Kun laps aikanaan synty, ei näkynt minkäälaista jäniksen merkkiä

Mäkelän Mirjamin muistelot: JÄNIKSEN HYPPY


Oottak työ kuulleet, kun jänis hyppäs Anna-Marian rintoille, onhan siitä kalkatettu, mutt jos että oo olleet sillon paikkeilla, voiaan taas haastaa. 

Se ol näät sillä viisii, että aurinko ol oikein lämpimäst räkittänt elokuun alkupuolen ja ol päästy otran niittoon. Heinäkuu ol satteista, monenna päivänä lototti. Anna-Maria ol jo usiana päivän hiont kynsiään päästäkseen essimään hepo- sekä kangastattia likkeeltä messästä. Mankitkii oliit nii myyvättömiä, jottei niitä voint yksinnään messään laskia. Ville vaan ei olt suostunt, vaikka Anna-Mari miten haasto, jotta ”kuin hyviä oisit uuet potatit tattiin kans”. Senku mätä vaan otria seipäille.

Sit yhtenä päivänä tulki ukkosen ilma, kolistel oikein ja sato kaatamalla - niin ku ukkosen iilistä voip tulla. Siihee se niitto jäi siltä päivältä. Sillon tul se tattireisu. Anna-Mari harppas suojan päästä messää vievälle huikulle, vilkas taaksee ja palas takasii irrottammaa Rissen. Risse ol pien koira, joka pentunna kanto nimiä Etorissi. Koira ol Anna-Marista mielenperräinen, olhan sen emä tult sotilain parvessa sieltä nykysen rajan takanta, mistä Anna-Marikii.


Lähettiin - Risse eellä, Anna-Mari perässä. Kohta ei koiraa näkynt missää. Mään päältä, missä huikku seuras kallioita ja tek äkkimutkan suuren kiven kohtaalla, alko kuulua Riskan nitinää. Kun Anna-Mari kerkes mutkan luo, kuulu töminää ja samassa ilmesty jänis näkyviin - Riska perässä. 

Yllätys ol täyvellinen. Ei siinä kerint Anna-Mari väistyä jäniksen tieltä. Jänis ponkas korkialle ja yritti hypätä Anna-Marin yli. Ei Anna-Mari mikkään korsto olt, enemmän pientä kättä ihminen. Mut ei se jänis jaksant hypätä yli, vaan putos Anna-Marin rintoille. 

Messä kaiku, ku Anna-Mari huus ja laamas käällä sivuille päi. Jänis lotkaht kuppeelle ja kerkis vilvettää pitkälle, enne ku Riska kaamaht jälkee. Anna-Mari seiso paikallaa ja vapis. Kohta Risse palas takasii varillaa, kiel suusta lerpattaen. 

Ei se Ville oikein uskont sitä jäniksen hyppyä. Sano vaan yks'kantaan: ''Hariset". Kun Anna-Mari oikein monta kertaa natkutti sammaa asiaa, pit Villen uskoa, jottei se olt mittään harinaa.

Yöllä valvotti pitkään, kun tul mieleen, joten miten tässä oikein käyp. Anna-Mari ol näät sellainen ihminen tällä kertaa, ja ol kuult monta tarinaa, miten syntymättömään lapseen jää merkki, jos äiti oikein kovast pelästyy. Hilmakkii ol lopant käät silmille, ku pelästy naapurin tulpaloa ja syntyneellä pojalla ol tumma merkki poskessa - kuin kämmenen kuva. Kun Anna-Marin laps aikanaan synty, ei näkynt minkäälaista jäniksen merkkiä ja Anna-Mari ol onnellinen.

(Laihajärven kylätoimikunta. Mirjam Mäkelän muistelot.). Valokuvat: Eija Mäkelä