Harjulan Ainon haastattelu, osa 1
Minkälainen se oli ennen kouluikää, muistatko miten perheessä elettiin lapsena?
No, miulla ol aika vanhat vanhemmat. Isäkään ei ennää silloin, kun mie olin ihan pien vielä, niin kuin alle kymmenvuotias, sillon isä vielä käi rakennushommissa, mut äiti kun aina käi vieraissa töissä esimerkiksi kesän aikanna, nii äiti kun käi niinku viljojakkii leikkaamassa, nii mie rupesin aika pienennä käymää jo sitomassa ja muistan sennii, kun miust ol se sitominen niin ykstoikkosta olevinnaa. Mie sanon äitille, et miekii mieluummin leikkaisin.
No, miulla ol aika vanhat vanhemmat. Isäkään ei ennää silloin, kun mie olin ihan pien vielä, niin kuin alle kymmenvuotias, sillon isä vielä käi rakennushommissa, mut äiti kun aina käi vieraissa töissä esimerkiksi kesän aikanna, nii äiti kun käi niinku viljojakkii leikkaamassa, nii mie rupesin aika pienennä käymää jo sitomassa ja muistan sennii, kun miust ol se sitominen niin ykstoikkosta olevinnaa. Mie sanon äitille, et miekii mieluummin leikkaisin.
Kun myö mäntii päivällä ruoka-aikanna kottiin, ni tuota ei se vissiin sillon ruoka-aikanna vielä, mut sit yön aikanna äiti sano isälle. Isä varas seuraavaks päiväks semmosen poikkinaisen sirpin ja terotti vähän sitä ja mäntiin seuraavana päivänä pellolle.
Miekii rupesin leikkamaa. Mie leikkasin nii heti sormee. Muuta kertaa ikinä mie en leikant ennää sormia, mut enpä mie sit tarvintkaa sitä sirppiä sen enempää, mie rupesin sit sitomaa.
Kuitenkin niin lapsena joutui aikaisemmin kuin nykyään osallistumaan kaikenlaisiin töihin.
Miekii rupesin leikkamaa. Mie leikkasin nii heti sormee. Muuta kertaa ikinä mie en leikant ennää sormia, mut enpä mie sit tarvintkaa sitä sirppiä sen enempää, mie rupesin sit sitomaa.
Kuitenkin niin lapsena joutui aikaisemmin kuin nykyään osallistumaan kaikenlaisiin töihin.
No, kaikenlaisiin töihiin. Siihen aikaan, kun se työnteko oli sellaista, että tuota se ei olt niinkun nykyjään, nykyjään tehhään kaikki konneella, mut sillon ennen vanhaan miun lapsuuvessa, sillon tehtiin kaikki käsineen, ni yleensä sillon niinkun lapset joutuvat aika nuorena -yleensä nuorempanna kaikkia töitä tekemään kuin nykyään.
Sillon jos ei kotonna olt töitä, sitte tyttölapset mänivät lapsenpiiaks kyllään, pojat mänivät paimenpojaks ja miä nyt en sit mänt ku mie olin yks ainoa laps vanhemmiille, ni mie vaan käin sit äitin mukana aina vieraissa töissä.
No mites nyt kun vanhempana ajattelee sitä niin voiko sanoa, että se paras lapsuusaika meni opetellessa työn tekoa?
No, kylhän se melkein sellast ol. Kyl mie sennii muistan sen ihan lapsuuven, että olin siinnä viis–kuus vuotta vanha –sillon mie en viel olt missää vierais töissä, se ol ihan lapsuutta miullekin. Sillon mie käin sen naapurin, Hyypiän Martan kans leikkimässä, myö oltiin ihan jokapäiväsiä leikkikaveria.
No mites nyt kun vanhempana ajattelee sitä niin voiko sanoa, että se paras lapsuusaika meni opetellessa työn tekoa?
