Kujalan Hugo – kova karjamies
Jaakko Jarva, Säkkijärvi 12/2011
Lähdettyäni vakavasti lehtihommiin toimittajaksi, oli Artjärven maatilalla hukattava karja. Luulin jo päässeeni irti lehmistä, mutta eikö mitä? Tämän lehden pää (Säkkijärvi lehti), Paula Penttilä, sohaisi minua liikkeelle kirjoittamaan karjanjalostuksesta. Oli jostain saanut selville, että isäni Hugo Jarvan kotitilalla ja minun syntymätalossani Kujalassa Säkkijärven Laihajärvellä oli hyvätuottoinen karja. Hän oli vissiin tutkinut Anton Hyypiän 1950-luvulla ilmestynyttä kirjaa ”Laihajärven aukeilta”.
Kirjassa mainitaan Kujalan karjan kasvattaja ja jalostaja isäni Hugo. Hän oli monitoimimies ja mukana kylän kaikissa riennoissa. VPK:n tanssitoimintaa myöten - Suomen huippuorkesterein. Isä oli myös innokas hevoskasvattaja ja jalostaja, kuten veljensä Einokin ja Laihajärven oriyhdistyksen puheenjohtaja. Tästä hevosjalostuksestakin on Paula juttuja pyytänyt, mutta asia on jäänyt lepäämään. Muuten tuon oriyhdistyksen jäämisvaroista isä antoi Anton Hyypiälle Sippolan Ruotilaan kirjankustannusvaroja.
Tähän kirjoittamiseen antoi yllykkeitä elokuinen Laihajärvi-päivä Kouvolan Voikkaalla. Laihajärveläiset naapurit Myllykosken puolesta sanoivat leikillään olevansa minulle vihaisia. Kyselin miksi, sain vastauksen, että miksen enää kirjoita. Hellitin jo aikaa sitten, tyhjennettyäni juttu- ja muisteluvarastoni jo 1990-luvun alusta lähtien jäätyäni eläkkeelle. Muistelin jo tuolloin 1930-lukua Laihajärvellä ja joulupukin vierailua myöten. Päätyen evakkomatkoille Merikarvian Köörtilään ja menomatkan junapommitukseen, Hollolan Okeroisissa sekä jatkosodan venäläisten pommitukseen Artjärven pika-asutustilan liepeillä. Ikkunat tulivat sisään ja sirpaleita oviin.
No, tässä nyt ollaan Aamulehdeltä perityn vanhan Triumphin kimpussa. Ajatuksen pitäisi lentää Karjalaan Säkkijärven Laihajärvelle. Ja eikö mitä? Muistanhan paljon asioita 4–6-vuotiaan muistilla. Hugo-isäni oli todella innokas karjamies. Katseltiin aina serkkujen kanssa, miten isä astutti kyläsonnilla kylän lehmiä. Se oli Ayshire-rotuinen, kaunis eläin. Niin oli samaa rotua Kujalan kaunispilkkuinen karjakin. Tilan karjasta AY-lehmä Annikki tuotti jo tuolloin 1930-luvulla 300 kiloa voirasvaa ja maitotuotos hipoi 6 000 kiloa vuodessa.
Huonoa evakko-onnea
Isälle oli varmasti suuri pettymys talvisodasta päästyä, kun meni etsimään omaa karjaansa. Asuimme vuodesta 1937 asti Kujalan naapuritalossa Aholassa, joka oli veljesten Einon ja Antin kanssa sovittu Hugolle. 1938 valmistui uusi sementtitiilinavetta. Isä pani minut sotkemaan aina sammutettua kalkkia muuraukseen tynnyrissä. Olipa se raskasta puuhaa olevinaan juuri alakoulussa aloittaneelle pojalle.
Niin, kun isä oli sodassa karja evakuoitiin työvelvollisten toimesta. Rautateitse kuljetettiin Varsinais- Suomen Mietoisiin. Isä tiesi tilan ja meni hakemaan karjaamme, mutta isäntä oli hukannut laput kaulasta sanoen, että omaa karjaa on. Tyhjin toimin hyväntahtoinen isä sai lähteä löytäen asemalta joitain omia talouskaluja.
