"Mitä määt pyhätöihin, mää kottiis ja ota kirja ja lue sitä"

Rainion Lempin muisteloita

Lempin kinkeritodistus (1918-1919). Kuva: Sylvi Koso

Hailin täti ol meijän isän sisar ja se män vanhanna naimisiin; se leskimiehen kans män naimisiin. Siihen aikaan ei nuoret pitäneet silmälasia, muuta ku vanhat ihmiset ja kyläluvussa luetettiin jokaista. Äiti-vainaa ain sano, jotta pantii rinkii -ympyrään lattialle - ja pappi kävelemmään keskeen ja luetti niit naisia. Hailin täti ku ol vasta vihitty ja sil ol silmälasit silmiil - pan lasit silmiille, kun ruvettiin luettamaan. Pappi sanokii, että onpas tää nuorikko, ku lasia tarvittaa jo. Että se niiku häpäs tätiä siinä, ku täti luk.

Ol sillä miehellä olt poikia, olko niitä kolme - Sunin Antti ja mitä niit olivat. Niist ol nii pahhaa, ku se isä vihittii, jotta ne läksivät. Siellä Lihavan päässä ol joku sellainen mettäkämppä, mettäsaunaks sanottii. Pojat mänit sinne siks aikaa ku isä vihittii, ne ei ilenneet olla kotonna, ku isä män uusii naimisii (poikiin äiti ol kuollunnaa). Sinne uuven maantien suuhun ne rakensivat sit itelle mökin, tää täti ja Hailin Tahvo - Tahvo Suni se ol kyl nimeltään.

Isän toinen sisar asu sit siellä uuven maantien suussa ja siel ol niillä mökki. Täti pit aina yhtä lehmää sit. Se ol nii kova kangasta kutomaa ja kehräämää. Yks tyttö niille sit synty tästä avioliitosta, se ol Mari. Se käi sit tanssiissa, niinku nuoret siihen aikaan käivät, pyhäiltoina. Täti ei teht pyhätyötä, mut Mari kun tul maanantain puolla kylästä iltamiista - tanssiista pois - ni äiti ol jo kehräämässä. Se kehräs paljon lankoja. Siinä naapurissa Kujalassa, kun ol paljon miehiä, ni ne ostivat paljon - mie en tiiä miten monta kiloa ne niitä loimia ostivat - värillisiä puumull loimia. 

Täti kehräs, niil ol lampaita - ni ei siihen aikaan laitettu tehtaalle raassittavaks, täti raassi ne villat, monta kiloa villoja ja - kehräs siit aina kuvetta niistä Kujalan monelle miehelle. Ei siihen aikaan kangasta kaupasta ostettu. Se tek pitkän miehiin kankaan sit aina, jotta Kujalan miehiille kesäks pukukangasta. Se mikä siin ol kaikkein ihmeellistä, ku se sai sen pitkän letin yksinnään kangaspuihin tukille. Siihehä laitettii pärreitä ja pit pirtaa vettää ja pittää lettiä, mut se ol jotennii olkapään takanna pitänt lettiä ja yksinnään pant sen monta kiloa loimia letillä. Kuto kankait ja kehräs villoja. Sit sill ol se tapa, ku se raassi ite ja sieltä jottain nukkaa ja roskaa tul ni se pan jokaisellen omat ne villan roskat pussii. Meillenkii kerran tek isä-vainaalle, keträs villapaitalangat, ni sil ol sellaine nyrkinlainen tötterö niitä nukkia ja niitä, jott hään ei taho varastaa kennenkää villoja. Kell on huonompia villoja, niistä jääp enemmän - sannoot, että hää varastaa - mut hään tuop jokkaiselle omasa takasin mitä niistä tulloo. Se kehräs ja kuto paljon kangasta.

Sil ol yks lehmäkkii. Lihavalta läksiäimet siellä tekiit kaikki heinää ja se olkiin lähellä tätiä se Lihava. Taakan mitalla kannettiin pielekseen ne heinät. Sit se talven aikanna sai kelkalla hakia ne heinät, jottei tarvint hevosta maksaa siihen. Sil ol niin komia lehmä. Ku se kehräs ja sai voita - ni sit se kaupasta osti jauhoja, lehmälle se syötti. Sill ol oikein hyvä lehmä ja kun se lehmä ol tätin kans tult oikein ystäväks. Kevväillä täti ol paimenessa ja miten hän kompastu ja hään kaatu. Hään sillon enskerta kaatu vahingossa ja lehmä kun näk sen ja se tul hyräjämmään oikeen surkiast hänen äärelle - kun hään kaatu. Sitt hään rupes niin ku kiusaamaan. Kun hän ol ja kaatua kompsaht, ni taas lehmä tul hänen äärelle hyräjämmään sit. Ei tätillä mittään puutetta olt. Sit sill ol kissa ja se ol Ulla. Sellainen mustan ja valkian kirjava, tais olla ruskiakkiin. 

Kun se täti ol meiltä kotosiin, ni joka kesä sil ol sit meillä potattia, sen minkä se tarvitti itelle tai syöttää sit sille lehmälle. Kissa ol kun koira, se kulki aina tätin mukana. Se käi meillä astikka, olhan meille pari kilometriä matkaa, kun se siellä Lammin toisella puolella ol. Kissa käi meillä potattiin kaivussa sitte syksyllä tätin kans. Sit siellä Lammin niemessä ol jotkut häät ja kissa ol tätin parvessa siit siel. Hää sit läks peltoa myöten suoraa ja sulhassakki läks hevosiin kans sit kirkollen vihille. Hää läks pois sit sieltä häistä, mie en muista kenne häät ne ol. Kyllkös ihmiset kattot kun hän kissan kans kulki pitkin peltoa. Kissa hällä mukana.

Tätil ois halu olt tehä pyhätyötä, mut sit toisaalta puolt tuns, että se ei oo oikein tehhä pyhätyötä. Siel ol meijän kylän mettiissä paljon marjoja, täti käi marjassa pyhännä ja möi ne marjat. Siellä ostivat kaupassa marjoja ja välistä käi ostajiakii - jotta ne käivät hyväst kaupaks. Täti poimi nii paljon puoloja, jotta se nahkapieksut osti. Eihän siihe aikaan kaupassa niin kommeita pieksuja oltkaan. Mut se siit osti. Sai valmiit jalkineet itelleen, niin ku sanottiin siihen aikaan pieksuks.
Tätill ei oltkaan ku neljä nurkkane mökki, ei siinä kammaria olt. Uuni ol jotennii siinä ovensuu seinäl, että sinne uunin taakse jäi sellain - joku pien - niiku suoja. Täti pan sinne uunin taakse naulaan ne pieksut uottamaan talvia että, kun hään syksyllä marjarahoilla osti. Sit ku se oli ihan Viipurin ja Haminan välisen maantien vieressä, ni yks nainen tul syksytalvesta - pyrki hälle yöks. Ottihaa hän naisen yöks. Hää män aamulla antamaa lehmälle ja kun tul pois - ni naine ol lähtennynnää. Hään ihmettel, että miten sillä niin kiire ol. Ei saant aamukahviakkaan. Ei hään tient mittään sillo. Ajanoloon hää huomas, ett miten tuo seinä on nuon tyhjä. Se nainen ol ottantkii hänen uuet pieksut ja vient männessää. Täti sano: "Pyhätyöllä ei pie siunausta olla". Sinne ne hänen pieksut män, kun hään ne pyhätyöllä - marjoilla - osti.

Sit kerran täti sano, että hän otti kirveen ja aattel, että hään männöö korjaamaan tuon aijan tuolla metässä. Jottei lehmät pääse pahantekkoon. Kun hää vähän matkaa mäni, ni niiku joku ois hällen sanont: "Mitä määt pyhätöihin, mää kottiis ja ota kirja ja lue sitä. Äläkkä mää pyhätöihin". Nii hää män kottii ja jätti sen aijan korjaamisen.

Mie kävin ahkerast Hailin tätillä, ku meijän Suursuo - meijän peltoja - ol siellä. Aina kun mie käin siellä ja sen mökin sivutten kulin, mie poikkesin tätillä. Se ol hyvä haastelemmaa. Mie muistan kerran, ku mänin siihen, se ol pesemässä lattiaa. Paljolla veellä sillon pestiin, se ol maalamaton se lattia ja ves virtas. Täti vielä haastel veelle: ''No mää sinne päi, tännehä sitä pittää tulla". 

Toinen täti asu siinä maantien toisella puolella, sill ol perettä ja siin ol tavallinen maalaistalo - ei miua siihen Sivin tätille niinkää haluttant. Mie aina käin Hailin tätillä, ni Sivin tät tul mustasukkaseks, jotta mitä varten se Lempi käyp Hailin tätillä, tuossa Annilla, jottei tule hälle.

(Laihajärven kylätoimikunnan arkisto. Sylvi Koson 1970-luvulla nauhoittamaa aineistoa, kertojana Lempi Koso.)