No, kylhän se melkein sellast ol. Kyl mie sennii muistan sen ihan lapsuuven, että olin siinnä viis–kuus vuotta vanha –sillon mie en viel olt missää vierais töissä, se ol ihan lapsuutta miullekin. Sillon mie käin sen naapurin, Hyypiän Martan kans leikkimässä, myö oltiin ihan jokapäiväsiä leikkikaveria.
Sit ne tulivat siihen ne Typöt, ostivat siintä talon toiselta puolta naapurista. Sit taas ol se Typön Saimi, ol toinen leikkikaver. Mut sen mie ain muistan, kun myö Martan kans leikittii ni ku myö piettiin aina niille nukkeille häitä ja sellasia, ni miul ol yks sellanen nukke, et se ol vissiin jonkun vanhan papan kepin yläpää, se ol posliininen, ja siin ol kuus nennää ja päälaki siinä ja silmät aina nenän välillä. Ja kun miulta jäivät yhtenä päivänä ne nuket sinne, mänin seuraavana päivänä sieltä Martalta hakemaan, niin siitä olkii yks nenä poikki siltä Paavolta, ja kyllä se ol miulle hankala paikka, kyl mie itkin siin. Martta ol se vakituinen leikkikaver sillo ihan nuorena.
No mitäs sen koulunkäynnin jälkeen, kun tuli nuoruus, niin minkälaisia muistoja on nuoruudesta Laihajärvellä?
No heti kun miä pääsin kansakoulusta, ni opettaja Vilamaa tul heti pyytämää minnuu aikuisiin laulukuoroon, kun siellä oli aktiivinen ollu se laulukuoro jo niin monia, vissiin kymmeniä vuosia. Ni opettaja tul miua pyytämää aikuisiin kuoroo ja siintä ast mie käin siin kuorossa ja tuota siit meillä ol se nuorisoseuratoiminta niin vilkasta.
No mitäs sen koulunkäynnin jälkeen, kun tuli nuoruus, niin minkälaisia muistoja on nuoruudesta Laihajärvellä?
No heti kun miä pääsin kansakoulusta, ni opettaja Vilamaa tul heti pyytämää minnuu aikuisiin laulukuoroon, kun siellä oli aktiivinen ollu se laulukuoro jo niin monia, vissiin kymmeniä vuosia. Ni opettaja tul miua pyytämää aikuisiin kuoroo ja siintä ast mie käin siin kuorossa ja tuota siit meillä ol se nuorisoseuratoiminta niin vilkasta.
 |
| Kuva: Jaskan arkistosta |
Meillä toimi muun muassa kotiopinnot. Se ol sellasta että siin joka syksy ostettiin yks kirja joka osanottajaa kohti. Siintä aina viikoks yhelle annettin läksy, joka pit kotonna sitte käyä läpi ja seuraavan kerran kun kokoonnuttiin, pit se omin sanoin selostaa ja kysellä toisiilta. Näin myö käytiin koko talven ajan niitä kotiopinnoita. Nuorisoseurassa meil ol perheiltamii vissi joka kahen viikon päästä. Opettaja johti kaikkia. Ne oliit aina koululla. Sinne pit varata aina ohjelmaa. Siellä ol aina jottai olemista siellä koululla. Ol nuoria mukana ja vanhempiakii. Joka talvi harjoteltii sellainen iso näytelmä. Näyttämö tehtiin kansakouluun, kun ei olt kylässä muuta paikkaa. Tehtiin esiriput ja kaikki. Sit myö käytii naapurkyläs, jos ol seurantalo, Ylä-Urpalas ja jossain Salajärvellä päin jossain seurantalossa käytiin näyttelemäss nit näytelmiä. Typön Saimin kans myö oltiin siinä näytelmäs "Tukkijoella" vissiinkii Kaisan ja Hannan osassa. Piti osata laulaa, ja kaikista ku ei olt laulamaa, opettaja pyys meitä, kun oltiin siin 16-vuotisii siin aikuisten näytelmäs mukana. Mie olin ensimmäises näytelmäss.
Olikos opettaja Alma Vilamaa?
Kyllä.
Mitä muuta nuorisoseurassa oli?
Se laulukuoro ol niin aktiivinen, että meil ol niin monenlaisia kuorolaulujakkii häihin, hautajaisiin, maamiesseuran ja nuorisoseuran juhliin. Harjotuksia ol joka viikko koululla.
Kuinka paljon nuorisoseuralaisia oli?
Arviomuistin mukkaan ei meitä oikein paljon yli kymmenestä olt. Laulukuorossa mie oli yksin altossa, oisko kuutisen kappaletta sopraanossa, pari ol tenoria ja bassossa ol siit neljä, joskus viiskin, ei se kuoro sen isomp olt.
Muistuuko mieleen kuoron jäsenten nimiä?
Miehiä ol Hyypiältä, siis Taavetilta kolme: Santer, Anton ja Eemel. Tenorissa ol Venäläisen Jalmar ja Kokon Eemel. Muita mie en muista tenoreita. Siit näitä ol Monnon tyttäriä, näitä Paavoin Hilma, Aino, Elma ja Helvi ol niin nuor vissiin, ettei olt. Altossa mie jouvuin olemaan yksin, jos toinen sattu olemaan pois.
Kuka sitten säesti kuoroa?
Opettaja Vilamaan Alma. Mut häissä ja muualla oli vain kuoro. Eihän meillä säestäjää oltkaa, yleensä kuoro ol vaan laulamista varten. Muuta musiikkia ei olt, kun vaan harjotusaikana
Vielä tähän nuoruuteen siellä Laihajärvellä. Se oli varmaan sitä työntekoa siitä huolimatta, että oli näitä vapaa-ajan harrastuksia?
Ne piti koittaa ne. Miekii, kun tuota siit käin sen ompeluopin siel Viipurissa nii miullakii se aika ol hyvin tiukalla, kun tuota miun ois pitänt ommella. Isä ei siit ennää, kun mie olin jo vähä iäkkäämp, ni tuota isä ei ennää käynt töissä –se ol melkeen se eläminen niinku miun tienestin varassa, ni että kyl se aika tiukalla pit, että miun täytyy sanoa et siihen aikaan miä totun niin paljo valvomaan et viis tuntia oli korkein määrä, minkä mie jousin nukkumaan yöllä, että se ol melkeen yötä laitettava aina lisäks.
No mites sitten sen nuoruuden jälkeen, kun tuli nämä aikuisvuodet, niin minkälaisia muutoksia se elämään ja elämäntilanteisiin aiheutti?
No oikeastaan en mie ossaa siihen muuta sanoa kun että niin kauvan ku sota-aika tul ni miä kesät käin siellä enolla töissä ja tuota siit kaikki mitä miulla ol sit, niinku sadepäiviä ja sellasia, ni miul ol niin kiirettä ompelemisen kans, että miul ol apulaisiakkii miul ol, ei miula oppilaita muistaakseen siel olt, miul on vasta täällä sitte tän pitkän elämän varrella, miul ol vaan apulaisia aina. Koson Lempi ja Monnon Elma. Ne oliit aina, kun mie tarvin, ne oliit auttamassa. Et mie en paljon siit joutant muuta. No, siit pyhäiltana käytiin aina iltamissa.
No, mites sitten, ilmeisesti näiden tietojen mukaan elämä siellä Laihajärvellä oli aika hyvää kuitenki ja hyviä muistoja on jäänyt?
Ei miulla oikeastaan, meill ol se nuoruus sellasta että kaikki mitä meillä ol sitä seuratoimintaakii, ni se ol kaikki niin yksmielistä, että meill ei siinä mittään sanomista tult minkään suhteen. Kaikki olivat tyytyväisiä, mitä millon hommattiin. Kyl se on niin mukavaa aatella jälkeenkinpäin.
Sitten olisin kysynyt tästä nuorisoseuratoiminnasta, että kävikö nuorisoseuralaiset tai harrastettiinko siellä tanhuamista ja käytiinkö missään juhlissa tanhuamassa?