Alusta oli karjan kokoaminen aloitettava 1941, kun saimme pika-asutustilan Artjärveltä Itä-Uudeltamaalta. Artjärven aseman läheltä, Suomen tilalta sai isä ostettua Olla-nimisen Ay-lehmän ja tilan naapurista Niemeltä Nunna-nimisen lehmän. Ja aika korkeatuottoisia nekin olivat. Karja karttui ja Säkkijärveltä toistamiseen 1944 lähdettäessä meillä oli evakkotiellä isän kärryn perässä monta lehmää. Äidin kanssa kuljimme karjan perässä välttäen Inkeroisten aseman länteen evakuointipisteen. Tällöin oli 2 päivän ajan todellinen vesipaiste. Isä soitti jo juhannuksen aikaan Vehkalahden Paijärven koululta, Artjärvelle Kinttulan kartanon omistajalle Georges Borupille kysellen, että saisiko tulla sinne. Borup kehotti isän kutsumaan Artjärvelle nekin matkalla olevat, jotka olivat saaneet häneltä pika-asutustilan maita. Karjalaitumetkiin olisivat käytössä. Aino-äiti matkan varrella lypsi lehmät ja kirnusi voita. Meillä olivat separaattori ja kirnu kumipyöräkärryillä.
Uuteen nousuun
Isä oli päässyt jatkosodasta vuotta aiemmin vanhempia ikäluokkia kotiuttaessa. Sota-aikana ei liioin karjantarkkailuyhdistys toiminut, vaikka ennen oltiin assistenttien kuukausittaisten karjantarkkailun mittausten piirissä. Mutta jo 1950 tarkkailuun päästiin Artjärven Kinttulan kylän Aholan pika-asutustilalla. Sitä ennen oli jo karjassamme käynyt kato. Pika-asutustilamme savivaltaiset pellot olivat apilapitoisia. Siellä päivät pitkät koulusta päässeen pojan piti paimentaa lehmiä. Eihän me tiedetty, että apilapitoinen rehu tuppaa lehmän vatsassa käymään. Niin meiltä meni talvisodan jälkeen hankittu Olla ja Nunna. Ei auttanut, vaikka juoksutimme lehmiä ja jotain öljyä tarjottiin kurkusta alas edistämään lehmän röyhtäilyä ja päästämään kaasua mahasta suun kautta. Kinttulan karjakko Pekka Asikaisen oli pistettävä jokin pilli kupeesta pötsiin, mutta ei auttanut. Molemmat lehmät menivät teuraaksi ketuille.
Oli aloitettava taas melkein alusta karjan kasvatus. Leena-lehmä oli sentään jäänyt ja siitä tuli siemen uudelle karjalle. Ay-karjaa oli meillä koko ajan, paitsi yksi länsisuomalainen Puni. Vanhin tyttäreni Marja piti sitä ”Puni punskajalkaa” suosikkinaan. 1953 ostimme toisen tilan, Päivärinteen, seitsemänkymmentäkaksi metriä syvän Pyhäjärven rannalta ja samana vuonna syntynyt Puni tuotti jo 5-vuotiaana liki 4000 kiloa maitoa ja 214 kiloa voirasvaa 5,6 prosentilla vuodessa. Paras tuotos kohosi 1960-luvun alussa 4027-221-5,5. Punin elinikäistuotos oli liki 27000-1494-5,5. Mihinkään 300 kilon voirasva tuotokseen ei ylletty, vaikka karjassamme oli koko ajan nouseva suunta. Isän kuolinvuonna 1963 yhdeksän lehmän keskituotos oli 4492-226-5,0.
Lehmän listaamme kuului tarkastusyhdistyksessämme 16 lehmää. Kun karjantarkkailu alkoi Artjärvellä meidän alueellamme ensimmäinen karjantarkkailija (assistentti) Tuomas T Poikela Sodankylästä kortteerasi meillä Artjärven Heivataojan pika-asutustilalla. Niin asui meillä Päivärinteen tilalla toinenkin assistentti, Agnes Vertanen Ruokolahdelta. Poimin tähän muutamien lehmäyksilöiden tuotoksia karjakirjamme sivuilta:
Levikki (s.1951) Vuonna 1957-58 tuotos 5826-277-4,7.
Nisu (s.1955) vuonna 1962-63 tuotos 5451-254-4,7.
Lelu (s.1955) vuonna 1960-61 tuotos 5217-254-4,9.
Lulu (s.1956) vuonna 1962-63 tuotos 5349-257-4,8.
Lehikki (s.1956) vuonna 1962-63 tuotos 5059-252-5,0.
Hugo Jarva oli Laihajärvellä kova seuramies. VPK:n rahastonhoitaja tässä vanhan Hieteenkankaan lavan kaiteella. Uusi lava saatiin 1930-luvulla valtamaantien varteen kylän itäosaan. Muusikot olivat Suomen kärkeä lavatansseissa (Vesterinen, Malmsten ym.)
