keskiviikko 10. elokuuta 2022

Laihajärvipäivä 6.8.2022



Laihajärvipäivä 2022 pidettiin Kouvolan Sippolassa viime lauantaina. Perinteiden mukaan mentiin tänäkin vuonna ja ensin käytiin laskemassa kukkavihko menneiden sukupolvien muistolle Sippolan kirkolla. Sippolan kirkon uusittu katto muuten oli auringonpaisteessa häikäisevän kaunis. 


Laihajärvipäivä Raussin koululla.

Kirkolta siirryttiin Raussin koululle, jossa emännät tarjosivat hapanlohkoa voisilmällä ja riisipiirakoita munavoilla. Pöydällä oli kaksi kattilaa hapanlohkoa ja kysymys kuuluikin: kummassa kattilassa on lanttua? Tämähän on sellainen ruoka, että toiset tahtoo sen lantulla ja toiset ilman.


Karjalaista perinneruokaa. Hapanlohko ja riisipiirakat.


Ruokailun jälkeen siirryimme yläkertaan koulun juhlasaliin.  Ensimmäisenä laulettiin Laihan balladi yhteislauluna -nyt muuten on jo 33. toimintavuosi. Yhden kerran tuo laulu on laulettu rajan toisella puolella Laihajärvellä ja kerran Viipurissa, muulloin Laihajärvipäivää on vietetty eri paikka kunnilla eteläisessä Suomessa. Kyläpäällikkö Pertti Toivari piti pienen puheen ja kannusti vieraita ottamaan seuraavalla kerralla nuorempaa väkeä mukaan. Vieraat toivotettiin tervetulleiksi. Sen jälkeen pidettiin lyhyt hiljainen hetki vuoden 2019 Laihajärvipäivän jälkeen poisnukkuneille laihajärveläisille. 


 

Hanurinsoittaja Matti Leskinen.


Tämän vuoden Laihajärvipäivässä musiikista vastasivat: lahtelaiset Kalervo Mäkelä (laulu ja viulu) sekä Matti Leskinen (harmonikka). Aluksi he esittivät viulu/hanuri sovitukset Myrskyluodon Maijasta ja Säkkijärven polkasta. Olipa upeat esitykset!


Tänä vuonna jaettiin hopeisia Laihajärvi-mitaleita yhteensä peräti kuusi kappaletta. Mitalit myönnettiin tunnustukseksi ansiokkaasta työstä laihajärveläisyyden säilyttämiseksi toiminnassamme. Muistamisten jälkeen Kalervo lauloi kauniin Karjala-valssin, Matin säestäessä harmonikalla. Sen jälkeen oli vuorossa Mäkelän Eija ja Sylvin lapsuusajan evakkomuisteluja. Tarina oli kirjoitettu 1990-luvulla tehdyn haastattelun pohjalta. 


Iltapäivän aikana Kalervo esitti yksinlauluna myös "Tuulia tuun" sekä "Karjalan Marjaanan" hieman muunnelluin sanoin: "Äijä vanha laihajärveläinen, mulle lausui silmät kiiluen. Ota poika Karjalasta nainen, niin sä löydät onnen ikuisen. Ota poika Karjalasta nainen, niin sä löydät onnen ikuisen. Hei kauan etsin kauas kuljin, kunnes löytyi kukka Karjalan. Kaiken vihdoin sain kun suljin, syliin Marjaanan .... "

 

Yhteislauluina laulettiin: 

 

Karjalan kunnailla

Taivas on sininen ja valkoinen

Matalantorpan balladi 

Heili Karjalasta

Sellainen ol Viipuri

En päivääkään vaihtaisi pois

Karjalaistenlaulu

 

Kyläkokouksen aikana oli hiljaista ja hieman vakavan näköisiä ilmeitä, kun kyläpäällikkö esitti kysymyksen, mitä mieltä laihajärveläiset ovat toiminnan jatkamisesta? Vuosi oli 1944, kun Laihajärvi piti jättää vieraille. Nuorimmatkin siellä syntyneet ovat nyt jo liki 80-vuotiaita -keskuudessamme ei ole enää kovin montaa laihajärvellä syntynyttä, joka jaksaa saapua Laihajärvipäivään. Nyt pitäisi saada nuorta väkeä jatkamaan toimintaa, mikäli halutaan mahdollisten yhteisten retkien ja Laihajärvipäivien jatkuvan. Ehdotettiin matkoja kotimaassa tai Viroon. Päätös kirjattiin muistioon ja jatkamme tästä vuoden eteenpäin samalla kylätoimikunnan kokoonpanolla kuin jo joitakin vuosia tähän asti. 

 

Itse olin sihteerinä kyläkokouksessa. Kerroin myös tästä blogista ja suunnitelmista, mitä ja miten tätä alkaisimme kirjoittamaan. Pohjana käytämme 1990-luvun haastatteluja, mutta muutakin tänne toki kirjoitetaan, kuten nyt esimerkiksi Laihajärvipäivistä ja mahdollisista tulevista kotimaan matkoista (valitettavasti maailman tilanne tällä hetkellä estää kotiseutumatkat Karjalaan). Esitin myös toivomuksen, että otan kiitollisena vastaan apua sekä lisämateriaalia, kuten esimerkiksi vanhoja mustavalkokuvia Laihalta. Haastatteluissahan oli esitetty kysymyksiä elämän eri alueilta laidasta laitaan -arkiaskareista juhliin, eläinten hoito, harrastukset, koulunkäynti, perinnekäsityöt, lasten lelut ja leikit, kulkuneuvot, uskonnolliset asiat, järjestöt, lehdet, rakennukset, ym. Kaikenlaista kuvaa siis tarvitaan tämän blogin kuvitukseen. 


Jos pöytälaatikoista ja jäämistöistä löytyy muistelmia, runoja tai vaikkapa mielenkiintoisia lehtileikkeitä Laihajärveltä, ettekä mielestänne tee niillä mitään, niin meille niitä voi tarjota -tehdään yhdessä tästä kiva blogi. Kaikki hallussamme oleva kirjallinen materiaali tallennetaan ja viedään säilytykseen, koska haluamme perinnetiedon siirtyvän jälkipolville. 

Toivottavasti nuoriso kiinnostuu laihajärveläisistä juuristaan esimerkiksi tämän blogin kautta 

-nyt allekirjoittaneella onkin pieniä paineita, mitä tänne kirjoittaa tulevan vuoden aikana. 

 

Päätössanojen jälkeen pidettiin arpajaiset ja juotiin lähtökahvit. 

 

Laihajärven kylätoimikunnan 34. toimintavuosi alkoi ja saimme jälleen uuden Laihajärvipäivän järjestettäväksi vuodelle 2023!

 

Kiitos kaikille mukana olleille! 

Kiitos Kalervo ja Matti upeista esityksistä <3


Laihajärven kylätoimikunta 

 

Loppukesän täytekakku.
Kuvat: Mervi T


Ei kommentteja: