Siel täyty syyvä oikein niinkun haaruka vasemmassa käässä ja veitsi oikiassa käässä

Kauratalkoissa Hämeenkylässä Hautalan Pekolla

Sivin Lahjan muistelot

Seuratoiminta

Siell ol nuorisoseura ainakiin aika hyvä ja toimiva. Toimintaa siellä vetivät nuo Taavetin miehet - Santer Hyypiä ja sitte meijän opettaja se Alma Vilamaa ol mukana. Ne ol ne päävetäjät. Siinä sit pikku hiljaa toisia ol mukana. 

Siell ol kuorotoimintaa ja siitte siellä ol aikasem­paa näytelmiä ja sen sellaisia. 

Sit ol Martat, jotka olivat niinkun kirkonkylän alasia - Säkkijärven Marttayhdistyksen - alanen se marttakerho siellä. Ol hyvin toimiva sekkii. Siel vielä sota-aikanna ke­rättii sitten sitä villaa, sitä varten että niille sotamiehille sit tehään lapasia ja sukkia ja sun muita sellaisia. Ei myö keritty paljon niit tehä, kun talvisota alko ja ihmiset ja kehrääjät läksivät evakkoon. Mar­tat pitivät kursseja.

Siihen aikaa ei enää olt tanhua, ku mie olen olt nuorena. Sitä ennen ol tanhuporukka ja sit ol näytel­mäpiirit - miun äitikii on olt näyttelmässä "Roinilan talossa" ja "Tukkijoella''. Sillon se ol siihe aikaa näyttelyharrastus, mut se ol jäänny sitte. Ennen sotia siel ei olt muuta, ku kuoro ja sit siellä ol aina nuorisoseuran jotkut juhlat, että ne niit varoja keräsivät sitte. Useimmiten koululla ol aina se sellainen sissäänpääsy ja...... Opintokerho ol siit, sit ol vielä jatkosotan välilläkii - Hyypiän Anttoon veti sitä.

Ensimmäisiillä kursseilla - ku mie pääsin kansakoulusta pois - ni kotihoitokurssit ol livarilla ja Saimilla. Se ol kaks viikkoa sitte se kurssi. Siel tehtii sit kaikkia, mitä nyt kotihoitohommissa tehtii. 

Myö oltiin Lyijysen Martan kanssa sellaisia pieniä tyttöjä, kun ei olt koulua ennää, ei olt muutakaa, ni myö lä­hettii sinne kurssille siit. Myö oltii niiku kaks henkiä aina yhessä sitten niinku emäntä vuorossa. Yhen kerran myö oltiin Martan kans, mutta ku myö poltettii jauhopuuroo pohjaa - pattaa - ni ei myö sit en­nää yhessä oltu. Sit siel kaikenlaista ol. Siel täyty syyvä oikein niinkun haaruka vasemmassa käässä ja veitsi oikiassa käässä. Siihen ku ei olt tottunt siihen aikaan viel - se ol hankalaa, ni mie en ainakaa millokaa saant niitä herkkuja tarpeeks, kun se piti saaha yhtaikaa lautanen tyhjäks. Toisiillakkii se kesti nii kauvan aikaa. 

Sit meillä ol päättäjäiset siellä. Marjapuuroa ol puolukasta keitetty. Sitä sit vispattiin sellaisessa emaliämpärissä, emali rupeskii irtoammaa sieltä ämpäristä. Ei muuta ku kiireest toisee astiaa se puuro sitte. Sit taas jatkettii vispaamista. Siel ol neuvojana sillo - marttaneitinnä - Lampinen ja sitte Vänssin Elsa Virojoelta ol sitte kurssin pitäjänä.

Sit ol kun jatkosota ol siellä, pula-ajan keittokurssi. Siel ol sitte vähän nuorempaa porukkaa, sit jo Eeva ol siellä. Sielt ol oikee ronikka kirjotettu, mut en mie ulkoa muista - se ol aika hyvä. Siel ol kaikkea sit mitä nyt pula-aikana voi tehä, minkälaisia ruokia.

