Rovasti kutsui asianosaiset pappilaan puhutteluun

HÄMÄHÄKKITARINA

Mäkelän Mirjamin muisteloiden viimeinen osa.

Kun äskettäin elokuussa tulin meijän koululaisen kans iltapäiväkohville tuppaan, ol eteisen ovenpielessä pitkäkinttune hämähäkki kuin uottamassa sissäänpääsyä.

- Katohan ruishämähäkki, tulisit siekiin tuppaan? Missä siun verkkos on?

- Sehän on lukki, tiesi koululainen, eikä sillä oo verkkoa vaan se juoksoo pitkiillä jalkoillaan saaliin kiinni ja käyp hyvällä halulla atrialle.

- Kyll tuo ruishämähäkki on miusta paljon mukavamp nimi ku lukki. Se nimi viep muistot lapsuusaikaan, jolloin joka maalaistalossa ol lämmitettävä riihi.

Kun ruisriihi saatiin ahokseen, kaikki lyhteet anneltua ylös parsiin, käi riihen lattialla aika vilinä. Siellä ol monenlaista lotikkaa ja jokainen koitti päästä nurkkiin pimmeisiin paikkoihin piiloon. Kaikist kovimmast juoks ruishämähäkki. Koppakuoriaiset olit kömpelöitä. Niskanytky tek hyppyjään, jos sattu joutumaan alassuin ja leppotiira tyllers tasasta tahtia. Tuntuu, niin ko sillon lapsena ollessa hämähäkkiä ois olt enemmän kun nykyään. 

Lukki. Kuva: Eija M.

Maalaistaloin ikkunat olit enimmäkseen kuusruutuisia. Kesäsin niissä ulkopuolla asusti hämähäkkiä. Ne kutot verkon ruuvun suuruseks kiinnittäen sen ikkunapuitteisiin. Hyvällä ilmalla ne olit verkon keskustassa vartiopaikalla, mut huonon sään uhatessa ne käpertyt paikalleen puitteen nurkkaan. Aikaihmisetkin tarkkailiit ilman muuttumista hämähäkin käyttäytymisestä. Äiti opetti, jotta verkko on hämähäkin koti. Sitä ei sannt särkiä. Ei äiti sisälläkkään tappant hämähäkkiä, vaan kanto jossain tikun nokassa sen ulos. Kaikki lapset tiesit, jotta ulkona pienet punaset hämähäkit olit Jumalan lehmiä. Niitä piti varoa, jottei ois vahingoittant yhtään. Sanottiin aina keskennään, että ”isäs kuoloo, jos tapat hämähäkin”.

Äiti on kertont, jotta ennen muinoin, kun lehmät käit väljällä ja pit paimeniin kulkia kaiket päivät niihin perässä, nin keskellä päivää kokoontut paimenet yhteen parveen syömään evväitä. Sillon muhurainen män taivaaseen Jumalalle valittammaan, jotta ”paimenet karistelloot leivän suuruksia maahan”. Mut hämähäkki män puoltamaan paimenia ja sano: "Eihän paimeniil oo pöytää". Sillon Jumala suuttu ja viskas muhuraisen taivaasta alas ja se katkes melkeen keskeltä poikki ja sen näkönen se on vielä tänäkin päivänä. Mut hämähäkille Jumala anto langan, millä pääs alas taivaasta ja voi käyttää sitä aina pyyntivälineenä.

MATTI JA LIENA

Matin ja Lienan aviossa sattui erimielisyyttä ja Liena nakkasi sänkyvaatteita lattialle, eikä suostunut tulemaan Matin vierelle sänkyyn. Kun tätä oli jatkunut jonkun aikaa, kutsui rovasti asiasta tiedon saatuaan asianosaiset pappilaan puhutteluun.

Rovastin tiedustellessa Lienalta syytä lattialla nukkumiseen, kivahti Liena tiukalla äänellä: "Miten mie sängyssä makkaan, ku Matti on siinä, ku rovast poikittai".

Rovasti kohautti hämmästyneenä kulmiaan ja tiedusteli hyvin lempeällä äänellä: "Millon mie oon olt poikittain, millon mie oon olt poikittain?"

SYKSYLLÄ

Yli kaksikymmentä vuotta sitten olin erään nuoren parin vihkiäisissä. Kun rovasti puhui vihkiparille, kehottaen ”rakkauteen, kaiken kärsivään ja kestävään rakkauteen”, hän samalla pahoitellen mainitsi avioparista, jonka oli kerran vihkinyt avioliittoon.

Jonkun ajan kuluttua toinen näistä vihityistä oli pyytämässä siunausta uudelle avioliitolleen. Pahat päivät, elämän arki oli tullut eteen ja ero yhteisestä elämästä. Silloin oli avioeroja vähemmän kuin nykyään. Masentuneena rovasti sanoi kehottaneensa näitä aviopuolisoja: "Suvaitkaa toinen toistanne". Hän ei jaksanut uudelleen toistaa kaiken kestävää rakkauden kehotusta samoille henkilöille.

Tätä suvaitsevaisuutta mekin tarvitsemme joka päivä. Arkisessa elämässä me usein astumme tuomarin paikalle, ei tarvitse olla joku erikoinen henkilö, johon suvaitsemattomuutemme kohdistuu. Lausumme jonkun halveksivan huomautuksen toisesta henkilöstä ja samalla nostamme itsemme kiittelevän fariseuksen paikalle. Syyttelemme kanssaihmisten käytöstä ja elämän asennetta, elleivät ne ole samat kuin omamme.

Toisen henkilön kunnioittamista voisimme opetella. Katsoessamme omaan sisimpäämme, voimme vain pyytää apua korkeimmalta, että sydämemme puhdistuisi ja samalla elämän asenteemme muuttuisi. Apunamme on jokapäiväinen rukous, jossa pyydämme voimaa oikein elääksemme. Samaan rukoukseen suljemme koko isänmaamme. Kun katselemme ulos luontoon, näemme, miten lehdet kellastuvat varistakseen maahan. Luonto valmistuu lepoon täytettyään taas kerran joka vuotisen tehtävänsä. Samoin syksyn merkit saapuvat meille ihmisille, kullekin aikanaan.

Tehtävämme suoritusaika lähenee loppuaan. Kun sitten vuoromme on päästä lepoon, niin kaikista elon päivistä kiittäen, nöyränä ojennamme elonkankaamme: ''Vain tämän verran Herra ehdin kangasta valmiiksi saada”.

___

Lopuksi sitten Olli Antin sananparsi

Sananpars:

Ollin Antti ol sokia mies. Syötiin illallista - hapanvelliä.

Antti sano: "Laitetaan voita vellin sekkaan".

"Laitetaan vaan'' sanovat toiset syömämiehet ja kalisuttelivat lusikoitaan kivivain reunaan, niinku oisiit laittaneet voita, vaikkei sekottanneetkaan.

Ku Antti sit vei oman lusikkansa yhteisee vattiin ja sai velliä - totesi: "A nii muutti maun".

Tästä tul sananpars: "Niin muutti maun ku Olli Antin hapanvelli".


(Laihajärven kylätoimikunta. Mäkelän Mirjamin muistelot. Kuvat Eija M)