"Käit huutamaan, oisit hautont kostialla maalla"

Mirjam Mäkelän muisteloita: HEINÄPÄIVÄ

Heinällä 19.7.1934 Monnon pellolla Laihajärvellä. Nainen keskellä heinäseipään vieressä Eeva Monto,
tuntematon mies, Matti Monto, Mirjam Monto harava kädessä, muut tuntemattomia. Kuva: Eija Mäkelä

”Tuuver, siiver, huuver” - muistutti Elina illalla, kun isä käi käskemässä miua makkaamaan. 

”Iiver, vaaver” - vastasin. 

Isä sano, että ”ne tytöt taas haastaat rentua”.

Kun huominen koitti ja miut herätettiin, ol setä jo valmiina lähtemään miun toveriks viemään lehmiä messään. Kummi ol keittänt tattarpuuroa, mitä vietiin samalla karjaniittyyn heinämiehiille murkinaks. Muut evväät ol männeet jo heinäväen parvessa hevosen kärriissä. 

Karjojen kujan suussa huuvettiin lehmiille: ”Hoi messään, hoi messään, hoi messään, ho-oi!" ja viskattiin vissa perrään, jottei tulleet jo päivällä kylän kujille kolkuttelemaan. Käännyttiin haan kautta niitylle. Siin niityn reunassa ol ensmäinen lato. Sen seinällä pilveksen puolella riippu eväskontti. Jamakkihinkki ja kaljapötikkö olliit pusikossa varjossa. Setä nosti lavon oven saranoiltaan pöyväks, sen päälle laitettiin eväät. "Käy kussumassa syömään", sanoi setä. "Mut älä huuva, taikka tänne tulloot kaikki; Toisiit omalta niityllä ja Oron väki Pirkosta." Siinä se niitty auken ja heinäväk ol töissä. Miehet niittiit vielä, mut osa väestä ol jo hajottamassa heinärukoja karheeks, missä heinät kuiviit. Lakiaan päästyäni rupesin kuihkimaan ja kohta väki ol murkinalla. 

Elina ol kussunt miua höijän laavolle, muttei sinne voint männä ennen kun puolpäiväslevon aikanna, kun Elinan pit olla kääntelemäs karheita. Aika tahto tulla yksinnään pitkäks. 

Siinä nappasin tistikan kiinni ja aloin lukia: "Tistikka, tastikka, rannan rastikka. Anna miun kipiälle voietta." Jos oikein osas satuttaa tistikan leuat jonkuun itikan pureman tai risun repimän päälle, nii siihen kipiän peitoks ilmesty tistikan suusta vihreän ruskeaa nestettä, joka kovettu kovaks kuoreks. Hepotistikalta ei voint ottaa voietta. Se jos pääs lokistammaa, niin ihan itketti. Se takertu vaatteisiinkin niin kovast, jotta siltä jäi pää siihen, jos äkkiä nykäs. Niityllä ei olt palotistikkaa niinku karjojen pellossa. Sillä ol punaset siivet ja kun se hyppäs tai lens, niin kuulu pärisevä ään. Niityn yläpäässä, aijan ulkopuolella, missä virtas oja ja alko korpi, ol meijän mustaharjan hauta. Sinne hauvattiin kotkasuu hevoset, kun ne tulliit vanhoiks.

Kummi ol sanont, että "varo siit, jottei mato pääs puremaan". Miust ol metkaa, kun kummi sano kärmeitä, jotta "mato". Kyll mie sit jalkoi kassoinkii, kun mänin Toisiin laavolle. Siellä muut olliit leppoolla, mut Elina seiso sootson luona. "Tules tänne" ja Elina koppas kouran sissää suuren vihreä silmäsen paarman. Kun mänin lähemmäks, näin miten Elina pisti lyhyen heinän pätkän paarman takapuoleen ja laski siit sen lentoon. Se läks ja lens ihan kohtisuoraan taivasta kohti. Elina sano, jotta se laulaa lentäissään: "Tura-tii-tura, tura-tii-tara, puikko perseessä''. Kyl myö otettiin vielä sootson kuppeesta vielä monta suurta paarmaa. 

Elina halus näyttää miulle suurta ampiaispessää, mikä ol laavon räystään alla. Mänin läheltä kassomaan, mut kiireest takasiin ja pajupuskan takanta kurkistelin, miten Elina pitkällä seipäällä härnäs pesän suulla. Kovast ne tuijjailivat, mut ei ne Elinalle mittään tehneet. Yht'äkkiä käi kun salama yks miun silmäkulmaan ja sillon huuto alko. Kyll heinämiehet äkkiä piristyt ja kiireest läksin juoksemaan meijän laavolle. Silmä turpos umpeen ja kulmaa pakotti. Koko iltapuol ol pilalla. Ei voint männä häkkiinkään, kun korjattiin heiniä. Kun sit illalla mänin heinämiehiin kans kottiin ja haaston kummille, miten ol käynt. Sano kummi: "Käit huutamaan, oisit hautont kostialla maalla".

(Laihajärven kylätoimikunta. Julkaistu Säkkijärvilehdessä joskus 1970-luvulla).