Maatalouskerho/4-H kerho

Ensin se alko sellasena marttakerhona, siel ol niiko marttatytöt. Miekii liityin siihe. Mut sitte se muuttu maatalouskerhoks. Siellä ol sitte Meeri Suurpää (nykysin, tyttönimeä en muista) ensin kerhoneuvojana. Sitte ol Virolahesta viimmenen kerhoneuvoja. Myöhän käytiin paljo retkellä. Se kerho ol sellaasille isommille tyttöille sit ja poikiille. No ei meijän kylästä poikia oikeastaan olt, meill ol tyttöjä. 

Myö oltiin sit kerran leiripäivillä tuolla Karppilassa. Meitä ol Säkki­järveltä ja lähipitäjistäkin Viipurin maalaiskunnasta, Vahvialasta tyttöjä ja poikia sit siellä leirillä 4 päi­vää. Sellaisia meillä ol: pientä kurssia ja toimintaa. Siel voi olla porsastakkii tai lammasta - sitä oli vähemmän sitä kotieläintä - mutta juurikasvia siellä kasvatettiin. Sitte siellä ol sikurin viljelys. Ne täyty käsilleen puhastaa ja pilkkoa pieniks kuutioiks. Sit ne kuivatettii ja myytii. Niistä ei paljo jäänt oikei sitä tuloa.

Pikku Lotat

Miehän olin sillo vielä sellainen, että mie olisin sillon talvella jo pääst Lotaks, mutta mie en olt ko talvisota alko. Myö oltiin siit kuitekii - jouvvuttiin tytöt - siellä komennuksella. Miekii olin sielä, kun ol ne sotapoliisit siellä Kujalassa, auttamassa Kujalan emäntää muonituksessa. Me oltiin siellä siit niissä sellaisiissa pieniissä komennuksissa, vaikk ei oltu Lottiakaan. 

Mie vasta sitte jatkosota-aikana liityin Lotaks. Myö oltiin sillon viimesenä kesänä, ku -44 oltii siellä, ni viirikurssilla just Virola­hessa ku tää iso hyökkäys alko sillon kesäkuussa. Sen jälkee mie olin vähä aikaa komennuksella sit. Laihajärvellä ol kyl Lotta-toimintaa ja muistaaksen Harjulan - Anna Hyypiä ol niitä päälottia, mikä ol puheenjohtajanna siellä. Melkee joka talosta ol niitä nuorempia siinä Lotta-toiminnassa mukana. 

Suojeluskunta

Nehän pitivät kaikenlaisia harjoituksia - suojeluskuntalaiset. Harjulan Matti ol muis­taaksein se, joka veti sitä. En mie oikeen niistä suojeluskuntalaisiista osaa sen kummempaa sanoa. Miun Hugo-setä kuulu niihin suojeluskuntalaisiin. Nehän harjoittelivat aina niit ampumisia ja olhan niillä kaikenlaista toimintaa. Se on miulle jäänt niiku ulkopuolelle.

Talkoot

Viljanleikkuutalkoot. Sirpillä leikkaamistahan se ol siihen aikaan. Harvon viikkatteella. Sitten ol sellainen juttu, ett koittivat tehä kiusaa pojat ja tytöt (tai kuka vaan niist leikkuumiehiist), jos joku jäi saaree tyttö tai poika. Kerkesivät ympäriltä leikata tuon viljan pois, ni sitten huusivat aina avuks jotakiin. Jos se ol tyttö, nin jotakin poikaa. Jos se ol poika, ni sitte tyttöä. Niisähän ol sitte talkootanssit. 30-luvulla sit niitä ol vähemmän niitä viljanleikkuutalkoita.

Pellavaa kasvatettii ennen sotia jo vähemmän, mut kyl vielä piettiin pellavanloukutustalkoita. Sau­nassa - useimmiten saunassa - ne kuivattii. Se sauna ku ol sit lämmin, ni siel illalla sitte litsusivat niitä pellavia nuoret. Se ol oikein nuorten kokoontumispaikka. Siel ol sitte lanttu-paistikkaat saunan uu­nissa paistumassa ja ne ol hyviä syyvvä sit. 

Paistarkokkoja poltettiin sitte niist loukutustähteistä - paistaria karis loukutuksessa. Niitä sit poltettiin. Se ol mukava sit kun kepillä aina viskas - säkenöivät oikei. 

