 |
| Oronojan suu. Laihajärvi takana. Pilkkaniemi oikealla ja Haapaniemi vasemmalla (ei näy kuvassa). Kuva: Eija Mäkelä |
Hänen sukunimensä ei ollut Reima, vaan se nimi oli saatu miehen myötä. Miehen liikanimi, koska hänen esiintymisensä kyläläisten silmin oli niin reimaa.
Kesäyön hämärän ja nousevan päivän kajon välinen erotus on vain pieni hetki sydänyön jälkeen. Vanha Maria, jonka istumapaikka on ikkunan pielessä, antaa katseensa lipua pitkin edessä aukeavaa maisemaa. Katse kohtaa pellon, jonka sarat ovat täynnä suuritähkäistä ruista.
Mäen alla on järvi, jonka niemien ja saarien sivuitse näkee naapurikylään saakka. Järvestä nousee utua, joka ennustaa kaunista päivää huomiseksi. Huominen on merkkipäivä Marialle, hän saa miniän. Morsiamen kotona ovat läksiäiset parhaillaan käynnissä. Huomenna ovat häät täällä pojan Eerikin kotona. Maria kertaa mielessään kaikki häävalmistelut.
On käyty suusanalla kutsumassa koko pitolääni. Salpa ovelle ja vettä hiillokseen ja koko talon väki häihin. Huoneet on siivottu, leipomiset tehty, kalja kellarissa valmiina. Järvi on ollut antelias. Viime viikon myrskyn aikana saatiin verkoilla suuria, keltaposkisia lahnoja, jotka nyt suolattuina odottavat pääsyä pöytään. Rokankeittäjä Anni on ollut illalla työssä pannen herneet likoon läheisen rantasaunan muuripataan, jossa keitto keitetään.
Kylän seppä on pyydetty kaatelemaan kahvia hääväelle. Maria näkee mielessään, miten sepältä se työ käy sujuvasti. Pajatyön kovettamia sormia ei kahvipannun sanka polta. Käden tehdessä nousevan liikkeen ruskea neste virtaa kuppiin loppuen sopivasti kupin täyttyessä; samalla sanotaan joku mukava sutkaus tutuille isännille. Sepällä on aina pidoissa päällään vitivalkea paita sekä musta liivi, jonka napinlävestä lähtevät kellonperät.
Maria muistaa Eerikin kellon, se on umpikuorinen kultakello, jonka Eerik on perinyt isältään. Isä Eero toi aikanaan kellon ulkomailta, kun palasi seilausmatkoiltaan. Poika Eerik on joka vuosi seurannut isän esimerkkiä seilaamalla isoja vesiä. Sieltä toi kahvipavut, jotka Maria taiten paahtoi häitä varten.
Omasta asustaan Maria on ollut kauan kahden vaiheilla, pannakko uudempi ruohonpäinen puku häihin vai vanhempi musta. Valinta päätyy mustaan, sehän on näin leskelle sopivinta. Päähänsä Maria on valinnut hetulahatun, se odottaa piirongin päällä ja Maria näkee mielessään, miten hatun tupsut mukavasti heilahtavat, kun hän menee vastaanottamaan morsianta. Maria päättää tervehtiä morsianta tavanomaisesta poiketen ennen kuin käsikoukussa saattaa morsiamen kamariinsa. Maria valmistuu levolle, huominen sarastaa ja hän vaipuu vanhan ihmisen hauraaseen uneen. On kesäyö, järveltä kuuluu yksinäisen kuikan huuto. Sitä Maria ei arvannut, että kymmeniä vuosia kiersi kylällä sananparsi: "Terve maa ja terve manner, sanoi Reiman Mari morsiamelle."
Siihen aikaan, kun kankaat kudottiin kotona, ol sellainen sanapars, että
"laskiaisesta karaten kankaalle'' ja
toinen sananpars ol, että "laskiaisesta päivä pärreeks ja varis kukoks".
(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti