Laihajärven nuorisoseura

Harjulan Ainon muistelot, osa 6


Jatketaan kuorotoiminnasta. Siinä aikaisemmassa haastattelussa siitä jo olikin, mutta niistä lauluista ei ole saatu tietoa. Muistuuko mieleen mitä lauluja siellä kuorossa laulettiin?
Siellä laulettiin, meiän kuorossa laulettiin niin monenlaisia lauluja, että ne sopivat siit kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Niitä ol hautajaisia varten. Niitä ol häitä varten. Niitä ol siit nuorisoseuran omia juhlia varten ja siit niitä ol maamiesseuran juhlia varten. Ja yleensä niitä ol melkein aina, että mihin asiaan tarvittiin, niin meil ol sopivia lauluja aina siihen tilaisuuteen. 

Sillon ennen sotaa kuoro ilmeisesti toimi vilkkaasti, mutta oliko sillon välillä jatkosodan aikana, oliko sillon kuorotoimintaa?
No sitä mie en voi sanoa, kun myö asuttiin Urpalassa se väliaika, näähän asu meillä.

Kävittekö esiintymässä kuoron kanssa muualla kuin Laihajärvellä?
No en oikeastaan muuten muista, että oisko myö muualla käyty, mut sillon kun se Säkkijärven kirkko restarioitui. Kun siellä oli kolmet parvekkeet ja sitte sieltä hävitettiin pois, että siihen ei jääneet ku yhet parvekkeet. Sit se tirehtöör Tenkanen sanotti yhen laulun ja sävels ja sit meitä ol, ei oo muistissa, että kuin monen kylän kuorot siellä ol, mut myö kaikki kuorot, meille ol annettu siit eri kylhin se Tenkanen jako ne laulut. Ja myö jokainen omassa kylässä harjoteltiin.

Kyl meitä aika monta kyläkuoroa ol. Ja sit myö käytiin esittämässä, kun se vihittiin siit se kirkko, ni sit myö oltiin siellä kirkossa laulamassa. Kyl meitä aika paljon ol. Kaikille ol opetettu tää omassa piirissään tää lauluja sit myö yhteisesiintymisenä kaikki oltiin siinä samassa kuorossa, ku se esiitettiin.

Mites sitte nuorisoseuralaiset, kävittekö tanhuumassa?
Tanhuaminen meillä ol aina muotia. Sitä meillä ol enimmäkseen kesäjuhliissa, että siinä lavalla se esitettiin. Siinä omalla lavalla. Sehän ol siinä Hieteenkankaalla se lava siihen aikaan. Siinä myö esiinnyttiin aina. Mie niinko muistan, että aika paljon oli tuo, se Hyypiän lsu, Israel. Ni se ol usiast soittamassa siinä meiän tanhussa, mut ol siinä vissiin muitakiin. En mie muita muista, mut se siinä vissiin ol ainakiin. Kyl meillä tanhu ol aina. Sit taas, jos ol niinko juhlapäiviä, esimerkiks Kalevalan juhla ja sellaiset. Kaikki myö juhlittiin, kaikkiista meillä vietettiin siellä kansakoululla juhlat. Muistan niin monet Kalevalan juhlatkiin, niien ohjelmiakii. Ku se ol yleensä sit Kalevalasta kaikki se juhlaohjelma. Ja tuota sit perheiltamia myö piettiin, jotta ne ol melkein niinkun joka toinen pyhä. Ne ol aina sit niinkun iltapäivällä päivän aikanna, et siel käi sit vanhempaa väkeäkiin. Siel ol vanhoja ihmisiä, jos kerran kuka ol sen luontonen, et se halus niinkun johonnii juhlaan männä, ni siel ol vanhoja ihmisiä sekä sit taas nuoret kaikki olivat siellä. Niin siel ol nuoret miehet niinkun tytötkiin.

Oliks siellä muuta ohjelmaa kuin kuorolaulua?
Ol, siel ol. Kaiken maailman ohjelmaahan meiän pit saaha aina, kun se ol ne perheiltamat, niin siel ol kaikenlaista ohjelmaa. Runonlausuntaa ja tuota kertomuksia, puhheita ja saatto olla jonkunlaist keskusteluakkiin.

Oliks sisäänpääsymaksua?
Ei, ei perheiltamissa olt. Se ol vapaa sisäänpääsy. Tanssia ei olt, kun ne ol koululla aina.

Oliko kuorossa ketään, joka harrasti yksinlaulua?
Ei, ei meiän kylässä sellaista miun muistaakseen olt kettään.

Kukas hoiteli kuorossa solistin tehtäviä?
No se ol sopraano. Siinä vaihtuvat aina. Mie joskus jou'uin yksin alttoa laulamaan, kun ei alttoon tahtont saaha kettään aina. Ni sit se opettaja järjesti aina silleen, että se tul niinku johtamaan sitä kuoroa sinne päähän, että ku mie olin reunimaisena altto siellä toisessa päässä, ni sit se tul aina siihen, että se ol aina siit siinä valmis, et jos mie hairahtusin, ni siit hään on apuna siinnä, mut ei miulle yhtään vahinkoa käynt. Kyl mie kestin niin varmast, kun mie olin iankaiken tottunt siihen. Ni kyl mie kestin vaikka yksinään aina. Siin ol meitä niin pien sakki, että jos mie nyt sanosin, jotta viis ois olt sopraanossa. Tenorissa ol kaks. Bassossa saatto olla kolme. Meit ol yhteen aikaan niin pien se kuoro.

Hautajaiset
Sillo aamulla, ko yleisö alko männä sinne hautajaisiin, ni siihen ol jo varattu kaks sellaista pukkia siihen pihalle ja se ruumisarkku tuotiin siihen pihalle ja avattiin se kans auk. Sitä voi käyä kattomassa kuka halus sitä ruumista. Se ol yleinen tapa. Se tehtiin joka hautajaisissa. Ni se ol yleensä sillon myö laulettiin, kun tuota ihmiset ol siinä hautajaisiin just männeet ja tuota ennen haualle lähtöä. Sillon myö käytiin aina laulamassa hautajaisiissa.
Miul on hämärä muistikuva, että niinkun sillon sieltä hautoomaalta tulon jälkeen ni sit siellä joku puhu jotakii ja laulettiin. Siel laulettiin sit virsiä, mut se ol yleisön kans yhteistä se laulaminen, että se ei olt kuoroa ennää ..

Lähetettiinkö adresseja siihen aikaan?
En muista, jotta ois lähetetty. Se on uuempaa. Ei ainakaa miun muistissa ole, et siel ois mittää sellaista luettu.

Kutsuttiinko hautajaisiin?
Ehdottamast, ehdottamast. Käytiin kuttumas, ei kirjeillä. Ne kututtiin. Nii ja se ol numeroittain. Ne ol numeroittain häät sekä hautajaiset, että ne ol määrätyt numerot, kuka kuulu kennenkii hääpiiriin ja hautajaispiiriin. Talot ol numeroitu ja niihen perusteella.

Oliks se tilan numeron mukaan, vai oliks se joku muu numero?
Se ol tilan numero, niin. Se ol pitolääni, ol siihen aikaan.

Missäs se raja meni siinä? Oliko niitä useampia lääniä kylällä?
Ol (useampia). Esimerkiks yks män silleen, et tuota se män siintä meiän sivu Laisiinkyllään, Mäkelänmäälle. Se Laisinkylän Mäkelänmäki kuulu Laihallen miun nuoruuen aikaan. En mie muista, mitä aikaa se siit ol, millon se ois siit jätetty pois, jotta se ei ennää kuulunt sinne.

Vietiinkö haudalle seppeleitä? Laskettiinko siellä seppeleitä vai kukkalaitteita?
Yleensä seppeleitä.

Kukas siellä valmisti niitä?
No siel ol sellasia. En mie muista kuka meiän kyläs ois tehnt niitä, mut ainakii Laisiinkylässä tek, ku mie nyt muistasin sen nimen. Ihmisen muistan, mut en muista sitä nimeä.

Mistäs se valmisti ne, oliks ne havua vai?
Ol havua ja tekokukkia. Ei ne yleensä luonnon kukkia olt, ne ol tekokukkia.

Oliks niissä nauhoja, missä oli muistolauseet?
Sitä en muista. Ei kai niillä olt. Ei sinne vieraat vieneet muuta kun ihan lähiomaiset.