Ei myö oikeastaan, niin kyl myö siinä kotikylässä ja kotipiirin juhlissa, siinä meil ol aina, ja usiast kesän aikana kun ol siinnä lavalla –miul vielä kotia lähellä ol se lava siinnä, niin siinä jos ol kesäjuhlia aina ni siinä meill ol aina ohjelmailtamat ja siin ol tanhua siit aina. Kyl meillä tanhuharjotuksia, se meil ol aina toiminnassa se tanhuaminen että kyl myö ... Muita paria en muista kun Typön Iivarin muistan yheltä tanhukerralta kun vielä pelkäsin että jos Iivar on kuin ilosella tuulella, kun se tahto olla vähä tavallista, mutta ei olt, oikeen hyvin meni, oikeen hyvä tanssikaveri.
Kumpi veti nuorisoa enemmän, lauluharrastus vai tanhuaminen, vai oliko samat ihmiset, jotka osallistuivat kuorotoimintaan niin tanhuamassa?
Ihan eri ihmiset. Nää ol yleensä siinä kuorotoiminnassa niin tää miesväki kaikki, ne ol miun ikkään verraten vanhempia, niinku miä muistasin, että Venäläisen Jalmar ol näistä kaik nuorin.
Kukas näitä tanhuajia sitten ohjasi?
Opettaja. Opettaja ol kaikessa, ihan kaikessa mukana.
No siellä ei sitten ilmeisesti siihen aikaan niin ollut niinkun nyt nuorempana muistuu mieleen ittekin, kun kävin tanhuamassa niin oli maakuntajuhlia että siellä oli ympäri maakuntaa yhteisesiintymisiä, niin oliko semmosia?
Ei miun muistain olt.
No sit olisin vielä kysynyt, oli puhetta tästä lapsuudesta ja nuoruus- ja aikuisvuosista Laihajärvellä, niin nyt jälkeenpäin, kun ajattelee niin tätä nykyistä elintasoa ja sitä miten silloin siellä elettiin niin, onko näillä kuinka suuri ero, kun ajattelee että silloin ihmiset ilmeisesti tyytyi vähän vähempään kuin nyt, että voiko sanoa että oliko se silloin köyhempää kuin tämän päivän elämä?
No, olen niin monta kertaa sanont, että tuota tuntuu siltä kun vähännii rupeaa vertaamaan sen aikusta elämää ja nykystä elämää, niin tekis miel väkisin sanoa et en miä ole tästä maailmasta. Miä olen jostain muusta, jotta nää ei sovi yhteen, ei pienimmässäkään määrässä. Sillon ihmiset tyytyvät kaikki, kellään ei olt mittään valittamista, ei kaik olleet yhtä rikkaita niin kun on elämä nytkiin, mut ei siellä sillon olt sellasta niinkun nykyjään on hirmu ero rikkaan ja köyhän välillä, että se ol enemmän tasaväkistä se elämä, että ei siinä toinen kadehdi toisen ossaa. Kyl tää niin paljon erlaista on.
Ilmeisesti siihen aikaan oli, voisko sanoa että ihmiset oli paljon omatoimisempia kuin nyt?
Siitähän se just onniin, että sillon kukkaan ei pelänt työtä, jokainen tek eikä työ loppunt, eikä se ois lopussa nytkään. Työtä ois nykyaikanaki ku vaan ois halua tehä. Kyl miä sen tiijän sanoa.
Sit tästä sota-ajasta, että kun se talvisota syttyi ja kylää alettiin pommittaa niin minkälaisena yllätyksenä tämä tuli kyläläisille?
No kyl se ensin ol ihan kauhea paikka ja se eläminen siellä, se jokapäivänen eläminen. Kyl se oli niin mahotonta, kun siellä alko pimiä tulla, niin siellä pit peittää ulkopuolta. Peitettiin jokainen ikkunoita, siihen laitettiin kaikenlaista kangastavaraa tuohoon ja siihen tukipylväillä yläpäästä kiinni, ettei ikkunoista näkynt valoakkaan, kun niitä lentokonneita lentel ihan yhtä mittaa siinä päällä. Muistan niin monta kertaa, kun meienni pihan yli yks lentokone, hyvä ettei maahan tult. Sieltä järveltä päin tulivat. Jos pimiän aikanna vähännii män ulos, niin desantiin valoja järven rannoilla ol niin taajaan ja niin tihiään.
