Paimenessa "Myö essittiin itelle olentopaikka yhen kuusen juurelta"

Mäkelän Mirjamin muistelot: PAIMENESSA 

Mäkelän lehmiä. Kuva: Eija M. 

En muista varmasti miten paljon - siitä on nyt yli 50 vuotta, mut se oli sillon keväällä, kun Toisiin Anni kuol sillon syksyllä. Ni mie pääsin Elinan parvee yheks päiväks paimentaa Toisiin lehmiä. Aamusel, ku lehmät laskettii ulos, niihe annettii ensi vähän aikaa kiiriä ja hyppii mäk'vierussa, ennen ku ne ajettii kujalle. Iida Maria läks aamuks ajamaa lehmiä hakaan. Ne vietiin Pitkiinsiltoin haaraan kii. Sinne ol matkaa pari kilometriä. Ensin kyläkujaa, sitte maantietä Haapakorven mäelle. Sieltä kääntyi huono ja kuoppainen metsätie, josta vähän matkan päässä erkani pieni tien naarmu haan veräjälle.

Myö Elinan kans kahelleen olis oltu helisemässä, kun lehmät kiilit vielä metsätiellekkii. Mut Iida Marian ohjatessa lehmiin kellot kalisiit ja pompottiit ennen ku saatiin ne veräjäst sissään. Onnikki, Pienikki, Palmu, Lempka eli Lemmikki ja sit yks lehmä mitä myö Elinan kans sanottii häpiälehmäks. Nimi tul siitä ku Toisiin Anni sano aina naapurin emäntiille, jotta "oon mie viis häpiää nähny tuon meijän lehmän raakin kans, ku oon sitä kylään vient". Iida Maria laitto veräjäpuut paikalleen ja pitkän riman vielä poikittain viistoon ennen ku läks kotiin. Myö Elinan kans jäätii paimenee, kunnes illalla tuli sit taas hakemaan lehmiä haasta pois.

Lehmähaka oli vanha aitaus, missä särentäaijan vierukset kasvo puita ja keskellä oli heinänen aukio, jonka läpi keväisin ja syksyisin virtas ojanraamu kuivuen keskikesällä. Myö essittiin itelle olentopaikka yhen kuusen juurelta, missä ol kuivaa ja mukava istua. Kummallakkii olit eväät viillekepussissa. Pussit ripustettiin puun oksantynkiin ja heitettiin paimenvissat käsistä.

Ennen sanottiin: 

"Jos lehmät käyvät väljällä, ni sit aina seisotettaan paimenvissaa, kysytään montako lehmää kotiin saap". 

Elina otti vissan uuestaan ja pani sen sormenpäähän pystyyn ja rupes lukemaan: 

"Seis, seis, karjakeppi, kuink monta lehmää kotiin saan? Yks, kaks, kolme... " 

Ja luku jatku niin kauan kunnes vissa tai kepakko kaatu pois sormenpäästä. Miekii opettelin tätä vissan seisotusta.

Sit syömään ensimmäisen kerran. Miul ol eväspalat, mut Elinal ol puol leipää mihi ol tehty voirottia ja sit puukko mil sai leikata paloja. Syömisen jälkeen ruvettiin tekemään pajupilliä. Miulle ol isä teht joka kevät monta pilliä. Mut nyt Elina leikkaa sopivat pajut ja rupes irrottamaan kuorta. Kastel sylellä suussaan, naputtel puukon päällä ja luk samalla:

"Soi soi, soropilli. 

Jos ei soi - niin soraja. 

Panen kiven kaulaan, 

viskaan järven pohjaan. 

Et sieltä ennen nouse, 

ennen kun kukko kyntää

ja kana astuloittaa." 

Kun oikein varovast kiers ja nykäs, niin kuori irtos ja puukolla voi vuolla tarvittavat lovet. Kohta pajupillin luritusta kuulu meijän kummankii huulilta. Elina sano, että paimenen pittää tehä oikiaakin työtä. Se ol vispilän teko. Ainakin yks vispilä ol saatava päivässä. Myö taiteltiin koivun oksia ja ruvettiin kuorimaan niitä hampailla. Jos kuor oli hyvästi ihollaan, tul puhtaat varvut. Mie en osant tehä vispilää, mut Elina lupas näyttää. Kun omasta mielestä sain tarpeeks kuorittua varpuja, hopotin ja kirkkusin Elinaa näyttämään. 

Elina alko kiusotella lukemalla:

”Ei Ievalla mikään kiire, 

ei Ievalla mikään kiire, 

onhan Annilla aikaa. 

Hame on kuin tuohituppi 

ja samanlainen paita.”

Se ol miusta niin pahast sanottu et oikeen suututti, kun Eeva ol miun äitin nimi. Ei tullu mieleenkään, et mainittiihan siinä Annikin, mikä ol Elinan äiti. Ihan pit ruveta lähettelemään Elinaa. Tiiä minkälainen tanohka ois tult, vaik ois tult ilmi tappelu, jos ei ois kuulunt rojahusta. 

Siellä se Häpee-lehmä ol veräjää hollaamassa. Kiireest veräjän luo ajamaan se pois. Sit vietiin kaikki kaaveetkin sinne. Kauan sai soria ennen kun eväspussin villlekkeet irtosivat oksantynkiistä. Syötiin uuestaan ja sulassa sovussa tehtiin vispilät kummallekkii valmiiks. 

Niin se aika huraht, jotta koht se Iida Maria ilmesty veräjälle. Ol lähtent aikasee hakemaan lehmiään näin ensimmäisenä päivänä. Vispilät ja pajupillit pussiin, suu nyträttiin tiukast kiinni. Pussit selkään, veräjät auki - niin kotimatka alko. Se sujuikin aika hyvin. Mut naapuritalon nurkalla lehmät putkahtiit. Siellä ilmesty täti, joka heitti astiallisen vettä paimeniin päälle. Se ol yleinen tapa, jot enspäivän paimenet kastettiin. Koti lähesty, kujan polvesta saakka lehmät alkovat juosta ja kääntyvät veräjästä ommaan kesätarhaan. Tarhan veräjä sulettiin ja myö Elinan kanssa marssittiin kottiin ylimpinä ystävinä näyttämään vispilöitä ja pajupillejä.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot

Valokuvat: Eija M)