Kerran meille sattu niin, että se Säkkijärven linja-auto ko ajo siit meijän kylän sivutte, myö mäntiin siit Monnon ja Oronmään välille polttamaan keskelle tietä sitä paistarkokkoa. Tulkii se linja­ auto justii. Isommat kaikki mänivät sinne pellon ojjiin piiloon, pienet tytöt jäivät siihe sitte kuulemma, ku Kokkolan Antti ol nii vihane ja potki sitä kokkoa sit hajalle siintä tieltä että pääs linja-auton kans ajamaan. Ei uskaltant lähtiä ajamaan ennen kun sai tulen sammuksiin.

Talkoolaisille tarjottiin rokkaa ja kahvit tietysti kuuluvat sitte siihen. Se ol se talkoorokka aina sitte. Puintihan ol sellane juhlatapahtuma ja tavallaan, vaikka siin ol kovat työkii. Siin emännät pistivät pa­rastaan pöytään sit sille puintisakille. Samanlainen ol sit perunan kaivuaikana. Naapuritaloista lainasi­vat työväkeä keskenään. Toisesta talosta kun ol miehiä puintiaikana ja perunan nostossa toisessa talossa, ni sitte mentii takasiin toiseen taloon maksamaan niit lainoja. Se ol sellaista niiku talkoohommaa kokonaan sit.

Käräjäthän 

olivat aina kirkolla. Mie en tiiä missä talossa, kun mie en siellä millonkaan käynt. Kärä­jiin kans tekemissiin mie tulin -44 tai -43 ite omakohtasest. Myöhä oltiin luvattomis tanssiissa ja sit sotapoliisit tulivat sinne. Ne pistivät nimet kirjoihin ja veivät meijät sit sinne Viipurii sotaoikeutee. Myö ei käyty siellä, ku polissi vei valtakirjat meiltä. Myö saatiin sit markan verran pekkaa päälle sak­koa. Sit ol toisen kerran. Mut sit sota loppu ja myö ei keritty sitä toista käräjäreissua tehä, kun lopet­tivat ne käräjät. Sitte haastovat, että siinä meijän naapurista Sipon Eero - mie en tiiä mistä, vesioikeuvvestako se - otti ja käräjöitti koko kylän, mutt Eerohan siinä hävis sitte sen jutun.

Muuttoliike

Amerikkahan se ol, johon eniten sieltä men pitkin aikaa niitä ihmisiä. Venäjälle mie en tietänt, muuta ku sen - ku ne tulivat sieltä Kanadasta ja menivät sinne Venäjälle. Sit niit ol muutamia, jotka pääsivät sielt poiskiin tulemaan. Ol isän serkku Kokon Matti ja sit ol Jarvan Martti vaimosaa kans, jotka olivat tulleet sieltä pois - sieltä Venäjältä. 

Amerikkaan män sitte vielä Kotolan Hilja, jonka mie muistan. Se ol meillä piikana vielä. Mie otin sen kanssa yhteen aika kovast pienenä tyttöni. Hilja sano, että hän männöö Amerikkaan. Mie sanoin, ett meijän Amerikkaan et ainankaan mäne - mie pidin Suurpäälää meijän Amerikkana. Suutuin sille välillä ja iskin jalkaaki ett meijän Amerikkaa et kyllä mäne. 

Sit sieltä män niitä miehiä Amerikkaa. Sit ol se Saskan Kaisa (Valkosen Eevan äiti), joka män -sit Amerikkaan. Se tek vielä viimiseks työks meijän äitille leningin ja kahvipappuist laitto napit sitte, ku ei olt muita nappia. Ei olt muita nappia päällystettäväks, ni se laitto sit kahvipavut sinne kankaa sissää. Sano sit vielä, että sit ku tulloo kahvinnälkä oikein - sit otat nää napit pois.
Sit ol niitä vanhempia Typön Iivaria ja ketä kaikkia olk, jotka muuttivat taikka mänivät Amerikkaa. Ne on miulle ihan vieraita, mie olin viet niin pien tyttö siihe aikaa.
Avioliittojen kautta ei Laihalle miun mielestä paljon kettään tult. Siellä ol sellaisia vanhoja poikia ja vanhoja piikoja. Vanhatpojathan pitivät siellä sellaisia juhlia muutama vuos ennen talvisottaa, joka talvi aina. Ne tarjoilivat siellä ja kaikki rippikoulun käyneet tytöt kututtiin sinne. Siel ol sitte ohjelmaa ja tanssia. Pojat siit ite tarjosivat siellä kahvit (mie en tiiä, oliks siellä muuta syömäpuolta tarjottavana­).

Palveluspaikat

Sellaiset tytöt, jotka olivat palveluksessa, nehän läksivät sitten palvelupaikkoihin ja kiersivät sitten. Kotipaikkana pitivät sitte sitä ommaa kyllää, siellä käivät. Tytöt enimmäkseen läksivät sieltä, ei pojat lähteneet.

Ennen muinoin Sivin talon vierustalla

Lapsuus

Sipon Eerohan se naapurina ol. Se tykkäs lapsista. Se vei suureen kammariin ja sil ol isot taulut siellä seinällä - kiiltokuvataulut. Toisessa ol se, ku enkel auttaa sitä lasta siitä sillan ylitte ja se toinen taulu oli sitte joku kaunis naisen kuva. Sen mie muistan.

Kerran mie olin mänt sinne kyllää ja se sai vihat päälleen se Eero, kun se ei olt virkkantkaa, että mie olin siellä ja minua etittiin sitte. Kokon ja meijän väen voimalla, huueltii ja mie olin siel Eeron kans. Eero ei virkkant, jotta mie olen siellä. Se ol sellain kiusanhenki vähän muutenkii sitte. Se ol mukava. Sellaset pienet muistot miulle on jääneet sieltä. 

Se ol siit jotakin jo, kun rupes niitä kulkukauppiaita kulkemaa. Myö juostiin aina sitte niihen kauppi­aiden perästä solasta sollaan.
Kerran mie olin sit siinä - mie tykkäsin lampaista ja meil ol lampaan karitsoja kevättalvesta - ni mie menin sitte sinne lammaskarsinaa pitämään niitä karitsoja. Istuin siel lypsyjakkaralla ja miua etittiin. Sit honasivat viimiseltää, ett onko tuo ramppi navetan oven päällä. Jos se on aukki, niin mie oon siellä ja siellähän mie sit olin.

Sitte mie olin kuulemma nii pienkasvune ja kova karkaamaa. Siksi sitte kaikki paikat tukkesivat. Sit ol nokulikko siinä kujan varressa, ni kana ku män sieltä nokulikosta ja siel ol vanha aitta, liha-aitta siel yläpuolella mie näin ett kana pistäi sieltä aitan alle ja sieltä. Mie pistin ja pään, mut mie en saantkaa päätä pois, ni sielt tul kova huuto sit sen jälkee ku pää jäikii sinne aitan alle.

Kyllä myö toisiin kans paljo leikittiin. Mut mie ku olin nii ujo, ni mie en joka paikkaan oikein mänt. Sitte Mirjam ol miusta 5-6 vuotta vanhemp. Sit yhtenä kesänä mie olin sen Mirjamin kans - mie mä­nin yksinää Monnolle, mut mie en lähtent sielt millonkaa pois ilman saattamata. Sit Mirjam vei miut uimaan Hyytikivelle ja opetti miua uimaan. Mie ku otin ja sukelsin sil, ni mie en monneen viikkoon uskaltant männä sinne Monnolle, jotta Mirjam viep miua uimaan. Sitte kerran Mirjam päätti lähteä tuonne Vilamaalle ja se ois vient miuakii väkisin sitte sinne. Mut mie ku ujo olin ni miehä en lähtent - myö otettiin yhteen sillä Monnon kalliolla, sanaharkkaa piettii. Mirjam sano miulle, ett mää sit kottiis. Mie läksin sit kottii. Mie ku mänin seuraavan kerran sinne Monnolle ja mie pyysin Mirjamia saatta­maan, ni Mirjam sano, ettei sua tarvii saattaa ennää - sie mänit sillonkii yksin. Yhen kerran se sen jälkee saatto. Sit mie tulin sen jälkee yksinään kottiin sieltä.

Sit Kokon Einon kanssa myö sit leikittiin. Eino ol miua kolmatta vuotta nuorempi. Yhtenä kesänä myö sitte innostuttiin, sillon ne sylkyt siellä Kokon riihessä sotkettiin. Sit meijän isällä ol laitettunnaa niittokone heinänniitoa varten kuntoo, sill ol täysinäinen öljykannu siinä niittokonneen päällä ja muuta. Myö lähettiin ja voieltiin se niittokone - miss vaan pultteja vähänkii ol - niin pitkälle, ett kannu tut tyhjäks sit öljystä. Tällaisia pieniä kepposia sit ol aina Einon kans, Eino ku ol rohkia ja mie olin arka. Yhen kerran Eino kurkki kaivoon ja mie pelkäsin kaivoa - kaivoon hukkua. Mie vedin pök­syistä pois sieltä. Tällaisia pieniä muistoja on jäänynnää mieleen siit. Eino ol sellainen - ku se päätti minkä. Sill ol sellaisen lootan alle laitettunnaan puupyörät, sellaiset kärrit tehty. Eino istu siinä niissä kärriissä keskellä tietä siinä kujalla ja hevonen tulloo. Mie en jaksant tyrkätä sitä pois ja sen hevos­miehen - kuka hää lie olt - ni sen pit käyvvä kärriistä pois ja tyrkätä Eino pois sit kaik kärrit päivineen siitä keskeltä tietä.

Kyll sitä piiskaa sai millon sattu ja sitten nurkkaa vielä - se ol häpiä. Vieraan aikana ko pantiin nurk­kaan - ei se piiska niinkää olt. Ei sitä mieliks sitä piiskaa ottant, se sattu aika hyvin. Se ol melko yleistä - ei siellä montaa sellaista olt, joka ei ois piiskaa saant.

Sen mie muistan, kun meillä ol kiikku keskellä tuppaa. Mie otin ja kiikuin siinä ja meil ol joku vieras - Hämäläisen Amalian siskon tytär vai mikä se ol - ja äiti kiels ja kiels minua. Se otti ja pisti miut nurk­kaan sitte ja miun piti olla siel nurkassa vieraan aikana. En mie muuta muista oikein, mistä olis erityisesti kielletty - mitä ei saant tehä. Mie ku olin nii arka - en mie mihikää lähtentkää yksinää ilman luppaa.

Sit mie mustan yhen vanhan tarinan. Kun Kivelän Alma ol pien tyttö. Sitä ol sitte peloteltu, että mustalaiset ottaat ja pannoot säkkii ja vievät pienet tytöt. Alma ol Kokolla kylässä sit. Se ei huo­mantkaa, että sinne kaks mustalaismuijaa tul sitte. Ne tulivat siinä rapulla vastaan, Alma kyyristy sinne rapunpieleen ja sano sieltä: "Älkää ottako Almaa". Mustalaiset ei kattoneet sinne päinkää. Mustalaiset männiit sitten ja Alma pääs pinteestä. Se sano, ett "ei sil olt säkkiäkkään" ja sillon läks juoksemaan karkuun.

Nuoruus

Sehän ol mukavaa sillon, kun ei viel olt rippikouluiässä. Myö oltiin sillon koko kylän nuoret - millon oltiin missäkii. Meil oltii usiast ja Lyijysell sai olla ja Anttilassa. Myö oltiin kaikenlaist sellaista leikkiä siellä. Ei mittää piirileikkiä, vaan oltiin välil sokkoa ja kaikkea tällai ihan mukavaa. Mut sitten - mie en kerint paljo - ku mie en käynt paljo tanssiissa - ni niinku sitä aikaa.

Yhen kerran myö narrattiin Alaurpalan poikia. Myö lähettiin pyörän kans - mäntiin ensin Suurpäälän kautta Jokkyllään, sieltä mäntiin Alaurpalaan. Alaurpalan pojat eivät tunteneet meitä, ku myö oltiin nuoria myö ei käyty missään. Meit ol Lyijysen Martta, Kokon Tuovi, Kuuselan Aino ja mie. Myö kun lähettiin pyöriin kans Laihalle päin, ne läksivät perrään jotta hyö näkkööt - käännytäänkö myö Rikkolaa vai käännytääkö myö Laihalle päi. Sit hyö tietäsivät mistä kylästä myö oltii - myö ei sanottu mistä kylästä myö ollaan. Ne saattovat sit siihe Rikkolan tiehaaraan astikka, ett näkivät ett nää kään­tyyt Laihalle. Yks poika suuttu ja se haukku niin kovast meitä.

Ei miulle oo ainakaan karamelliä rahana annettu, vaan karamelliä syötettiin, ett miul ol hampaat pala­siina jo ennen kansakoulua. Hammaspakkoo ol aina. Huono luusto vissii hampais muutenkii. Kyllä miul ol hammassärkyy, poski leviännä aina koulussakkii vielä. Vaatteet ol sellaiset, ett yhet sai kesässä ja toiset talvella - sikälis ku pieneks jäi.

Kylän ilmapiiri

Mie muistan ainakii sellasta, ett siel ol aika hyvä yhteishenki. Ei siel olt niinku mö­kin ja talonpojan välillä suurta eroa. Ne olivat kaik samoissa seuroissa ja samoissa juhlissa. Ei miten­kää olt sellasta, ett toisell ois olt jotakii kaunaa - että se nyt on vähä paremp ku toinen. Se ol nii tyttööllä ku poikiilla sama, meijän aikana ainakii jo.

Sitten nauhassa alkoi uudestaan haastattelu sonni-yhdistyksestä. Juttu kulki kuitenkin vähän eri sanoilla mitä aiemmin, joten laitan sen paperille ... 

Sonniyhdistys

Siel ol sellaanen nupopää itä-suomalainen vai läns-suomalainen mikä nyt ol (sonni). Siellähän se Paavoil ol melkeen koko ajan. Missähä se muualla mahto olla sit...?

Sit on sellainen tarina. Mie olin äitin kans viemäs lehmää Paavolle sille yhtiön sonnille. Myö oltiin siellä Paavoilla sit kahvilla. Paavoin emäntä kattoo ikunasta. sannoo: "Nyt se lsun tupa palaa". Sillon naiset ämpäriä ettimää ja sammuttamaan Isun tuppaa. Meil ol lehmä siellä Paavoin aitan seinässä narussa kiinni. Lehmä jäi sinne ja minä läksin vitomaan kottiin sen kun kerkesin. Aili ol sammutta­mas Isun tuppaa. Äiti ol vihane: "Mikset sie sitä lehmää ottant mukkaa, ku sie läksit kottii". Mie pel­käsin tulipaloja.

Karjanhoito/maito

Voi myytiin sit kauppoihin. Mut sitte siellä ol sellaisia ostomiehiä. Voin osto­ miehiä, oli Mitikan Pekko sieltä Tervajoelta ja Häkälän Mikko tuolta Virolahelta - olivat tunnetuimpia lihan ja voin ostajia. Sitte veivät sinne kauppaakii voita. Valio rupes vaatimaa sitä, että täyty tehä ne voipaketit sillä laatikolla sit hyvin. Se tarkastettiin se voi sit, sinne ei kaikki voi kelvantkaa. Piti olla hyvää voita se, mitä Valio otti sieltä kaupan kautta vastaan. Maitoahan - siellä jo sillonkii ol tinki­maijon ottajia. Niitäkii hyvin vähä ol, ku melkeen joka mökissä ol lehmä taikka hyvässä ol kakskii. Ne ei paljon tarvinneet - ku vähän aikaa vuodessa - sitä maitoa.

Karjanhoitokurssia ei miun aikaan pietty, mut siel ol aikasempaan ollunnaa niitä.

Oriyhdistys

Sitä mie en tiiä oliko se Kujalan oma vai oriyhdistyksen ori se. Vilho sitä hoitel ja se ol Turja sen orin nimi. Sanovat, että kun Vilho ol poikamies, nin tekivät siit runon. Sit lukivat, että "Vilho se taputtelee oriansa Turjaa, ennen ku hän lepyttelee vaimonsa mieltä nurjaa".

Ravit

Kesäl niit ei olt, mut suuren järven jääl ol aina melkeen harvase talvi sillon alkujaan niitä kilpa­-ajoja. Enimmäkseen Laisiinkylän rannoissa ne ol vissiin. Tommiskan Aatto ja ne olivat jo oikein niit hevosmiehiä ja sellaisia - niin ne siel järjestivät niitä ajoja. Kuuluisia hevosia en muista kylältä. Kuja­lassa vissii ol jos ol - juoksijahevosia, merkkihevosia - ei siel muualla.

1938 Karjalankadulla Viipurissa. Kokko Tuovi, Typpö Alli ja Monto Lahja.

Sivin Lahjan eli Monnon Lahjan kirjoitus  Säkkijärvi-lehdestä no 7-8, 1995 

Takavuosien tarinoita

Kaikenlaista muistoa sitä mieleen juohtuu. Aina pitäs olla kynä ja paperlappu vieressä ja kirjuttaa kerrassa ylös. Niinku sekkiin, kun männöö vanhaa Hiekankujjaa allaappäin: ”Älä tallo lehmän läi­jään!"

Se on hiekkanen hyvä tie, korkiat särentäaijat kahen puolen ja Myllymäki veen syömä. Siinä Tuovin kans kaavuttiin pyörillä oikein reippaast. Tais sattuakkiin, ainakii polvet ruvelle. Sylvi laski kevättul­valla Myllykosken ja näk syltä pitkiä haukia.

Äiti kerto, että ennen aikaan siellä ylempänä Mylloijaa ois pitänt olla vanha mylly. Saattoipa hyvinkin olla, luikertelihan se Lihavanoja siellä pitkin messiä. Lihavalla käivät syksyllä ensimmäisiillä jäillä ha­marakalassa ja jos onnisti, saatto saaha isonkii hauven. Se ois varmast jännää hommaa.

Säkkipelillä sitä niityn ojasta porskittiin kaloja ennen ojan perkausta. Siinä ol syviäkkiin kohtia, mut olivathan jalatkiin sillon vissiin lyhyemmät. Mirjamin kans myö siellä niityn ojalla touhuttiin. Syvät paikat aina hirvittivät, kun pelkäsin vettä. Se uimataitokin kun ol vielä vähän heikoissa kantimiissa. Olin jostain kuult vesihiisistä. Se kun vei lapsia järveen.

Syksyllä ja kevväillä nousivat ouruveet niitylle, kun oja ei jaksant vettää. Syksyllä ves jääty niityllä, sillon käytiin siellä lillimässä, luistimiahan ei sen ajan lapsiilla olt.

Joskus myöhemmin, kun lehmät kävivät väljällä metällä, meiltä män lehmä pääojaan. Ei näkynt ku pää. Siinä olkiin työmaa, enneku sen sieltä elävänä ylös sai, oja ku ol pohjaton. Reumatismin se lehmä sieltä ojasta sai. Käveleminen ol vaivasta sen jälkeen. Sorkat senkun napsuivat kävellessä.

Käytiin myö tytöt ja pojat pyöräretkellä Äijänkankaan näkötornilla. Sinne ol sillon jo rakennettu uus torni, vähän matalamp. Entinen kun yhtenä syysyönä vanhuuttaan kaatua rojaht.

Kun oltiin siellä näkötornilla, toiset kiipesiit ylös, mut miä en tohtint männä ja senkun ilkkuvat miulle. Miulla ol korkiakantaset remmikengät. Miä otin ja heitin ne pois jalasta, aloin kivuta ylös ja niin pää­sin latvaan ast toisiin luo, mut alastulo hirvitti. Pittääk miun jäähä tänne ylös? Toiset neuvovat: "Älä kato alas, sen kun tulet." Selvishän sieltä viimesiltään alaskiin.

Yhtenä kesänä myö Tuovin kans mäntiin pyöriillä Tervajoolle. Siellä jossain Vilajoen paikkeilla ol maantien vieressä näkötorni. Tuovi ois kavunt siihen, mut miä en antant, sinne ku ei olt rappujak­kaan. Tuovi ol rohkia ja reipas otteinen.

Poikiin kans tappelussa mie taas vettäin mielellään syrjään, kun sisu petti. Ties varmast selkään saa­van, jos alotti. Koulussa se tappelun nujakka välleen tul.

Mut mistä meijän kyllään tul sellanen peli, kun pappi? Sitä pelattiin kouluaikana. Siinä ol pappi, kun kyykkäpelissä, mut niitä ol vaan yks kappale. Sitä kangella heitettiin nurin. Se peli meiltä kiellettiin, kun jalat olivat vaarassa saaha kangesta. Mut pelataanpa pilppua, sirkkaa, kuoppapalloa ja pois ki­veltä, kivi pallaa!

(Laihajärven kylätoimikunta. Sivin Lahjan haastattelu Artjärvellä 7.12.1994)