Lähdettyäni vakavasti lehtihommiin toimittajaksi, oli Artjärven maatilalla hukattava karja. Luulin jo päässeeni irti lehmistä, mutta eikö mitä? Tämän lehden pää (Säkkijärvi lehti), Paula Penttilä, sohaisi minua liikkeelle kirjoittamaan karjanjalostuksesta. Oli jostain saanut selville, että isäni Hugo Jarvan kotitilalla ja minun syntymätalossani Kujalassa Säkkijärven Laihajärvellä oli hyvätuottoinen karja. Hän oli vissiin tutkinut Anton Hyypiän 1950-luvulla ilmestynyttä kirjaa ”Laihajärven aukeilta”.
Kirjassa mainitaan Kujalan karjan kasvattaja ja jalostaja isäni Hugo. Hän oli monitoimimies ja mukana kylän kaikissa riennoissa. VPK:n tanssitoimintaa myöten - Suomen huippuorkesterein. Isä oli myös innokas hevoskasvattaja ja jalostaja, kuten veljensä Einokin ja Laihajärven oriyhdistyksen puheenjohtaja. Tästä hevosjalostuksestakin on Paula juttuja pyytänyt, mutta asia on jäänyt lepäämään. Muuten tuon oriyhdistyksen jäämisvaroista isä antoi Anton Hyypiälle Sippolan Ruotilaan kirjankustannusvaroja.
Tähän kirjoittamiseen antoi yllykkeitä elokuinen Laihajärvi-päivä Kouvolan Voikkaalla. Laihajärveläiset naapurit Myllykosken puolesta sanoivat leikillään olevansa minulle vihaisia. Kyselin miksi, sain vastauksen, että miksen enää kirjoita. Hellitin jo aikaa sitten, tyhjennettyäni juttu- ja muisteluvarastoni jo 1990-luvun alusta lähtien jäätyäni eläkkeelle. Muistelin jo tuolloin 1930-lukua Laihajärvellä ja joulupukin vierailua myöten. Päätyen evakkomatkoille Merikarvian Köörtilään ja menomatkan junapommitukseen, Hollolan Okeroisissa sekä jatkosodan venäläisten pommitukseen Artjärven pika-asutustilan liepeillä. Ikkunat tulivat sisään ja sirpaleita oviin.
No, tässä nyt ollaan Aamulehdeltä perityn vanhan Triumphin kimpussa. Ajatuksen pitäisi lentää Karjalaan Säkkijärven Laihajärvelle. Ja eikö mitä? Muistanhan paljon asioita 4–6-vuotiaan muistilla. Hugo-isäni oli todella innokas karjamies. Katseltiin aina serkkujen kanssa, miten isä astutti kyläsonnilla kylän lehmiä. Se oli Ayshire-rotuinen, kaunis eläin. Niin oli samaa rotua Kujalan kaunispilkkuinen karjakin. Tilan karjasta AY-lehmä Annikki tuotti jo tuolloin 1930-luvulla 300 kiloa voirasvaa ja maitotuotos hipoi 6 000 kiloa vuodessa.
Huonoa evakko-onnea
Isälle oli varmasti suuri pettymys talvisodasta päästyä, kun meni etsimään omaa karjaansa. Asuimme vuodesta 1937 asti Kujalan naapuritalossa Aholassa, joka oli veljesten Einon ja Antin kanssa sovittu Hugolle. 1938 valmistui uusi sementtitiilinavetta. Isä pani minut sotkemaan aina sammutettua kalkkia muuraukseen tynnyrissä. Olipa se raskasta puuhaa olevinaan juuri alakoulussa aloittaneelle pojalle.
Niin, kun isä oli sodassa karja evakuoitiin työvelvollisten toimesta. Rautateitse kuljetettiin Varsinais- Suomen Mietoisiin. Isä tiesi tilan ja meni hakemaan karjaamme, mutta isäntä oli hukannut laput kaulasta sanoen, että omaa karjaa on. Tyhjin toimin hyväntahtoinen isä sai lähteä löytäen asemalta joitain omia talouskaluja.
Alusta oli karjan kokoaminen aloitettava 1941, kun saimme pika-asutustilan Artjärveltä Itä-Uudeltamaalta. Artjärven aseman läheltä, Suomen tilalta sai isä ostettua Olla-nimisen Ay-lehmän ja tilan naapurista Niemeltä Nunna-nimisen lehmän. Ja aika korkeatuottoisia nekin olivat. Karja karttui ja Säkkijärveltä toistamiseen 1944 lähdettäessä meillä oli evakkotiellä isän kärryn perässä monta lehmää. Äidin kanssa kuljimme karjan perässä välttäen Inkeroisten aseman länteen evakuointipisteen. Tällöin oli 2 päivän ajan todellinen vesipaiste. Isä soitti jo juhannuksen aikaan Vehkalahden Paijärven koululta, Artjärvelle Kinttulan kartanon omistajalle Georges Borupille kysellen, että saisiko tulla sinne. Borup kehotti isän kutsumaan Artjärvelle nekin matkalla olevat, jotka olivat saaneet häneltä pika-asutustilan maita. Karjalaitumetkiin olisivat käytössä. Aino-äiti matkan varrella lypsi lehmät ja kirnusi voita. Meillä olivat separaattori ja kirnu kumipyöräkärryillä.
Uuteen nousuun
Isä oli päässyt jatkosodasta vuotta aiemmin vanhempia ikäluokkia kotiuttaessa. Sota-aikana ei liioin karjantarkkailuyhdistys toiminut, vaikka ennen oltiin assistenttien kuukausittaisten karjantarkkailun mittausten piirissä. Mutta jo 1950 tarkkailuun päästiin Artjärven Kinttulan kylän Aholan pika-asutustilalla. Sitä ennen oli jo karjassamme käynyt kato. Pika-asutustilamme savivaltaiset pellot olivat apilapitoisia. Siellä päivät pitkät koulusta päässeen pojan piti paimentaa lehmiä. Eihän me tiedetty, että apilapitoinen rehu tuppaa lehmän vatsassa käymään. Niin meiltä meni talvisodan jälkeen hankittu Olla ja Nunna. Ei auttanut, vaikka juoksutimme lehmiä ja jotain öljyä tarjottiin kurkusta alas edistämään lehmän röyhtäilyä ja päästämään kaasua mahasta suun kautta. Kinttulan karjakko Pekka Asikaisen oli pistettävä jokin pilli kupeesta pötsiin, mutta ei auttanut. Molemmat lehmät menivät teuraaksi ketuille.
Oli aloitettava taas melkein alusta karjan kasvatus. Leena-lehmä oli sentään jäänyt ja siitä tuli siemen uudelle karjalle. Ay-karjaa oli meillä koko ajan, paitsi yksi länsisuomalainen Puni. Vanhin tyttäreni Marja piti sitä ”Puni punskajalkaa” suosikkinaan. 1953 ostimme toisen tilan, Päivärinteen, seitsemänkymmentäkaksi metriä syvän Pyhäjärven rannalta ja samana vuonna syntynyt Puni tuotti jo 5-vuotiaana liki 4000 kiloa maitoa ja 214 kiloa voirasvaa 5,6 prosentilla vuodessa. Paras tuotos kohosi 1960-luvun alussa 4027-221-5,5. Punin elinikäistuotos oli liki 27000-1494-5,5. Mihinkään 300 kilon voirasva tuotokseen ei ylletty, vaikka karjassamme oli koko ajan nouseva suunta. Isän kuolinvuonna 1963 yhdeksän lehmän keskituotos oli 4492-226-5,0.
Lehmän listaamme kuului tarkastusyhdistyksessämme 16 lehmää. Kun karjantarkkailu alkoi Artjärvellä meidän alueellamme ensimmäinen karjantarkkailija (assistentti) Tuomas T Poikela Sodankylästä kortteerasi meillä Artjärven Heivataojan pika-asutustilalla. Niin asui meillä Päivärinteen tilalla toinenkin assistentti, Agnes Vertanen Ruokolahdelta. Poimin tähän muutamien lehmäyksilöiden tuotoksia karjakirjamme sivuilta:
Levikki (s.1951) Vuonna 1957-58 tuotos 5826-277-4,7.
Nisu (s.1955) vuonna 1962-63 tuotos 5451-254-4,7.
Lelu (s.1955) vuonna 1960-61 tuotos 5217-254-4,9.
Lulu (s.1956) vuonna 1962-63 tuotos 5349-257-4,8.
Lehikki (s.1956) vuonna 1962-63 tuotos 5059-252-5,0.
(Laihajärven kylätoimikunta.
Jaakko Jarva, julkaistu Säkkijärvi 12/2011. Teksti ja valokuvat: Jaakko Jarvan arkistosta / Antti Jarva.)
Kommentit