Pellavalioks sitä sanottii

Lempi Koso toinen oikealta. Kuva: Sylvi Koso

Rainion Lempin muisteloita

Enne ku kasvatettiin pellavia aina ja sit ku ne pit järvessä pittää, ett niist tul valkeita ja pehmeitä. Enne ku niit ruvettii loukuttammaa, olha ne nurmeessakkii. No sit myö jätettii lauvantai-illaks se järvee viemiinen.

Sinne tehtiin sellanen niinku pienpelto taikka lammaskarsina tai mitä puut pantiin pystyyn. Kirveen kans lyötiin ne puut. Pellavalioks sitä sanottii. Ne pit panna suuret kivet sinne ja lautoja pellaviin päälle. Kivet lautoin päälle, ett ne pellavat ei siit päässeet nousemaa ylös, eikä saant virta niitä viiä, siin ol puut ympäriinsä. Meil ol kirves sit siellä, jot millä lyötiin ne seipäät tiukalle, tehtiin se liko.

Lähettiin sieltä pois ja katottiin, jott Taavetilta päin tulloo - meil ol jo kiire siinä, pellavia laittaissa - ett nyt nousoo ukoilma. Taavetilta päi, ku tul ukonilma, nin se ol kova ku pilvi nääs ei mänt järven ylitte. Ku se ol pohjospuolella se järvi ja se tul etelästä päi se ukkonen. Se siin ol rankka, jos se Taavetilta päi tul se pilvi, ni sen ties, jott nyt on kova ukonilma. Meil ol kiire saaha pellavia järveen ja myö saatiin ne järveen, ettei se ukkonen vielä olt. Eikös meiltä jääntkii se kirves sinne järven rantaan.

No eihä myö kirvestä sinne jätetty, lähettii sakilla - meitä pelotti jo - lähettiin sakilla hakemaan sit se kirves pois sieltä rannasta, ettei se jää sinne. Ku myö vähä matkaa tultiin ni salama löi siihe meijän välliin, sellaine pään suurune punanen pallo. Sillon myö kyykistyttiin kaikki siihen maahan, jott se löi meijät maahan se salama. Eihän se muuta, ku ol se salama - sanotaa, ett salama leimahtaa - se välleen män. Ku se läks pois, niin nii kovast hais hiuksiin kärvennystä, että myö katottiin kenneen tukka pallaa - mut ei palant - kennenkään tukassa tulta olt, mut se kärvennys hais.

Siin ol, lie sata metriä olt tai mitä matkaa. Pukin pellol ol kaks hevosta ja kun se män se punanen pallo sinne hevosiin jalkoihin - ne kun hyppiit ja juoksiit oikein - kun se pallo män sinne. Mie ainankii tulin sellaseks, että kun ukonilma tul, niin ihan kielestä astikka vet - se tek niin pahhaa se sähkö - ku se meijät sillon maahaan löi se salama. Lauvantai-iltana mäntiin sit sitä varten, että siit pääs saunaan, kun siellä järvessä se ol jo syksyves niin kylmää. Syksyllä elokuussahan pellavat pannaan järveen. Sillon mie salamaniskussa olin ja sellaisen jälen jätti, jotta monet vuuet niin paha ol, kun se käi se sähkö tai mikä nyt ol läp ruumiin.

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)