Mitä muuta nuorisoseurassa oli?
Se laulukuoro ol niin aktiivinen, että meil ol niin monenlaisia kuorolaulujakkii häihin, hautajaisiin, maamiesseuran ja nuorisoseuran juhliin. Harjotuksia ol joka viikko koululla.
Kuinka paljon nuorisoseuralaisia oli?
Arviomuistin mukkaan ei meitä oikein paljon yli kymmenestä olt. Laulukuorossa mie oli yksin altossa, oisko kuutisen kappaletta sopraanossa, pari ol tenoria ja bassossa ol siit neljä, joskus viiskin, ei se kuoro sen isomp olt.
Muistuuko mieleen kuoron jäsenten nimiä?
Miehiä ol Hyypiältä, siis Taavetilta kolme: Santer, Anton ja Eemel. Tenorissa ol Venäläisen Jalmar ja Kokon Eemel. Muita mie en muista tenoreita. Siit näitä ol Monnon tyttäriä, näitä Paavoin Hilma, Aino, Elma ja Helvi ol niin nuor vissiin, ettei olt. Altossa mie jouvuin olemaan yksin, jos toinen sattu olemaan pois.
Kuka sitten säesti kuoroa?
Opettaja Vilamaan Alma. Mut häissä ja muualla oli vain kuoro. Eihän meillä säestäjää oltkaa, yleensä kuoro ol vaan laulamista varten. Muuta musiikkia ei olt, kun vaan harjotusaikana
Vielä tähän nuoruuteen siellä Laihajärvellä. Se oli varmaan sitä työntekoa siitä huolimatta, että oli näitä vapaa-ajan harrastuksia?
Ne piti koittaa ne. Miekii, kun tuota siit käin sen ompeluopin siel Viipurissa nii miullakii se aika ol hyvin tiukalla, kun tuota miun ois pitänt ommella. Isä ei siit ennää, kun mie olin jo vähä iäkkäämp, ni tuota isä ei ennää käynt töissä –se ol melkeen se eläminen niinku miun tienestin varassa, ni että kyl se aika tiukalla pit, että miun täytyy sanoa et siihen aikaan miä totun niin paljo valvomaan et viis tuntia oli korkein määrä, minkä mie jousin nukkumaan yöllä, että se ol melkeen yötä laitettava aina lisäks.
No mites sitten sen nuoruuden jälkeen, kun tuli nämä aikuisvuodet, niin minkälaisia muutoksia se elämään ja elämäntilanteisiin aiheutti?
No oikeastaan en mie ossaa siihen muuta sanoa kun että niin kauvan ku sota-aika tul ni miä kesät käin siellä enolla töissä ja tuota siit kaikki mitä miulla ol sit, niinku sadepäiviä ja sellasia, ni miul ol niin kiirettä ompelemisen kans, että miul ol apulaisiakkii miul ol, ei miula oppilaita muistaakseen siel olt, miul on vasta täällä sitte tän pitkän elämän varrella, miul ol vaan apulaisia aina. Koson Lempi ja Monnon Elma. Ne oliit aina, kun mie tarvin, ne oliit auttamassa. Et mie en paljon siit joutant muuta. No, siit pyhäiltana käytiin aina iltamissa.
No, mites sitten, ilmeisesti näiden tietojen mukaan elämä siellä Laihajärvellä oli aika hyvää kuitenki ja hyviä muistoja on jäänyt?
Ei miulla oikeastaan, meill ol se nuoruus sellasta että kaikki mitä meillä ol sitä seuratoimintaakii, ni se ol kaikki niin yksmielistä, että meill ei siinä mittään sanomista tult minkään suhteen. Kaikki olivat tyytyväisiä, mitä millon hommattiin. Kyl se on niin mukavaa aatella jälkeenkinpäin.
Sitten olisin kysynyt tästä nuorisoseuratoiminnasta, että kävikö nuorisoseuralaiset tai harrastettiinko siellä tanhuamista ja käytiinkö missään juhlissa tanhuamassa?
Ei myö oikeastaan, niin kyl myö siinä kotikylässä ja kotipiirin juhlissa, siinä meil ol aina, ja usiast kesän aikana kun ol siinnä lavalla –miul vielä kotia lähellä ol se lava siinnä, niin siinä jos ol kesäjuhlia aina ni siinä meill ol aina ohjelmailtamat ja siin ol tanhua siit aina. Kyl meillä tanhuharjotuksia, se meil ol aina toiminnassa se tanhuaminen että kyl myö ... Muita paria en muista kun Typön Iivarin muistan yheltä tanhukerralta kun vielä pelkäsin että jos Iivar on kuin ilosella tuulella, kun se tahto olla vähä tavallista, mutta ei olt, oikeen hyvin meni, oikeen hyvä tanssikaveri.
Kumpi veti nuorisoa enemmän, lauluharrastus vai tanhuaminen, vai oliko samat ihmiset, jotka osallistuivat kuorotoimintaan niin tanhuamassa?
Ihan eri ihmiset. Nää ol yleensä siinä kuorotoiminnassa niin tää miesväki kaikki, ne ol miun ikkään verraten vanhempia, niinku miä muistasin, että Venäläisen Jalmar ol näistä kaik nuorin.
Kukas näitä tanhuajia sitten ohjasi?
Opettaja. Opettaja ol kaikessa, ihan kaikessa mukana.
No siellä ei sitten ilmeisesti siihen aikaan niin ollut niinkun nyt nuorempana muistuu mieleen ittekin, kun kävin tanhuamassa niin oli maakuntajuhlia että siellä oli ympäri maakuntaa yhteisesiintymisiä, niin oliko semmosia?
Ei miun muistain olt.
No sit olisin vielä kysynyt, oli puhetta tästä lapsuudesta ja nuoruus- ja aikuisvuosista Laihajärvellä, niin nyt jälkeenpäin, kun ajattelee niin tätä nykyistä elintasoa ja sitä miten silloin siellä elettiin niin, onko näillä kuinka suuri ero, kun ajattelee että silloin ihmiset ilmeisesti tyytyi vähän vähempään kuin nyt, että voiko sanoa että oliko se silloin köyhempää kuin tämän päivän elämä?
No, olen niin monta kertaa sanont, että tuota tuntuu siltä kun vähännii rupeaa vertaamaan sen aikusta elämää ja nykystä elämää, niin tekis miel väkisin sanoa et en miä ole tästä maailmasta. Miä olen jostain muusta, jotta nää ei sovi yhteen, ei pienimmässäkään määrässä. Sillon ihmiset tyytyvät kaikki, kellään ei olt mittään valittamista, ei kaik olleet yhtä rikkaita niin kun on elämä nytkiin, mut ei siellä sillon olt sellasta niinkun nykyjään on hirmu ero rikkaan ja köyhän välillä, että se ol enemmän tasaväkistä se elämä, että ei siinä toinen kadehdi toisen ossaa. Kyl tää niin paljon erlaista on.
Ilmeisesti siihen aikaan oli, voisko sanoa että ihmiset oli paljon omatoimisempia kuin nyt?
Siitähän se just onniin, että sillon kukkaan ei pelänt työtä, jokainen tek eikä työ loppunt, eikä se ois lopussa nytkään. Työtä ois nykyaikanaki ku vaan ois halua tehä. Kyl miä sen tiijän sanoa.
Sit tästä sota-ajasta, että kun se talvisota syttyi ja kylää alettiin pommittaa niin minkälaisena yllätyksenä tämä tuli kyläläisille?
No kyl se ensin ol ihan kauhea paikka ja se eläminen siellä, se jokapäivänen eläminen. Kyl se oli niin mahotonta, kun siellä alko pimiä tulla, niin siellä pit peittää ulkopuolta. Peitettiin jokainen ikkunoita, siihen laitettiin kaikenlaista kangastavaraa tuohoon ja siihen tukipylväillä yläpäästä kiinni, ettei ikkunoista näkynt valoakkaan, kun niitä lentokonneita lentel ihan yhtä mittaa siinä päällä. Muistan niin monta kertaa, kun meienni pihan yli yks lentokone, hyvä ettei maahan tult. Sieltä järveltä päin tulivat. Jos pimiän aikanna vähännii män ulos, niin desantiin valoja järven rannoilla ol niin taajaan ja niin tihiään.
Yhen kerran iltapäivällä tai päiväsyvännä miun mies Väinö, justiin ol tult lomalle ja pääst ovesta sissää, alko lentokone päristä mahottomast ja se puotti ensimmäisen pommin Hyypiän Antin alapuolelle siiheen pellolle, seuraavan Hyypiän Aapramin pellolle ja seuraavan puotti meien kohalle Typön pellolle ja viimisen siihen Haapaniemelle. Meilläkin putos päävystä saranoilla oleva luukku alas, taulut tulit seiniltä alas ja jonkun aikaa sitä kuunneltiin siinnä. Muuta kertaa ei tult niin lähelle pommia. Myöhemmin tul tieto et vihollinen luuli täällä olevan rakennettuja esteitä ja siltä vasten ne pommittivat. Taloja ei syttynyt palamaan, ei miun muistin mukkaan.
Desanteista muistan yhen miehen, meille tuntematon mies, joka kysy miulta, jotta mistä tästä pääsis suorinta tietä tuonnen Virolahen puolle. No ehän mie uskaltant olla neuvomata. Miä neuvon sille, mistä pääsöö, siintä Urpalan korven metän läpi. Ja aattelin, että olkoon kuin suur synti tahansa, mie neuvon sille. Seuraavana päivänä mie näin ikkunasta, kun se sama mies män siintä tietä myöten meiän ohi ja poispäin ja vielä vilkutti se mies miullen, kun näk miut siinnä ikkunassa. Aattelin, jotta tekikö kuin paljo pahhaa, mut neuvottu se oli.
Olivatko desantit suomalaisia vai venäläisiä?
Niistä ei oikein mitenkään selvää saant, kun ne puhu suomea. Kyl meillä käi vähävällii sisässäkii niitä isoja miehiä. Yhet käivät kyselemässä, miten tään järven laskujoesta pääsöö yli. –Siiheen myö sanottii, jot ei myö tiietä, ettei myö siel päin liikuta.
Näin jälkeenpäin ajatellen voisiko ajatella, että ne olisivat olleet vakoojia?
Niitä ne ol. Ihan varmast ol.
Jouduitteko käyttämään kotipiirissä liikuttaessa lumipukuja?
Ei meil olt sellaisia.
Millaisia muistoja oli evakkoon lähdöstä?
Meillen tul joku – en muista, kuka se ol – sanomaan kellomäärän, koska tul olla Kujalan luonna, Jarvan luonna maantiellä. Sieltä lähtöö linja-auto ja sillä jatketaan matkaa etteenpäin.
Mie olin kotonna siit vanhan isän kans, joka ol yli 80 ja Seija ol sillon 2 vuotta vanha. Mie olin näihen kans kotonna ja mie en tient oikeen, mitä mie tekisin. Sit mie laiton näille kummallennii reppuun alusvaatteet, jotka saavat vaihtaa päälleen. Itelleen mie en voint ottaa niitäkään. Mie laiton itellen kahet päällysvaatteet, hammeet päällekkäin. Sit myö lähettiin. Sen verran se pappakii jakso kävellä, et myö mentii sit enolle, Hyypiän Antille. Mie kannon sitä lasta. Siitä sitten käivät meitä viemässä autollen sinne Jarvan luokse. Sieltä meitä siit lähettiin viemään. Toinen puol kyllää kokoontu Hiekan puolella lähtöön.
Millaisia muistoja oli evakkoon lähdöstä?
Meillen tul joku – en muista, kuka se ol – sanomaan kellomäärän, koska tul olla Kujalan luonna, Jarvan luonna maantiellä. Sieltä lähtöö linja-auto ja sillä jatketaan matkaa etteenpäin.
Mie olin kotonna siit vanhan isän kans, joka ol yli 80 ja Seija ol sillon 2 vuotta vanha. Mie olin näihen kans kotonna ja mie en tient oikeen, mitä mie tekisin. Sit mie laiton näille kummallennii reppuun alusvaatteet, jotka saavat vaihtaa päälleen. Itelleen mie en voint ottaa niitäkään. Mie laiton itellen kahet päällysvaatteet, hammeet päällekkäin. Sit myö lähettiin. Sen verran se pappakii jakso kävellä, et myö mentii sit enolle, Hyypiän Antille. Mie kannon sitä lasta. Siitä sitten käivät meitä viemässä autollen sinne Jarvan luokse. Sieltä meitä siit lähettiin viemään. Toinen puol kyllää kokoontu Hiekan puolella lähtöön.
 |
| Väinö, Seija ja Aino. Kuva: Antti H. |
Mikä oli kohtalo karjan kanssa. Saatiinko se mukaan?
Nuoremmat miehet ja naiset jäivät karjan kans sinne vielä. Ne tulivat vasta jälkeenpäin. Meiet vietiin Pulsan asemalle. Siellä tul lentokonneita kaiken maailman siihen päälle ja meien pit käyä siinä tavarajunnaan. Siel olivat junassa melkein kaikki. Mie en pääst vanhan miehen kans ylös junnaan, vaan pit kyyristyä junan alle suojaan. Lentokonnein jälkeen miehet tulit auttamaan meiet sinne junnaan. Siinnä lähettiin meitä viemään. Paikkaa en tiiä, mut kahen puolen rattaa ol asutusta. Kun pommituslaivue ol mänt asutusalueen yli, nii kahen puolen rattaa talot lekkovat mahottomast, kun myö pyyhällettii tavarajunalla ohi. Sitä mie en muista, mihin myö sit pysähyttii. Siintä meiet vietä linja-autolla Merikarvialle.
Uskottiinko silloin kun tuli välirauha, ja lähdettiin uudestaan evakkoon, että vielä päästäisiin uudestaan palaamaan?
No sekä, että. Se ol niin monipuolista: kuka usko, kuka ei. Myö oltiin sillon miun miehen kotonna se väliaika, välirauha-aika. Myö asuttiin siellä Ylä-Urpalassa miehen kotonna. Siellä ol hajotettu kaikki ulkorakennuksiin seinät ja kaikki. Siellä tehtiin kesä maatöitä. Meillä oli vuokrattu oma mökki.
Salmelat asuvat siit sen aikaa siinnä meillä, kun me oltiin siellä Urpalassa.
Onko sotien jälkeen nyt tullut käytyä Laihajärvellä?
Yhen kerran olen käynt siellä. Se ol ihan kun se ois olt kuollut se kylä. Kyl mie tunsin oman paikan, mut en mie oikein sellaista käsitystä saant siintä, esimerkiksi sen naapurin Typön paikasta en saant käsitystä niinkun mie kuvittelin. Kyl se niin paljon ol muuttunt, ettei sen sisälle pääse mitenkään.
Sinne katsomaan pääsy tul yllätyksenä. Ensin sit ei oikein uskont ja uskaltant. Vähitellen ihmiset alkoivat käymään. Ensimmäinen reissu ol meien omalla autolla Viipuriin ja sieltä saatiin opas ja välillä käytiin siit Säkkijärven kirkolla ja hautuumaalla ja siit mäntiin takasiin Viipuriin syömään ja siit tultiin takasiin.
(Laihajärven kylätoimikunta. Harjulan Ainon haastattelu 23.2.1995).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti