasiin, ni tuota nehän tunnisti oman sitte ja ne vei pois. Ja sit sen jälkeen meiän vanhemmat kekkas sen, et saahaan myö tuosta asunto, ku siin on sit niin paljon tilaa.
Mie ko lomalle kerranki tulin sielt haavoittumisen jälkeen, sen jälkeen ko mie olin paimentamas niit naapurin poikii oikeen isommassa määrässä. Ni muistan sit ko siel pienet karkelot järjestettii mei vanhempii luon, ni kohta tuli - eihä myö keritty vissii ko kierros vai pari kolme pyörrähtää - ni tuli kylän järjestysmiehiä. ”Ei hyvänen aika tähän aikaan saa tällaisia iloja pitää”. Niinko siin nyt ois mitään pahaa olt, jos ois nuoriso saanu vähä muutaman kerran pyörähtää.
Oliko se se kerta, kun ne sotapoliisit tulivat?
Sehän se oli varmaan sama kerta. Kerrankii miul jäi sit mieleen, ku mie jouuin sit ilmoittautumaan siel Säkkijärven kirkolla, olks se nyt nimismiehen kanslia, vai mikä paikka se oli. Myö männää peräjälkee kirkkoherra ja sit tälläin pikkunen sotilas. Mie katoin, et kyllä tuo Lahti-pappi on ottanu raskaasti tuon sota-ajan, ko se ol niin ohkaseks mänt että tuota. No miksei sit tietyst ota. Silläkin valtava pere ku ol. Kyl ne ol sellasii aikoja.
Oliks se teiän maalla se lava?
Oli ja se mistä se oikotie tuli sieltä Latakan pohjukasta. Ni se jäi siihen välille se lava. Ja siintä meiän maalta aika paljon hakivat ne Venäläisen puolen teille sit sielt sitä hiekkaa, ko siin ol niin paljon. Sanotaan, et jos ne hiekkakankaat, mitä laihalaisilla oli, iässään ei ois hiekasta ollu pulaa, että niin hyvät hiekkakankaat siint oli aina lähelle sitä Satamannientä ja Ristniemiä.
(Laihajärven kylätoimikunta. Venäläisen Taunon haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti