Koti löyty, kivijalka on paikoillaan, Maunon kertomaa 1

Olen tehnyt lukuisia kotiseutureissuja Laihajärvelle. 

Määrää mie en nyt näin äkkiä muista, että montako reissua mie olen tehnyt sinne, mutta tulee lähinnä mieleen tää ensimmäinen matka, ku mentiin sinne. Ja se täytyy heti alkuun sanoa, että minulle ei tuottanu oikeastaan minkäänlaista pettymystä, mie olin varautunu siihen, mitä siellä tulee olemaan. Se suurin piirtein piti paikkansa, mitä oli etukäteen kaavaillu, että minkälaiset olosuhteet siellä on. Ja toinen, mikä minusta oli merkittävä, että ku siintä oli nyt sentään lähes 50 vuotta aikaa siitä lähdöstä ja ni oikeastaan täytyy sanoa, ettei yhtään harha-askelta tarvinu tehä, et osasin mennä ihan suoraan entisen talon paikalle. Koti löyty, kivijalka on paikoillaan, että siinä ei ollu mitään, että se oli heti todettavissa. Alakujan kautta mentiin ja heti löyty, et sitä ei tarvinu ettiä yhtään.

Sillon, kun oltiin kahella autolla vuonna 1990 keväällä, kun oltiin isolla porukalla. Ja sitten samana vuonna kävin pari kertaa ilmeisesti omalla autolla. Mutta sitte merkittävin yks niitä reissuja, mitä on tullut tehtyä, käytiin Jaskan ja Lahjan ja olikos se Susson Helvi lokakuun ensimmäinen päivä ja koko päivän sato vettä. Kierrettiin Suurensuon niityt kaikkija ne mettät sieltä, et kierrettiin siinä 10 km Jaskan kanssa kahestaan siellä mettiä ja peltoja. Ja se oli minusta ehkä niitä yks antosampia reissuja, kun muistel niitä, missä ennen ol kauraa kasvannu ja muuta. Ne oli nyt viljelyksessä, mutta ne oli ojittanu sen uuestaan ja kääntäneet kaikki sarat toisia päin ja ojat oli valtavan suuria, sellasia ehkä puoltoist kaks metriä leveitä päältä ja saman verran syvyyttä. Avo-ojissa. Löydettiin Suurensuon reissulla kaikki, mitä lähettiin hakemaan ja mettän läpi mentiin vielä sinne. Lähettiin siitä Kivikkoinmäästä suoraan suunnistammaa ja aika lähelle päästiinkiin, minne oli tarkoitus mennäkkii.

Laihajärvellä lokakuussa 1990, taustalla Suursaari.
Kuvattu Vilamaan kohdalta. Kuva: Mervi T

Ja sitte toinen sellainen, ehkä mieleenpainuvin kyläreissu oli viime kesänä, 1995. Käytiin siel Rikkolan myllyllä, siellä meren rannalla. Tää myllyn maisema erikoisesti, ku vertaa sitä siihen, mitä se oli sillon. Juhannusviikolla haettiin vielä lautoja sillon,kun juhannusaattona lähettiin pois, ni olosuhteet oli muuttunut ihan täysin. Ei minkäänlaista rakennusta, vaan sellanen, sanoisko lehtomainen maisema siellä oli.

Ennen sotia kotipaikkani näkyi Vanhalle Viipurintielle, mut nythän se on pusikoitunut se Lammin ranta niin, ettei siintä näe ylitte oikeastaan mittää enää. Ja samaten on pusikoitunut se, että kun ennen meiän pellot tuli siihen navetan taa, ni nyt siinä on sellanen sata metriä pajukkoa, alkaa vasta sit se pelto. Ennen se kotipaikka on näkynyt tähän peltoaukeamalle. Se oli peltoa, viljeltiin ihan navetan ja tallin tahe saakka. Muistan vaan, kun käytiin sillon kuvaamassa siellä, ni sehän ol ihan niinku metsässä. Siin on sata metriä pajukkoa kasvanu siihen, nyt kun on sieltä tultu suoraan Alakujalta, ni siihen on aina kaivettu uus niskaoja, kun se on pusikoitunut, ni sit on taas tehty sijaa alemmaks ja se on kohta vanhoja ojia täyteen se väli siintä. 

Kylämaisema
Olihan se maisema muuttunut siitä, kun sillon lähettiin jatkosodan aikana sieltä pois. Ensinnäkin lähtiessä oltiin melkein puolta pienempiä, kun lähettiin ja maisemat ol paljon suurempia sillon, kun nyt tänä päivänä. Sitte kylän maisemahan ol pienentynyt, joka puolellahan tää risukko oli tullu. Ja sitte, mikä antaa maisemalle ihan erilaisen kuvan, kun kaikki rakennukset on pois, että siinä mielessä maisema oli muuttunut paljon. Kyllä kylän tuns ja se tietysti helpotti tuntemista aika paljon, kun tiet oli paikoillaan. Sitten nää erilaiset maamerkit, kalliot, lammi ja järvi ja muut oli paikoillaan. Kaikki tiet oli entisillä paikoillaan.

Naapurit ja kyläily

Juskan Oskar oli lähin naapuri. Ja sitte oli Juskan Jalmari, Taavetin Santeri ja Emil ja Paavoin Matin talo. Parisataa metrii oli matkaa, ihan näköetäisyydellä. Näien Paavoin ja Taavetin kanssa ei niinkään ollu yhteistä toimintaa, mut sit ku Juskan Jalmarilla eikä Oskarilla ollut hevosta ja niil oli vähän maata, ni sit ne tuli meiltä niinko hevosta hakemaan. Ja niien viljoja puitiin meillä ja muuta tällaista. Sellainen yhteistyö oli, että ku nää kävi ansiotyössä muualla, Jalmar muuraamassa ja Oskar mettätöissä ja muissa. Niil ol pari kolme hehtaaria maata. Siihen aikaan ja viel tänä päivänäkkii monella on heinää ja viljaa useampaa lajia. Sit ne aina käytti meiän hevosia, millä ajettiin ne puitavaks. 

Ei sitä ilmoiteltu etukäteen, eikä mitään kutsua vartuttu kylään, sitä mentiin vaan. Naisihmisillä oli sukankutominen mukana, tehtiin töitä samalla. Minullakii lähin leikkikaveri oli se Juskan Jouko, ku muissa taloissa ei ollut lapsia. Ja sitten Taavetin vanhaemäntä Helena, sehän kävi montaa kertaa viikossa meillä tuota aina kylässä.

Mauno kotona Laihajärvellä.
Kuva Antti H albumista

Taavetin Emilkii kävi meillä harvase ilta, hänellä oli vielä se taipumus, oli aika paha torkkumaan. Paavoin Viljo oli sit kanssa, sattu yhtaikaa ja Harjulan Vilho meille ja Emil torkku siinä penkillä ja meil ol lastenrattaat, oisko se Martti ollu sit pien, oli siinä tuvassa ja Emil ku torkku ja Paavoin Viljo tyrkkäs ne lastenrattaat sielt tuvast Emilin päälle, ni Emil oli ko lentoon lähdössä, ko se pelästy, ku se hyppäs siin. Ei se Emil suuttunu, se tul seuraavan iltan uuestaan. Kyl ne pojat oli siihen aikaan kovia käymään naapurissa, ettei siinä ollu mitään että.

On se nyt tuota vähentyny kylässä käynti nykyään. Minust on liikaa painottunu homma siihen, että syytä on minussa, niinku monessa muussakii, et pitäis olla niinko joku kutsu, et tulkaa, mut ei siihen aikaan taittu kuttua muuta ko häihin ja hautajaisiin.

Kutsupiiri eli pitolääni
No, sillon tietyst pienenä poikana se tuntu kauhean suurelle ja laajalle se homma. Miust tuntuu, että se kuulu sinne Oronmäelle asti, että Alatalonkii vai missä saakka ne asu, ni ne kuulu, et myö käytiin sielläkkii ja ne käi meillä. Miust tuntuu et ne käi Orollakkii, ehä mie varsinkaan pienenä poikana ollu mitenkään innokas hautajaisiin mänemään, mut kyl mie kaikenlaisis muissa tilaisuuksissa koitin rientää mukaan siinä ku kerkesin aina. Mie olen sentään aloittanu tuon käymisen, mie olin varmast joku semmonen seitsemän vuotta vanha, ko mie olin ensimmäisen kerran pankin johtokunnan kokouksessakkii. Karkasin tuota ja sain Suurenjärven jäällä Paavoin Matin ja isän kiinni, kun ne oli menossa kokoukseen Laisinkylään. 

Muistellaanpa Laihajärven Martat toimintaa
No se on aika hataraa vielä sen ikäisen muisti niistä asioista, mutta ainahan niitä keskusteluja kävi meillä, kun tätini Hilja tais olla perin Säkkijärven Marttojen sihteeri ja sit näitä, eiköhän nää kuulunnu jonkunlaisena alaosastona niihin pitäjän Marttoihin nää Laihan Martat. Joka kesähän niillä oli sitte aina jonkunlainen retki. Et milloin käytiin Imatralla ja milloin käytiin Viipurissa ja milloin missäkin. Muuten en vois niinkään todistella ja perustella, mut meillä on muutama valokuva, missä ne on Imatran kosken partaalla tai vastaavassa, et kyl ne ilmeisesti siellä käyny on. 

Laihajärven Martat retkellä Imatralla 1938.
Takana vas. Saimi H, Helvi O, Aino J, Martta H.
Edessä vas. Emma T, pj. Amanda M ja Liisa H.
Kuva: Antti H albumista. 

Martat järjesti jonkunlaisia kursseja. Siel ol kotitaloushommia, sit ol karjatalouskursseja, et oli nää marttojen vai jonkun järjestämiä. Kylhän ne melkein ne samat ihmiset oli kaikilla kursseilla. Ol sillon, niinkun on tänä päivänäkin, kuka on aktiivinen se lähtee mukaan vähän yhteen ja toiseen. Se ketä et saa, ni et saa millään. 

4H-kerhoon en kuulunu, ko vasta sitten jatkosodan aikana vuosina 1942-1944, sillo ko oltiin siellä. Sillon viljeltiin kaikenlaista, sipulia ja porkkanoita ja oli tupakkaakin kasvamassa, kessua. Olkohan se Virginiaa vai mitä se ol Havannaa. Toinen ol leveälehtistä ja matalakasvuista (Virginia) ja toinen pitkä ja kapealehtinen (Havanna). Sitten venäläiset sotavangit oli puimassa siinä meiän riihellä, ni sitten ne aina kävi sieltä hakemassa niitä. Ne jauho jollakin, kun ne asu siellä Oronmäällä. Niil ol se puintihomma siel meiän riihellä, ni ne kävivät sit sielt hakemassa niitä ja ehän mie niitä millään saant kuivaks, ni ne ilmeisest siellä jossakin kuivas ne. Ei niitä märkänä voinut polttaa. En muista, kuka oli kerhoneuvoja.

Maamiesseura oli koko pitäjää käsittävä, että se ei ollu mikään Laihajärven. No, siihen kuulu lähinnä nää Taavetin Antton, Paavoin Matti ja ketä niitä oli siinä. Ei kaikki ollu. Kuka oli aktiivisempi lähtemään mukaan. Siihen aikaan ne kulkuvälineet ei ollu sitä tasoa kuin on tänä päivänä. Se oli vaikeampaa liikkua kirkolla.

(Laihajärven kylätoimikunta. Haastattelu 13.3.1996).