Kävikö pappi siellä surutalossa?
Sitäkään mie en muista, ei kai. Mie en muista sitä, kun se ol niin suurta se papin alue, esimerkiks kirkolta ja ni sielt ol monneen hautajaistalloon, se ol aika pitkä matka, ni en rnie usko, et siellä ainakaan joka paikassa käi. Ol siel rovasti ja pastor, kaks pappia.

Minäs päivänä nää hautajaiset pidettiin?
Pyhännä, niin sunnuntaisin.

Toiko sukulaiset, kun ne tuli esimerkiks muusta kylästä, ni toiko ne tullessaan leipää tai pullaa sinne surutaloon?
En muista hautajaisia, et oisko ne hautajaisiin tuoneet, mut häihiin lähinnä ihan lähisukulaiset toivat, jos toivat. Sekkiin ol ihan miestä myöten, että jos ol niinko varakkaampaa sukua, ni sit saattot tuua, mut hyvin vähän uskosin. En mie voi sitä niin varmast sanoa.

Tarjottiinko siellä surutalossa saattoväelle kahvit ennen haudalle lähtöä?
Kyl se muistaakseen ol se kahvi ja sit se ol ruoka sekä kahvi iltapäivällä, mut sitä mie en muista, et olks se nyt ihan joka paikassa niin sama, jotta sitä ois sit vielä ruoan päälle joka paikassa annettu. En muista niin tarkkaan, mut kuitennii et tuota se ol iltapäiväl se ruoka.

1935 Aino ja Väinö Harjulan häät. 

Häät
Meiät on siinä pihalla, just sinne Typön puolen, siinnä aian sisäpuolla, siinä meiät vihittiin. Siel ol kuoro laulamassa ja opettaja (Alma Vilamaa) ol kirjottant oikein pitkän runon ja opettaja luk vielä. Se ol varta vasten meillen kirjotettu ja opettaja luk vielä siit sen runon siinä meille. Ol kirjottant sen meille.

Minkäslainen se Poutojan tarina oli?
Sitä mie ein tiiä, että mikä se on. Mut se ol iankaiken, et sitä aikuisetkiin väistivät pimiän aikanna. Sitä siinä Vääränmäen yläpuolla, siinä mään päällä, sitä Poutoijaa. Siintä mie en olt kuult ikinään mittään, mikä siin ol, mut jottainhan siinä vissiin ol tapahtunt, koska mie muistan, jotta kun miun isä käi siinä Laisinkylän ensimmäistä taloa, sitä Uustaloa tekemässä, ni tuota se aina kun syksypimiällä tul kottiin, ni se tul sieltä Vääränmään pihan kautta. Se ei tult sitä tietä kottiin. Ni jottainhan siinä vissiin niin kummallista ol, mut en mie ikinä sitä kerint kuulemaan. En keltään mie saant tietää, että mikä siinä ol.

Sit taas sota-aikana (jatkosodan aikana) tapahtu siinä samassa paikkaa, kun siellä Orolla ol niitä sotamiehiä (venäläisiä vankeja) kortteeria ja siit ne purkivat niitä miinoja. Niitä ne joka aamu ramppasivat siintä, se sotaväki siintä meiän ohi aina sinne mettään päin, ni tuota sit ne ois yhtä poikaa laittaneet siihen Poutojalle ja laittovatkiin sen, jotta siel on miinoja, jotta mää purkamaan. Se poika ei ois mänt sinne ei millään. Ne arveli siit sitä, et tuota se poika tuns ne paikat ja se ol vissii olt laittamassa niitä miinoja. Se ties, et missä niit on. Ni tuota pakkohan sen siit ol männä sen pojan sinne, kun se laitettiin. Ja kun se män sinne, ni sen jälkeen siintä pojast ei näkynt mittään. Siellä pamaus kuulu vaan, ja se hajos koko poika sinne mettään.

Onkos sitte muistissa muita tällaisia paikkoja sillä kulmalla?
No ei siintä ole mittään, rnut sit on taas kirkolle päin männessä siellä se Raijoinmäki. Siintä sit taas ol sama, et tuota siel ol ja tapahtunt jottain ja se ol niin pitkä sieltä kirkolta päin meille päin tullessa sellainen ylösmäki, et tuota siin hyvin usiast aina talven aikanna ni kuka hevosen kans siihen aikaan ajettiin, ni se kävel aina sen mään ni tuota kyl ne aina tarkkailivat siinnä ympäriille, kun tuota ne kävelivät sitä mäkiä ylös. Mie muistan yhen sellasen reissun ja että mie jonkuun kans käin, mut en mie muista sitäkään kenen reessä mie olin, kun myö käytiin tuota siellä kirkolla päin, ni mie pääsin Suurpäälään sen reessä ja tuota rekikö se nyt ol vai kärrit, olks se kesä vai talvi sitäkään en muista. No talvihan se ol, koska miua palel hyvä ihme, ni tuota se mies, kenen kyyissä mie olin, se kävel sen mään ylös ja miua pelotti niin kovvaa ku istuin siinä kärriissä ja palelkii niin kovast. Mie käin, siel ol sellainen kone, langoista neulo Suurpäälässä siinä kylän alkupäässä, ni mie käin siel neulojalla ja sain kyyin sit siltä, rnut en muista kuka naapurin mies se ol. Sen kyyissä mie olin.

Mut sit mie muistan yhen sellasen tapauksen. Miun isä käi mettätöissä. Yleensä se käikiin mitä nyt käi miun muistaen mettätöissä, se käi siellä Hiekan puolla päässä, siellä kirkon puolla päässä kyllää, ni se käi siellä mettätöissä. Lapsenna ko mie olin, ni se haasto siitä monta kertaa miullen, kun hään sit välillä nyt siit otti niinkun syömistä siellä metässä niitä evväitä. Hään söi kaikessa rauhassa siinnä ja hää aattel, että eihän täällä tuulekkaa hänen mielestä yhtää, että oisko tuossa sit lähellä joku sellanen oja tai koski, jotta ko sellanen hänen mielestä ihan niinku kosken kohina kuuluu siin jonkuun matkan päästä. No kun hään sai syöneen, hään läks kävelemmään sinne päin ja kattomaan. Jonkuun matkaa ko hään män siin ol sit aita ja ku hään alko kattoa maahan ni hään näk siinä käärmeen. Hään katto toisaalle siin ol kärmeitä yks siellä toinen täällä, kun hään alko kattoa ympäriille, mut se kohina aina vaan käi. No ei hään sit niistä kärmeistä välittänt mittää. Hään män siihen ja hään käi lähmälleen siihen aian päälle ja kattomaan, ni sano et iässään hää ei oo nähnt sellaista näkyä, kun siin ol sellanen, jotta se ol ihan niinku tällainen tuo muurahaiskeko aika suur muurahaiskeko. Ne olit kaikki käärmeitäja ne kiehuvat siinnä niinkun pata. Kun hään näk sen, ni sano jotta hään niinko hänel ei olt jalkojakkaaa, kun hään läks siintä, kun niitä ol vielä siinä yksittäin sillä puolla aitaakii, missä hään ol. Ni siintä se kohina läks, ko siel ol sellainen kasa niitä käärmeitä. Ni sen mie jäin muistamaan ja sen mie vissiin muistan, niin kauan kun mie elän.

Missähän päin se siellä ois ollu tää paikka?
No mie en ossaa yhtään sanoa, et missä se ol, mut miun kuvitelman mukkaan ainakiiin mitä se kerto, ni meiltä päin männessä, se ol oikialla puolla maantietä. Niin se ol osuuskaupasta etteenpäin viellä kirkolle päin. Sitäkään mie en muista, että kennen mettää se siit ol. Vissiinhän se ol Risun Antin mettää siit ol. Se ol sukulainen. Ni sen mie muistan. Sitä ei vissiin oo monikaan ihminen maailmas sellaista kokent. 

Niinku ihmisiil on käräjät, ni ennenvanhaset ihmiset kertot aina, et kärmeil on sellaista. Ni en mie tiiä siit sen parempaa, eikä tiiä vissiin kukkaan muukaan.

Ne sen puoleen niinku kasaantuvat yhteen paikkaan?
Niin.

(Laihajärven kylätoimikunta. 

Harjulan Ainon 2. haastattelu Anjalankoskella 4.3.1996. 

Kuvat laihajärveläisten kotialbumeista).