Siel ol polissitutkimus ja pakkohan miun ol männä sinne

Kotiseutumatka Laihajärvellä 1990-luvun alussa. Kuva: Helga Salmelan albumista

Harjulan Ainon muistelot, osa 2

Minkälaista kalaa sieltä Laihajärveltä tuli ja minkälaisella pyyntivälineellä sitä kalastettiin?
Lahnaverkkoilla. Mie kalastin ensin isän kans ja siit kun miun mies tul meille, siit myö alettii hänen kans kalastaa. Tavallisest myö saatiin se suuriin kalansaalis, jos myö päästiin jäihen sekkaan railoon. Ol se vähän uhkarohkiaa se railoon mänö. Tällä viimiselläkkiin kerralla, kun saatiin justiin laskettua verkot sinne ni, päästiin rantaan, ei sitä yhtään tient, missä myö ol käyty ja missä se railo ol. Se ol jo männynnään. Siellä pit laittaa erlainen kupukiin lasketun verkon päähään jään aikanna ja sulan aikanna. Meil käi tällä viimisellä kertaan silleen, että se ol tarttukkii se kupu jäihin kiinni ja se vei ne verkot. Mut ei myö ennää siit niit tarvittukkaan, kun myö ite lähettiin sieltä pois, mut ne ois olleetkiin meille aika hankala juttu, kun ne vei. Kyl myö saatiinkin sieltä, kun jäihen alle saatiin ne verkot.

Myö itellen suolattiin aika isoja lahnoja joka talvi, aina joka kevät sillon 85 kpl. Sit myö myötiin niitä. Myö saatiin saavillisittain ja myö tienattiin niillä rahhaa, kun sitä pit tällaisilla konstiilla saaha. Myö siit yritettiin sillä kalastamisellakkiin saaha. Siit meil ol toisia verkkoja. Ne olit nimeltään säreverkkoja (epäselvä). Ne olit pienempsilmäsiä. Niillä myö siit sulan veen aikanna kalastettiin, mut niitä ei laskettu niin syvälle vetteen, vaan rantavetteen. Mie alon pelätä siit kun isä on niin vanha, jos se yhtäkkiä horjahtaa sinne niin myö vaihettiin paikkaa. Ei se nyt soutajan hommakaan niin helppoa ole, kun se verkon hoitaja hoppuaa yhtä kyytiä, jotta ”souva, huopaa, souva”. Mie rupesin hoitelemmaan niitä verkkoja. Kun mie säreverkkoa nostin sieltä, mie sanon isälle, että ”hyvä ihme en mie ota tätä, tääl on kärme”. Issää rupes naurattaa, ja sano, jotta ”nythän meille hyväst käi, ota hyvin kiireest vaan et se ei pääse karkuun”. Se ol aika iso ankerias. En miä muullon ankeriasta nähtkään, mut sillon mie sen sain.

Oliko katiskoita ja rysiä?
Ei. Verkoilla myö pyyystettiin vaan. Minkä sit onkimalla joskus ihan niinkun huvikseen.

Missäpäin Laihajärveä oli ne parhaat kalapaikat?
Ne ol siinnä Haapaniemen kohalla, ei myö muualla käyty.

Oliko siinä syvänteitä, vai miksi kala viihtui hyvin?
En mie tiiä, kun ei myö muualla kokkeiltukkaan. Se ol vaan se oma ranta, mis myö aina käytiin. Siitä myö aina laskettiin ja siitä myö pyyettiin Haapaniemen sivusta.

Tehtiinkö verkot itse? Ja minkälaisesta materiaalista?
Ei ne olleet ostoverkkoja. Isä tek ne ite. Kyl miekiin ossaan verkot kutoa. Siihen tarvi verkkoharkki, lapa ja käpy. Ensin tehtiin sellainen niinkun nauha. Niin pitkä kun aiottiin siitä verkosta tehä. Se ol vaan sellainen, olk siinnä nyt yks vai kaks silmäriviä, sellainen nauha. Siihen sitä ruvettiin siit sivvuun lissäämään. Siit ku se verkko ol muuten valmis, siit se paulotettiin. Yläpäähään paulotettiin, siiheen tul korkit. Alapäähään tul sellaiseen soikiaan tuohipalaseen, se käännettiin kaksinkerron silleen mukavast, et sinne pantiin kivi sissään, ja ne ompelemalla ommeltiin siit sinne alareunaan painoksi.

Kuinka korkeita ja pitkiä verkot olivat?
Pittuutta mie en ossaa sanoa, oisko siit 4 metriä olt pittuus. Mie yhtennä päivännä sitä korkeutta akkiloin, istun tuossa keittiössä. Kyl ne vähä korkiampia vissiin olit kun metri. Kyl ne lahnaverkot siin puoltoist metriä. Sitä lankaa mie en ossaa sanoa, mitä se ol. Se ol aika kovvaa ja jäykkää. Sitä mie en tiiä, mitä se ol. Sitä ostettiin oiken verkkolankanna. Mie nyt kuvittelisin, jotta olkhan se pellavasta tehtyä. Se ol kovvaa. Se ol sellasta vaalianruskiata, ei se valkiata olt.

Repeytyivätkö verkot usein, oliko paikkaamista?
Olhan siel niitä hauen raakkia. Jos se hauki män vaikka yön aikanna verkkoon, ni kyl se verkko näkönen ol siit seuraavanna aamunna, kun män sitä pois ottamaa. Siinnä vasta työtä ol siinnä verkon suorimises. Ai ku se palel kovvaa käsiä, ku niitä jäisiä verkkoja suori paljain käsin sinne vappeisiin kumisaappaat jalassa palel niin maailmast jalkoja jottei tienny et olk ne miun jalat vai kennen muun. Ei niitä paljon talven aikanna niitä haukia mäntkään jot ois haukiin tähen tarvint niitä verkkoja suoria. Kesän aikanna kun siihen män hauki, niin kyl se niin sekal ol, jotta kyl siinnä piti tekijä olla mikä siint selvän sai, mut siihennii täyty tottua.

Löytyykö lopuksi kalajuttu isoimmasta kalasta?
En muist sellasta. Miun muistain ei kellää ois olt sellaisia suurempia kaloja. Saman kokosia ol kaikki. Se pitäs keksiä se kalajuttu.

Vanhoja kalastusvälineitä v. 2013 Vääksyssä Päijännetalon näyttelyssä. Kuvaaja: Mervi T.

Minkälaisia kokemuksia on metsätöistä?
En mie myötövöks tehtyä metsätyötä ole tehnt. Mut tuota myö käytiin aina isän kans läijäämässä enon metästä ilmaseks huonompaa puustoa. Myö niitä siellä kaaettiin ja karsittiin ja tehtiin niistä siit sellaisia rankakasoja. Ja siit ku alko tulla joulun pienpyhä, sanottiin sillon Tapaninpäivän jälkeistä päivää, se ol pienpyhä. Siit mie järjestin aina talkoot. Kutun näitä talollisia hevosmiehiä hakemaan niitä rankaläijiä ja mie keitin niillen kahvin. Tulivat siit meillen sissään. Kyllä siin ol pörinää siit aina. Ne sanovat ne ukot aina et pie aina pienennä pyhännä nää talkoot niin kauan kun tässä eletään, muusta työstä ei tule pyhän jälkeen mittään. Kun siul on nää omat puut ni siun ei tarvi antaa mittään muuta kun kahvit, mut jos meien pittää tuua omasta metästä rankaläijä ni siit siulla pittää olla ruokakiin meillen. Mie piin joka pienennä pyhännä ne puunvetotalkoot siit mie sain ne rangat sillä viisiin kottiin. Ite sitten pienittiin niitä polttopuiks.

Oliko kylällä vierastyövoimaa, piikoja ja renkejä?
Olhan niitä. Melkein joka talossa kel ei itellä olt sillä viisiin lapsia jot oisit hoitaneet pienempiä ja muuta mut se paimenpoika se ol jos ei olt niin monta itellä. Siinnä talossa ol renkiä ja paimenpoikia siinnä talossa, minkä nää Typöt siit ostivat. Se on miun sukulainen, miltä ne ostivat. Siinä asu Rietu ja Katriina. Reetrik Päkki ja se Katriina ol miun täti, ne olit aikoinaan pitäneet – siihen aikaan sanottiin jotta arengilla (epäselvä), vissiin se tarkotti vuokraa – Säkkijärven pappilaa. Sitä mie en tiiä kuin kauan ne ol sitä pitäneet. Siit ne ol tulleet siihen Laihallen ja sitäkään mie en muista jot olk ne siit rakentaneet sen Typön talon. Ne asuvat siit siinnä. Niil ei olt poikia yhtään, ol viis tytärtä. Yhellen tyttärelle otettiin vävy kottiin ja niiltä Typöt ostivat siit sen talon. Justiin näillä, Risun Antilla, joka ol naimisiissa miun serkun, ol monta renkiä ja paimenpoikia. Muistan paimenpoikiista, että yks niistä ol sellainen, että se kävel nukuksiissaan, unissaan. Yhen kerran ne talon väki ol heränneet siihen, ku se karkotti lehmiä tarhasta yöllä ja läks niitä viemään läpi kylän kolmen kilometrin päähän mettään. Mut talon väki heräs ennenku se kerkis viiä niitä lehmiä.

Missä näitä kylän lehmiä laidunnettiin?
Ne vietiin yleensä avoimeen mettään ja sieltä niitä haettiin. Miun enolla ne aina piettiin aitauksessa. Se ol sellainen mettähaka aina, missä niitä piettiin. Se ol likkeellä Ala-Urpalaa ns. Rikolluhta. Se ol olt viljelyksessä ennen, kun miun äiti ol nuorenna. Ne olit kesällä siel oikeen yötkiin, kun olit töissä. Myöhemmällä ajalla eno ol jättänt ne vaan karjan haltuun, että niitä käytettiin siellä. Siel ol aika iso lakia peremmällä, entistä viljeltyä. Siellähän myö aina siit urheiltiin.

Mitä paimenet päivän aikana laitumilla tekivät?
En mie muuta tiiä, kun myö urheiltiin. Siitä aitauksesta veräjältä ei olt jos 10 metriä, siin ol oja jos ol jääkylmää vettä viitisen senttiä. Siitä virtas vettä, vaik ois olt kuin kuuma kesä. Siinnä metikössa ol pohjattomia lähteitä kaiken eestä, että lehmätkään ei uskaltanneet sinne männä. Vissiin se niistä lähteistä ol peräsin se niin kylmä ves.

Minkälaisia talkoita kylällä pidettiin?
Olin. Ol tuota pellavanloukutustalkoita ja viljanleikkootalkoita. Anttilassa Venäläisen Antonilla ol melkein joka syksy kauranleikkootalkoot. Kaikkihan sinne nyt mänivät, sinne miekin jousin sit, vaikka miul ol aina kiire. Siellä siit tanssittiin, kun tuota se leikkaaminen loppu. Eihän meille mittään annettu, mut voi kun se ol asiaa, kun sai tanssia.

Kilpailtiinko talkoissa työnopeudesta?
Ei. Se ol vaan, et siel piettiin lystiä, saatiin se vilja leikattua ja siit päästiin tanssimaan.

Käytiinkö pellavanloukutustalkoitten jälkeen saunassa?
Ei.

Päisterkokko kuitenkiin poltettiin loukutuksen jälkeen?
Nii. Siinäkiin loukutuksessa on monta vaihetta. Niitä loukutettiin, lipsuttiin ja siit niitä ruokattiin ja muistaaksein siit harjattiin. Nyhtämisen jälken niitä Iiotettiin, se kuuluu taas kasvatukseen.

Jos palataan luottamustoimiin. Jäikö joku mainitsematta?
Se ol Fredrik Päkki. Se ol aikasemmin vuokrant Säkkijärven pappilaa, en muista kuin monta vuotta. Hään ol muuttant siiheen meien naapuriin. En muista, rakensko hään sen talon vai ostik hään sen.
Hään ol sillon luottamustehtävissä kirkolla olt, siit hään ol Laihalla ensimmäisiin luottamusmiehiin kuuluvanna. Nää ol niin vanhoja asioita. Mie en ossa niitä enemmän selittää. Hää ol miun tätin mies.

Tarkoititte sitä taloa, joka oli viimeksi Typöllä? Just.

Mitä muistuu mieleen sähkön tulosta teille?
Meille tul ne sähkö. Se ol niin ihmeellist. Meien naapurissa ol se Koson Pentti. Se ol niin ylen kekseliäs, et tääl tehtaatkin siintä riitelit, kun myö tänne evakkoon tultiin. -Ensin se Pentti ol Myllykosken tehtaalla, siit Inkeroisen käi katteeks ja niihen pit saaha se Pentti. Se ol niin etevä se Pentti, vaikka se ei olt mittään erikoista koulua käynt. Se Pentti ol keksint siit siellä, kun ne sähköt tulivat. Se ol vetänt sähkölangat ommaa peltoa pitkin likkeelle sitä Turanojaa, Koson alapuolella, sinne pellolle. Kun polissit sait tietää sen ni ne ol käyneet sen Pentin luona, mut en mie tiiä, mitä ne sanot sille Pentille.

Mikähän tarkoitus oli vetää sähkölinja pellolle?
Sitäkään mie en tiiä. Ei sitä ulkonna olt kellään muilla. Sitä ei vissiin ois saant laittaa.

Se oli vaan kokeiluhalua? Käytettiinkö sähkövirtaa muuten kuin valaistukseen?
Eihän sitä kerint käyttää paljon siinnäkään, se ol niin vähä aikaa.

Kuinka nopeasti talvisodan jälkeen saitte sähkövirran?
Ei kun meil ol karbidilamppu. Siinnä siit ol työtä. Joka aamu se pit aina puhistaa, mut kyl se ol kirkaskii. Sen enempää mie en muista, kun myö oltiin siellä Urpalassa.

Kuitti Harjulan talon sähköjohtojen asennuksesta 15.10.1943 Säkkijärven Laihajärvellä. 

Kuva: Laihajärven kylätoimikunta

Mitä muistuu mieleen päreen polttamisesta?
Hellan kulmassa ol lakkaan päin pystysuoraan sellainen rauta, jokon meien isä ol läkistä teht koukeron, mihin sai asetettua sen pärreen. Se pistettiin läkkiseen siihen hellan nurkkaan. Sen alla ol kymmenen senttiä laiat siinnä noin 60 senttisessä puulaatikossa, mihin putosit ne syvet. Siinä pit olle ain joku valmiina. Siihen muutettiin uus päre, ettei se ruvent mittään tuhoa tekemään.

Oliko tämä erilaista pärettä, mitä korissa käytettiin?
Ei sen tarvint olla säännöllistä hienoks kiskottua, kun se vaan ol sellasta ohutta, että pysty palamaan. 

Käytettiinkö tätä valonlähdettä ulkorakennuksissa?
Ei. Siel ol isän tekemä lyhti, puusta kulmat. Pohja ja päällinen ja päällisess ol reikä ja ripa. Sivvuilla kolmella kantilla ol lasi ja yhellä kantilla ol ovi, mistä sai pienen öljylampun lyhin sissään. Sen kans käytiin saunassa ja läävässä.

Käytiinkö samalla valolla kylässä, kun ei ollut katuvaloja?
Ei siellä käyty kuule muuta. Pimiässä kulettiin siellä. Mie muistan yhen kerran, kun mie läksin pyhännä illan suussa yksin kotonna ollessa Rainiolle, sinne Koson Antille. Eikös siintä tultkiin pimiä, kun mie hämärällä mänin ja pimiällä läksin tulemaan kottiin. Niihen riihen kohalla hevonen ol laskent kakarat siihen. Mie mänin vatallein niihin kakaroin siihen. Kyl se ol tuloa talvi-iltanna. Kun mie sen välin kottiin pääsin, veri senkun virtas polviista pitkin sääriä. Äiti ja isä kun tulit kottiin olit ihmeissään, jotta mikä ihme siul on, kun veri polviista virtas, ja ne olit pitkän aikaa kipiät. Ei siel mittään valoja olt.

Muistuuko pimeällä tiellä sattuneita muita kommelluksia mieleen?
Yks tapaus ol, kun myö illalla pimiällä syksylläkkii käytii niissä lauluharjotuksissakii koululla. Yhenkii kerran mie tulin yksin kottiin. En tiiä, miksei se Typön Saimi olt miun mukanna, nii mie kuulin jo vähästä matkasta, jot joku ol tulossa miua vastaan sitä tietä myöten. Miua hirvitti, jot kuka se nyt tulloo. Mie koitin siit niihen kuultujen askelten perusteella männä niin, ettei myö lyyvä nokkia yhteen. Silleen myö siinnä sivuutettiin kumpkiin toisemme. Ei miul oo nytkään viel aavistusta, jotta minkälainen siinnä män, ku ol niin syksyn pilkkopimiä. Toinen män toisaalle ja toinen män toisaalle, ja niin siinä vaan sivuutettiin ihan pilkkopimiässä.

Kai silmä tottui ilman valoja kulkemiseen?
Nii. Ja enhän mie ole tult aatelleeks sitä, jotta olhan siihen aikaan taskulamppujakkii. Eik nitäkään olt siit kun miehiillä, koska ei miul ainakaan olt.

Muistuuko mieleen, kenellä oli ensimmäinen polkupyörä, ja millainen se oli?
Miun muistain ensimmäinen pyörä ol sillä Vääränmään Aapramilla, sillä Hailin Aapramilla. Se jäi miun mieleen jot siin ol kahet ohjaussarvet. Jarrutus ol siinnä sarviissa.

Milloin teille hommattiin ensimmäinen polkupyörä?
Se hommattiin sillä lailla, kun Mutrun Anton, miun isän työkaver käi jottain siinnä juttelemas. Sano siit miulle, jot kyl siunkii pitäs alkaa jo opetella ajamaan pyörällä. Mie sanon, jotta missäs mie sitä pääsisin opettelemaan. Sil ol sellanen oikeen vanha huono pyöränromitsa. Miehen pyörä. Se sano jotta, mie jätän nyt tään pyörän viikoks tänne, ja sie saat opetella ajamaan tällä miun pyörällä. Voi veikkonen. Se sit hirvitti. Mut ehän mie voint niin hölmöks heittäiä, etten miä opi. Mie otin sen pyörän ja mie käin aina johonniin aikaan päivästä, kun mie tiesin, jottei kettään liiku siellä Ahon puolla, siinä urheilukentällä ni. Mie siinnä käin ensimmäisiä polkemisia opettelemas, jotta kestin sen verran pystyssä siinnä kentällä. Ja siit kun mie siinnä aion vähän kestää sen pyörän päällä, ni siit mie siinnä hiukan vierrettävällä Laisiinkylään päin menevällä tiellä opettelin sitä jarruttamista, mut kyl mie muistan kun mie pelkäsin kovast. Mut kyl mie siinnä opin sen verran ajamaan, et kun se Anton tul pyörää hakemaan pois, ni mie sanon, jot mie ossaan ajjaa.

Viljo Pönkä ja perhe vuonna 1941. Kuva: Malla T.

Meien kylän osuuskaupan luonna asu Pöngän Viljo. Se ol sellanen välittäjä, kuka halus ostaa polkupyöriä, ompelukonneita ja kaikkia tällasta. Mie mänin siit sinne Pöngän Viljolle ja mie tilasin siit siltä sen polkupyörän. Mie ostin sen pyörän kuukausmaksulla, ja hyvä olkiin pyörä. Samalta Pöngän Viljolta siit, kun mie kävin ompeluopin, ostin kuukausmaksulla ompelukonneen. Ja se miul on viel nytkii, se vanha kone.

Muistuuko mieleen, paljonko polkupyörä ja ompelukone maksoi siihen aikaan?
Ei minkäänlaista aavistusta. Ol ne vissiin kalliita, koska miunkaan ei kannattant niitä hankkia muuten kun kuukausmaksulla. Kun mie käin Osuuskaupassa kaupassa, niin siit mie käin joka kuukaus sen maksamassa vähitellen, ja silleen mie ne hankin.

Oli varmaan kova urakka opetella ajamaan polkupyörällä. Oliko kaatumisia harjotellessa?
En mie polkupyörällä kaatunt millonkaan. Mut se miua hävetti kun mie mänin ensimmäisen kerran sillä pyörällä siit tuonnen Osuuskauppaan päin, ni mie en tient missä kohtaa sitä pittää taluttaa ja missä kohtaa aijaa. Mie ku aattelin likkeellä sitä Hiekan kauppaa, kun se ol aika pitkä peltotiematka ja ylös mäkiä ni miua kun pelotti ettei kuka ihminen näkis, jotta mie en jaksa tätä aijjaa. Ja mie talutin sitä pyörää, ja miua oikeen pelotti ja hävetti, jos kuka näkköö, että mie talutan tätä pyörää. Ku se ol ylämäkiä, niin mie en jaksant aijaa.

Pidettiinkö käräjät kirkolla?
Kyl ne vissiin kirkolla ol, mut miulle käi sille, kun myö käytiin hevosparantajan luonna nurkkatansseissa siellä Ollikan Simolla, ni siel ol yhtennä pyhäiltanna juoksennelt niitä hutikaisia poikia niin aikaseen muunmuassa Uutelan Viljo. Siin ol tultkiin siit jottain. En mie tiiä kahakoivatko ne siit jonkun kans vai mitä se ol mut siintä tul oikein polissijuttu. 

Kun ne alkot tutkia, ni tuota polissi ol kysynt, että et sie nyt kettään vois sanova, kun sie juoksit siinnä pakkoon, jotta kuka ois näht, ni se ol sanont, jotta mie tulin häntä vastaan. Ja mie mänin vasta monta tuntia myöhemmin siit sinne tanssimaan enkä tient sillon illallakkaa siit tappelusta mittää. 

Seuraavanna päivännä siitten, kukas se tulkaan miua hakemaan sinne Vilamaalle opettajan kottiin. Mie sanon, jot "mitä miun sinne pittää tulla"? Siel ol polissitutkimus ja pakkohan miun ol männä sinne. Siel ol niitä polissia ja herroja pöyän ympärys täyteen. Miua ruvettiin siit tutkimaan, jotta missä mie näin, ku se juoks se. Mie en osant sanova yhtään mittään, kun mie en siel olt ja en tient yhtään mittään. Sillä viisiin mie sit pääsin siintä, mut polissitutkinnossa olin.

Oliko kylällä jotain muita tappelunnujakoita, joita selviteltiin käräjillä?
Mie en tiiä mänks se asia käräjille ast. Ol toinen polissijuttu. Yks sellainen 12- vuotias poika ol kulkent Kitteeltä omineen ja se ol varastelt taskukelloja ja kaiken maailman sinne meien kyllään tullessaan. Äiti ol muistaaksei enolla riihessä ja mie oli ja siellä, mie oli sillo laps siinnä 10- vuotias.
Mie tulin ensimmäiseks kottiin, isäkään ei olt viel töistä kotonna, ja mie tulin ennen ku äiti. Ja kun mie pääsin kottiin, ni mie ihmettelin, mitä varten meien sisäkukkanen lilja ol kammarin ikkunan ulkopuolla. Mie hiipiskelin likemmä ikkunaa sitä kattomaa, ni näihän mie siit, ku tulin likemmä ni siit ol otettu kaksosanen ruutu pois. Se ol nostettu pystyyn seinää vasten, sitä ei olt säretty. Siit se kukkanen ol nostamalla nostettu siihen ulos. Mie aattelin, jotta mitä ihmettä tää on enkä tahtont rohtia männä sissän. Mäninhän mie siit ja siel ol kaikki paikat pengottu, piirongin laatikot levällään. Isän taskukellokii ol seinällä, sill ol vissiin niin paljon taskukelloja, vai eiks se siit näht sitä. Kynttilänjalan allakii ois olt rahhaa, mut sei osant siintä kattova sitä. Äiti kun tul ja kottiin ni siit myö ihmeteltiin sitä ja siit sieltä tul polissit sielt kylältä päin. Ne ol tulleet siit aina sen pojan jälkiä pitkin.
Ne polissit tulkiin jo ennen äitin tuloa, ja kyselit, mut en mie laps osant muuta sanoa kun miten kaikki ol kun mie kottiin tulin. Samanna päivännä sen aikamiesveli tul meillen. Se veli ol sitä näin pitkälle ajant takkaa, että ku se ol niin paljo varastant. Mein kyläs saatiin se laps kiinni. Sillon mie olin ensimmäisen kerran polissiin tutkittavana. Siit viel polissi kysy sitä, et mitä myö halutaan, miten rangaistas sitä poikaa. Myö sanottiin jot eihän se meilt mitä saantkaan, eihän meil ole mitä tekemistä sen kanssa, hyvä vaan että saatiin laps oikeisiin kässiin.

Oloko pirtuajalla mitään vaikutusta Laihajärven elämään?
En mie ossaa sanoa, mistä ne ostivat. Hutikaisia ol kyl. Mie en kysynt keltää, jotta mistä hyö ol ostaneet. En mie kuult ainakaan mistään kauppiaista.

Muutettiinko Laihajärveltä ulkomaille Amerikkaan tai Venäjälle?
Venäläisen Jalmarin vanhemp sisko män ensin Amerikkaan. Mie en olt sillon kymmentäkkään. Se lähetti sieltä paperit ja sit sen toinen sisko män. Siit hän niitä läks sinne Kanadaan Typön Iivar ja Uutelan Viljo, joka miu sin polissin kynsiin ja Uutelan Aaro, Anterin Matti.

Oliko pula-aika vai työnhaku lähdön syy?
En mie ossaa sannoo sen enempää pula-aikaa, kun mie olin niin nuori.

Tuliko Laihajärvelle avioliittojen kautta uutta väkeä ulkopaikkakunnilta?
En mie oikeastaan sitä... Iivarista ku ol puhe niin mie voisin tähän sanoa. Yhen kerran mie läksin Hyypiän Martalle, siihen leikkikaverillen yhtennä pyhännä näin päiväsyvännä ja mie mänin toisesta portista siit pihhaan ja lämpimän rakennuksen, sieltä urheilukentän puolta portista, juoks Typön Iivar sissään. Siihen ne mänivät siihen Aapramin talloon, ja mie mänin siit perästä, ehän mie tient mittään sen kummempaa. Ne olit tulleet Typön Iivar ja ns. Harjulan Matti, ne ol oikeen kaveria sillon. Ne ol tulleet jostain sieltä Harjulasta päin yhessä ja siinnä lavan kohalla, jossain siinnä pienellä polulla se Matti ol ottant asseen taskustaan ja se ol ruvent jotennii sitä siinnä rassaamaan. Se ase laukes, ja se sattukiin siihen Iivariin. Muistaaksein yhessähän ne tulivat siit siihen sissään. Olhan se Mattikiin sen Iivarin kans kun ne tulit siihen sissään, ja se kiireest siit laitettiin siihen sohvallen. Yläossaan roppaan sitä ol sattunt, en mie muista, kun olin niin pien. Siit kiireest lähettiin ja haettiin siit Säkkijärven lääkär tohtoroimaan sitä Iivaria. Sitä mie en muista yhtään, jotta kuin kauan se Iivar ol kipiä. Sellanen vahingonlaukaus käi.

Muistuuko kapinan ajasta mitään 1917-18 välillä?
Äiti sitä kerto miullen, että enon talloon tul niitä sellasia miehiä. Eno kerto, jotta ne tul oikeen pahassa aikeessa. Enolla ol palvelijanna serkkutyttö, joka ol enollen serkku sekä Suurpäälän kautta jollenniin niillen miehiillen serkku. Niilt ol mänt jotenniin siit se sulka maahaan, nei viittineetkään esiintyä ihan sillälailla, niinkun ne ol meinanneet. Ku se ol haukkunt se Nero niitä niin ne ol ampunt sen Neron. Se ol siit soria koira. Siit ne vähä sitä jot, mitä se eno sannoo siitä koirasta. Eno sanokii, jot ol se hyvä, kun lopetitte tuon koiran. Sit ol luvattu monta kertaa, mut ku se ol oma koira ni sitä ei tule tehtyä. Kyl se oli aika hyvä kun työ sen teittä. Ne läkskiin sinä yönä pois. Nei tehneet siit sen....

Mikä tämän talon nimi oli?
No se on Hyypiän Antti se on, Pukin Antti --- näihen ---isänisä ... 

(Laihajärven kylätoimikunta. Aino Harjulan haastattelu 23.2.1995)