Hailin Ailin ja Ellin keskustelua v.1990, osa 1
Aili:
Vääräänmäkkeen se mamma (Helena Eerikintytär Koso s.1867) sit tuotiin sillon viime vuossadan puolella. Nyt kun on olt kaks aikasta kevättä, ni mie sanoin, että mamma aina sano, että 27. päivä hänet tuotiin Vääräänmäkkeen ja täys lehti ol puussa (vihitty 27.4.1890). Sillo ol niin aikanen kevät, jotta mie oon sitä tänä keväänä haastant sekä viime keväänä.
Sen mie taas muistan, kun mamma ei tavallisest ottant miua mukkaa ja mie olin vissiin niin hyvillään, ku se läks Pernan Vappua kattomaan Vapun päivänä. Se sairasti kuolintautia ja kun mäntii Taavetin haan läpi, ni täys lehti puussa ja se ol 20-luvulla, alkupuolla kakskymment lukua. Siin on niien kasvihuoneilmiöt.
Ja sen mie sit muistan, ne olit sit isäs ensimmäiset kalassit. Ni sillon kalassipyhänä, ni meil ol sellanen vihanen lehmä Perho ja se ol poikinnu ja kuule ku se lennätti Hannaa. Ni se Hanna, kun män aiasta ylitte, mänks se Koson haan puolle sit karkuun, ni siltä halkes tästä käsvars. Joku seiväs repäs sen siintä halkki. Ja sillon kesällä näät, et olhan sillon siit muistaakseen, olhan ne Väärässämäässäkiin kalassit sit ku isäs ensimmäisen kerran män naimisiin. Mut sillon kesällä siit ol, et se Lyyli ol siit Väärässämäässä, et isäs ol tuonnu morsiammen kyllään sinne, ni ol Rainion Ennin kalassit, ja siel ol vielä saavi.
Elli: Ja sinne pistettiin sit rahoja ja katottiin kuin norjaselkänen morsian on, että kuin äkkiää ottaa rahat.
Aili: Monta kertaa sit pienet pojat, niil ol varattu nappia, viskasivat napin sinne. No pithän morsiammen siitkii saavi käyvä hakemassa. Se morsian vei aina siihen ommaan etteen männessään sen saavin siit. Mie muistan, ku myö katottiin sit pienet tytöt, ku morsian juoks sitten.
Elli: No haastappa jottain niist isän ensimmäisiistä häistä. Muistat sie niitä?
Aili: No niistä mie en muista oikein. Sen mie muistan, kun vissiinhän myö Rainion (Koson) Lempin kanssa, myö kaverukset oltiin, ni myö istuttiin sit siellä puutarhaikkunan luona. Siellä istuttii ja sen mie muistan, ku morsiammel ol huntu siit ja sil ol sellanen niinko, ne sit laittovat vainajalle sen vihkimäpuvun päälle, sillon ei vissiin arkus ei ollu.
Mut sitä en sit muista, et oisko ne sit olleet teiän isän (Iivari Haili s.1894) häät, ko siihen aikaan, ku ol vielä, et rokka tuotiin pottiissa pöytään. Ja sit siel ol lusikoita, siellä Pukin Aapolla siel ol sit oikein pitolusikat. Ol siellä puulusikoitakii, vennäänpuisia, mut sit ne ol sellaisia niinku peltilusikoita ja sieltä sai sit niitä lainata. Ja ne ol lainattuja. Sit myö Rainion Lempin kans ko kytättii, et jos saahaan lusikka ja sit aikaihmiset ko seisovat. Ko miehiä seiso siinä pöyän ympärillä, myö sieltä välistä sit saatiin lokattua rokkaa potista. -Mie olin 10 vanha sillon.
Sillo ei mittää ruokaa saant, ku Väinön (Väinö Ahola ent. Haili s.1896) häät olivat, ku se ol sitä kapina-aikaa. Mut sen mie muistan, ku Väinön häät olivat, ni sillo mie olin polvipoikana, jotta se oli polvipoika, mut mie olin polvityttönä. Että morsiamen polvelle vietiin sit ja siihen ois pient olla rinkel siihen sitteeseen, mut eihän sillon saanu rinkeliä, eikä sit vissiin kannattant pullarinkeliäkään tehä. Sit ol niin vähän sitä pullaa.
Elli: No sit on Hanna-tätin (Hanna Vuorela o.s. Haili s.1902) häät olleet 1927. Sillo sie oot sit ollu jo oikein piika.
Aili: Mie oli sillo sit jo piika, aikuinen ihminen.
Elli: Kukas siun parina ol? Muistat sie?
Aili: Vuorelan Lauri ja sit Virsun Sylvi ol toisena kukkatyttönä ja sit Venäläisen Lauri ol sen parina, Anttoonin serkku.
Elli: No kotonahan sie sit olit vielä, ku meiän äiti on siihen tuotu? Olitha sie.
Aili: Olin. Autolla käytiin hakemassa (Ylämaalta). Lähettii, et olkos se nyt sit Matin Lauri (Hyypiän) auto. Sitä en muista, et kennen auto se ol, mut se vaan rikkoutu matkalla. Ja muistan ko mul ol komia rimpsuniekka hame, ku miust ol oikein sorja se. Se ol niin nättiä. Joltain kulkukauppiaalta ostettiin se kangas. Se ol aika hyvvää kangast sellaist ko villamusliiniin tapaista ja sit se ol näinikkää korkia rimpsu ol tässä ja senku rimpsut heilu, ku tanssittii. Anttilassa siel on olt sellanen pihatupa. Ai hurja ko lasetettiin siellä.
Aili: Matti-setä (Matti Tuomaanp. Venäläinen s. 1867) ol ollu räätäli. Se mikä Amerikkaan mäni. Tuolla Virolahen puoles yks mies sano, et hää muistaa, ku se ol hänen isällä opissa.
Isu-setä (Israel Tuomaanp. Haili s.1863) ol vanhapoika. Voi, ku se ol lapsrakas. Nii että se aina otti polvelle, et en mie muista, et no isä ol isäntä talossa ja sil ol talon työt. Tää ku ol vanhapoika ja siinä niinku sivullisena, ni se aina otti polvelle ja se soitti aikaisemmin viululla, mut sit ko sil tul vasen käs kipiäks, ku se ei saant viululla soitettua. Sit sillä viululla, ku se aina, ku mie olin pien tyttö, ko se soitti passokieltä siit, ni mie pelkäsin. Muistan, ku mie mänin tuvan peräpenkille sit seisomaan, ku miua pelotti. Mut sit sil ol kannel, omatekonen kannel, mis ol oikein paljon kieliä.
Elli: No ku miust tuntuu, et mie oon sen -oisko se sit olt miun aikanna vielä Väärässämäässä? Sekös se ol ne kangaspuutkii tehnt ne pienet, -tätillek ne ol tehty vai siulle? Sinne ne jäi.
Aili: Ai, ne ois olleet metkat olemassa. Sit teiän isäs kans tekivät piirongin. Sellasen koko korkian näinikkää, et ol se korkiamp ku nykyiset lipastot. Se ol niinku ennen vanhaan ol, et levjät laatikot ja ylläällä pienet laatikot. Ja se ol hieno tekele.
Elli: No sekös se ol tehnt sen huvimajan? Ja onks se tehnt kaikki nuo, ku tuossahan on tuossa vieraskuistissa etenkii, ko siinhän on sitä sellaista.
Aili: Sehän tek kaikkia sellaista näpräil ja puukon kans se kaikki ne tek. Se oli sellane timpermanni, ennen sanottiin. Eihän isävainaa kerint. Isävainaakin kyl tek, rekiäkkii tek noinikkää ja vissiin ennen sanottiin, et kärrin puuvärkkiä. Jotta yks nainen Muurikkalassa ja sano, et helpomp on tehä kärrin puuvärkki, ku poika.
Elli: No olks se puuvärkki sit niitä pyörän pinnoja vai mitä?
Aili: Se ol oikein, pyörämestarit olit erikseen. Se ol se puukehys, kun tehtiin pieniä kärriä ja kiesiä. Setävainaja oli oikein sellanen puumies. Setävainaanha se ol istuttama se kuusaitakii siihen ympärille.
(Laihajärven kylätoimikunta, Hailin Ailin ja Ellin keskustelu 29.6.1990 Virolahdella).
Ja sen mie sit muistan, ne olit sit isäs ensimmäiset kalassit. Ni sillon kalassipyhänä, ni meil ol sellanen vihanen lehmä Perho ja se ol poikinnu ja kuule ku se lennätti Hannaa. Ni se Hanna, kun män aiasta ylitte, mänks se Koson haan puolle sit karkuun, ni siltä halkes tästä käsvars. Joku seiväs repäs sen siintä halkki. Ja sillon kesällä näät, et olhan sillon siit muistaakseen, olhan ne Väärässämäässäkiin kalassit sit ku isäs ensimmäisen kerran män naimisiin. Mut sillon kesällä siit ol, et se Lyyli ol siit Väärässämäässä, et isäs ol tuonnu morsiammen kyllään sinne, ni ol Rainion Ennin kalassit, ja siel ol vielä saavi.
Elli: Ja sinne pistettiin sit rahoja ja katottiin kuin norjaselkänen morsian on, että kuin äkkiää ottaa rahat.
Aili: Monta kertaa sit pienet pojat, niil ol varattu nappia, viskasivat napin sinne. No pithän morsiammen siitkii saavi käyvä hakemassa. Se morsian vei aina siihen ommaan etteen männessään sen saavin siit. Mie muistan, ku myö katottiin sit pienet tytöt, ku morsian juoks sitten.
Elli: No haastappa jottain niist isän ensimmäisiistä häistä. Muistat sie niitä?
Aili: No niistä mie en muista oikein. Sen mie muistan, kun vissiinhän myö Rainion (Koson) Lempin kanssa, myö kaverukset oltiin, ni myö istuttiin sit siellä puutarhaikkunan luona. Siellä istuttii ja sen mie muistan, ku morsiammel ol huntu siit ja sil ol sellanen niinko, ne sit laittovat vainajalle sen vihkimäpuvun päälle, sillon ei vissiin arkus ei ollu.
Sen mie muistan, kun tukasta sit ol, ko ennen ol sellasia niinko rautalangasta tehtyjä niit tukkaneuloja, mut eihä ne maronkineuloja olleet. Sit ol kuttaperkkaneuloja toisia, ni sellane ol puont sieltä siit, ku huntu ol laitettu kiinni. Ni se miul on jäänt niistä häistä mieleen, et se ol sit siinä hunnussa.
Mut sitä en sit muista, et oisko ne sit olleet teiän isän (Iivari Haili s.1894) häät, ko siihen aikaan, ku ol vielä, et rokka tuotiin pottiissa pöytään. Ja sit siel ol lusikoita, siellä Pukin Aapolla siel ol sit oikein pitolusikat. Ol siellä puulusikoitakii, vennäänpuisia, mut sit ne ol sellaisia niinku peltilusikoita ja sieltä sai sit niitä lainata. Ja ne ol lainattuja. Sit myö Rainion Lempin kans ko kytättii, et jos saahaan lusikka ja sit aikaihmiset ko seisovat. Ko miehiä seiso siinä pöyän ympärillä, myö sieltä välistä sit saatiin lokattua rokkaa potista. -Mie olin 10 vanha sillon.
Sillo ei mittää ruokaa saant, ku Väinön (Väinö Ahola ent. Haili s.1896) häät olivat, ku se ol sitä kapina-aikaa. Mut sen mie muistan, ku Väinön häät olivat, ni sillo mie olin polvipoikana, jotta se oli polvipoika, mut mie olin polvityttönä. Että morsiamen polvelle vietiin sit ja siihen ois pient olla rinkel siihen sitteeseen, mut eihän sillon saanu rinkeliä, eikä sit vissiin kannattant pullarinkeliäkään tehä. Sit ol niin vähän sitä pullaa.
 |
Laihajärven nuoria 1920-luvun lopulla: Takarivin miehet tunnistamattomia. Keskellä vas. Byckling Toini, Lyijynen Elsa, Haili Hanna, Kokko Ida, Venäläinen Alina, Byckling Aune, Tommiska Hanna, alh. vas. Kokko Amalia, Kokko Elma, Byckling Irja, Torvi Amalia, Anttila Siiri. Kuva: Raimo Koso. |
Aili: Mie oli sillo sit jo piika, aikuinen ihminen.
Elli: Kukas siun parina ol? Muistat sie?
Aili: Vuorelan Lauri ja sit Virsun Sylvi ol toisena kukkatyttönä ja sit Venäläisen Lauri ol sen parina, Anttoonin serkku.
Elli: No kotonahan sie sit olit vielä, ku meiän äiti on siihen tuotu? Olitha sie.
Aili: Olin. Autolla käytiin hakemassa (Ylämaalta). Lähettii, et olkos se nyt sit Matin Lauri (Hyypiän) auto. Sitä en muista, et kennen auto se ol, mut se vaan rikkoutu matkalla. Ja muistan ko mul ol komia rimpsuniekka hame, ku miust ol oikein sorja se. Se ol niin nättiä. Joltain kulkukauppiaalta ostettiin se kangas. Se ol aika hyvvää kangast sellaist ko villamusliiniin tapaista ja sit se ol näinikkää korkia rimpsu ol tässä ja senku rimpsut heilu, ku tanssittii. Anttilassa siel on olt sellanen pihatupa. Ai hurja ko lasetettiin siellä.
Aili: Matti-setä (Matti Tuomaanp. Venäläinen s. 1867) ol ollu räätäli. Se mikä Amerikkaan mäni. Tuolla Virolahen puoles yks mies sano, et hää muistaa, ku se ol hänen isällä opissa.
Isu-setä (Israel Tuomaanp. Haili s.1863) ol vanhapoika. Voi, ku se ol lapsrakas. Nii että se aina otti polvelle, et en mie muista, et no isä ol isäntä talossa ja sil ol talon työt. Tää ku ol vanhapoika ja siinä niinku sivullisena, ni se aina otti polvelle ja se soitti aikaisemmin viululla, mut sit ko sil tul vasen käs kipiäks, ku se ei saant viululla soitettua. Sit sillä viululla, ku se aina, ku mie olin pien tyttö, ko se soitti passokieltä siit, ni mie pelkäsin. Muistan, ku mie mänin tuvan peräpenkille sit seisomaan, ku miua pelotti. Mut sit sil ol kannel, omatekonen kannel, mis ol oikein paljon kieliä.
Elli: No ku miust tuntuu, et mie oon sen -oisko se sit olt miun aikanna vielä Väärässämäässä? Sekös se ol ne kangaspuutkii tehnt ne pienet, -tätillek ne ol tehty vai siulle? Sinne ne jäi.
Aili: Ai, ne ois olleet metkat olemassa. Sit teiän isäs kans tekivät piirongin. Sellasen koko korkian näinikkää, et ol se korkiamp ku nykyiset lipastot. Se ol niinku ennen vanhaan ol, et levjät laatikot ja ylläällä pienet laatikot. Ja se ol hieno tekele.
Ja sit tuolla seinällä, ku miul on tuo rukinlapa, ni se on setävainaan tekemä. Siin on, onks se -83 viime vuossadalla vuosluku (1883). Sit se ol tehnynnää ihan puukkotyönä Jeesus ristillä. Se ois kyllä arvokas ja sit sil ol joku sellanen seinälle, jotta se ol niinko nykyään on niitä krusiviksiä, mitä ne on, ni sen tyyliseks tehty Jeesus ristillä. Se ol oikein sellanen puumies.
Ja Hanna muistel aina niin kauan, kun nyt pysty oikein muistelemmaa, et hää aattelee aina, kun hää pyhäamuna sano Isu-setälle, et lähetään Jaakkoin töyrylle. Se on justiin siellä, missä ne Laisiinkylän pellot siit alkaat teiän peltoin takanta. Siellä rannassa sellainen töyry ol. Se ol sit pahoillaa, et vaik se ei aina joka kerta ois kehant lähtiäkkää.
Ja sit se muistel Isu-setästä, et se aamulla pyhäaamuna aina loiko, mut sano, et ennen ko sanottiin kirkaikana 10 - 12, se sano, et sillon se otti kanteleen ja soittel virsiä. Ja se opetti miuakkiin soittamaan. Mie osasin soittaa ”Enkeli taivaan lausui näin” ja ”Autuas ken sydämensä”, "Jeesus lähde elon autuuden''. Miten se on. Opetti ja se ol oikein lapsrakas ja sit se sairasti, et enstäin tul tää kästerä turpos. Se ol muttaa mättämässä, justiin siellä Rainiossa, mikä sit män Koson enolle (Juhana Koso s.1873 Yläurpalasta) ne maat, ni siellä mutapenkin tekivät ja siintä alko ärtyä ja sit ko se tul tuonne likkeelle kyynärpäätä se turpos ja se ol sit niin maailman paksu, ku meikäläisen pakara ja sit se puhkes jo kyynärpäästä ja sieltä tul luitakii. Siihen tul varmast luumätä. Se sit siinä kammarissa sairasti, missä siit ol äitiskii morsiuskammar. Sit isävainaa ja mamma, ku nukkuvat toisella puolla, ni mamma sano, et hää yöllä kuul, niinku jotakii ois vähän koputtant, mut ei hää osant aatella, ni sit teiän isä vei aina aamulla, kun mie olin läävässä, ni se vei aamukahvin, sit ni se olkii sit kuollunnaa. Mie muistan, sit vaikka se ol niin huono ja välistä ol niinko vähän, että mie niinku väsyin ja mie vissiin itkinkii välillä, ko mie sitä niinku hoitelin, mut voi ku miul ol ikävä, sit ku se kuol.
Elli: No sekös se ol tehnt sen huvimajan? Ja onks se tehnt kaikki nuo, ku tuossahan on tuossa vieraskuistissa etenkii, ko siinhän on sitä sellaista.
Aili: Sehän tek kaikkia sellaista näpräil ja puukon kans se kaikki ne tek. Se oli sellane timpermanni, ennen sanottiin. Eihän isävainaa kerint. Isävainaakin kyl tek, rekiäkkii tek noinikkää ja vissiin ennen sanottiin, et kärrin puuvärkkiä. Jotta yks nainen Muurikkalassa ja sano, et helpomp on tehä kärrin puuvärkki, ku poika.
Elli: No olks se puuvärkki sit niitä pyörän pinnoja vai mitä?
Aili: Se ol oikein, pyörämestarit olit erikseen. Se ol se puukehys, kun tehtiin pieniä kärriä ja kiesiä. Setävainaja oli oikein sellanen puumies. Setävainaanha se ol istuttama se kuusaitakii siihen ympärille.
(Laihajärven kylätoimikunta, Hailin Ailin ja Ellin keskustelu 29.6.1990 Virolahdella).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti