Ensin tyttö merkittiin eli rahoitettiin, sitten vasta tuotiin kihlat

Opetusneuvos Heikki Jarva, Jarva-Nikunen sukukokouksessa:

Kaakkoissuomalaisista häätavoista

Naimisiin meno oli ennen varsin monivaiheinen tapahtuma. Se kypsytti ja valmisti paria yhteiselämää varten.

Kaakkois-Suomen hääperinne eroaa varsin suuresti muun Suomen hääperinteestä. Tämä alue on ollut vuosisatoja kauppayhteydessä Baltian maiden, Venäjän ja Saksan kanssa. 1700-luvulla Kaakkois-Suomen syntyneen voimakkaan sahateollisuuden vuoksi kauppayhteydet lisääntyivät entisestään. Kun alue 1700-luvulla joutui Venäjän alaisuuteen, se eristäytyi Länsi-Suomesta vuosikymmeniksi ja kehittyi omaa tietään. 

1931 Hyypiä Viljo, Hyypiä Martta ja häävieraita.

Kosinta 

Vanhemmat saattoivat sopia keskenään nuorten avioitumisesta nuoria kuulematta.

Myöhemmin, kun nuori mies oli ihastunut tyttöön, hän saattoi sopia arvostetun ja hyväpuheisen miehen kanssa, että tämä lähtisi puhemieheksi kosimaan hänelle morsianta.

Puhemies saapui taloon yksin tai tavallisimmin yhdessä nuoren miehen kanssa. Puhemies esitti nuoren miehen puolesta kosinnan kuvannollisin sanakääntein ja kehui nuorta miestä, hänen maitaan ja taloaan sekä asetti hopearahan pöydälle. Talonväki saattoi kysellä ja neuvotella. Jos tyttö otti vastaan rahan, se merkitsi alustavaa suostumusta kihlaukseen, rahoittamista eli merkitsemistä. Tyttö antoi myönteisessä tapauksessa puhemiehelle villasukat ja sulhaselle paidan. Itä-Suomessakin puhemiehen käyttö kosinnassa jäi pois 1910-luvulla. Nuori mies kävi itse pyytämässä tytön vanhemmilta heidän tyttärensä kättä ja sai tavallisesti koko tytön.

Myöhemmin tuli tavaksi, että poika kosi tyttöä, mutta tytöllä oli oikeus kosia karkausvuonna, etenkin karkauspäivänä.

1931 Pukin pihalla Laihajärvellä. Typpö Elina, Mutru Matti, Hyypiä Viljo ja Hyypiä Martta.

Kihlaus

Kihlaus on lupa mennä avioliittoon.

Ensin tyttö merkittiin eli rahoitettiin, sitten vasta tuotiin kihlat: sormus ja myöhemmin myös silkkihuivi, joka myöhäisemmässä vaiheessa saattoi vaihtua kihlakelloksi. Kihloihin saattoi Kaakkois-Suomessa kuulua myös virsikirja, linkkuveitsi, sakset, peili ja rasia neuloja. Saattoi olla, että sulhanen kävi yksin ostamassa sormukset. Silloin morsiamen sormenmittana oli langanpätkä.

Jos haluttiin, että liitosta tuli onnistunut, ostettiin ristikihlat eli tyttö osti pojalle ja poika tytölle sormukset. Tämä tapa on edelleen voimassa.

Itä-Suomessa pidettiin pienimuotoiset kihlajaiset, mutta Länsi-Suomessa ei tätä tapaa tunnettu. Nykyäänkin kihlajaiset ovat pienimuotoiset perhejuhlat.

Kihlauksen purkaminen

Kansan keskuudessa ei paheksuttu kihlaparin sukupuolisia suhteita. Tästä syystä kirkko sääti vuoden 1686 kirkkolaissa, että kihlaus on juridisesti sitova ja voitiin purkaa vain tuomiokapitulissa.

Kihlaus voitiin purkaa Kaakkois-Suomessa kolmen päivän kuluessa ja muuallakin viimeistään kuulutuksiin mentäessä, jos sulhasen omaisuus ja talo eivät vastanneet sitä, mitä oli kosittaessa kerrottu, väärien konttimisten tai vain siksi, että tytölle oli tullut parempia kosijoita. Jos kihlausta ei purettu määräajan kuluessa, sen saattoi purkaa vain kirkon suostumukselle vuoden 1686 kirkkolain mukaan.

Nykyään kihlauksen voi purkaa aiheesta tai jopa ilman syytä ilmoittamatta. Tapana on ollut ja on yhtä, että ainakin arvokkaimmat kihlalahjat palautetaan etenkin purkaneen osapuolen toimesta.

Kihlauksen julkistaminen

Kihlaus julkistettiin kirkonmäellä kummankin suvun läsnäollessa. Itä-Suomessa annettiin toinen sormus, juotiin harjakaiset ja pidettiin kihlajaiset. Nykyään kihlauksesta ilmoitetaan tavallisesti sanomalehdessä. Etiketin mukaan ensin sulhasen nimi ja sitten morsiamen nimi. Sanomalehdessä näkee paljon ilmoituksia, joissa on ensin morsiamen nimi. Tekeekö tämä tapa naisesta entistä tasa-arvoisemman? Kihlauksen purkamisesta ei tavallisesti ilmoiteta.

Konttiminen

Kosinnan tultua tietoon lähtivät Kaakkois-Suomessa ja Pohjanmaalla kontinkantajat liikkeelle. He kulkivat talosta taloon ja urkkivat tietoja sulhasesta ja morsiamesta ja välittivät tiedot morsiamen ja sulhasen koteihin. Karjalan kannaksella konttimiseen suhtauduttiin huumorintajuisesti ja asiaan kuuluvana tapana. Konttimisen tarkoituksena oli ehkä koetella kihlaparin toisilleen sopivuutta. Nykyään konttiminen tapahtuu kuiskuttelun muodossa.

Koinkatsojaiset

Ennen kihlauksen lopullista hyväksymistä tytön isä, kaaso ja morsian kävivät tutustumassa sulhasen kotiin ja tiluksiin. Samalla tutustuttiin tuleviin sukulaisiin.

Kuuliaiset

Kuulutus on avioesteiden tutkinta.

Aikaisemmin aviokuulutus luettiin kirkossa kolmena perättäisenä sunnuntaina. Sodan aikana siirryttiin yhteen kuulutukseen. Nykyään kuulutus voi olla julkinen tai ei, kihlaparin toivomuksen mukaisesti. Kuulutusasiakirja on esitettävä ennen vihkimistä ja se on voimassa neljä kuukautta. Ennen piti käydä pappilassa osoittamassa lukutaito, jotta saattoi saada kuulutuksen ja asiakirjan. Kirkko piti etenkin Säkkijärvellä tärkeänä, että kyettiin lukemaan Raamattua ja opettamaan lapsille kristillisiä tapoja.

Ennen kihlapari meni puhemiehen ja kaason kanssa pappilaan hakemaan kuulutuksia, kuulutuskirjaa. Nykyään kihlapari käväisee lounastauolla kirkkoherranvirastossa.

Kuulutussunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen kihlaparin vanhemmat kutsuivat lähisukulaiset tupakaisiin ja naittajaisiin.

Tapana on ollut, että omia kuuliaisia ollaan kuulemassa. Köyhemmät korvasivat häät kuuliaisilla, joissa tanssittiin ilta sekä tarjottiin kahvia ja viinaa.

Kuuliaiset morsiamen kotona eli tupakaiset

Tupakaisissa tarjottiin ruokaa kutsutuille ja kahvia muille vieraille. Kestityksen jälkeen oli tarjolla tupakkaa poltettavaksi ja samalla kerättiin rahaa kuulutusparille. Iltapäivällä tuli sulhanen puhemiehensä kanssa noutamaan morsianta ja lähiomaisia sulhasen kotiin.

Kuuliaiset sulhasen kotona eli naittajaiset tai kalassi

Kestityksen jälkeen heitettiin kolikoita saaviin. Koeteltiin morsiamen sorminäppäryyttä koota rahat nopeasti pois saavista.

Kuuliaisten jälkeen parilla oli oikeus aviolliseen elämään, ja he muuttivat yhteen asumaan, joten avioliitto eli esiavioliitto ei ole mikään uusi keksintö.

Nykyään avoliitossa elävillä pareilla saattaa olla useampiakin lapsia sen aiheuttamatta ympäristön kummeksuntaa.

Kun nuorenparin lapsi syntyi muutamia vuosikymmeniä sitten joitakin päiviä ennen yhdeksää kuukautta naimisiinmenosta, asia saattoi aiheuttaa perheelle lähes elinikäisen trauman.

Keruu

Kuuliaisten jälkeisenä maanantaina morsian lähti yhdessä kaasonsa kanssa keruulle. He kiersivät sukulaistalot ja ne naapurit, jotka he aikoivat kutsua häihin ja keräsivät villaa, pellavaa, palttinaa, kangasta ja joskus vähän rahaakin. Kaasoksi valittiin joku läheinen nainut nainen, joka aina taloon tullessa esitti, millä asialla he morsiamen kanssa liikkuivat.

Morsiamen valmistautuminen häihin

Morsiusaikana tyttö vapautui talon töistä. Saamistaan keruutavaroista morsian valmisti lahjoja sulhasen sukulaisille ja heidän toimitusmiehille. Myöhemmässä vaiheessa morsian teki myös kapioita. Tapa on tunnettu koko maassa, mutta Kaakkois-Suomessa se oli varsin yleinen ja jatkui köyhemmissä piireissä aina 1900-luvun alkuun saakka.

Vihkiäiset

Vihkiminen tuli pakolliseksi vasta vuonna 1734.

Itä-Suomessa vihkiäiset ja häät olivat täysin erillisiä juhlia, joiden välillä saattoi olla useitakin viikkoja. Vihkiminen tapahtui tavallisesti kirkossa tai pappilassa, johon sulhanen ja morsian tulivat muutamien läheistensä kanssa. Länsi-Suomessa vihkiminen oli sitä vastoin osa hääjuhlaa ja tapahtui tavallisesti kotona. Jos vihkimisen jälkeen morsian kulki hivenen sulhasen jäljessä ja piti hänen takinliepeestä tiukasti kiinni, avioliitosta tuli pysyvä. Nuorta aviomiestä ja aviovaimoa sanottiin sulhaseksi ja morsiameksi siihen saakka, kunnes he saivat lapsen. Vihkiäisissä ja häissä morsian käytti värikästä kansanpukua. Myöhemmin tuli tavaksi käyttää mustaa pukua ja silkkihuivia. Valkoinen hääpuku yleistyi Länsi-Suomessa 1900-luvun alussa.

Sotien jälkeen aina 1960-luvulle saakka tyydyttiin useasti pitämään vain vihkiäiset, johon osallistuivat vain lähimmät sukulaiset ja ystävät. Vihkiäisvieraille oli kahvitarjoilu, johon kuului hääkakku. Kirkkovihkimisen vaihtoehtona oli siviilivihkiminen, maistraattivihkiminen.

Varsin erikoista on se, että kirkolla on oikeus solmia avioliitto, muttei ole oikeutta sitä purkaa.

Liitolla käynti

Sulhasen isä kävi morsiamen kotona sopimassa häiden ajankohdasta ja toi morsiamen äidille liittokengät häitä varten. Morsian lähetti tulevalle apelleen paidan.

Häihin kutsuminen

Kaksipuolisiin häihin kumpikin osapuoli kutsui omat vieraansa, sukulaiset ja tuttavat.

Kutsut esitettiin noin viikkoa tai kahta ennen häitä kirkonmäellä tai käymällä taloissa suullisesti esittämässä hääkutsu.

Naapuri muodosti ja muodostaa edelleen ainakin Miehikkälässä kutsupiirin, joka on itseoikeutettu tulemaan häihin ilman erillistä kutsua.

Painetut kutsukortit yleistyivät Länsi-Suomessa viime vuosisadan vaihteessa ja Itä-Suomessa 1930-lukuun mennessä.

1931 Pukin Viljon ja Martan häät, Pukin talon pihalla Laihajärvellä. Taloa isännöi tuolloin Hyypiä Antti.

Naiset vasemmalta: Hovin tyttäriä?, Hovi Aili?, Sjögren Aino, Monto Hilma, morsian Hyypiä Martta, Typpö Elina

Miehet vasemmalta: tunnistamatta, Hyypiä Arvo, Monto Viljo, Hyypiä Lauri, sulhanen Hyypiä Viljo, Mutru Matti

Häät

Häät muodostuivat Itä-Suomessa kahdesta eri osasta; läksiäisistä ja häistä. Läksiäiset pidettiin morsiamen kotona ja häät sulhasen kotona. Jos vihkiminen tapahtui kotona, se tapahtui läksiäisissä.

Läksiäisiin ja häihin vieraat toivat tuliaisina rieskaa ja perheenpää tavallisesti lampaanviulun.

Läksiäisissä ja häissä tarjottiin leipää, voita, suolakalaa, paistettua rasvaa, sian ja lampaan reittä, olutta, lohikeittoa, puuroa ja lopuksi erorokkaa.

Taloudellisen kasvun myötä hääateria monipuolistui. Vehnänen muuttui rinkeliksi ja englantilais-ranskalainen keksintö, hääkakku, yleistyi. Ruokalajeiksi tuli tytinä, salaatti, rosollia, makeat sopat ja kiisselit, myöhemmin paistit ja laatikot.

Aterian jälkeen aloitettiin tanssiminen.

Kun puhemies ja sulhanen saapuivat noutamaan morsianta häätaloon, heitä saatettiin tervehtiä virrenveisuulla. Hääpari seurueineen lähti häätaloon seuraavana aamuna ja mukaan otettiin antimet, kapiot ja myötäjäiset. Sulhasen, puhemiehen ja morsiamen mukaan lähti kaaso sekä vähintään yksi morsiamen miespuolinen sukulainen.

Morsiamen vanhemmat eivät lähteneet mukaan, koska läksiäisjuhlat jatkuivat. He jäivät pitämään seuraa omille vierailleen. Morsiamen vanhemmat vierailivat joitakin päiviä myöhemmin sulhasen vanhempien luona.

Viimeisenä toimenpiteenä kodistaan lähdettäessä morsian katkaisi lusikkansa.

Anoppi otti pihalla hääsaattueen vastaan ja levitti liinan, jolle morsian astui. Siitä sulhanen kantoi hänet sisälle aittaan tai kamariin. Oli erittäin tärkeää, että morsian kannettiin sisälle niin, etteivät jalat koskettaneet maata, jotta pahat henget kadottaisivat morsiamen jäljet. Tapa on tänä päivänäkin Suomessa.

Morsian ja kaaso jakoivat aivan lähimmille omaisille viinaa, rieskaa ja voita. Puhemies meni suoraan tupaan, jossa hänet otettiin vastaan virrenveisuulla.

Kun morsian saapui tupaan, hänen syliinsä asetettiin muutaman vuoden ikäinen poika, polvipoika ja toivotettiin hyvää lapsionnea. Morsian antoi pojalle kiitokseksi vyön.

Sen jälkeen syötiin ja tanssittiin. Hääpari saatettiin kamariin tai aittaan, jossa kaaso ja puhemies riisuivat morsiamen ja sulhasen päällysvaatteet ja peittelivät heidät sänkyyn. Sulhasen housuilla lyötiin sängyn laitaan ja toivotettiin hyvää lapsionnea. Aamulla anoppi tai sulhasen sisar toi pesuvettä ja sai kiitokseksi värikkään nauhan.

Kaaso puki morsiamen tekemät antimet ja jakoi ne yhdessä morsiamen kanssa. Anoppi ja appi saivat pitkät paidat, sukat ja yhteisen tyynyn tai anoppi täyden vaatekerran ja appi sukat ja kintaat. Muille läheisille omaisille jaettiin pienempiä lahjoja.

Seuraavaksi annettiin häälahjat tai ne luvattiin antaa myöhemmin. Sen jälkeen saatiin viinatuoppi, joka juotiin hääparin kunniaksi. Tämä kerranjuonnin tapa saattoi joskus riistäytyä kilpalahjoitteluksi ja juonniksi.

Viinan käyttöä koettivat kuntakokoukset ja raittiusseurat rajoittaa.

Häälahjojen antaminen kerranjuonnin yhteydessä muuttui vähitellen tavaksi asettaa häälahjat tarkoitusta varten varatulle pöydälle.

Häälahjoiksi annettiin rahaa, jyviä, niittyjä tai kotieläin. Puuseppä lupasi tehdä kätkyeen ja mökkiläinen lupasi tuoda jäniksen. Myöhemmin siirryttiin ostolahjoihin.

Merkiksi siitä, että morsian ja sulhanen olivat siirtyneet toiseen aviosäätyyn nostivat naiset morsiamen naineiden naisten joukkoon akaksi ja miehet sulhasen miesten joukkoon ukoksi.

Häiden lopuksi lämmitettiin sauna Kaakkois-Suomessa, jonne mentiin ja josta tultiin hevosella. Saunassa morsian toimi löylynheittäjänä. Tällä tavalla lienee koeteltu morsiamen kestävyyttä. Saunasta palattua saatiin saunaryyppy, joka maksettiin rahalla.

Häät päättyivät erorokan tarjoiluun.

Myöhemmin vihkiminen ja häät yhdistyivät läksiäisjuhliin. Näin hääjuhlien kustannukset ja juhlien järjestelyvastuu siirtyivät kokonaisuudessaan morsiamen vanhemmille.

Häät saivat vähitellen vakiintuneen muodon koko Suomessa; vihkiminen, riisin heittäminen hääparin päälle hedelmällisyyden lisäämiseksi, hääparin onnitteleminen, tervetuliaismalja, morsiamen isän tervetuliaispuhe, hääateria, sulhasen isän puhe, papin mahdollinen puhe, kahvi, hääkakun leikkaaminen, häävalssi, tanssiminen ja hääparin matka hääyön viettoon.

Tavoitteena oli, että morsian oli mahdollisimman kokematon, mitä vastoin oli toivottavaa, että sulhasella oli edes vähän kokemusta rakastelun taidossa. Tätä asetelmaan voisi hyvällä syyllä sanoa epäyhtälöksi.

Iskijäiset

Viikkoa tai kahta myöhemmin morsian ja sulhanen järjestivät erikseen omille ystävilleen riehakkaat erojaisjuhlat. Juhlassa tarjottiin vanhemmilta salaa viinaa ja kisailtiin ja tehtiin kaikenlaisia kepposia.

Tapa muistuttaa suuresti saksalaista polterabend-perinnettä. Nykyisin polttareiden viettäminen on varsin yleistä, ja joskus ne saavat varsin erikoisia piirteitä.

Oljamit

Noin parin kuukauden päästä häistä morsiamen isä tuli noutamaan tytärtään entiseen kotiinsa pariksi viikoksi, oljamiin. Morsian teki käsitöitä ja karkotti mahdollista koti-ikävää. Vanhemmat saattoivat tuolloin tarkkailla, oliko lapsi mahdollisesti tulossa. Oljamissa käyntiä jatkettiin useana vuonna häiden jälkeen.

Loppuyhteenveto

Nykyään häämallia otetaan ulkomaalaisista filmeistä, TV-sarjoista ja romaaneista. Uusia tapoja ovat mm. hääkimpun heitto, sukkanauhan poisto, upeat koristelut jne.

Mielestäni on varsin positiivista, että hääjuhlat ovat saaneet uusia, hauskoja muotoja. Toivon kuitenkin, että nuoriso kykenisi löytämään ja kehittelemään vanhoista kaakkoissuomalaisista häätavoista nykyaikaan sopivia häätapoja.

Kiitos Antti Jarva lehtileikkeestä Säkkijärvi-lehdestä lokakuu 2000, ss. 6-7 (Opetusneuvos Heikki Jarva Jarva-Nikunen sukukokouksessa: Kaakkoissuomalaisista häätavoista). Kiitos Anna-Maija Lämsä, kun kirjoitit tuosta jutusta blogitekstin.

Kaikki kuvituksessa käytetyt valokuvat ovat Viljo ja Martta Hyypiän häistä kesältä 1931 Laihajärvellä.  Antti Hyypiä arkisto.

(Laihajärven kylätoimikunta)