Nyt lähetään toisiin parveen

Mirjam Mäkelä: Lapsuuden laskiainen

Kummi sano illalla, kun laitto herneitä likkoon, jotta ”laskiainen laulattaa ja sian sorkka naurattaa”. Ei siitä sentään oikein tient, miten likkeellä se laskiainen on. Mut kun Toisiin Elina tul aamulla niin varrain, jottei äitikkään kerint lähteä läävään ja rämpytti lehmänkelloa meijän ikkunan alla ja huus: "Joutuin mäkkeen!'' - niin sillon ties, nyt se laskiainen on tult. 

Kyl siinä karis uni silmiistä, vaikka äiti koitti suntioia ainoataan: "Makkaa laps rukka vielä, kyl sie kerkiät mäessäkkii olla". Mut ei se mittään auttant, ku kerran Elinan kans oltii niin sovittu. Vaatteet päälle vaan, oltiiha eilen Elinan kans tehty kelkkamäki Toisiin aitan takanta mäkvierusta järvelle päin. Miun kelkan seppiin ol isä illalla köyttänt lehmänkellon - Kummi ei antant Mielikin kelloa. Sano, että ”puotat vielä - mistäs sit saahaan toinen nii heliä-ääninen”. Ja kun siitä sit kerkis kelkan luo, kuulu Oronmäältä jo kellon ääntä. ”Joutuin nyt”, hoputti Elina, "luuloot meijän vielä makkaavan, ku ei mittää kuulu”. 

Kohta jännitti kovast, kun ens laskussa piti pysyä kelkassa, vaikka miten kovast ois vient ja samalla pit huutaa: ''Lipo, lipo liinoja, pitkiä pellavia, silkkiä, samettia, huroo!" Jos lasku onnistu, sai olla varma, että pellavat kasvot kesällä kovast, eikä kaatuneet lakkoon. Kyl myö sitä sammaa huutoa piettiin koko päivä, mutt se ens kerta ol tärkein. Aamun alkaessa valjeta kuulu sammaa huutoa eri puolilta kyllää.

Kohta tul nälkä ja lähettiin syömään. Elina sano, että "laskiaisena pittää syyä seitsemän kertaa ja ilman iltasta käyvä makkaamaan". Siin ol taikaa niinku siinnäkkiin, että "syyvessä ei saant haastaa - muuten kärpäset kiusasiit kesällä". 

Vesikelkkoja.

"Sieltähä se mäkmies tulloo", sano kummi ja anto syyvä. Pitemmittä puheitta lähettiin taas mäkkeen, nyt tällä kertaa mäntii suksil. Setä ol teht sukset, niis ol oikein kiperät käret ja polkkiissakkii ol katajarenkaat – eikä rankakasasta sahatut rillat. Elina oli ja paahtant suksesaa ja painant käret tallin nurkan välissä. Meil ol hyvä suksmäki katajikon aijan vieressä, mihin tuul ol pyryttänt suuria kinoksia. Siinä viskel kovast laskeissaan ja sai varoa, ettei lentänt päin varoseipäitä. Hyvän kyyvin siinä saikii, lähelle Kilkinoijaa. Siellä ol ojaukko, mutten mie siel olt millonkaa Kilkkiä näht, vaikk ol sellanen nimi. Talvella näk kilkkiä Hailin kauppiaan kalloin seassa. Kummi sano, että ne on nuottahailia, verkkokaloissa niitä ei oo ja sillon on pyterä ilma, kun niitä tulloo. Sen mie kyllä tiesin, että järvessä ol Näkki, mikä ottaa pienen tytön, jos yksin uskaltaa männä syvälle vetteen.

Ja taas tuppaan syömään. Kummilla ol tuli tuvan uunissa ja laittel ruokia tulemaan. Rokkapattaa hiillukselle ja ol sekottant marjarieskan imeltymmään, se paistettiin uunissa. Äiti ol tult jo läävätöistä ja päivittel: "Voi siua piikarukkaa, ku oot märkännä! Hamekkii ihan jäässä." Vissiin siinä ei oltu pystyssä pysytty joka kerralla, eikä siinä muu auttant, ku vaihtaa vaatteet sukkia myöten. Sekös sit kovast harmitti, ku pit panna poikiin viiruset sukat ja kummi sano, että ”kyll on koriat, ihan tikan kirjavat”.

Hyvä siin uunlekon lähellä ol lämmitellä ja äiti kampas miun hiukset letittäen ne kahelle tiukalle letille. "Nyt lähetään toisiin parveen", sano Elina. Elina aina ties, mitä tehtiin, ku ol viis vuotta miua vanhemp. 

Enstään mentiin koulun luo, muttei siel olt kettään. Sitt Oron vuorelle, siell ol mankkia monesta talosta, kun koulustakkii ol annettu laskiaislupa. Jokainen näytti taitoaan. Kuka laski yhellä jalalla seisten, kuka takaperin suksiin päällä. Mut Oron Lauri uskals laskee vuoresta alas, vaikka siellä allaalla vajos syvään lumeen. Lopuks koottiin sukset yhteen ja kaikki istumaan suksiin päälle ja huroo vaan, niin sitä mäntiin määstä alas. Mäen alla sit löys itsensä kuka mistäkkiin, ei sukset kestäneetkään yhessä. Siinä sit vertailtiin, kuka ol syönt miten monta kertaa.

Vanhoja suksia. 

Ja syömään ol taas lähettävä. Kotona ol rokka ja marjarieska valmiina. Puolen päivän jälkeen lähettiin Kosonlahelle, mihin isot pojat olivat tehneet napakiikun jäälle. Järveen pystyyn hakattuun puuhun ol laitettu riuku, minkä päähä ol köytetty kelkka. Jää ol tehty lumesta paljaaks. Kelkassa istuja sai kovan kyyvin, kun toiset riuvusta pyörittivät. Mut jos sattu poikia olemaan pyörittäjinä, niin parasta ol maata kelkassa ja pittää tiukast kiinni, muuton ois voint lentää jäälle. 

Napakiikku. Kuva Minna R-S.

Nyt Elina sano, jotta ”lähetään kottiin” ja niin käännyttiin takasin päin. Kotona komennettii uunin päälle jalkapohjia lämmittämmään. Kummi ihmettel, jotta ”mitä se Toisiin Elina käi tuolla meijän aitan päässä kolistelemassa”. Mie en virkkant mittään, vaikka mie tiesin, jotta se Elina tek taas taikojaan. Elina ol miulle haastant, jotta ”jos laskiaisena lakasoo tuvan ja viep ne roskat varkain naapurin pihalle, niin kaikki kirput männööt sinne – ja jos vielä lakas tuvan lattian ovelta perälle päin, nin rahat kestit kotonna”. En mie siihen taikaan uskont, kun kummi kerran sattu näkemään ne Elinan touhut, vaikka kyl mie olin näht kirppuja. Meil oll Raiku, valkian ja ruskian kirjava lintukoira, ja jos sen karvaa kääntel, niin siellä vilvetti joku musta. Mut ei sen kirppu viihtynt ihmisiissä.

Illan suussa lähettiin vielä mäenlaskuun, vielä kauemmas Kosonmäkkeen, mistä aitan takanta laskettiin järven jäälle. Isä ja äitikin olivat suksiilla laskeneet muutaman kerran mäkiä niitylle päin, kun mänivät läävään illastammaan elukoita. Kyl mie kummiakin pyysin mäkkee, mut kummi sano vaan, ”jottei siel oo muitakaan näin vanhoja piikapuolia”. Eikä siellä oltkaan, vaikka laskiaisena iltapäivisin aikuisetkin käivät hiihtämässä taikka mäenlaskussa. 

Illan hämärtyessä alko järven jäällä Korpsaaren kuppeella näkyä pien piste, mikä vähitellen suuren ja kohta heläht kulkusen kilinä - sieltä tul meille laskiaisvieraita. Kiireest sukset kotiin päin, mutta jalat eivät tahtoneet kestää jäätyneissä näystimissä. Illan harmautta lisäs äsken alkant lumsae. Kyl sit tuvassa poskia kuumotti ja ol muutenkii niin raukee olo, kun uunin kuppeella höyläpenkin päällä hiljaa istuen kuuntel vieraan ja kotväen tarinoita. 

Kaunis rekipeite ja reki.

En muista, miten monta kertaa tul syötyä, muttei myö ainakaan saunassa käyty, vaikka Elina ol miulle sanont, jotta laskiaisena on tapana käyvä saunassa. Ja siellä pit olla hiljaa, jottei itikat syöneet tulevana kesänä. Liekö Elinakaan käynt. Siinä se uni otti hiljaa valtaansa mäenlaskijan, niin jotta äiti sai riisua ja peittää sänkyyn uneksimmaan seuraavasta laskiaisesta.


Sanontoja ja uskomuksia:

- Laskiainen laulattaa ja sian sorkka naurattaa.

- Ens laskussa piti pysyä kelkassa, vaikka miten kovast ois vient ja samalla pit huutaa: ''Lipo, lipo liinoja, pitkiä pellavia, silkkiä, samettia, huroo!" - jos lasku onnistu, sai olla varma, että pellavat kasvot kesällä kovast, eikä kaatuneet lakkoon.

- Laskiaisena pittää syyä seitsemän kertaa ja ilman iltasta käyvä makkaamaan.

- Syyvessä ei saant haastaa - muuten kärpäset kiusasiit kesällä.

- Jos laskiaisena lakasoo tuvan ja viep ne roskat varkain naapurin pihalle, niin kaikki kirput männööt sinne – ja jos vielä lakas tuvan lattian ovelta perälle päin, nin rahat kestit kotonna.

- Laskiaisena ol tapana käyvä saunassa ja siellä pit olla hiljaa, jottei itikat syöneet tulevana kesänä.

- Järvessä ol Näkki, mikä ottaa pienen tytön, jos yksin uskaltaa männä syvälle vetteen. 

Laihajärven kylätoimikunta

Mirjam Mäkelän "Lapsuuden laskiainen" julkaistiin Säkkijärvilehdessä 2/2022.

Teksti: Eija Mäkelän kotiarkistosta
Valokuvat: Mervi Tommiska ja Minna Rajala-Salminen (napakelkka)